HAKU

En yleensä tartu sodasta kertovaan tai siihen liittyvään kirjallisuuteen ainakaan kovin innokkaasti, koska helposti ajattelen niiden sisältävän vaan raakuuksilla ja traumalla mässäilyä. Missä tuhka kukkii teoksen takakansi kiinnosti kuitenkin sen verran, että halusin ottaa sen lukuun. Sota on kirjassa ehdottomassa sivuroolissa ja teos tarjoilee kiinnostavan kertomuksen erilaisista ihmisistä, joihin sota on kaikkiin vaikuttanut tavalla tai toisella.  “Rikšakuski kilisti kelloa kääntyessään kapealle kadulle. Siitä haarautui sivukujia, joilla seisoi kaupustelijoita houkutellen laulavilla äänillään ohikulkijoita ostamaan riisiä, mangoja ja höyrytettyä maniokkia.” 1969 Vietnamissa Trang päättää lähteä siskonsa Quỳnhin kanssa kotikylästään suureen kaupunkiin Saigoniin töihin. Siskosten vanhemmat ovat veloissa ja isä sairas. Rahaa on saatava, mutta tiukka moraalikäsitys ei salli ihan mitä tahansa työntekoa. Niinpä kotikylässä perheelle sanotaan sisarusten lähtevän toimistotöihin yhdysvaltalaiseen yritykseen, joka maksaa työntekijöilleen hyvin. Todellisuudessa Trang ja Quynh suuntaavat saigonilaiseen baariin tiikerirouvan valvovan silmän alle juomaan teetä yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa. Vietnamiin Yhdysvalloista asti sotaan lähteneet nuoret miehet ovat yksinäisiä ja kaipaavat juttuseuraa. He saapuvat baariin, ostavat seuralaiselleen Saigon-teetä puolen tunnin välein ja pääsevät näin keskustelemaan sisarusten tai heidän kollegoidensa kanssa. “'Ymmärrätkö? Meidän tarvitsee vain juoda Saigon-teetä'. Quỳnh nykäisi Trangin kättä ja kääntyi Hânin puoleen. 'Kai se on pelkkää teetä?’” Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin orpona kasvanut Phong yrittää lähteä perheensä kanssa Yhdysvaltoihin sillä perusteella, että on mustan yhdysvaltalaissotilaan jälkeläinen. Ennen kansalaisuuden perusteeksi on riittänyt naamakerroin, mutta miehen menneisyys ja kiristyneet säädökset tekevät viisumin saamisesta hankalaa. Phong haluaisi tarjota perheelleen paremman elämän. Hän itse on joutunut kohtaamaan ennakkoluuloja ulkonäkönsä johdosta, eikä toivo samaa elämää lapsilleen. Viisumiprosessin sysäämänä Phong lähtee jäljittämään vastausta häntä koko elämänsä painaneeseen kysymykseen: keitä hänen vanhempansa ovat. “Phongin vatsa kouraisi. Hän oli ollut typerä uskoessaan naisen maanitteluja ja krokotiilinkyyneliä. Hän halusi lähteä tämän perään, ravistella tätä ja huutaa.” 2016 Dan palaa Vietnamiin, entiselle sotatantereelleen. Sotaveteraani ei ole kertonut kaikkea menneisyydestään vaimolleen, joka lähtee matkalle mukaan. Päästyään Vietnamiin vanhoihin tuttuihin mutta myös muuttuneisiin maisemiin, hän haluaa selvittää itselleenkin osittain mysteeriksi jääneen totuuden menneisyydestään. Eri näkökulmissa ja ajassa liikkuminen ylläpitää mielenkiintoa ja tietynlaista jännitystä koko romaanin ajan. Lukiessa odotin saavani selville, miten tarinat kytkeytyvät lopulta toisiinsa, vai kytkeytyvätkö ne lainkaan. Onko yhdistävä tekijä vain sota, joka on vaikuttanut elämiin ja perheisiin niin laajasti ja eri tavoin. Kirjan loppuun päästyäni huomasin, ettei loppuratkaisu tuntunutkaan niin tärkeältä, vaan tarinoiden seuraaminen ja niissä eläminen oli tuntunut merkitykselliseltä itsessään. Hahmojen kohtalot kietoivat minut mukaansa ja myötäelin kolmen itsestäni hyvin erilaisen ihmisen elämiä. “Heidän yhteisillä käynneillään tohtori Barnesin luona Linda oli saanut kuulla joitakin asoita Danin sota-ajasta muttei tärkeimpiä. Tämä ei ollut kertonut Kimistä. Kuolleesta miehistöstä. Koululaisista, joiden veri oli imeytynyt maahan.” Kirjan historiallinen konteksti on kiinnostava ja tarinan kuvaamat kohtalot tuntuvat uskottavilta. Olen myös itse käynyt Vietnamissa ja se, että tapahtumapaikoissa on itse joskus käynyt eri ajassa, toi lukukokemukseen jotakin lisää. Loppusanoissa kirjailija paljastaa, että tarinaan on ammennettu paljon todellisuudesta, vaikka hahmot ovatkin keksittyjä. Ehkä tämä vaikuttikin siihen, että vaikka hahmoissa ei mennä älyttömän syvälle, ne eivät silti jää tuntumaan yksiulotteisilta. Kaikki vaikuttuvat sodasta ja sen aikana tapahtuneista asioista tavalla tai toisella ja jokaisen kohdalla tapahtuu ainkin jonkinlaista kasvua ja muutosta. Hahmoissa on kaikissa jotakin ymmärrettävää ja samaistuttavaa, mutta myös jotakin vastenmielistä tai jopa luotaantyöntävää. “Kadun kumpikin puoli vilisi kauppoja, joissa myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä: vauvanvaatteita, metallitavaraa, kirjoitustarvikkeita. Ravintolat olivat tupaten täynnä asiakkaita. Liikkeet olivat auki, vaikka oli jo myöhä.” Kuten kuvitella saattaa, tarinassa on mukana rankkoja kohtaloita ja raskaampiakin tapahtumia. Kirjassa kuvataan väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa ja myös sodan toivottomuutta. Mitään hilpeintä luettavaa tämä ei siis ole. Kuuntelin kertomusta osittain myös äänikirjana ja tarinaa oli helppo seurata. Eri näkökulmat ja hahmot ovat niin erilaisia, ettei kappaleissa ja kertojissa mennyt sekaisin. Missä tuhka kukkii, Nguyễn Phan Quế Mai, 2024 Suomentanut Elina Salonen Englanninkielinen alkuteos: Dust Child

Heinäkuussa 2020 pidimme nykyään suljetun lukupiirimme ensimmäisen tapaamisen, jossa kartoitettiin kiinnostuneita liittymään lukupiiriin. Ensimmäiseen tapaamiseen olimme pyytäneet osallistujia lukemaan Silvia Hosseinin esseen Pölyn ylistys.  