HAKU

Viime vuonna haastattelimme Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajaa Ville Blåfieldia ja kysyimme häneltä, miksi vuoden 2024 kirjamessuilla oli niin vähän representaatiota mustista ja ruskeista kirjailijoista. Vuoden 2025 messuille Blåfield lupasi enemmän osallisuutta ja meidän näkökulmastamme kirjamessut lunastivat lupauksen. Suunta on nyt oikea. Silti tietynlaiseksi katoksi kirjamessujen ja muidenkin kirjallisten tapahtumien representaatiolle laskeutuu aina se, millaista kirjallisuutta Suomessa julkaistaan. On hankala nostaa esiin mustia ja ruskeita kirjailijoita, jos heidän kirjojaan ei ole vielä olemassa. Me päätimme ottaa yhteyttä Suomen suurimpiin kustannuslaitoksiin Otavaan, WSOY:hyn ja Tammeen ja kysyä missä mättää. Vuonna 2024 me laskimme POC-kirjailijoiden osuuksia Otavan, Tammen ja WSOY:n katalogeissa ja kokosimme niistä julkaisun nettisivuillemme . Olemme sittemmin jatkaneet prosenttien laskemista, mutta haastatteluissamme selviää, että kustantamot itse eivät sitä tee. He ovat kuitenkin tietoisia tilanteesta. “Lukuja ei tavallaan tarvitse seurata, kun tietää että on todella vähän. Tänä vuonna tulee vain Randa Al-Dawoudin kirja Gazan naiset. Ensi vuonna tulee kaksi esikoista, mistä olen todella onnellinen. Kotimaisia POC-kirjailijoita on etsitty ja on päätetty, että tähän asiaan halutaan panostaa. Mutta, kuten sanottu, teoksia voisi olla enemmänkin ja uskon, että niille olisi lukijoita ja ne saisivat hyvin mediaa, mikä on kotimaisessa kirjallisuudessa tärkeää”, kertoo Tammen kustantaja Petra Maisonen, jonka vastuulla on erityisesti luoda kotimaisen kirjallisuuden julkaisulistaa. Edelleen vuonna 2025 POC-kirjailijoiden osuudet katalogeissa jäivät Tammella, WSOY:llä ja Otavalla alle yhdeksän prosentin. Huonoin osuus oli Tammella, jonka kustantamista kirjoista vuonna 2025 POC-kirjailijoita oli vain noin 2,7%. Haastateltavat kuitenkin kertovat arvostavansa moninaista kirjallisuutta. “Näen vahvan arvon POC-kirjailijoiden kirjojen kustantamiselle. Alalla seurataan paljon yhteiskunnallisia muutoksia ja pyritään löytämään näihin kysymyksiin vastauksia. Me emme näe tai hoksaa kaikkea ja siksi keskustelu onkin todella tärkeää. Olen aika vakuuttunut, että moni näkökulma jää itseltänikin huomaamatta, mutta yritämme löytää mahdollisimman monipuolisesti tekijöitä”, WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden julkaisemisesta vastaava kustantaja Paula Halkola toteaa. “Me Otava-kustantamoissa haluamme julkaista laajasti moniäänistä kirjallisuutta ja kuulla tarinoita joita ei ole aiemmin kuultu. Siksi on tärkeää, että myös kirjailijamme tulevat laajasti erilaisista taustoista”, kommentoivat Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio. Kasper ja Toiskallio kertovat, että he ovat viime vuosien aikana julkaisseet usean POC-kirjailijan teoksen sekä aikuisten että lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Meille prosentit näyttävät edelleen lannistavilta, mutta he näkevät luvuissa myös myönteisen trendin: ne ovat nousemaan päin. “Uskomme että tämä kehityssuunta jatkuu. Suomessa POC-väestön kasvu on tapahtunut pääasiassa vasta viime vuosikymmenten aikana. Siksi olemme monessa suhteessa eri vaiheessa kuin esimerkiksi Ruotsi tai englanninkielinen maailma, joissa historia on pidempi ja kerrostuneempi. Oma ääni ja sanottava löytyy ja kehittyy ajan kanssa: kun kieli, oma kirjallinen näkemys ja sukupolvien kokemus alkavat rakentua. Nyt ollaan juuri siinä vaiheessa, jossa nuo äänet alkavat nousta näkyviin, ja jossa on tärkeää, että niille on tilaa, tukea ja mahdollisuuksia”, Kasper ja Toiskallio pohtivat. Kustantajat tosiaan raportoivat, että kotimaisia POC-kirjailijoilta on vaikea löytää. “Mielelläni tekisin paljon enemmän POC-kirjailijoiden kirjoja, mutta todellisuus on se, että meille ei tule käsikirjoituksia. Olemme usein miettineet, mikä olisi se kanava, josta löytäisimme kirjoittajia, koska niitä ei meidän sähköpostiimme tule. Meille tulee melkein 1500 käsikirjoitusta vuodessa ja voin sanoa, että joukossa on yksi tai kaksi POC-kirjailijan kirjoittamaa käsikirjoitusta. Ja senkin voin sanoa, että ne luetaan kyllä todella tarkasti, koska haluaisimme tehdä niitä. Ihan senkin takia, että on huomattu, että niille on tosi iso yleisö. Ihmisiä kiinnostaa. Ei vain POC-ihmisiä vaan myös muita lukijoita”, Maisonen kertoo. Myös WSOY:n Paula Halkola toteaa, että moninaisten näkökulmien ruokkiminen vaatii tietoista työtä. Hän kertoo, että lastenkirjoja on lähdetty kysymään tekijöiltä, ja että kotimaisen lastenkirjallisuuden puolelta lähes kaikki teokset ovat tulleet niin, että keskustelu kirjasta on lähtenyt kustantamon aloitteesta. Ongelma on siis rakenteellisempi. “Näen, että ydinkysymyksenä on, miten kustantamo ja kirjailija saadaan löytämään toisensa, eli kirjailijuuden syntyminen. Miten luontevaksi vähemmistöjen edustajat kokevat ihan sen, että kirjoitan kirjan ja tarjoan sitä kustantajalle. Siinä on sellainen piste, johon olisi kiva löytää toimenpiteitä. Siinä, miten me olemme yhteydessä yhteisöihin, voisi olla merkittävä kehittämisen paikka”, Halkola pohtii. Myös Otavalla on huomattu sama kehittämisen piste ja aikaisemmin pyritty tukemaan kotimaisten POC-kirjailijoiden äänten löytymistä yhteistyöllä Ruskeiden Tyttöjen RT LIT Akatemian kanssa. “Tämä on asia johon olemme panostaneet voimakkaasti. Olemme tehneet usean vuoden ajan yhteistyötä Ruskeat Tytöt ry:n kanssa ja järjestäneet muun muassa kaksi master class -ohjelmaa sekä open call -ohjelman ei-valkoisille kirjoittajille. Ohjelmat ovat toimineet erinomaisesti, ja olemme niiden kautta löytäneet monia kiinnostavia ja lahjakkaita kirjoittajia. Tämä on pitkäjänteistä työtä, niin kuin kustantaminen aina. Polku ensimmäisestä käsikirjoitusversiosta julkaistavaksi esikoisteokseksi kestää usein vuosia, täysin kirjoittajan taustaan katsomatta”, Otavan Kasper ja Toiskallio kuvaavat. Tammella katse suunnataan eteenpäin. Heillä pohdinnassa olevista tavoista tavoittaa POC-kirjailijoita Maisonen ei voi vielä paljastaa enempää, mutta lähettää meidänkin kautta terveiset kirjailijuudesta haaveileville, että kotimaisia POC-kirjailijoita toivotaan. Suomessa on totta, että mustat ja ruskeat ihmiset ovat vähemmistö. Sama ei kuitenkaan päde maailmalla. Tästä syystä olemme ihmetelleet, miksi käännöskirjallisuuttakin julkaistaan POC-kirjailijoilta niin vähän. Kustannustoimittajat avaavat meille prosesseja, joita käännöskirjallisuuden julkaisuun liittyy. “Käännöskirjan takana on valtava kansainvälinen koneisto, jossa käsikirjoitukset seuloutuvat niin, että kirjoittavan henkilön täytyy ensin onnistua hankkimaan agentti ja sitten nousta seuraavalle portaalle eli ylittää julkaisukynnys. Sitten pitäisi vielä päästä kyseisen maan kirjallisuusmaailmassa sellaiselle tasolle, että saa ulkomaan edustuksen ja käsikirjoitusta aletaan myydä maailmalle”, Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden kustantaja Päivi Koivisto-Alanko aloittaa. “En voi sanoa, että aina etsisimme POC-kirjallisuutta. Tavallaan kirjallisuuden maailma on värisokea, koska kirjat tulevat luettavaksi niin, että emme välttämättä heti tiedä tätä asiaa kirjailijasta. Sitten on sekin puoli, että kaikki anglosaksinen hallitsee käännöskirjamarkkinoita. Ihan jo siksikin, että suurin osa koneistoa, joka sitä tuottaa, on anglosaksista.” Tämän olemme huomanneet myös nuortenkirjallisuuden kohdalla, kun olemme kaivanneet sitä, no etenkin Suomesta, mutta myös Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. “Yhdysvalloista tulee paljon POC-nuortenkirjallisuutta, koska siellä on vahva ja aktiivinen keskustelu representaatioista. Aasiasta ja Afrikasta tulevien nuortenkirjojen kohdalla haasteita ovat muun muassa kielimuuri, käännösoikeuksien saatavuus ja se, että monissa maissa nuortenkirjallisuus ei ole yhtä vahvasti eriytynyt omaksi