Katsoin Wednesday televisiosarjan sen ilmestyttyä joitakin vuosia sitten ja pidin siitä. Nyt mielenkiinnolla, mutta hieman varoen, otin lukuun ohjelmasta tehdyn romaanisovituksen. Onneksi en joutunut pettymään, ja vaikka tarina oli jo entuudestaan tuttu, vei se taas mennessään. “Tapettu ennen kuin ehti kertoa tarinaansa. Onneksi tappajan jäljittäminen on yksi kolmesta suosikkiharrastuksestani.” Addamsin perhe on varmasti monelle tuttu porukka, mutta tässä tarinassa seurataan vain Wednesdayta koko hänen perheensä sijaan. Toki perhe on mukana kuvioissa muutamaan otteeseen lähinnä kouluvierailujen ohella, mutta pääosin tarina keskittyy perheen teini-ikäiseen tyttäreen. “‘En niin’, sanon, kun muut koulun oppilaat ympärillämme uppoutuvat omien perheidensä minidraamoihin. ‘Olen ollut melko kiireinen. Minua on jahdattu, vainottu ja yritetty murhata.’ Vanhempani tuijottavat silmät ymmyrkäisinä. Isäni painaa kätensä rinnalleen. ‘Oi, Kuunapäivä’, hän sanoo haltioituneena. ‘Et koskaan tuota pettymystä!” Kuunapäivän opisto on koulu, joka on tarkoitettu kaikille erikoisille tyypeille: ihmissusille, näkijöille, seireeneille, noidille ja muille, jotka eivät oikein sovellu tavalliseen kouluun. Wednesday astuu tarinan alussa ensimmäistä kertaa Kuunapäivän opistoon, koska hänet on erotettu jo liian monesta tavisten koulusta turhan raakamaisen käytöksensä vuoksi. Opisto ei miellytä Wednesdayta, koska hän ei haluaisi jäädä vanhempiensa varjoon ja käydä samaa koulua, jossa he ovat aikoinaan opiskelleet ja rakastuneet. Uuteen kouluun sopeutumista ei myöskään auta se, että mustaan pukeutuvan yksinään viihtyvän päähenkilön huonekaveriksi osoittautuu pastellisävyjä rakastava kovaääninen ihmissusi Enid. “‘Tehtävämme oli suojella hylkiöitä vahingonteoilta ja ennakkoluuloilta. Itse asiassa isäsi meksikolainen esivanhempi perusti ryhmän. Hän oli maan ensimmäisiä uudisasukkaita.” Pian rauhalliselta vaikuttavasta opistosta ja sen viereisestä Jerichon kylästä alkaa paljastua uusia puolia ja synkkiä menneisyyksiä, kun Wednesday näkee erikoisia väkivaltaisiakin näkyjä menneisyydestä ja kohtauksia tulevasta. Kylän metsissä myös kuolee mystisesti ihmisiä. Näkyjen ja murhien jälkeen Wednesday alkaa pitää paikkaa ihan säädyllisenä ja melkein jo kiinnostavanakin, ja alkaa oma-aloitteisesti selvittää murhien yhteistä tekijää. Wednesday toimii mieluiten yksin, mutta huomaa pian, että välillä useammasta apukädestä ei nyt ihan suoranaista harmiakaan synny. Hän löytää muutaman liittolaisen ja päätyy heidän kauttaan tahtomattaan myös teinidraamojen pyörteisiin murhamysteerin lisäksi. Liittolaisten kautta tarinassa käydään läpi kivasti ystävyyttä ja oikeudentuntoa. “Kun Enid on poissa, makaan sängylläni kuunnellen sateen ropinaa vasten huoneemme valtavaa ikkunaa. Tämänpäiväinen patsastemppuni tuntui hyvältä sillä hetkellä, mutta mitä se todella muutti? Olen kuin saari – yleensä nautin tästä roolista, mutta juuri nyt olen liian tietoinen siitä, miten vähän yksi ihminen voi saavuttaa joutuessaan kohtaamaan maailman kaikki hirviöt.” Televisiosarjasta tuttu Wednesdayn kyynisyys, kylmyys ja nokkeluus on saatu toimivasti osaksi tekstiä ja kirjamuodossa päästään myös paremmin käsiksi Wednesdayn ajatusmaailmaan. Teksti pitää tiukasti otteessaan ja monet kappaleet loppuvat jännittäviin vihjailuihin, jotka auttavat lukijaa imeytymään kertomukseen täysillä mukaan. Vaikka tarina olikin itselleni entuudestaan tuttu, oli siihen kiinnostava palata uudelleen kirjan kautta. Kirjamuodossa pystyin paremmin rauhoittumaan monimutkaisten murhakuvioiden ja kaupungin historian ympärille, jotka tuntuivat välillä sekavilta sarjaa katsoessa. Televisiosarjan kohtaukset pyörivät lukiessa paljonkin mielessä, mutta kuvailu ja yksityiskohdat on kirjoitettu auki niin hyvin, että mielikuvitus pääsee myös valloilleen luomaan ihan omia kuvia tapahtumista. “En osannut odottaa, että Xavier voisi yllättää minut, mutta niin kuitenkin kävi. Uusi johtolanka tuntuu kuin salamaniskulta luissani. ‘Tunnetko hänet?`” Wednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus, Tehlor Kay Mejia, Tammi, 2026 Suomentanut Jenni Rapelo Englanninkielinen alkuteos: Wednesday. A Novelization of Season One

Aamupalaporukan tutkimukset sarjan kuudennessa osassa Rutherfordin koulu on valittu isännöimään maakunnan laajuista tiedekilpailua. Kilpailu on kuitenkin vaarassa peruuntua, kun koulua alkaa piinaamaan kiusaajille kepposia keksivä ilkiö. “Joka tyly sana ja tuhma kepponen, ilkiön tuomio on nopea ja hirmuinen.” Staceyn lempiohjelman vetäjä, tohtori Carrow, saapuu koululle jakamaan tietämystään yliluonnollisista olennoista. Yksi tohtorin esittelemistä olennoista on ilkiö, vihreä viekas keppostelija, joka piinaa kepposillaan niitä, joiden kokee tehneen jotakin vääryyttä. Kummallisten sattumusten kautta Aamupalaporukalle valkenee, että heidän kouluunsa on asettunut ilkiö, joka tekee nopealla tahdilla kepposia kiusaajille. Ilkiön kolttoset pilaavat yhden kuin toisenkin suunnitelman ja saavat koppavimmatkin kiusaajat anelemaan apua aamupalaetsiviltä. “Etsivät pinkaisivat paikalle. UFO oli matkalla kohti koulurakennusta, mutta he juoksivat täyttä vauhtia piirittämään sitä. Stacey ehti riisua villapaitansa ja heitti sen leijuvan esineen päälle. Raivokas huuto halkoi koleaa ilmaa.” Tarina kulkee aikaisemmista osista tuttuun tapaan sivuten