Tapasimme kesäisessä Alppipuistossa piknikin merkeissä, tutustuimme toisiimme ja keskustelimme esseestä. Me esittelimme ajatuksiamme lukupiiristä ja valitsimme yhdessä äänestämällä ensimmäisen lukupiirikirjan. Silloin vaihtoehtoina olivat Nura Farahin Aurinkotyttö , Ranya ElRamlin Auringon asema ja Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset . Luettavaksi valikoitui Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset, nuorille suunnatun fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Lähes jokaiselle lukupiirin tapaamiskerralle olemme sittemmin tuoneet kolme kirjavaihtoehtoa, joista on äänestetty yksi tulevalle kuukaudelle luettavaksi. Olemme pyrkineet löytämään kiinnostavia POC-kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja, joita löytyisi Helmet-kirjastoista tarpeeksi koko lukupiirille. Usein meillä on lisäksi ollut jokin teema, jonka mukaan juuri kyseiset kolme kirjaa ovat valikoituneet. Teemoja ovat olleet muun muassa rakkaus, jännitys, maat, joista emme ole vielä lukeneet kirjaa, miesten kirjoittamat kirjat tai esseet. Lisäksi olemme tietysti pyrkineet välttämään rasismista, orjuudesta ja rodusta johtuvaa kärsimystä. Vaikka meillä on usein ollut kolmesta vaihtoehdosta omat ennakkosuosikkimme, on lukupiirin äänestys päässyt monesti yllättämään. Kirjoja on valittu harvoin täysin yksimielisesti ja jokainen lukupiiriläinen on joskus joutunut pettymään valittuun kirjaan. Vuosien varrella lukupiirissä luetut kirjat löytyy Suljetun lukupiirin kirjat -avainsanan takaa. Luettuja kirjoja on neljän vuoden aikana ehtinyt kertyä yhteensä 43. Nyt käännämme huomiomme kuitenkin hetkeksi niihin kirjoihin, jotka vuosien varrella ovat jääneet lukematta. Lukematta jääneisiin kirjoihin olemme tutustuneet lyhyesti ja esitelleet ne aikanaan lukupiirille. Olemme kuulleet lukupiiriläisten ensivaikutelmia lyhyisiin esittelyihin ja puheenvuoroja liittyen siihen, pitäisikö meidän lukea vai olla lukematta kyseinen kirja. Kirjan yhteydessä käydyn keskustelun pohjalta tiedämme kannattaako kirjaa ehdottaa tulevaisuudessa uudelleen vai jätetäänkö se suosiolla pois kokonaan. Lukematta jääneitä kirjoja on kertynyt listaksi asti ja nyt meitä kiinnostaakin, kannattaisiko johonkin niistä tarttua uudelleen. Lista kirjoista, joita syystä tai toisesta ei olla valittu lukupiirille lukuun ainakaan toistaiseksi: 2020 Kalamiehet, Chigozie Obioma Nigerialaisen kirjailijan realismia ja maan poliittisen tilanteen kuvausta 1996-luvulta sisältävä teos kiinnosti hienoisesti, mutta ei tarpeeksi. Mama Granden hautajaiset, Gabriel García Márquez Novellikokoelma kuvaa Kolumbialaisen kirjailijan kuvitteellisen Macondo-kaupungin eri asukkaita ja heidän elämiään. Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta, Petina Gappahin  Zimbabwelaisen kirjailijan novellikokoelma. Koodinmurtaja, Mai Jia Kiinalaisen kirjailijan romaanissa vaikuttaa olevan “liikaa matikkaa” meidän lukupiirille. 2021 Pääskysen leikki, Zeina Abirached Mustavalkoinen sarjakuva, joka kuvaa Libanonin sisällissotaa yhden päivän ajalta, ei houkuttanut tarpeeksi montaa lukupiiristä. Tulvaniitty, Jhumba Lahiri Intialais-yhdysvaltalainen kirjailija kuvaa intialaissiirtolaisten elämää Yhdysvalloissa. Tyttö puussa, Şebnem İşigüzel Teinityttö muuttaa puuhun asumaan, pakoon Turkin mielenosoituksia ja pommi-iskuja. Keisarin kullanmuru, Bernardine Evaristo 200-luvun Londiniumiin sijoittuva satiirinen romaani kiinnosti lukupiiriä suunnilleen siihen asti, että ymmärsimme sen kertovan aikuisen miehen ja 11-vuotiaan tytön “suhteesta”. Kotkasoturien taru. 1. osa, Soturin oppivuodet, Jin Yong Neliosaisen fantasiateoksen ensimmäinen osa vie lukijan lähes tuhannen vuoden takaiseen Kiinaan. Valkoinen tiikeri, Aravind Adiga Intialaisen kirjailijan tragikoominen veijariromaani. Kuolematon ja muita novelleja, Machado de Assis Brasilialaisen kirjailijan novellikokoelmasta löytyy fantasiaa sekä Latinalaisen Amerikan maagista realismia ja surrealismia. 2022 Witches steeped in gold, Ciannon Smart Nuorille suunnattu fantasiakertomus kahdesta vihollisnoidasta, jotka lyöttäytyvät yhteen yhteistä vihollista vastaan. The Belles, Dhonielle Clayton  Nuorille suunnattu dystopia, jossa kauneus on keskiössä, on saanut ristiriitaisia ääniä lukupiiriltä. Ei enää mitään, Tommy Orange Kirjailija on cheyenne- ja arapaho-heimojen jäsen ja hän kuvaa kirjassaan useamman alkuperäiskansalaisen valmistautumista suureen Powow-juhlaan. Hurrikaanien aika, Fernanda melchor Meksikolaisen kirjailijan teoksessa kuvataan maan uskomusten, taikauskon, uskontojen ja perinteiden sekoittumista moderniin kulttuuriin. Pitkän päivän ilta, Kazuo Ishiguro Teoksessa seurataan 1950-luvun hovimestarin ja hänen isäntänsä keskustelua kuuden päivän mittaisella automatkalla. 2023 Pikku Pippuri, Alain Mabanckou Keittokirjalta näyttävällä kannella naamioitu kongolainen poliittinen satiiri sijoittuu 1970-luvulle. Utopia, Ahmad Khalid Tawfiq Egyptiläisen kirjailijan dystopia, Utopia, ei sytyttänyt lukupiirin intoa.  The rage of dragons, Evan Winters Noin tiiliskiven painoinen romaani on kanadalaisen kirjailijan eeppinen fantasiateos, jonka varmasti luemme vielä… joskus. Kissa joka suojeli kirjoja, Sōsuke Natsukawa Japanilaiseksi feelgoodiksi kuvailtu teos kirjoista ja kissoista kiinnosti lukupiiriä, mutta jäi silti lukematta. Satapurin jalokivi, Sujata Massey 1920-luvun Intialaiseen palatsiin sijoittuva historiallinen mysteeri. Opposite of always, Justin A. Reynolds Kuolemaa ja rakkautta yhdistelevä teos nuorille aikuisille. Pimeä voima, Mai Jia Tämän kirjan kohtaloksi koitui sama homma kuin kirjailijan toisenkin kirjan kohdalla: “liikaa matikkaa”. Love is a revolution, Renée Watson Mustan teinitytön rakkaustarinassa löydetään rakkaus itseä kohtaan. Aivan ihanaa, muttei lukupiirille. Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä, Junot Díaz Pulizer-palkinnon voittanut kertomus “gettojen nörtistä” ei innostanut lukupiirin tuomaristoa. Exhalation, Ted Chiang Yhdeksästä novellista koostuva scifi-teos kiinnosti, mutta jäi toisen novellikokoelman jalkoihin. Minun rakkaustarinani, Tina Turner, Deborah Davies ja Dominik Wichmann  Rakkaus- ja selviytymistarinaksi kuvailtu teos ei yltänyt elämänkertakierroksella luettavaksi.  2024   Ja sitten soi samba, Paulo Lins Samban synnystä kertova teos sijoittuu 1920-luvun loppuun Rio de Janeiron kaduille. Yössä vuori roihuaa, Juan Tomas Ávila Laurel Ensimmäinen Päiväntasaajan Guineasta suomennettu romaani kiinnosti sen verran, että ehkä päätyykin tulevaisuudessa vielä lukuun. Queenie, Candice Carty-Williams Lukupiiri ei lämmennyt tälle nuoren naisen elämästä kertovalle romaanille, vaikka se onkin saanut paljon huomiota. Kehtolaulu, Leila Slimani Ranskalais-marokkolaisen kirjailijan jännitysromaani vallasta, eriarvoisuudesta ja äitiydestä kiinnosti meidän lukupiiriä, muttei vielä valikoitunut lukuun. The Taking of Jake Livingston, Douglas Ryan Nuorille aikuisille suunnattua kauhua trillerin muodossa. Skin of the sea, Natasha Bowen  Nigerialais-walesilaisen kirjailijan merenneidoista kertova tarina nuorille aikuisille kiinnosti lukupiirissä liian harvaa.

