HAKU

Tyttö, joka tahtoi tanssia on Sanna Pelliccionin ja Safa Solatin yhdessä kirjoittama lastenkirja, joka sopii viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Safa on pieni tyttö, joka oppii tanssimaan, ennen kuin oppii kävelemään ja laulamaan, ennen kuin oppii puhumaan. Hän tanssii kaikkialla ja rakastaa sitä. Niinpä hätä on suuri, kun ovelle ilmestyvät miehet univormuissaan ja ilmoittavat, että tanssiminen, musiikki ja juhlat on kielletty. “Safa ei saa huudolta selvää mistä on kyse, mutta kun äiti sulkee oven, hän näkee että jokin on muuttunut.” Safa ei voi kuvitella elävänsä ilman tanssia, joten kun hänen äitinsä paljastaa hänelle salaisuuden kaukaisista kaupungeista, joissa tanssiminen on sallittu, Safa lähtee tanssin voimalla lentoon kohti tanssivia ihmisiä. Uudessa kaupungissa Safa tanssii palatseissa ja puutarhoissa, mutta kuulee lopulta äitinsä ja kotinsa kutsun. Kirjassa ei puhuta maista tai kaupungeista nimillä, mikä toimii hyvin, etenkin kun teokseen on yhdistetty vähän fantasiaa: tyypillistä fantasiaa lentämisen muodossa ja lohduttavaa toiveikkuuden muodossa. Vaikeitakin asioita käsittelevällä tarinalla on onnellinen loppu, kun Safa palaa kotiinsa, jossa ihmiset taas tanssivat vapaina. Toinen kirjailijoista, Safa Solati, on kuitenkin kasvanut Iranissa ja puhunut paljon rajoitteista, joita Iranissa on asetettu taiteen harjoittamiselle. Aikuisen ei siis ole vaikeaa päätellä, mistä inspiraatio tarinalle on syntynyt. Teoksen loppusanoissa myös mainitaan, että Nainen, elämä, vapaus -liike on antanut alkuinnoituksen kirjalle ja kuvataan, kuinka maailmassa on monia paikkoja, joissa tanssimista ja pukeutumista rajoitetaan. Loppusanoissa myös kerrotaan teoksen olevan unelma siitä, että kaikki saisivat olla vapaita. “He tanssivat yhdessä vuosia. Mutta aina iltaisin Safa etsii puun, nojaa siihen ja katsoo taivaalle. Ja hän muistaa: kotipuutarhan yllä loistaa sama kuu.” Téri tykästyi kirjan kauniiseen kuvitukseen ja sen sävyihin, jotka osaltaan pehmittävät teoksen sanomaa ja tuovat intoa ja hempeyttä Safan innostuneeseen tanssiin. Sivujen teksti on kuitenkin pientä ja vähän koukeroista, mikä hankaloittaa lukemista etenkin nuoremmille lukijoille, jotka haluaisivat kuvakirjojen kautta harjoitella itsenäistä lukemista. Me luimme kirjan meidän 9-vuotiaan testilukijan kanssa ja hän ihasteli etenkin hentoja vesivärein tehtyjä kuvituksia ja tanssivaa päähenkilöä. 9-vuotias ihmetteli paljonkin kohtaa, jossa santarmit tulevat Safan kotiin ja kieltävät tanssin ja musiikin. Tyttö, joka tahtoi tanssia kirjaa voikin hyvin käyttää keskustelun avauksena jutellakseen erilaisista maailman tilanteista ja epäkohdista. “Puutarhassa soi musiikki. Safa tanssii ja pyörii muiden mukana… kunnes hän törmää pää pyörällä serkkuunsa! He kaatuvat kameliapuun alle kikattamaan. Kameliankukat suitsuttavat tuoksuaan ilmaan ja tuntuvat hymyilevän puutarhan yllä.” Tyttö, joka tahtoi tanssia, Sanna Pelliccioni & Safa Solati, Teos, 2026

Ekat sanat: Leikitään yhdessä on ensimmäinen pahvikirja, jonka olemme löytäneet suomeksi POC-kirjailijalta. Meiltä on välillä kyselty luettavaa ihan pienimmille lapsille, joten on kiva, että meillä on nyt vinkata heillekin edes yksi kirja. Kirjailija, Smriti Prasadam-Halls, oli meille jo ennestään tuttu, sillä olemme lukeneet häneltä englanniksi ihanan ja värikkään Best of All: The Magical Mix That’s You kuvakirjan. Suomeksi kirjailijalta löytyy lisäksi muitakin Ekat sanat -sarjan pahvikirjoja. Niitä odottelemme kuitenkin edelleen kirjastosta. Harmillisesti ainakin Helmet-kirjastoissa sarjan kirjoja on vain muutama yksittäinen kappale. “Soitetaanko ja leikitäänkö yhdessä?” Leikitään yhdessä kirjassa käydään läpi arkisia sanoja ja lauseita, jotka on jaoteltu eri teemoihin aukeamittain. Teemoina on muun muassa ruoka ja leipominen, rakentaminen, soittimet, lemmikit, muista huolehtiminen ja lopuksi porukassa siivoaminen. Yhteisen leikin päätteeksi kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen. Aukeamilta löytyy selkeitä ja värikkäitä kuvia, jotka tukevat tekstiä. Teksti koostuu lähinnä yksittäisistä sanoista ja joistakin lyhyistä virkkeistä. Sanoja on vähän, sopivasti käytäväksi läpi pienempien lasten kanssa. Leikkiin ja leluihin liittyvien sanojen lisäksi sivuilta löytyy sanoja kuten anteeksi, kiitos ja ole hyvä, joiden avulla voi puhua ystävällisyydestä ja lempeydestä. “Kaikki laitetaan paikoilleen ja järjestetään kohdalleen. Siivotaan yhdessä.” Me yllätyimme ensimmäisellä aukeamalla siitä, että kirjan leikit sijoittuvat eskariin. Teos on kuitenkin selkeästi suunnattu pienemmille lapsille ja teemat sopivat muuten hyvin päiväkotilaisille tai vain kotonakin leikkiville. Leikitään yhdessä on tavallinen kiva teos lapsen ensimmäiseksi kirjaksi ja tietysti hienoa on se, että sivuilta löytyy representaatiota mustista ja ruskeista lapsista. Teos voi olla toimiva myös päiväkotien lukuhetkiin tuomaan moninaisuutta kirjallisuuteen arkisesti. Leikitään yhdessä, Smriti Prasadam-Halls ja Olivier Latyk, Gummerus, 2017 Suomentanut Sari Luhtanen Englanninkielinen alkuteos: First Words: I Can Share