erilaisia tunteita ja ihmissuhteita matkallaan kohti mysteerin loppuratkaisua. Tässä osassa kauhua on hieman vähemmän, mutta jännitystä tavalliseen tapaan, kun kaverukset yrittävät selvittää tilannetta erilaisin keinoin. “Kun Marcus katseli Jacen lähtöä, hän tunsi tutun syyllisyyden piston vatsanpohjassaan. Taas Marcus oli katsellut sivusta, kun toista kiusattiin, ja taas kerran hän ei ollut tehnyt tarpeeksi estääkseen sitä.” Aikuinen lukija aavistaa loppuratkaisun jo ajoissa ja Téri jäi vieläkin kaipaamaan henkilöhahmoihin syventymistä. Olimme kuitenkin todella tyytyväisiä mysteerin ohelle tuotuun kiinnostavaan teemaan, kiusaaminen. Marcus löytää itsensä tilanteista, joissa koulussa todistettuun ilkeään käytökseen tuntuu vaikealta puuttua. Kiusaaminen on myös kovin näkymätöntä aikuisille; opettajia ei tunnu koskaan olevan lähistöllä oikeaan aikaan. Osalle oppilaista ilkiö vaikuttaa hetken aikaa ratkaisulta ongelmaan, jonka äärellä he tuntevat olevansa kädettömiä. Onko sittenkin oikein, että ilkiö kostaa kiusaajille? Eikö kiusaajien juuri pitäisikin saada maistaa omaa lääkettään? Teos herättelee ajatuksia ja esittelee kiusaamiseen ja kostoon liittyen eri näkökulmia. Lopulta turhautuminen kyvyttömyyteen puuttua kiusaamiseen saa Marcuksen hakemaan tukea äidiltään ja löytämään turvallisia keinoja puuttua kiusaamiseen. Samalla seurataan myös tiedekilpailuun valmistautumista ja sen mukanaan tuomia kiinnostavia keksintöjä ja vempaimia. Tiedekerhon jäsenet yhdistelevät luovasti mielenkiinnonkohteitaan tieteeseen ja teknologiaan. “‘Minä inhoan koulukiusaajia’, Stacey sanoi. ‘Lucasin pitäisi saada maistaa omaa lääkettään.’” Tekstiä elävoittäviä fontteja käytetään antaumuksella ja joiltakin aukeamilta löytyvät sarjakuvamaiset kuvat tukevat lukemista ja tuovat kiinnostavan lisän tarinaan. Kuvitetut tilanteet helpottavat hahmottamaan tapahtumia ja näkemään koulun ja kepposet elävänä mielessä. Ilkiön kosto – Aamupalaporukan tutkimukset 6, Marcus Rashford & Isaac Hamilton Mckenzie, Hertta, 2026 Suomentanut Mika Kivimäki Kuvittanut Marta Kissi Englanninkielinen alkuteos: The Breakfast Club Adventures 6: The Goblin's Revenge, 2025

Törmäsin sattumalta viime syksynä Jason Reynoldsin kirjoittamaan kirjaan Miles Morales: Spider-man ja yllätyin, etten ollut kuullut kyseisestä kirjasta ollenkaan. Kyseinen teos on suomennettu, vaikka nimi onkin englanniksi. Olen lukenut aikaisemmin Jason Reynoldsilta Minuutin mittainen ikuisuus -säeromaanin ja nähnyt Miles Moralesista kertovan animaatioelokuvan. Tykkäsin näistä kummastakin kovasti ja halusin tästä syystä lukea myös tämän kirjan. “Miles kääri naamionsa auki otsansa ja silmiensä yli. Hetkeksi tuli pimeää. Sitten hän asetti silmäreiät leukansa yli. Hän katsoi itseään peilistä. Hämähäkkimies.” Miles Morales: Spider-man kertoo lukion toista luokkaa käyvästä nuoresta puertoricolaisesta mustasta pojasta, jolla on yliluonnollisia hämähäkkimiehen voimia. Miles asuu parhaan ystävänsä kanssa samassa huoneessa yliopiston asuntolassa ja hän yrittää tehdä myös vaikutuksen ihastukseensa koulun tapahtumissa, eli hän elää muuten normaalia nuoren arkea. Milesillä on hankaluuksia joidenkin yliopiston kurssien sekä yhden koulun opettajan kanssa. Hänen tulee tehdä lisätehtäviä koulua varten ja tämän kaiken lisäksi hänen hämähäkkivaistonsa on alkanut temppuilemaan. Koulussa alkaa samaan aikaan tapahtua kummia ja Miles on entistäkin suuremmissa ongelmissa. Hän saa myös yllätyksellisen kirjeen tuntemattomalta, joka haluaa tavat hänet kasvokkain. “Jos Milesin vanhemmat olisivat tienneet hänen viettäneen aikaa Aaron-sedän kanssa, hän olisi joutunut loppuiäkseen kotiarestiin.” Jason Reynoldsin teksti alkaa todella hitaasti ja minulla kesti hetki päästä kunnolla mukaan juoneen. Loppua kohden alkaa kuitenkin tapahtua ja kertomus tiivistyä aivan uudella tavalla. Milesin suhteet ystäväänsä ja vanhempiinsa ovat ihania, ja on kiva, että nuoren miehen hyvät ihmissuhteet tulevat selvästi esille kirjassa. Olisin kaivannut nopeatempoisempaa tarinaa jo alusta asti, mutta tykkäsin silti kokonaisuudesta ja voin suositella sitä. Englanniksi Jason Reynoldsilta on tulossa toukokuussa uusi Miles Moralesin tarinaa jatkava kirja, mutta se tulee ilmeisesti olemaan sarjakuvamuodossa. Miles Morales: Spider-man, Jason Reynolds, Tammi, 2022 Suomentanut Antti Hulkkonen Englanninkielinen alkuteos: Miles Morales: Spider-man, 2017

Olemme aikaisemmin lukeneet Tahereh Mafilta suomennetun nuortenkirjan Rakkaus suurempi kuin meri. Luimme sen lukupiirimme kanssa kesällä 2024, eikä se oikein vakuuttanut meitä. Tartuimme kuitenkin korkein odotuksin tähän uuteen dystopiaa ja romantiikkaa yhdistelevään sarjan aloitukseen, sillä genre on meitä ehdottomasti kiinnostava. “Katsoin vuosien vieriessä, kuinka hän luopui mielestään pala kerrallaan, omisti itsensä kollektiivisen mielipiteen kultille – tarjosi sokeaa uskoa vastineeksi veljeskunnan jäsenyydestä.” Rosabelle on elänyt monelle dystopian päähenkilölle tyypilliseen tapaan kurjan elämän. Hänen ja hänen pikkusiskonsa, Claran, elämää on määrittänyt nälkä, kurjuus, äidin itsemurha sekä isän kapinallisuudesta johtuva koko perheen elämää ravistellut rangaistus. Teoksen alussa päähenkilöön tutustutaan lyhyesti, juuri sen verran, että hän ehtii saada sympatiamme puolelleen. Sitten käydäänkin jo käsiksi tositoimiin, kun Rosabelle