Cursebound - Kohtalon vangitsemat, Saara El-Arifi

Me luimme vuosi sitten Saara El-Arifin afro-romantasiatrilogian ensimmäisen osan, Faebound - Veren erottamat, ja ihastuimme täysillä sen juonenkäänteisiin, tapaan käsitellä sukupuolta ja seksuaalisuutta sekä päähenkilöiden väliseen sisarussuhteeseen.

Cursebound - Kohtalon vangitsemat jatkaa tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Yeeran on matkalla entisen rakastajansa, Salawan, luokse varoittamaan Kuunsirpin armeijan ja keijujen yhteistyöstä. Lettle toimii näkijänä palatsissa ja on kiinnostunut selvittämään Afan loitsukirjan salaisuudet. Rayan ja Furi totuttelevat toimimaan Mosiman uusina hallitsijoina.

“Yeeran nojautui lähemmäs ja painoi otsan vasten Pilan otsaa. Hän upotti kätensä Pilan niskavilloihin halatessaan tätä. Oli omituinen tunne syleillä osaa omasta sielustaan. Oli kuin hän olisi kurottanut käsiään kohti peiliä, mutta lasin sijaan sormet kohtasivatkin karvaa ja lämpöä.”

Tarinaa seurataan taas ensimmäisen osan tapaan usean henkilön näkökulmasta kolmannessa persoonassa, ja uusiakin hahmoja esitellään. Matkalla Alakuun maille Yeeran törmää metsässä taivaltajiin, heimoista vapaisiin tai karkotettuihin haltioihin, ja tutustuu siellä Dareliin, jonka näkökulmasta tarinaa aletaan myös seurata.

Mosimassa asiat eivät pysy Rayanin ja Furin hallinnassa. Vaikka Lettle toimii näkijänä palatsissa, monet keijut, etenkin valottomat, eivät ole valmiita hyväksymään haltijan korkeaa asemaa hovissa. Keijujen kesken syntyy epäluottamusta, jota valtaapitävät, Rayan ja Furi, yrittävät parhaansa mukaan tyynnytellä.

Toivoa hankalaan tilanteeseen tuo Afan loitsukirjan sijainnista saatu vihje ja sen myötä toivo siitä, että keijut saisivat vapautensa ja pääsisivät pois Mosimasta.

“Tuntui kummalliselta kulkea jälleen auringon alla. Sen lämpö iholla lievitti Lettlen pelkoja huomattavasti melkein neljän fraianvalossa vietetyn kuukauden jälkeen.”

Vaikka oli kiva päästä jatkamaan fantasiatarinaa, ei sama taianomainen tunnelma tavoittanut meitä tässä osassa täysin. Kirjailija toteaa kiitoksissa heti ensimmäisenä, että trilogioiden toiset osat ovat aina vaikeita, ja me olemme tämän huomanneet myös lukijoina.

“Yeeran työnsi Salawan kädenmitan päähän ja tarkasteli häntä. Salawan silmät punoittivat ja huulet olivat pureskelemisesta turvonneet. Hän näytti silti kauniimmalta kuin koskaan. Tässä oli nainen, johon Yeeran oli aikoinaan ensi kertaa rakastunut, johtaja, joka oli asettanut kansansa hyvinvoinnin etusijalle tärkeämpänä kuin minkään muun.”

Curseboundin alussa on jonkin verran kertausta ensimmäisen kirjan tapahtumista, mikä auttaa mukavasti lukijaa, jolla ensimmäisen osan tapahtumat ovat jo päässeet unohtumaan. Ensimmäinen kappale on Lettlen kirjoittama muistikirja edellisen kirjan tapahtumista, joka tuntui kuitenkin vähän kömpelösti toteutetulta. Vaikka se ajaa erinomaisesti asiansa ensimmäisen osan kertauksena, teksti ei tunnu uskottavalta Lettlen kirjoittamana.

“Amnan ei vastannut, koska hän tiesi Furin tunteet yhtä hyvin kuin Furi itse. Amnan siis tunsi tasan tarkkaan, miten rakkaus ja raivo taistelivat jalansijasta hänen mielessään.”

Ihanat romanttiset kaaret ja tiivis sisarussuhde eivät olleet tässä kirjassa yhtä suuressa osassa kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Sen sijaan hahmojen välillä on paljon vihaa, joka voi sekin olla kiinnostavaa. Viha tuntui kuitenkin syttyvän kuin itsestään ja sammuvan välillä samoin. Niinpä jatkuva vihanpito tuntui meistä lähinnä rasittavalta. Hahmot tuntuivat yhtäkkiä nuoremmilta ja rationaalinen ajattelu ontui.

Me olisimme mielellämme syventyneet ensimmäisen kirjan hahmoihin lisää, mutta sen sijaan tarinaa seurataan nyt myös uusien hahmojen näkökulmasta. Tämä johti osaltaan siihen, että kaikkien hahmojen näkökulmat jäivät ohuiksi, ja hahmojen motivaatioita oli hankala ymmärtää. Uusi hahmo, Dariel, jää etäiseksi nopeiden esittelyjen kautta, eikä aikaa oikein jäänyt kiintyä tähän taivaltajaan.

Iso osa tarinan tapahtumista tuntui meille myös ennalta-arvattavalta ja vasta loppupuolella tarinaa alkaa tapahtua oikeasti kiinnostavia asioita. Lopussa tavoitettiin sama koukuttavuus, kuin ensimmäisessä osassa, emmekä millään malttaneet laskea teosta käsistämme.

“Huomista seuraavan uuden päivän varhaisina tunteita puu rysähtää Mosiman polun reunassa. Etsi vastauksia öisin, aamunkoi tuo rauhan.

Lettle pyöritteli ennustusta mielessään. Valtaosa siitä oli vielä käsittämätöntä, mutta hän uskoi selvittäneensä ensimmäisen lauseen merkityksen.”

Oli kiva päästä seuraamaan fantasiamaailman taruja ja uskomuksia, joita avattiin lukijalle taas vähän lisää. Ennustuksia pääsi tulkitsemaan yhdessä hahmojen kanssa samaan tahtiin ja niiden ratkominen olikin hauskaa puuhaa.

Aivan loppu on selvästi kirjan parasta antia ja siinä päästään taas kiinnostavan äärelle. Mosimassa on edessä suuria käänteitä niin politiikassa kuin hahmojenkin välillä ja me jäämme jännityksellä odottamaan sarjan viimeistä osaa.

---

Cursebound - Kohtalon vangitsemat, Saara El-Arifi, Gummerus, 2025

Suomentanut Helka Sivill

Englanninkielinen alkuteos: Cursebound