Quynh Tran esikoisteos Varjo ja viileys kertoo vietnamilaistaustaisesta perheestä Pohjanmaalla pienessä kylässä: äidistä Másta, isoveljestä Hieusta ja pikkuveljestä. Teos on kerronnaltaan todella kaunista ja sadunomaista, ja tempaisee lukijansa nopeasti otteeseensa. Varjo ja viileys on kirjoitettu pikkuveljen näkökulmasta, joka on ala-asteikäinen ja hieman sivulla tarkkailemassa tapahtumia. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä ja paikoin vain muutaman virkkeen pituisia, palasia ja hetkiä perheen elämästä. Lapsen muisti on rakeileva ja pomppiva, eikä aika tai tapahtumat avaudu lukijalle kokonaan pikkuveljen kertomana. Tran kirjoittaa perheen elämästä, vietnamilaisten yhteisöstä, lasten sopeutumisesta kouluun ja isoveljen Hieun rakkauskuvioista sekä niiden ongelmista. Má myös haluaisi sopeutua uuteen maahan ja rikastua, Hieu yrittää löytää oman paikkansa yhteiskunnassa ja rinnallensa tyttöystävän, pikkuveli puolestaan tarkkailee kaikkea sopivan matkan päästä ja pohtii elämää. “Aika menee hukkaan ja Má on miltein valmis antamaan periksi. Hän ei mistään hinnasta sanoisi sitä ääneen, mutta häntä alkaa epäilyttää, onko kaikki sittenkin vain lapsellista unelmaa, johon he päättivät uskoa ja josta heidän kannattaisi nyt päästää irti,” Kirjassa käsitellään rankkojakin aiheita; perheen sopeutumista Suomeen, yksinäisyyttä ja väkivaltaa. Olisin kaivannut syvempää kerrontaa pikkuveljen elämästä; hänen tuntemukset ja toiveensa tuntuivat jäävän taka-alalle muun perheen elämästä. Hahmot jäivät muutenkin etäisiksi, mikä osin johtui lapsen näkökulmasta, kun tapahtumat seurasivat toisiaan ilman sen kummempaa punaista lankaa. “Niinä päivinä Hieu makasi sikiöasennossa, unessa mutta silti valveilla, ja minä seisoin hänen vieressään ja tarkkailin hänen jännittyneitä käsivarsiaan, jotka lepäsivät kalpeina ohuen peiton päällä. Silloin saattoi välillä käydä niin, että minut valtasi halu kömpiä hänen taakseen ja painautua kiinni hänen koukistuneeseen selkäänsä.” Kieli on kuitenkin kaunista ja soljuvaa. Kuuntelin osan kirjasta äänikirjana, mutta tämän teoksen kohdalla lukeminen tuntui kielen kannalta paremmalta vaihtoehdolta ja vaihdoinkin lopussa fyysiseen kirjaan. Alkuperäinen teos on kirjoitettu ruotsiksi, mutta suomennos on mielestäni onnistunut todella hyvin. Quynh Tran sai myös teoksestaan Runebergin kirjallisuuspalkinnon vuoden 2022 alkupuolella, Varjo ja viileys, Quynh Tran, Teos 2021 Suomentanut Outi Menna Ruotsinkielinen alkuteos: Skugga och svalka, 2021

Pääsin vasta vuosi sitten keväällä kunnolla käsiksi Koko Hubaran Ruskeat tytöt -esseekokoelmaan. Aracelis on lukenut teoksen jo tuoreeltaan kun se ilmestyi vuonna 2017 ja se teki silloin häneen suuren vaikutuksen. Itselläni lukemisen viivästymiseen vaikutti se, että asuin toisessa maassa kun kirja julkaistiin. Seurasin kyllä keskustelua, jota kirjan ympärillä käytiin. Kävin itsekin samaan aikaa kirjan teemoja läpi; mietin silloin itseäni ja sitä, olenko kirjan kohderyhmää? Nyt oma kysymykseni tuntuu jo huvittavalta ja arvostan omaa ruskeutta! “Tiedän tasan, kuka olen. Tiedän olevani enemmän kuin ensivaikutelma, ulkonäkö tai mielikuva.” Olen iloinen, että luin Ruskeat tytöt tunne-esseitä teoksen vihdoinkin vaikkakin myöhässä. Vaikka kirjan julkaisusta on jo kulunut yli viisi vuotta on se edelleen todella ajankohtainen. Moni kohta antoi vastauksia omiin kysymyksiini ja jatkoin pohdintoja ruskeuden ympärillä. Koko Hubara käsittelee esseissään muun muassa Ruskeat Tytöt blogin alkutaipaletta, hiphop kulttuuria, ruskeita isiä, Jemeniä, seksuaalista