lähetään teloittamaan Arkin vankeja. Rosabellen kautta lukijalle tiputellaan joitakin tietoja maailmasta. Tiedot lähinnä pyöräyttivät päämme sekaisin, kun sodassa keskenään ovat Uuden valtakunnan perustaneet kapinalliset ja Ark Islandille vetäytynyt entinen hallinto, Uusperustajat. Onneksi toinen näkökulma, joka esitellään parin kappaleen jälkeen, tuo lisää kiinnostavaa infoa maailmasta ja selkeyttää kuvioita sen verran, että lukija pääsee kunnolla kärryille. Jamesin näkökulma tuo mukanaan myös yliluonnollisen elementin, kun mies Rosabellen viillettyä tämän kurkun auki, herää yllättäen uudelleen henkiin matkalla ruumiinavaukseen. “Olen oppinut vaikeimman kautta, ettei Nexuksesta irti pysyminen riitä; ainoa tapa selvitä mieleen kohdistuvista hyökkäyksistä Arkissa on vahtia omia ajatuksiani, pitää salaisuuksia myös itseltäni.” Me molemmat jäimme välittömästi koukkuun tarinaan. Tapahtumien tempo on jouheva ja maailma sen verran kiinnostava, että koko ajan tuntui siltä, että on pakko saada tietää siitä lisää. Kappaleet ovat lyhyitä ja teos on todella nopealukuinen. Kirjan loppu ilmaantuu eteen kuin yhtäkkiä. Teksti on toisinaan toisteista ja jotkut lausahdukset kökköjäkin. Tarinan mukaan imautumista tämä ei kuitenkaan täysin haitannut. Katso minua aloittaa kirjasarjan ja se selkeästi vasta petaa tulevaa. Maailmaa käsitellään niukasti ja se jättääkin vielä paljon kysymyksiä, joihin me lähdemme hakemaan ratkaisua seuraavista osista. Maailma sijoittuu Pohjois-Amerikan alueelle valtavan teknologisen vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Kaikkea hallitseva tekoäly ja laaja ihmisten tarkkailu ovatkin kiinnostavia teemoja, joita toivottavasti päästään käsittelemään syvemmin tulevissa osissa. “Hänen sanansa herättävät minussa jotakin, mikä tuntuu pelon vastakohdalta, ja ajatukseni lipsahtavat absurdiuden puolelle. Mietin hetkellisesti, miltä tuntuisi, jos joku hänenlaisensa rakastaisi minua. Jos joku olisi aina minun puolellani, halukas taistelemaan vuokseni.” Rosabellen ja Jamesin romanssi lähtee vauhdikkaasti käyntiin. Pari selvästi tunnistaa toisissaan jotakin, sillä he tuntevat välittömästi vetoa toisiinsa niin nopealla tahdilla, että lukija ei meinaa pysyä perässä. Molempien taustoihin tutustuttaessa vetovoima alkaa tuntua melkein uskottavalta. Silti pyörittelimme silmiämme hahmojen suurelle himokkuudelle hengenlähdön hetkellä ja kamalien tapahtumien keskellä. Takaumien ja mielessä kaikuvien keskustelujen kautta kurkistetaan etenkin Rosabellen menneisyyteen ja hahmoissa kuvataan myös mielen järkkymistä ja traumaa. Molemmat turvautuvat omiin selviytymiskeinoihinsa. Rosabelle laskelmoivaan suunnitelmallisuuteen, kehostaan irtautumiseen ja tunteidensa kuolettamiseen, James rempseään olemukseen ja rämäpäisiin päätöksiin. “‘Vautsi’, sanon hänelle ja yritän kovasti olla hymyilemättä. ‘Katsohan miestä. Et voi mitään itsellesi. Rakastat minua niin kovasti, että se kuvottaa minua. Inhoat itseäsi.’” Ihanin rakkauden kuvaus löytyy lähinnä sivuhahmojen väliltä ja perheenjäsenten kesken. Ehkä tulevissa osissa myös parin välistä romanssia päästään syventämään ja muovaamaan uskottavammaksi. Tämä osa tuntui selvästi lähinnä maailman esittelyltä ja tarinan petaamiselta. Kertomus jääkin täysin kesken ja siitä syystä ilahduimme, että sarjan seuraavaa osaa ei tarvitse suomeksi odottaa pidempään kuin marraskuulle. Katso minua, Tahereh Mafi, WSOY, 2026 Suomentanut Salla Voutilainen Englanninkielinen alkuteos: Watch Me, 2025

Valitsimme meidän suljetun lukupiirimme kanssa kesäksi lukuun nuorten kirjan Tahereh Mafin Rakkaus suurempi kuin meri, mutta kirja osoittautuikin pettymykseksi. Osa ei ollut lämmennyt teokselle sen valikoiduttua lukupiirikirjaksi, mutta osalla oli odotuksia, että teos voisi olla ihan hyvä kertomus tanssista, koulumaailmasta ja ihastuksista nuoren muslimitytön silmin. Teoksen alussa 16-vuotias muslimityttö Shirin on taas kerran muuttanut perheensä kanssa Yhdysvaltojen sisällä ja aloittaa uudella yläasteella. Samaa yläastetta käy myös Shirinin isoveli. Perhe muuttaa yhtenään, mutta syy ei ihan kokonaan avaudu lukijalle, eikä kerrota missä perhe asuu Yhdysvalloissa. Shirinillä ei ole ystäviä aiemmista kouluista ja hän on persoonana negatiivinen eikä tahdo päästää ketään lähelleen. Puhuimme lukupiirissä, että välillä Shirinin asenne tuntui epäuskottavalta ja jatkuva negatiivisuus sekä osittainen itseinho tuntui pidemmän päälle turhan raskaalta. “En todellakaan halunnut tutustua enää yhteenkään uuteen ihmiseen. Minä inhosin uusiin ihmisiin tutustumista.” Shirinin ja hänen veljensä suhde oli etenkin Térin mielestä kaikista aidoin. Sisarusten yhteinen harrastus on ollut breakdance kilpailujen seuraaminen ja haave isona olisi joskus päästä harrastamaan kyseistä tanssia. Shirinin veli paljastaa treenanneensa itsenäisesti muutaman vuoden ja haluaa perustaa uuteen kouluun breakdance-kerhon. Shirin ja muutama hänen veljensä uusi ystävä lähtevät heti kerhoon mukaan. Breakdance jää kuitenkin kirjan alun jälkeen lähes kokonaan taka-alalle, mikä oli yllätys niille lukupiiriläislle, jotka olivat kirjaa lukeneet. Kirjan alussa kuvioihin tulee myös Ocean, uuden koulun suosikkipoika ja korisjoukkueen kapteeni. Ocean on ainoa, johon Shirin alkaa luoda jonkinlaista suhdetta tultuaan uuteen kouluun, jos breakdance-kerhon jäseniä ei lasketa mukaan. Shirinin