HAKU

Näistä raunoista oli suljetussa lukupiirissämme maaliskuun 2022 lukupiirikirja. Ananda Devin Näistä raunioista ei kauniista kielestä huolimatta napannut. Devin tyyli kirjoittaa on todella kaunista ja täynnä rikasta kuvailua, mutta tarinallisesti kirja jätti vähän kylmäksi. Teksti on soljuvaa ja sen suomennos on toteutettu hyvin. Lukeminen tuntui silti toisinaan tarpomiselta turhan rankan juonen ja yksipuolisten henkilöhahmojen takia. Näistä raunioista kertoo mauritiuslaisista köyhistä 17-vuotiaista nuorista: Évestä, Sadista, Savitasta ja Cléliolsta. Nuoret ovat kotoisin samalta alueelta ja toimivat kirjan kertojina omissa kappaleissaan. Kirjan selkeimpänä päähenkilönä toimii Éve. Évellä on hankalat kotiolot, eikä oikeastaan muuta annettavaa kuin kehonsa ja hän yrittääkin käyttää sitä valuuttana saadakseen itselleen pikkutavaroita. Moni yhteisön mies käyttää tätä hyväkseen ja Éve raiskataankin melkein joka kappaleessa. “Mitä enemmän he minuun koskevat, sitä kauemmaksi katoan. Niitä, jotka uskaltavat katsoa minua silmiin, alkaa huimata.” Sad on surkea runoilija, joka haikailee Éven perään tavalla, joka ei meistä tuntunut ihan uskottavalta. Clélio taas liikkuu jengissä, jonka takia hänestä odotetaan aina pahinta. Savita on Èven läheisin ystävä ja tuntee hänet kaikkein parhaiten. Nuoret käyvät koulua, ihastuvat, viettävät aikaa keskenään ja luovat uusia ihmissuhteita. Éven kappaleet olivat oikeastaan ainoita, jotka veivät tarinaa eteenpäin. Kirjailija käyttää paljon kielikuvia rankkoja asioita kuvatessa, eikä yksityiskohtaisilla kuvauksilla mässäillä. Vaikka rankkoja asioita kuvattiin ns. tyylikkäästi, oli niitä liikaa. Teoksessa romantisoitiin teinin hyväksikäyttöä ja köyhyyttä. Kärsimystä oli niin paljon, että olisimme kaivanneet vähän toivon pilkahduksia, edes nuorten ajatuksissa tai haaveiden muodossa. “Ohitan ansat ja esteet. Tanssin tieni pakoon.” Ananda Deviltä olisi kiinnostavaa lukea jokin muu teos, koska kirjailija on selvästi erittäin taitava kielen kanssa. Hän onkin kirjoittanut paljon muutakin, mutta tämä on ilmeisesti ainoa häneltä suomennettu teos. Näistä raunioista, Ananda Devi, Fabriikki, 2018 Suomentanut Saana Rusi Alkuperäiskielinen alkuteos: Ève de ses décombres, 2016

Rakkaudesta on Jani Toivolan omaelämäkerrallinen teos, jossa liidetään henkilökohtaisella tasolla ja käsitellään muun muassa rakkautta, kehoa, seksuaalisuutta, mustuutta sekä erilaisia miehen rooleja. Suureksi osaksi kirjassa kuvataan Toivolan henkilökohtaisia kokemuksia, vaikeita ajatuksia ja nuoruuden kipuilua näiden teemojen parissa. Kirjan loppupuolella Toivola löytää kuin valon pilkahduksia. Aikuisena miehen muotti tuntuukin laveammalta ja pehmeämmältä. Siihen yhdistyy vanhemmuus, herkkyys ja yhteys. "Tämän minä olen oppinut rakkaudesta: ei ole mitään sääntöjä" Jostain syystä odotin enemmän aiheiden pohdintaa yleisellä tasolla, mutta kirja ei lähes poistunut henkilökohtaisen ääreltä. Minulle tämä tuntui siltä, ettei mihinkään teemaan syvennytty kunnolla, mutta näin saatiin tietysti laajempi kuva Toivolan ajatusmaailmasta yleisesti. "Minulla on tapana kantaa mukanani irrallisia lauseita, joiden merkitystä en vielä löydön hetkellä täysin ymmärrä." Toivola kuvaa kirjassa omaa sisäistettyä rasismiaan, jonka lukeminen tuntui minulle raskaalta. Yritin lukiessa muistaa, että nämäkin ajatukset tulevat toisesta ajasta. Eikä se onneksi ollut ainoa tarjoiltu näkökulma mustuuteen. Vaikka teoksen alussa kovasti luvataan kirjan olevan aivan kaikille, en koe kuuluvani kirjan ensisijaiseen kohderyhmään, ja uskon, että joku toinen voisi saada kirjasta enemmän irti kuin minä. Kieli oli kuitenkin kaunista ja joistakin kappaleista nautin suurestikin. Kirjan kansi on myös upea ja vietinkin hetken tyytyväisesti vain sitä ihaillen. Rakkaudesta, Jani Toivola, Kosmos, 2021