väkivaltaa, mediaa ja representaatiota. Etenkin muutama essee kolahti itselleni ja yksi näistä oli Kaddish syntyneelle lapselle. Äitinä tämä varmasti kosketti ihan eri tavalla ja toi paljon tarttumapintaa omaan elämääni. Oli kiinnostava lukea toisen ruskean vanhemman ajatuksia vanhemmuudesta Suomessa. Myös Johdanto: mistä puhumme kun puhumme Ruskeista Tytöistä oli mielenkiintoinen ja avasi kiinnostavasti Hubaran ajatuksia Ruskeat Tytöt -blogin takana. “Ja niin edelleen ja niin edelleen. Sinä kuuntelet, vaikket ymmärrä kieltä, mutta joku päivä ehkä luet tuon kirjan itse, tai tämän kirjan, ja ymmärrät.” Ruskeat tytöt on teos joka ei varmasti vielä pitkään aikaan ole vanhenemassa ja suosittelenkin monelle luettavaksi, jos siihen ei vielä ole ehtinyt tarttua! Ruskeat tytöt, Koko Hubara, Like, 2017

Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille on täydellinen sekoitus ihmissuhdedraamaa, mysteerejä, kahden kulttuurin välillä elämistä, synkkiä salaisuuksia sekä tietysti eroottisia novelleja. Balli Kaur Jaswalin kutkuttavassa romaanissa kaikkitietävä kertoja kertoo Lontooseen sijoittuvaa tarinaa lähinnä kahden punjabilaisen naisen, Nikkin ja Kulwinderin, näkökulmasta. Näistä kahdesta naisesta Nikki on selkeä päähenkilö. Hän on 22-vuotias lontoolainen, punjabilainen ja sikhi. Nikki on itsenäinen, intohimoinen ja kiperästi kulttuurien välissä. Hänen isänsä kuoleman jälkeen Nikki on muuttanut omilleen O`Reilly-baarin yläpuolelle ja alkanut myös työskennellä siellä – hänen äitinsä ja siskonsa kauhuksi. Nikki pitää yhteyttä perinteisemmistä arvoista kiinni pitävään perheeseensä ja on läheinen sisarensa kanssa siitäkin huolimatta, että heidän maailmankatsomuksensa eivät aina kohtaa. Nikkin sisko toivoo järjestettyä avioliittoa ja Nikki ei voi lainkaan käsittää tätä toivetta. Uskomuseroista huolimatta Nikki suostuu sisarensa pyynnöstä käymään sikhien temppelillä kiinnittämässä tämän avioliittoilmoituksen yleiselle ilmoitustaululle. “Viimeinen lause sain Nikkin värähtämään häpeästä, mutta juuri sellaista sisko pitäisi syvällisenä. Hän silmäili ilmoitustaulua uudestaan. Jos hän häipyisi paikalta kiinnittämättä ilmoitusta, Mindi saisi sen selville ja piinaisi häntä, kunnes hän joutuisi tulemaan takaisin ja hoitamaan homman loppuun,” Temppelissä ollessaan Nikki löytää ilmoitustaululta lappusen, jossa etsitään opettajaa punjabilaisille naisille suunnatulle luovan kirjoittamisen kurssille. Kirjoituskurssi on Kulwinderin, vanhemman punjabilaisen naisen läpi puskema aktiviteetti. Hän on yhteisössään arvostetussa asemassa ja on pitkään työskennellyt sen eteen, että saisi järjestettyä punjabilaisille naisille suunnattua ohjelmaa. Nikki hakee opettajan paikkaa oitis ja muiden hakijoiden puutteessa Kulwinder palkkaa hänet. Jo ensimmäisellä tapaamisella selviää, että kurssin osallistujat ovat leskiä, joista vain yksi osaa kirjoittaa ja loput kaipaavat vain viihdettä päiväänsä. Selviää kuitenkin, että naiset ovat hyviä kertomaan tarinoita. Etenkin eroottisia tarinoita. Mutta tämä tulee pitää muulta yhteisöltä salassa. “Ihokontakti, aavistus suudelmasta tai Sarabin käden hipaisu hänen paljaalla reidellään - nuo hetket olivat ohikiitävän nopeita, mutta yhdistettynä niistä muotoutui koko elämän mittainen onni.” Nikki hujahtaa syvemmälle punjabilaiseen yhteisöön, johon on aikaisemmin pitänyt etäisyyttä ja huomaa pian, että yhteisössä ja leskien kesken on paljon enemmän salaisuuksia kuin hän osasi odottaa. Pikkuhiljaa salaisuudet alkavat selviämään ja Nikki kietoutuu niihin itsekin. Kirjan henkilöhahmot on eläviä ja todentuntuisia; tunteet ja tunnelmat uskottavia ja koskettavia. Nikkin ja muiden naisten kehityskaaret ovat uskottavia ja kiinnostavia ja tarinan käänteet yllättivät meidät välillä ihan täysin. Päätarinan lisäksi kertomus sisältää leskien kehittämiä eroottisia tarinoita, jotka oli meidän mielestä ilahduttavia ja saivat meidän posket kuumottamaan hyvällä tavalla. “`No huh!