ja Oceanin välille syntyy heti romanttista jännitettä, mutta Shirin on jatkuvasti ihmeissään, että Ocean edes haluaa olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat hetki 9/11-tapahtumien jälkeen ja Shirin sai sekä edellisessä että uudessa koulussa vihaisia reaktioita hijabin käytöstä muilta koulun oppilailta. Kirjan tapahtumat myös käsittelevät jatkuvasti Shirinin rasismikokemuksia ja kaikki muu Shirinin elämässä jää niiden varjoon. Teos on raskasta luettavaa ja pohdimme, että teos vaikuttaa enemmän kirjoitetun valkoiselle lukijakunnalle. “En minä halunnut hänen sanovan sinusta mitään kamalaa. Halusin meidän pystyvän keskustelemaan stereotypioista ja siitä miten vahingollisia ne ovat. Siitä miten sinä olet paljon enemmän kuin hän kenties olettaa sinun olevan.” Kun kirjassa seurataan breakdance-kerhon harjoituksia tai Shirinin ja Oceanin ihastumisen hetkiä, tuntui, että ehkä nyt kirja lähtisi vihdoinkin käyntiin. Totesimme kuitenkin muutaman lukupiiriläisen kanssa, että pian tämän jälkeen aihe kääntyi aina takaisin rasismiin ja Shirinin ikäviin kokemuksiin. Tämä sama kaava toistuu moneen kertaan. Kirjan takakannessa kerrotaan, että Rakkaus suurempi kuin meri perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja se paistaakin paljon teoksesta läpi. Puhuimme lukupiiriläisten kanssa, että tuntuu, että kirjailija on ottanut mukaan kaikki omat rasismikokemuksensa, miettimättä sen pidemmälle, miten se välittyy nuorille ruskeille ja mustille lukijoille. Teoksessa oli myös paljon valkoisen pelastajan asetelmaa. Lisäksi Shiriniä ei paljoa haitannut häneen kohdistuvat haukkumiset, mutta hän oli valmis tekemään mitä vain, jotta valkoinen ihana Ocean saisi elää rauhassa elämäänsä. “Ja minä tiesin, että olin juuri tehnyt siitä kaikesta vain entistä kamalampaa.” Osa lukupiiristä oli alun alkaenkin päättänyt jättää teoksen lukematta, mutta ne muutamat jotka sen lukivat kokonaan totesivat etteivät muut menettäneet mitään. Emme siis suosittele kirjaa eteenpäin, etenkään nuorille lukijoille joille kirja on erityisesti suunnattu. Rakkaus suurempi kuin meri, Tahereh Mafi, Otava, 2019 Suomentanut Leena Peltomaa Englanninkielinen alkuteos: A Very Large Expanse of Sea

Toteutimme viime vuonna hankkeen nimeltä Yhteiset lukuhetket. Sen puitteissa vierailimme peruskoululuokilla ympäri Suomen vinkkaamassa POC-kirjailijoiden kirjoja ja lukemassa niitä yhdessä oppilaiden kanssa. Vuosien varrella olemme muutenkin tehneet erilaisia kouluvierailuja: lukuhetkiä, kirjavinkkausta ja lukupiiritapaamisia. Kouluyhteistyön kautta olemme huomanneet, kuinka paljon sisällöillemme on kysyntää ja tarvetta kouluyhteisöissä, ja siitä kumpusi into uudelle projektille. Valtioneuvoston kanslia myönsi osana rasisminvastaista toimenpideohjelmaansa valtionavustuksen POC-lukupiirin Näkyväksi tarinoilla -hankkeelle. Hanketta on tukenut lisäksi Stiftelsen 7:nde Mars Fonden -säätiö, Salaado Qasim, Hertta Kustannus, Kustannusosakeyhtiö Otava, Kustannus Oy Pieni Karhu, Opetushallitus, WSOY sekä Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry. Hankkeen tavoitteena on päästä jakamaan meidän tietojamme mahdollisimman laajalle yleisölle, maksuttoman oppaan muodossa. Näkyväksi tarinoilla -opas on työkalu POC-kirjailijoiden lasten- ja nuortenkirjojen hyödyntämiseen opetuksessa vuosiluokilla 3–6. Se on nyt julkaistu POC-lukupiirin nettisivuilla ja pääset lataamaan sen itsellesi täältä. Oppaaseen on koottu kirjavinkkejä meidän lukemistamme 3–6-luokkalaisille sopivista teoksista, jotka on kirjoittanut POC-kirjailija sekä ideoita ja ohjeita, kuinka hyödyntää niitä opetuksessa ja kasvatuksessa. Opasta on työstänyt kanssamme luokanopettaja Aminta Jobe ja sisällöissä onkin pyritty huomioimaan esimerkiksi, kuinka kirjat voidaan ottaa osaksi opetusta ja millaisille lukijoille ne parhaiten soveltuvat. Kirjojen ympärille on myös tehty valmiita tehtäväohjeita ja tulostettavia liitteitä opettajan työtä helpottamaan. Me toivomme, että opas toimii apuvälineenä opettajille, kasvattajille, kirjastotyöntekijöille ja vanhemmille moninaisemman representaation lisäämiseen kirjallisuudessa, opetuksessa ja kasvatuksessa. Hankkeen tavoitteena on nimenomaan tarjota POC-lukijoille positiivista representaatiota kirjallisuudessa ja vahvistaa sen kautta lasten ja nuorten kuuluvuutta kirjallisuuteen ja yhteiskuntaan, tukea erilaisia identiteettejä sekä vahvistaa lukuintoa. Me olemme tapahtumissamme ja kouluyhteistyössä huomanneet, kuinka konkreettisesti lukuinto todella voi kasvaa, kun käsiinsä saa kirjan, josta voi tunnistaa itsensä ja itselleen tuttuja kokemuksia. Olemme huomanneet sen myös omassa kokemuksessamme POC-lukijoina. Kirjallisuus tuntuu liikuttavalla tavalla omalta, kun vihdoin näkee itsensä kaltaisia kirjailijoita ja pääsee lukemaan heidän tarinoitaan. Samaan aikaan aivan kaikille lukijoille on tärkeää nähdä erilaisia toimijoita kirjallisuudessa ja lukea myös ihmisistä ja kokemuksista, jotka ovat itselle uusia ja vieraita. Näin ymmärrämme maailmasta enemmän ja kehitämme etenkin tänä päivänä erittäin tärkeää taitoa, empatiakykyä. Olemme koonneet oppaan rakkaudella. Toiveenamme on, että oppaan avulla joku lapsi löytää kirjallisuudesta itselleen samaistumispintaa, ymmärtää että kirjallisuus todella kuuluu myös itselle ja mahdollisesti löytää jopa samanlaisen rakkauden kirjoihin, joka meillä on.