genrekseen”, Kasper ja Toiskallio selventävät. Koivisto-Alangon näkemys asiasta poikkeaa tästä hieman. Hän toteaa aasialaisella kirjallisuudella olevan suurempi kansainvälinen noste, joka osaltaan johtaa myös aasialaisten nuortenkirjojen nousuun. “Afrikkalaisista kirjailijoista monet ovat sellaisia, jotka ovat päätyneet asumaan Yhdysvaltoihin tai Britanniaan ja sitä kautta suuren koneiston äärelle”, hän kertoo. Harmillista ja huolestuttavaa on se, että Halkola on ihmetellyt Yhdysvalta-painotteista nuortenkirjallisuutta jo kymmenen vuotta sitten, siirtyessään Lastenkirjainstituutilta WSOY:lle. “Tämä oli yksi isoimmista kysymyksistäni kun tulin Lastenkirjainstituutista. Miksi ihmeessä tämä on näin ja ihan hirvittävää miten kulttuurillisesti monotonista nuortenkirjallisuus on. Tähän kuitenkin vaikuttaa tarjonta ja lähestyttävyys. Englanninkielinen kirjallisuus on kaikista lähestyttävintä, ilmiönä isoimpia, kustantamot ovat isoimpia ja heillä on mekanismit sille, miten he lähestyvät meitä. Siinä on pitkä historia ja ihan samalla tavalla miten kaikessa kulttuurissa korostuu englanninkielinen lähtökulttuuri, samassa veneessä mekin olemme”, Halkola harmittelee. Muutama vuosi sitten monotoniaan vastatakseen, Halkola perusti WSOY:llä Palkittua lasten- ja nuortenkir jallisuutta maailma lta -sarjan. Sarjasta on julkaistu kaksi POC-kirjailijan kirjaa: nuorille Kaikki mitä kaipasimme Blessing Musaririlta , jonka luimme viime vuoden lopulla ja lapsille Taikakaramellit Heena Baekilta , joka jul kaistiin vuosi sitten keväällä. “Kun lähdimme tekemään sarjaa, minulle konkretisoitui, kuinka järjetön työ on lähteä kustantamosta käsin sukeltamaan eri kirjallisiin kulttuureihin ja hahmottaa sitä, mitä nämä kustantamot täällä ovat ja mitä ne ovat tehneet. Sitten vielä kun ei ole englanninkielisiä versioita kirjoista. On aika hankala ostaa teosta jota ei pysty lukemaan. Vaikka löytäisi kääntäjänkin, on hankalaa saada otetta siitä, onko tämä nyt se kirja minkä me haluamme”, Halkola kuvaa. Myös Tammen Koivisto-Alanko puhuu samasta ongelmasta: resursseista ja kaupallisuudesta. Kustantamot ovat yrityksiä ja niissä on aina mietittävä myös myyntiä. Maisonen toteaa, että nuortenkirjojen markkinat ovat pienet ja kirjoja myydään vähän. Käännösten tuottaminen on kallista, eikä siksi aina kannattavaa. “Lastenkirjoja menee kirjastoihin paljon ja sen lisäksi vanhemmat ja isovanhemmat ostavat niitä lapsille. Nuortenkirjojen alue on jo sellainen, että vanhemmat eivät välttämättä osta enää kirjoja, nuorilla ei ole rahaa ja isovanhemmatkin menettävät kosketuksen nuorisokulttuuriin”, Koivisto-Alanko komppaa. Kaupallisuuden kanssa tasapainottelee myös Halkola, vaikka kertookin pystyvänsä tekemään myös tärkeäksi kokemaansa kulttuurityötä. “Me julkaisemme vajaat 150 uutuuskirjaa minun listallani vuosittain, mikä on aika hurja määrä. Julkaisemme kirjoja käytännössä nolla vuotiaasta parikymppiseen kaikissa eri genreissä, niin kyllä sitä diversiteettiä tarvitaan. Olen aika ylpeä siitä, että voin rakentaa listaa, jossa on tietyt kaupalliset menestyjät ja se mahdollistaa sen, että voidaan tehdä myös kirjoja, joiden ei välttämättä ensisijaisesti tarvitse tuottaa meille rahaa. Näin pystymme kokonaisuudessa myös huolehtimaan kulttuurisesta merkityksellisyydestä”, Halkola kertoo. Toteamme lopulta, että pääosin haastateltavistamme huokuu tahtotila ja toivo siitä, että POC-kirjailijoiden kirjoja saataisiin lisää. Kaikki uskovat siihen, että mustien ja ruskeiden kirjailijoiden osuus Suomen markkinoilla tulee ensi vuonna ja tulevaisuudessa kasvamaan. Muutos tulee vain olemaan hidasta. “Pitää uskoa, että tulevaisuus on parempi. Olisi mahtavaa, että meillä olisi monia erilaisia tekijöitä ja tarinoita”, Maisonen toivoo. WSOY:n Halkolalta muistamme vielä lopuksia kysyä, onko talossa mustia ja ruskeita kustantajia ja uskooko hän, että tämä voisi vaikuttaa saatavilla olevaan representaatioon. “Ihan varmasti vaikuttaa. Tällä hetkellä ei ole. Haussa tämä on yritetty ottaa huomioon, mutta helposti meillä on etenkin lastenkirjapuolella paljon keski-ikäisiä valkoisia naisia. Haluaisin kyllä todella mielelläni siihen diversiteettiä ja uskon, että se pikkuhiljaa muuttuu, mutta se ei ole nopea prosessi”, Halkola myöntää. Ehkä tässä onkin jotain, mistä lähteä liikkeelle. KUSTANTAJIEN KIRJAVINKIT Antti Kasper ja Kaisu-Maria Toiskallio (Otava) Third Culture Kids – Kiia Beilinson, Mona Eid, Koko Hubara ja Caroline Suinner Kärsimyskukkauuteaddiktio – Adile Sevimli & Oona Pohjolainen Hayati, rakkaani – Amani Al-Mehsen Bechi – Koko Hubara Petra Maisonen ja Päivi Koivisto-Alanko (Tammi) Paratiisiin – Hanya Yanagihara Gazan naiset – Randa Al-Dawoudi Hanki elämä – Chloe Brown; Talia Hibbert Kaikki rakastavaiset yössä – Mieko Kawakami Paula Halkola (WSOY) Kaikki mitä kaipasimme – Blessing Musariri Höpersankarit – Ernest Lawson Taikakaramellit – Heena Baek

Hodan on terveydenhoitaja, jolla on intohimo kirjallisuuteen. Runous on hänelle uusi kirjallisuuden muoto, joka tuo hänelle itseilmaisua, reflektointia ja iloa. Summertime The birds, the trees, the skies, the breeze. the grass, the green the air is clean the warmth, the sun it has begun the storm, the rain the sweat, the stain the forest, the fire the heat, goes higher the tick, the virus the season, upon us The sun shining too brightly on my face, what a beautiful problem Repose My heart yearns for a full nights sleep. I feel my spirit pulled down to a soft depth. My eyelids carrying two elephants, my feet cold as icepacks. My muscles soft like liquid. Im planning what pleasant vision I will dream about. To an unvisited land colored by my imagination. I wake up to the taste of my dream still on me, temporarily unplugged from the world. I lift up my head to see my window, sun peeking through the trees. Trees swaying to the flow of Gods choosing. How lucky am I to have experienced this slice of calm and peace, this rebirth? HODANIN KIRJAVINKIT "Nämä kirjat ovat olleet minun lukulistalla tänä vuonna." From a Crooked Rib - Nuruddin Farah 100 Years' War on Palestine - Rashid Khalidi Bless the Daughter Raised by a Voice in Her Head - Warsan Shire

Kuva: Jonne Räsänen / Otava Ivan Maniraho on helsinkiläinen sosiaaliohjaaja ja esikoiskirjailija. Hän syntyi Kigalissa, Ruandassa, missä hän vietti ensimmäiset kahdeksan sotaisaa vuotta. Maniraho muutti perheineen Suomeen vuonna 1997, ja on siitä asti asunut eri puolella stadia. Manirahon toinen romaani, Pimeyden mustuus, ilmestyy keväällä 2026. Tykkään ajatella, että ihmiset operoivat pääosin samanlaisella pohjavireellä suhteessa toisiinsa, siis että jos sitä esiintyy minussa, niin voi päätellä, että sitä on myös muissa. Siispä ehkä joku muukin on pohdiskellut kysymystä, mitä meille jää jäljelle, jos paraskin vaihtoehto toteutuu: tekoäly tulee ja rikastuttaa meidät kaikki niin, ettei kenenkään tarvitse tehdä pakosta enää mitään? Minulta kysytäänkin usein minkä vuoksi kirjoitin kirjan. Riippuen yleisöstäni saatan vastata, että halusin motivoida nuoria lukemaan, tai tuoda maahanmuuttajien olosuhteita enemmän päivänvaloon tai olla ensimmäinen afrikkalaissyntyinen jäsen Suomen Kirjailijaliitossa. En usein kerro syyksi vain sitä, että halusin tuntea oloni paremmaksi. Nuorena, keskellä kriisien, ajattelin ihan oikein, että tuomalla ajatuksia ulos paperille ne lakkaavat riivaamasta pääni sisällän niin paljon.  