Vuosi 2026 alkaa jännittävissä tunnelmissa. Viime vuonna saimme taas uutta kirjallisuutta suomeksi POC-kirjailijoilta ja mieleen jäi joitakin aivan ihania helmiä. Nuorten kirjallisuuden kannalta vuosi oli kuitenkin lannistava ja sama tunnelma näyttäisi jatkuvan myös kevään 2026 nuortenkirjojen kohdalla. POC-lukupiirin nettisivuilla on kuitenkin tulossa innostavia juttuja, kun Taiteen edistämiskeskuksen turvin pääsemme taas syventymään POC-kirjailijoiden kirjojen lukemiseen ja arviointiin, kiinnostavien vieraskynien kutsumiseen osaksi nettisivuja sekä mielenkiintoisten haastatteluiden suorittamiseen. Keväällä 2026 luvassa onkin ainakin representaation, kolonialismin ja mielenterveyden pohtimista kirjallisuudessa vieraskynätekstien muodossa sekä viime vuonna Helsingin Kirjamessujen representaatioon liittyen toteutetun haastattelun eräänlainen jatko-osa. Istumme alas Suomen suurimpien kustantamoiden kanssa keskustelemaan siitä, mitä kirjallisuuden kentällä oikeastaan tapahtuu ja miksi. Ennen kuin innostumme liikaa alkavasta vuodesta ja tulevista uutuuskirjoista, pysähdytään vielä hetkeksi tarkastelemaan mennyttä vuotta 2025, POC-lukupiirin näkökulmasta. Vuonna 2025 me luimme yhteensä 43 POC-kirjailijan kirjaa. Luetuista kirjoista uutuuksia, eli vuonna 2025 julkaistuja kirjoja, oli 29. Pääosin luimme kirjoja suomen kielellä, mutta viisi kirjaa luimme englanniksi, sillä niille ei löytynyt suomenkielisiä käännöksiä. Aikuisille suunnattuja teoksia luimme 22. Näistä uutuuksia oli 16 ja uutuuksista neljä oli kotimaista kirjallisuutta. Viime vuonna pääsimme nauttimaan aikuisille suunnatusta kotimaisesta kirjallisuudesta sen eri muodoissa. Meille jäivät erityisesti mieleen Ivan Manirahon esikoisromaani Auringon syy , Kati Hiltusen kauniit ja koskettavat runot trilogian päättävässä kokoelmassa Kultaisen leikkauksen läpi sekä Vy Tramin tragikoominen romaani Stigma , josta pääsimme myös keskustelemaan Turussa järjestämässämme vertaistuellisessa lukupiirissä. Luimme myös kiinnostavaa käännöskirjallisuutta muun muassa argentiinalaisen Dolores Reyesin maagista realismia, kasvutarinaa ja dekkaria yhdistävän esikoisromaanin Multasuu sekä tutuilta kirjailijoilta R. F. Kuangin fantasiaseikkailun Katabasis – Matka manalaan , Mariana Enríquezin kauhunovellikokoelman Aurinkopaikka hämärille tyypeille ja Tess Gerritsenin vetävän dekkarin Kesävieraat . Pääsimme lukemaan POC-kirjailijoiden kirjallisuutta suhteellisen monipuolisesti ja jäimme kaipaamaan lähinnä lisää samanlaisia oivaltavia ja viihdyttäviä teoksia. Nuorille suunnattuja kirjoja luimme viime vuonna yhteensä neljä. Niistä kolme oli vuonna 2025 julkaistuja. Suu ihan loksahti auki, kun laskimme vuonna 2025 luetut nuortenkirjat ja lista loppui niin lyhyeen. Me mielellämme luemme nuorille suunnattuja kirjoja, sillä nautimme niistä itse ja lisäksi haluamme pystyä tarjoamaan kirjavinkkejä kaiken ikäisille ja etenkin nuorille. Valitettavasti vuonna 2025 julkaistiin suomeksi vain kourallinen nuorille suunnattua kirjallisuutta POC-kirjailijoilta ja vanhempaakin kirjallisuutta on hankala löytää, etenkin jos haluaa lukea suomeksi. Meillä olikin nuorille suunnatuista kirjoista viime vuonna puhetta monien eri ihmisten kanssa, sävynä aina harmittelu siitä, kuinka vähän POC-kirjailijoilta löytyy nuortenkirjallisuutta. Etenkin kouluissa suurin kaipuu POC-kirjailijoilta on suomen kielelle alkuperäisesti kirjoitetuille nuortenkirjoille ja selkokielisille teoksille. Selkokielisiä vinkkejä, meillä ei ole tarjota lainkaan. Vuoden 2025 nuorten uutuuskirjat koostuivat pääosin lempisarjojemme jatko-osista: B. B. Alstonin Amari-sarja sai kolmannen osansa ja Kayvion Lewisin Ryöstö Royale päätti vauhdikkaan duologian. Lisäksi suomennettiin palkittua kirjallisuutta, zimbabwelaisen Blessing Musaririn maagisrealistinen romaani Kaikki mitä kaipasimme . Kyseiset teokset eivät varsinaisesti pettäneet, tarinat ovat ihastuttavia, mutta numeroissa kokonaisuus jää laihaksi ja siksi lannistavaksi. Lapsille suunnattua kirjallisuutta luimme yhteensä 15 kappaletta. Uutuuksia näistä oli 8. Lastenkirjallisuutta julkaistiin nuortenkirjallisuuteen verrattuna reilusti, mutta jouduimme silti tarttumaan moneen englanninkieliseen kirjaan, jotta saisimme moninaisempia vinkkejä eri-ikäisille lapsille. Suomeksi meitä ihastuttivat erityisesti Rashmi Sirdeshpanden kirjasarja, jossa lapsi ja dino opettelevat aina jotakin uutta , Maryam Razavin esikoisteos pelosta ja ystävyydestä Mimi ja Mörkö sekä Ernest Lawsonin älyttömän hauska Höpersankarit-sarjan neljäs osa . Englanniksi tartuimme sellaisiin teoksiin, joille emme löytäneet vastinetta suomen kielellä. Niistä meitä kosketti etenkin M. O. Yukselin teos In My Mosque , jossa kauniilla kuvilla ja runollisilla teksteillä kurkistetaan moskeijan sisään. Uudelta kirjavuodelta 2026 toivomme hartaasti nuorille suunnattua suomenkielistä kirjallisuutta. Missä ovat seuraavat Betoniruusu , Minuutin mittainen ikuisuus , Jos vain kruunun saisin tai Hautausmaan pojat ? Entä suomalaisten POC-kirjailijoiden nuortenkirjat? Saimme taas maistiaisen siitä, kuinka ihanaa on lukea Suomeen sijoittuvia tarinoita ja kotimaisten kirjailijoiden leikkiä kielellä ja haluamme sitä ehdottomasti lisää. Kevään 2026 kirjat pitävät sisällään niukasti molempia. Kotimaista lastenkirjallisuutta pääsemme lukemaan Safa Solatin ja Sanna Pellicionin yhteisen teoksen Tyttö, joka tahtoi tanssia sekä Ernest Lawsonin suositun kirja-sarjan viidennen osan Höpersankarit 5: Maailmojen moka. Aikuisille kotimaisia romaaneja tarjoilevat Ivan Maniraho jatko-osallaan Pimeyden mustuus ja Carmen Baltzar, jonka esikoisromaani carmen julkaistaan huhtikuussa. Kotimaista nuortenkirjallisuutta ei vieläkään julkaista keväällä 2026. Nuorille saadaan kuitenkin kiinnostavaa fantasiaa maailmalta: romantasia Lightlark: Valonkiuru kolumbialais-yhdysvaltalaiselta Alex Asterilta sekä Wednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus Tehlor Kay Mejialta. Odotamme innostuneina kuitenkin montaa kevään uutuuskirjaa. Lisäksi loppukeväästä pääsee taas selailemaan läpi kesän ja syksyn kirjakatalogit ja toivomme, että niistä tulisi vastaan uusia kiinnostavia lukunautintoja.

