HAKU

Kuva: Tuukka Ervasti Julian Owusu on poikkitaiteellisesti työskentelevä tanssitaiteilija ja opettaja, jonka taiteen tekemisen ydin on yhteisöjen rakentamisessa, hiphopissa, tanssissa, spoken word -runoudessa, pedagogiikassa, dekoloniaalisissa praktiikoissa ja uudelleen kuvittelemisessa. Julian käyttää sanoja kuvailemaan kaikkea sitä, mihin liikekieli ei taivu ja tanssii silloin, kun sanat eivät riitä. Julianin aiempia tekstejä voi lukea Kiharoita- (S&S), Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka- (Vastapaino) ja Kenen kulttuuriperintö? -kirjoista (Vastapaino) sekä NO NIIN -verkkolehdestä. On aikoja, kun tuntuu olevan aika vähän aikaa. Aika lailla täyteen ahtautuu kalenteri, kun kaikki on aikataulutettava, jos aikaan haluaa saada. Aikaa ei tosin lisää saada, mutta ajan puitteessa on saatava aikaiseksi se, minkä on aikonut. Ja aina kuluu enemmän aikaa kuin kuvitellaan. Tämänkin kirjoituksen aloittamisesta on kulunut jo minuuttejakin neljätoista. Aikamoista. Minua opetettiin, ettei aikaa saa tuhlata, mutta aika kuluu käytinpä sitä tai en. Tai eihän se kulu, se kertyy. Jokainen ehtyvä sekunti putoaa kuin syksyinen lehti, joka oppi juuri lentämään. Juuri tällä hetkellä kulutan aikaa istumalla ja odottelemalla taivaalta laskeutuvaa hetkeä, joka täyttäisi mieleni ajatuksilla, sivujani sanoilla ja päiväni teoilla. Sanat ovat ajattomia. Ne ovat ikuisia. Paitsi silloin, kun eivät ole. Joskus minua surettaa kaikki ne sanat, jonka ohi aika ajoi. Joskus minua surettaa kaikki ne sanat, jotka eivät tule ehtimään luokseni ennen kuin oma aikani ehtyy. Joskus suren ehtymistä. Joskus en. Joskus ehtyminen on vain kaaren pää, josta uusi voi alkaa. Joskus aika pysähtyy. Tai ainakin tuntuu siltä. Niissä hetkissä tunnen, kuinka sekunnit laskeutuvat iholleni ja imeytyvät minuun. Tunnen, kuinka kaikki aika tapahtuu samaan aikaan. Tunnen, kuinka asiat saapuvat perille. Tunnen, kuinka jokainen tapahtuva asia on ajattoman tapahtumasarjan päätepiste, keskikohta ja alku samaan aikaan. Aika vain on. Teot ne kulkevat ajassa sekä eteen että taakse. Lähes elämän verran aikaa sitten rakastuin kirjoihin, koska kiltti kirjastotäti antoi Matildan lukea niin monta kirjaa, että hän oppi ajatuksillaan liikuttamaan esineitä. Ajattelin, että minäkin voisin oppia liikuttamaan maailmaa, koska Matildan lailla minäkin olin oppinut lukemaan ennen koulun aloittamista. Lähes elämän verran aikaa myöhemmin joudun toteamaan, että en vieläkään osaa siirtää esineitä ajatuksillani. Sen sijaan, opin kyllä liikuttamaan kokonaisia maailmoja sanoillani. Nämäkin sanat liikuttavat jonkun maailmaa ajassa jonnekin. Sekin on teko. Teoilla on väliä. Enemmän kuin elämän verran aikaa sitten kuusivuotias Maya Angelou lakkasi puhumasta seitsemäksi vuodeksi. Sen aikana kiltti kirjastotäti antoi hänen lukea pienen mustille amerikkalaisille tarkoitetun lähikirjastonsa läpi ja kirjojen loputtua hankki hänelle lisää alueen laajemmasta valkoisille tarkoitetusta kirjastosta. Angelou ahmi itseensä maailmoja maailmojen perään. Kun hän alkoi jälleen puhua, hänellä oli paljon sanottavaa ja paljon sanoja, joilla sanoa sanottavansa. Olen kiitollinen niistä kaikista sanoista, joita Angelou asetti vieri viereen sellaiseen järjestykseen, johon kukaan muu ei olisi osannut niitä laittaa. Ilossa ja surussa, Angeloun sanat ovat olemassa, koska koko universumi asettui juuri siihen asentoon, johon se asettui häntä varten. Ja minua varten, kun hän kirjoitti myös minulle kirjoittaessaan koko maailmalle. Sain lapsena lahjaksi sanakirjan. Oli tajunnanräjäyttävää tajuta, että kaikki maailman sanat mahtuvat yhteen kirjaan ja että se kirja on vapaasti ihan kenen vain luettavissa. Etsin sieltä sanoja usein. Etsin sieltä totuuksia kuin pyhistä kirjoista. Etsin sieltä vaihtoehtoja. Etsin sieltä sävyjä. Muistan juhlineeni, kun löysin sanan “rufescent”, joka tarkoitti “reddish” eli punertava. Se kuulosti korviini sanalta, joka kuvasi jylhää aurinkoa kaarensa kummassakin päässä huomattavasti paremmin kuin arkinen ”punertava”. Tapasin kysellä vanhemmiltani sanoja etsittäviksi sanakirjastani. Kerran sain tehtäväkseni tutkia, mitä tarkoittaa: “Ornithological specimen of identical plumage congregate to the closest proximity” Pitkän etsimisen jälkeen minulle valkeni, että sehän tarkoittaa “Birds of a feather, flock together”. Sananlasku, jonka olin kuullut lukemattomia kertoja aiemmin. Ja minähän tiesin, mitä se tarkoittaa. Paitsi silloin, kun sanat vaihdettiin. Minun täytyi siis opetella kaikki maailman sanat, koska muuten minulta voidaan piilottaa maailmaa aivan näkyviin silmieni alle. Ja sehän ei käy lainkaan. Kun fysioterapia-opintojeni alussa sain käsiini anatomian kirjan, se oli kuin uusi sanakirja. Opettelin kaikki 206 luuta ja yli 600 lihasta ulkoa. Minun täytyi opetella kaikki, koska muuten keho, jossa asun, jää minulta ymmärtämättä. Ja sehän ei käy lainkaan. Myöhemmin ymmärsin, että kaikelle ei ole sanoja. Se taisi tapahtua silmät kiinni tanssilattialla sylikkäin. Mikään kirja ei ollut valmistanut minua kohtaamaan tunteita, jotka saavat maailman katoamaan. Sanoin ei voi kuvailla sielujen yhteen kietoutumista ja väreilevää voimaa, joka tuntuu, kun kädet melkein koskettavat. Yksikään kirjailija ei ole tyhjentävästi selittänyt auki minulle, miltä elämä tuntuu. Tai miltä tuntuu niissä hetkissä, kun sekunnit laskeutuvat iholleni ja imeytyvät minuun. Miltä tuntuu, kun kaikki aika tapahtuu samaan aikaan. Mikään määrä sanoja ei riitä kuvaamaan elettyä elämää kokonaan. Silti jokainen yritys on valtava lahja ja olen kiitollinen jokaisesta kirjailijasta, joka on kirjoittanut auki pienen palasen elämää, jossa olen nähnyt itseni.   JULIAN OWUSUN KIRJAVINKIT I Know Why the Caged Bird Sings - Maya Angelou Homegoing - Yaa Gyasi The four agreements - Don Miguel Ruiz

