Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, että trilogioiden keskimmäiset osat ovat suunnilleen aina heikkoja. Hahmot ja maailma on jo esitelty, joten uutuuden jännittävyys ei enää kanna. Toisaalta mehukkaimmat käänteet ja loppuratkaisut on säästettävä päätösosaan. Usein toinen osa tuntuu tarinan turhalta venyttämiseltä ja vähän sama tuntu tuli tästäkin teoksesta.
Atlas – Paradoksi ei kuitenkaan suoraan ollut huono. Olin sen aloittaessani jo niin investoitunut hahmoihin, heidän välisiin suhteisiinsa ja ensimmäisessä kirjassa rakennettuun maailmaan, että vaikka juuri mitään ei tapahtunut, se ei minua haitannut. Olin vain tyytyväinen että sain kölliä sarjan maailmassa ja seurata sen hahmoja.
Tämä ei silti ollut yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa ja odotan enemmän myös trilogian viimeiseltä osalta. Jota en muuten malta odottaa. Tämän kirjan lopussa tunnuttiin pääsevän vasta asiaan, ja saatiin myös ihana romanttinen käänne, josta ei ehditty nauttia vielä alkuunkaan tarpeeksi.
“Kuten aina, Tristanin pään sisus oli sumea pyörre täynnä rämisevää raivoa, jossa jylisi myös tavallinen cocktail ilkeyttä, kipua ja loukkaantuneisuutta. Mutta nyt siinä tuntui jotain muutakin. Tekstuuri, jota Parisa ei tunnistanut.”
Paradoksi alkaa siitä, että Libby on jumissa menneisyydessä ja Callum, Nico, Parisa, Tristan ja Reina on vihitty Alexandrian seuran jäseniksi. Nico on aivan rikki Libbyn poissaolosta ja Libbyn jättämä tyhjyys ajaa hänet kaveeraamaan Tristanin kanssa. Myös Gideon on enemmän läsnä tässä osassa, hänen auttaessa Nicoa paikantamaan Libbyä.
Ensimmäisessä osassa tuntui, että hahmot alkoivat vähän lämmetä toisilleen ja myös avautua monisyisemmiksi. Tässä osassa mentiin suunnilleen takapakkia näissä asioissa. Iänikuinen vihaaminen kävi joissain vaiheissa vähän tylsäksi. Miksi te vihaatte kun voisitte tehdä yhteistyötä? Myös akateemiseen tutkimukseen käytetty vuosi, jonka nyt vihityt jäsenet käyttävät seuran kartanon seinien sisällä, tuntui jotenkin lässähtävän. Kellään ei ole suuntaa, intohimoa, toiveita tai päämääriä. Kaikki vain kelluvat ajassa.
“Jokin lävisti Gideonin kaulan, juuttui hänen kurkkuunsa ja vahingoitti hänen hengitysteitään. Hä tunsi tukehtuvansa, painoi kiireesti haavaa ja pakottautui regeneroitumaan nopeammin. Unet eivät olleet totta, haava ei ollut totta – totta oli vain kamppailu, ja siihen hän antautui epäröimättä.”
Edellisessä osassa pysyin hyvin mukana hahmojen opintojen höpinöissä ja teorioissa siitä, mitä tulee luonnonlakien suhteesta taikavoimiin, mutta tässä osassa huomasin, että annoin teorioiden mennä toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos. Olinko siis jotenkin laiskempi vai olivatko teoriat todella sekavampia ja korkealentoisempia? Luettuani muutaman muun lukijan ajatuksia teoksesta veikkaan jälkimmäistä.
“Hän avasi oven ja valmistautui sanomaan Reinalle, että vastoin yleistä käsitystä aamukuudelta ei ollut hyvät aika harjoitella ja voisiko tämä mieluummin tulla takaisin myöhemmin, kun heidän ei tarvitsisi kilpailla auringonnousun kanssa.
Mutta vastoin kaikkia odotuksia se ei ollutkaan Reina.”
Seuran ovien sisällä tapahtuvia kiinnostavia asioita ovat edelleen ihmissuhteet ja niihin liittyvät jännitteet. Kuka panee ketä? Mutta myös seurassa korkeammassa asemassa olevilla ja toisaalta seuran vastustajilla on mielenkiintoisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Lukijana olin tietysti varautunut seuraa kohtaan jo ensimmäisessä osassa ja siksi ärsyttikin, ettei samaa epäilevyyttä löytynyt yhdestäkään hahmosta. Viimeistään kuitenkin tässä osassa myös joidenkin hahmojen on kiinnostuttava seuran ja sen jäsenten motiiveista ja kyseenalaistettava asioita.
“Mikä siinä päivässä, jona he olivat löytäneet Libby Rhodesin ruumiin, sai Parisan oikein miettimään sitä yhä uudestaan? Jokin kalvoi hänen ajatuksiaan, sai ne kiertämään kehää.”
Libbyn elämä menneisyydessä oli yllättävän kiinnostavaa seurattavaa. Jossain vaiheessa lakkasin toivomasta, että Libby nyt vain äkkiä löytäisi keinon palata kotiin ja heittäydyin seuraamaan hahmon sinnikästä elämänrakennusta ajassa, joka ei ole hänen omansa. Toki rakentaen kaiken valheelle syvimpänä motivaationaan päästä takaisin omaan aikaansa.
Vaikkei Paradoksi ollutkaan mikään uusi lempikirjani, jäin heti kaipaamaan kirjan maailmaan ja kävin jo selaamassa Aulan kevään kirjakataloginkin sen toiveessa, että kolmas osa julkaistaisiin jo keväällä suomeksi. Ei sitä kuitenkaan vielä löytynyt, eli täytyy malttaa odotella, tai sitten lukea se englanniksi. The Atlas Complex, trilogian päätösosa, on julkaistu alkuperäiskielellä viime vuonna, 2024.
Atlas – Paradoksi, Olivie Blake, Aula & Co 2024
Suomentanut Kaisa Ranta
Englanninkielinen alkuteos: The Atlas Paradox, 2022
Commenti