Vieraskynäteksti: Zahraa Al Take - Kirjallisuuden lempeä voima luokassa
- Zahraa Al Take
- 15 hours ago
- 3 min read
Zahraa Al Take on luokanopettaja ja kasvattaja, joka uskoo kirjallisuuden lempeään muutosvoimaan. Hänen luokassaan tarinat rakentavat siltoja, antavat rohkeutta ja tekevät maailmasta moniäänisemmän.
Opettajana saan usein todistaa hetkiä, joita ei ehkä huomaa paperilla – mutta jotka jäävät sydämeen. Yksi niistä on, kun oppilas löytää kirjan sivuilta jotakin tuttua. Ehkä se on hahmon nimi, ihonväri, puhetapa, perheen arki tai rukous ennen nukkumaanmenoa. Jotakin, mikä kertoo: sinä kuulut tänne. Sinäkin saat olla tarinan keskiössä.
POC-kirjallisuus on täynnä tällaisia hetkiä. Se ei ainoastaan kerro tarinoita – se avaa sylinsä. Se antaa luvan olla näkyvä ja kokonainen. Se voi olla ensimmäinen kerta, kun ruskea lapsi huomaa, että juuri hänen elämänsä on lukemisen arvoinen. Sitä ei tarvitse selittää, korjata tai kääntää muiden ymmärrettäväksi.
Mutta nämä kirjat eivät kosketa vain niitä, jotka näkevät niissä itsensä. Ne ovat myös ikkunoita muille – niille, jotka ovat ehkä aina olleet näkyvissä, mutta eivät ole koskaan joutuneet kysymään, miltä tuntuu olla näkymätön. Kun valkoinen lapsi lukee tarinaa, jossa vietetään Eid-juhlaa, harjoitellaan uuden kielen sanoja tai koetaan ulkopuolisuutta koulun pihalla, hän ei ehkä ymmärrä kaikkea heti. Mutta jokin liikahtaa. Hän pysähtyy, kuuntelee – ehkä jopa eläytyy. Ja juuri siinä hetkessä syntyy jotakin tärkeää: lempeää ymmärrystä, joka voi kantaa läpi elämän.
Lukeminen ei ole vain sanojen opettelua – se on tunteiden, yhteyksien ja maailmankuvien rakentamista. Siksi POC-kirjallisuus kuuluu kaikille. Se ei ole “erityinen lisä” koulun hyllyssä, vaan olennainen osa yhteistä tarinaamme. Suomi on moninainen. Meidän kirjallisuutemme saa – ja sen pitää – heijastaa sitä.
Samalla on hyvä muistaa, että se, mitä koulun kirjahyllyistä löytyy, on usein opettajan vastuulla. Opettajana minulla on valtaa – hiljaista, mutta merkityksellistä. Sillä valinnoillani voin joko toistaa vallitsevia normeja tai murtaa niitä lempeästi. Jokainen valittu kirja kertoo oppilaille jotakin siitä, kenen tarinat ovat tärkeitä. Jokainen opettaja voi vaikuttaa siihen, millaisia kirjoja oppilaille tarjotaan – olipa kyseessä yhteinen ääneen luettava kirja tai oppilaan itse valitsema kirja.
Minulle POC-lukupiiri on ollut tärkeä resurssi: se on auttanut löytämään oikeat kirjat oikeille oppilaille. Ja vähitellen nämä kirjat ovat löytäneet tiensä myös koulumme kirjahyllyihin.
Uskon, että POC-kirjallisuus on yksi avain terveemmän ja tasapainoisemman yhteiskunnan rakentamiseen. Se vahvistaa POC-lasten identiteettiä ja itsetuntoa, mutta tarjoaa samalla muille lukijoille mahdollisuuden kohdata elämä ennakkoluulottomammin ja avoimemmin. Kun lapsi ymmärtää erilaisuutta, sellaiset raskaat käsitteet kuin viha ja pelko voivat hellittää otettaan. Kirjallisuus voi hiljalleen hälventää niitä – ja tehdä tilaa uteliaisuudelle, hyväksynnälle ja myötätunnolle. POC-kirjat ovat tähän loistava väline.