Me olemme lukeneet R. F. Kuangilta aikaisemmin Babelin ja Aracelis on lukenut myös The Poppy Warin . Molemmat teokset ovat fantasiaa, vaikka niissä käsitellään myös meidän maailmamme ilmiöitä ja ongelmia. Yellowface on näistä todella erillainen ja oli hauska lukea Kuangilta jotakin ihan uudenlaista. Yellowface ei ole fantasiaa, vaan se sijoittuu nykyhetken kustannusmaailmaan ja kommentoi sitä rakentaen osuvia ihmiskuvia. Me yllätyimme kun kirjan alussa tajusimme, että teoksen päähenkilö on valkoinen. Yleensä meitä harmittaa, jos POC-kirjailija on kirjoittanut valkoisen päähenkilön teokseensa, koska me haemme kirjallisuutta nimenomaan representaatio edellä ja haluamme lukea tarinoita, joissa voimme nähdä itsemme. Nopeasti kuitenkin huomasimme, että Yellowfacen valkoinen päähenkilö ja hänen kauttaan kerrottava tarina ovat niin osuvia, ettei sitä voi harmitella. Tätä tarinaa ei myöskään olisi voinut kertoa mitenkään muuten. “This industry is built on silencing us, stomping us into the ground, and hurling money at white people to produce racist stereotypes of us.” Päähenkilö, June, on kolmekymppinen vastavalmistunut kirjailija, joka on tyytymätön siihen, missä pisteessä hänen uransa on. Hänen opiskelukaverinsa, kiinalais-amerikkalainen Athena Liu, elää Junen unelmaelämää menestyneenä kirjailijana ja saa kaiken, mistä June vain haaveilee. Menestys on tehnyt Athena Liusta myös sietämättömän ihmisen. Athena ei kuuntele Junea, tai ota hänen ongelmiaan tosissaan. Athena ylenkatsoo Junea jatkuvasti ja hieroo omia saavutuksiaan tämän naamaan. Athena on myös epäaito ja usein esimerkiksi liioittelee omaa epävarmuuttaan tai muita murheitaan. Kaikki tämä on totta, ainakin Junen näkökulmasta. Kun Athena yhteisen illanvieton päätteeksi kutsuu Junen kotiinsa, June ei voi vastustaa kiusausta nähdä, millaisessa asunnossa menestynyt Athena asuu. Junella ja Athenalla onkin yllättäen kiva ilta ja Athena kertoo uusimmasta käsikirjoituksestaan Junelle. Kun illan päätteeksi Athena tapaturmaisesti menehtyy Junen silmien edessä, Junelle avautuu tilaisuus varastaa Athenan vielä julkaisematon käsikirjoitus. “It all boils down to self-interest… If publishing is rigged, you might as well make sure it's rigged in your favor.” Teos seuraa Junen ajatuksia ja kustannusmaailman rattaiden pyörimistä, kun keskivertokirjailijasta June Hayworthista syntyykin hittikirjailija Juniper Song Athena Liulta varastetulla teoksella, joka käsittelee kiinalaisia työntekijöitä ensimmäisen maailmansodan aikana. June on vastenmielinen päähenkilö, jonka ajatuksenkulkua ei ollut kuitenkaan lainkaan puuduttavaa tai tympeää seurata. Muutenkin tarina soljuu ripeää tahtia eteenpäin ja ylläpitää jatkuvaa mielenkiintoa, kun seurataan kustannusalan ja Junen päänsisäisiä draamoja. Aracelis kuunteli äänikirjan kirjaimellisesti kahdessa päivässä, koska teos imaisi kuin huomaamatta mukaansa. Kirjan kustannusprosessin myötä seurataan erilaisia tapoja, joilla kustannusala ja markkinointi toimivat. Tarinassa käsitellään paljon ilmiöitä, joihin mekin olemme POC-lukupiiri projektin myötä törmänneet kirjallisuuskentällä ja siksi romaania oli jotenkin todella validoivaa ja hauska lukea. Yellowface on kirjoitettu satiirimaiseksi ja viihdyttävästi niin, että vaikka se sisältää painavaa kritiikkiä ja tuo esiin isoja ongelmia ja epäkohtia, tarina tuntuu lopulta hyvällä tavalla tosi kevyeltä. “dozen, maybe hundreds, maybe thousands of strangers are out there, mining your personal information, worming their ways into your life, looking for ways to mock, humiliate, or worse, endanger you. You come to regret everything you’ve ever shared about yourself... because the trolls will find them.” Sosiaalista mediaa ja sen vaikutusta tuodaan myös kirjassa paljon esiin. Kirjailija lukee obsessiivisesti Goodreads arvioita ja seuraa tykkäyksiään Twitterissä. Me tykättiin Junen hahmosta. June on luotu hienosti överiksi valkoiseksi hahmoksi, joka ei hahmota kaikkea ympäristössään ja on klassinen esimerkki vanhasta kunnon “piilorasistista”. Olemme harvoin lukeneet näin oivaltavista valkoisista hahmoista. Ja jos Yellowfacen huumori ja tapa tarkastella valkoisuutta iskee myös sinuun, suosittelemme lukemaan myös Kiley Reidin Such a fun age , jossa samankaltaisia teemoja käsitellään myös valkoisen pahaa tarkoittamattoman hahmon kautta. Yellowface julkaistaan suomennettuna Teos kustantamon toimesta lokakuun 2024 aikana, joten kohta kirjan pääsee lukemaan myös suomeksi. Yellowface, Rebecca F. Kuang, 2023

Rebecca F. Kuang on meille tuttu kirjailija hänen aikaisemmin suomennettujen teostensa, Yellowfacen ja Babelin , kautta. Lisäksi Aracelis on lukenut häneltä englanniksi fantasiaromaanin The Poppy Wa r . Etenkin Yellowface nostatti odotuksemme korkeiksi ja tartuimme innolla kirjailijan uuteen fantasiateokseen Katabasis – Matka manalaan. “Cambridge, syyslukukausi, lokakuu. Tuuli viilsi, aurinko piileksi, ja opetuksen alkamispäivänä, kun Alice Law’n olisi pitänyt olla saarnaamassa opiskelijoille siitä, millaisia vaaroja on kartesiolaisessa dualismiloitsussa, jos sitä käyttää pänttäämiseen ilman pissataukoja, hän lähtikin pelastamaan väitöskirjaohjaajansa sielua Manalasta. Helvetin kahdeksasta piiristä.” Alice ja Peter ovat Cambridgen yliopiston jatko-opiskelijoita matkalla huippututkijoiksi analyyttisen magian alalla. Alice on syntynyt ja kasvanut Yhdysvalloissa, mutta päätynyt opiskelemaan Englantiin kärkimaagikon Jacob Grimesin oppiin. Grimes on pahamaineinen, mutta arvostettu professori. Huhut uupuvista opiskelijoista ja alhaisesta valmistumisprosentista eivät säikäyttäneet tunnollista Alicea tai täydellisyyden perikuva Peteriä, joille akatemia on koko elämä. Kun Grimes tapaturmaisesti kuolee, hänen uskolliset ohjattavansa suuntaavat Manalaan. Ilman Grimesin suosituskirjettä Alicen ura on käytännössä laskusuuntainen. Pelastusmatka Manalaan tuntuu siis ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, vaikka siitä joutuukin maksamaan kalliin hinnan. Matkalle lähtee myös Peter, syistä, jotka hän pitää omana tietonaan.  Maagikoita on matkannut Manalaan ennenkin, mutta moni ei ole palannut. Kaksikko on kolunnut kaiken kirjoitetun aineiston aikaisemmista matkoista Manalaan ja aikovat sen turvin selvitä Grimesin luokse ja elävinä takaisin. “Alice muisteli ´ Autiota maata ’, viimeisintä tallennettua manan matkaajan kertomusta. Varjo, joka aamuisin harppoo takanasi , Eliot kirjoitti. Varjo, jonka iltaisin kohtaat edessäsi . Alicea puistatti hänen tähyillessään dyynien yli.  