Representaatiolla on väliä myös kirjallisuudessa

Meidän kirjakokoelmassamme lastenkirjat ovat ihania, sillä niissä näkee konkreettisesti representaation. Sama on sarjakuvien kohdalla. Nuorille suunnattujen kirjojenkin kansissa usein näkyy hahmoja, ja niiden kautta saamme visuaalista representaatiota mustista ja ruskeista hahmoista kirjallisuudessa. Kuvattomissa kirjoissa, joita suurin osa aikuisille suunnatuista romaaneista on, representaatiota rakennetaan sanoin ja kuvauksin.

POC-kirjailijoiden kirjoihin onkin ollut ihana uppoutua myös hahmojen kuvailujen takia. Olemme löytäneet kirjoja, joiden sivuilla kuvataan meitä, tai ei ainakaan ainoastaan valkoisia sinisilmäisiä ihmisiä. Sydän aina vähän hypähtää kun kirjassa mainitaan kaunis tumma iho, ruskeat tuikkivat silmät, upea afro, kiharat tai muu samaistuttava, joko ihaileva tai neutraali kuvaus mustien ja ruskeiden hahmojen piirteistä.

“Ramy katsoi häneen. Musta kihara valahti Ramyn silmille. Se oli Robinin mielestä uskomattoman viehättävää. ‘Onko kaikki hyvin?’”

– Babel, R. F. Kuang

Olemme monien muiden tavoin vuosien saatossa huomanneet, kuinka valkoisten kirjailijoiden kirjoissa mustien ja ruskeiden hahmojen kuvaukset ovat usein hieman erikoisia ja pahimmillaan leimaavia ja eksotisoivia. POC-kirjailijoiden kirjoissa kuvailut ovat olleet uskottavampia ja tuntuneet samaistuttavammilta ja realistisemmilta.

Uskottavien ja samaistuttavien hahmojen rakentaminen ei tietenkään jää pelkästään ulkonäön kuvailuun, vaan myös hahmojen sisäiset maailmat ja heidän kohtaamansa haasteet ja ilot, luovat meihin iskevää, tunnistettavaa representaatiota.

"Panen ensimmäiseksi merkille pojan kasvot – ruskean ihon, tummat silmät ja poskipäät. Toiseksi huomaan, että hän on hyvin pitkä. Itse asiassa järjettömän pitkä. Hän näyttää naurettavalta matalan pyöräni selässä."

– Rakkauden askelkuviot, Nicola Yoon

Meidän suljetussa lukupiirissämme olemme lukeneet POC-kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja viiden vuoden ajan lähes kuukausittain. Lukupiirin tapaamisissa olemme riemuinneet representaatiosta etenkin silloin, kun samassa kirjassa, tai jopa yksittäisessä hahmossa, on representoitu useita eri puolia meistä.

Kun kysyimme lukupiiriläisiltä, miltä on tuntunut lukea kirjoja, joissa on mustia ja ruskeita hahmoja, lyhyt vastaus oli: voimauttavalta ja vahvistavalta.

“Makaan sängyssä pää hänen paljaalla vatsallaan, ja hän leikittelee tukallani

vetämällä kiharat suoriksi ja antamalla niiden mennä uudelleen sikkaraan.”

– Vivek Ojin kuolema, Akwaeke Emezi

Lukupiiriläisten kertomuksissa toistuu huomio siitä, että POC-kirjailijoiden kirjojen lukeminen on avannut kokonaan uusia maailmoja ja muovannut käsitystä siitä, mitä kirjallisuus voi olla ja mitä jopa suomalainen kirjallisuus voi käsitellä. Itseä ja omia kokemuksia on nähnyt kirjallisuudessa ja tarinat ovat sanoittaneet myös sellaisia kokemuksia, joiden kanssa on kokenut ennen olevansa yksin.