` Olive huudahti ja nosti katseensa sivusta. `Enpä odottanut tälläistä. Luulin, että he kirjoittavat mummelien romanttisia tarinoita. Tämähän on täysimittaista pornoa`” Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille, Balli Kaur Jaswal, Sitruuna, 2021 Suomentanut Inka Parpola Englanninkielinen alkuteos: Erotic Stories for Punjabi Widows, 2017

Syksyllä 2021 järjestimme yhdessä Students of colour ryn kanssa lukupiiritapahtuman, jossa keskustelimme Zadie Smithin teoksesta NW, suomeksi Risteymiä. Suurimmalla osalla lukupiiriin osallistuneista oli jäänyt teos kesken sen pituuden ja hankalan rakenteen vuoksi, mutta kaikille oli jäänyt kuitenkin jotakin käteen lukukokemuksesta. NW, tai Risteymiä, kertoo rauhallisella tempolla muutamasta lontoolaisesta nuoresta aikuisesta. Kirjassa seurataan vuorollaan heidän elämää nykyhetkessä ja menneisyydessä. Teoksessa pohditaan, kuinka elämä kuljettaa ennen samassa pisteessä olleet henkilöt eri paikkoihin ja yhteiskuntaluokkiin. Kirja keskittyy paljon ajatuksiin, keskusteluihin ja hetkien kuvaamiseen. Kieli on rikasta ja sillä leikitellään. Välillä tekstin mukana oli hankala pysyä, kun keskustelut viilettivät pitkin sivuja, ilman, että oli täysin selvää, kuka milloinkin puhuu. Katkelmanomaiset kertomukset tuntuivat lukiessa irrallisilta ja jopa arkisilta. Yksittäisten henkilöiden kipuilut, tunnetilat ja oivallukset on kuitenkin saatu hyvin pakattua kummallisiin ja yhdentekeviltäkin vaikuttaviin tilanteisiin. Lopussa kaikella on jonkinnäköinen yhteys. Tämä oli sellainen teos, että loppuun päästyämme googlasimme “ending explained” ja lukupiiritapaamisessa arvailimme yhdessä vastauksia toistemme esittämiin kysymyksiin tarinasta. Siinä mielessä tämä oli loistava lukupiirikirja, koska kaikilla oli paljon kysymyksiä ja teorioita tarinasta ja sen hahmoista. “He istuvat äänet valtaistuimella, katselevat eri suuntiin. Ongelmana tuntuu olevan kaksi erilaista aikakäsitystä. Kyllä hän tietää, että hänen eläimellisen puolensa pitäisi jo tehdä ratkaisuja. “ Teos voisi toimia myös hyvin uudelleen luettuna, jolloin voi pureutua vielä enemmän yksityiskohtiin tuntien jo tarinan raamit. Joku tapahtuman osallistujista oli löytänyt kirjasta elokuvan, jonka pohjalta sai myös lisää ymmärrystä tarinaan. Jatkuvista juonenkäänteistä ja yksinkertaisesta rakenteesta kiinnostuneille tätä ei voi mutkatta suositella, mutta jos on aikaa pysähtyä tavanomaistenkin ihmiskohtaloiden ja ajatusten äärelle, tämä on todella kaunis teos sitä varten. Risteymiä, Zadie Smith, WSOY, 2013 Suomentanut Irmeli Ruuska Englanninkielinen alkuteos: NW, 2012

Marguerite Abouetin Aya-sarjakuvasarjaa löytyy suomennettuna vain sen ensimmäinen osa Aya: elämää Yop Cityssä. Luimmekin ensimmäisen osan suomeksi suljetun lukupiirimme kanssa, mutta se löytyy myös tältä kokoelmateokselta englanniksi. Sarjakuvasarjan ensimmäinen osa keskittyy esittelemään kolme kaverusta, joiden ympärille tapahtumat ja tarinat sijoittuvat. Aya on nuori aikuinen, joka asuu Norsunluurannikolla pienessä kylässä ja haaveilee valmistuvansa tulevaisuudessa lääkäriksi. Aya toimii tarinan kertojana, mutta ei vielä ensimmäisessä osassa