Näytän sinulle pelon kourallisessa tomua .” Katabasis on menevä seikkailufantasia, joka pitää kiinnostusta yllä. Fantasiamaailman magiaa, jota käytetään liidun voimalla, on kiehtovaa seurata. Magia on tuotu luonnolliseksi osaksi meille tuttua yhteiskuntaa ja perustuu pitkälti matemaattisiin kaavoihin, olettamuksiin ja sanakäänteisiin. Se on yksi yliopiston tutkimushaara muiden joukossa. Teoksessa vastaan tulee myös tuttuja tutkijoita, ajattelijoita ja teoksia, jotka sitoutuvat osaksi Kuangin luomaa maailmaa. Maan päällä aika sijoittuu muutaman vuosikymmennen takaiseen maailmaan ja sen myötä käsitellään myös naisen asemaa akateemisessa maailmassa. “Peterin kasvoilla välähti jotain vaikeasti tulkittavaa. ‘Pakotti Grimes sinut?’ ‘Ei, vaan minä halusin itse’, Alice vastasi, ja tunsi kuuman, inhan rummutuksen rinnassaan. Kyllä, niin se oli, hän tiesi, että oli. ‘Annoin luvan.’” Tarinan aikana parasta oli oppia hahmoista pikkuhiljaa erilaisten paljastusten kautta. Alussa Alicesta, Peteristä ja sivuhahmoista annetaan tietynlainen kuva, joka rikkoutuu ja muovautuu, kun hahmoista selviää lisää tarinan edessä. Taustatarinat ja takaumat keikauttavat dynamiikkoja ja uudelleenmuovaavat käsityksiä hahmoista. Joitakin asioita jää myös mysteeriksi ja lukijan itse täydennettäviksi. “Alice kavahti taaksepäin. Älä syytä minua , hän halusi vaikertaa, en tiedä, mitä olen tekemässä, en ole toimiva objek t i, en ole edes läsnä . Korvissa jymisi valtava pauhu. Kädet tuntuivat kaukaisilta. Alice pakotti itseään keskittymään, mutta hän ei nähnyt, mistä ne alkoivat, missä raja kulki hänen ja ympäröivän maailman välillä, missä menneisyys päättyi ja nykyhetki jatkoi kulkuaan.” Manala on kiinnostava leikkikenttä, johon on hauskasti yhdistetty eri uskontojen ja kulttuurien käsityksiä tuonpuoleisesta. Lisäksi Manalaan on tiukasti kiedottu akateeminen maailma ja sen tuomat haasteet. Manala jakautuu eri osiin joita matkaajat lähtevät käymään läpi: ensin ylpeys, siitä himoon, ahneuteen ja niin edelleen. Kirjan sisäkansista löytyy Alicen ja Peterin piirtämät kartat Manalasta, joita voi lukiessa tutkailla. Kaksikko loitsii itsensä Manalaan ja sen onnistuttua Alice ja Peter päätyvät ensiksi odotushuoneeseen, jossa on sieluja odottamassa ylösnousemusta. Siitä Alice ja Peter jatkavat Manalan opetuksiin ja rangaistuksiin suuren muurin taakse. Manalan ja rangaistusten merkityksiä ja toimintaperiaatteita pohditaan jonkin verran. Elämän ja kuoleman merkityksellisyyttä pohditaan Alicen ja Peterin ajatuksissa, mutta myös heidän kohtaamiensa sivuhahmojen kautta. “‘Mutta onhan tämä nyt ärsyttävää’, Alice puuskahti. ‘Tutkijoilla on ties mitä teorioita – synnistä, karmasta, katumuksesta – ja sitten tänne Manalaan tulee ja huomaa, että kyse on pelkistä jumalten oikuista. Minusta vähän tuntuu, että jos kuka vain infernologi oikeasti tulisi käymään täällä, hän tuikkaisi tuleen kaiken, mitä on siihen mennessä kirjoittanut.“ Katabasis tuntuu paljon suoraviivaisemmalta verrattuna kirjailijan aiempaan fantasiateokseen Babeliin. Ensinnäkin lukemista rikkovat viittaukset puuttuvat kokonaan, teoksessa on vähemmän päähenkilöitä ja päätarina tapahtuu lyhyen aikajänteen sisällä. Päätarinasta poukkoillaan välillä takaumiin, mutta ne erottuvat selkeästi nykyhetkestä ja rakentavat lähinnä Alicen, Peterin ja Grimesin hahmoja. Hahmoilla ja tarinan kululla on selkeät tavoitteet ja juoni pääpiirteissään kulkee jopa ennakoitavasti.  Me tykkäsimme tästä enemmän kuin pari vuotta sitten lukemastamme Babelista ja tähän on varmasti helpompi tarttua etenkin jos fantasiaa on aikasemmin lukenut vähemmän.  Katabasis - Matka manalaan, Rebecca F. Kuang , Teos, 2025 Suomentanut Veera Kaski Englanninkielinen alkuperäisteos: Katabasis, 2025

Atlas – Kompleksi päättää aikuisille suunnatun fantasiatrilogian, joka koostuu edellä mainitun lisäksi teoksista Atlas – Valitut ja Atlas – Paradoksi . Saatuani kolmannen osan käsiini ihastuin ensimmäisenä teoksen pituuteen. Paksut kirjat usein vähän epäilyttävät minua, mutta olin jo niin investoitunut sarjan maailmaan ja hahmoihin, etten malttanut odottaa, että saisin viettää mahdollisimman pitkän ajan niiden parissa. Lisäksi sisäkannesta löytyi lainaus edellisestä arviostani ja sekös ilahdutti myös lukemisen aloittamisen hetkellä. Tuntui kutkuttavalta päästä takaisin maagiseen maailmaan ja ihastelemaan kirjoitustyyliä, joka edellisten osien tapaan on maalailevaa ja kielikuvilla leikittelevää, mutta silti vauhdilla eteenpäin syöksyvää. Etenkin väsyneenä tuntui, että piti koko ajan keskittyä lukemiseen kunnolla, jotta pysyisin tarinassa mukana, enkä siltikään aina pysynyt. Samat abstraktit teoriat ja taikuutta ja filosofiaa yhdistävät pohdinnat ovat mukana niin hahmojen puheessa kuin tarinassa muutenkin ja välillä olin aivan kujalla, että mitkä asiat tapahtuvat oikeasti ja mitkä vain teoreettisesti tai ehkä jollain toisella todellisuuden tai tietoisuuden tasolla. “Sharonia ei kiinnostanut, loisiko Nico uuden maailman ja tuhoaisi sen. Sharonia näytti kiinnostavan vain se, että Nico ja Nicon ihmeellinen taikuus – korvaamaton, vertaansa vailla oleva tieto siitä, että hän oli pystynyt johonkin, mitä saattoi tuskin kuvitella – eivät astuisi parvekkeelta ja antautuisi auliisti tyhjyyden syliin, sillä se olisi huono tuotto seuran investoinnille. Siitä seuraisi rutkasti paperitöitä, eikä sellaista haaskausta voinut antaa anteeksi tai kääntää voitoksi.” Tarinaan tarttuessani huomasin, että olin kätevästi jo unohtanut, kuinka edellinen osa oli päättynyt. Alussa kuitenkin anteliaasti kerrataan edellisen osan käänteitä ja tapahtumat palautuivat sen avulla nopeasti mieleen. Nico ja Gideon ovat vihdoin saaneet toisensa ja olin aivan haltioissani siitä, että pääsisin seuraamaan pitkän ystävyyden kehittymistä entistä romanttisempaan suuntaan. Libby on myös kiinnostava hahmo käytyään läpi niin suuria muutoksia. Osa aistii pimeän puolen Libbyssä, mutta hän ei tahdo oikein myöntää sitä itselleenkään. Porukka alkaa pikkuhiljaa taas kokoontua kartanolle, tai ainakin osa siitä. Tämä tuntui tavallaan loogiselta ja helpolta, mutta olin myös vähän pettynyt samaan miljööseen palaamiseen. Olin ollut innoissani siitä, että maailma tosiaan aukeaisi kaikille Alexandria-seuran uusille jäsenille. “Tarinan opetus on tämä: varo häntä, joka kohtaa sinut aseitta. Tarinan opetus on myös tämä: varo yhteisiä, haavoittuvaisia hetkiä kahden aikuisen miehen välillä, joiden äidit ovat iäksi mennyttä.” Moneen sataan sivuun ei tunnu tapahtuvan juuri mitään. Atlaksen suuri suunnitelma mietityttää ja kokeen suorittamista pyöritellään erilaisilla kokoonpanoilla. Parisa ja Dalton ovat yhdessä mahdollisimman kaukana seuran kartanosta. Libby ja Tristan seurustelevat, mutta eivät juuri herätä tunteita. Nico ja Gideon pyörivät myös kartanolla. Kummallisin kaksikko ovat Callum ja Reina, jotka ovat lyöneet hynttyyt yhteen