Pujottelemme tiiviin ihmismassan läpi lehdistökeskuksen kokoushuoneeseen ja oven sulkeuduttua perässämme Helsingin kirjamessujen hälinä jää hetkeksi ulkopuolelle ja edessämme istuu hymyilevä Ernest Lawson. Opettaja, näyttelijä, juontaja ja koomikko Ernest Lawson on nyt myös kirjailija. Hänen esikoiskirjansa Höpersankarit: Opejahti julkaistiin kirjamessuviikolla syksyllä 2023. Meidän arvion teoksesta voit lukea täältä.
Ernest Lawson on kirjamessuilla ensimmäistä kertaa kirjailijan roolissa ja kertoo vielä prosessoivansa ajatusta itsekin.
“Tuntuu hassulta sanoa itseäni kirjailijaksi, kun kirja on niin tuore. Kävin heti katsomassa WSOYn lasten- ja nuorten puolelta, että onko Höpersankarit oikeasti olemassa ja siellä se oli kaikkien ’oikeiden’ kirjojen joukossa.” Lawson nauraa.
Ernest Lawson kirjoitti alakouluikäisille suunnatun lastenkirjan, joka kertoo höpersankareista. Kirja on humoristinen ja sen idea on kypsynyt kirjailijan mielessä pitkään.
“Idea teokseen on osittain tullut opettajaopintojen aikana. Osittain se on kypsynyt jo pidempään. Olen itse aina tykännyt supersankareista, ja yliluonnolliset voimat ja taikuus ovat kiinnostaneet. Opintojen aikana näin koulumaailmaa ja mietin, miten nämä kaksi asiaa voisi yhdistää.”
Lawson kuvaa itseään hupiukoksi. Hän tykkää kirjoittaa juttuja, jotka naurattavat. Hän kertoo oman huumorintajunsa olevan vitosluokkalaisen tasolla, joten hauskan lastenkirjan kirjoittaminen lienee ollut luontevaa.
Höpersankarit: Opejahti sijoittuu Höpsövaaran kaupunkiin, jonka asukkailla on erilaisia höpervoimia, kummallisia supervoimia, joista osasta on ehkä jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kirjan päähenkilönä toimii kuitenkin Taavi, jolla ei ole höpervoimaa lainkaan. Taavin isä Karva-Kari aloittaa opettajana höpersankarien koulussa ja Taavi joutuu samaan kouluun ainoana oppilaana, jolla ei ole höpervoimaa.
Taavi painii kirjassa erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteiden kanssa, vaikka löytää koulusta ystäviäkin. Lawson kertoo, että vaikka Taavi ei suoraan pohjaa kehenkään todellisuuden henkilöön, on nelosluokkalaisen Taavin kokemat tunteet samoja, joita hän on itse kokenut lapsena ja kokee toisinaan edelleenkin.
“Itse olen kokenut paljon erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteita, niin kuin me kaikki olemme. Väitän että kyseessä on isompi juttu, kuin ihonväri, hiukset tai kieli. Luulen, että varsinkin herkässä teini-iässä ajattelee, että ‘kukaan ei ymmärrä minua’ ja ‘minä olen ainoa, joka tuntee näin’. Ne ovat helposti samaistuttavia tunteita. Taavi on jonkinlainen versio niistä tunteista, joita itse olen sen ikäisenä kokenut.” Lawson kertoo. “On ollut hedelmällistä kirjoittaa tunteet teokseen sillä tavalla, että syy ulkopuolisuudelle ei ole ihonväri tai se, että olisi huono jalkapallossa. Syy on erilaisuuteen on konkreettinen, mutta fantasiamaailmasta otettu: Taavi on ainoa, jolla ei ole voimia.”
Tavis-Taavista puhutaan kirjassa selän takana ja uutinen hänen höpervoiman puutteestaan leviää koulussa nopeasti. Lawson paljastaa, että vaikka selän takana supattelu on kirjoitettu teokseen luokkakaverien puheena, sen voi aikuisena tulkita myös niin, etteivät supattelut ehkä olekaan aitoja. Ne voivat olla kuvaus Taavin sisäisestä maailmasta: hänen omasta epävarmuudestaan ja sisäisestä dialogistaan. Todellisuudessahan ihmiset keskittyvät paljon vain itseensä ja siihen, mitä muut heistä itsestään ajattelevat.