Minulle vapaan kirjoittamisen tavoitteena ei ole kustannussopimus tai kirjamessuilla esiintyminen, vaan se, miten se tuo itsellenikin piilotettuja puolia näkyville. Kun kirjoittaa vapaasti ja pitkään, mitään ei voi pitää salassa, kaikki tulee jotenkin esille, ja se voi yllättää, pelottaa tai jopa iljettää, mutta ei koskaan pettää. Kun olin pienokainen tein päätöksen, että halusin olla hyvä suomen kielessä, etten jäisi ulkopuolelle. Tein uhrauksen, jota en voi välttämättä suositella kaikille, priorisoida yksi kieli kaikkien yli, ja antaa muiden heiketä. Aikuisena voin antaa itselleni arvosanan siitä, miten meni. Voin sanoa, että jäin tavoitteestani kauas. Oikeinkirjoitustaitoni on surkea, mutta saavutin sitä tavoitellessa jotain arvokkaampaa. Kieli on työkalu, jolla viestitään niitä epämääräisiä kaavoja, kuvioita ja liikkeitä, joita jokaisen pään sisällä pyörii. Kielellä viestitään ideoita. Kun oppii etsimään mitä haluaa viestiä, tulee hyväksi kielenkäyttäjäksi. Ja hyvä kielenkäyttö kehittää ajattelutaitoa. Kaiken, mikä ihmisiä kiinnostaa, voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan, itseensä, ja kaikkeen muuhun sen ulkopuolella. En ole omaksunut kirjailijan identiteettiä, enkä ehkä koskaan tulekaan omaksumaan. Sekin sanottuna haluaisin oikaista muutaman ennakkoluulon kirjailijoista. On kiistämättä totta, että elämäni on ollut niin monisävyistä, että se on toiminut aika hyvänä lähteenä kirjoituksilleni. Lahjaksi kamppailuistani sain vastaraitistuneen mielen, joka olikin sitten mielenkiintoinen paikka. Sanoisin kuitenkin, että kirjan kirjoittaminen oli helpoin vaikea asia, minkä olen koskaan tehnyt. Ehkä on hyve olla vähän outo, jos haluaa kirjailijaksi, mutta se ominaisuus yksinään ei riitä. Kirjoittamiseni ei tapahdu satumaisella tavalla tiettyyn aikaan, pehmeässä valossa, lukuisien auki olevien kirjojen ympäröimänä. Hyvät ideat eivät katso aikaa, vaan ne tulevat uusille ideoille valmistuneeseen mieleen, kesken treenien, kävelyillä, elokuvissa ja hyvien keskustelujen kesken. Eli inspiraationi lähde ja kaikkien loppuunsaatettujen projektieni perusta on hyvät elämäntavat ja avara mieli, siinä kaikki. Onneksi uskalsin tehdä asioita niin sanotusti ilman lupaa. Itselleni tärkeitä asioita luovuuden ravitsemisemiseen on ollut oman rauhan suojeleminen, ja raittius. Minulla ei ole mitään sellaista koulutustaustaa, jonka voisi luulla olevan välttämätön kirjojen kirjoittamiselle. En ole dramaturgi tai opiskellut yliopistossa. Olen katsonut vain todella paljon leffoja ja sarjoja, ja aina rakastanut tarinoita ja fiktion kykyä ottaa puheeksi kuumia aiheita, kuten maahanmuutto tai seksuaalisuus, jotka yleensä jakavat ihmiset heti eri leireihin. Sinullakaan ei tarvitse olla koulutusta tai lupaa lähettää kustantajalle käsikirjoituksesi. Se, mikä kaunokirjallisuudessa ja vapaassa kirjoittamisessa onkin parasta, on, että lähteenä voi käyttää mitä vain. Tarinoiden ei tarvitse olla totta ollakseen koskettavia. Lähteenä voi käyttää sitä, mitä musiikki saa tuntemaan, katkelmia arjesta, meemejä tai Youtube-videoita. Uteliaisuus on hyve, neuvoi ensimmäinen sosiaalialan esihenkilöni. Uteliaisuus muiden elämiä, kohtaloita ja elintapoja kohtaa, rajoja kunnioittaen, on jokaiselle saatavilla oleva ja laadukas inspiraation lähde. Ja muutenkin hyvä elämänasenne. Yleensä välttelen ottamasta kantaa siihen, mikä on muka luonnollista ihmiselle, mutta tässä tapauksessa se on niin selkeää minulle, että teen poikkeuksen. Kirjoittaminen tarinankerronnan muotona, ja tapana dokumentoida ja jalostaa omia ajatuksia, on ihmisessä niin alkukantaista toimintaa, että sanoisin sen olevan osa luontoamme. Kirjoittaminen tulee suoraan puhumisen jatkeena. Siitäkin syystä olen surullinen kuullessani, kuinka luku- ja kirjoitustaito laskevat, ja siitä johtuva aivomätä lisääntyy. Meidän on puolustauduttava teknologiajättien vaikuttamisyrityksiltä ihmiskokemukseemme. Otsikon nimi olisi voinut olla ”Miksi kirjoittaminen on tärkeää tekoälyn aikakaudella”. Vaikka tekoäly on tullut jäädäkseen, luultavasti tulee aikakausi tekoäly-hypen viilentymisen jälkeenkin, ja silloinkin kirjoittaminen kannattaa. Voi olla viisaampaa varautua siihen vaihtoehtoon, että teknologiset kehitykset tulevat nopeammin kuin ihmiskunta ehtii niihin sopeutua, ja uusien työkalujen myötä emme rakenna tulevaisuuden utopiaa, vaan samat ongelmat ja taloudellista epätasa-arvoa kasvattavat mekanismit seuraavat meitä myös ajassa eteenpäin. Keksittiinpä mitä tahansa mullistavia työkaluja, todennäköisesti sinä ja minä seisomme samalla viivalla niiden käytön suhteen. Ainoa ero tulee jatkossakin olemaan jokaisen individualistinen kyky soveltaa annettuja resursseja muuttuvassa maailmassa. Ja ainoa työkalu, joka ihmisellä sitä varten on, on hänen ajattelunsa. Tässä on kirjailija, jonka mielestä kaikkien kannattaisi kirjoittaa, ei ehkä kovin ravisuttava kannanotto. Perimmäinen viestini on kuitenkin seuraavankaltainen: meidän on säädeltävä suhdettamme teknologiaan samaan tahtiin kuin se kehittyy, tai riskeeraamme sen ottavan haltuun sen, mikä on meille tärkeintä, oman ihmisyytemme. Liikutamme kehojamme urheilussa, kävelyssä tai tanssissa, vaikka syke olisi Himalajassa ja hiki lentää, koska se on mukavaa ja se auttaa pitämään meidät terveinä. Sitä kirjottaminen on aivoille. Lopuksi esitän saman pyynnön, jonka kustannustoimittajani esitti minulle ensitapaamisella: kirjoita, ja sitten kirjoita lisää, ja lisää kunnes siitä tulee tapa, jota ilman et koe päivän olleen normaali. Kirjoita vapaasti ja pitkään. Kirjoita niin kuin minä tein, tunteen kiihkossa kolmelta yöllä, tajunnan ollessa jossakin muussa tilassa kuin hereillä tai unessa, mutta raittiina, välittämättä pätkääkään kieliopista, koska kirjan kirjoittaminenhan on oikeasti uudelleen kirjoittamista. Ja kun minulta kysytään, käytänkö tekoälyä kirjoitukissani siihen vastaan, että mihin sitä tarvitaan, kun meillä on älyä kotona. IVAN MANIRAHON LUKUVINKIT Kirjoja, jotka Ivan Manirahon mukaan jokaisen tulisi lukea. Go Tell It on the Mountain – James Baldwin Sadan vuoden yksinäi syys – Gabriel García Márquez Kaikki hajoaa – Chinua Achebe

Kuva: Esma Alouet Filippa Vink on suomalaisnigerialainen laillistettu psykologi, joka asuu ja työskentelee Alankomaissa. Hän luo päivätyönsä ohella POC-ihmisille ja muille monikulttuurisille suomalaisille kohdistettua sisältöä Instagram-tilillään @thebrownpsychologist. Inventaariolla tarkoitetaan omaisuuden tai varaston läpikäyntiä ja luettelointia. Yksilötasolla  voidaan puhua inventaariosta esimerkiksi häkkivaraston läpikäymisen yhteydessä; mitä turhaa on tullut kerrytettyä vuosien varrella ja kuinka paljon se tällä hetkellä vie tilaa kodistani. Luopuminen ylimääräisestä motivoi urakkaan. Uuden vuoden alussa pohdin luopumista oman ammattini näkökulmasta. Keskityn siihen, mitä tapahtuu mielessä, kun päästämme irti, ja miten se voi tukea psyykkistä hyvinvointia.  Ymmärtääksesi oman mielesi hyvin- ja pahoinvointia, kannustan sinua tänä vuonna  priorisoimaan aikaa oman monikulttuurisen minäsi ’inventaarioon’ – mikä minusta tekee minut, kuinka näen itseni ja mistä asioista olen valmis luopumaan, päästämään irti.   Kasvaessamme pikkulapsesta teini-iän kautta aikuisuuteen ympäröivä maailma muokkaa paljolti identiteettimme eli omakuvamme muodostumista. Kuka minä olen ja mitä rooleja tunnistan itselläni suhteessa muihin ihmisiin? Identiteetti on esimerkiksi niitä sanoja, joita aikuisena käytämme kuvaamaan itseämme – olen sisko kolmelle pikkuveljelleni, avovaimo puolisolleni, luokanopettaja 4.-luokkalaisille, olen käsityöintoilija. Olen suomalaisghanalainen, olen biseksuaali, olen itsenäinen nainen, olen muslimi. Identiteetissä on monia ulottuvuuksia, jotka kehittyvät usein eri tahtiin. On esimerkiksi todennäköistä, että nuori ymmärtää jo jotakin kulttuuri-identiteetistään ennen kuin oma seksuaali-identiteetti alkaa selkeytymään.  