Reinan maailman parantamissuunnitelmaa varten. Kieli on nerokasta ja viihdyttävää ja hahmojen pohdinnat taas ajatusta herätteleviä. Mietin lukiessa, että kirjailijan leikittelevien lauseiden kääntäminen on varmasti ollut hankalaa ja joissain kohdissa epäilin vääntyykö suomen kieli ihan oikeasti noinkin päin. Tavallisen kerronnan välissä on rikkovia kappaleita, joissa puhutellaan lukijaa, hyödynnetään listauksia ja sukelletaan syvemmälle kiinnostavien sivuhahmojen, kuten Atlaksen, menneisyyteen. “Atlas Blakely on neuroottinen, epätoivoisesti merkitystä kaipaava, kaksikymmentä ja risat (kaksikymmentäviisi), päissään ainakin kolmen eri aineen vaikutuksesta ja ensimmäisen ihka oikean ystävänsä seurassa, ja kun hän ensimmäisen kerran sanoo sen, hän ei ajattele seurauksia. Hän ei vielä ymmärrä seurauksia! Hänhän on kakara, käytännössä idiootti, hän on nähnyt inhimillisestä kokemuksesta pikkuruisen siivun eikä tajua olevansa tomua, hiekanjyvä, pelkkiä vitun matoja.” Jossain teoksen keskivaiheilla aloin harmitella tarinan hidasta tahtia, kun kaikki hahmot tuntuivat taas olevan jotenkin jumissa ja lempihahmojani ei mielestäni seurattu tarpeeksi. Tapahtumissa ja etenkin ajatuksissa on toistoa, joka kävi jossain vaiheessa turhauttavaksi ja menetti nopeasti teränsä. Lopussa tapahtumien tahti taas kiihtyy ja päätös on yllättävä, mutta kuitenkin jotenkin niin järkeenkäypä. Tämä omituinen kokonaisuus ei olisi voinut saada muuta kuin omalaatuisen lopetuksen. “Kaikki mitä tarvittiin – ja Nico voisi ottaa ohjat, mutta hän odotti Libbyn tekevän sen, ties miksi, ehkä koska oli pitkästynyt tai halusi sanoa sillä jotain, tai ehkä vain koska oli oma itsensä ja ärsyttävä – oli voima.” Viimeisenkin osan kohdalla oli taas ihanaa se, kuinka kaikki hahmot ovat niin seksuaalisesti vapaita. Seksuaalista suuntautumista ei pohdita eikä hahmoja luokitella lokeroihin. Ihmiset vain kokevat vetoa ihmisiin ja rakastuvat toisiinsa ilman sen suurempia mutkia. Rakkauteen ja suhteisiin liittyen onkin joitakin kiinnostavia ajatuksia. Samoin etuoikeuksiin ja niihin liittyviin valintoihin. Kirjailijan loppusanat tuovat myös vielä yhden tason lisää, kun kirjailija kertoo mistä tarina kumpusi. Loppuun päästyäni jäi sellainen olo, että tästä olisi ihana päästä puhumaan jonkun toisen kanssa, joka trilogian on lukenut. Atlas – Kompleksi, Olivie Blake, Aula & Co, 2025 Suomentanut Kaisa Ranta Englanninkielinen alkuteos: Atlas Complex, 2024

Yhteiset lukuhetket -hanke osoittautui meille todella merkitykselliseksi kokeiluhankkeeksi. Taiteen edistämiskeskus myönsi POC-lukupiiri rylle vuodelle 2025 lasten- ja nuortenkulttuurin hankeavustuksen ja sen puitteissa toteutimme yhteensä 14 yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävää vierailua peruskouluissa ympäri Suomen. Hankkeessa olivat yhteistyökumppaneina mukana Kustannusosakeyhtiö Otava, WSOY, Hertta kustannus, Aviador kustannus ja Into kustannus , jotka mahdollistivat mahdollisimman monipuoliset ja määrältään suuret kirjapaketit lahjoitettavaksi kouluille vierailujen yhteydessä. Iso kiitos vielä yhteistyökumppaneille ja tietysti myös kouluille ja opettajille, jotka ottivat meidät avosylin vastaan. Hankkeessa vierailimme Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa : Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä, sekä ekstrana Keravalla, koska sinne meitä erityisesti toivottiin vierailulle. Tapasimme oppilaita kakkosluokkalaisista ysiluokkalaisiin.  Kaikilla vierailuillamme konsepti oli suunnilleen samanlainen, pienin muutoksin. Me esittelimme lyhyesti POC-lukupiirin, puhuimme rasismista, representaatiosta ja lukemisesta, esittelimme kirjat, jotka olimme tuoneet luokkaan mukanamme ja sen jälkeen oppilaat saivat tutustua itsenäisesti kirjoihin ja lukea niitä hetken aikaa. Lopussa kävimme läpi lyhyesti, miltä kirjat olivat vaikuttaneet ja oppilaat saivat etsiä kirjojen joukosta luokalle jäävät teokset sekä napata itselleen POC-lukupiirin kirjanmerkin. Vinkkasimme POC-kirjailijoiden kirjoja ikäluokille sopivasti ja myös lukutaitotaso huomioiden, jos vain olimme saaneet siitä etukäteen tietoa opettajalta. Lisäksi nuorimmille lukijoille, kakkosluokkalaisille, luimme myös ensimmäisen kappaleen Ernest Lawsonin Höpersankarit: Opejahti kirjasta . Oli hauska huomata, että joissakin kouluissa Höpersankarit ja Kuonokamut olivat jo tuttuja sarjoja.  Yläastelaiset taas tiesivät Jenny Hanin ihanan romanttisen teoksen, Kesä jolloin minusta tuli kaunis , josta on tehty myös TV-sarja. Tutut ihmiset ja elementit saivat myös innostumaan tietyistä kirjoista, esimerkiksi Marcus Rashford Aamupalaporukan tutkimukset -sarjasta. Lapsissa näkyi innostus, kun me hehkutimme kirjoja, joista he ovat myös itse tykänneet ja he vinkkasivat innoissaan myös toisilleen luettavaa, jos joukosta löytyi tuttu kirja. Silti suurin osa meidän tuomistamme kirjoista oli ihan uusia niin oppilaille kuin opettajillekin.  Tämä oli tietysti kiva asia siinä mielessä, että saimme vinkattua paljon uutta luettavaa, mutta harmillista siksi, että se kertoo, kuinka vaikeaa POC-kirjailijoiden kirjoja on löytää ja kuinka vähän ne ovat esillä. Moni oppilas ei ollut uskoa, kun kerroimme, että samat teokset löytyvät myös kirjaston valikoimasta. Erityistä ihastusta vierailuilla herättivät Aamupalaporukan tutkimusten, Kuonokamujen ja Höpersankarien lisäksi ala-asteella Lolan suuri salaisuuus , Pikku avokadon tarina , Amuletti sarjakuvasarja ja Iman oppii uutta , joka etenkin kirvoitti ihastuneita huudahduksia siitä, että kannen hahmolla on huivi ja “ se näyttää ihan multa ”. Yläasteella Kesä jolloin minusta tuli kaunis romaanin lisäksi kiinnostivat erityisesti Minuutin mittainen ikuisuus , Betoniruusu , Brielle & Bear: Olipa kerran… sekä Tokion prinsessa . Me opimme hankkeen aikana paljon ja teimme vuoden aikana jo pieniä muutoksia vierailuihin.  Parasta positiivista palautetta oli kuitenkin se, miten lähes poikkeuksetta oppilaat juoksivat hakemaan kirjoja luettavaksi, eivät malttaneet lopettaa lukemista, halusivat hamstrata kirjoja omaan pulpettiinsa ja kiittivät meitä vielä lopuksi erikseen siitä, että tulimme vierailulle. Oppilaat intoilivat kirjoista, joissa hahmot näyttivät heiltä itseltään ja joissa vilahteli tuttuja nimiä. Joissain kouluissa tunnin jälkeen välitunnilla kävi kuhina ja meitä olisi toivottu käymään muillekin luokille. Toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa jatkamaan kouluvierailuja. Tämä vuosi osoitti vahvasti sen, kuinka merkityksellisiä vierailut ovat oppilaille, jotka löytävät itsensä ja toisensa kirjallisuudesta, sekä opettajille, jotka raportoivat saaneensa kaivattua apua ja vinkkejä moninaiseen kirjallisuuteen ja sen käsittelyyn opetuksessa.