Kivenvartijan kirous on Amuletti-sarjakuvasarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa, Kivenvartija, Emily ja hänen pikkuveljensä Navin ovat löytäneet rinnakkaistodellisuuden, jossa nyt pysytään tiukasti. Rakentaen ensimmäisen kirjan päälle, tämä osa petaa tarkemmin maailmaa ja tarinan lähtökohtia. Pikkuhiljaa seikkailu lähtee todella käyntiin. “Olisi pitänyt tuhota haltijaprinssi, kun meillä oli tilaisuus. Nyt he tappavat sinut hinnalla millä hyvänsä.” Sarjakuvassa seurataan rinnakkain erilaisten hahmojen matkaa. Haltijaprinssi Trellus saa isältään käskyn lähteä Emilyn perään ja vahvistuksekseen kuumottavan seuralaisen. Emilyn ja Navinin äiti on edelleen koomassa altistuttuaan hirviömyrkylle ja sisaruksia kiinnostaa vain äidin parantaminen keinolla millä hyvänsä. Emily, Navin ja heidän isoisoisänsä rakentamat robotit matkaavat Kanalisin kaupunkiin toiveenaan löytää vasta-aine hirviömyrkylle. Navin pääsee liikkuvan talon ohjaksiin, kun yhtäkkiä Emilyn amuletti kehottaa heitä varautumaan taisteluun. “Vastarinnan vanhimmat ennustivat kaiken, mitä on tapahtunut. toivottavasti he olivat oikeassa sinunkin suhteen.” Emily ja kumppanit kohtaavat matkallaan haltijoita ja muita hahmoja, joiden luotettavuutta Emilyn on punnittava. Keijujen hirmuvallalle perustettu vastarintaliike tulee myös tässä osassa tutuksi ja pikkuhiljaa Emilylle selviää, kuinka valtaviin asioihin hän on sekaantunut. Dialogin kautta käsitellään vastuuta omaa perhettä ja laajemmin yhteisöä ja muuta maailmaa kohtaan. Kuka joutuu olemaan sankari ja mistä syistä? “Muista pitää voimat hallinnassasi. Mitä enemmän energiaa käytät, sen vahvemmaksi kivi muuttuu. Älä anna sille valtaa.” Fantasiatarinan yksityiskohtaiset kuvitukset ovat valloittavia. Kuvien kautta kuljetetaan kertomusta eteenpäin ja kuvataan ilmeikkäästi taisteluja, vauhtia ja mielensisäisiäkin kamppailuja. Kuvat ovat toisinaan pelottavia ja kiinnostavaa seurattavaa löytyy varmasti kauhusta nauttivien fantasian ja jännityksen ystäville. Tarinaa vielä vasta käynnistellään tässäkin osassa. Silti tapahtumat kulkevat vauhdikkaasti eteenpäin ja Téri huomasi toisinaan joutuvansa pysähtymään hetkeksi pohtimaan, mitä juuri tapahtui. Kokonaisuudessaan sarjan juoni alkaa avautumaan ja rinnakkaistodellisuuden yksityiskohdat käyvät selkeämmiksi. Térin tarina veti jo täysillä mukaansa, mutta Aracelis tempautuu seikkailuun kunnolla vasta myöhemmin, seuraavien osien myötä. Amuletti. Kivenvartijan kirous, Kazu Kibuishi, Otava, 2024 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: Amulet 2: The Stonekeeper’s curse, 2009

Plenty (Food) on julkaistu jo vuonna 2025, mutta pääsimme lukemaan sen vasta. Teos on Plenty-kollektiivin kolmas julkaisu ja tässä teoksessa on kaikki samat kirjoittajat kuin kollektiivin toisessa julkaisussa, Plenty (Layers). Plenty-kollektiivin tarkoituksena on koota yhteen kansainvälisiä BIPoC-sarjakuvantekijöitä. Nimensä mukaisesti Plenty (Food) käsittelee ruokaa kuuden eri taiteilijan näkökulmasta. Johdannossa avataan lukijalle, miksi ruoka on valittu vuoden 2025 teemaksi, ja mitä julkaisun kautta käsitellään. Ruoka on tärkeä osa elämää ja sarjakuvien kautta tekijät ovat päässeet pohtimaan: Mitä ruoka merkitsee? Miksi valmistamme ja syömme tiettyjä ruokia? Miten ruoka voi toimia myös kommunikaation keinona? “I struggled a lot as a kid, a teen, a young adult and it’s still hard for me to navigate these feelings. But I grew strong enough to define myself for myself.” Sarjakuvat ovat lyhyitä ja toisistaan hyvin erilaisia, niin teemojensa puolesta kuin kuvituksiltaan. Kaikki ovat alle 20 sivun mittaisia, osa pidempiä kuin toiset. Isompiakin teemoja päästään käsittelemään tekstin ja kuvan avuin ja mekin ehdimme lukea lyhyistä tarinoista hyvin erilaisia asioita. Jokaisen sarjakuvan alussa taiteilija avaa lyhyesti sen teemoja ja lähtökohtia, ajatuksiaan sarjakuvaan ja ruokaan liittyen. Lisäksi ihan lopussa kaikki taiteilijat esitellään tarkemmin. “But what I always, always, always recall best, are flavours and smells. They really take me back.” Elvira “ennekeli” Kimin mustavalkoinen sarjakuva Memoir of a Bunny aloittaa julkaisukokonaisuuden. Téri luki sarjakuvasta kuvauksen pienen korelaisyhteisön, ja etenkin yhden sen jäsenen, sopeutumisesta uudelle asuinalueelle pitkällä aikavälillä. Sarjakuvassa esitellään myös alueelle vakiintunut oma ruoka, Morkov-cha. Aracelis keskittyi identiteetin rakentumisen kuvaukseen. Kulttuuri, identiteetti ja ruoka kietoutuvat yhteen diasporassa asuvien ihmisten historiassa ja aiheuttavat riittämättömyyden tunnetta päähenkilössä. Diasporassa syntynyt ja kasvanut identiteetti kehittyy ristipaineessa. Koskaan ei ole tarpeeksi, eikä tietyille standardeille kelpaa diasporassa kehittynyt ruokakaan. “There was so much shame and pain. These scars are deep and can’t be undone” Kontrastina mustavalkoiselle sarjakuvalle sitä seuraa Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryun värikkäin kuvituksen toteutettu sarjakuva Perseverance, jossa kaksi henkilöä jakavat ruoan äärellä sukujensa rankkaa menneisyyttä. Molemmat kertovat omista näkökulmistaan kolonialismista ja sen vaikutuksista heidän ruokakulttuuriinsa. Tarinoiden kautta he löytävät yhteyden myös toisiinsa. Nam-Ken sarjakuva Don’t Need Pastry nojaa vahvasti kuviin. Tekstiä sivuilla on vähemmän. Sotilas etsii raunioista jotakin, kun värikäs ja maailmaan kuulumaton leivos yhtäkkiä sinkauttaa ajatukset toiseen aikaan ja rakkaaseen ihmiseen. Ruoka toimii kiintymyksen välittäjänä ja muistojen säilyttäjänä. “Why are you always giving me food? Because food is giving” Kuvajohtoista sarjakuvaa seuraa Jade Lönnqvistin Flavours of My Childhood, jossa luettavaa on enemmän. Nostalginen sarjakuva tutkii lapsuuden makuja ja mielitekoja pohtien