Monikulttuurisena ihmisenä Suomessa identiteetin muodostumiseen vaikuttavat monet  yhteiskunnalliset tekijät. Jo 5-vuotias lapsi voi toistuvien kokemusten kautta ymmärtää, että  häntä ja hänen isäänsä puhutellaan lähijunassa eri tavoin kuin muita ympärillä olevia. Rakenteellinen rasismi sekä sen seuraukset, kuten toiseuttaminen ja ylisukupolvinen trauma, ovat kokemuksia, joita monikulttuuriset ihmiset Suomessa usein kohtaavat. Nämä mielen pahoinvointia lisäävät tekijät voivat vaikuttaa siihen, että vaikkapa Kouvolassa kasvava monikulttuurinen nuori tulee syrjityksi thaimaalaisuutensa vuoksi ja pyrkii ottamaan etäisyyttä tähän osaan itsessään. Ne voivat näkyä myös siinä, että nigerialaisen äidin tytär ei halua aiheuttaa rasismikokemusten kuormittamalle äidilleen lisähuolta, vaan huolehtii nuoruuden kokemisen sijaan siitä, että on kympin tyttö sekä koulussa että sen ulkopuolella.  On myös mielen hyvinvointia ja omakuvan kehittymistä tukevia asioita, joita  monikulttuurisena suomalaisena voi jäädä kaipaamaan. Näitä voivat olla esimerkiksi roolimallit tai representaatio. Muistan itse hämmentyneeni matkustaessani alakouluikäisenä pieneltä kotipaikkakunnaltani ensimmäisiä kertoja Helsinkiin ja nähdessäni ruokakaupassa nuoren tummaihoisen kassatyöntekijän. Olin omalla kotipaikkakunnallani kokenut rasismin lohduttomat vaikutukset työelämässä vanhempieni kautta ja nähnyt minun näköisiä ihmisiä ainoastaan siistijän tehtävissä. Muistan hämmennyksen sekaisen ilon – tuo on siis myös minulle mahdollista.  Ympäröivä yhteiskunta, yksilöiden asenteet ja lainsäädäntö vaikuttavat paljon siihen, kuinka minäpystyvyysuskomuksemme ja omanarvontuntomme muodostuu.   Miten nyt siis lähteä toimimaan? Voit ottaa tavoitteeksi kaksi asiaa: (1) tiedostaa paremmin sisäisiä uskomuksia, jotka eivät (enää) palvele hyvinvointiasi ja (2) keskittyä tunnistamaan  asioita, jotka vahvistavat (monikulttuurista) minuuttasi ja täten lisäävät hyvinvointiasi. Haluan mainita, että oman minuuden tutkiskelu ei välttämättä johda suorinta reittiä paratiisiin. On usein kivuliasta huomata jääneensä paitsi tietyistä asioista tai kantaneensa mukanaan taakkaa, joka on jollain tavalla vaikeuttanut omaa elämää tai vienyt sitä ’väärään’ suuntaan. Mutta oppia ikä kaikki – oma mielemme päästää asioita usein pintaan silloin, kun se on turvallista ja sille on tilaa.   Ensin niistä uskomuksista. Mitä lapsuudessa ’ohjelmoituja’ toimintamalleja tai sisäisiä  sääntöjä voit tunnistaa ja ehkä noudatat edelleen? Jokainen ihminen toimii emotionaalisesti haastavissa tilanteissa hyödyntäen tiettyjä selviytymiskeinoja, jotka jossakin elämän vaiheessa ovat olleet välttämättömiä. Jos olet esimerkiksi lapsena seurannut kädettömänä sivusta vanhempiesi kamppailua maahanmuuttajina, saatat omalla toiminnallasi tänäkin päivänä tuntea vastuuta siitä, minkälaisen kuvan ihmiset saavat maahanmuuttajista. ’Muista hymyillä, älä vie liikaa tilaa, tarjoa aina ensin muille ennen kuin otat itsellesi.’ Saatat kokea olevasi  ’kakkosluokan kansalainen’ ja ehkä tiedostamatta tyytyä vähempään kuin mihin sinulla olisi oikeus. On tärkeää lempeästi tarkastella ja pyrkiä päästämään irti uskomuksista ja toimintamalleista, jotka aiheuttavat tai pitävät yllä pahoinvointia.  Ja lopuksi niistä mielen hyvinvointia lisäävistä tekijöistä. Vahva toimijuuden tunne ja  elämäntyytyväisyys ovat yhteydessä toisiinsa. Jos sinulla on kokemus siitä, että teoillasi on  vaikutusta omaan hyvinvointiisi, olet usein tyytyväisempi elämääsi. Tekoja, jotka a) lisäävät  toimijuuden tunnettasi ja b) voivat auttaa omakuvan selkeytymisessä ovat esimerkiksi kulttuurin (suur)kuluttaminen: lue romaaneja ja elämäkertoja, katso elokuvia, nauti musiikista, tanssi, taiteile, runoile. Kulttuuri tarjoaa representaatiota, samaistumispintaa ja mahdollisuuden moninaisten tunnekokemuksien ulospäästämiseen. Sen lisäksi kokemus yhteisöllisyydestä – ’minä olen, koska me olemme’ – edistää ihmisen hyvinvointia. Muun muassa ’Mixed Finns’ - yhteisö luo vertaistukitapahtumia POC-ihmisille, mutta yhteisöllisyyden kokemus voi syntyä mitä erilaisimmissa ympäristöissä; lukupiiristä kuoroon ja höntsäfutiksesta pihatalkoisiin. Myös aktiivinen antirasistinen toiminta omassa elinympäristössä tai sosiaalisessa mediassa voi vahvistaa omanarvontuntoa ja toimijuuden kokemusta.   Kannustan sinua ryhtymään toimeen oman mielesi hyvinvoinnin puolesta. Haluan muistuttaa, että monikulttuurisena ihmisenä tietyistä toimintamalleista luopuminen on erityislaatuista. Puhumme silloin uskomuksista, jotka ehkä päättyvät sinuun, mutta ovat alkaneet jo (esi)isiemme kehon ja sielun taisteluista. Suothan siis itsellesi kärsivällisyyttä. FILIPPA VINKIN LUKUVINKIT Tyttö, nainen, toinen – Bernardine Evaristo  Häivähdys purppuraa – Alice Walker    Aistien viisaus – Minna Salami

Tyttö, joka tahtoi tanssia on Sanna Pelliccionin ja Safa Solatin yhdessä kirjoittama lastenkirja, joka sopii viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Safa on pieni tyttö, joka oppii tanssimaan, ennen kuin oppii kävelemään ja laulamaan, ennen kuin oppii puhumaan. Hän tanssii kaikkialla ja rakastaa sitä. Niinpä hätä on suuri, kun ovelle ilmestyvät miehet univormuissaan ja ilmoittavat, että tanssiminen, musiikki ja juhlat on kielletty. “Safa ei saa huudolta selvää mistä on kyse, mutta kun äiti sulkee oven, hän näkee että jokin on muuttunut.” Safa ei voi kuvitella elävänsä ilman tanssia, joten kun hänen äitinsä paljastaa hänelle salaisuuden kaukaisista kaupungeista, joissa tanssiminen on sallittu, Safa lähtee tanssin voimalla lentoon kohti tanssivia ihmisiä. Uudessa kaupungissa Safa tanssii palatseissa ja puutarhoissa, mutta kuulee lopulta äitinsä ja kotinsa kutsun. Kirjassa ei puhuta maista tai kaupungeista nimillä, mikä toimii hyvin, etenkin kun teokseen on yhdistetty vähän fantasiaa: tyypillistä fantasiaa lentämisen muodossa ja lohduttavaa toiveikkuuden muodossa. Vaikeitakin asioita käsittelevällä tarinalla on onnellinen loppu, kun Safa palaa kotiinsa, jossa ihmiset taas tanssivat vapaina. Toinen kirjailijoista, Safa Solati, on kuitenkin kasvanut Iranissa ja puhunut paljon rajoitteista, joita Iranissa on asetettu taiteen harjoittamiselle. Aikuisen ei siis ole vaikeaa päätellä, mistä inspiraatio tarinalle on syntynyt. Teoksen loppusanoissa myös mainitaan, että Nainen, elämä, vapaus -liike on antanut alkuinnoituksen kirjalle ja kuvataan, kuinka maailmassa on monia paikkoja, joissa tanssimista ja pukeutumista rajoitetaan. Loppusanoissa myös kerrotaan teoksen olevan unelma siitä, että kaikki saisivat olla vapaita. “He tanssivat yhdessä vuosia. Mutta aina iltaisin Safa etsii puun, nojaa siihen ja katsoo taivaalle. Ja hän muistaa: kotipuutarhan yllä loistaa sama kuu.” Téri tykästyi kirjan kauniiseen kuvitukseen ja sen sävyihin, jotka osaltaan pehmittävät teoksen sanomaa ja tuovat intoa ja hempeyttä Safan innostuneeseen tanssiin. Sivujen teksti on kuitenkin pientä ja vähän koukeroista, mikä hankaloittaa lukemista etenkin nuoremmille lukijoille, jotka haluaisivat kuvakirjojen kautta harjoitella itsenäistä lukemista. Me luimme kirjan meidän 9-vuotiaan testilukijan kanssa ja hän ihasteli etenkin hentoja vesivärein tehtyjä kuvituksia ja tanssivaa päähenkilöä. 9-vuotias ihmetteli paljonkin kohtaa, jossa santarmit tulevat Safan kotiin ja kieltävät tanssin ja musiikin. Tyttö, joka tahtoi tanssia kirjaa voikin hyvin käyttää keskustelun avauksena jutellakseen erilaisista maailman tilanteista ja epäkohdista. “Puutarhassa soi musiikki. Safa tanssii ja pyörii muiden mukana… kunnes hän törmää pää pyörällä serkkuunsa! He kaatuvat kameliapuun alle kikattamaan. Kameliankukat suitsuttavat tuoksuaan ilmaan ja tuntuvat hymyilevän puutarhan yllä.” Tyttö, joka tahtoi tanssia, Sanna Pelliccioni & Safa Solati, Teos, 2026