Best of All: The Magical Mix That’s You on vahvistava ja värikäs loru kahden kulttuurin lapsille. Tämä lastenkirja olisi ollut upeaa päästä lukemaan itse lapsena ja vähän taas itkettää se, kuinka hienoa on, että tällainen kirja on nyt olemassa. Toivottavasti jossain vaiheessa myös suomeksi! Kirjailija on kertonut saaneensa inspiraation teokselle omasta kokemuksestaan kasvattaa lapsensa arvostamaan omaa brittiläistä ja intialaista taustaansa. Hän on halunnut vahvistaa lastensa ja myös muiden lasten ymmärrystä siitä, että se mistä tulet ja kaikki ominaisuutesi ovat arvokkaita. “Your grandmothers’ wisdom, your grandfathers’ wit, their strength and their goodness, their courage, their grit.” Kertomus alkaa kuvaamalla sitä, kuinka olemme osia vanhemmistamme ja isovanhemmistamme. Sivuilla luetellaan, minkälaisia piirteitä heiltä on voinut periä. Kun ensin juurrutetaan siihen, mistä tulemme, käännetään huomio siihen, että jokainen on oma itsensä ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Kaikki nämä asiat tekevät sinusta juuri sinut. Kirjailija tuo hauskasti ja leikkimielisesti esiin erilaisia asioita, joita perimässämme ja kulttuurissamme voimme kantaa: litsi hedelmien makeutta ja kookosmaitoa, jasmiininkukkia, ruusuja ja nuotion savua, loputonta auringonpaistetta sekä lumihiutaleita ja jäätä. Kokonaisia maanosia ja maita, jotka muodostavat sinut. Tekstiä sivuilta löytyy vähän, mutta se on muotoiltu hauskasti runomuotoon sointumaan joka lausahduksella. Kuvitukset tukevat kivasti kirjoitusta ja ovat valtavan upeita ja värikkäitä. Tuntuu kuin kuvat heräisivät eloon kirjaa lukiessa. “You’re not quarter… or half… a mathematical sum… You’re entirely yourself and second to none.” Kirjan kautta voi hyvin jutella lapsentahtisesti omasta identiteetistä ja kulttuureista, tarinoista ja ilosta, jotka hänessä yhdistyvät. Teos kannustaa lasta olemaan täysin oma itsensä ja pohtimaan, mikä tekee hänestä juuri hänet. “In you the past shines like silver and gold. Maps are redrawn in the magic you hold. Countries hold hands exquisitely new, Whole continents spanned in the beauty of YOU.” Best of All: The Magical Mix That’s You, Smriti Halls, 2024 Kuvittaja: Chaaya Prabhat

Meidän kirjakokoelmassamme lastenkirjat ovat ihania, sillä niissä näkee konkreettisesti representaation. Sama on sarjakuvien kohdalla. Nuorille suunnattujen kirjojenkin kansissa usein näkyy hahmoja, ja niiden kautta saamme visuaalista representaatiota mustista ja ruskeista hahmoista kirjallisuudessa. Kuvattomissa kirjoissa, joita suurin osa aikuisille suunnatuista romaaneista on, representaatiota rakennetaan sanoin ja kuvauksin. POC-kirjailijoiden kirjoihin onkin ollut ihana uppoutua myös hahmojen kuvailujen takia. Olemme löytäneet kirjoja, joiden sivuilla kuvataan meitä, tai ei ainakaan ainoastaan valkoisia sinisilmäisiä ihmisiä. Sydän aina vähän hypähtää kun kirjassa mainitaan kaunis tumma iho, ruskeat tuikkivat silmät, upea afro, kiharat tai muu samaistuttava, joko ihaileva tai neutraali kuvaus mustien ja ruskeiden hahmojen piirteistä. “Ramy katsoi häneen. Musta kihara valahti Ramyn silmille. Se oli Robinin mielestä uskomattoman viehättävää. ‘Onko kaikki hyvin?’” – Babel, R. F. Kuang Olemme monien muiden tavoin vuosien saatossa huomanneet, kuinka valkoisten kirjailijoiden kirjoissa mustien ja ruskeiden hahmojen kuvaukset ovat usein hieman erikoisia ja pahimmillaan leimaavia ja eksotisoivia. POC-kirjailijoiden kirjoissa kuvailut ovat olleet uskottavampia ja tuntuneet samaistuttavammilta ja realistisemmilta. Uskottavien ja samaistuttavien hahmojen rakentaminen ei tietenkään jää pelkästään ulkonäön kuvailuun, vaan myös hahmojen sisäiset maailmat ja heidän kohtaamansa haasteet ja ilot, luovat meihin iskevää, tunnistettavaa representaatiota. "Panen ensimmäiseksi merkille pojan kasvot – ruskean ihon, tummat silmät ja poskipäät. Toiseksi huomaan, että hän on hyvin pitkä. Itse asiassa järjettömän pitkä. Hän näyttää naurettavalta matalan pyöräni selässä." – Rakkauden askelkuviot, Nicola Yoon Meidän suljetussa lukupiirissämme olemme lukeneet POC-kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja viiden vuoden ajan lähes kuukausittain. Lukupiirin tapaamisissa olemme riemuinneet representaatiosta etenkin silloin, kun samassa kirjassa, tai jopa yksittäisessä hahmossa, on representoitu useita eri puolia meistä. Kun kysyimme lukupiiriläisiltä, miltä on tuntunut lukea kirjoja, joissa on mustia ja ruskeita hahmoja, lyhyt vastaus oli: voimauttavalta ja vahvistavalta. “Makaan sängyssä pää hänen paljaalla vatsallaan, ja hän leikittelee tukallani vetämällä kiharat suoriksi ja antamalla niiden mennä uudelleen sikkaraan.” – Vivek Ojin kuolema, Akwaeke Emezi Lukupiiriläisten kertomuksissa toistuu huomio siitä, että POC-kirjailijoiden kirjojen lukeminen on avannut kokonaan uusia maailmoja ja muovannut käsitystä siitä, mitä kirjallisuus voi olla ja mitä jopa suomalainen kirjallisuus voi käsitellä. Itseä ja omia kokemuksia on nähnyt kirjallisuudessa ja tarinat ovat sanoittaneet myös sellaisia kokemuksia, joiden kanssa on kokenut ennen olevansa yksin. Vaikka meitä mustia ja ruskeita ihmisiä on niin moneksi, ettemme todellakaan muodosta yhtenäistä joukkiota, POC-hahmoista on usein ollut helpompaa löytää samaistumispintaa. Suljetussa lukupiirissämme osa on huomannut samaistuvansa hyvinkin erilaisista taustoista tuleviin hahmoihin. Niistä on kuitenkin löytynyt jotain tuttua, jotain yhteistä. “I came here with my sisters, Ina sanoi, mikä ei oikeastaan selittänyt mitään, mutta hänestä tuntui ettei hän voisi kertoa koko tarinaa, ei ainakaan heti, ehkä myöhemmin, ehkä huomenna kun he heräisivät yhdessä, ehkä parin vuoden päästä kun he olisivat saaneet lapsia, pesueen lapsia, joilla olisi mustat kiharat ja pisamia, isänsä pituus ja äitinsä nenä.” – Siskokset, Jonas Hassen Khemiri Osa lukupiirissämme kuvaa kokemusta, joka on meille monelle niin tuttu. Nuorena kun oma identiteetti alkoi kehittyä, hävisi sen mukana lukuinto. Oli vaikea löytää kirjallisuutta joka innostaisi, eikä se ole ihmekään, kun itseään ei löydä kirjojen sivuilta. POC-lukupiirin myötä olemme moni pikkuhiljaa saaneet lukuintoamme takaisin. Kirjallisuus, jossa mustat ja ruskeat hahmot ovat keskiössä, on rikastuttanut omaa mielikuvitusta ja vahvistanut minä-kuvaa. Juuri siitä syystä halusimme koota tähän julkaisuun todisteita siitä, että me todella löydymme kirjallisuudesta ja myös kuulumme sinne. "Hänellä on nätit, eri väriset silmät ja tosi upea iho. Sitä kai sanotaan vitiligoksi? Ihana, kiiltävä kiharapilvi...ja hän hymyilee paljon. Hän on erityinen. En ole koskaan tavannut ketään sellaista." – Brielle & Bear: Olipa kerran…, Salomey Doku “Bestikseni astuu askeleen takaperin ja ojentaa kädet suoriksi. Niihin ilmestyy ruskean ihon tilalle suomuja. Ne leviävät käsivarsiin ja sitten olkapäihin, kunnes peittävät koko yläruumiin. Ja mikä on omituisinta? Ne peittävät hänen t-paitansakin – se katoaa limittäisten suomujen alle, kunnes hän on kaulasta vyötäröön ihan oikea lohikäärme.” – Amari ja kurjat ihmeet, B. B. Alston “hän ei verrannut sen pintaa satiiniin tai silkkiin, sillä äitiin ei ollut liitetty erityistä kallisarvoisuutta tai kauneutta, hänen ihonvärinsä – ruskea, auringonlaskun lopun syvä oranssi” – Äitini omaelämäkerta, Jamaica Kincaid “Feyi oli päättänyt, kuka halusi olla tänä iltana, ja niinpä hän vastasi katseeseen kainostelematta, imi silmillään Milanin terrakotanväristä ihoa ja tumman kuparinväristä partaa.” - Hölmö rakkaus, Akwaeke Emezi “Baaritiskin ääressä istuu pari ilmentäjää. Heille tarjoilee parhaillaan pieni violettina hohtava, ruskeaihoinen aziza, jolla on kimaltelevat siivet ja suipot korvat. Hän on nimeltään Ms. Sadie. Häntä ei kannata sanoa keijuksi, sillä muuten hän huomauttaa, että keijut ovat lähtöisin Euroopasta, azizat taas ovat kotoisin Afrikasta ja ovat keijuja vahvempia.” – Nic Blake ja ihmeelliset: Ilmentäjien ennustus, Angie Thomas "Olet tumma & aina ollut kaunis: kuin yö, kuin tähti räjähdettyään, kuin obsidiaani, onyksi & gagaatti kallisarvoinen." – Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo

Me luimme vuosi sitten Martiniklubi-sarjan ensimmäisen osan, Vakoojarannikko , meidän suljetussa lukupiirissämme. Nyt sarjan toinen osa on julkaistu ja me molemmat tartuimme innoissamme jatko-osaan. Kesävieraissa seurataan taas Maggie Birdiä ja hänen ystäviään, jotka muodostavat eläköityneistä salaisen palvelun agenteista koostuvan lukupiirin. Maggie ja hänen neljä ystäväänsä ovat päätyneet Purityn pikkukaupunkiin viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Ystävykset tapaavat lukupiirin verukkeella, mutta lähinnä juovat yhdessä martineja, syövät hyvin ja keskustelevat kaikesta muusta kuin kirjoista.  “Mutta tällaiset illat neljän ystävän kanssa jatkuivat vuodenajasta riippumatta. Maggie oli tuntenut kaverinsa kymmeniä vuosia, kauan ennen kuin he kaikki olivat muuttaneet Mainen Purityyn, missä he nyt maastoituivat vähin äänin muiden eläkeläisten joukkoon. Täällä ei juuri udeltu, mitä he olivat olleet ammatiltaan, ja he saivat pitää salaisuutensa omana tietonaan.” Tässä osassa seikkailee samoja hahmoja ja pikkukaupunki on tuttu jo ensimmäisestä osasta. Tarina on kuitenkin itsenäinen mysteeri, eikä haittaa vaikka ensimmäisen osan käänteet olisivat jo unohtuneet. Purityn rauhallisia kesäpäiviä järkyttävä mysteeri kadonneesta kesävieraasta oikein imaisi meidät mukaansa emmekä me malttaneet laskea teosta käsistämme. Aracelis luki 300 sivuisen kirjan kahdessa päivässä, kun jatkuvasti oli saatava tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.  Kesävieraat alkaa vauhdikkaasti ja jännitystä pidetään yllä loppuun asti, vaikka yksittäiset kohdat tuntuvatkin ennalta-arvattavilta. Teoksessa on useampi mysteeri ja kohtalo, joita seurataan pätkissä lyhyiden kappaleiden kautta.  Kappaleita seurataan usean hahmon perspektiivistä. Keskiössä on kuitenkin perhe, jolla on kesähuvila Purityn pikkukaupungissa järven rannalla. Edellisestä kirjasta tuttu virkaa harjoittava poliisipäällikkö Jo on myös kuvioissa mukana ja selvittämässä uutta katoamistapausta. “Tämä puhelin jonka sinä ‘löysit’ autosi lavalta, on hänen. Hänen nimensä on Zoe Conover ja hän tuli perheensä kanssa Maiden Pondille. Olet ehkä lukenut uutisesta netissä tai nähnyt julisteita kaupungilla. Hän on ollut kadoksissa maanantaista asti.”   Ensimmäisessä osassa ei juurikaan oltu lukupiirin äärellä, mutta toinen osa alkaa iloksemme lukupiiritapaamisella. Siinä missä edellisessä kirjassa seurattiin paljon myös Maggien menneisyyttä, tässä ollaan selkeästi enemmän nykyajassa. Maggie ja kaverukset tuntuvat kuitenkin jäävän vähän taka-alalle. Etenkin tarinan alkupuoliskolla kiinnostavammissa rooleissa ovat poliisi Jo ja kadonneen tytön äiti. Eläkeläiset säntäilevät kuitenkin tälläkin kertaa ympäri rikospaikkoja selvittämässä johtolankoja ja ovat askeleen edellä Jota.  Teoksesta löytyy myös raakuutta ja osan kohtauksista Téri näki kuin elokuvana, mikä teki lukemisesta entistä karmivampaa. Lopulta vakoojatrilleri on kuitenkin kevyttä luettavaa kaikista karmeuksista huolimatta. “Veneessä olevat metsänvartijat olivat kyyristyneet tutkimaan laitteitaan. Moottori oli vaiennut, ja kuului vain lintujen laulua ja tammea takovien palokärkien naputusta. Maggien selkää pitkin valui hikihelmi, mutta hän ei enää tuntenut helteen kuumoitusta eikä juomansa viinin vaikutusta. Hän oli nyt valpastunut ja odotti mitä seuraavaksi tapahtuisi.  Kaksi metsänvartijaa alkoi pukeatua sukellusvarusteisiin.  Jotain oli löytynyt.” Martiniklubi-sarjan ensimmäisessä osassa meidän koko lukupiiriä raivostutti kerronnassa esiintynyt kehojen negatiivinen kommentointi. Tämä oli ehtinyt meiltä täysin unohtua, mutta läimähti taas päin naamaa heti ensimmäisissä kappaleissa. Tällä kertaa ilkeä kommentointi ei yltänyt kaikkien hahmojen näkökulmiin, mutta etenkin Maggien ja Jon ajatuksissa kuuluu vääristyneet kauneusihanteet ja läskifobia. Kommentit vähenevät kirjan edetessä, kun hahmojen ulkonäköä ei enää juurikaan kuvailla, mutta myöhemmin myös pyörätuolilla kulkevasta hahmosta puhutaan epämiellyttävään sävyyn. Jos näiden ohi pystyy katsomaan, luvassa on vetävä mysteeri. Me jäämme varauksella odottamaan jatkoa sarjalle. Kesävieraat, Tess Gerritsen, Otava, 2025 Suomentanut Ilkka Rekiaro Englanninkielinen alkuteos: The Summer Guests

Arundhati Royn Joutavuuksien jumala jakoi mielipieitä meidän suljetussa lukupiirissämme.  Valitsimme aikuisille suunnatun romaanin kesäluettavaksi ja aikaa lukemiselle tuli koko kesätauon ajan, eli lähes muutama kuukausi. Suurimmalta osalta kirja oli pitkästä lukuajasta huolimatta jäänyt kesken. Osalta siksi, ettei kirja ollut tempaissut mukaansa ja osalta siksi, ettei kirjaa tullut haettua kirjastosta ajoissa. Muutaman lukijan kaunis kieli oli kietonut pauloihinsa heti ensimmäisistä sivuista lähtien. “Kylmä yöperhonen, jolla oli harvinaisen tuuheat selkätupsut, laskeutui kevyesti Rahelin sydämelle. Sydän meni kananlihalle siinä kohdassa jossa jäätävät raajat koskettivat sitä. Kuusi nyppyä hänen ajattelemattoman sydämensä pinnalla.” Joutavuuksien jumala kuvaa lähinnä yhden intialaisen perheen elämää. Tarinan keskiössä ovat kaksoset, joilla on erikoinen yhteys, mutta teoksessa seurataan myös heidän muita sukulaisiaan useassa sukupolvessa. Osa sukulaisista asuu yhdessä ja osa kauempana, etäällä muusta perheestä. Romaanin ansioksi on luettu kaunis kieli, jota on kehuttu etenkin alkuperäiskielellä. Tästä syystä yksi meidän lukupiiristämme päätti tarttua teokseen englanniksi. Me muut haimme kirjan kirjastosta suomeksi ja moni oli sitä mieltä, että kuvailu on kaunista suomeksikin ja teksti soljuu ihanasti eteenpäin. “Ikään kuin pelkkä tahdonvoima riittäisi pysäyttämään lasten lapsuuden, kunnes hänellä olisi varaa ottaa heidät luokseen asumaan. Silloin he jatkaisivat siitä mihin oli jääty. Aloittaisivat uudelleen seitsemän vuoden iästä.”  Tarina ei ole vapaa rankoista aiheista, vaan teoksessa käsitellään esimerkiksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sitä kuvaillaan suhteellisen graafisesti. Tässä kohtaa joku mietti lukemisen keskeyttämistä, etenkin kun tapahtumiin myös palattiin muutamaan otteeseen muistoissa.  Lukupiirissä totesimme, että oli kiinnostavaa lukea Intian historiasta, kastijärjestelmästä ja muista yhteiskunnallisista asioista kuvattuna yhden perheen näkökulmasta. Tarinassa oli paljon uutta ja varmasti joitakin asioita meni meiltä myös ohi lukiessa, kun Intian historia ei ollut ennestään niin tuttua. Kirjailija on onnistuneesti luonut myös lasten ajatusmaailmaa. Lasten ajatukset ovat uskottavia ja herttaisia ja etenkin kaksosten välistä suhdetta oli ihana seurata, ainakin muutaman lukupiiriläisen mielestä. “Rahel ei kirjoittanut hänelle. On asioita, joita ei voi tehdä – kuten kirjoittaa kirjeitä osalle omaa itseään. Jaloilleen tai hiuksilleen. Tai sydämelleen.” Tämän kirjan kohdalla täytyy pystyä päästämään irti odotuksesta siitä, että tarina kulkisi paikasta A paikkaan B. Kertomus hyppii paljon ajassa ja hahmoissa ja etenkin alussa monella kesti päästä tapahtumiin mukaan. Siinä missä osa oli jaksanut lukea alun läpi ja tullut lopulta palkituksi, osa oli luovuttanut tarinan kanssa, joka ei onnistunut kiinnyttämään hahmoihin tai herättämään kiinnostusta tapahtumista. Pohdimme lukupiirissä, että sukupuu tai luettelo hahmoista, olisi voinut auttaa alun sekavuuden läpi. “Sinä päivänä heillä kaikilla oli sarit (vanhat, puoliksi ratkotut sarit); Estha toimi pukeutumisasiantuntijana. Hän letitti Sophie Molin tukan. Järjesteli Rahelin pallun ja sen jälkeen omansa. Otsassa heillä oli punainen bindi.” Teemoja kansien väliin mahtuu kuitenkin paljon. Sivuilla kuvataan rakkautta, iloa, surua, uskontoa, ahdistusta ja kateutta. Kirjassa käsitellään suhteita eri perheenjäsenten välillä ja erilaisia rooleja yhteisössä. Kuka perheestä nostetaan jalustalle, kenen toimia halveksitaan ja väheksytään ja kuka pitää perheen kasassa. Joutavuuksien jumala, Arundhati Roy, Otava, 1997 Suomentanut Hanna Tarkka Englanninkielinen alkuteos: The God of Small Things

Night of the Living Queers on yksien kansien sisään koottuja novelleja queer-POC-kirjailijoilta teemanaan kauhu ja rakkaus. Kokoelmassa on kolmetoista novellia kolmeltatoista eri kirjailijalta ja ne kaikki sijoittuvat yhteen erityiseen halloween-iltaan ja -yöhön. Night of the Living Queers on aivan upea kokonaisuus, jota en voi suositella tarpeeksi, vaikka minulla kestikin useampi kuukausi saada koko teos luettua. “The first thing I notice is that I’m the only one who can move, like everyone else in the room is frozen in space and time. Can they breathe? Or are they locked inside of their bodies? Can they sense everything happening around them?" Teoksen toimittajat kertovat esipuheessa kaivanneensa lisää QPOC-representaatiota kirjallisuuteen ja luoneensa siksi mahdollisuuden QPOC-kirjailijoille ottaa haltuun omat tarinansa. Novellit ammentavat eri kulttuureista ja niiden tarinoista ja uskomuksista, kauhuista ja rakkauden erilaisista vaiheista. Sivuilla on himoa, kaipausta sekä tutustumista toiseen ja itseen. Osa novelleista on liikuttavia ja osa niin hyvän mielen luettavaa, kuin kauhunovellit nyt vain voivat olla. Monessa tarinassa on läsnä perhettä ja ystäviä ja kaikki kertovat nuorista QPOC-hahmoista. Muuten novellit ovat keskenään erilaisia. Yhdessä ollaan työpaikalla drive-in leffateatterissa, muutamassa käydään bileissä ja parissa tarinassa mukana on jonkinlainen autiotalo tai naapuruston pelottavia uskomuksia. Myös sosiaalinen media valjastetaan kauhujen käyttöön ja yhdessä novellissa seikkaillaan yöksi suljetulla ostarilla. Pelottavien asioiden lisäksi taustalla on hellyttäviä juonikuvioita: ihastumisjuttuja ja myös pidemmän ajan rakkauksia. “A blush creeps into my cheeks. I wish it away, but the more she looks at me, the hotter my face gets. ‘I knew my awful dad jokes were good for something.’” Osa novelleista on pelottavampia kuin toiset ja joissain kertomuksissa loput jätetään auki. Silloin pahimmat kauhut jäävät lukijan kuviteltavaksi ja on lukijasta kiinni, kuinka pitkälle oma mielikuvitus vie jatkosta annetut vihjeet. Minulle aukinaiset loput vaikuttivat siihen, ettei kokonaisuus tuntunut liian pelottavalta, vaikka olenkin säikky ja yleensä kierrän kauhun elokuvissa ja etenkin videopeleissä kaukaa. Jotkut novellit kolahtivat ja koukuttivat minut tarinaansa huolella. Osasta taas en innostunut niinkään. Olin ajatellut mainita muutaman lempparinovellin kaikkien joukosta, mutta kun aloin niitä listaamaan, huomasin luettelevani yli puolet teoksen otsikoista. Lienee siis turvallista sanoa, että suurin osa on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoisia. “There’s an old man at the end of the lane, and you weren’t always afraid of him, but you can’t remember what it felt like not to be.” Tavallaan novellikokoelmassa on ihanaa se, että voi lukea vaikka yhden tarinan kerrallaan siellä täällä – novellit ovat lyhyitä, noin parinkymmenen sivun mittaisia – mutta huomasin myös, että niiden lukeminen putkeen tuntui hankalalta. Kun yksi novelli loppui ja yritin siirtyä seuraavaan, edellinen pyöri vielä mielessä. En ollut valmis päästämään irti upeista rakennelmista, jotka kirjailija oli ehtinyt kutoa edelliseen kertomukseen niin lyhyessä ajassa. Samalla uusiin hahmoihin ja tilanteisiin investoituminen tuntui hankalalta ja jouduin monen tarinan jälkeen jättämään lukemisen sikseen ja jatkamaan uudestaan myöhemmin. Sitten kuitenkin, kun tarina ei lukukertojen välissä jäänyt kesken, en tuntenut imua tarttua kirjaan uudelleen, ja niinpä saattoi mennä pidempikin aika ennen kuin aloitin jälleen uuden novellin. Tähän vaikutti toki osaltaan myös se, että novellikokoelmaa ei ole käännetty suomeksi, enkä jostain syystä tartu englanninkieliseen luettavaan aina yhtä innoissani verrattuna suomenkieliseen tekstiin. Englanniksi lukemisen aloittaminen tuntuu aina jotenkin vähän raskaammalta ja siksi saatan viivytellä aloittamista, vaikka sitten kun lukemisen aloittaa, se ei tuotakaan minulle ongelmia.  Siispä tämänkin teoksen kohdalla taas toive: kunpa tämä käännettäisiin suomeksi. Kirjailijat: Alex Brown, Shelly Page, Kalynn Bayron, Ryan Douglass, Sara Farizan, Maya Gittelman, Kosoko Jackson, Em X. Liu, Vanessa Montalban, Ayida Shonibar, Tara Sim, Trang Thanh Tran ja Rebecca Kim Wells

Meidän jokaisen sisällä on pieni tuikkiva tähti, jokaisella eri värinen ja eri muotoinen. Se tuikkii toisinaan kirkkaasti ja toisinaan, hankalissa tilanteissa, se saattaa hävitä hetkeksi kokonaan. Joskus se rikkoutuu ja särkyy palasiksi, mutta vaikka tähti pienenee tai menee rikki, on sen jokainen osa tärkeä. Muiden ihmisten tuki ja turva auttaa saamaan tähden taas kokonaiseksi ja kirkkaaksi. “Your star is a speck, a small spark deep inside.” Kirjan päähenkilö on ensimmäistä päivää uudessa koulussa. Uusi ja tuntematon jännittää, jolloin tähti kutistuu ja piiloutuu. Me tulkitsimme tähden kuvaavan jokaisen sisäistä minuutta, jota on toisinaan helpompi ja toisinaan vaikeampi tuoda esille. Teoksessa käsitellään jännityksen lisäksi ystävällisyyttä ja oma arvon tunnetta. Näin koulujen, päiväkotien ja uusien harrastusten alun aikaan nämä aiheet ovat varmasti monelle lapselle ajankohtaisia ja tämä kirja voi olla yksi tapa käsitellä niiden herättämiä tunteita. “Your star may be pink or parsley-frog green Or hummingbird blue with a glistening sheen.” Tarinaa ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, mutta halutessaan tarinan kääntää lennostakin lapselle lukiessa. Sen kieli on helppoa, lauseet lyhyitä ja tekstiä on vain muutama virke aukeamalla. Joillakin sivuilla tekstiä ei ole lainkaan. Kielessä on kuitenkin kivaa leikittelyä ja runomaisuutta, jonka säilyttämiseen tarvittaisiinkin jo vähän pidempi käännösprosessi. Me olemme netissä, ja etenkin somessa, törmänneet suureen määrään ihania lapsille suunnattuja kirjoja POC-kirjailijoilta, joita ei ole käännetty suomeksi lainkaan ja joita ei välttämättä löydy englanniksikaan Helmet-kirjastoista.  Teoksissa on laajasti representaatiota kaikenlaisista tilanteista ja tunteista sekä erilaisista ihmisistä, perheistä ja POC-lapsista, ja niitä olisi aivan ihana saada lukuun pienille myös täällä Suomessa. On harmillista, kuinka moni ihana ja representaation näkökulmasta tärkeä tarina jää meiltä sivu suun. Toivottavasti tulevaisuudessa kirjastot, kääntäjät ja kustantamot tarttuvat tähän ja muihin POC-kirjailijoiden luomiin lastenkirjoihin useammin. “A just-for-you moment may make your star glow. And much-needed comfort can will it to grow” The Star in You kuvakirjan on kirjoittanut lastenkirjailija Katrina Moore, joka on koulutukseltaan myös opettaja. Hän onkin omistanut teoksen myös kaikille oppilailleen, menneille, nykyisille ja tuleville.  Kirjassa on tarinan lisäksi upeat kuvitukset, jotka on luonut POC-kuvittaja Amber Ren. Kuvitus on kaunista ja harmonisen värikästä. Ren on pienin yksityiskohdin saanut elävöitettyä hahmojen katseita ja ilmeitä. Myös tähdet tuntuvat käsinkosketeltavilta ja niiden tunnelmat välittyvät kuvista. Kuvat on luotu digitaalisesti, mutta joidenkin sivujen taustat muistuttavat vesivärimaalausta. Se tuo ihanan, turvallisen ja seesteisen tunnelman. Me luimme teoksen meidän jo vähän vanhemmalle testilukijalle kääntäen tarinaa lukiessa suomeksi, ja myös 9-vuotias nautti kirjasta ja etenkin sen kuvituksesta. Teoksen vahvuus saattaakin olla se, että se sopii monen ikäiselle lyhyen ja koskettavan tarinansa vuoksi. The star in you, Katrina Moore, 2024 Kuvittaja: Amber Ren

Ennen kuin kahvi jäähtyy on lyhyt kirja, joka sijoittuu pieneen tokiolaiseen kahvilaan, Funiculì Funiculàhan. Kahvilasta käydään muualla lähinnä kahvilan asiakkaiden ajatusten kautta ja samat henkilöhahmot pyörivät maisemissa läpi teoksen. Funiculì Funiculà vaikuttaa tavalliselta kuppilalta, mutta on erityinen siksi, että siellä pystyy matkustamaan menneisyyteen. Menneisyyteen matkustamiseen liittyy kuitenkin paljon sääntöjä, esimerkiksi: menneisyydessä saa viipyä vain niin kauan, kuin kahvilla kestää jäähtyä ja menneisyyteen matkatessa pitää istua tietyllä paikalla, eikä siitä saa liikahtaa.   “Toisin sanoen menneisyyteen palaaminen itsessään oli muuttumassa Fumikon tavoitteeksi. Ajatus siitä, että hän pääsisi kokemaan sellaisen salaperäisen ilmiön, sai hänen pulssinsa kiihtymään. Oli vaikea sanoa oliko se hyvä vai huono asia.” Romaanissa seurataan neljää erilaista tarinaa. Tarinat rakentavat yhtenäisen kokonaisuuden, joissa on samoja hahmoja ja sama aika, mutta ne voisi lukea myös novellimaisina yksittäin.  Araceliksen mielestä Ennen kuin kahvi jäähtyy voisi olla hyvä teos, josta aloitella lukuharrastusta joko pitkän tauon jälkeen tai ensimmäistä kertaa. Koko kirja on vain reilu 200 sivuinen ja vielä lyhyempiä ovat tarinat sen sisällä. Äänikirjana teos on vajaat seitsemän tuntia ja lukijan rauhallinen ääni sopii erinomaisesti tarinan leppoisuuteen.  Téri taas ei suosittelisi kirjaa ensimmäisenä uusille lukuharrastukseen ryhtyville, koska kirjan hahmot menevät helposti sekaisin keskenään ja hidas tunnelma saattaa olla haastava. Nimiä teoksessa onkin jonkin verran ja etenkin kuunnellessa niihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. “Mutta olisiko oikein mennä itse edeltä käsin menneisyyteen saamaan kirje, jonka antaakseen Fusagi yritti palata menneisyyteen? Se tuntui melkein varastamiselta, eikä hän osannut päättää.” Romaanissa meitä viehätti kiinnostava idea aikamatkailusta, joka vaikuttaa tavallaan aika turhalta. Myös kahvilassa vallitsevassa viipyilevässä ja pehmeässä tunnelmassa oli ihana kelliä. Hahmojen ajatukset ja motivaatiot aikamatkailulle olivat kiinnostavia ja keskenään erilaisia, ja lyhyihinkin kohtaloihin ehti investoitua täysillä.  Kertomukset ovat liikuttavia tarinoita rakkaudesta sen eri muodoissa. Aracelis itki bussissa tarinalle pariskunnasta ja suorastaan vollotti työhuoneella sisaruksista kertovalle kolmannelle luvulle. Tériäkin samat kertomukset olivat koskettaneet erityisesti. “Kootake lausui jokaisen sanan painokkaasti. Hänen tunteensa eivät olleet valhetta. Eivät, vaikka Fusagi olikin unohtanut hänet, eivät vaikka hän tiesi, ettei nykyhetki muuttuisi.” Aikamatkustamiseen liittyviä sääntöjä tuli kirjaa lukiessa ilmi pikkuhiljaa lisää. Osa säännöistä herätti vain enemmän kysymyksiä ja huomasimme niissä joitakin epäjohdonmukaisuuksia. Yritimme sysätä kysymykset sivuun ja keskittyä tarinassa oleelliseen. Vaikka romaanissa on kyseinen fantasiaelementti, sen fokus on selkeästi hahmojen tunteissa ja kohtaloissa, ihmissuhteissa ja suuremmissa teemoissa kuten kiintymyksessä, menetyksessä, sairaudessa ja kyvyssä vastaanottaa rakkautta. “Täydestä kahvikupista kohoili väreilevää höyryä. Kei tunsi, miten hänen ruumiinsa alkoi vääristyä ja väreillä höyryn lailla. Äkkiä ruumis keveni, ja siinä samassa näkymä hänen ympärillään alkoi valua alaspäin kuin kolmiulotteinen video.” Ihan teoksen alussa oli kyllä erikoiset kuvailut naishahmojen ulkonäöstä ja pitkästä aikaa törmättiin niin selkeään “miehen kuvaukseen naisesta”. Teos on julkaistu alkuperäiskielellä japaniksi lähes kymmenen vuotta sitten, vuonna 2015. Onneksi tämän tyyppinen kuvailu ei jatkunut kirjassa pidemmälle ja vasta viimeisen tarinan kohdalla vastaavanlainen epämiellyttävä miehen perspektiivi naisen elämään palasi.  “Vaatteiden läpikin oli helppo kuvitella, että hänellä oli poikkeuksellisen upea vartalo. Kuin muotilehden sivuilta karannut malli, hän oli sellaine kaunotar, joka kääntää kaikkien katseet.” Etenkin Aracelista häiritsi lukiessa viimeisen tarinan vienosti havaittavissa oleva pro-life meininki. Ihmettelimme molemmat sitä, kuinka sinut kaikki teoksen hahmot olivat sen kanssa, että heille rakkaan ihmisen tuli uhrata henkensä syntymättömän lapsen puolesta ilman minkäänlaista harkintaa tai päätöksen kyseenalaistamista. Viimeisen kertomuksen aikana myös aikaisemmat tarinat väännettiin rautalangasta, mikä tuntui meille lukijan turhalta aliarvioimiselta ja turhautti teoksen loppua lukiessa. “Mutta jostain syystä hän ei kyennyt rikkomaan kaksikon välillä vallitsevaa tunnelmaa. Sanotaan, että ihmisen pitää osata lukea ilmapiiriä, ja hänestä Kootake näytti viestivän koko ruumiillaan, ettei halunnut mitään häiriöitä.” Kokonaisuudessaan Ennen kuin kahvi jäähtyy on mukavan rauhallinen ja tunteita herättävä teos. Téri mietti, että voisi suositella tarttumaan teokseen, lukemaan vain kolme ensimmäistä tarinaa ja jättämään viimeisen tarinan välistä. Ennen kuin kahvi jäähtyy, Toshikazu Kawaguchi, Bazar, 2024 Suomentanut Markus Juslin Japaninkielinen alkuteos: Coffee ga Samenai Uchini, 2015

Tykästyin viime vuonna Kahvia ja aikamatkailua -sarjan ensimmäiseen kirjaan Ennen kuin kahvi jäähtyy ja päätin kuunnella sarjan seuraavan osan. Kuunneltuani hetken Ennen kuin salaisuus paljastuu, huomasin, että en muistanut niin tarkasti edellisen kirjan henkilöhahmoja ja piti palautella omaa muistia. Nimiä ja hahmoja tulee vastaan paljon, joten tämän sarjan kohdalla suosin itse jatkossa fyysisen kirjan lukemista ja suosittelen lukemaan sarjan osat mahdollisimman putkeen. Onneksi kirjan alusta löytyy henkilögalleria, mutta äänikirjaa lukiessa se meni alkuun minulta täysin ohi. Kirjasarjassa on fantasiaelementtejä, pienen japanilaisen kahvilan, Funiculì Funiculà, kautta pääsee matkaamaan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Aikamatkaamiseen liittyy kuitenkin todella paljon sääntöjä, jotka onneksi avataan kirjan prologissa selkeästi lukijalle. “”Erään kaupunginosan erään kahvilan eräästä tuolista kerrotaan erikoista legendaa. Sanotaan, että ken siihen istuu, voi siihen istumisensa ajaksi matkustaa haluamaansa aikaan.” Vaikka tunnelma on aika samanlainen kuin ensimmäisessä osassa, en siihen kyllästynyt. Ihan alkuun pelkäsin, että koko teos on toisintoa ensimmäiselle osalle, mutta vain eri hahmoilla. Näin ei onneksi ollut. Henkilöhahmoja tulee uusia, mutta vanhoja tuttuja on myös mukana. On kiinnostavaa päästä seuraamaan tuttujen hahmojen otteita sen hetkisestä elämästään, ja sain myös päivitystä muun muassa ensimmäisen osan nuoren pariskunnan elämästä uuden hahmon sivulauseessa.  Toistoa tästäkin osasta kuitenkin löytyy, kuten ensimmäisestäkin, mutta tällä kertaa kuunnellessa se ei haitannut minua ollenkaan. Kirjan hidas ja seesteinen tunnelma sopii hyvin kahvilan tunnelmaan, ja oli kiva vain kuunnella teosta eteenpäin toistojenkin kanssa, joka osaltaan loi pysähtynyttä tunnelmaa. “Siitä huolimatta kahvilassa istui nyt menneisyydestä tullut mies. Hän oli esittäytynyt nimellä Kurata Katzuki.” Ennen kuin salaisuus paljastuu -kirjassa käydään myös tarkemmin läpi aikamatkaamista, etenkin matkaamista tulevaisuuteen ja sitä miten se toimii ja minkälaisia haasteita se mahdollisesti tuottaa aikamatkaajalle.  Teoksessa myös avataan sitä, kuka pystyy keittämään kahvit, jolla aikamatkaaminen mahdollistetaan. Kahvilan henkilökunnan välisiä suhteita puidaan kivasti ja käydään tarkemmin läpi. Nämä teemat ovat mielestäni tämän toisen osan parasta antia ja henkilökunnan kohtalot saivat minut herkistymään. “Viides sääntö. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä. Eikä kahvia voi kaataa kuka tahansa. Tällä hetkellä kahvilan henkilökunnasta ainoa, joka pystyi kaatamaan kahvin meinneisyyteen matkustamista varten, oli Tokita Kazu.” Suosittelen jatkamaan sarjaa, jos tykkäsi ensimmäisestä osasta, mutta en näe, että olisi pakko lukea ensimmäinen osa, hypätäkseen mukaan sarjan toiseen osaan. Alussa avataan hyvin tarinaa henkilögallerian ja aikamatkaamisen sääntöjen esittelyllä.  Heinäkuun lopulla on ilmestynyt sarjan kolmas osa, Ennen kuin muisto haalistuu. Uskon tarttuvani siihen piakkoin, kun kirjan hahmot ovat vielä tuoreessa muistissa. “Sitä, mitä tapahtuu aikamatkan määränpäässä, ei voi muuttaa.” Ennen kuin salaisuus paljastuu, Toshikazu Kawaguchi, Bazar, 2025 Suomentanut Markus Juslin Englanninkielinen alkuteos: Tales from the Café