ole itse suuressa osassa tarinaa. Ayan kaksi ystävää, Adjoua ja Bintou, touhuavat yhdessä Ayan kanssa. Ensimmäisessä osassa kerrotaan ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. Aya sarjakuvasarjan toisessa osassa päästään hyppäämään suoraan toimintaan ja palaamaan dramaattisten perhesuhdekuvioiden keskelle Yopougonin kaupunkia. Kumpikin meistä luki toisen osan yhdeltä istumalta; emme malttaneet jättää sitä kesken. Tapahtumat tempaisivat mukaansa ja tarina viihdytti alusta loppuun. Tässä Aya oli isommassa roolissa kuin ensimmäisessä osassa ja jo paljon mielenkiintoisempi hahmona. Teoksessa keskityttiin muutenkin vähän eri hahmoihin kuin viimeksi ja esiteltiin myös uusia henkilöitä. Aya-sarjan kolmatta osaa aloitellessa olimme luottavaisia siitä, että tämänkin osan mukana saa hyvän mielen ja vähintään muutamat naurut. Ensimmäiset naurut kirvoittikin jo ensimmäisten sivujen hahmojen esittely sukupuissa. Itse tarina oli kuitenkin vähän erilainen kuin edellinen. Kolmannen osan tapahtumissa on hitaampi tempo ja se tuntuu sisältävän painavaakin asiaa. Tämä mahdollisti suhteiden ja hahmojen syventämistä. Tässä osassa tuli myös pari tosi kiinnostavaa suhdekehitystä Ayan ja eri ystävien välillä. Tarinassa oli takaumia, jotka tuntuivat rikkovan tarinaa vähän turhaan. Meidän mielestämme ne eivät olleet niin kiinnostavia, mutta ehkä ne joillekin tuovat tarinaan lisää syvyyttä. Lopussa tuli kuitenkin yhtäkkisesti taas käänteitä lähes jokaiselle tarinan hahmoista ja se toimi hyvänä koukkuna seuraaviin osiin. Aya sarjan osat yksittäin 1-3 englanniksi: Aya Aya of Yop City Aya: The Secrets Come Out Aya: Life in Yop City osat 1-3, Marguerite Abouet, 2012 Kuvittanut Clément Oubrerie

Marguerite Abouet Aya-sarjakuvasarja kertoo Norsunluurannikolla asuvasta Ayasta, hänen ystävistään, Adjouasta ja Bintousta, ja muista heidän sukulaisistaan sekä ystävistään Yobougonin kaupungissa. Sarjakuvat keskittyvät kuvaamaan ihan tavallisia arkisia asioita; perhesuhteita, koulustressiä, seurustelukuvioita, riitoja, biletystä ja ihastumisia. Ayan-sarjakuvan kolmessa viimeisessä osassa jatketaan Ayan ja hänen ystäviensä matkaa sekä syvennytään enemmän myös muihin kylässä asuviin ihmisiin, joiden elämää on seurattu jo aikaisemmissakin osissa. Valitettavasti sarjasta on suomennettu vain ensimmäinen osa ja loput jouduimme lukemaan englanniksi. Ensimmäisten osien arviot voit lukea myös nettisivuiltamme. Tämä teos käsittelee aikaisempia osia enemmän yhteiskunnallisia aiheita; henkilöiden kautta tuodaan esille hyväksikäyttöä, järjestettyjä avioliittoja sekä homofobiaa. Ristiriitaisia ajatuksia herättäviä aiheita käsitellään eri ikäisten näkökulmista, ja asenteet selkeästi vaihtelevat eri sukupolvien välillä. Yksi kirjan hahmoista muuttaa Norsunluurannikolta Pariisiin ja tarinassa käsitellään myös hänen sopeutumistaan uuteen maahan. Pariisissa ilmenee ongelmia työ- ja oleskeluluvan saamisessa ja niiden ratkaisemiseksi yritetään löytää keinoja monesta suunnasta. Näissä viimeisissä osissa Yop Cityn tarina tuntuu hajoavan vähän turhan pieniksi palasiksi. Hahmoja on paljon ja heidän tarinoitaan kerrotaan todella lyhyissä pätkissä, joilla on hyvin vähän yhteyttä toisiinsa. Etenkin Araceliksesta tämä tuntui sekavalta ja turhauttavalta ja sarjakuvan loppua kohti mielenkiinto hiipuikin. Olisimme toivoneet, että teos olisi keskittynyt syvemmin vaikka vain muutamaan hahmoon. Ensimmäiset neljä sarjakuvaa olivat eniten meidän mieleemme ja olisimme jopa voineet lopettaa lukemisen niihin. Aya-sarjakuvassa jatkuu kuitenkin