carmen, Carmen Baltzar

Carmen Baltzarin esikoisromaani carmen oli kiinnostava yllätys. Kun saimme kirjan käsiimme, ensimmäiseksi huomiomme kiinnittivät sivuille ripotellut valokuvat ja teksti, joka ei noudata perinteisiä muotoja tai sääntöjä.

“ennen kuin romahdin kadulle, olin työstänyt itseäni ulos avaruuden synnytyskanavasta noin viikon. kuinka pitkälle pääsinkään oli elämäni suurin saavutus. kun kerroin M:lle puhelimessa, että minulla menee niin lujaa,

hän ehdotti virkkaamista.”

C jää jumiin avaruuden synnytyskanavaan ja palattuaan omaan ulottuvuuteensa ja residenssiin Heidelbergiin hän alkaa kirjoittaa kirjeitä museoille. C uskoo ruumiinsa kuuluvan museon säilytettäväksi ja ensimmäiset osat seurataan kirjeitä ohjeista ja kriteereistä, joita taiteilija museoille latelee. Kirjeiden kautta päähenkilöstä ja tämän elämästä alkaa muodostua häilyvä kuva.

Myöhemmin dialogin kautta poraudutaan ihmissuhteeseen, joka on C:lle merkittävä ja paljastaa hänestä lukijalle lisää. Keskustelujen kautta syvistä vesistä valutaan pinnalle, triviaalienkin asioiden äärelle. Abstraktin ja konkretian tuoma kontrasti on kiinnostava, vaikka me nautimmekin enemmän ensimmäisten osien epämääräisyydestä ammentavasta kuvauksesta.

“kävelen lumessa. näin kylmällä haluan metsään. puiden lomassa on jatkumo. tällaista se oli. esivanhempani kestivät kylmää. en tule ikinä ymmärtämään miten on mahdollista että olen tässä. olen kävelevä ihme. miten en ole museossa?”

Teoksessa on paljon tunnistettavia elementtejä ja kuvaavaa symboliikkaa. Kirjeiden toiveet ovat niin osuvia, että ne herättivät meissä hilpeyttä. Luetteloista löytyy asioita, joita me kaikki varmasti toivoisimme. Samalla ne tuntuvat olevan yksilökeskeisen kulttuurimme tiivistymä.

Kirja tarjoilee katkelmamaisia kurkistuksia ajatuksiin, kuvitelmiin, tilanteisiin ja ihmissuhteisiin. Se rakentaa ihanan surrealistisia kuvia ja käsinkosketeltavia tunnelmia. Lähes kenestäkään ei käytetä nimiä. Vain yhtä kirjainta tai kuvaavampaa nimitystä kuten “puoskari” tai “haamukirjailija”. Romanien historia kietoutuu puhujan omaan menneisyyteen ja sisäiseen lapseen. Luettavissa on myös taidemaailman kritiikkiä, trauman käsittelyä ja aikamme kommentointia.

“muistatteko kun soittelitte minulle jatkuvasti kun olin omilla teilläni ja sanoitte – jos et nyt tuu takaisin kummitustaloon susta tulee pian flamingo. mitä lintua sanoisitte minun muistuttavan eniten tällä hetkellä?”

Isot alkukirjaimet, välimerkit ja muutkin säännöt saavat kyytiä. Silti teksti on soljuvaa, eikä sitä ole hankala lukea. Asioita ei selitellä, vaan lukijan vastuulle jää paljon ja kaikki varmasti tulkitsevat asioita vähän omasta vinkkelistään. Meille jäi luettuamme paljon kysymyksiä. Se saattaakin tehdä tästä kiinnostavan lukupiirikirjan.

---

carmen, Carmen Baltzar, Kosmos, 2026