Valitsimme meidän suljetun lukupiirimme kanssa kesäksi lukuun nuorten kirjan Tanareh Mafin Rakkaus suurempi kuin meri, mutta kirja osoittautuikin pettymykseksi. Osa ei ollut lämmennyt teokselle sen valikoiduttua lukupiirikirjaksi, mutta osalla oli odotuksia, että teos voisi olla ihan hyvä kertomus tanssista, koulumaailmasta ja ihastuksista nuoren muslimitytön silmin. Teoksen alussa 16-vuotias muslimityttö Shirin on taas kerran muuttanut perheensä kanssa Yhdysvaltojen sisällä ja aloittaa uudella yläasteella. Samaa yläastetta käy myös Shirinin isoveli. Perhe muuttaa yhtenään, mutta syy ei ihan kokonaan avaudu lukijalle, eikä kerrota missä perhe asuu Yhdysvalloissa. Shirinillä ei ole ystäviä aiemmista kouluista ja hän on persoonana negatiivinen eikä tahdo päästää ketään lähelleen. Puhuimme lukupiirissä, että välillä Shirinin asenne tuntui epäuskottavalta ja jatkuva negatiivisuus sekä osittainen itseinho tuntui pidemmän päälle turhan raskaalta. “En todellakaan halunnut tutustua enää yhteenkään uuteen ihmiseen. Minä inhosin uusiin ihmisiin tutustumista.” Shirinin ja hänen veljensä suhde oli etenkin Térin mielestä kaikista aidoin. Sisarusten yhteinen harrastus on ollut breakdance kilpailujen seuraaminen ja haave isona olisi joskus päästä harrastamaan kyseistä tanssia. Shirinin veli paljastaa treenanneensa itsenäisesti muutaman vuoden ja haluaa perustaa uuteen kouluun breakdance-kerhon. Shirin ja muutama hänen veljensä uusi ystävä lähtevät heti kerhoon mukaan. Breakdance jää kuitenkin kirjan alun jälkeen lähes kokonaan taka-alalle, mikä oli yllätys niille lukupiiriläislle, jotka olivat kirjaa lukeneet. Kirjan alussa kuvioihin tulee myös Ocean, uuden koulun suosikkipoika ja korisjoukkueen kapteeni. Ocean on ainoa,  johon Shirin alkaa luoda jonkinlaista suhdetta tultuaan uuteen kouluun, jos breakdance-kerhon jäseniä ei lasketa mukaan. Shirinin ja Oceanin välille syntyy heti romanttista jännitettä, mutta Shirin on jatkuvasti ihmeissään, että Ocean edes haluaa olla hänen kanssaan missään tekemisissä.  Kirjan tapahtumat sijoittuvat hetki 9/11-tapahtumien jälkeen ja Shirin sai sekä edellisessä että uudessa koulussa vihaisia reaktioita hijabin käytöstä muilta koulun oppilailta. Kirjan tapahtumat myös käsittelevät jatkuvasti Shirinin rasismikokemuksia ja kaikki muu Shirinin elämässä jää niiden varjoon. Teos on raskasta luettavaa ja pohdimme, että teos vaikuttaa enemmän kirjoitetun valkoiselle lukijakunnalle. “En minä halunnut hänen sanovan sinusta mitään kamalaa. Halusin meidän pystyvän keskustelemaan stereotypioista ja siitä miten vahingollisia ne ovat. Siitä miten sinä olet paljon enemmän kuin hän kenties olettaa sinun olevan.” Kun kirjassa seurataan breakdance-kerhon harjoituksia tai Shirinin ja Oceanin ihastumisen hetkiä, tuntui, että ehkä nyt kirja lähtisi vihdoinkin käyntiin. Totesimme kuitenkin muutaman lukupiiriläisen kanssa, että pian tämän jälkeen aihe kääntyi aina takaisin rasismiin ja Shirinin ikäviin kokemuksiin. Tämä sama kaava toistuu moneen kertaan. Kirjan takakannessa kerrotaan, että Rakkaus suurempi kuin meri perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja se paistaakin paljon teoksesta läpi. Puhuimme lukupiiriläisten kanssa, että tuntuu, että kirjailija on ottanut mukaan kaikki omat rasismikokemuksensa, miettimättä sen pidemmälle, miten se välittyy nuorille ruskeille ja mustille lukijoille. Teoksessa oli myös paljon valkoisen pelastajan asetelmaa. Lisäksi Shiriniä ei paljoa haitannut häneen kohdistuvat haukkumiset, mutta hän oli valmis tekemään mitä vain, jotta valkoinen ihana Ocean saisi elää rauhassa elämäänsä.  “Ja minä tiesin, että olin juuri tehnyt siitä kaikesta vain entistä kamalampaa.” Osa lukupiiristä oli alun alkaenkin päättänyt jättää teoksen lukematta, mutta ne muutamat jotka sen lukivat kokonaan totesivat etteivät muut menettäneet mitään. Emme siis suosittele kirjaa eteenpäin, etenkään nuorille lukijoille joille kirja on erityisesti suunnattu. Rakkaus suurempi kuin meri, Tahereh Mafi, Otava, 2019 Suomentanut Leena Peltomaa Englanninkielinen alkuteos: A Very Large Expanse of Sea

Plenty (Layers) on Plenty-sarjakuvakollektiivin toinen julkaisu, joka julkaistiin loppukeväästä 2024. Kokoelmasta löytyy monen kollektiivin ensimmäisestä julkaisusta, Plenty (Body Politics) , tutun taiteilijan teokset, mutta myös kaksi uutta taiteilijaa on mukana. “Therefore the story became an indirect experience and important memory to you” Plenty (Layers) sarjakuvakokonaisuutta alettiin suunnitella toukokuussa 2023 ja kollektiivi päätti käsitellä tällä kertaa oman olemuksen eri kerroksia ja sitä, kuinka jokainen maadoittaa itsensä. Teoksessa teemaa lähestytään henkilökohtaisen ja poliittisen näkökulman sekoituksella ja hyvin eri näkökulmista. Sarjakuvat ovat lyhyitä ja taiteilijoiden tyylit todella erilaisia. Tämä tekee lukukokemuksesta kiinnostavan ja vaihtelevan. Eri lukijoille varmasti iskevät eri sarjakuvat ja on helppo kuvitella, että kokoelmasta löytyisi jokaiselle jotakin. “In the fall all the time goes to gathering winter storage, like picking mushrooms.” Ennen kuin hypätään itse sarjakuviin, kollektiivi pohjustaa lyhyesti yhteistä teemaa ja esittelee kokoelman lähtökohdat. Sen jälkeen avataan muutamalla lauseella jokaisen taiteilijan ajatusta sarjakuvan takana. Kirjan lopussa esitellään myös sarjakuvataiteilijat ja ohjataan, mistä heidän tuotantoaan voi löytää lisää. Teemojen avaaminen pohjusti lukukokemusta ja helpotti sarjakuvien tulkintaa ja tarinoiden ymmärtämistä. Me molemmat luimme kuvaukset ennen sarjakuvista nauttimista ja palasimme niihin myös takaisin sarjakuvia seuratessa. “See, this is the sort of crap I do instead of managing my life like a human being. It’s fucked.” Taiteilijat käsittelevät erilaisia teemoja, jotka kaikki kuitenkin jollakin tavalla liittyvät yhteiseen kattoteemaan “layers”. Ennekelin sarjakuva käsittelee kehonkuvaa. Se kuvaa itsevihaa, erilaisia odotuksia tietynlaisia henkilöitä kohtaan, ennakkoluuloja sekä lapsuuden merkitystä kehonkuvan ja ennakkoluulojen muotoutumisessa. Nam-Ken tarinassa käydään läpi suhdetta kihariin hiuksiin vanhojen kuvien kautta. Suhde hiuksiin muuttuu valkoisessa ympäristössä kasvaneen lapsen ahdistuksesta ymmärrykseen ja ylpeyteen. Sarjakuva oli etenkin Aracelikselle todella samaistuttava kaikkine hiusten muutoksine ja tunteineen, jotka välittyivät lukijalle kuvista ilman sanoja.  Warda Ahmed kuljettaa lukijan kuvitteelliseen lähitulevaisuuteen, jonka kerrokset avautuvat maailman rakennuksen ja hahmojen kautta. Keskustelut ja kertomus jättävät paljon aukkoja lukijan oman mielikuvituksen täytettäväksi ja kutsuvat herättelemään omaa tarinankerrontaa lyhyen pohjustuksen ympärille. Shambhavi Singh käsittelee sarjakuvassaan Beholder sanattomasti ihmisen sisäistä kamppailua kehonkuvaan ja yhteiskunnallisiin normeihin liittyen. Jade Lönnqvist kuvaa What if? -sarjakuvassaan millaista on elää ADHD:n kanssa ja minkälaisia tunteita ja ajatuksia uusi lääketieteen uraauurtava ADHD-oireet täydellisesti parantava implantti herättää.  Maryam “Mellu” Abuzaid-Ryun sarjakuvassa käsitellään ylisukupolvisten muistojen ja perinnön siirtymistä perheenjäseneltä toiselle ja vaikeidenkin aikojen vaalimista, keskittyen palestiinalaisiin juuriin. Sarjakuvassa muistoja ja perintöä symboloivat kasvin siemenet ja puutarhat, joita hoitavat eri sukupolvien edustajat. “Maybe you shouldn’t believe everything your parents say.” Sarjakuvissa käsitellään vaikeita tunteita ja aiheita, mutta monesta löytyy myös paljon toivoa ja hyväksyntää. Suurimman osan loppu on onnellinen, eikä ainakaan lohduton, ja sitä kautta koko kirjan tunnelma on levollinen. Kuvitukset ovat valloittavia. Väreillä, ilmeillä ja symboleilla saadaan viestittyä valtavasti ja oli hauska huomata, kuinka osa tarinoista ei vaatinut sanoja ollenkaan. Lyhyet muutaman sivun sarjakuvat kertovat suuria tarinoita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Kokoelman luettua jää rauhallinen, toiveikas olo. Plenty (Layers), Plenty collective, 2024 Taiteilijat: Nam-Ke, Ennekeli, Warda Ahmed, Jade Lönnqvist, Shambhavi Singh, Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryu Plenty-kollektiivin tarkoituksena on koota yhteen kansainvälisiä BIPoC-sarjakuvantekijöitä.