samalla lapiperheköyhyyttä kevyehköllä otteella. Téri sukelsi sarjakuvan mukana lapsuuden tuttuihin makuihin, hahmon tavoin maistelemaan kaikkea, mitä vain kaapista sattuu löytymään. Hänen oli helppo samaistua tarinaan ja naurahdella lukiessa yhtäläisyyksille omaan lapsuuteensa. “I also tasted all the spices in the cabinet. Most of them were, insurprisingly, not fun to eat straight from the jar …except for lemon pepper.” Warda Ahmedin Harvesting sarjakuva sijoittuu luonnon keskelle ja keittiöön. Sarjakuvassa pohditaan, kuinka jokaisen esivanhemmista löytyy varmasti henkilö, joka on kasvattanut omat ruokansa ja kerännyt satoa. Aracelis nappasi sarjakuvasta tärkeän muistutuksen siitä, että perimme esivanhemmiltamme muutakin kuin traumoja. Kasvattaminen ja sadonkorjuu rauhoittavat hermostoa ja toisinaan voi olla tärkeää palata näiden asioiden äärelle. “We are doing what our bodies have been programmed to do for centuries” Viimeisessä sarjakuvassa The Mango Thief Shambhavi Singh käy läpi eri Intian mangolajeja ja miten suuri suosio niillä on maassa. Aracelis ihastui käsinkosketeltavaan kuvaukseen perheestä, mangojen makeudesta ja rakkaudesta. “Every time I taste something familiar, I am thrown back in time. It’s so, so vivid” Osassa sarjakuvista on mukana resepti, jonka pohjalta tarinassa esitellyn ruoka-annoksen voisi valmistaa. Reseptit eivät ole tarkkoja, vaan enemmän tunteita ja muistoja, joista puuttuu lämpöasteet ja paistoajat. Tapa tuntui meille tutulta ja Aracelis saakin usein noottia jakaessaan reseptejään juuri niiden epätarkkuudesta. Osa ruoanlaittoa on tuntu, kokeileminen ja omaksi muokkaaminen. Monet sarjakuvista tuntuivat samaistuttavilta. Kuvituksissa on kivasti saatu luotua erilaisia ilmeitä ja tunnelmia hahmojen välille. Kokonaisuus herättää ajatuksia ja kääntää pohtimaan myös omaa historiaa ja kulttuuria ruoan ja makujen kautta. “What does your childhood in the summer taste like?” Plenty (Food), Plenty collective, 2025 Taiteilijat: Maryam "Mellu" Abuzaid Ryu, Elvira “ennekeli” Kim, Shambhavi Singh, Jade Lönnqvist, Warda Ahmed, Nam-Ke

Nic Blake ja ihmeelliset lasten fantasiatrilogia alkoi osalla Nic Blake ja ihmeelliset – Ilmentäjien ennustus ja jatkuu nyt kakkososassa Anansin kirja. Nic on vihdoin muuttanut ihmeellisten maailmaan ja nyt edessä on asettuminen täysin uuteen ympäristöön. Salaisuus, jota Nic ja hänen perheensä piilottelevat, hankaloittaa sopeutumista sen ohella, että ulkopuoliset näkevät Nicin pääasiassa joko Msaidizin takaisin tuoneena sankarina tai epäilyttävänä rikollisen tyttärenä. Lisäksi Nicin voimat ovat alkaneet oireilla kummallisesti ja ihmeellisten maailma vaikuttaa olevan paljon muutakin, kuin mitä siitä kerrotaan. “Tuntuu oudolta kun minua kiitetään Msaidizin löytämisestä. En yrittänyt olla sankari vaan pelastaa isän, jota syytettiin Msaidizin varastamisesta. Olen vähällä sanoa niin komissaarille, mutta sitten muistan mummin varoituksen. On parempi olla paljastamatta muille liikaa minusta ja Msaidizista.” Araceliksella edellisen osan lukemisesta oli kulunut jo aikaa ja tarinaan palaaminen tuntui vähän tahmealta. Ensimmäisen kirjan tapahtumia kuitenkin palautellaan mieleen rauhassa, joten vaikka edellisestä osasta olisi jo puolet unohtunut, mukaan pääsee nopeasti. Téri oli juuri muistin virkistämiseksi lukenut ensimmäisen osan ja tähän osaan sujahtaminen kävi jouhevammin, kun edellisen kirjan tuoma innostus oli vielä mielessä. Tarinassa päästään nopeasti uusien kiinnostavien hahmojen ja ihmeellisten maailman mysteerien äärelle. Nicin on liityttävä yhteen ilmentäjien oppiyhteisöistä erikoisen valintakokeen kautta ja koulusta kaksosten elämään tarttuu myös kapitalistista maailmaa jatkuvasti kritisoiva Skye. “‘Kiva, että sinäkin olet täällä.’ Me painetaan nyrkit yhteen. Minulla on ollut kaksonen vasta lyhyen aikaa, mutta juuri nyt iloitsen siitä, että hän on olemassa.” Eriarvoisuus on vahva teema tässäkin osassa. Tällä kertaa siihen keskitytään erityisesti ihmeellisten maailmassa. Meidän maailmamme ilmiöitä, kuten rasismia, eksotisointia ja kolonialismia on tuotu kirjaan ottaen niihin etäisyyttä fantasiamaailman kautta. Erilaisia ihmeellisiä kohdellaan eri tavoin; jättiläisiä eksotisoidaan ja merenalainen kaupunki, Uusi-Atlantis, on muutettu ilmentäjien lomakohteeksi. Meidän maailmamme ongelmia ja ilmiöitä kommentoidaan myös suoraan lyhyissä huomioissa, joissa Nic vertaa ihmeellisten maailmaa ei-ihmeellisten maailmaan. Todellinen maailma, johon fantasiamaailmaa verrataan, voi kuitenkin Suomen kontekstissa tuntua vielä jokseenkin kaukaiselta. Niciä mietityttää muun muassa kouluampumiset ja kirjojen kieltäminen. “Skye nyökkää. ‘Jep. Hänen toimensa johtivat isoihin muutoksiin, esimerkiksi jättiläisten oikeuksiin ja siihen, ettei vampyyreita tai rugaruja enää pidetty rikollisina.” Lukija tutustuu ihmeellisten maailmaan, jossa monien asioiden juuret juontuvat orjuuteen ja sen aikaiseen Lahjan heräämiseen. Fantasiaelementit ammentavat kiinnostavasti tästä ja muista osista Yhdysvaltojen mustien historiaa, kansantarinoista ja kulttuurista. Viittaukset orjuuteen ja siihen liittyvien kipeiden asioiden tuominen fantasiamaailman pohjalle herättivät paljon ajatuksia ja kirvoittivat myös parit itkut Aracelikselta. “Yhtäkkiä en pysty liikahtamaan. On aivan eri asia lukea orjuudesta kuin nähdä sitä omin silmin.” Ensimmäisestä osasta tuttu puhekielen ja kirjakielen vaihtelu tekstissä jatkuu tässäkin osassa. Kieli hankaloitti taas tarinan mukaan heittäytymistä Aracelikselle ja häiritsi tällä kertaa myös Tériä. Puhekieliset kohdat töksäyttävät muuten kirjakielisen tekstin virtauksen, etenkin kun ne eivät tunnu johdonmukaisilta vaan satunnaisesti tekstin joukkoon ripotelluilta. Taitavasti rakennetussa ja kiinnostavassa maailmassa on joitakin epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi se, että ihmeelliset ovat kristittyjä ja käyvät kirkossa. Harmittavinta on, ettei tätä edes yritetty selittää muuhun ilmentäjien historiaan ja Lahjan heräämisen tarinaan sopivaksi. Juonessakin on joitakin turhauttavia ja epäuskottavia asetelmia, jotka ovat kuitenkin aika tyypillisiä lapsille suunnatuissa seikkailutarinoissa. “Kaapuniekat astuvat lähelle katsomaan meitä. Heidän naamionsa alkavat ensin vilkkua pelkkää häiriösignaalia ja sitten sammuvat ilmeettömiksi kuin peilit, joista ei kuvastu mitään. Kirjailtuun kaapuun pukeutunut ilmentäjä puhuu matalalla, vääristyneellä äänellä. ‘Tapaamme viimein, Nichole Blake.’” Seikkailua tässäkin osassa riittää ja Nicin hahmo pitää lukijan tiukasti puolellaan. Kaverusten puolesta saa jännittää kaikenlaisissa täpärissä tilanteissa, mutta onneksi nokkelat tyypit löytävät ratkaisun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Loppu jää taas jännittävään paikkaan, emmekä nyt malta odottaa, että trilogian viimeinen osa julkaistaan. Nic Blake ja ihmeelliset – Anansin kirja, Angie Thomas, Otava, 2026 Suomentanut Ilkka Rekiaro Englanninkielinen alkuteos: Nic Blake and the Remarkables: The Book of Anansi, 2025

Asaka Yuzukin Voita seuraa Tokiossa asuvaa toimittajaa, Rika Machidia, joka yrittää kirjoittaa elämänsä suurimman uutisjutun saamalla haastattelun Manako Kajiilta. Manako on taitava kokki ja lisäksi hänen epäillään murhanneen kolme entistä miesystäväänsä – tai ainakin hänen läheisyydessään olleet kolme miestä ovat kuolleet epäilyttävästi. Manako odottaa keskusvankilassa valitusoikeudenkäyntiä toiveenaan vapaus. “Niin, se uhrihan oli ennen kuolemaansa lähettänyt äidilleen viestin, jossa luki: ‘Tyttöystäväni tekemä lihapata oli todella hyvää.’ Kajiin puolustusasianajaja sanoi oikeudessa, että ei kai sellainen nainen, joka hauduttaa mielitietylleen herkullista lihapataa, työntäisi tätä sitten junan alle.” Manakon tapausta ja siihen liittyviä ihmisiä seurataan tiiviisti Tokion mediassa, mutta Manako ei ole kiinnostunut antamaan kenellekään haastattelua. Rika saa häneen kuitenkin yhteyden keskittämällä puheensa ruokaan eikä itse murhasyytöksiin. Hän alkaa käydä vankilan vierailuaikoina Manakon luona toivoen pääsevänsä Manakon suosioon ja saavansa näin tältä haastattelun yksinoikeudella. Rika syventyy täysillä tapaukseen ja yrittää parhaansa mukaan selvittää sen juurisyitä ja Manakon mahdollisia motiiveja. Mediassa taas ihmetellään, miten Manako, jota ei yleisen mielipiteen mukaan pidetä viehättävänä, on voinut kietoa ympärilleen niin monta varakasta poikamiestä. Rikan parasta ystävää Reikoa pelottaa, että Rika on liian uppoutunut juttuun ja on kohta poikamiesten tavoin Manakon pauloissa. “Puolustus oli valittanut päätöksestä vielä saman päivän aikana, ja tällä hetkellä Kajii odotti Tokion keskusvankilassa ensi vuoden keväänä pidettävää valitusoikeudenkäyntiään. Oli hyvin tiedossa, että Kajii ei antanut haastatteluja kenellekään, ja ilmeisesti hän oli erityisen viileä naistoimittajia kohtaan.” Odotin, että murhamysteeri olisi koko tarinan keskiössä, mutta siinä käydään enemmän läpi hahmojen mielenmaisemaa, lapsuutta ja menneiden tapahtumien vaikutusta aikuisuuteen. Tarinaa seurataan lähinnä Rikan kautta: hänen pohdintojaan Manakon elämästä ja syventymistä omiin lapsuusmuistoihinsa. Syyllisyys vanhoista valinnoista painaa edelleen Rikaa, ja Manakon kanssa käytyjen keskustelujen kautta vanhat haavat avautuvat. Samalla hän oppii paljon uutta itsestään ja siitä, mitä haluaa elämällään tehdä. Kirjan muidenkin hahmojen ajatusmaailmaa seurataan, etenkin Reikon, joka on ollut Rikan ystävä lapsuudesta asti. “Kun Rika nousi ripein askelin junaan, laiturille seisomaan jäänyt Reiko sanoi yhtäkkiä: ‘Taisin olla väärässä yhdestä asiasta. Et sinä ollut jäämässä Kajiin ansaan… Se johtuu isästäsi, eikö niin? Se, että tästä tapauksesta on tullut niin iso päähänpinttymä sinulle.’” Rikan ja Manakon välisissä keskusteluissa käydään läpi erilaisia ruokia, reseptien tärkeimpiä raaka-aineita ja miten jotain todella herkullista voi saada aikaan vain muutamalla aineksella. Rika päätyy kokeilemaan Manakon reseptejä ja löytää uuden intohimon ruoanlaitosta. Vesi herahti kielelle lukiessa kuvailuja ja reseptien yksityiskohtia. Teki itsekin mieli päästä leipomaan kuivakakkua tai valmistamaan jotain upeaa pataruokaa. Toisinaan ruokakuvailut kestivät omaan makuuni turhankin pitkään, jolloin äänikirjaa kuunnellessa ajatukseni lähtivät herpaantumaan teoksesta. Kirjassa käsitellään myös laihdutuskulttuuria, sen ihannointia ja haittapuolia, naisten välistä kilpailua ja vihaa sekä perinteisiä sukupuoli- ja parisuhdenormeja. Näitä teemoja käsiteltiin kiinnostavasti. Hahmojen ajatukset ja heidän välisensä keskustelut saivat pohtimaan ympäröivää yhteiskuntaa ja normeja, jotka ohjaavat yksilön toimintaa. Kehokommentointia on teoksessa kuitenkin todella paljon, ja vaikka sen tarkoitus on osaltaan kritisoida laihdutuskulttuuria, oli sitä mielestäni liikaa. “Luulen, että meihinkin kiinnitettiin niin paljon huomiota juuri siksi, että ihmiset ovat ykskantaan päättäneet naisten olevan olentoja, jotka vertaavat itseään toisiinsa. Mutta eikä se johdu vain siitä, että naisia yritetään laittaa järjestykseen miesten mittapuiden mukaan?” Teos on kokonaisuudessaan rauhallinen, mutta välillä se tuntui jämähtävän paikoilleen. Loppua kohden aloin ahmimaan kirjaa nopeammin, kun hahmot tulivat tutummiksi ja yllättävät juonenkäänteet saivat paikoin jopa haukkomaan henkeä. Voita, Asako Yuzuki, Gummerus, 2026 Suomentanut Kosti Vanninen Japaninkielinen alkuteos: バター, 2017