Kaikki mitä kaipasimme on nuorille suunnattu maagisrealistinen romaani zimbabwelaiselta kirjailijalta. Teos on palkittu ja tartuin siihen kovin odotuksin. “Tässä lyhyt versio: Chichi kirosi baballe ja baba sai raivarin.” 14-vuotiaan Matin äiti on kuollut ja koko perhe on hajalla. Isosisko Chichi sekoilee kavereiden ja poikien kanssa. Pikkuveli Tana oireilee myös. Mati on keskimmäinen lapsi, vähän sivuun jäävä ja unohtuva, koska on hiljainen eikä pura tunteitaan yhtä äänekkäästi kuin muut sisarukset. Matin kuohunnat tapahtuvat ajatuksissa, joista suurin osa tarinasta koostuu. Äidin kuoleman jälkeen moni asia on väärin. Isän ja Chichin välillä kiehuu ja se johtaa Isoon riitaan. Matin elämään ilmestyy mysteerinä pitkään pysyvä hahmo, Meticais, jota kukaan muu ei näe. Sitten isä ilmoittaa, että perhe lähtee matkalle Zimbabween. Nykyajassa perhe matkustelee Zimbabwessa, käy safarilla katsomassa leijonia, nukkuu autossa ja asuu hotelleissa. Samalla Matin ja Meticaisin keskusteluissa käydään läpi menneitä tapahtumia. “Baba pysäköi meidät reppureissaajien alueelle. Ymmärrän nyt, miten tämän matkan on tarkoitus mennä. Siitä tulee ongelma. Chichi tietysti näki kuorma-auton ja sen muutetun takaosan, mutta ei luultavasti halunnut uskoa, miten tässä toimittaisiin.” Tarinassa kuvataan hyvin sitä, kuinka isoja asioita on vaikea sisäistää kerralla. Mati kertoo Meticaisille pikkuhiljaa palasia äidin kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Hän pohtii myös ystävyyttä, rakkautta ja tarinoita, joita ihmiset kertovat itsestään ja toisista. Samalla yrittäen muodostaa omaa tarinaansa. Hän pohtii kahden kulttuurin välillä elämistä ja sitä, miten kokee Zimbabwen niin kotoisaksi vaikka onkin asunut koko elämänsä Englannissa. Kulttuurit kietoutuvat toisiinsa perheen arjessa ja ajatuksissa. Identiteetistä kertova tarina rakentuu pikkuhiljaa. Matista muotoutuu myös kuva muiden perheenjäsenten puheiden ja toimien kautta, joka osittain eroaa tämän omasta kokemuksesta itsestään. “Minulla on kolme elämää: ensinnäkin olen kahden zimbabwelaisen lapsena zimbabwelainen: toiseksi olen maahanmuuttajien lapsena Britannian kansalainen: ja kolmanneksi olen ihminen noiden määreiden takana. Voin valita. Voin olla englantilainen Mati ja zimbabwelainen Mati, koska meillä kotona ollaan Zimbabwessa, ja heti oven ulkopuolella on Englanti.” Teoksessa on kuvattu tunnistettavia asioita perheestä ja sisarussuhteista, niin hyvässä kuin pahassakin. Perheen rumat puolet tuodaan esiin kaunistelematta, mutta matka myös yhdistää kuoleman rikki repinyttä perhettä. Kirja on suhteellisen lyhyt, mutta silti minun makuuni tiedonmurusia jaetaan alussa liian niukasti. Lukijaa lähinnä kiusoitellaan tiedolla siitä, että jotakin on vielä tulossa. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin avautuvat ja tiedonjyväset kääntävät maailman välillä ihan päälaelleen. Lopulta ymmärsin, miksi tarina on kolahtanut moneen. Kaikki mitä kaipasimme, Blessing Musariri, WSOY 2025 Suomentanut Helene Bützow Englanninkielinen alkuteos: All That It Ever Meant 2022

Tyrannosaurus ja kirjojen mahti on osa lastenkirjasarjaa, jossa päähenkilönä on musta lapsi ja hänen kaverinaan vaihtelevasti eri dinosaurus. Tässä sarjan ensimmäisenä julkaistussa teoksessa seikkailee tyrannosaurus. Tässä ensimmäisessä teoksessa pohditaan, mitä tapahtuisi, jos tyrannosaurus oppisi lukemaan ja kiinnostuisi kirjoista. Tarinan leikkimielisessä varoituksessa neuvotaan, ettei dinosaurusta kannata opettaa lukemaan, koska siitä voi seurata vaikka ja mitä. Seurausten mukana esitellään, minne kaikkialle lukuharrastus voi johtaakaan. “Ja jos opettaisit sen lukemaan… …se innostuisi kirjoista toden teolla ja tahtoisi lukea LISÄÄ. Niinpä sinun pitäisi salakuljettaa se kirjastoon” Kun tyrannosaurus innostuu lukemisesta, se täytyy viedä salaa kirjastoon lainaamaan kotiin korkeat pinot kirjoja. Erilaisia teoksia lukemalla tyrannosauruksesta tulee niin fiksu, että se johtaa lopulta dinosaurusten ja kirjastojen vallankumoukseen, mikä taas laittaa maailman ihan päälaelleen. Kirjassa on hauskuutta kerronnan ja kuvien kautta. Kuvitus onkin tässä ihanan yksityiskohtaista ja lyhyiden tekstien lisäksi voi paneutua tarkastelemaan kuvien yksityiskohtia, jotka saavat aikuisetkin hymähtelemään. “Ja jos lainaisit KAIKKI NE KIRJAT… …sinun tulisi piilottaa ne KAIKKI JA tyrannosaurus omaan huoneeseesi, etteivät vanhempasi saisi tietää niistä mitään, tai muuten olisit PAHASSA PULASSA.” Ihanaa, että tämä sarja on suomennettu. Olemme huomanneet tapahtumissa, että monia lapsia kiehtoo dinosaurukset, mutta meillä on aikaisemmin ollut vinkata vain yksi suomenkielinen dinosauruskirja POC-kirjailijalta. Siinä ei kuitenkaan ole ihmishahmoja, joten representaation kannalta se ei ole paras mahdollinen. Tässä sarjassa taas on ihana afrohiuksinen päähenkilö ja muutenkin näkyy mustia ja ruskeita ihmisiä kirjan sivuilla. Sarjasta löytyy myös osat Stegosaurus ja numeroiden mahti sekä Diplodocus ja taiteen mahti . “Tämä on omistettu kaikille kirjastovirkailijoille. Olette MAHTAVIA!” Tyrannosaurus ja kirjojen mahti, Rashmi Sirdeshpande, Kustannus-Mäkelä Oy, 2021 Kuvittaja: Diane Ewen Suomentanut Terhi Leskinen Englanninkielinen alkuteos: Never Show a T-Rex a Book, 2020