POC-lukupiirin nelivuotisen olemassaolon aikana olemme ehtineet järjestää kaikenlaisia tapahtumia. Olemme kutsuneet mustia ja ruskeita lukijoita POC-lukupiirin tiloihin lueskelemaan kirjoja yhdessä, vierailleet kouluissa, raahanneet kaikki kirjamme puistoon ohikulkijoiden ihmeteltäviksi, kuratoineet näyttelyitä kirjastojen hyllyille, kokoontuneet keskustelemaan jostakin kirjasta yhdessä tuntemattomien kanssa ja sitten tuttujen, kun samat ihmiset ovat saapuneet uudelleen. Parasta POC-lukupiirin tapahtumissa on ollut nähdä, että tapahtumat ovat olleet osallistujille merkityksellisiä. Aloitimme tapahtumien järjestämisen siksi , että oman suljetun lukupiirimme myötä huomasimme, kuinka ihanaa oli päästä keskustelemaan kirjoista vertaistuellisessa tilassa. Myöhemmin tapahtumien järjestämistä on motivoinut myös positiivisen representaation ja POC-kirjailijoiden kirjallisuuden levittäminen laajemmalle sekä vastaanotto niitä tarvitsevilta. Etenkin kouluihin päätimme ujuttautua myös siksi, että saisimme hieman rikottua kouluinstituution sekä nuorille esiteltävän kirjallisuuden valkoisuutta. Yläasteella ja lukioissa on innostuttu meidän esittelemästämme kirjallisuudesta ja olemme käyneet ihania keskusteluja kirjoista, joissa osa nuorista on nähnyt ensimmäistä kertaa itsensä näköisiä hahmoja. Vaikka joka luokasta löytyy ahkeria lukijoita, olemme törmänneet myös nuoriin, joille meidän tapahtumaa varten luettu teos on ollut ensimmäinen kirja, joka on aidosti innostanut lukemaan. Etenkin nämä kohtaamiset ovat vahvistaneet käsitystämme siitä, että jos nuorille ei esimerkiksi kouluissa tarjota moninaista representaatiota ja heitä aidosti kiinnostavaa kirjallisuutta, on turha voivotella nuorten lukemattomuutta. Tapahtumiemme jälkeen opettajat ovat usein kyselleet kirjalistojemme perään, toisinaan myös oppilaiden toivosta, ja kun olemme palanneet johonkin kouluun uudelleen, opettajat ja oppilaat ovat kertoneet lukeneensa meidän vinkkaamia kirjoja osana opetusta. Pientä muutosta on siis näkyvissä ja opettajien halukkuus tarttua moninaiseen kirjallisuuteen on tuntunut lohduttavalta. Myös vanhempien aktiivisuus on ihastuttanut , kun he ovat raahanneet lapsensa POC-lukupiirin kirjapiknikeille tai lukunurkkauksiin. Vierailu on usein palkittu ilonkiljahduksilla ja onnellisilla hymyillä, kun lapset ovat bonganneet kirjojen kansista itsensä näköisiä hahmoja harrastamassa samoja asioita kuin he itse. Vanhemmat kävijät ovat sanoittaneet kokemuksiaan eri tavoin, mutta sama ilo ja innostus on näkynyt etenkin lukuhetkiin ja lukupiireihin osallistuneiden aikuisten silmissä. Arjen keskellä on ollut ihana ottaa aikaa lukemiselle ja lukukokemuksista keskustelulle. Meidän tapahtumamme ovat toistaiseksi sijoittuneet pitkälti pääkaupunkiseudulle , vaikka tiedämmekin Instagramin kautta, että osallistujia löytyisi myös kauempaa. Etenkin kirjastojen kautta toteutettavien POC-lukupiiri vinkkaa! -kirjanäyttelyiden kautta olemme kuitenkin saaneet mustien ja ruskeiden kirjailijoiden kirjoja esille myös muihin kaupunkeihin Suomessa. On ollut hauska seurata Instagramin kautta, mitä kävijät ovat lainanneet näyttelystä. Myös kirjastoilta olemme saaneet kiitosta ja kuulleet, kuinka näyttelyn kirjoja on täytetty ahkerasti näyttelyn ollessa pystyssä. Näyttelyiden avulla kirjastojen asiakkaat ovat tunteneet itsensä nähdyiksi, ja sitä kokemusta pyrimme luomaan jatkossakin. Jos haluaisit saada tiedon tulevista tapahtumista aina suoraan sähköpostiisi, voit liittyä POC-lukupiirin sähköpostilistalle laittamalla viestiä osoitteeseen poc.lukupiiri@gmail.com .

Kokonainen minä on Familia ryn koordinoima osallistava lastenkirja, joka on suunnattu alle kouluikäisille. Teoksen tarkoituksena on kertoa kahden kulttuurin lasten kokemuksista ja arjesta seikkailunomaisesti, sekä lisätä keskustelua lasten omista kielistä ja kulttuureista kotona ja päiväkodeissa. Vauhdikkaan fiktiivisen tarinan jälkeen teoksessa on kattava tieto-osuus kasvattajille, jossa käsitellään monikulttuurisuutta ja sen huomioimista etenkin lapsiryhmissä. “Se antaa lapsille mahdollisuuden tuoda itse esiin kieliään ja kulttuurejaan lukuhetken yhteydessä sekä päiväkodeissa, että kotona perheen kanssa.” Tarina seuraa 6-vuotiaiden Jabalin ja Viiman ystävystymistä päiväkodin pihalla ja sitten matkaa taikamaailmaan auttamaan Viiman serkkua Linhiä. Kaikkien lasten perheissä puhutaan useita kieliä ja lapset itse samaistuvat moniin eri kulttuureihin. Viiman serkku Linh asuu taikamaailmassa, jonne saa yhteyden videopuhelulla. Linh on jo 7-vuotias ja koulussa. Hänen koulussaan on tulossa kulttuuripäivä, jossa kaikkien tulisi puhua muille omasta kulttuuristaan. Linhiä pelottaa esiintyminen, koska hänen perheensä on monikulttuurinen, eikä hän halua valita vain yhtä kulttuureistaan esiteltäväksi. Jabali ja Viima matkaavat Viiman piirtämällä taikalentokoneella Linhin luokse auttamaan tätä pulman kanssa. “‘Missä me olemme? Mitä hiuksilleni ja vaatteillemme on tapahtunut?’ Jabali kysyy hämmästyneenä.’ ‘Luulen, että olemme saapuneet taikamaailmaan,’ Viima vastaa.” Yhtenä tarinan viestinä on, että on hyvä rohkeasti kokeilla uusia asioita, vaikka ne aluksi jännittäisivät. Koskaan ei tiedä mitä siitä seuraa. Alussa Jabalia jännittää lähestyä Viimaa ja samoin Linhiä jännittää esiintyminen, joka kuitenkin Jabalin ja Viiman tuella sujuu hyvin. Lasten matkassa seikkailee Viiman pehmolelu, sateenkaarenvärinen kissa nimeltään Kissa-Orava. Kissa-Orava kysyy sivun laidasta erilaisia kysymyksiä auttaen kasvattajia keskustelemaan kirjan teemoista lasten kanssa. Kirjan lopusta löytyy vielä lisää kysymyksiä, jotka toimivat apuna keskustelevaan lukemiseen. “Kuinka montaa kieltä teidän ryhmässänne tai perheessänne puhutaan?” Kirjat kuvitukset ovat ihanan värikkäitä ja eläviä. Me tykästyimme erityisesti kirjan aukeamaan, jolla Jabali ja Viima lentävät taikalentokoneella. Aukeamalle kannattaa pysähtyä tutkimaan hienoja yksityiskohtia kuvituksesta. Luimme teosta myös 8-vuotiaan kanssa ja vaikka kirja on suunnattu vähän nuoremmille, tykkäsi testilukijamme tarinasta ja etenkin Jabalin ja Viiman matkasta taikamaailmaan. Testilukijamme on myös itse kahden kulttuurin lapsi, joten Kissa-Oravan lisäkysymykset toimivat hyvinä keskustelunavauksina ja tuntuivat luonnolliselta osalta tarinaa. Värikkäät kuvitukset olivat myös testilukijan mieleen. Kun Jabali ja Viima ovat tutustuneet päiväkodin pihalla, he päättävät lähteä Viimalle syömään välipalaa nälän yllättäessä. Me lukiessa ihmettelimme sitä, kuinka lapset kesken päiväkotipäivän lähtevät kotiin ilman aikuisen seuraa. Tämä seikka ei kuitenkaan meidän testilukijaa kummastuttanut, vaan ainakin 8-vuotiaalle oli jo selvää, että kyseessä on vain satu, eikä niin toimita tosielämässä. “‘Minun mielestäni kielet ovat kauniita,’ Viima sanoo.” Kirjan taiteellinen tiimi on rakentanut tarinan yhdessä monikulttuuristen nuorten kanssa. Hahmot ja tarinat pohjaavat nuorten kolmessa yhteiskehitystyöpajassa hahmottelemiin luonnoksiin. Lopullisen tarinan on kirjoittanut lastenkirjailija Wende Luvinga ja kuvitukset luoneet Maryam Abuzaid-Ryu ja Noora Ketolainen. Me olimme mukana projektin asiantuntijaryhmässä ja saimme pariin otteeseen kommentoida kirjan sisältöjä. Loppujen lopuksi keskustelua asiantuntijaryhmän kanssa käytiin vain vähän ja myös hieman epähedelmällisissä kohdissa. Ensimmäisen kerran keskustelua käytiin, kun vielä juuri mitään ei ollut valmiina, joten kommentointikin oli hankalaa. Seuraavan kerran saimme käsikirjoituksen eteemme kun kaikki oli jo lähes valmista, eikä isompiin muutoksiin ollut enää aikaa. Me kaksi pääsimme kuitenkin vaikuttamaan jo työryhmän muodostumisvaiheessa tuomalla esiin näkemyksemme siitä, että meidän mielestämme tällaiseen kirjaan on tärkeää koostaa myös työryhmä sellaisista tekijöistä, jotka ovat itse kasvaneet monikulttuurisina lapsina. Alussa kirjan työryhmä koostui vain monikulttuuristen lasten vanhemmista, joilta oma henkilökohtainen kokemus puuttuu. Me kommentoimme lyhyesti myös lopun tieto-osuutta, jota muut asiantuntijat olivat rakentamassa enemmän. Tieto-osuus on meidän mielestämme onnistunut ja luo tarinan kanssa kivan ja tärkeän kokonaisuuden tukemaan varhaiskasvatusta. “Varhaiskasvattajilla ja vanhemmilla on tärkeä rooli, sillä he auttavat lasta tulkitsemaan ympäröivää maailmaa ja rakentamaan omaa elämäntarinaansa jo pienestä pitäen.” Familia ry jakaa kirjaa nyt ilmaiseksi päiväkoteihin ja siitä voi pyytää kopion omaan päiväkotiinsa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen laura.hytti@familiary.fi. Kuvassa näkyy myös Familia ryn ja Good Hair Dayn yhdessä luoma ihana Hiuspäivä-puuhakirja, joita saimme muutaman kappaleen. Me otamme puuhakirjat mukaan POC-lukupiirin 4v-synttäripiknikille puuhaksi nuorimmille osallistujille! Kokonainen minä, Wende Luvinga, Familia ry, 2024 Kuvittaneet Maryam Abuzaid-Ryu & Noora Ketolainen

Kane Black on vaikutusvaltainen, rikas ja vetovoimainen leskeksi jäänyt nuori mies. Hän suree vaimoaan, jonka muiston ympärille on rakentanut koko elämänsä, kunnes vaimo, Lily, ilmestyy yllättäen takaisin hänen elämäänsä. Amy on täysin Kanen pauloissa, vaikka onkin ajautunut naimisiin Kanen veljen kanssa. Hän kokee kohdanneensa vääryyttä koko perheeltä, johon on joutunut avioliiton kautta ja haluaa kostonsa. Aseenaan hänellä on bisnekset.  Aliyah, Kanen äiti, haluaa parasta lapsilleen ja perheyritykselle ja siksi eroon tietyistä ihmisistä, kuten esimerkiksi Amysta, joka on Aliyahin mielestä nätti, mutta juo potentiaalinsa hukkaan. Lily törmää aviomieheensä kadulla oltuaan kuusi vuotta kadoksissa, lähtee säikähtäen miestä karkuun, jää auton alle ja menettää muistinsa. Koomasta hän herää aviomiehensä kylmästä asunnosta, jossa hän yrittää ottaa selvää kadotetuista vuosista. “Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että koko omaisuuteni, koko perheeni, on vaarassa, ja sisälläni alkaa kuplia sireeni. Kohta se kiehuu yli.” Romanttista jännäriä seurataan neljän hahmon näkökulmista. Amyn ja Alyahin näkökulmat ovat jossain määrin samankaltaisia. Molemmat naiset ovat katkeria ja haluavat saada tahtonsa läpi. Molemmilla on jonkin verran sisäistettyä naisvihaa ja heillä on keskenään miekat ristissä. Hahmot ovat vaikeasti samaistuttavia ja toisinaan jopa vastenmielisiä, siksi oli ihan kiva, ettei heidän näkökulmiaan tarvinnut lukea jatkuvasti. Lily on omalla tavallaan myös hankalasti samaistuttava henkilöhahmo. Hän tuntuu epäjohdonmukaiselta ja on pitkään lukijalle mysteeri. Tavallaan Lily on kiltti ja hiljainen, toisinaan kuitenkin juonitteleva ja vaarallinen. Usein hänet kuvataan myös erityisen vetovoimaisena ja viettelevänä, etenkin muiden kertojien näkökulmasta. Kanen näkökulmasta tarinaa ei seurata suoraan, vaan neljäs kertoja on Witte, Kanen tarkkanäköinen hovimestari, joka tietää paljon, vaikka onkin tavallaan sivullinen. “Muistutan enemmän sitä Lilyä, josta Kane on sekaisin, kuin tuota naikkosta tällä hetkellä, ja toivon sen olevan edukseni.” Tarinan asetelma on kiinnostava ja alku koukuttava. Vaikka pitkin kirjaa koukkuna toimii kiinnostus saada selville, mistä kaikessa on oikeasti kyse, hiipui meidän innostus puolivälissä kirjaa, kun tuntui, ettei mitään selviä ja tarina etenee hitaasti. Kaikkiin hahmoihin, heidän salaistuuksiin ja ristiin meneviin motivaatioihin tutustuminen toki viekin aikaa, ja niin vievät myös seksikohtaukset. Lopussa tapahtumien vauhti kuitenkin kiihtyy. Lukija tajuaa, ettei voi luottaa kaikkiin kertojiin ja yllättävät salaisuudet paljastuvat. “Edellisessä elämässä olemme taatusti olleet parantumattoman hirveitä ihmisiä. Onhan oltava jokin syy sille, että karma on päättänyt kahlita meidät kaksi loputtoman rakkauden vankilaan, joka vaatii niin monelta hirmuisen hinnan.” Romaanissa ihaillaan paljon hahmojen ulkonäköjä ja kuvaillaan muutenkin rikkaiden ihmisten asuntoja, esineitä ja vaatteita. Kuvailua tuntui olevan jopa vähän liiaksi, vaikka ne toki kuvasivat henkilöhahmojen mielenmaailmaa. Seksiä, himoa ja fantasioita on myös reilusti. Joka ikistä tarinan hahmoa panettaa suunnilleen 24/7. Vaikka osa seksikohtauksista oli tosi kivojakin, oli niitä meidän mielestämme ihan liikaa. Seksikohtaukset vain jatkuivat ja jatkuivat, kun olisimme jo halunneet mennä tarinassa eteenpäin. Niin lähellä on aloitusosa Blacklist kirjasarjalle. Niille, joita kirjan selvittämättömät asiat jäävät piinaamaan, löytyy sarjan toinen osa jo englanniksi nimellä Too Far. Aracelis aikoo ehdottomasti jatkaa lukemista myös toiseen osaan. Tériä kiinnostaa kovasti tarinan jatko, mutta mietityttää lysähtääkö tahti seuraavassakin hitaaseen kuvailuun. Niin lähellä, Sylvia Day, Tammi, 2024 Suomentanut Siiri Hornsby Englanninkielinen alkuteos: So Close, 2023