tuttu hauska huumori läpi koko sarjan ja kaiken kaikkiaan se on ollut hyvä löytö. Aya-sarjasssa on todella hyvää representaatiota ja tunnelma tuntui meistä todella aidolta. Alkuperäiskielenä sarjakuvassa on ranska, mutta se ei meiltä taivu. Englanninkielinen käännös toimi meistä paremmin kuin ensimmäisen osan suomenkielinen käännös, lausahdukset eivät tuntuneet ihan niin tönköiltä kuin suomennoksessa. Voit lukea meidän arviot suomennetusta versiosta tästä; Aya: Elämää Yop Cityssä ja englanninkielisestä osat 1-3 tästä; Aya: Life in Yop City osat 1-3. Aya: Love in Yop City osat 3-6, Marguerite Abouet, 2013 Kuvittanut Clément Oubrerie

Marguerite Abouetin Aya: Elämää Yop Cityssä on sarjakuvateos kolmen kaveruksen elämästä. Se on ensimmäinen osa kuuden kirjan omaavasta sarjasta, jossa on haluttu kuvata tavallista elämää Norsunluurannikolla, arkisia kommelluksia ja draamaa. Abouet on norsunluurannikkolainen kirjailija, joka esittelee teoksessaan Afrikasta sitä puolta, joka yleensä jää huomiotta ainakin länsimaisessa mediassa ja kirjallisuudessa. Ensimmäisessä osassa kerrotaankin ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Ensimmäisessä kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. “Hei! Älä morkkaa. Ota huomioon, että se on kuitenkin mun heilani.” Meillä oli kovat odotukset tästä sarjakuvasta, mutta ne eivät ihan täysin täyttyneet. Kuvat ja värimaailma viehättivät ja lupaus kärsimiskuvaston puuttumisesta innosti lukemaan. Kirjailija lupasi esitellä afrikkalaisia tavallisten asioiden äärellä ja sen lupauksen hän kyllä lunastikin. Yllätyimme siitä, kuinka Aya ei tuntunutkaan kirjan päähenkilöltä, vaikka toimikin tarinan kertojana. Hän tuntui ilmestyvän välillä ystäviensä kuvioiden keskelle silmiänsä pyörittelemään ja häviävän sitten yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Kirjan keskeisten henkilöiden hahmottaminen olikin hankalaa ja etenkin alussa moni meidän sisäisestä lukupiiristä meni nimissä ja kasvoissa sekaisin. Tapahtumat hyppivät nopeaan tahtiin, yhden hahmon elämästä toiseen. Onneksi kuvissa vaihtui värimaailma kohtauksesta toiseen, mikä auttoi pysymään nopeassa tahdissa. Sarjakuvan keli oli vähän tönkköä, joka todennäköisesti johtui käännöksestä; ihan kaikki fraasit eivät toimineet samalla tavalla suomeksi. Tässä teoksessa vasta esiteltiin hahmot ja miljöö kokonaisuutta varten, sillä lopussa tarina tempaisi mukaansa, jättäen kaikki suu auki odottaen lisää. Kaikille jäi sellainen olo, että toinen osa olisi kannattanut lainata heti putkeen. Tämä ensimmäinen osa on kuitenkin ainut joka on käännetty suomeksi. Toivottavasti loputkin osat jossakin vaiheessa käännetään ja näin Aya-sarja olisi saavutettavampi Suomessakin. Aya: Elämää Yop Cityssä, Marguerite Abouet, Arktinen Banaani, 2010 Kuvitus Clément Oubrerie Suomentanut Kirsi Kinnunen Ranskankielinen alkuteos, Aya de Yopougon, 2005

"138. Lue maisemaa. Lue uudestaan. 139. Saatat huomata puiden takana vilahtavan hahmon. Mitä se tekee? Poimii kukkia? Juoksee itseään päin? Olenko se minä?" Tie, totuus ja kuolema on Silvia Hosseinin esseekokoelma, joka käsittelee erilaisia aiheita kirjallisuudesta pääomaan ja linnuista henkilökohtaisiin kokemuksiin. Esseet on kirjoitettu äärettömän kauniisti ja rikkaalla kielellä, mutta niiden aiheet olivat ainakin meille osittain pettymys. Hosseinin kirjoitustyyli on jäänyt meille mieleen valloittavuudessaan ja tämäkin kokoelma on täynnä pysäyttäviä kielikuvia ja hauskaa kielellä leikittelyä. Hän kirjoittaa matkustelusta ja siihen liittyvistä tuntemuksista osuvasti ja