
Vuonna 2024 me luimme yhteensä 59 POC-kirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Näistä uutuuksia, eli vuonna 2024 julkaistuja kirjoja, oli 36. Neljä kirjaa luimme englanniksi, koska niistä ei ainakaan vielä löydy suomenkielisiä käännöksiä, loput teokset luimme suomeksi.
Luimme 34 aikuisille suunnattua teosta. Näistä uutuuksia oli 22. Uutuuksista vain kolme oli kotimaista kirjallisuutta.
Käännöskirjallisuuden julkaiseminen on erityisen tärkeää. Saamme sitä kautta paljon sellaista monipuolista representaatiota, joka ilman käännöksiä olisi täysin mahdotonta. Me mustat ja ruskeat ihmiset olemme globaalisti enemmistö, mutta tämä ei edelleenkään näy käännöskirjallisuuden osuuksissa.
Vaikka kaipaamme uudelta vuodelta lisää käännöskirjallisuutta mustilta ja ruskeilta kirjailijoilta, uskomme myös että suomalaisia POC-kirjailijoitakin löytyisi enemmän ja heillä olisi meille paljon annettavaa. Viime vuonna jäimme kaipamaan erityisesti heidän ääniään. Toivottavasti tänä vuonna ja tulevaisuudessa saamme kuulla heistä myös lisää.
2024 lukemistamme aikuisille sunnatuista teoksista meille jäi erityisesti mieleen feministinen afro-romantasia Faebound – Veren erottamat Saara el-Arifilta, kustannusmaailmaan sijoittuva satiiri Yellowface Rebekka F. Kuangilta, eläkeläisistä kertova dekkari Vakoojarannikko Tess Gerritseniltä, jännitysromaani Talo puiden suojassa Ana Reyesiltä sekä queerklassikko Kalvot Chi Ta-Weiltä.
Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuja kirjoja luimme viime vuonna yhteensä kahdeksan. Niistä vuonna 2024 julkaistuja oli vain neljä.
Se, että emme lukeneet enemmän nuortenkirjoja, ei johtunut halun puutteesta. Nautimme molemmat nuorille ja nuorille aikuisille suunnatusta kirjallisuudesta, joten luemme sitä mielellämme jo ihan vain omaksi iloksemme. Tämän lisäksi haluamme tarjota kirjavinkkejä kaikenikäisille lukijoille ja pysyä perässä siitä, minkälaisia kirjoja eri ikäluokille julkaistaan ja minkälaisia teoksia nuoret lukevat. Lukisimme nuorten kirjoja siis mielellämme monestakin syystä, mutta valitettavasti niitä oli vaikea löytää suomeksi.
Vuonna 2024 julkaistiin vain neljä nuorten kirjaa, jotka osuivat meidän tutkaamme. Joka vuosi selaamme läpi kotimaisten kustantamoiden julkaisemat kirjakatalogit ja kirjaamme ylös julkaistavat POC-kirjailijoiden teokset, jotta pääsemme tarttumaan niistä kiinnostavimpiin heti kun ne tulevat painosta. Toisin kuin lasten- ja aikuisten kirjallisuuden kohdalla, viime vuonna tartuimme joka ikiseen uuteen nuortenkirjaan, jonka vain löysimme. Silti saimme luetuksi vain neljä uutta nuortenkirjaa.
Mistä johtuu, ettei nuorille juurikaan julkaista kirjallisuutta POC-kirjailijoilta? Eikö nuorten kirjallisuutta arvosteta tarpeeksi? Eikö sitä haluta kirjoittaa? Oli syy mikä tahansa se on harmittanut meitä koko vuoden. Nimenomaan nuorille olisi tärkeää saada tarjottua positiivista representaatiota. Kun monet etsivät itseään ja omaa paikkaansa maailmassa, tarvitaan heijastuspintoja. Mustille ja ruskeille nuorille ne jäävät vähäisiksi.
Niistä nuorten kirjoista, jotka luimme, meidän ehdottomat lempparit olivat Kayvion Lewisin rikostrilleri Varkaiden valtias ja Salomey Dokun romanttinen sarjakuva Brielle & Bear: Olipa kerran…. Maininnan ansaitsevat myös hienosti erilaisia ihmissuhteisiin kuuluvia tunteita ja kiemuroita käsittelevät Debbi Michiko Florencen romaanit Homma hallussa, Keiko Carter ja Pää kylmänä, Jenna Sakai, jotka on tosin julkaistu jo muutama vuosi sitten.
Lapsille suunnattua kirjallisuutta luimme yhteensä 17 teoksen muodossa. Uutuuksia näistä oli kymmenen kappaletta.
Osa lukemistamme lastenkirjoista oli tuttujen kirjasarjojen jatkoa. Suurin osa oli käännettyä kirjallisuutta ja vain kolme oli alunperin suomen kielellä kirjoitettua. Viime vuonna jäimme siis kaipaamaan lastenkirjojenkin kohdalla teoksia kotimaisilta kirjailijoilta.
Olemme suomenkielisessä lastenkirjallisuudessa ihastuneet etenkin Johanna Lestelän Tuikku-sarjaan, joka ei vuonna 2024 saanut uutta osaa. Myöskään Jani Toivolan Roni-sarja ei jatkunut viime vuonna. Molemmista toki löytyy jo aikaisemmin julkaistut osat, jotka elävät edelleen ja keräsivät varmasti monta lukukertaa viime vuodenkin aikana.
Pienille lapsille suunnatuista kirjoista meille jäi ihan erityisesti mieleen älyttömän kaunis teos Jonakin päivänä Amanda Gormanilta sekä Junot Díazin Islandborn, jota ei valitettavasti ole suomennettu. Vähän isommille lapsille suunnattua kirjallisuutta julkaistiin Angie Thomasin Nic Blake ja ihmeelliset: Ilmentäjien ennustus. Lisäksi Kuonokamut ja suomalaisen kirjailijan Ernest Lawsonin Höpersankarit kirjasarjat saivat toivottua jatkoa.
Vuonna 2024 saimme useamman apurahan POC-lukupiirin toiminnan ylläpitämiseen, mikä mahdollisti aktiivisen toiminnan nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa sekä useat ihanat tapahtumat, joita järjestimme pääkaupunkiseudulla ja ensimmäisen kerran Tampereella asti.
Kirja-arvioiden lisäksi POC-lukupiirin nettisivuilla käsiteltiin kirjallisuutta, kulttuuria ja tekstiä seitsemässä vieraskynätekstissä, kolmessa kirjailijahaastattelussa sekä yhdeksässä muussa meidän kirjoittamassa tekstissä. Kiitos tästä kuuluu Taiteen edistämiskeskukselle, Helsingin, Espoon ja Tampereen kaupungeille sekä Otavan kirjasäätiölle. Kiitos kuluneesta vuodesta myös seuraajille, yhteistyökumppaneille ja tapahtumien kävijöille!
Commentaires