Olen nähnyt, miten näiden tarinoiden äärelle pysähtyminen on muuttanut oppilaitani. Aiemmin oppilaiden kertomuksissa seikkailivat Matti ja Maija usein metsässä tai mökillä – tarinoissa ei ollut mitään vikaa, mutta ne eivät olleet monelle tuttuja, ja siksi kirjoittaminen saattoi tuntua vaikealta. Nykyään luokassani kirjoitetaan tarinoita, joissa eri kulttuurien tavat ja perinteet näkyvät iloisesti ja ylpeästi: leivotaan makeita herkkuja ramadanin kunniaksi, valmistetaan pho-keittoa isoäidin reseptillä tai pukeudutaan juhlaan kimono yllään. Tarinoissa eletään omannäköistä arkea, jossa kielet, maut ja muistot kulkevat mukana. Päähenkilöinä ovat nimet kuten Fatimah, Sithabile ja Sensi – ei sivuhahmoina, vaan tarinan keskiössä. Omasta elämästä kirjoittaminen ei enää pelota – se tuntuu luonnolliselta. Ja mikä tärkeintä: se tuntuu oikealta.
Oppilaat ovat kertoneet, että ensimmäistä kertaa kirjoittaminen tuntuu omalta. Että saa kirjoittaa omasta maailmastaan, eikä sellaisesta, jonka kuvittelee olevan “oikeanlainen”. Se vapauttaa, rohkaisee ja sytyttää kipinän. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät enää ole suorittamista – ne ovat itseilmaisua ja näkyväksi tulemista.
Erityisen ilahduttavaa on ollut nähdä, kuinka nämä tarinat ovat innostaneet lukemaan myös niitä oppilaita, joilla on ollut haasteita lukemisessa. Kun kirjan maailma tuntuu tutulta, lukeminen ei enää ole este – vaan silta. Eräs oppilas, joka aiemmin vierasti kirjoja, sanoi kerran hiljaa: “Tää oli eka kirja, jossa joku oli niinku minä.” Pieni lause, mutta valtavan painava ja täynnä iloa.
Myös keskustelut kirjojen ympärillä ovat muuttuneet. Oppilaat uskaltavat jakaa kokemuksiaan, kertoa ajatuksiaan, kysyä ja ihmetellä. He kuuntelevat toisiaan tarkemmin. Moni on sanonut, että tarinan kautta on helpompi ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Kirja ei syytä eikä selitä – se vain kertoo. Ja juuri siksi se toimii.
POC-kirjallisuus on muuttanut tapaa, jolla luokassani opitaan. Se ei ole pelkkää kielitaitoa tai kirjallisuusanalyysiä – se on yhteyttä, ymmärrystä ja arvostusta. Se muistuttaa, että kaikilla tarinoilla on merkitys. Ja että jokaisella on oikeus löytää oma äänensä.
Nämä kirjat eivät ainoastaan anna POC-lapsille tilaa hengittää – ne opettavat myös valkoisia lapsia hengittämään heidän rinnallaan. Ne kasvattavat sydäntä, joka ei pelkää erilaisuutta, vaan arvostaa sitä. Ja ehkä niistä lapsista kasvaa aikuisia, jotka kuuntelevat herkemmin, katsovat lempeämmin – ja rakentavat maailmaa, jossa kaikkien tarinat mahtuvat rinnakkain.
ZAHRAA AL TAKEN KIRJAVINKIT
"Seuraavat kirjasarjat ovat pyörineet meidän luokassa aika aktiivisesti." Amari-kirjasarja - B. B. Alston 12+
Hei Zahraa, hieno teksti taas. Oikein hyvää Juhannusta. Terveisin Kialta