Ajak A Majokin toinen kirja on kokoelma tekstejä vuosilta 2016-2020. Hän on aikaisemmin julkaissut runokokoelman Kins Keeper. Molempia teoksia yhdistää upeat kannet, mutta sisällöllisesti ne poikkeavat toisistaan. Ajak’tuksia koostuu erilaisista teksteistä. Osa teksteistä on päiväkirjamerkintöjen kaltaisia, osa esseemäisempiä. Jotkut tuovat mieleen kirjailijan somepostaukset, osa on aikaisemmin julkaistuja lehtikirjoituksia. Jotkut merkinnät koostuvat vain yksittäisestä lauseesta. Pääasiassa tekstit ovat suomenkielellä, mutta myös englanninkielistä sisältöä löytyy. “Minä: Kun joku sanoo, että ei oo käyny äänestämässä. Why tho? Tee se ja kerro sun frendeille et käy äänestää!” Teoksessa seurataan nimensä mukaisesti Ajakin ajatuksia  ja niiden kehitystä neljän vuoden sisällä. Teksteissä pohditaan aikuisuutta, yhteiskunnan normeja, sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta. Kirjailija kertoo omista kouluajoistaan, matkastaan Portugaliin tuttavaperheen luokse sekä kokemastaan rasismista. Hän jakaa ajatuksia lapsuudestaan ja pohtii unelmiaan.  Henkilökohtaisten aiheiden ohella seurataan suomalaisen yhteiskunnan muutoksia ja käännekohtia. Sivutaan myös muun maailman tapahtumia. Teos on kuin katsaus menneisyyteen, mutta menneisyyttä ei tarkastella nykyhetkestä käsin, vaan kuvataan sellaisena kuin se on silloin nähty. Tuntui hurjalta lukea vuoden 2018 IPCC raportin julkaisua seuranneita ajatuksia ja muistella silloin käytyä keskustelua. Tilanne tuntui jo silloin niin akuutilta, mutta sekään ei riittänyt motivoimaan tarpeeksi suurta muutosta. “Mikä muu seisoo minun ja utopiani välillä kuin minä itse?”  Teos on rakennettu kokonaisuudeksi. Alussa on henkilökohtaisempaa kerrontaa, keskeltä löytyy poliittisempaa sisältöä: kuristavaa ilmastokriisiä ja rasismikokemuksia sekä ajatuksia sen ympäriltä. Lopussa on kevyempää ja helpottavampaa ajattelua. Lukemisen jälkeen tuntuu, että on saanut kuvan kirjailijan arvoista ja taustasta. Kirjailijan itsensä mukaan teos onkin “pohjapiirros sille, että minkä sanojen saattelemana minusta on kasvanut se röyhkeä nuori nainen joka tänä päivänä olen”. Teos on hivenen yli 100 sivuinen ja helppolukuinen. Teksti sujuu hyvin eteenpäin ja lyhyisiin kappaleisiin oli helppo tarttua. Teoksesta löytyy joitakin pidempiäkin tekstejä, mutta niitä oli siellä täällä lyhyempien kappaleiden välissä. Ajak'tuksia, Ajak A Majok, omakustanne, 2024

Plenty (Body Politics) on Plenty-sarjakuvakollektiivin ensimmäinen sarjakuvakokoelma vuodelta 2022, johon on koottu kuuden POC-taiteilijan autofiktiivisiä sarjakuvia. “As long as I can remember, my body floats through all possible spaces. Without ever finding a stop or a point of connection.” Plenty (Body Politics) käsittelee nimensä mukaisesti kehopolitiikkaa ja kuinka erilaisia kehoja kohdataan yhteiskunnassa tai yksilön silmin. Kokoelman sarjakuvat ovat keskenään kuitenkin hyvin erilaisia teemoineen ja kuvituksineen. Kokoelmassa onkin kiinnostavaa juuri se, että taiteilijat ovat lähestyneet teemaa eri näkökulmista ja siten useampi lukija voi löytää samaistumispintaa yhdestä tai useammastakin sarjakuvasta. Taiteilijoiden kuvitukset vaihtelevat paljon ja ovat tunnelmaltaan todella erilaisia. Itse nautin tästä vaihtelusta ja teemojen erilaisuudesta. “the best way I can describe my experience growing up in this country and in this body, is that it felt like being slowly broken apart by an invisible, dull, lazy set of teeth.”   Sarjakuvat ovat noin kymmenen sivun mittaisia, jonka aikana lukija pääsee tutustumaan jokaisen taiteilijan ajatuksiin ja nostoihin kehopolitiikasta. Näissä lyhyissä sarjakuvissa teemoihin ei kuitenkaan syvennytä laajasti, joka herkän aiheen tiimoilta sopi itselleni hyvin. Monessa tarinassa pääsi pohtimaan omaa kehoa ja tuntemuksia, mutta pystyi valitsemaan haluaako itse viedä ajatuksia sen syvemmälle siinä hetkessä tai jatkaa seuraavaan sarjakuvaan ja nauttia vain kokonaisuudesta. Nam-Kenin aloitustarinassa seurataan henkilökohtaisen avustajan silmin pyörätuolilla kulkevan henkilön arkea, EL BOUMin sarjakuvassa tunnetaan suuria tunteita ja opitaan olemaan armollisia itsellemme sekä muille ja Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryun tarinassa paetaan mikroaggressioita omaan kauniiseen valtakuntaan. Patun sarjakuvassa tukeudutaan ystävään, Jade Lönnqvist kirjoittaa lohdullisesti kokemuksesta vähemmistön vähemmistönä ja Warda Ahmed pohtii kehonkuvaa ja feminiinisyyttä. Tykkäsin paljon kokoelman kaikista sarjakuvista, mutta Lönnqvistin teos Yeah herätti kuvituksellaan ja etenkin kirjoituksilla minussa paljon tunteita. Se oli kokonaisuutena kaunis ja toimiva teos. “i could’ve lived a very different life without this baggage. but then i’d also be someone else.” Kokoelman alku- ja loppusanat on kirjoitettu haastattelukysymysten pohjalta, jossa taiteilijat avaavat omia ajatuksia tekoprosessista. Puheenvuoroissa tulee myös esille miten Plenty-kollektiivi on saanut alkunsa.  Plenty-kollektiivi kokoaa yhteen kansainvälisiä BIPoC-sarjakuvantekijöitä luomaan yhdessä sarjakuvakokoelmia. Kollektiivin toinen kokoelma, Plenty (Layers), on julkaistu keväällä 2024. “It has been my dream for a long time to edit a comic zine.” Plenty (Body Politics), Plenty collective, 2022 Taiteilijat: Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryu, Jade Lönnqvist, Warda Ahmed, EL BOUM, Nam-Ke, Patu

Viisivuotiaille ja sitä vanhemmille suunnattu lastenkirja kertoo somalitaustaisesta ekaluokkalaisesta, Imanista.  Iman on tottunut saamaan lempiaineestaan matematiikasta aina kiitettäviä, mutta yksi matematiikan koe meneekin huonosti ja Iman lannistuu. Opettajan ja vanhempien kannustuksella Iman selviää hankalista tunteista ja jaksaa taas opiskella seuraavaan kokeeseen. Samoihin aikoihin Iman ihailee äidin huivia kotona ja pukeutuu ensimmäistä kertaa myös itse huiviin. “Iman kuuntelee isän neuvoja, asettaa vihon hetkeksi syrjään ja alkaa syödä aamiaista.” Imanin perhettä kuvataan tarinassa ihanasti ja myös suhde opettajaan on lämmin. Huiviin pukeutuminen on tuotu todella kivasti osaksi tarinaa. Vaikka Imania aluksi jännittää pukea huivi kouluun, huivin vastaanotto on koulussakin positiivinen. Tämä on varmasti monille lapsille juuri sitä tärkeää vahvistavaa representaatiota, mitä me olemme kaivanneet. “Iman tuntee olonsa erittäin itsevarmaksi. Hän tietää, että on tehnyt oikean valinnan pyytäessään äidiltä lupaa käyttää huivia.” Pienemmille lapsille koetilanteet tai kouluarvosanat eivät välttämättä ole vielä tuttuja, joten on mahdollista, että tarina tuntuu etäiseltä. Vaikean kokeen jälkeisiin lannistumisen, epäonnistumisen ja häpeän tunteisiin voi moni kuitenkin samaistua, vaikka ei aivan samassa tilanteessa olisi itse ollutkaan. Iman myös etukäteen jännittää koetta, mikä on monelle lapselle tuttu tunne. “Olet erittäin hyvä matematiikassa, ja se on lempiaineesi. Älä lannistu yhden kokeen takia. Olet saanut kaikista muista kokeista kiitettäviä arvosanoja. Kaikki oppivat virheistään, ja sinä voit kehittää taitojasi harjoittelemalla ja haastamalla itseäsi.” Oppiminen on tarinassa tuotu vahvasti kokeiden ja arvosanojen kautta, eikä niinkään uusiin taitoihin keskittyen. Mietin myös lukiessa, voiko tarinasta jäädä olo, että vain kiitettävät arvosanat ovat riittävän hyviä, tai kelpaavat.  Tarinan tarkoituksena on kuitenkin osoittaa, että virheet ovat osa oppimisprosessia, ja että aina on mahdollista opetella lisää ja parantaa suoritusta. Kukaan ei ole vain luonnostaan hyvä tai huono, vaan merkitys on omissa ponnistuksissa. Lopussa Iman saa itselleen ikioman huivin palkinnoksi hyvästä työstä, jota hän on tehnyt koulussa.  Tarinan viimeinen kohtaus on ihana. Koko perhe nauttii yhdessä jäätelöstä ja lintujen seuraamisesta puistossa. Iman oppii uutta, Salaado Qasim, Aviador, 2024 Kuvittanut Nina Aitta