Vaikka meitä mustia ja ruskeita ihmisiä on niin moneksi, ettemme todellakaan muodosta yhtenäistä joukkiota, POC-hahmoista on usein ollut helpompaa löytää samaistumispintaa. Suljetussa lukupiirissämme osa on huomannut samaistuvansa hyvinkin erilaisista taustoista tuleviin hahmoihin. Niistä on kuitenkin löytynyt jotain tuttua, jotain yhteistä.

“I came here with my sisters, Ina sanoi, mikä ei oikeastaan selittänyt mitään, mutta hänestä tuntui ettei hän voisi kertoa koko tarinaa, ei ainakaan heti, ehkä myöhemmin, ehkä huomenna kun he heräisivät yhdessä, ehkä parin vuoden päästä kun he olisivat saaneet lapsia, pesueen lapsia, joilla olisi mustat kiharat ja pisamia, isänsä pituus ja äitinsä nenä.”

– Siskokset, Jonas Hassen Khemiri

Osa lukupiirissämme kuvaa kokemusta, joka on meille monelle niin tuttu. Nuorena kun oma identiteetti alkoi kehittyä, hävisi sen mukana lukuinto. Oli vaikea löytää kirjallisuutta joka innostaisi, eikä se ole ihmekään, kun itseään ei löydä kirjojen sivuilta. POC-lukupiirin myötä olemme moni pikkuhiljaa saaneet lukuintoamme takaisin. Kirjallisuus, jossa mustat ja ruskeat hahmot ovat keskiössä, on rikastuttanut omaa mielikuvitusta ja vahvistanut minä-kuvaa.

Juuri siitä syystä halusimme koota tähän julkaisuun todisteita siitä, että me todella löydymme kirjallisuudesta ja myös kuulumme sinne.

"Hänellä on nätit, eri väriset silmät ja tosi upea iho. Sitä kai sanotaan vitiligoksi? Ihana, kiiltävä kiharapilvi...ja hän hymyilee paljon. Hän on erityinen. En ole koskaan tavannut ketään sellaista."

– Brielle & Bear: Olipa kerran…, Salomey Doku

“Bestikseni astuu askeleen takaperin ja ojentaa kädet suoriksi. Niihin ilmestyy ruskean ihon tilalle suomuja. Ne leviävät käsivarsiin ja sitten olkapäihin, kunnes peittävät koko yläruumiin. Ja mikä on omituisinta? Ne peittävät hänen t-paitansakin – se katoaa limittäisten suomujen alle, kunnes hän on kaulasta vyötäröön ihan oikea lohikäärme.”

– Amari ja kurjat ihmeet, B. B. Alston

“hän ei verrannut sen pintaa satiiniin tai silkkiin, sillä äitiin ei ollut liitetty erityistä kallisarvoisuutta tai kauneutta, hänen ihonvärinsä – ruskea, auringonlaskun lopun syvä oranssi”

– Äitini omaelämäkerta, Jamaica Kincaid

“Feyi oli päättänyt, kuka halusi olla tänä iltana, ja niinpä hän vastasi katseeseen kainostelematta, imi silmillään Milanin terrakotanväristä ihoa ja tumman kuparinväristä partaa.”

- Hölmö rakkaus, Akwaeke Emezi

“Baaritiskin ääressä istuu pari ilmentäjää. Heille tarjoilee parhaillaan pieni violettina hohtava, ruskeaihoinen aziza, jolla on kimaltelevat siivet ja suipot korvat. Hän on nimeltään Ms. Sadie. Häntä ei kannata sanoa keijuksi, sillä muuten hän huomauttaa, että keijut ovat lähtöisin Euroopasta, azizat taas ovat kotoisin Afrikasta ja ovat keijuja vahvempia.”

– Nic Blake ja ihmeelliset: Ilmentäjien ennustus, Angie Thomas

"Olet tumma

& aina ollut kaunis:

kuin yö, kuin tähti räjähdettyään,

kuin obsidiaani, onyksi & gagaatti kallisarvoinen."

– Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo