Swing time, Zadie Smith

Helmikuun lukupiirikirjana luimme Zadie Smithin Swing time romaania. Kirjan nimi on sama suomeksi ja englanniksi ja me tartuimme kaikki tällä kertaa suomennettuun versioon. Osa meistä on lukenut Zadie Smithin kirjoja aikaisemminkin ja totesimme aikaisempien kokemustemme perusteella, ettei Smithin romaaneja ole aina helpointa ymmärtää. Niinpä päätimme tarttua tähän haasteeseen mahdollisimman turvallisella maaperällä, suomeksi.

Swing time ei kuitenkaan ollut meille hankala rakenteeltaan tai kieleltään, vaikka sen virkkeet ovatkin monipolvisia. Teos myös liikkuu useammassa ajassa, mutta liikuskelua oli helppo seurata ja lukeminen soljui mukavasti eteenpäin. Silti vain yksi meistä oli lukenut kirjan loppuun asti lukupiiritapaamiseen mennessä. Useammalta kirja oli jäänyt kesken siitä syystä, että aika oli loppunut kesken. Teos on pitkä ja tapahtumien tempo myös hidastuu etenkin viimeisen kolmanneksen osalla.

Lisäksi tarinaa oli kiva makustella pikkuhiljaa. Kirjailija on rakentanut romaaniin niin tarkkanäköisiä ihmiskuvauksia, että niitä on mielekästä ihastella ja seurata tarkemmin. Totesimme yhdessä, että oli virkistävää lukea vähän vanhempi suomennos. Joissakin uudemmissa käännöksissä olemme joutuneet harmittelemaan käännöksen laatua, jonka uskomme johtuvan nykyisestä kiireestä, resurssipulasta ja tekoälyavusteiden käytöstä. Swing timen kieli on kaunista ja käännös laadukas.

“Myös Lontoossa oli tapahtunut niinä kuukausina paljon sellaista mikä tuntui henkeäsalpaavalta: olin luopunut vihdoin asunnostani, joka oli käyttämättömänä, ja seissyt tungoksessa vaalitilaisuudessa odottamassa kaiken yötä, että sinisolmioinen mies nousisi lavalle ja myöntäisi punapukuisen äitini voittaneen.”

Tapahtumia seurataan nimettömäksi jäävän hahmon näkökulmasta, tämän lapsuudesta aikuisuuteen. Lapsuudessa elämää määrittää ystävyys Tracyyn, toiseen mustaan tyttöön, poliittisista ja sosiaalisista asioista kiinnostuneen mustan äidin tarkkailu sekä valkoisen isän hoiva, joka loppuu, kun isän läsnäolo pikkuhiljaa kuihtuu päähenkilön elämästä.

Tracy ja päähenkilö haaveilevat molemmat tanssijan urasta. He käyvät tanssitunneilla, jäljittelevät elokuvien ja musiikkivideoiden liikkeitä ja etsivät etenkin itsensä näköisiä esikuvia. Tracy vaikuttaa kuitenkin olevan ainoa, jolla on riittävät lahjat tanssijan uraan. Lisäksi päähenkilön äiti toivoo päähenkilölle aivan toisenlaista tulevaisuutta.

“Ja sitten kokouksen ollessa lopuillaan, tapahtui jotain ihmeellistä: Zoe liukui alas pöydältä, jolla oli siihen asti istunut nahkahousut jalassa ja yllään tuubitoppi – jonka alta saattoi nähdä vilauksen ruskeasta, timmistä vatsasta sekä jalokivimäisestä napakorusta –, ravisteli leijonanharjamaista puolikaribialaista kiharapehkoaan, kääntyi minuun päin huolettomasti aivan kuin ei mitään ja sanoi: ‘Saat hakea hänet silloin alakerrasta ja viedä hänet B-12 studioon, olla seurana ja hankkia hänelle mitä ikinä hän tahtookin.’”

Nuorena aikuisena päähenkilö on päätynyt kuuluisan poplaulajan avustajaksi, supertähti Aimeen varjoon. Valkoinen nainen johdattaa päähenkilöä ympäri Lontoota ja myös Länsi-Afrikkaan mukaan koulunrakennusprojektiin. Tracyyn päähenkilö ei ole pitänyt lainkaan yhteyttä. Silti ystävysten yhteys ei ole täysin kadonnut.

“Mutta minä en kertonut Aimeelle siitä, vaan Traceysta. Kuvitella, Traceystä. Kerroin koko yhteisen historiamme, tapahtumien järjestys liukui sekavasti edestakaisin ajassa ja vodkapöhnässä, kaikki kauna suurempana, meluisat asiat joko pienentyneinä tai tuhottuina, ja mitä pitempään puhuin, sitä selvemmin huomasin ja ymmärsin – ikään kuin totuus olisi ollut upoksissa ja pulpahtanut esiin vodkakaivosta –, että oikeastaan Lontoossa oli sattunut vain yksi asia: olin nähnyt Traceyn.”

Lukupiirissä pidimme erityisesti Tracyn hahmosta ja kaverusten kiinnostavasta dynamiikasta, jossa heijastuu lapsuuden ystävyssuhteisiin kuuluvat erilaiset tunteet sekä laajemmin perheiden taustan, kasvatuksen ja varallisuuden erot. Tracyn hahmo tuntui mielestämme ilahduttavan uskottavalta ja hänen käytöksensä osuvan kuvaavalta.

Aikuisuudessakin kiinnostavaa oli edelleen suhde Tracyyn, vaikka se onkin päähenkilön elämässä jäänyt taka-alalle. Aimeen hahmo taas ei kiinnostanut kaikkia ja vaikka Länsi-Afrikassa vietettyä aikaa oli ihana seurata, käytettiin Aimeen juonikuvioihin osan mielestä ihan liikaa aikaa.

“Lähes huomaamattani olin antanut ystävyyssuhteiden kuihtua. Niinpä menin sinne yksin, hankkiuduin humalaan ja päädyin makaamaan portsarin, Philadelphiasta olevan ison amerikkalaisen kanssa, joka väitti pelanneensa joskus ammattilaiskoripalloa. Kuten useimmat sen alan ihmiset – kuten myös Granger –, mies oli palkattu työhön pituutensa ja ihonvärinsä, uhkaavaksi mielletyn yhdistelmän, vuoksi. Sauhuteltuani hänen kanssaan kaksi minuuttia huomasin, että hän oli rooliinsa huonosti sopiva lempeäsieluinen tyyppi, joka eli sovussa maailmankaikkeuden kanssa.”

Afrikan maata, jossa kirjassa vietetään aikaa, ei missään vaiheessa nimetä, mutta meidän lukupiirissämme se tunnistettiin Gambiaksi. Pohdimme lukupiirissä syitä sille, miksei maan nimeä missään vaiheessa mainita. Tykkäsimme Gambian elämään liittyvistä kertomuksista ja koimme samaistumisen tunteita, vaikkeivät kaikki meistä ole juuri Gambiassa käyneetkään.

Olisimme kuitenkin siis tarvinneet lisää aikaa kirjan lukemiselle. Yksi kuukausi ei ainakaan meille tämän kanssa riittänyt ja moni sanoi tapaamisessa aikovansa jatkaa teoksen lukemista vielä loppuun asti. Tarinan tahti kuitenkin selvästi hidastuu loppua kohden ja alun innostus tuntui vähän osalta hiipuneen. Katsotaan siis tuleeko viimeisetkin sivut vielä luettua, vai jääkö tämä joiltakin vain rehellisesti kesken.

---

Swing Time, Zadie Smith, WSOY, 2017

Suomentanut Irmeli Ruuska

Englanninkielinen alkuteos: Swing time, 2016