Stegosaurus ja numeroiden mahti on hauska lastenkirja, joka kannustaa numeroiden ja laskemisen pariin. Lapsi ja stegosaurus tutustuvat numeroihin ja tarinassa käydään läpi, mitä kaikkea saattaa tapahtua, jos stegosauruksen antaa innostua numeroista. Lapsi ja dino päätyvät uskomattomalle seikkailulle aina avaruuteen asti. “Odotahan vain, kun se keksii miten numeroita voi hyödyntää oikein toden teolla, ja alkaa ratkoa salakirjoituksia…” Stegosaurus ja numeroiden mahti on osa kirjasarjaa, jossa sama lapsi seikkailee erilaisten teemojen ympärillä eri dinosaurusten kanssa. Sarjasta löytyvät osat Tyrannosaurus ja kirjojen mahti sekä Diplodocus ja taiteen mahti .  Tässä osassa on mukana dinosauruksen lisäksi robotteja, avaruusolioita ja numeroita. Jos joku näistä teemoista kiinnostaa lasta, teos on varmasti mieluinen. “No, sitten robotteja on KAIKKIALLA ja tilanne saattaa karata ihan pikkuriikkisen käsistä…” Kertomuksessa tuodaan hauskalla tavalla esille, mitä kaikkea matematiikalla ja numeroilla voi saada aikaan, lähtien arvoitusten ratkaisusta ja leipomisesta aina avaruusraketin rakentamiseen asti.  Tämän kivan opetuksen lisäksi kirja normalisoi sitä, ettei kaikki aina onnistu ensimmäisellä kerralla ja kannustaa jatkamaan epäonnistumisista huolimatta. Stegosauruskin on kärsivällinen ja yrittää uudelleen niin kauan, että onnistuu lopulta tehtävässään. “HUPS. Ei hätää. Jos homma ei onnistu ensimmäisellä kerralla, stegosaurus yrittää uudelleen.” Meille on tullut paljon ihania lastenkirjoja vastaan englanniksi ja siksi olimmekin iloisesti yllättyneitä, kun löysimme tämän dinosauruksia sisältävän kirjasarjan, jonka kaikki kolme osaa on käännetty myös suomeksi.  Olemme tapahtumissamme törmänneet lapsiin, jotka mielellään lukisivat dinosauruksista kertovia kirjoja. Nyt meillä on vinkata heille POC-kirjailijan kirjoittama dinosauruskirja, jossa on dinosaurusten lisäksi myös ihmishahmoja ja sen myötä positiivista representaatiota mustista ja ruskeista ihmisistä. “Kukapa olisi arvannut, että numeroilla voi saada aikaan kaikkea tällaista?” Stegosaurus ja numeroiden mahti, Rashmi Sirdeshpande, Kustannus-Mäkelä Oy, 2022 Kuvittaja: Diane Ewen Suomentanut Terhi Leskinen Englanninkielinen alkuteos: Never Teach a Stegosaurus to Do Sums, 2021

Diplodocus ja taiteen mahti on osa lapsille suunnattua kirjasarjaa. Jokaisessa osassa käydään läpi mielikuvitusleikki, mitä tapahtuisi, jos dinosaurukselle opettaisi jotakin uutta. Sarjan toisissa osissa seurataan, mitä tapahtuisi, jos tyrannosauruksen opettaisi lukema an ja minne stegosaurus päätyisi, jos sille opettaisi numeroita . Tässä osassa mukana seikkailee diplodocus, joka oppii taiteesta. Värikkäin kuvin ja lyhyin virkkein käydään läpi, mitä kaikkea taide voi olla: erilaisia materiaaleja ja erilaisia tekniikoita. Muista taiteilijoista voi saada inspiraatiota ja lopulta diplodocuskin löytää oman tyylinsä. Kuten muissakin sarjan osissa, tässäkin asiat eskaloituvat ja pian väriliituja vasta käyttämään oppinut diplodocus on maailmankuulu taiteilija, jonka töitä on kaikkialla. Maalitehdas ylikuumenee ja räjähtää, ja lopulta päähenkilö joutuu siivoamaan seuraukset suurella vesiletkulla. Meitä nauratti, kuinka myös taidemaailman kapitalismi on tuotu pienesti osaksi tarinaa. “Sitten se saattaisi testailla maaleja. HUPS. Ehkä pienempikin määrä riittäisi.” Tässäkin osassa kuvat ovat eläviä ja mukaansatempaavia. Taidemaailma ja sen mahdollisuudet esitellään hauskan tarinan kautta ja lapselle sopivalla tavalla. Lukija saattaa saada itsekin inspiraation ryhtyä taiteilijaksi niinkuin diplodocus tai ainakin innostua piirtämään kirjan lukemisen jälkeen. “Kun se viimein onnistuisi tavoitteessaan, se olisi niin ikionnellinen, että saattaisi jopa rutistaa sinut suureen, lämpimään syliinsä!” Kuvituksessa näkyy kivasti representaatio. Päähenkilönä sarjassa on dinosaurusten lisäksi musta lapsi, jonka kuvitelmissa seikkaillaan. Kuvituksessa näkyy myös muita ihmisiä, joissa ei olla unohdettu mustia ja ruskeita hahmoja. Kirjan dinosaurus on utelias ja kokeilee innokkasti uusia asioita. Tämä on hyvä esimerkki myös lukijalle. Dinosaurukset kiehtovat monia lapsia ja onkin hauska miten niiden kautta voidaan saada luotua kiinnostusta myös muiden teemojen ympärille. Diplodocus ja taiteen mahti, Rashmi Sirdeshpande, Kustannus-Mäkelä Oy, 2023 Kuvittaja: Diane Ewen Suomentanut Terhi Leskinen Englanninkielinen alkuteos: Never Let a Diplodocus Draw, 2022

Kuvaaja: Kira Björklund / WSOY Vy Tram on turkulainen esikoiskirjailija, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuilla sekä käymässä, että esiintymässä. Tramin häpeää, kuulumattomuutta ja uushenkisyyttä käsittelevä romaani, Stigma , julkaistiin huhtikuussa 2025 ja pikkuhiljaa myös kirjailija on tottunut sen tuomaan esillä oloon. “Olen vähän sellainen, että haluan tietää etukäteen mitä tapahtuu. Luen paperilta ja seuraan käsikirjoitusta, ja menen ihan lukkoon, jos kysytäänkin jotain muuta. Nyt olen vähän oppinut rentoutumaan”, Tram kuvaa naurahtaen. Kaikki alkoi Ruskeiden tyttöjen RT LIT Akatemian ja Otavan yhteisellä master classilla.  Siellä syntyi ajatus omasta romaanista. “Se oli tosi hauskaa. Meillä oli muistaakseni kerran kuussa tapaaminen ja saimme palautetta käsikirjoituksesta. Se oli oikeastaan alkusysäys sille, että aloin kirjoittaa romaania”, kirjailija muistelee. Aluksi suunnitelmissa oli ollut novellikokoelma tai fragmentaarinen teos. Vasta kurssin aikana syntyi selkeä halu kirjoittaa juonellinen romaani. Sen muovautuminen lopulliseen muotoonsa oli kuitenkin monivaiheisen projektin tulos. “Silloin hahmoilla oli eri nimet ja vähän eri kuviot. Kirjan päähenkilö oli mutkattomampi ja muistutti kommelluksineen Birdget Jonesia. Mutta sitten yhtäkkiä vuodet kuluivat ja kirjasta tulikin tosi synkkä ja masentava”, Tram nauraa. Muutokseen vaikutti moni asia: elämäntilanteet, oman ajattelun muutokset ja ratkaisut, joita oli tehtävä tarinan kannalta. Prosessin aikana romaanin päähenkilö, Chi, muotoutui omaksi itsekseen, hyvin erilaiseksi ihmiseksi kuin hahmon luonut kirjailija.  