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko on rauhallinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa lasten ja nuorten seuraksi on kehitetty keinoystäviä. Keinoystävät ovat uuden maailman kehittyvää teknologiaa ja niiden tarkoitus on toimia nuoren tukena tämän kasvaessa lapsesta aikuiseksi. “En ollut tietenkään ajatellut, että talossa olisi muita keinoystäviä, ja oli mukavaakin olla ainoa, koska minulla oli se takia mahdollisuus keskittää kaikki huomioni Josiehin.” Tarina alkaa keinoystäviä myyvästä kaupasta, jossa keinoystävä Klara tarkkailee näyteikkunasta avautuvaa maailmaa ja sen ihmisiä. Kerronta on keinoystävä Klaran näkökulmasta, mikä oli meidän mielestämme tähän tarinaan todella sopiva ja kiinnostava näkökulma. Klara avaa lukijalle hänen maailmaansa ja kertoo sieltä pieniä todellisuuden palasia. Yhtenä päivänä Josie, paljon sairasteleva nuori tyttö, näkee Klaran näyteikkunassa ja ihastuu tähän oitis. Huolimatta siitä, että liikkeeseen on saapunut uudempia malleja keinoystävistä, Josie ostaa äitinsä kanssa Klaran, jota myyjä kuvailee ainutlaatuiseksi puuttuvista teknisistä ominaisuuksista huolimatta. Näin Klaran ja Josien ystävyys pääsee kunnolla alkamaan. “Josien katse oli pysähtynyt minuun, kun hän nousi autosta jalkakäytävälle. Tyttö oli kalpea ja laiha, ja kun hän tuli lähemmäksi, näin että hän ei kävellyt samalla tavalla kuin muut jalankulkijat.” Klaran ajatuksia seuratessa tuli nopeasti tunne siitä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ihan kunnossa tai esimerkiksi samalla tavalla kuin asiat on meidän maailmassa nyt, mutta keinoystävän lapsenomaisesta näkökulmasta niitä raotettiin vaan epäsuorasti ja moni asia jäi tulkinnan varaan. Tavallaan jäimme kaipaamaan tarkempaa kuvausta maailman tilasta, mutta toisaalta nautimme myös lankojen yhdistelemisestä ja mielikuvituksen laukkaamisesta. Klara ja aurinko on seesteinen, kuvaileva ja rauhoittava. Välillä tarinassa oli vähän karmiviakin tunnelmia, jotka erityisesti herättivät meidän kiinnostuksemme. Toisinaan Klaran ajatukset tuntuivat vähän turhan pitkäveteisiltä ja venytetyiltä, ja etenkin Klaran ja auringon suhde, joka on isossa osassa teosta, ei ihan iskenyt meihin. Näistä asioista huolimatta pidimme teoksesta paljon. Keinoystävän tietynlainen tunteettomuus ja naiivi vilpittömyys oli kaikessa turhauttavuudessaankin jotenkin todella rentouttavaa. Kuuntelimme jonkun verran tarinaa myös äänikirjana ja se tuntui toimivan erityisen hyvin tämän teoksen kohdalla. Äänikirjaa oli helppo seurata ja rauhalliseen tunnelmaan ja kuvailuun pääsi uppoamaan täysillä. Klara ja aurinko, Kazuo Ishiguro, Tammi, 2021 Suomentanut Helene Bützow Alkuperäiskielinen alkuteos: Klara and the sun