Mariana Enríqueziltä on suomennettu kaksi novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät ja Sängyssä tupakoimisen vaarat sekä yksi fantasiaromaani Yö kuuluu meille. Kun tapaamme haastattelussa, Enríquez kertoo, että hänen on vaikea uskoa, että Suomessakin häneltä on julkaistu jo kolme kirjaa. “Tässä menee tavallaan sekaisin laskuissa. En sano tätä kerskuakseni. On todella uskomattoman hienoa nähdä, että Suomesta löytyy jo kolme kirjaa. En olisi koskaan uskonut, että näin kävisi ja olen iloinen. Olen yllättynyt.” Mariana Enríquezin kirjallisuudesta sanotaan sen sisältävän goottilaista kauhua ja olevan kommentaari Argentiinan poliittisesta ilmapiiristä. Kirjailija itse pitää tästä määritelmästä. Hän on kirjoittanut teksteihinsä vahvoja poliittisia elementtejä, mutta ei pidä novelleja tai romaaniaan metaforana yhteiskunnallisille asioille. “Jos haluaisin kirjoittaa poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista, tekisin sen. Ei ongelmaa. Tein sen jo ensimmäisissä romaaneissani, joissa tyyli on realistinen.” Enríquez kuittaa. Nykyään hän kuitenkin kirjoittaa kauhua, koska hänelle se on lajityyppi, joka muistuttaa eniten sitä, miltä todellisuus ja kauheat asiat tuntuvat. “Mielikuvitus on todellista, haamut ovat todellisia ja yliluonnollinen on todellista. Samassa mielessä kuin suru on todellista. Et voi koskettaa surua, et voi koskettaa irrationaalisia tai paranormaaleja asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne eivät olisi todellisia”, Enríquez toteaa. Kun Enríquez puhuu haamusta, vaikka diktatuurin haamusta, se tarkoittaa diktatuurin muistoa, joka on traumaattinen ja edelleen läsnä. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin diktatuurin haamu ilmestyy toisten ihmisten fiktiossa esimerkiksi oikeudenkäyntinä. Hänen fiktiossaan se ilmestyy haamuna. Ja se on todellinen siinä mielessä, että se on jotakin konkreettista. “Kun on sellainen historia, tuntee olevansa haamujen ympäröimä”, Enriquez tiivistää. Hän ei pidä lainkaan ajatuksesta, että mielikuvituksen asiat olisivat vähemmän todellisia tai tärkeitä. “Se on kuin sanoisi, että rakkaus ei ole todellista, koska et voi koskettaa sitä,” hän toteaa. Espanjaksi Enríquez on julkaissut yhteensä kaksi novellikokoelmaa ja neljä täyspitkää romaania. Meitä kiinnostaa, kumpi formaatti on hänelle mieluisampi, novelli vai romaani. “Novellin kirjoittaminen on minulle luontevampaa monista syistä. Luulen, että osa siitä johtuu Argentiinan kirjallisuusperinteestä, joka on hyvin novellipainotteinen. Argentiinan suurin kirjailija, Borges, ei koskaan kirjoittanut romaania. Hän oikeastaan vihasi romaaneja. Pidän kuitenkin enemmän romaanin kirjoitusprosessista. Ongelma on, että olen hyvin hyvin hidas kirjoittamaan niitä”, Enríquez miettii. Hän kertoo novelliensa olevan ytimekkäämpiä ja poliittisempia. Romaaneja hän taas ei kirjoita lyhyinä lainkaan. Tai vähintäänkin ne ovat monimutkaisia. Enríquez kertoo novellin ja romaanin kirjoitusprosessien olevan hyvin erilaisia. “Novellien kirjoittaminen on teknisempää. Täytyy suunnitella tarkkaan kuka on novellin kertoja, kuka puhuu. Mikä on pääidea ja mitä tyyliä tarinassa hyödynnetään. Tuleeko siitä ironinen, nopea vai runollinen? Romaanissa täytyy vain antaa itsensä mennä”, Enríquez toteaa. Novellin hän kertoo voivansa kirjoittaa päivässä tai kahdessa. Sen jälkeen alkaa kuitenkin hiomisprosessi, joka voisi hänen mukaansa kestää vaikka ikuisuuden. Jännitys on kuitenkin tavallaan lyhyt. Romaania kirjoittaessa aika on elastisempaa, mikä tekee siitä vaikeampaa ja lisää mahdollisuuksia epäonnistua. “Jos novelli on huono, toteat, en pidä tästä, ja siirryt seuraavaan. Mutta romaanissa olet jumissa hulluudessa. Sama koskee kirjoittajaa. Joskus olet työsi keskellä ja toteat, tämä on aika kamalaa. Ja mitä sitten teet? Jatkatko kirjoittamista?” Enríquez nauraa. Hän kertoo työstäneensä Yö kuuluu meille romaania noin viisi vuotta ja novellikokoelmia noin kaksi vuotta. Hän huomauttaa suomennosten tulleen eri järjestyksessä kuin hän on ne kirjoittanut, mikä hieman sotkee novellien kronologiaa. Ensimmäisen kerran Sängyssä tupakoimisen vaarat on julkaistu jo vuonna 2009. Etenkin Enríquezin novelleja lukiessa saattaa tuntua siltä, että ne loppuvat yhtäkkisesti, kuin kesken. Meidän polttavin kysymyksemme kirjailijalle onkin, miksi näin on. “Lyhyissä tarinoissa olemme tottuneet sitomaan tarinan lopun kauniisti. Minusta se on tapa sanoa, että asiat tulevat olemaan hyvin. Enkä usko, että asiat tulevat olemaan hyvin”, Enríquez tiivistää. “Ja mielestäni asiat eivät oikeasti pääty. Siirryt yhdestä asiasta toiseen ja elämässäsi on paljon keskeytyneitä asioita. Enkä halua, että novellit ovat lohduttavia. Epämukavuus on osa sitä, mistä ne kertovat.” Enríquezin kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Yllättävin käännös ei kuitenkaan ollut Suomi vaan Korea. Koreaksi käännetty romaani on hyvin pitkä, peräti 1500 sivua ja se on julkaistu kahdessa osassa. “Koreassa on erilaiset aakkoset. Ne ovat graafiset, joten ne vievät paljon tilaa. Ihmettelin aikovatko he todella käyttää niin paljon rahaa teokseen! Ja kuka ostaa kaksi kirjaa?” Enríquez naurahtaa hämmentyneenä. Suomenkielinen käännös ei siis yllättänyt samalla tavalla. Suomi oli muutenkin hänelle entuudestaan tuttu, kiitos Aki Kaurismäen, Hanoi Rocksin ja Tove Janssonin. “Kaurismäen elokuvat ovat hyvin suosittuja Argentiinassa. Hän käy siellä paljon ja on kuin tähti. Myös tangosta käydään keskustelua siitä, onko se kotoisin täältä vai Argentiinasta.” Enríquez kertoo. Enríquezillä ei ole tiettyä sanomaa, jota hän haluaisi kirjallisuudellaan viestiä. Sen sijaan hän kertoo haluavansa ravistella välinpitämättömyyttä. “Kun kirjoitan, teen sen itselleni. Se on kuin ravistelisi välinpitämättömyyttä. Olemme hyvin tottuneita elämään kauheiden asioiden kanssa siihen pisteeseen asti, ettemme puhu niistä ollenkaan.” Hän kertoo käyneensä keskustelua sisältövaroituksista liittyen novelleihinsa. Vaikka useat hänen tarinansa käsittelevät esimerkiksi mielenterveysongelmia, hän ei halua laittaa niiden alkuun merkintöjä. Enríquez näkee