Haastattelu: Carmen Baltzar
Carmen Baltzarin esikoisteos carmen julkaistiin toukokuussa 2026. Kirja poikkeaa kiinnostavalla tavalla perinteisestä romaanista: sivuilla on kuvia, fontti vaihtelee ja tekstin kanssa leikitellään totuttua enemmän. Lukiessa pohdimme, mistä tämä kaikki on saanut innoituksensa ja mitä se kirjailijalle merkitsee.
“Kaikki valinnat ovat oikeastaan intuitiivisiä ja teos on itse valinnut ne tai vaatinut niitä”, Baltzar aloittaa.
Kyseessä on hänelle täysin luonteva ilmaisumuoto. Baltzar itse ei käytä työstään sanaa kokeellinen, koska liittää siihen laskelmallisuuden, jota ei hänen työskentelytavoistaan löydy. Hänelle tärkeintä on luonnollisuus.
“Ja mitä tulee niihin alkukirjaimiin, mielestäni on tärkeää välillä toimia niin, että konventioiden pitää perustella itsensä yhtä perusteellisesti kuin niiden rikkomisen. Itse välillä lähden siitä lähtökohdasta. En näe mitään syytä, minkä takia carmen, joka on runouden ruumiillistuma, kirjoittaisi isoilla alkukirjaimilla. Ehkä ne näyttävät hänen mielestään rumilta ja hän on esteetikko. Kaikki kirjaimet lauseessa ovat samanarvoisia ja kauneus kirjassa on tärkeää”, Baltzar kuvaa.
carmen romaani syntyi orgaanisesti, taide edellä, taiteilijan kautta. Analyyttinen mieli hyppäsi mukaan vasta editointiprosessissa.
“Kirja kirjoitti itsensä minun kauttani. Sillä oli oma tahto. Ei minulla ollut paljon sanomista siihen”, Baltzar toteaa.
Kirjoitusprosessin aikana hän uppoutui syvälle kirjan maailmaan ja tekstiin. Kaikki romaanissa tuntui luontevalta ja normaalilta. Kun lopputulos oli tuotava maailmaan, jossa tietyt konventiot vallitsevat, kirjailija huomasi, ettei käsikirjoitus solahdakaan editointiprosesseista yhtä vaivattomasti kuin teokset, joille kyseiset prosessit on rakennettu.
“Se ei tosiaan maailmassa mene niin, että konventiot pitäisi perustella, vaan se on toisinpäin. Oli välillä hankalaa, kun olin vielä niin sisällä kirjan maailmassa ja kaikelle piti löytää älylliset perustelut. Nyt se on helpompaa, kun siitä on kulunut jonkin verran aikaa, mutta editointivaiheessa se oli välillä haastavaa. Saimme sen kuitenkin tehtyä. Lopulta”, kirjailija naurahtaa.
Kirjaan pohjautuva libretto, love is a rebellious bird, nähtiin Kansallisoopperan Alminsalissa elokuun puolessa välissä. Sekä kirjassa että oopperassa käsitellään carmenin myyttiä ja tulkitaan sitä uudelleen. Kuolemisen sijaan keskitytään uudelleensyntymiseen. Lisäksi carmen saa teoksissa aivan uusia merkityksiä. Etenkin romaanin kanssa Baltzarille oli tärkeää, että päähenkilö on hänen oma carmeninsa. Libretossa oopperamaailman Carmen-hahmo on enemmän läsnä.
“Oopperamaailman Carmen edustaa vapautta, jota ei ole ollut länsimaisessa tiukkoihin sukupuolirooleihin perustuvassa yhteiskunnassa. Usein romanihahmot länsimaisessa taideperinteessä edustavat jotain orientalistista. Hahmoihin on projisoitu toiveita, pelkoja, haluja ja kaikkea mahdollista, jota ajatus toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä herättää. Carmen on tietenkin uhka, kun se edustaa kaikkea sellaista, ja se uhka lopulta tuhotaan”, Baltzar selittää.
Teokset palvelevat hierarkista logiikkaa, jossa erilaisuus esitellään tuhovoimana, joka pitää ottaa haltuun. Se on osa kulttuurista vaikuttamiskampanjaa, jota Baltzar on halunnut kommentoida teoksissaan.
“Sille vaikuttamiskampanjalle ei voi keksiä kaunista nimeä. Se on murhan globaali normalisointi sellaisella tasolla, jota ei ole aikaisemmin nähty. Love is a rebellious bird käsittelee osaltaan tätä vaikuttamiskampanjaa, muutosta, joka on käynnissä tällä hetkellä ja sitä, mitä se tekee meille monella eri tasolla. Mitä se tekee meille ihan kehotasolla”, Baltzar kiteyttää.
Romaanin carmen on runon, loitsun ja muutoksen kielen ruumiillistuma. Teoksessa käsitellään paljon hengellisiin, ihmissuhteisiin ja rakkauteen liittyviä asioita, mutta niitäkin aina suhteessa poliittiseen todellisuuteen.
“Kirjan alussa carmen käy katsomassa Prinzhornin kokoelmaa Heidelbergin psykiatrisessa sairaalassa. Se koostuu psykiatristen potilaiden teoksista ja monista heistä tuli myöhemmin natsien uhreja. Mutta carmen on punainen nainen ja punaisia ihmisiä hyväksyttiin sairaalaan vasta, kun natsien murhakampanjat alkoivat”, kirjailija kertoo.
Kokemuksen jälkeen carmen romahtaa kadulle nähtyään synkän näyn uudesta maailmanjärjestyksestä. carmen uskoo, että ainoa tapa estää näyn toteutuminen on se, että taidemuseo sitoutuu pitämään hänestä huolta.
“Vallankumous ja henkinen kasvu ovat aina näin käsikädessä ja carmen elää keskeistä jännitettä, joka siihen kuuluu. Miten järjestäytyä uudelleen niin, että pysytään kasassa, kun kaikki palaset ovat ilmassa. Se on kirjan keskeinen jännite”, Baltzar kuvaa.
Libreton ja kirjan kirjoittamisen lisäksi Baltzar on työskennellyt elokuvan, valokuvan ja performanssitaiteen parissa. Ilman kirjoittamista hän ei pysty kuvitella elävänsä, mutta tällä hetkellä hän kaipaa livetaiteen pariin.
“Teoksen jakaminen yleisön kanssa samassa tilassa tuntuu erityisen hyvältä. Olemme niin eriytyneitä; ihmiset ovat yksinäisiä ja screenien erottamia. Tuntuu kivalta jakaa asioita samassa tilassa. Sitä haluaisin päästä tekemään enemmän.”