Silti moni on arvuutellut kirjan olevan omaelämäkerrallinen . Osa on ehkä löytänyt yhtäläisyyksiä päähenkilön ja kirjailijan välillä, mutta todennäköisesti muutkin asiat vaikuttavat. “Luulen, että nykyään ihmiset lukevat sellaisesta lähtökohdasta, että asiat ovat henkilökohtaisia tai omakohtaisia”, Tram pohtii. Kirjailija ja päähenkilö jakavat taustan suomenvietnamilaisuudesta ja me mietimme, ajattelevatko lukijat, ettei mustia ja ruskeita hahmoja voi kuvitella. Mielikuvituksen tuotteena tulisi olla valkoinen hahmo tai muuten kyseessä on oltava tekijä itse. “Tuntuu, että POC-kirjailijoilla tekeminen on aika rajoittunutta. Me kirjoitamme lähtökohtaisesti Suomen kirjamarkkinoilla, jossa lukijat ovat pääosin suomalaisia valkoisia ihmisiä. Joillakin lukijoilla on oletus, että tietyn taustaisen ihmisen täytyy kirjoittaa tietyistä asioista tai omaelämäkerrallisista asioista ollakseen relevantti”, Tram kuvaa.  “Minua ei sinänsä haittaa olla suomenvietnamilainen kirjailija , mutta sitten ihmiset olettavat, että kirjoitan tietyistä asioista: rasismista, kahden kulttuurin välillä olemisesta tai tietystä etnisestä kokemuksesta. Vaikka oikeasti minua kiinnostaa moni muukin asia. On jonkinlainen raami, jonka sisälle kirjailija laitetaan ja sieltä odotetaan, että tekee jotakin tietynlaista.” POC-kirjailijaan kohdistuvat odotukset ovat olleet julkaisun jälkeen haastavia, koska esikoisen kohdalla Tram koki olevansa vapaa kirjoittamaan mistä haluaa. Julkaisun jälkeen ihmisten odotukset ovat konkretisoituneet.  “Olen miettinyt myös sitä, että jos kirjoittaisin tietokirjan, en usko, että ihmiset silloin odottaisivat, että kirjoittaisin taustastani tai kokemuksestani. Mutta jostain syystä kaunokirjallisuudessa minulta odotetaan tietynlaista kokemusta. Moni on olettanut ja odottanut, että kirjoittaisin vietnamilaisen pakolaisuuden kokemuksesta, mutta ei se kiinnosta minua niin paljon, että saisin siitä kokonaisen romaanin aikaiseksi”, hän kertoo. Ennen tätä haastattelua kuuntelimme Takakansi-podcastia, jossa Tram oli kesäkuussa vieraana . Keskustelussa Tram avaa kirjoitusprosessiaan ja sen kuunneltua, tuntuu hölmöltä ajatella, että kyseessä voisi olla omaelämäkerta.  Tram kertoo halunneensa käsitellä teoksessaan jollain tavalla self helpiä ja lähteneensä kirjastoon tekemään taustatutkimusta. Self help -hyllyn vierestä löytyivät new age -kirjat. Kustannustoimittaja oli toivonut että hahmoa motivoitaisiin enemmän ja manifestoinnista ja selfhelpistä tuli keino siihen. Mutkattomammasta päähenkilöstä tuli epätäydellinen, monisyisempi ja self helpistä apua kaipaava. Chistä tuli henkilö, joka herättää tunteita. Tarinaa lukiessa päähenkilö ensin ärsytti, sitten vähän pelotti ja lopuksi hän sai kaikki sympatiamme puolelleen. Hahmon luonut kirjailija tietää, miltä se tuntuu. “Olen kirjoittaessa käynyt läpi kaikki Chin tunteet, mutta vähän pilke silmäkulmassa. Niin että, ihanaa että hahmo on niin ärsyttävä! Ihanaa, että tämä on niin outo, että lähtee stalkkaamaan!” hän nauraa. “Ja sitten, kauheaa, kun tälle tapahtuu näitä asioita!” Tarkoituksena ei ollutkaan kirjoittaa mukavaa hahmoa, joka olisi kaukana todellisuudesta eikä haastaisi lukijaa epämukavuudellaan. Masennukseen ja muihin kirjan teemoihin liittyy stigmaa ja samoin on myös self help ja new age -kirjallisuuden.  Kirjaa varten tehdyn taustatyön myötä Tramille selvisi, kuinka laajan kirjon erilaisia teoksia kyseiset kategoriat sisältävät. Yhtenä kamalana kirjana mieleen jäi Jen Sinceron You Are a Badass – Lopeta itsesi vähättely ja elä täysillä , jonka ohjeet tuntuivat vastuuttomilta ja voimalauseet huvittavilta. Sen sijaan kiinnostaviakin teoksia löytyy, kunhan on utelias. “Yksi tosi kiinnostava omakustanne oli Terhi Susannan Kun minä löysin Itseni . Teksti oli niin aitoa ja raakaa”, Tram kuvailee. Eniten hän kertoo kuitenkin hyödyntäneensä Shalila Sharamonin ja Bodo J. Baginskin Chakra käsikirjaa  sekä Rhonda Byrnen Salaisuutta  Stigmaa työstäessä. Kyseiset teokset herättivät taustatyötä tehdessä monenlaisia tunteita. Tram tunnistaa, että teokset ovat osa laajempaa ilmiötä, joka liittyy esimerkiksi yksilökeskeiseen kulttuuriin, mutta samaan aikaan niiden lukeminen oli viihdyttävää ja niistä sai paljon materiaalia Stigmaa varten. Stigma on puhututtanut tänä vuonna ja lukijoilta palautetta on tullut laidasta laitaan. “On ollut sellaista vuoristorataa. Tuntuu, että ei ihan ymmärtänyt, mihin on itsensä laittanut. On kiva, että ihmiset lukevat Stigmaa, mutta samalla olen saanut paljon kritiikkiä asioista, jotka ovat olleet kustantamon vastuulla. Olen luottanut liikaa, että kaikki asiat hoidettaisiin ammattimaisesti. Kannessa on minun nimeni, jolloin otan myös vastaan iskut muiden mokista”, Tram kertoo. Nyt hän on todennut, ettei oikeastaan enää lue palautteita. “Syynä ihan vain se, että pääsisin eteenpäin ja jatkamaan toista työtä”, hän tiivistää. Seuraavan teoksen kanssa lähtötilanne on erilainen. Esikoisen kanssa Tram joutui käymään palkkatöissä kirjoittamisen ohella, mikä hidasti kirjoittamista. Nyt toiveikkuus apurahasta ja kirjoittamiseen keskittymisestä on askeleen lähempänä, kun ensimmäinen romaani on pohjalla. Myös kirjamaailma, teoksen julkaisu ja muut kirjoittamisen oheisprosessit ovat tutumpia. “Tämä oli niin pitkä ja kauhea prosessi. On ihanaa, että tämä on nyt ohi ja pääsee keskittymään seuraavaan kirjaan”, Tram naurahtaa. Seuraavasta teoksesta hän ei paljasta vielä mitään. Kirjailija kertookin, että ehkä tärkein oppi, jonka hän sai esikoisen julkaisusta, on pitää käsikirjoitus itsellään niin pitkään kunnes on varma, mistä haluaa kirjoittaa ja mistä teoksessa on kyse.  “Asiat voivat muuttua niin hetkessä, että sitten menen sanomaan jotain, mitä ei tule kuitenkaan. Lopputulos voi käytännössä olla mitä vain ja sen takia yritän malttaa pitää suuni kiinni, vaikka innostaisikin”, kirjailija toteaa.