varovaisuuden johtavan toisinaan siihen, että kielletään historia ja ääni monilta asioilta. “Mitä tehdään kaikkien niiden ihmisten kanssa, joille nämä ongelmat ovat todellisuutta, eikä niistä voida puhua vain siltä varalta, että joku hypoteettinen henkilö loukkaantuu. Heidät vaiennetaan, eikä heillä ole ääntä? Ja mihin se loppuu? Loppuuko se anoreksiaan tai masennukseen tai väkivaltaan tai raiskaukseen? Kuinka monilla uhreilla on oikeus puhua?” Enríquez paljastaa mainitsevansa omaelämäkerrallisia asioita kirjoituksissaan hyvin peitettyinä ja sellaisina hän haluaa niiden pysyvän. Hän kertoo kohtaavansa usein lukijoita, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita ja heille on ollut tärkeää päästä lukemaan niistä. “Ihmiset, jotka ovat kokeneet asioita, haluavat puhua niistä. He eivät halua hiljaisuutta, koska hiljaisuus on stigma. Meidän ei pitäisi piilottaa näitä asioita. Tietenkin meidän pitää olla varovaisia ja kirjallisuus on tapa olla varovainen. Koska silloin teet jotakin, joka on tarkoitettu pohdittavaksi, kauniiksikin.” Enríquez muistuttaa. “Mutta älä vältä asioita, koska se on ihmisten rankaisemista kahdesti.” Mariana Enríquez on eräänlainen rocktähti ja hänellä on aktiivinen lukijakunta ympäri maailman. Me halusimme kuulla onko hänelle jäänyt erityisesti mieleen jokin hänen faninsa kertoma asia. “He sanovat minulle aina outoja juttuja. Monet kysyvät minulta, olenko meedio. Ja ei, olen vain kirjailija.” Enríquez toteaa nauraen. Enríquezin kirjoissa käsitellään paljon erilaisia uskomuksia, magiaa ja muuta yliluonnollista. Hän kertoo pitävänsä näistä teemoista, vaikka ei itse harjotakaan meediona toimimista. Oudoin asia jonka kirjailija on joskus saanut lahjaksi faniltaan on tarantella, tai oikeastaan tarantellan luotu nahka, joka näyttää ilman lähempää tarkastelua oikealta elävältä hämähäkiltä. Enríquez kuvaili tapahtumaa kauhistuneena, mutta kertoi edelleen omistavansa tarantellan nahkan, jota säilyttää kaapinsa perukoilla. “En pidä hämähäkeistä, varsinkaan karvaisista hämähäkeistä. En tiennyt tätä, mutta hämähäkit luovat nahkansa kuin käärmeet. Joten se oli tarantellan nahka. Jos katsot sitä, näet, että se on tyhjä. Se on kuin takki. Ja hän sanoi, että minulla on monia lisää. Haluatko valita?” Enríquez kertoo lievästi kauhistuneena. Olemme tykästyneet Enríquezin tuotantoon ja tietysti innolla odotamme uutta kirjallisuutta häneltä. Hän valotti meille hieman sitä, mitä tulevaisuudessa on luvassa. “Kirjoitan yhtä romaania hitaasti. Novellikokoelma julkaistaan englanniksi syyskuussa, joten toivottavasti se käännetään myös suomeksi”, Enríquez kertoo. Kirjailija myös paljasti, että häntä on pyydetty kirjoittamaan tietokirja lukemistaan kirjoista lapsuudesta tähän päivään asti, sillä hänen lukuhistoriansa on ollut kirjailijalle hyvin epätavallinen. Kunhan Enríquez saa kiertueensa päätökseen, hän palaa kirjoittamaan tulevaa romaania sekä tietokirjaa. Keväällä 2024 on julkaistu Enríquezin uusin novellikokoelma Un Lugar soleado para gente sombría, joka julkaistaan englanniksi käännettynä syksyllä, A Sunny Place for Shady People. MARIANA ENRÍQUEZIN LUKUVINKKI Kun odottelemme Mariana Enríqueziltä lisää kirjallisuutta, voimme lukea hänen vinkkaamansa kuubalaiaisen kirjailijan Elaine Vilar Madrugan teoksen. The Jungle Sky – Elaine Vilar Madruga “The Jungle Sky on hänen paras romaaninsa. Vau, todella väkivaltainen. Tunnen hänet ja hän kertoi minulle kirjoittaneensa kirjan aikana, jolloin kaupungissa oli sähkökatkoksia. Mielestäni hän on yksi parhaista tänä päivänä. Hän on nyt 30-vuotias.”

Me uppouduimme täysillä tähän kiihkeään aikuisille suunnattuun rakkausromaaniin. Ana Huangin Kings of sin: Viha aloittaa seitsenosaisen kirjasarjan, joka on inspiroitunut seitsemästä kuolemansynnistä. “Tai ehkä ärtymykseni liittyi jotenkin siihen, että hänen läsnäolonsa jopa rennossa paitapuserossa ja hameessa herätti sisälläni kuumuuden, jota en kaivannut. Kehoni ei ollut ennen reagoinut yhtä syvästi kehenkään, enkä edes pitänyt hänestä.” Vivian Lau on kohta kolmekymppinen ja hän tietää perheensä odottavan hänen menevän pian naimisiin – vielä hyviin sellaisiin. Laun perheellä on menestyvä yritys ja rutkasti rahaa, mutta he ovat rikastuneet vasta meneillään olevan sukupolven aikana ja ovat siksi uusrikkaita. Uusrikkaita ei hyväksytä kaikista ekslusiivisimpiin seurapiireihin ja Vivian Laun avioliiton odotetaan korjaavan tilanne. Herra Lau, Vivianin isä, kiristää seurapiirien halutuimman poikamiehen, Dante Russon, kihlautumaan Vivianin kanssa. Danten suku edustaa vanhaa rahaa ja on hyvin vaikutusvaltainen. Avioliiton kautta Laun perheellä on mahdollisuus päästä asemaan, johon heillä ei muuten olisi mitään asiaa. “‘Mode de Vie nimesi hänet viime vuonna yhdeksi maailman halutuimmista alle 40-vuotiaista poikamiehistä. Rikas, komea, paljon valtaa. Isäsi on kyllä ylittänyt itsensä.’ Äiti taputti isän käsivartta kasvot säihkyen.” Järjestetyt avioliitot ovat yleisiä Vivianin maailmassa. Vivian ei siis osaa epäillä kiristystä, vaan olettaa miesten päässeen jonkinlaiseen bisnessopimukseen. Ajatuksen vahvistaa myös Danten käytös. Mies on jatkuvasti työmatkoilla ja asettaa tiukat rajat avioliitolle. Suhde on hänelle vain yksi bisnesliike. Tarinaa seurataan niin Vivianin kuin Dantenkin näkökulmasta. Vivian suostuu kihloihin velvollisuuden tunteesta perhettään kohtaan ja toivoo avioliiton kääntyvän vielä rakkaudeksi. Dante taas pyrkii tekemään kiristyksen tyhjäksi päästäkseen eroon koko Laun perheestä. Eri näkökulmat kuljettavat tarinaa jouhevasti eteenpäin ja upottavat lukijan rikkaiden maailmaan. “Näin Dantesta unta kolmena peräkkäisenä yönä. En muistanut, mitä unissa tapahtui, mutta heräsin joka aamu siihen, että hänen aavekosketuksensa viipyili jalkovälissäni ja vatsassani tuntui kireä halun pallo.” Teos on täynnä draamaa, toiveita ja seksiä. Vaikka oli kiva lukea rakkausromaania, jossa myös himo on läsnä, oli teoksessa joitakin turhauttavia ajatuksia seksiin liittyen. Jossain vaiheessa esimerkiksi annettiin ymmärtää, että vain yhdyntä olisi seksiä. Viha on tietysti tässä osassa läsnä, mutta sitä käsitellään suoraan aika vähän. Danten viha tuntui Térin mielestä toisinaan epäaidolta, kun se oli niin jatkuvaa, mutta Araceliksen mielestä vihaa myös taustoitettiin. Tarinassa on läsnä kivoja sivuhahmoja ja Danten ja Vivianin suhdetta myös heihin oli mukava seurata. Upeiden miljöiden kuvausten mukana oli kiva kulkeutua hetkeksi muualle. Me jäämme innolla odottamaan sarjan jatko-osaa, joka julkaistaan suomeksi jo syksyllä. Kings of sin: Viha, Ana Huang, Otava, 2024 Suomentanut Elina Koskelin Englanninkielinen alkuteos: The King of Wrath, 2022