Melba Escobarin Kauneussalonki oli meidän suljetun lukupiirin lukupiirikirja syksyllä 2020.
Kauneussalongin tarinaa kerrotaan usean kertojan kautta. Kirjan aloittava pääkertoja on valkoinen nainen ja meidän mielestä todella vastenmielinen hahmo, Claire. Hän suhtautuu halveksuen kolumbialaiseen valtaväestöön ja hänen kehityksensä pitkin kirjaa on epäloogista. Toinen kertojista on pienemmässä roolissa oleva kolumbialainen terapeutti, Lucía, joka tuntuu tarinaan vähän väkipakoin liitetyltä. Nämä henkilöt, sekä toisinaan vieraileva kaikkitietävä kertoja, kertovat Karenin tarinan.
Karen on musta kolumbialainen nainen, joka on muuttanut maalta pääkaupunkiin, Bogotaan, paremman elämän toivossa. Bogotassa hän työskentelee kauneussalongissa ja sotkeutuu vaikutusvaltaisiin ihmisiin sekä yhteen jos toiseenkin murhaan.
Kirjassa kaikki naiset on kuvattu uhreina ja kaikki miehet pahoina. Niinpä myös Karenin tarina on surullinen ja ahdistava. Tarinassa liikutaan vain ojasta allikkoon oikein mässäillen naisen uhriudella. Kieli on rajua, paikoitellen loukkaavaa, ja tarinaan on tunkaistu muun muassa outo ja epäuskottava raiskauskohtaus, joka ei ole juonen kannalta mitenkään relevantti.
Murhamysteeriksi kirjaa on vaikea kutsua. Se ei ylläpidä jännitystä ollenkaan, eikä murha tunnu edes olevan pääroolissa. Lähinnä kirja on negatiivinen ja tylsä kuvaus parista kolumbialaisesta naisesta, erittäin sekavasti kerrottuna. Harvoin edes tietää, kuka tarinaa milloinkin kertoo.
Moni meidän suljetussa lukupiirissä kuitenkin luki kirjan loppuun – osa ehkä loppusanojen toivossa – mutta pettyi siihen, kuinka kirjan karkea kieli ja kurjuudella mässäily jäi vaille selitystä. Lukupiirissä lähes kaikki pitivät kirjaa ongelmallisena ja se oli monille suuri pettymys.
“Näin taas hänen tummat silmänalusensa, kurttuun vetäytyneet kulmansa hänen lämmittäessään vahaa, hänen litteän vatsansa, terhakat rintansa, hänen sorjan, pitkän vartensa, hänen leukakuoppansa ja hänen suunsa, hänen täyteläisen suunsa, joka oli suloinen kuin metsämansikka.”
Kirja on selvästi kirjoitettu ajatellen valkoista keskiluokkaista lukijaa. Teoksessa on valkoinen eurooppalainen kertoja, joka on todennäköisesti tarkoitettu helpoksi tarttumapinnaksi muuten stereotypisoidusti kerrotun "rajun" Kolumbian rinnalla. Kolumbia kuvataan mafiosojen ja korruption väkivaltaisena maailmana, jossa naiset ovat alistuvia ja miehet kamalia, mikä ei tietenkään ole hyvä kokonaiskuva maasta. Tämän kaltaiset kuvaukset tuntuvat kuitenkin olevan hyvinkin tyypillisiä etenkin Latinalaisen Amerikan maille valkoisessa maailmassa.
Teoksesta huokuu viha Kolumbiaa, mustuutta ja miehiä kohtaan. Kirjassa puhutaan siitä, kuinka afrotukkaiset tytöt suoristavat hiuksensa ja kuinka mustat eivät halua kutsua itseään mustiksi, mutta tuohon kaikkeen johtavaa syytä, eli rasismia, ei mainita sanallakaan. Kertoja puhuu mustista henkilöhahmoista hetkittäin todella alentuvasti, mikä teki monille kirjan lukemisesta paikoin todella epämiellyttävää.
Tuntuu siltä, että kirjassa on yritetty olla kantaaottava ja kertoa kaikesta pahasta mitä Kolumbiassa tapahtuu. Ongelmia kuitenkin vain esitellään paneutumatta lainkaan niiden syihin. Meille ongelmien pintapuolinen esittely ei luonnollisesti ole kiinnostavaa, koska me olemme jo tietoisia siitä, että nämä ongelmat ovat olemassa. Lisäksi tuntuu järjettömältä, että ne täytyy tuoda esiin valkoisen naisen kautta.
Luimme Kauneussalongin ensimmäisten kirjojen joukossa kun aloitimme meidän suljetun lukupiirimme. Tästä lukukokemuksesta saimme irti sen, että hyvää ja kiinnostavaa POC-kirjailijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta todella on tärkeää tuoda esille, jotta tällaiseen ei tarvitse tyytyä.
Kauneussalonki, Melba Escobar, Aula & Co, 2018
Suomentanut Taina Helkamo
Espanjankielinen alkuteos: La Casa de la Belleza, 2015