Multasuu, Dolores Reyes

Fantasiaa, kasvutarinaa, dekkaria ja yhteiskunnallista kommentointia taitavasti yhdistelevä Multasuu on argentiinalaisen Dolores Reyesin esikoisteos, johon me reagoimme alussa ihan eri tavoin.

“Maa on auki kuin haava. Ja minä yritän estää häntä vajoamasta, vedän kaikin voimin, vaikka kuoppa on minua monin verroin suurempi. Äiti putoaa kuitenkin.”

200 sivuinen romaani koostuu kolmesta osasta, joissa seurataan nimettömäksi jäävän päähenkilön elämää sen eri vaiheissa. Tarinan alussa nuori tyttö hautaa väkivaltaisesti kuolleen äitinsä ja syö sitten maata nähdäkseen, onko hänen isänsä vielä elossa.

Veli Walter ja täti, monen muun tavoin, raivostuvat mullan syömisestä ja tyttö kamppailee häpeän ja toisaalta voimakkuuden tunteiden parissa. Maan syöminen aiheuttaa vatsakipuja, mutta myös vastustamatonta halua syödä sitä lisää.

Myöhemmin Multasuuksi kutsutun tytön pihalle alkaa kasaantua maalla täytettyjä pulloja, joita läheisiään etsivät ihmiset jättävät hänelle sen toivossa, että tyttö auttaisi heitä löytämään kadonneet perheenjäsenet.

“Monet eivät uskaltaneet astua edes portista sisään vaan jättivät kadonneiden hiekat pullossa portinpieleen. Pullonkaulassa roikkui aina kortti ja nimilappu. Keräsin pullot kasaan kasvien juurelle. Ne kimaltelivat auringossa. Kun satoi kaatamalla, vesi kertyi pulloihin ja tulvi yli, niin että pulloihin kerätty maa sekoittui omaani.”

Suomennettu teksti yhdistelee puhekieltä kirjakieleen. Kieli on kuvailevaa ja epämääräistä ja se jättää paljon tulkinnan varaan. Kappaleet ovat lyhyitä ja katkelmanomaisia, mikä tekee tapahtumien temposta nopean.

Mariana Enríquezin helppolukuisen novellikokoelman jälkeen Téri ei vielä ensimmäisissä kappaleissa lämmennyt Multasuun kielelle. Aracelis taas tykästyi heti kerrontatyyliin, joka sai tunnelman vaikuttamaan kiehtovalta. Lopulta puhekielisyyden merkitys kuitenkin avautui molemmille ja Térikin tempautui täysillä tarinaan.

Kirja lähtee käyntiin vauhdikkaalla sysäyksellä ja etenkin Aracelis onnistui kiintymään päähenkilöön ensimmäisistä riveistä lähtien. Dekkarimaisuus tuo tarinaan koukuttavuutta, kun ei malta odottaa että saa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Samalla seurataan tytön kasvua nuoreksi naiseksi ja tämän ja isoveljen muodostaman rakastavan perheen liikkumista läpi erilaisten ennakkoluulojen, ystävien ja rakastajien.

“Mutta ei me sitä kaivattu. Joskus tuntui siltä, ettemme kaivanneet enää mitään,

että sopeuduimme mihin tahansa kunhan vain pysyttelimme yhdessä, Walter ja minä.” 

Kieli on kuvailevaa, mutta kerronta toteavaa. Päähenkilö on vähän kylmän oloinen, mikä osaltaan vaikuttaa kerronnan toteavuuteen. Tunteita ei juurikaan märehditä; asiat vain tapahtuvat ja niistä liikutaan eteenpäin. Vaikka Multasuuksi kutsuttu tyttö kohtaa kaikenlaista vaikeaa ja traumaattistakin, hän ei ole lannistettu, vaan neuvokas ja eteenpäin suuntaava.

Tarinan rinnalla kulkevat unet ja niissä tavattava señorita Ana, kertojalle tärkeä opettaja, joka on ainut pysyvä ihminen päähenkilön elämässä veli Walterin lisäksi. Romaanista löytyy muitakin kiinnostavia hahmoja, ja ihmisten saapuminen ja sitten häviäminen elämästä tuntuu uskottavalta kuvaukselta. Hahmoista on saatu lyhyilläkin kuvauksilla kiinnostavia sillä, että kukaan ei ole vain hyvä.

“Hyväilin maata joka antoi minun nähdä uusin silmin ja näytti näkyjä joita vain minä saatoin nähdä. Tiesin kuinka kipeää teki ryöstettyjen ruumiiden vaikerrus.” 

Teoksen lopusta löytyvät suomentajan jälkisanat, jotka avaavat lyhyesti romaanin taustoja, kirjailijan ajatuksia ja Argentiinan yhteiskunnallista tilannetta, joka voi auttaa laittamaan tarinaa paremmin kontekstiin.

---

Multasuu, Dolores Reyes, Aviador, 2025

Suomentanut Anna-Leea Häkli

Espanjankielinen alkuteos: Cometierra