Ekat sanat: Leikitään yhdessä on ensimmäinen pahvikirja, jonka olemme löytäneet suomeksi POC-kirjailijalta. Meiltä on välillä kyselty luettavaa ihan pienimmille lapsille, joten on kiva, että meillä on nyt vinkata heillekin edes yksi kirja. Kirjailija, Smriti Prasadam-Halls, oli meille jo ennestään tuttu, sillä olemme lukeneet häneltä englanniksi ihanan ja värikkään Best of All: The Magical Mix That’s You kuvakirjan. Suomeksi kirjailijalta löytyy lisäksi muitakin Ekat sanat -sarjan pahvikirjoja. Niitä odottelemme kuitenkin edelleen kirjastosta. Harmillisesti ainakin Helmet-kirjastoissa sarjan kirjoja on vain muutama yksittäinen kappale. “Soitetaanko ja leikitäänkö yhdessä?” Leikitään yhdessä kirjassa käydään läpi arkisia sanoja ja lauseita, jotka on jaoteltu eri teemoihin aukeamittain. Teemoina on muun muassa ruoka ja leipominen, rakentaminen, soittimet, lemmikit, muista huolehtiminen ja lopuksi porukassa siivoaminen. Yhteisen leikin päätteeksi kaikki tavarat löytävät omille paikoilleen. Aukeamilta löytyy selkeitä ja värikkäitä kuvia, jotka tukevat tekstiä. Teksti koostuu lähinnä yksittäisistä sanoista ja joistakin lyhyistä virkkeistä. Sanoja on vähän, sopivasti käytäväksi läpi pienempien lasten kanssa. Leikkiin ja leluihin liittyvien sanojen lisäksi sivuilta löytyy sanoja kuten anteeksi, kiitos ja ole hyvä, joiden avulla voi puhua ystävällisyydestä ja lempeydestä. “Kaikki laitetaan paikoilleen ja järjestetään kohdalleen. Siivotaan yhdessä.” Me yllätyimme ensimmäisellä aukeamalla siitä, että kirjan leikit sijoittuvat eskariin. Teos on kuitenkin selkeästi suunnattu pienemmille lapsille ja teemat sopivat muuten hyvin päiväkotilaisille tai vain kotonakin leikkiville. Leikitään yhdessä on tavallinen kiva teos lapsen ensimmäiseksi kirjaksi ja tietysti hienoa on se, että sivuilta löytyy representaatiota mustista ja ruskeista lapsista. Teos voi olla toimiva myös päiväkotien lukuhetkiin tuomaan moninaisuutta kirjallisuuteen arkisesti. Leikitään yhdessä, Smriti Prasadam-Halls ja Olivier Latyk, Gummerus, 2017 Suomentanut Sari Luhtanen Englanninkielinen alkuteos: First Words: I Can Share

Vuosi 2026 alkaa jännittävissä tunnelmissa. Viime vuonna saimme taas uutta kirjallisuutta suomeksi POC-kirjailijoilta ja mieleen jäi joitakin aivan ihania helmiä. Nuorten kirjallisuuden kannalta vuosi oli kuitenkin lannistava ja sama tunnelma näyttäisi jatkuvan myös kevään 2026 nuortenkirjojen kohdalla. POC-lukupiirin nettisivuilla on kuitenkin tulossa innostavia juttuja, kun Taiteen edistämiskeskuksen turvin pääsemme taas syventymään POC-kirjailijoiden kirjojen lukemiseen ja arviointiin, kiinnostavien vieraskynien kutsumiseen osaksi nettisivuja sekä mielenkiintoisten haastatteluiden suorittamiseen. Keväällä 2026 luvassa onkin ainakin representaation, kolonialismin ja mielenterveyden pohtimista kirjallisuudessa vieraskynätekstien muodossa sekä viime vuonna Helsingin Kirjamessujen representaatioon liittyen toteutetun haastattelun eräänlainen jatko-osa. Istumme alas Suomen suurimpien kustantamoiden kanssa keskustelemaan siitä, mitä kirjallisuuden kentällä oikeastaan tapahtuu ja miksi. Ennen kuin innostumme liikaa alkavasta vuodesta ja tulevista uutuuskirjoista, pysähdytään vielä hetkeksi tarkastelemaan mennyttä vuotta 2025, POC-lukupiirin näkökulmasta. Vuonna 2025 me luimme yhteensä 43 POC-kirjailijan kirjaa. Luetuista kirjoista uutuuksia, eli vuonna 2025 julkaistuja kirjoja, oli 29. Pääosin luimme kirjoja suomen kielellä, mutta viisi kirjaa luimme englanniksi, sillä niille ei löytynyt suomenkielisiä käännöksiä. Aikuisille suunnattuja teoksia luimme 22. Näistä uutuuksia oli 16 ja uutuuksista neljä oli kotimaista kirjallisuutta. Viime vuonna pääsimme nauttimaan aikuisille suunnatusta kotimaisesta kirjallisuudesta sen eri muodoissa. Meille jäivät erityisesti mieleen Ivan Manirahon esikoisromaani Auringon syy , Kati Hiltusen kauniit ja koskettavat runot trilogian päättävässä kokoelmassa Kultaisen leikkauksen läpi sekä Vy Tramin tragikoominen romaani Stigma , josta pääsimme myös keskustelemaan Turussa järjestämässämme vertaistuellisessa lukupiirissä. Luimme myös kiinnostavaa käännöskirjallisuutta muun muassa argentiinalaisen Dolores Reyesin maagista realismia, kasvutarinaa ja dekkaria yhdistävän esikoisromaanin Multasuu sekä tutuilta kirjailijoilta R. F. Kuangin fantasiaseikkailun Katabasis – Matka manalaan , Mariana Enríquezin kauhunovellikokoelman Aurinkopaikka hämärille tyypeille ja Tess Gerritsenin vetävän dekkarin Kesävieraat . Pääsimme lukemaan POC-kirjailijoiden kirjallisuutta suhteellisen monipuolisesti ja jäimme kaipaamaan lähinnä lisää samanlaisia oivaltavia ja viihdyttäviä teoksia. Nuorille suunnattuja kirjoja luimme viime vuonna yhteensä neljä. Niistä kolme oli vuonna 2025 julkaistuja. Suu ihan loksahti auki, kun laskimme vuonna 2025 luetut nuortenkirjat ja lista loppui niin lyhyeen. Me mielellämme luemme nuorille suunnattuja kirjoja, sillä nautimme niistä itse ja lisäksi haluamme pystyä tarjoamaan kirjavinkkejä kaiken ikäisille ja etenkin nuorille. Valitettavasti vuonna 2025 julkaistiin suomeksi vain kourallinen nuorille suunnattua kirjallisuutta POC-kirjailijoilta ja vanhempaakin kirjallisuutta on hankala löytää, etenkin jos haluaa lukea suomeksi. Meillä olikin nuorille suunnatuista kirjoista viime vuonna puhetta monien eri ihmisten kanssa, sävynä aina harmittelu siitä, kuinka vähän POC-kirjailijoilta löytyy nuortenkirjallisuutta. Etenkin kouluissa suurin kaipuu POC-kirjailijoilta on suomen kielelle alkuperäisesti kirjoitetuille nuortenkirjoille ja selkokielisille teoksille. Selkokielisiä vinkkejä, meillä ei ole tarjota lainkaan. Vuoden 2025 nuorten uutuuskirjat koostuivat pääosin lempisarjojemme jatko-osista: B. B. Alstonin Amari-sarja sai kolmannen osansa ja Kayvion Lewisin Ryöstö Royale päätti vauhdikkaan duologian. Lisäksi suomennettiin palkittua kirjallisuutta, zimbabwelaisen Blessing Musaririn maagisrealistinen romaani Kaikki mitä kaipasimme . Kyseiset teokset eivät varsinaisesti pettäneet, tarinat ovat ihastuttavia, mutta numeroissa kokonaisuus jää laihaksi ja siksi lannistavaksi. Lapsille suunnattua kirjallisuutta luimme yhteensä 15 kappaletta. Uutuuksia näistä oli 8. Lastenkirjallisuutta julkaistiin nuortenkirjallisuuteen verrattuna reilusti, mutta jouduimme silti tarttumaan moneen englanninkieliseen kirjaan, jotta saisimme moninaisempia vinkkejä eri-ikäisille lapsille. Suomeksi meitä ihastuttivat erityisesti Rashmi Sirdeshpanden kirjasarja, jossa lapsi ja dino opettelevat aina jotakin uutta , Maryam Razavin esikoisteos pelosta ja ystävyydestä Mimi ja Mörkö sekä Ernest Lawsonin älyttömän hauska Höpersankarit-sarjan neljäs osa . Englanniksi tartuimme sellaisiin teoksiin, joille emme löytäneet vastinetta suomen kielellä. Niistä meitä kosketti etenkin M. O. Yukselin teos In My Mosque , jossa kauniilla kuvilla ja runollisilla teksteillä kurkistetaan moskeijan sisään. Uudelta kirjavuodelta 2026 toivomme hartaasti nuorille suunnattua suomenkielistä kirjallisuutta. Missä ovat seuraavat Betoniruusu , Minuutin mittainen ikuisuus , Jos vain kruunun saisin tai Hautausmaan pojat ? Entä suomalaisten POC-kirjailijoiden nuortenkirjat? Saimme taas maistiaisen siitä, kuinka ihanaa on lukea Suomeen sijoittuvia tarinoita ja kotimaisten kirjailijoiden leikkiä kielellä ja haluamme sitä ehdottomasti lisää. Kevään 2026 kirjat pitävät sisällään niukasti molempia. Kotimaista lastenkirjallisuutta pääsemme lukemaan Safa Solatin ja Sanna Pellicionin yhteisen teoksen Tyttö, joka tahtoi tanssia sekä Ernest Lawsonin suositun kirja-sarjan viidennen osan Höpersankarit 5: Maailmojen moka. Aikuisille kotimaisia romaaneja tarjoilevat Ivan Maniraho jatko-osallaan Pimeyden mustuus ja Carmen Baltzar, jonka esikoisromaani carmen julkaistaan huhtikuussa. Kotimaista nuortenkirjallisuutta ei vieläkään julkaista keväällä 2026. Nuorille saadaan kuitenkin kiinnostavaa fantasiaa maailmalta: romantasia Lightlark: Valonkiuru kolumbialais-yhdysvaltalaiselta Alex Asterilta sekä Wednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus Tehlor Kay Mejialta. Odotamme innostuneina kuitenkin montaa kevään uutuuskirjaa. Lisäksi loppukeväästä pääsee taas selailemaan läpi kesän ja syksyn kirjakatalogit ja toivomme, että niistä tulisi vastaan uusia kiinnostavia lukunautintoja.