sai meidät nauramaan ääneen uusille näkökulmille historiassa, joita ainakaan meille ei koulussa opetettu. "Arabien silmissä ristiretkeläisten on täytynyt olla tyrmistyttävä näky: mölisevä joukko kakanhajuisia öykkäreitä, jotka turvautuivat tiedon sijaan jumalantuomioihin ja manaamiseen." Esseet sisältävät kuitenkin aiheita, joita niistä jo entuudestaan kiinnostuneille ei käsitellä mitenkään uudessa tai ihmeellisessä valossa. Ilmastonmuutos ja yksilönvastuu sen edessä, feminismi, sukupuoli, sukupuoliroolit, kapitalismi ja pääoma on meille aiheita, joista ollaan luettu ennenkin, eivätkä nämä esseet tuoneet niihin keskusteluihin varsinaisesti mitään uutta. Tietysti jos aiheisiin ei ole ennestään perehtynyt, voivat tekstit varmasti olla hyvin valaiseviakin. Kuten aina hyvin kirjoitettuja esseitä lukiessa, näidenkin ajatukset saivat meidät vuoroin nyökyttelemään intohimoisesti, vuoroin pyörittelemään silmiämme. Me tykättiin erityisesti esseistä Etsivä löytää, Kuka minä olen? ja Iranilaisia kirjeitä -esseistä ja voidaankin suositella teosta lämpimästi, kunhan antaa itselleen luvan hyppiä sellaisten kohtien ohi, jotka ei just itselle nappaa! "Tyytyväisyys, mielenrauha ja paikoilleen juurtumisen autuus voivat kestää pitkään, mutta vain aikansa. Sitten tekee taas mieli lähteä" Tie, totuus ja kuolema; Silvia Hosseini, Gummerus, 2021

Oyinkan Braithwaiten Sisareni sarjamurhaaja on nopea lukujumit avaava lukukokemus. Se kertoo kahdesta todella erilaisesta sisaruksesta, joiden välillä on vahva yhteys. Tarina kerrotaan minäkertojan muodossa isosisko Koreden näkökulmasta, mutta tapahtumat pyörivät paljon hänen pikkusiskonsa Ayoolan ympärillä, jonka kauneutta Korede kadehtii. Korede toimii sairaanhoitajana ja tuntee suurta vastuuta siskostaan. Hän on valmis tekemään lähes mitä tahansa Ayoolan puolesta. “Minä menen siivouskomeroon hakemaan rättejä. Voisinpa pyyhkiä olemattomiin myös muistot.” Ayoola tekee töitä ommellen vaatteita. Hän luo omaa brändiään ja myy vaatteita netissä. Hän on sisaruksista rennompi, mutta heillä kummallakin on synkkä menneisyys, jolla osittain selitetään nykypäivän tapahtumia. Kirjassa tapahtuu murhia, mutta teos ei ole pelottava tai ahdistava. Tarinan kuvailu ei ole kovin syvällistä, joten murhat ja tapahtumat jäivät etäisemmiksi kun olimme alkuun kuvitelleet. “Ayoola, jos sinä joudut vankilaan.” “Vankilaan joutuvat vain syylliset.” “Ensinäkään tuo ei pidä paikkaansa. Toiseksi, sinähän olet tappanut ihmisen.” Lähes kaikkien meidän suljetun lukupiirin jäsenten mielestä kirja jäi vähän pintapuoliseksi eikä hahmoihin paneuduttu tarpeeksi, mutta suurin osa lukupiiristä kuitenkin nautti kirjan lukemisesta. Kappalejaot olivat todella lyhyitä ja se toi kirjaan novellimaisuutta, mikä tuntui toimivan kerronnan kannalta hyvin. Tästä syystä kirja olikin todella nopea lukukokemus. Tarinan pääidea on mielenkiintoinen ja olisikin ollut kiinnostavaa lukea teoksesta pidempi kirja, jossa päästäisiin syventymään henkilöhahmoihin kunnolla. Tämä lukukokemus toimi kuitenkin näinkin, lyhyehkönä mutta hyvänä! Sisareni sarjamurhaaja, Oyinkan Braithwaite, WSOY, 2020 Suomentanut Kaisa Kattelus Englanninkielinen alkuteos My Sister, the Serial Killer, 2018