Kirjassa on paljon hahmoja, joilla on toinen toistansa hassumpia höpervoimia. Inspiraatio kirjan hahmoihin lähtikin juuri erilaisista höpervoimista. Lawson paljastaa, että sellaisia höpervoimia, joita emme päässeet näkemään tässä teoksessa, on vielä paljon jäljellä.
“Lähdin siitä, että supersankarit ovat kaikille tuttuja. Supersankarivoimat ovat kaikille tuttuja. Minkä takia en löydä kirjallisuudesta tai elokuvista ‘epäcooleja’ voimia? Miksei ole supersankaria, jonka voima olisi se, että se puhuu tai kävelee vain väärinpäin?”
Kirjailija lähti keksimään höpervoimia ja mietti sitten, kenelle ne voisivat sopia. Yhtenä oudoimmista voimista Lawson mainitsee Korianteri-Kiian voiman. Voiman ansiosta osalla Kiian lähellä olevista ihmisistä alkaa syödessä maistua saippua suussa.
Lawsonin Putous-ajoilta on päätynyt joitakin ajatuksia kirjaan. Kirjailija oli mukana Putous sketsisarjassa vuonna 2017 ja kertoi pohtineensa jo silloin, mitä opettajat eivät ainakaan saisi olla. Silloin pohdinnoista syntyi sketsihahmo Ansa Kynttilä. Nyt lastenkirjaan samoista pohdinnoista kehittyi opettaja, jonka höpervoima on se, että hän on niin tylsä ja puuduttava, että saa oppilaat nukahtamaan.
“En puhu kirjassa kovinkaan maarittelevasti opettajista, vaikka paljon suomalaista opettajakuntaa arvostankin”, Lawson nauraa. “Ehkä minulla on kuitenkin lupa veistää vitsiä siitä, että millainen olisin itse huonoimmillani.”
Toinen Putouksen aikoihin noussut ajatus on vitsi perunasta.
“Kun olin Putouksessa, sain paljon viestejä ja tapasin kauppakeskuskeikoilla lapsia, jotka tulivat fanittamaan hahmoja ja ehdottamaan seuraavaa hahmoa. Moni halusi ehdottaa seuraavaa Putous-hahmoa ja ylivoimaisesti suosituin ehdotus oli peruna. Ympäri Suomen, ihan sama missä kävi, oliko se ykkös- tai kutosluokkalainen, aina ehdotettiin, että tee peruna-hahmo”, Lawson muistelee hymyillen.
Jostain syystä lapsia ympäri Suomen naurattaa peruna, ja koska peruna ei koskaan päätynyt Lawsonin Putous-hahmoksi, hän päätti, että kirjaan tulisi hahmo, jonka nimi olisi jokin versio perunasta. Näin rehtori Perunainen sai nimensä ja nimi nauratti myös kirjailijan omia lapsia.
“Ihmisten pitäisi varmaankin tehdä enemmän ruoka-aiheisiin liittyvää huumoria”, kirjailija nauraa.
Lawson luki kirjaa ensin omille lapsilleen, sillä ajatuksella, että jos omat lapset eivät tykkää, niin sitten kirjaa ei ehkä uskaltaisi esitellä muillekaan lapsilukijoille. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka omat lapset olivat vielä nuorempia kuin teoksen ensisijainen kohdeyleisö. Sen sijaan lasten kanssa syntyi kiinnostava keskustelu kirjallisuudesta ja tarinoiden synnystä.
“Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin vitsit upposivat. Hahmojen nimet naurattivat, höpervoimat naurattivat”, Lawson muistelee. “Etenkin isomman kanssa saatiin keskustelua aikaiseksi kirjasta ja siitä, minkä takia juuri se yksi tietty hahmo on tarinan pahis. Oli kiva avata hänelle kirjallisuuden maailmaa ja sitä, että kaikki kirjat mitä hänellekin luetaan ovat jonkun keksimiä. On hauska, että noin nuoresta iästä hän pääsee näkemään, että erilaiset tarinat eivät vain ‘ole olemassa’, vaan juonenkäänteet ja hahmojen tunteet ovat sarja valintoja, joita kirjailija tekee.”
Tällä hetkellä lastenkirjallisuuden kenttä näyttäytyy Lawsonille positiivisena. Hän kuvailee tarjontaa rikkaana ja pitää tärkeänä myös sitä, että lapsille julkaistaan suurien seikkailujen rinnalla myös pieniä tarinoita.