Rakkauden melodia on osa Tähtiin kirjoitettu kirjasarjaa, jossa itsenäiset osat ovat nykyaikaan tuotuja versioita prinsessasaduista. Rakkauden melodia on uudelleenkerronta Pienestä merenneidosta. “Adrenaliini hyrisi Ericin suonissa. Hän ei ollut edes huomannut, että piteli yhä Melodya kädestä ennen kuin takahuoneen tohina pakotti heidät erilleen.” Me emme muistaneet kunnolla sadun yksityiskohtia, kun tartuimme romaaniin, mutta karkea juoni oli kuitenkin mielessä. Tästä syystä pelkäsimme vähän, olisiko tarina tylsää luettavaa, kun tiedämme etukäteen, kuinka käänteet suunnilleen menevät. Rakkauden melodia on kuitenkin oma tarinansa ja siinä on lähinnä vain viittauksia alkuperäiseen satuun. “‘Mis amores, miksi olette noin maanne myyneitä?’ Iggy setä kysyi. Hän oli kaikin tavoin veljensä vastakohta. Iggy sedällä oli lyhyet mustat kiharat, vaaleanruskea iho, hoikka vartalo, ja hän piti räväkämmistä puvuista.” Päähenkilön nimi on Ariel, kuten alkuperäisessä sadussa. Arielilla on seitsemän sisarta ja heidän elämässään on vahvasti vedenalainen teema. Siskoksilla on bändi, Seitsemän seireeniä, ja myös bändiä edeltävässä televisiosarjassa aiheena olivat merenneidot. Nyt Seitsemän seireeniä on kuitenkin jäähyväiskeikallaan ja vaikka Arielista tuntuu haikealta jättää fanit ja yhteinen bändi taakseen, on hän myös innoissaan aloittamassa uuden luvun elämässään. Siskosten tiukka manageri-isä on luvannut kaikille vuoden tauon julkisuudesta ja vietettyään lähes koko elämänsä parrasvaloissa tämä on Arielille suuri helpotus. “‘Tiedätkö, mitä Garcia-sukunimi tarkoittaa?’ Odelia ei odotellut vastausta vaan kääri hihansa ylös ja paljasti tatuoidut ranteensa. Niitä koristi kaksi identtistä ankeriasta, jotka oli tatuoitu merimiestyyliin.” Lähes välittömästi jäähyväiskeikan jälkeen Arielille kuitenkin selviää, ettei manageri-isällä olekaan aikomusta pitäytyä heidän sopimuksessaan, vaan hän on jo tehnyt järjestelyitä Arielin soolouraa varten, jonka tulisi alkaa välittömästi. Tilanne eskaloituu ja lopulta raivostunut Ariel karkaa baarissa törmäämänsä miehen matkaan. Mies, Eric, on nousevan bändin solisti ja tarjoaa Arielille tilaisuuden lähteä töihin fanituotteiden myyjänä heidän alkavalleen kiertueelleen. Kiertueella Arielin ja Ericin kielletty ihastus kukoistaa ja managerilla paljastuu olevan  salaperäinen yhteys Arielin vanhempiin. Siskoihinsa Ariel pitää yhteyttä ryhmächatin kautta. Kappaleiden väleissä Arielin julkisuuskuvaa seurataan juorulehtien klikkiotsikoiden ja lyhyiden somejulkaisujen kautta. “Järkytys isän kasvoilla ei ottanut haihtuakseen. Meillä oli sopimus, Ariel. Sinä suostuit siihen, että julkistaisimme soolourasi. Nyt Poe Marlowe soittelee minulle ja kyselee, pitäisikö hänen vain siirtyä eteenpäin.” Rakkauden melodia on todella helppoa ja kevyttä luettavaa. Se on ennalta-arvattavuudessaan ja yksinkertaisissa teemoissaan lohduttava. Ariel pohtii lähinnä, kuka hän on ilman lavameikkiä ja glitteriä, ruuhkan kirous väistyy yhteislaulun voimalla ja ensitreffeillä keskustelussa on muun muassa se, kuuluuko ananas pizzaan. Maailman naivistinen logiikka ja sisällöttömät keskustelut liusuvat helppoudessaan jopa tylsyyden puolelle ja etenkin kirjan alussa pohdimme, onko tässä tarpeeksi sisältöä. Kiertueella oli kuitenkin kiva päästä seuraamaan Arielin tutustumista muihin bändin jäseniin ja vaikka Arielin ja Ericin instalovesta oli välillä hankala saada kiinni, muita ihmissuhteita oli hauska seurata. Tietysti musiikki on myös isossa osassa kirjaa ja varmasti tietyntyyppisestä musiikista kiinnostuneille keskustelut siitä ovat kiinnostavampia kuin meille, joille ne jäivät vähän etäisiksi. “Esiintymislavan takana kuhisi vartijoita, avustajia ja tapahtumapäälliköitä. Ariel oli melko varma siitä, että jopa jollain valtiopäämiehillä oli kevyemmät turvatoimet. Hän ei todellaan kaipaisi vapaavuotenaan esityksen jälkeistä sekasortoa.” Ariel ei paljasta Ericille henkilöllisyyttään super suosittuna artistina, vaan käyttää oikeaa nimeään, jota kukaan ei tiedä. Araceliksesta henkilöllisyyden peittely tuntui aluksi ärsyttävältä valinnalta. Lukijalle ei selitetty uskottavasti sitä, miksei Ariel vain ole rehellinen. Tériä myös hahmon kahden nimen käyttäminen hämmensi alussa. Lopussa huomasimme kuitenkin odottavamme into pinkeänä sitä, että Ericille selviäisi totuus, kun miestä on vedätetty huolella koko kirjan ajan. “Arielin vatsaa nipisteli, kun Eric kutsui häntä sillä nimellä. Melody oli hänen oikea etunimensä, mutta edes hänen oma perheensä ei käyttänyt sitä.” Rakkauden melodiaan tarttuessa ei kannata odottaa aukotonta logiikkaa ja uskottavinta maailmaa. Romaanissa kerrotaan, ettei Ariel ole voinut tehdä mitään tavallista elämänsä aikana, sillä häntä ja hänen tekemisiään seurataan fanien ja paparatsien toimesta jatkuvasti. Bändi on super kuuluisa ja heistä kirjoitetaan jatkuvasti juorulehdissä ja muussa mediassa. Silti kun Ariel riisuu punaisen peruukin päästään ja meikit naamastaan, kukaan ei yhtäkkiä tunnistakaan häntä, meni hän minne tahansa. Kontrolloivat lattari-isät molemmilla hahmoilla, Arielilla ja Ericillä, oli turhauttavaa ja jatkaa yksiulotteista ja stereotyyppistä kaavaa latino isistä. Téri kuunteli teoksen äänikirjana, mikä toimi tämän kirjan osalla loistavasti. Tarina on yksioikoinen ja sen perässä pysyi erinomaisesti myös ilman painettua teosta. Tähtiin kirjoitettu sarjasta olemme lukeneet yhden aikaisemmankin osan, Lue minut oikein , joka perustuu löyhästi Kaunotar ja hirviö tarinaan. Näistä kahdesta Rakkauden melodia osui meille paremmin. Rakkauden melodia, Zoraida Córdova, Tammi, 2025 Suomentanut Jenni Rapelo Englanninkielinen alkuteos: Kiss the Girl

Halusimme marraskuussa tarttua johonkin uutuuskirjaan meidän suljetun lukupiirimme kanssa ja lukuun valikoitui romanttinen kustannusmaailmaan sijoittuva Jasmine Guilloryn teos Lue minut oikein. Jotta pystyimme lukea uutuuden suljetun lukupiirimme kanssa, pyysimme Tammelta kirjat lukuun koko lukupiirille. Lue minut oikein on nykyaikaan sijoittuva uudelleenkerronta Kaunotar ja hirviö tarinasta. Isabella eli Izzy on 25-vuotias musta nainen, joka haaveilee urasta kustannustoimittajana, mutta on jumittunut kustantamoon assistentin pestiin. Ylennystä ei ole näköpiirissä, palkka on pieni ja työpaikan huono ilmapiiri vie Izzyltä voimia. Lisäksi Izzy asuu edelleen vanhempiensa nurkissa, vaikka vannoi jo muutama vuosi sitten muuttavansa omilleen. “Aamulla Izzy heräsi tokkuraisena ja sipsinmurujen peitossa. Hän kääntyi hätkähtäen ja tarttui puhelimeen. Työsähköposteja alkoi yleensä tulla jo aamuviiden maissa Kalifornian aikaa – miten kukaan pystyi elämään näin päivästä toiseen?” Yrittäessään olla töissä oma-aloitteisempi Izzy nappaa tehtäväkseen houkutella tunnetulta Beau Towersilta käsikirjoitusta muistelmateoksesta, jonka Beau on jo aikoja sitten luvannut kirjoittaa. Miehestä ei ole kuulunut pitkään aikaan yhtikäs mitään, vaikka Izzy lähetteleekin hänelle aktiivisesti sähköposteja asiasta. Niinpä Kaliforniassa vietetyn työmatkan lopuksi Izzy suuntaa Beaun kotiin kysymään kasvotusten, miten muistelmateos edistyy vai edistyykö lainkaan. Vaikka Beau ei ole tyytyväinen Izzyn yhtäkkiseen ilmestymiseen, alkaa kaksikko työstää kirjaa yhdessä ja pian kirjoitusprosessin ympärille kehkeytyy muunkinlaista jännitystä.  “Hemmetti, miksi Beaun piti hymyillä noin? Nyt Izzy ymmärsi, miksi hän oli ollut sellainen sydäntenmurskaaja teininä. Ja luultavasti parikymppisenäkin. Jopa takkuisen parran takaa Beaun hymy veti puoleensa.” Me olimme lukupiirissä yhtä mieltä siitä, että tarinan alussa mutkia oli vedetty vähän turhan suoriksi Izzyn ja Beaun kohtaamisessa. Lisäksi kieli tuntui yksinkertaiselta ja viimeistelemättömältä. Parilla lukupiiriläisellä lukeminen jäi näistä syistä kesken jo ensimmäisissä kappaleissa. Teoksen loppuun asti lukeneet olivat kuitenkin jossakin vaiheessa tykästyneet tarinaan. Joidenkin mielestä Izzyn ja Beaun tutustumista toisiinsa oli ollut kiinnostavaa seurata. Osa lämpeni tarinalle vasta viimeisten kappaleiden kohdalla. Joka tapauksessa Izzyn ja Beaun kemiaa saatiin odottaa. “‘Yrititkö karata?’ Beau sanoi Izzyn marssiessa portaikkoon. Izzy käännähti. ‘Karata? Olenko minä vankina? Kävin kävelyllä, onko se siis kiellettyä?’” Kaikkien mielestä kirjan hahmot jäivät turhan yksipuolisiksi, eikä vahvaa tunnesidettä tuntunut syntyvät oikein kehenkään. Etenkin alussa Izzy tuntui valittavalta ja Beau selittämättömän tympeältä. Osa myös odotti, että kirjassa olisi käsitelty enemmänkin kustannusalaa, mutta se jäi lopulta vain pieneksi osaksi teosta. Sen sijaan ruokaa ja erilaisia välipaloja käsiteltiin ja kuvailtiin oikein olan takaa. Suloista romantiikkaa kuitenkin löytyi sivujuonteiden välistä, kunhan sitä jaksoi hetken vartoa. Lue minut oikein, Jasmine Guillory, Tammi, 2024 Suomentanut Siiri Hornsby Englanninkielinen alkuteos: By the Book, 2022

Tartuin kesälukemiseksi Yeon Somin romaaniin, Pieni korealainen keramiikkapaja. Keramiikan ystävänä kirjan nimi veti puoleensa ja teos oli juuri sopivan hidas kesäpäivien rauhalliseen tunnelmaan. Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen Jeongmin, joka on noin vuosi sitten irtisanoutunut tv-käsikirjoittajan pestistään uupumuksen vuoksi ja haluaisi uutta suuntaa elämälleen. Jeongmin on kuitenkin jämähtänyt masentuneena uuteen kotiinsa Kastanjanpiikkikylässä Soulissa. “Hän tunsi eksyneensä kolmekymppisyyden labyrintiin, muttei silti tuntenut epätoivoa – kenties siksi, että oli jo luopunut toivosta paeta. Hänen aiempi olettamuksensa leppoisasta elämästä tässä talossa oli mennyt täysin pieleen.” Etäiselle äidilleen Jeongmin ei ole vielä kertonut eronneensa työsuhteesta, eikä Jeongmin keksi, mikä olisi seuraava askel omassa elämässään. Melkein vuoden mittainen pakkoloma, pikaruokien syöminen ja yksin oleilu alkaa kyllästyttämään ja Jeongmin lähtee kävelylle viereisille pikkukujille. Sivukujalta Jeongmin löytää ulkoa katsottuna suloisen oloisen kahvilan ja päättää mennä sisälle kahville kylmän sään saattelemana. Oletettu kahvila osoittautuuki Soyo nimiseksi keramiikkapajaksi, jossa pajan omistaja Souta vastaanottaa erehtyneen asiakkaan sydämellisesti sisälle ja valmistaa palelevalle vieraalle kuuman kahvin itse tehtyyn kauniiseen savikuppiin. Souta ja hänen avustajansa Johui kutsuvat hänet kokeilemaan saven työstämistä, mutta alkuun se tuntuu Jeongministä lähes mahdottomalta, eikä saven työstämisestä näytä tulevan mitään. Pian Jeongmin kuitenkin huomaa käyvänsä useamman kerran viikossa Soyossa muovaamassa savea, ilman sen suurempia päämääriä, mutta paja tuo rutiinia Jeongminin elämään. Soyosta rakentuu Jeongminille turvapaikka, jossa hän saa ympärilleen mukavia ihmisiä ja jopa ystäviä, joiden kanssa jakaa yhteinen harrastus, juoda kahvit oppituntien jälkeen tai syödä maittava lounas pajan lämmössä. Ruokaa ja saviesineitä myös kuvaillaan ihanasti kirjassa ja aina paikoin vesi herahti kielelle. Kirjassa onkin lähes koko ajan lämmin tunnelma, jota oli kiva seurata. Pientä draamaakin mahtuu mukaan, kun Jeongmin törmää yllättäen pajalla lapsuuden entisen parhaan kaverinsa isään, joka tuo ikävät muistot menneisyydestä. Myös muiden pajalaisten välillä on paikoin hankalia hetkiä, mikä teki tarinasta uskottavamman ja mielenkiintoisemman seurata. “Juran nosti katseensa ja huomasi Jeongminin. Toisin kuin Jeongmin, joka yritti välttää katsekontaktia, Juran ei häkeltynyt, vaan tuli Jeongminin luo hymyillen silmät sirrillään ja tarttui tätä käsistä.” Vaikka Jeongminin elämää seurataan eniten, syvennyttiin myös monen muunkin pajalaisen elämään. Soyon-keramiikkapajassa työskentelevät sovussa monet eri ikäiset ihmiset ja oli kiva seurata niin teini-ikäisten kuin vanhempienkin hahmojen mietteitä. Teoksessa seurataan vuoden ajan keramiikkapajan toimintaa Jeongminin eksyttyä sinne sattumalta. Jeongmin kasvaa ihmisenä, ja alkaa löytää itseänsä sekä mahdollisia tulevaisuuden näkymiä. Monen muunkin pajalaisen elämä muuttuu suuresti kyseisen vuoden aikana. Kuka haluaa perustaa oman keramiikkapajan, kuka yrittää löytää oman polkunsa vanhempiensa painostuksesta huolimatta ja kuka seuraa omaa jo unohdettua unelmaansa. “Olen itsekin muuttunut valtavasti aloitettuani Soyossa, vaikken koskaan ollut edes ajatellut kokeilla keramiikkaa. Sydämeni on liikahtanut monta kertaa, mutta jos valitsisin kaikista mieleenpainuvimman hetken, se olisi varmasti silloin kun työskentelimme käsin ennen kuin siirryin dreijaamaan.”  Kiinnyin lukiessa useaankin hahmoista ja tunnelma oli sopivan rauhallinen, jotta pystyin kunnolla keskittymään eri hahmoihin ja heidän ajatuksenjuoksuunsa. Olikin ihana uppoutua hahmojen välisiin keskusteluihin, kirjan tunnelmaan ja yhteisöllisyyden voimaan, joka Soyon-keramiikkapajassa sykkii vahvana. Pientä ihastumista ja rakkaustarinoita oli myös pitkin kirjaa, ja niiden etenemistä myös jännityksellä seurasin. Pieni korealainen keramiikkapaja, Yeon Somin, Otava, 2025 Suomentanut Taru Salminen Koreankielinen alkuteos: Gongbang-ui gyejeol