Ayòbámi Adébáyòn esikoisteos Älä mene pois on vauhdikas romaani, josta ei puutu vauhdikkaita käänteitä tai suuria tunteita. Me luimme tämän suljetun lukupiirimme kanssa syksyllä 2021. Romaani kertoo Yejidesta ja Akinista, nigerialaisesta pariskunnasta 1980-1990-luvuilla. He elävät muuten mukavaa elämää, mutta pitkään jatkunut lapsettomuus tuottaa heille suurta onnettomuutta. “Minä vietin iltoja kylpyhuoneen peilin edessä tarkastelemalla vatsaani eri kulmista.” Molempien suvut painostavat pariskuntaa kokeilemaan erilaisia keinoja lapsettomuuden selättämiseen ja epätoivoisina pariskunta yrittääkin monia niistä. Kun lääketieteelliset hoidot eivät tepsi, tuodaan pariskunnan taloon toinen vaimo ilman Yejiden suostumusta. Akin on kuitenkin neuvoton oman äitinsä päätösten keskellä perheen vanhimpana poikana. Myös hän suree lapsettomuutta, mutta ei osaa ilmaista tunteitaan. Yejide yrittää kuitenkin keinolla millä hyvänsä tulla raskaaksi ennen toista vaimoa ja kiipeää lopulta korkealle vuorelle tapaamaan profeetta Joshia. Akinista tämä tuntuu kuitenkin turhanpäiväseltä ja hän huolestuu vaimonsa hyvinvoinnista. Vaikka teoksessa kuvataan suuria tunteita, vaikeita asioita ja raotetaan myös Nigerian poliittista tilannetta, oli moni meidän suljetusta lukupiiriläisistä nähnyt mielessään saippuaoopperan sitä lukiessa. Tarina lähtee vauhtiin heti ensimmäisistä sivuista eikä sen imu hellitä otettaan ennen takakantta. Jokaisen tapahtuman jälkeen tulee uusi koukku, joka vie lukijan yhä syvemmälle kertomukseen. Kaikki tuntuu olevan mahdotonta ja samalla mahdollista. Myös mielikuvat Yejidesta ja Akinista muuttuu läpi teoksen. “Syy siihen, miksi toimimme niin kuin toimimme, eivät ole aina niitä, jotka muut muistavat. Joskus minusta tuntuu, että hankimme lapsia, koska tahdomme jättää jälkeemme jonkun, joka voi kuoltuamme selittää maailmalle, keitä olimme.” Joidenkin lukupiiriläisten mielestä hahmot ja heidän motivaationsa jäivät etäisiksi ja monet sivuhahmot typistyivät karikatyyreiksi. Juonivetoisten kirjojen ystäviä tämä ei kuitenkaan haitannut. Teos on kirjoitettu minä-muotoon, mutta kertojan ääni vaihtelee Yejiden ja Akinin välillä. Alun kertojana toimii pääasiassa Yejide, mutta loppua kohden Akinin ääni voimistuu. Akinin äänen kautta päästään kuulemaan miehen ajatuksia lapsettomuudesta, mitä ehkä harvemmin kuulee. Älä mene pois, Ayòbámi Adébáyòn, Atena, 2018 Suomentanut Heli Naski Englanninkielinen alkuteos: Stay with me, 2017

Colson Whiteheadin vasta suomennettu Harlem Shuffle sijoittuu Harlemiin 1960-luvun alkupuolelle. Kirja kertoo Ray Carneysta, joka on harlemilainen aviomies, perheenisä ja “lainkuuliainen” huonekkalukauppias. Kaikkien muiden tapaan hänelläkin on pientä hämäräbisnestä laillisen yrityksen sivussa. “Carney teki myöd painokkaasti selväksi, miksi pelkäsi itsensä ja perheensä puolesta ja katui katkerasti sivubisneksensä paljastumista. Freddie puolestaan kertoi tarinan ryöstöstä.” Carneyn isä oli eläessään nimekäs varas. Ja tämän kautta Carneyllakin on joitakin yhteyksiä alamaailmaan. Isä kuitenkin toimii Carneylle lähinnä esimerkkinä miehestä, jollaiseksi ei itse haluaisi tulla. Yhtenä iltana Carneyn serkku Freddie ilmestyy Carneyn kaupalle ja vetää hänet mukaan suurempaan ryöstöön. Siitä lähtien Carneyn elämä lähtee suuntaan, joka on vähän vähemmän lainkuuliaista, kuin mitä hän tahtoisi itselleen myöntää. “Ehkä kaupunkia ei pyörittänytkään ruskeiden kirjekuorten liikuttelu vaan kauna ja kosto.” Teos on jaettu kolmeen osaan. Osien välillä hypätään aina muutaman vuoden yli seuraavaan merkitykselliseen hetkeen Carneyn ja koko Harlemin kaupunginosan tarinassa. Teoksessa kuvataankin paljon aikaa, johon se sijoittuu ja koko kaupunginosaa muutenkin. Mukana on historiaa ja hitaasti rakoilevan rotuerottelun vaikutuksia 1960-luvun Yhdysvalloissa. “Osta ostoksesi sieltä, missä saisit myös työskennellä” Kirjassa on paljon sivuhahmoja. Nimiä