“Kaikkien ei tarvitse olla massiivisia epookkeja tai saagoja, jotka luovat kokonaisen maailman, vaan lapsille on myös paljon tarinoita, joissa annetaan vaikka vain tietty opetus, jostain pienestä asiasta. “ Lawson pohtii. Hän kertoo että tällaisia pieniä tarinoita luetaan heidän kotonaan etenkin nuoremman lapsen kanssa.
Lawson toteaa myös, että representaation näkökulmasta tilanne on parantunut hänen lapsuudestaan huomattavasti. Silloin löytyi ehkä yksi kirja oman ikäisestä nuoresta, mutta nykyään voi löytää laajemmin erilaisten ihmisten tarinoita myös lastenkirjoista. Hän uskoo tämän olevan vain alkua, ja mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän alalle tulee erilaisten kirjoittajien tarinoita.
Kun pyydämme vinkkiä kirjailijan urasta haaveileville nuorille kirjoittajille, Lawson toteaa: “Niin tylsä neuvo kuin se onkin, pitää vain kirjoittaa.”
“Jos et kirjoita, niin sinusta ei tule kirjailijaa. Haaveissa on helpompi kuvitella, että ‘sitten kun minulta tulee kolmiosainen eepos’, mutta on paljon vaikeampaa pistää teksti paperille niin, että se olisi vetävä ilman mitään lillukanvarsia”, Lawson toteaa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hän kertoo huomanneensa Höpersankarit kirjaa kirjoittaessaan, että kirjoittaminen on todella haastavaa työtä, eikä vain riippumatossa istumista inspiraatiota odotellen.
“Tiesin, että se olisi kovaa työtä. Mutta kirjoittaessa konkretisoitui, että kukaan ei tee tätä minun puolestani. Kirjailijoiden puolesta kukaan ei kirjoita. Pitää mennä maanantaiaamuna läppärin ääreen ja alkaa naputella. Sitten huomaa päivän päätteeksi, että kaikki on täysin käyttökelvotonta, deletoit sen ja tiistaina aloitat uudestaan.” Lawson nauraa.
Hän kehottaakin kirjailijaksi haaveilevia kirjoittamaan paljon ja kaikissa muodoissa. Hän suosittelee kirjoittamaan pitkiä ja lyhyitä tarinoita, erilaisista näkökulmista ja poistumaan myös omalta mukavuusalueelta.
“Jos tykkäät true crimesta, kirjoita sitä lapsilukijoille. Niin opit miten kirjoittaa eri näkökulmista”, Lawson kannustaa.
Hän puhuu myös aikataulujen hyödyllisyydestä. Hän kertoo, ettei olisi saanut ensimmäistäkään kirjaa valmiiksi, ilman kustannustoimittajaansa Laura Andersson. Vaikka hän oli itse keksimässä erilaisia tekosyitä olla kirjoittamatta, Andersson muistutti deadlineista. Niille, joilla ei vielä ole omaa kustannustoimittajaa, erilaiset kirjoituskurssit voivat toimia samalla tavalla.
Loppukeväästä 2024 julkaistaan Höpersankareiden toinen osa: Höperit vastaan Superit. Lawsonin halusi jättää ensimmäisen osan kesken jännään paikkaan, jotta lukijat varmasti löytäisivät seuraavan kirjan pariin. Höperit vastaan Superit vaatii kuitenkin vielä viimeiset viimeistelyt ennen kuin me lukijat pääsemme siihen käsiksi.
“Jos tykkäsi ensimmäisestä osasta, niin samankaltaista huumoria on varmasti luvassa lisää, mutta paljon laajemmalla hahmogallerialla. Ensimmäisessä osassa minun piti pitäytyä maailman esittelyssä ja vain muutamassa hahmossa. Toisessa osassa voin sitten heittäytyä esittelemään paljon erilaisia tyyppejä ja höpervoimia.”
ERNEST LAWSONIN LUKUVINKKI
Sillä välin kun odottelemme Höpersankareiden jatko-osaa, voimme lukea Ernest Lawsoniin vaikutukseen tehneen teoksen.
"Jani Toivolalta ja Saara Obelelta on tullut myös pari muuta kirjaa, mutta Poika ja hame on meidän muksujen lemppari!"
Voit lukea meidän arvion ja tarkemman esittelyn teoksesta täältä.