Me olemme lukeneet R. F. Kuangilta aikaisemmin Babelin ja Aracelis on lukenut myös The Poppy Warin . Molemmat teokset ovat fantasiaa, vaikka niissä käsitellään myös meidän maailmamme ilmiöitä ja ongelmia. Yellowface on näistä todella erillainen ja oli hauska lukea Kuangilta jotakin ihan uudenlaista. Yellowface ei ole fantasiaa, vaan se sijoittuu nykyhetken kustannusmaailmaan ja kommentoi sitä rakentaen osuvia ihmiskuvia. Me yllätyimme kun kirjan alussa tajusimme, että teoksen päähenkilö on valkoinen. Yleensä meitä harmittaa, jos POC-kirjailija on kirjoittanut valkoisen päähenkilön teokseensa, koska me haemme kirjallisuutta nimenomaan representaatio edellä ja haluamme lukea tarinoita, joissa voimme nähdä itsemme. Nopeasti kuitenkin huomasimme, että Yellowfacen valkoinen päähenkilö ja hänen kauttaan kerrottava tarina ovat niin osuvia, ettei sitä voi harmitella. Tätä tarinaa ei myöskään olisi voinut kertoa mitenkään muuten. “This industry is built on silencing us, stomping us into the ground, and hurling money at white people to produce racist stereotypes of us.” Päähenkilö, June, on kolmekymppinen vastavalmistunut kirjailija, joka on tyytymätön siihen, missä pisteessä hänen uransa on. Hänen opiskelukaverinsa, kiinalais-amerikkalainen Athena Liu, elää Junen unelmaelämää menestyneenä kirjailijana ja saa kaiken, mistä June vain haaveilee. Menestys on tehnyt Athena Liusta myös sietämättömän ihmisen. Athena ei kuuntele Junea, tai ota hänen ongelmiaan tosissaan. Athena ylenkatsoo Junea jatkuvasti ja hieroo omia saavutuksiaan tämän naamaan. Athena on myös epäaito ja usein esimerkiksi liioittelee omaa epävarmuuttaan tai muita murheitaan. Kaikki tämä on totta, ainakin Junen näkökulmasta. Kun Athena yhteisen illanvieton päätteeksi kutsuu Junen kotiinsa, June ei voi vastustaa kiusausta nähdä, millaisessa asunnossa menestynyt Athena asuu. Junella ja Athenalla onkin yllättäen kiva ilta ja Athena kertoo uusimmasta käsikirjoituksestaan Junelle. Kun illan päätteeksi Athena tapaturmaisesti menehtyy Junen silmien edessä, Junelle avautuu tilaisuus varastaa Athenan vielä julkaisematon käsikirjoitus. “It all boils down to self-interest… If publishing is rigged, you might as well make sure it's rigged in your favor.” Teos seuraa Junen ajatuksia ja kustannusmaailman rattaiden pyörimistä, kun keskivertokirjailijasta June Hayworthista syntyykin hittikirjailija Juniper Song Athena Liulta varastetulla teoksella, joka käsittelee kiinalaisia työntekijöitä ensimmäisen maailmansodan aikana. June on vastenmielinen päähenkilö, jonka ajatuksenkulkua ei ollut kuitenkaan lainkaan puuduttavaa tai tympeää seurata. Muutenkin tarina soljuu ripeää tahtia eteenpäin ja ylläpitää jatkuvaa mielenkiintoa, kun seurataan kustannusalan ja Junen päänsisäisiä draamoja. Aracelis kuunteli äänikirjan kirjaimellisesti kahdessa päivässä, koska teos imaisi kuin huomaamatta mukaansa. Kirjan kustannusprosessin myötä seurataan erilaisia tapoja, joilla kustannusala ja markkinointi toimivat. Tarinassa käsitellään paljon ilmiöitä, joihin mekin olemme POC-lukupiiri projektin myötä törmänneet kirjallisuuskentällä ja siksi romaania oli jotenkin todella validoivaa ja hauska lukea. Yellowface on kirjoitettu satiirimaiseksi ja viihdyttävästi niin, että vaikka se sisältää painavaa kritiikkiä ja tuo esiin isoja ongelmia ja epäkohtia, tarina tuntuu lopulta hyvällä tavalla tosi kevyeltä. “dozen, maybe hundreds, maybe thousands of strangers are out there, mining your personal information, worming their ways into your life, looking for ways to mock, humiliate, or worse, endanger you. You come to regret everything you’ve ever shared about yourself... because the trolls will find them.” Sosiaalista mediaa ja sen vaikutusta tuodaan myös kirjassa paljon esiin. Kirjailija lukee obsessiivisesti Goodreads arvioita ja seuraa tykkäyksiään Twitterissä. Me tykättiin Junen hahmosta. June on luotu hienosti överiksi valkoiseksi hahmoksi, joka ei hahmota kaikkea ympäristössään ja on klassinen esimerkki vanhasta kunnon “piilorasistista”. Olemme harvoin lukeneet näin oivaltavista valkoisista hahmoista. Ja jos Yellowfacen huumori ja tapa tarkastella valkoisuutta iskee myös sinuun, suosittelemme lukemaan myös Kiley Reidin Such a fun age , jossa samankaltaisia teemoja käsitellään myös valkoisen pahaa tarkoittamattoman hahmon kautta. Yellowface julkaistaan suomennettuna Teos kustantamon toimesta lokakuun 2024 aikana, joten kohta kirjan pääsee lukemaan myös suomeksi. Yellowface, Rebecca F. Kuang, 2023

Rebecca F. Kuang on meille tuttu kirjailija hänen aikaisemmin suomennettujen teostensa, Yellowfacen ja Babelin , kautta. Lisäksi Aracelis on lukenut häneltä englanniksi fantasiaromaanin The Poppy Wa r . Etenkin Yellowface nostatti odotuksemme korkeiksi ja tartuimme innolla kirjailijan uuteen fantasiateokseen Katabasis – Matka manalaan. “Cambridge, syyslukukausi, lokakuu. Tuuli viilsi, aurinko piileksi, ja opetuksen alkamispäivänä, kun Alice Law’n olisi pitänyt olla saarnaamassa opiskelijoille siitä, millaisia vaaroja on kartesiolaisessa dualismiloitsussa, jos sitä käyttää pänttäämiseen ilman pissataukoja, hän lähtikin pelastamaan väitöskirjaohjaajansa sielua Manalasta. Helvetin kahdeksasta piiristä.” Alice ja Peter ovat Cambridgen yliopiston jatko-opiskelijoita matkalla huippututkijoiksi analyyttisen magian alalla. Alice on syntynyt ja kasvanut Yhdysvalloissa, mutta päätynyt opiskelemaan Englantiin kärkimaagikon Jacob Grimesin oppiin. Grimes on pahamaineinen, mutta arvostettu professori. Huhut uupuvista opiskelijoista ja alhaisesta valmistumisprosentista eivät säikäyttäneet tunnollista Alicea tai täydellisyyden perikuva Peteriä, joille akatemia on koko elämä. Kun Grimes tapaturmaisesti kuolee, hänen uskolliset ohjattavansa suuntaavat Manalaan. Ilman Grimesin suosituskirjettä Alicen ura on käytännössä laskusuuntainen. Pelastusmatka Manalaan tuntuu siis ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, vaikka siitä joutuukin maksamaan kalliin hinnan. Matkalle lähtee myös Peter, syistä, jotka hän pitää omana tietonaan.  Maagikoita on matkannut Manalaan ennenkin, mutta moni ei ole palannut. Kaksikko on kolunnut kaiken kirjoitetun aineiston aikaisemmista matkoista Manalaan ja aikovat sen turvin selvitä Grimesin luokse ja elävinä takaisin. “Alice muisteli ´ Autiota maata ’, viimeisintä tallennettua manan matkaajan kertomusta. Varjo, joka aamuisin harppoo takanasi , Eliot kirjoitti. Varjo, jonka iltaisin kohtaat edessäsi . Alicea puistatti hänen tähyillessään dyynien yli.  Näytän sinulle pelon kourallisessa tomua .” Katabasis on menevä seikkailufantasia, joka pitää kiinnostusta yllä. Fantasiamaailman magiaa, jota käytetään liidun voimalla, on kiehtovaa seurata. Magia on tuotu luonnolliseksi osaksi meille tuttua yhteiskuntaa ja perustuu pitkälti matemaattisiin kaavoihin, olettamuksiin ja sanakäänteisiin. Se on yksi yliopiston tutkimushaara muiden joukossa. Teoksessa vastaan tulee myös tuttuja tutkijoita, ajattelijoita ja teoksia, jotka sitoutuvat osaksi Kuangin luomaa maailmaa. Maan päällä aika sijoittuu muutaman vuosikymmennen takaiseen maailmaan ja sen myötä käsitellään myös naisen asemaa akateemisessa maailmassa. “Peterin kasvoilla välähti jotain vaikeasti tulkittavaa. ‘Pakotti Grimes sinut?’ ‘Ei, vaan minä halusin itse’, Alice vastasi, ja tunsi kuuman, inhan rummutuksen rinnassaan. Kyllä, niin se oli, hän tiesi, että oli. ‘Annoin luvan.’” Tarinan aikana parasta oli oppia hahmoista pikkuhiljaa erilaisten paljastusten kautta. Alussa Alicesta, Peteristä ja sivuhahmoista annetaan tietynlainen kuva, joka rikkoutuu ja muovautuu, kun hahmoista selviää lisää tarinan edessä. Taustatarinat ja takaumat keikauttavat dynamiikkoja ja uudelleenmuovaavat käsityksiä hahmoista. Joitakin asioita jää myös mysteeriksi ja lukijan itse täydennettäviksi. “Alice kavahti taaksepäin. Älä syytä minua , hän halusi vaikertaa, en tiedä, mitä olen tekemässä, en ole toimiva objek t i, en ole edes läsnä . Korvissa jymisi valtava pauhu. Kädet tuntuivat kaukaisilta. Alice pakotti itseään keskittymään, mutta hän ei nähnyt, mistä ne alkoivat, missä raja kulki hänen ja ympäröivän maailman välillä, missä menneisyys päättyi ja nykyhetki jatkoi kulkuaan.” Manala on kiinnostava leikkikenttä, johon on hauskasti yhdistetty eri uskontojen ja kulttuurien käsityksiä tuonpuoleisesta. Lisäksi Manalaan on tiukasti kiedottu akateeminen maailma ja sen tuomat haasteet. Manala jakautuu eri osiin joita matkaajat lähtevät käymään läpi: ensin ylpeys, siitä himoon, ahneuteen ja niin edelleen. Kirjan sisäkansista löytyy Alicen ja Peterin piirtämät kartat Manalasta, joita voi lukiessa tutkailla. Kaksikko loitsii itsensä Manalaan ja sen onnistuttua Alice ja Peter päätyvät ensiksi odotushuoneeseen, jossa on sieluja odottamassa ylösnousemusta. Siitä Alice ja Peter jatkavat Manalan opetuksiin ja rangaistuksiin suuren muurin taakse. Manalan ja rangaistusten merkityksiä ja toimintaperiaatteita pohditaan jonkin verran. Elämän ja kuoleman merkityksellisyyttä pohditaan Alicen ja Peterin ajatuksissa, mutta myös heidän kohtaamiensa sivuhahmojen kautta. “‘Mutta onhan tämä nyt ärsyttävää’, Alice puuskahti. ‘Tutkijoilla on ties mitä teorioita – synnistä, karmasta, katumuksesta – ja sitten tänne Manalaan tulee ja huomaa, että kyse on pelkistä jumalten oikuista. Minusta vähän tuntuu, että jos kuka vain infernologi oikeasti tulisi käymään täällä, hän tuikkaisi tuleen kaiken, mitä on siihen mennessä kirjoittanut.“ Katabasis tuntuu paljon suoraviivaisemmalta verrattuna kirjailijan aiempaan fantasiateokseen Babeliin. Ensinnäkin lukemista rikkovat viittaukset puuttuvat kokonaan, teoksessa on vähemmän päähenkilöitä ja päätarina tapahtuu lyhyen aikajänteen sisällä. Päätarinasta poukkoillaan välillä takaumiin, mutta ne erottuvat selkeästi nykyhetkestä ja rakentavat lähinnä Alicen, Peterin ja Grimesin hahmoja. Hahmoilla ja tarinan kululla on selkeät tavoitteet ja juoni pääpiirteissään kulkee jopa ennakoitavasti.  Me tykkäsimme tästä enemmän kuin pari vuotta sitten lukemastamme Babelista ja tähän on varmasti helpompi tarttua etenkin jos fantasiaa on aikasemmin lukenut vähemmän.  Katabasis - Matka manalaan, Rebecca F. Kuang , Teos, 2025 Suomentanut Veera Kaski Englanninkielinen alkuperäisteos: Katabasis, 2025

Atlas – Kompleksi päättää aikuisille suunnatun fantasiatrilogian, joka koostuu edellä mainitun lisäksi teoksista Atlas – Valitut ja Atlas – Paradoksi . Saatuani kolmannen osan käsiini ihastuin ensimmäisenä teoksen pituuteen. Paksut kirjat usein vähän epäilyttävät minua, mutta olin jo niin investoitunut sarjan maailmaan ja hahmoihin, etten malttanut odottaa, että saisin viettää mahdollisimman pitkän ajan niiden parissa. Lisäksi sisäkannesta löytyi lainaus edellisestä arviostani ja sekös ilahdutti myös lukemisen aloittamisen hetkellä. Tuntui kutkuttavalta päästä takaisin maagiseen maailmaan ja ihastelemaan kirjoitustyyliä, joka edellisten osien tapaan on maalailevaa ja kielikuvilla leikittelevää, mutta silti vauhdilla eteenpäin syöksyvää. Etenkin väsyneenä tuntui, että piti koko ajan keskittyä lukemiseen kunnolla, jotta pysyisin tarinassa mukana, enkä siltikään aina pysynyt. Samat abstraktit teoriat ja taikuutta ja filosofiaa yhdistävät pohdinnat ovat mukana niin hahmojen puheessa kuin tarinassa muutenkin ja välillä olin aivan kujalla, että mitkä asiat tapahtuvat oikeasti ja mitkä vain teoreettisesti tai ehkä jollain toisella todellisuuden tai tietoisuuden tasolla. “Sharonia ei kiinnostanut, loisiko Nico uuden maailman ja tuhoaisi sen. Sharonia näytti kiinnostavan vain se, että Nico ja Nicon ihmeellinen taikuus – korvaamaton, vertaansa vailla oleva tieto siitä, että hän oli pystynyt johonkin, mitä saattoi tuskin kuvitella – eivät astuisi parvekkeelta ja antautuisi auliisti tyhjyyden syliin, sillä se olisi huono tuotto seuran investoinnille. Siitä seuraisi rutkasti paperitöitä, eikä sellaista haaskausta voinut antaa anteeksi tai kääntää voitoksi.” Tarinaan tarttuessani huomasin, että olin kätevästi jo unohtanut, kuinka edellinen osa oli päättynyt. Alussa kuitenkin anteliaasti kerrataan edellisen osan käänteitä ja tapahtumat palautuivat sen avulla nopeasti mieleen. Nico ja Gideon ovat vihdoin saaneet toisensa ja olin aivan haltioissani siitä, että pääsisin seuraamaan pitkän ystävyyden kehittymistä entistä romanttisempaan suuntaan. Libby on myös kiinnostava hahmo käytyään läpi niin suuria muutoksia. Osa aistii pimeän puolen Libbyssä, mutta hän ei tahdo oikein myöntää sitä itselleenkään. Porukka alkaa pikkuhiljaa taas kokoontua kartanolle, tai ainakin osa siitä. Tämä tuntui tavallaan loogiselta ja helpolta, mutta olin myös vähän pettynyt samaan miljööseen palaamiseen. Olin ollut innoissani siitä, että maailma tosiaan aukeaisi kaikille Alexandria-seuran uusille jäsenille. “Tarinan opetus on tämä: varo häntä, joka kohtaa sinut aseitta. Tarinan opetus on myös tämä: varo yhteisiä, haavoittuvaisia hetkiä kahden aikuisen miehen välillä, joiden äidit ovat iäksi mennyttä.” Moneen sataan sivuun ei tunnu tapahtuvan juuri mitään. Atlaksen suuri suunnitelma mietityttää ja kokeen suorittamista pyöritellään erilaisilla kokoonpanoilla. Parisa ja Dalton ovat yhdessä mahdollisimman kaukana seuran kartanosta. Libby ja Tristan seurustelevat, mutta eivät juuri herätä tunteita. Nico ja Gideon pyörivät myös kartanolla. Kummallisin kaksikko ovat Callum ja Reina, jotka ovat lyöneet hynttyyt yhteen Reinan maailman parantamissuunnitelmaa varten. Kieli on nerokasta ja viihdyttävää ja hahmojen pohdinnat taas ajatusta herätteleviä. Mietin lukiessa, että kirjailijan leikittelevien lauseiden kääntäminen on varmasti ollut hankalaa ja joissain kohdissa epäilin vääntyykö suomen kieli ihan oikeasti noinkin päin. Tavallisen kerronnan välissä on rikkovia kappaleita, joissa puhutellaan lukijaa, hyödynnetään listauksia ja sukelletaan syvemmälle kiinnostavien sivuhahmojen, kuten Atlaksen, menneisyyteen. “Atlas Blakely on neuroottinen, epätoivoisesti merkitystä kaipaava, kaksikymmentä ja risat (kaksikymmentäviisi), päissään ainakin kolmen eri aineen vaikutuksesta ja ensimmäisen ihka oikean ystävänsä seurassa, ja kun hän ensimmäisen kerran sanoo sen, hän ei ajattele seurauksia. Hän ei vielä ymmärrä seurauksia! Hänhän on kakara, käytännössä idiootti, hän on nähnyt inhimillisestä kokemuksesta pikkuruisen siivun eikä tajua olevansa tomua, hiekanjyvä, pelkkiä vitun matoja.” Jossain teoksen keskivaiheilla aloin harmitella tarinan hidasta tahtia, kun kaikki hahmot tuntuivat taas olevan jotenkin jumissa ja lempihahmojani ei mielestäni seurattu tarpeeksi. Tapahtumissa ja etenkin ajatuksissa on toistoa, joka kävi jossain vaiheessa turhauttavaksi ja menetti nopeasti teränsä. Lopussa tapahtumien tahti taas kiihtyy ja päätös on yllättävä, mutta kuitenkin jotenkin niin järkeenkäypä. Tämä omituinen kokonaisuus ei olisi voinut saada muuta kuin omalaatuisen lopetuksen. “Kaikki mitä tarvittiin – ja Nico voisi ottaa ohjat, mutta hän odotti Libbyn tekevän sen, ties miksi, ehkä koska oli pitkästynyt tai halusi sanoa sillä jotain, tai ehkä vain koska oli oma itsensä ja ärsyttävä – oli voima.” Viimeisenkin osan kohdalla oli taas ihanaa se, kuinka kaikki hahmot ovat niin seksuaalisesti vapaita. Seksuaalista suuntautumista ei pohdita eikä hahmoja luokitella lokeroihin. Ihmiset vain kokevat vetoa ihmisiin ja rakastuvat toisiinsa ilman sen suurempia mutkia. Rakkauteen ja suhteisiin liittyen onkin joitakin kiinnostavia ajatuksia. Samoin etuoikeuksiin ja niihin liittyviin valintoihin. Kirjailijan loppusanat tuovat myös vielä yhden tason lisää, kun kirjailija kertoo mistä tarina kumpusi. Loppuun päästyäni jäi sellainen olo, että tästä olisi ihana päästä puhumaan jonkun toisen kanssa, joka trilogian on lukenut. Atlas – Kompleksi, Olivie Blake, Aula & Co, 2025 Suomentanut Kaisa Ranta Englanninkielinen alkuteos: Atlas Complex, 2024