tulee ja menee ja näiden muistaminen tuntui ainakin meille lähes mahdottomalta. Päätimme olla kiinnittämättä jokaiseen nimeen liikaa huomiota ja antaa tarinan kuljettaa omalla painollaan. Meille Harlem Shufflen kuvaama maailma ja historia on aika vierasta, joten osa viittauksista ja merkityksistä meni meiltä varmasti ohi. Toisaalta kirja oli juuri tästä syystä myös mielenkiintoinen. Sen mukana pääsi sukeltamaan itselle täysin vieraaseen elämään: 1960-luvun Harlemin alamaailmaan ja sen tunnelmiin. Toukokuun alussa järjestettävillä Helsinki-Lit -käännöskirjallisuudenfestivaaleilla oli vieraana Colson Whitehead puhumassa tuotannostaan, hän mainitsi, että Harlem Shuffle on mahdollisesti saamassa jatkoa. Hän tykästyi hahmoihin ja miljööseen, ja haluaisi päästä jatkamaan niiden kirjoittamista. Whiteheadin aikaisemmat teokset ovat myös selkeästi synkempiä kuin tämä uusin kirja ja hän sanoikin keskustelussa, että hän tykkää hyppiä genrestä toiseen. Saa siis nähdä mitä muuta häneltä vielä pääsemme lukemaan. Harlem Shuffle, Colson Whitehead, Otava, 2022 Suomentanut Markku Päkkilä Englanninkielinen alkuteos: Harlem Shuffle, 2021

Minna Salamin Aistien viisaus on laaja teos, joka keskittyy mustaan feminismiin ja sen ympärille. Tekstistä näkee, että Salami on paljon käsitellyt aihetta. Teos on jaettu kappaleisiin, joissa jokaisessa on selkeä aihe. Vapautumisesta, Dekolonisaatiosta, Mustasta, Naiseudesta, Sisaruudesta ja niin edelleen. Salami porautuu aiheisiin paljolti omien kokemustensa kautta, mutta liittää ne hienosti suurempaan kokonaisuuteen käyttäen apuna populaarikulttuuria, kirjallisuutta ja merkittäviä tapahtumia maailmalla. Salami nostaa esimerkiksi Lauryn Hillin Unplugget - albumin vuodelta 2001, jolla käsitellään järjestelmällistä rotusyrjintää ja musiikkiteollisuuden manipulatiivisuutta sekä useampia Bell Hooksin ja Toni Morrisonin kirjoituksia. Hän tuo teokseen myös paljon historiaa: miten eri liikkeet tai valta-asemat ovat alkaneet ja mitä vaikutuksia niillä on ollut europatriarkaaliseen maailmaan tai sen hiljattaiseen luhistumiseen. Salami puhuu paljon afrikkalaisesta mytologiasta ja vanhoista taruista, joiden kautta hän käsittelee naisten asemaa, etenkin mustien naisten asemaa, maailmassa. Kuinka Indigonsininen sai alkunsa tarujen mukaan ja miksi se afrikassa liitetään vahvasti naiseuteen toisin kuin nyky-yhteiskunnassa maailmanlaajuisesti. Tämän kiinnostavan tarinan kautta kirjan kansikin on varmasti osittain saanut ilmeensä. “Pelkästään se, että ilmaisee identiteetikseen musta nainen - tai lesbo; tai muslimi; tai musta lesbomuslimi - tarkoittaa aseisiin tarttumista ja poliittiseen kamppailuun käymistä.” Salami käsittelee paljon henkilökohtaisia aiheita. Kirjan loppupuolella hän kertoo yksityiskohtaisesti oman raiskaustapauksensa ja sitä kautta jatkaa keskustelua yleisellä tasolla naisten turvattomuudesta maailmalla. Paikoittain teksti on siis todella rankkaa luettavaa ja vaatii tietynlaisen mielentilan. Vähän yli kahteensataan sivuun Salami on saanut luotua todella laajan ja yksityiskohtaisen kokonaisuuden. Äänikirjana kuunneltuna se välillä tuntui liian isolta palalta vaikka teksti kulkeekin sujuvasti. Lukiessa yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan lähemmin. Aistien viisaus on kuitenkin teos, jonka voi mieluusti lukea tai kuunnella useampaan otteeseen hyppien kappaleesta toiseen ja keskittyen tarkemmin aina eri kohtiin teoksessa. Aistien Viisaus, Minna Salami, S & S, 2020 Suomentanut Sini Linteri Englanninkielinen alkuteos: Sensuous Knowledge, 2019