En yleensä tykkää lukea sarjakuvia ja koko lukuhistoriani aikana vain muutama sarjakuva on onnistunut tempaamaan minut täysin tarinaansa. Tartuin siis ilman sen suurempia odotuksia nuorille suunnattuun Brielle & Bear romanttisen sarjakuvasarjan ensimmäiseen osaan ja yllätyin sen vetävyydestä.
"Satujen sääntö nro 1: Parhaat sadut alkavat aina sanoilla: 'Olipa kerran...'"
Brielle on juuri aloittanut kirjallisuuden opinnot Olipa kerran -yliopistossa ja myös työt kirjakaupassa. Hän on aina rakastanut satuja ja kohdatessaan kirjakaupassa Bearin, joka jättää jälkeensä satukirjan, hän kiinnostuu tyypistä oitis.
Ihanan värikkäissä ja kuvia tutkimaan innostavissa ruuduissa seurataan Briellen ja Bearin tutustumista toisiinsa ja myös toistensa ystäviin. Tykkäsin siitä, miten avoimesti Brielle kommunikoi heti kiinnostuksestaan Bearille ja siitä, kuinka toisiinsa tutustuminen tarkoittaa heille myös ystäväpiirien yhdistymistä. Brielle tutustuu Bearin ystäviin ja Bear Briellen. Myös Briellen perhe tulee jossain vaiheessa kuvioihin, vaikka ystävyyssuhde kehkeytyy hitaasti ja täysin vailla painetta siitä, että heidän välilleen tulisi syttyä heti joku kiihkeä romanssi.
Representaation kannalta tämä on juuri sitä, mitä me POC-lukupiirissä etsimme. Tarinasta on rasismi ja siihen liittyvä kärsimys suunnilleen niin kaukana kuin vain voi olla. Sen sijaan lukija saa seurata mustien ja ruskeiden hahmojen elämästä kiinnostavampia osia ja uppoutua ihmissuhdedraamaan, jota joutuu toisinaan tulkitsemaan myös rivien välistä.
Teos on täynnä erilaisia hahmoja ja myös useampia kieliä. Tykkäsin myös todella paljon siitä, miten Briellen vitiligo oli tuotu osaksi tarinaa, sivuhuomioksi ja ihailluksi piirteeksi, joka on kuitenkin kuvituksessa jatkuvasti läsnä.
Brielle & Bear: Olipa kerran… aloittaa tosiaan romanttisen sarjakuvasarjan, jonka jatko-osiin en malta odottaa pääseväni tutustumaan. Vaikka tässä osassa seurataan enimmäkseen Bearin ja Briellen tutustumista, muidenkin ihmisten välillä tapahtuu erilaisia tunteiden purkauksia ja pitkin tarinaa ripotellaan pieniä vihjeitä siitä, että kaveriporukassa kuplii ja voi olla luvassa muutakin kiinnostavaa.
"Hänellä on nätit, eri väriset silmät ja tosi upea iho. Sitä kai sanotaan vitiligoksi? Ihana, kiiltävä kiharapilvi...ja hän hymyilee paljon. Hän on erityinen. En ole koskaan tavannut ketään sellaista."
Kuvitukseen on hyvin saatu tuotua tunteita ja ilmeitä niin, että ne välittyvät lukijalle. Tunnelmia on tuotu värityksellä, jotka vaihtelevat eri vuodenaikojen mukaan ja erilaisilla äänitehosteilla ja liikettä kuvaavilla elementeillä. Kuvissa on myös hauskasti ja toimivasti hyödynnetty karikatyyrisia liioiteltuja ilmeitä, jotka ovat minulle aikaisemmin tuttuja lähinnä (mangasta ja) animesta.
Joitakin kertoja olin pihalla siitä, missä järjestyksessä puhekuplat tai jopa kokonaiset ruudut tulisi lukea, mutta tämä johtui todennäköisesti kokemattomuudestani sarjakuvien lukijana. Pienestä epävarmuudesta huolimatta, pysyin tarinassa hyvin perässä.
Olen kaivannut lisää lämpöistä ja talvitunnelmaista luettavaa POC-kirjailijoilta ja tämä sarjakuva vastasi toiveisiini siinäkin muodossa. Brielle ja Bear kohtaavat ensimmäisen kerran syksyllä, mutta tarina jatkuu talveen ja myös joulunviettoon. Vaikka teoksessa kuvataankin kylmää lumista joulukuuta, sarjakuvan söpö lämpöinen tunnelma lämmittää talvisissakin tunnelmissa kuin lempeä takkatuli.
Brielle & Bear: Olipa kerran..., Salomey Doku, Otava 2024
Suomentanut Viivi Ängeslevä
Englanninkielinen alkuteos: Brielle & Bear: Once Upon a Time..., 2024
Comments