Kashmeera Lokugen ja Hyppe Salmin yhdessä kirjoittama romaani, Ilmatilaa, kertoo Shehanista, Suomessa asuvasta ruskeasta nuoresta naisesta, jonka elämä on hankalaa. "Ioic nauraa ja mä nauran, mut molemmat tietää et se on vaan tekohengitystä." Ilmatilaa ei nyt ihan ollut sitä rasismivapaata kirjallisuutta, jonka perässä normaalisti juostaan, mutta ehkä vaihtelun vuoksi tykättiin tästä paljon. Oli myös kiva, että kirja sijoittui suomeen ja näin sieltä löytyi myös samaistumispintaa ja tuttuja paikkoja. Shehani on masentunut, ahdistunut ja jumissa. Hän haluaisi hyvän työpaikan, ihanan poikaystävän ja ajan psykologille. Kuitenkaan nimen, eksotisoivien tai muuten vaan pettymyksiksi paljastuvien tinderdeittien ja hankalan systeemin vuoksi, mitään näistä ei näytä tippuvan. Lapsuuden kaivattuun onnellisuuteen Shehani saa nopean yhteyden vain alkoholin tai pilven avulla ja työpaikallakin hän jää ulkopuoliseksi. "Mä aistin sanomattaki et sil on omat tuskat, se tietää kertomatta et mul on omani. It takes one to know one. Me istutaan siinä partsilla, jääpalat sulaa lonkerossa ja Irina imee röökii, mä Denssii ja ollaan siinä yhdessä, samassa maisemassa." Kirja on rankka, mutta tosi accurate ja jotenkin niin aito ja rehellinen, että ajatukset jäivät pyörimään tarinan ympärille vielä äänikirjan pausetettuakin. Shehanin aika tavallisenkin elämän ympärillä on juuri sen verran draamaa ja käänteitä, että koko ajan haluaa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vaikka lukijan sympatiat on selkeästi päähenkilön puolella, jolle tapahtuu kurjia asioita toistensa perään, ei päähenkilökään ole täydellinen. Shehanissa on vähän "not like other girls" -vibaa ja toisinaan hahmo tuntui turhauttavankin pinnalliselta ja tekevän ärsyttäviä valintoja mitä tulee miehiin ja ihmissuhteisiin. Shehani ei oikein osaa pitää rajoistansa kiinni ja sisäistettyä rasismiakin löytyy. Kirjassa myös muut hahmot olivat epätäydellisyyksissään uskottavia ja jakoivat meillä mielipiteitä. "– With all respect, sä voit ehkä ruskeena naisena sanookin jollekin takas, mut jos mä mustana miehenä avaan suun, se katotaan aika nopeesti aggressiiviseks käytökseks, you should know that." Puhekieli ja finglish toivat teokseen uuden tason uskottavuutta ja lisää samaistumispintaa. Vaikka kirjassa kuvataan mm. mielenterveysongelmia ja paljon paljon rasismia eri muodoissa, siinä kuvataan myös tärkeitä ystävyyksiä, oivaltavaa sisäistä dialogia sekä kasvua, ratkaisuja ja vahvuutta. Rasismiteema tuo kirjaan tietysti painavuutta, joten suosittelemme tämän lukemista, kun tuntuu siltä, että siihen on jaksamista! Ilmatilaa, Kashmeera Lokuge & Hyppe Salmi Tammi, 2021

Aurinkotyttö kuvaa Shamsun, somalialaisen tytön, elämää ja rakkauskuvioita 1970-luvulla. Tarina alkaa Shamsun ollessa aikuistumisen kynnyksellä ja kertoo sen jälkeisistä vuosista. Shamsu elää perheensä kanssa aavikolla, jossa elämä on perinteitä kunnioittavaa ja yhteisöllistä. Shamsu haikailee koulutuksen perään, mutta hänen isänsä klaanin päämiehenä, vastustaa ajatusta ja toivoo Shamsulle erilaista elämää. Salaa perheeltään Shamsu rakastuu kaupingin poikaan, joka ruokkii tämän haaveita kouluttautumisesta ja kaupunkielämästä. Shamsun vanhemmilla on tytölle kuitenkin eri mies mielessä ja aavikolla asuvat ystävätkin arvostavat erilaisia asioita. “Viimein Shamsu kertoi ystävilleen kaikki tuntemuksensa, kuvaili sydämen pamppailut ja käsien tärinät. Kuinka haaveili Madarista unettomina öinä.” Kirjassa kuvataan paljon perinteisiä sukupuolirooleja ja jokunen sivuhahmo typistyy stereotypioiksi. Nopea tahti tapahtumissa, sekä kaikkitietävä kertoja jättävät osan kyläläisten valinnoista pinnallisiksi ja vaille selitystä. Toisaalta se tarjosi laajemman kuvan koko yhteisöstä ja Shamsua ympäröivä kulttuuri ja elämäntyyli paljastui lukijalle. "'Kun maha on tyhjä, mieli särkyy ja nyrkit lentävät pikkuasioista', äiti oli sanonut" Kiinnostaviakin hahmoja tarinasta löytyy ja päähenkilön perheen sisäisiä suhteita on kuvattu kauniisti. Shamsun vanhempien suhde on rakastava, kuten myös kahden vaimon välinen suhde, joka näyttäytyy ainutlaatuisena ja koko perheelle arvokkaana asiana. Shamsun isä ei ole ainoa, jolla on yhteisössä vaikutusvaltaa, vaan Shamsun äiti toimii myös johtohenkilönä ja toimii aktiivisena etenkin kylän naisten keskuudessa ja heidän puolestaan. Vaikka kirjan yhtenä teemana on Shamsun ja vanhempien välille syntyvä ristiriita, mielestäni suhteet vanhempiin onnistuttiin esittämään moniulotteisina ja uskottavina. “Hän hankasi saippualla ihoa niin että sattui. Lika huuhtoutui veteen. Vesi puhdisti hänen sydämensä, ja kaikki synnit, kateus ja viha, putosivat lammen pohjaan.” Vaikka kirja oli välillä raskasta kuunneltavaa monistakin syistä, jokin piti minua otteessaan enkä malttanut jättää kuuntelemista kesken. Aurinkotyttö, Nura Farah, Otava 2019