Khaya Ronkaisen englanniksi kirjoitettu esikoisromaani, Distorted is the view, seuraa perheen elämää suuresta mullistuksesta hiljaiseen eloon, jossa kaikki totuttelevat uuteen elämään. Se käsittelee sukupuolittuneita odotuksia parisuhteessa, perhe-elämän myllerryksen vaikutusta kaikkiin sen jäseniin sekä elämän epäjohdonmukaisuutta. “They lived in one of the few places where Black families could own land – on paper, at least – and Sheena wasn't content with survival. She wanted something sustainable, something lasting.” Sheena aloittaa uuden koulutuksen, viettäen arkipäivät kaukana perheestään. Samaan aikaan hänen aviomiehensä, George, tuo toisen naisen perheen yhteiseen kotiin. Lapset Sam ja Gugu ovat hämillään tilanteesta, mutta ymmärtävät vaieta taloudenhoitaja Teresan esimerkistä. Asiat kärjistyvät ja lopulta Sheena liikuttaa perheensä kaupungista pikkukylään. Uuden tilan haltuun ottaminen yhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa, pitää Sheenan kiireisenä ja Georgen etäällä kaupungissa. Tarinan edetessä seurataan, kuinka perhe jälleenrakentaa elämäänsä. Kirja tutkii muun muassa, mitä kaikkea toiselle voi antaa anteeksi. “Sheena crumpled further, curling in on herself – undone. It wasn’t dramatic or loud; it was just a woman hollowed out by the betrayal she had prayed would never happen.” Heti romaaniin tartuttuamme kiinnitimme huomiota kielen rikkauteen. Kuvailuilla luodaan selkeitä tunnelmia ja monimutkaisia tuntemuksia. Silti tapahtumat liikkuvat yllättävän nopeasti ja saivat meidät koukuttumaan tarinaan. Kaikkitietävä kertoja seuraa tilanteita eri hahmojen näkökulmista vaihdellen sujuvasti kappaleen sisällä sitä, kenen päähän kurkitaan. “On Monday morning, the house moved as if it had learned a new rhythm overnight. Teresa woke before first light, hands already busy tending to outfits, fixing lunch boxes and brewing coffee. Because the day could not wait for anyone’s feelings to catch up.” Alun vauhdikkuuden jälkeen asetutaan seuraamaan hiljaista eloa pikkukaupungissa ja irrallistenkin henkilöhahmojen elämää. Välillä kerronta tuntuu hajanaiselta ja se jäljitteleekin aidontuntuisesti tosielämän katkelmallisuutta ja keskeneräisyyttä. Kaikki polut eivät johda suoraviivaisesti kohti seuraavaa. Asioita ja henkilöitä esitellään, eikä niihin enää palata. Toisinaan ehdimme jo innostua esitellystä teemasta tai uudesta hahmosta vain huomataksemme, ettei se jäänytkään osaksi tarinaa. Hahmoja onkin paljon ja etenkin lukukertojen välillä olleiden taukojen jälkeen joutui tarinaan palatessa palautella mieleensä hahmojen nimiä ja asemia suhteessa perheeseen ja kylän yhteisöön. “Sam watched not only Teresa’s trembling but the way she hid it, as if love meant swallowing pain so a child wouldn’t have to carry it. In that moment, Sam understood: love could be quiet, love could be heavy.” Teos on rauhallinen tutkielma elämästä. Päähenkilöt Sheena ja Teresa tekevät valintoja, joita tuntui välillä vaikealta ymmärtää. Se teki tarinasta omalla tavallaan kiinnostavan, kun sai upota itsestä niin erilaisten hahmojen maailmaan ja ongelmiin. Vaikka välillä tuntui, ettei sivuilla juuri tapahdu, jäivät hahmot ja sen maailma pyörimään mielessämme lukukertojen välillä. Vauhtia ja monenlaisia käänteitä hakeville lukijoille tarinaa ei voi suositella, mutta yksittäisten ihmiskohtaloiden äärelle pysähtyvän yhteisöä tutkiskelevan tekstin ystäville kirja sopii paremmin. Distorted is the view, Khaya Ronkainen, QuillInInk Press, 2026

Mitä sait säkkiisi, Yökettu? aloittaa Miran ja Yöketun arkisista seikkailuista kertovan lastenkirjasarjan, jota Minne matka, Yökettu? jatkaa. Sarjan osat keskittyvät eri teemoihin ja toimivat myös itsenäisinä teoksina. Tässä osassa Miran ja Timin perhe matkustaa Ruotsiin. “Ovatko nuo teidän sukulaisianne, Mira? Yökettu kysyy ja kurkkii vastaanottajaa.” Mira hoputtaa Yökettua pakkaamaan, vaikka vanhemmat toppuuttelevatkin ja kertovat matkaan lähtöön olevan vielä aikaa. Ilmeikkäät kuvat maalaavat elävän kuvan perheestä, jossa lapset ovat jo malttamattomina lähdössä matkaan kun vanhemmat vielä viimeistelevät askareita ennen lähtöä. Taisto-isosetä on sairastunut vakavasti ja koko perhe on päättänyt vierailla hänen luonaan. Ruotsinlaivalla pikkuveli Timi haaveilee ryhtyvänsä merikapteeniksi ja Mira piirtää isosedälle korttia. Läsnä on huoli Taiston tilasta. Mitenköhän isosetä voi? “Niin, Mira, me haluamme olla yhdessä vakavalla hetkellä. Se antaa meille voimia.” Ruotsissa jälleennäkeminen on lämmin. Sukulaisten välinen rakkaus ja yhdessäolon ilo on käsinkosketeltavia. Lapset touhuilevat yhdessä ja perhe kokoontuu Taiston ympärille. Kun Timi ihmettelee, miksei Taisto voisi asua heidän lähellään Suomessa, vaari kertoo Taiston elämästä. Myös mummo innostuu muistelemaan menneitä. Mennyttä kuvaavien tarinoiden kautta käsitellään lyhyesti romaniperheen arkea, siirtolaisuutta Suomesta Ruotsiin sekä sodanaikaista elämää. Etenkin Mummon tarinan kautta alleviivataan kauniisti perheen ja yhdessäolon tärkeyttä. “Istu tähän penkille minun kanssani, niin minä kerron sinulle Taiston elämästä.” Koko perhe sopii tapaavansa kesällä Suomessa ja isosetä Taistokin lupaa parantua siihen mennessä. Sairastuminen, kuolema, suru ja huoli tuodaan tarinaan lempein ottein luonnollisina osina elämää. Tunnelma on lohdullinen ja yhteisöllisyyttä korostava. Hankalammat teemat kulkevat iloisen ja arkisen lomassa ja kirjan kautta voikin hyvin päästä käsittelemään surun ja menetyksen teemoja lapsen kanssa. Kirjan eläväinen kuvitus tukee tarinaa ja tapahtumien hahmottamista. Kuvien kautta visualisoidaan romanien perinneasuja, perheen yhteisöllisyyttä ja Yöketun rauhoittavaa läsnäoloa Miran elämän käänteissä. “Hyvien muistojen avulla elää toivo paremmasta, usko tulevaisuuteen, Mira, mummo hymyilee.” Minne matka, Yökettu? Helena Blomérus, Satu Blomerus, Helena Korpela & Irmeli Matilainen, Pieni karhu, 2011 Kuvittanut Irmeli Matilainen