Yhteiset lukuhetket -hanke osoittautui meille todella merkitykselliseksi kokeiluhankkeeksi. Taiteen edistämiskeskus myönsi POC-lukupiiri rylle vuodelle 2025 lasten- ja nuortenkulttuurin hankeavustuksen ja sen puitteissa toteutimme yhteensä 14 yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävää vierailua peruskouluissa ympäri Suomen. Hankkeessa olivat yhteistyökumppaneina mukana Kustannusosakeyhtiö Otava, WSOY, Hertta kustannus, Aviador kustannus ja Into kustannus , jotka mahdollistivat mahdollisimman monipuoliset ja määrältään suuret kirjapaketit lahjoitettavaksi kouluille vierailujen yhteydessä. Iso kiitos vielä yhteistyökumppaneille ja tietysti myös kouluille ja opettajille, jotka ottivat meidät avosylin vastaan. Hankkeessa vierailimme Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa : Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä, sekä ekstrana Keravalla, koska sinne meitä erityisesti toivottiin vierailulle. Tapasimme oppilaita kakkosluokkalaisista ysiluokkalaisiin.  Kaikilla vierailuillamme konsepti oli suunnilleen samanlainen, pienin muutoksin. Me esittelimme lyhyesti POC-lukupiirin, puhuimme rasismista, representaatiosta ja lukemisesta, esittelimme kirjat, jotka olimme tuoneet luokkaan mukanamme ja sen jälkeen oppilaat saivat tutustua itsenäisesti kirjoihin ja lukea niitä hetken aikaa. Lopussa kävimme läpi lyhyesti, miltä kirjat olivat vaikuttaneet ja oppilaat saivat etsiä kirjojen joukosta luokalle jäävät teokset sekä napata itselleen POC-lukupiirin kirjanmerkin. Vinkkasimme POC-kirjailijoiden kirjoja ikäluokille sopivasti ja myös lukutaitotaso huomioiden, jos vain olimme saaneet siitä etukäteen tietoa opettajalta. Lisäksi nuorimmille lukijoille, kakkosluokkalaisille, luimme myös ensimmäisen kappaleen Ernest Lawsonin Höpersankarit: Opejahti kirjasta . Oli hauska huomata, että joissakin kouluissa Höpersankarit ja Kuonokamut olivat jo tuttuja sarjoja.  Yläastelaiset taas tiesivät Jenny Hanin ihanan romanttisen teoksen, Kesä jolloin minusta tuli kaunis , josta on tehty myös TV-sarja. Tutut ihmiset ja elementit saivat myös innostumaan tietyistä kirjoista, esimerkiksi Marcus Rashford Aamupalaporukan tutkimukset -sarjasta. Lapsissa näkyi innostus, kun me hehkutimme kirjoja, joista he ovat myös itse tykänneet ja he vinkkasivat innoissaan myös toisilleen luettavaa, jos joukosta löytyi tuttu kirja. Silti suurin osa meidän tuomistamme kirjoista oli ihan uusia niin oppilaille kuin opettajillekin.  Tämä oli tietysti kiva asia siinä mielessä, että saimme vinkattua paljon uutta luettavaa, mutta harmillista siksi, että se kertoo, kuinka vaikeaa POC-kirjailijoiden kirjoja on löytää ja kuinka vähän ne ovat esillä. Moni oppilas ei ollut uskoa, kun kerroimme, että samat teokset löytyvät myös kirjaston valikoimasta. Erityistä ihastusta vierailuilla herättivät Aamupalaporukan tutkimusten, Kuonokamujen ja Höpersankarien lisäksi ala-asteella Lolan suuri salaisuuus , Pikku avokadon tarina , Amuletti sarjakuvasarja ja Iman oppii uutta , joka etenkin kirvoitti ihastuneita huudahduksia siitä, että kannen hahmolla on huivi ja “ se näyttää ihan multa ”. Yläasteella Kesä jolloin minusta tuli kaunis romaanin lisäksi kiinnostivat erityisesti Minuutin mittainen ikuisuus , Betoniruusu , Brielle & Bear: Olipa kerran… sekä Tokion prinsessa . Me opimme hankkeen aikana paljon ja teimme vuoden aikana jo pieniä muutoksia vierailuihin.  Parasta positiivista palautetta oli kuitenkin se, miten lähes poikkeuksetta oppilaat juoksivat hakemaan kirjoja luettavaksi, eivät malttaneet lopettaa lukemista, halusivat hamstrata kirjoja omaan pulpettiinsa ja kiittivät meitä vielä lopuksi erikseen siitä, että tulimme vierailulle. Oppilaat intoilivat kirjoista, joissa hahmot näyttivät heiltä itseltään ja joissa vilahteli tuttuja nimiä. Joissain kouluissa tunnin jälkeen välitunnilla kävi kuhina ja meitä olisi toivottu käymään muillekin luokille. Toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa jatkamaan kouluvierailuja. Tämä vuosi osoitti vahvasti sen, kuinka merkityksellisiä vierailut ovat oppilaille, jotka löytävät itsensä ja toisensa kirjallisuudesta, sekä opettajille, jotka raportoivat saaneensa kaivattua apua ja vinkkejä moninaiseen kirjallisuuteen ja sen käsittelyyn opetuksessa.

Kaikki mitä kaipasimme on nuorille suunnattu maagisrealistinen romaani zimbabwelaiselta kirjailijalta. Teos on palkittu ja tartuin siihen kovin odotuksin. “Tässä lyhyt versio: Chichi kirosi baballe ja baba sai raivarin.” 14-vuotiaan Matin äiti on kuollut ja koko perhe on hajalla. Isosisko Chichi sekoilee kavereiden ja poikien kanssa. Pikkuveli Tana oireilee myös. Mati on keskimmäinen lapsi, vähän sivuun jäävä ja unohtuva, koska on hiljainen eikä pura tunteitaan yhtä äänekkäästi kuin muut sisarukset. Matin kuohunnat tapahtuvat ajatuksissa, joista suurin osa tarinasta koostuu. Äidin kuoleman jälkeen moni asia on väärin. Isän ja Chichin välillä kiehuu ja se johtaa Isoon riitaan. Matin elämään ilmestyy mysteerinä pitkään pysyvä hahmo, Meticais, jota kukaan muu ei näe. Sitten isä ilmoittaa, että perhe lähtee matkalle Zimbabween. Nykyajassa perhe matkustelee Zimbabwessa, käy safarilla katsomassa leijonia, nukkuu autossa ja asuu hotelleissa. Samalla Matin ja Meticaisin keskusteluissa käydään läpi menneitä tapahtumia. “Baba pysäköi meidät reppureissaajien alueelle. Ymmärrän nyt, miten tämän matkan on tarkoitus mennä. Siitä tulee ongelma. Chichi tietysti näki kuorma-auton ja sen muutetun takaosan, mutta ei luultavasti halunnut uskoa, miten tässä toimittaisiin.” Tarinassa kuvataan hyvin sitä, kuinka isoja asioita on vaikea sisäistää kerralla. Mati kertoo Meticaisille pikkuhiljaa palasia äidin kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Hän pohtii myös ystävyyttä, rakkautta ja tarinoita, joita ihmiset kertovat itsestään ja toisista. Samalla yrittäen muodostaa omaa tarinaansa. Hän pohtii kahden kulttuurin välillä elämistä ja sitä, miten kokee Zimbabwen niin kotoisaksi vaikka onkin asunut koko elämänsä Englannissa. Kulttuurit kietoutuvat toisiinsa perheen arjessa ja ajatuksissa. Identiteetistä kertova tarina rakentuu pikkuhiljaa. Matista muotoutuu myös kuva muiden perheenjäsenten puheiden ja toimien kautta, joka osittain eroaa tämän omasta kokemuksesta itsestään. “Minulla on kolme elämää: ensinnäkin olen kahden zimbabwelaisen lapsena zimbabwelainen: toiseksi olen maahanmuuttajien lapsena Britannian kansalainen: ja kolmanneksi olen ihminen noiden määreiden takana. Voin valita. Voin olla englantilainen Mati ja zimbabwelainen Mati, koska meillä kotona ollaan Zimbabwessa, ja heti oven ulkopuolella on Englanti.” Teoksessa on kuvattu tunnistettavia asioita perheestä ja sisarussuhteista, niin hyvässä kuin pahassakin. Perheen rumat puolet tuodaan esiin kaunistelematta, mutta matka myös yhdistää kuoleman rikki repinyttä perhettä. Kirja on suhteellisen lyhyt, mutta silti minun makuuni tiedonmurusia jaetaan alussa liian niukasti. Lukijaa lähinnä kiusoitellaan tiedolla siitä, että jotakin on vielä tulossa. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin avautuvat ja tiedonjyväset kääntävät maailman välillä ihan päälaelleen. Lopulta ymmärsin, miksi tarina on kolahtanut moneen. Kaikki mitä kaipasimme, Blessing Musariri, WSOY 2025 Suomentanut Helene Bützow Englanninkielinen alkuteos: All That It Ever Meant 2022