HAKU

Elizabeth Acevedon Maata jalkojen alle on nuorille aikuisille suunnattu säeromaani. Se kertoo kahdesta tytöstä, jotka eivät tiedä olevansa sisaruksia. Toinen tytöistä asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja toinen Yhdysvalloissa, eivätkä he ole koskaan tavanneet toisiaan. Kun heidän isänsä kuolee lentokoneonnettomuudessa, salaisuudet kahdesta perheestä paljastuvat. Tarinan lähtökohdat on todella kiinnostavat ja kirjan alku piti meitä otteessaan kauniilla kerronnalla ja uskottavilla hahmoilla. Jossakin vaiheessa tempo kuitenkin hidastui ja tarina jäi junnaamaan. "Olet tumma & aina ollut kaunis: kuin yö, kuin tähti räjähdettyään, kuin obsidiaani, onyksi & gagaatti kallisarvoinen." Molemmat sisaruksista toimivat vuorotellen säeromaanin kertojina. Me menimme alussa sekaisin, ennen kuin tajusimme että teoksessa tosiaan on kaksi kertojaa ja luvuissa on selvästi merkittynä kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. “Käsivarret väsyvät, nivelet huutavat. Haluan uida, kunnes olen osa tätä vettä. Maailma hälvenee, kun on pinnan alla & valtameri kuiskii jää jää jää.” Maata jalkojen alle kuvaa suurimmaksi osaksi sisarusten ja perheiden surua ja on siksi hieman laahaava etenkin 400 sivuiseksi teokseksi. Sureminen on tietysti todellisuudessakin hidasta ja toisteista, mutta kirjaa lukiessa olisimme kaivanneet enemmän käänteitä. Kirjan parasta antia on kaunis kuvaileva kieli, joka toi vuoroin Miamin elämänrytmin ja vuoroin saaren merielämän melkein tuoksuineen ja väreineen kirjan sivuille. Kulttuurierot ja elämäntyylien eroavaisuudet nousivat selkeästi esille tarinassa ja myös niihin liittyviä tunteita tuotiin esille molempien tyttöjen näkökulmasta. “Voiko ihminen olla kotoisin paikasta, jossa ei ole koskaan käynyt? Saaren merkit ovat kaikkialla minussa, mutta mitä saari sanoisi, jos menisin sinne? Voiko ihminen väittää kodikseen paikkaa, joka ei tunne häntä, saati pidä häntä omanaan?” Yhdysvalloissa asuvalla Yahairalla on tyttöystävä, joka tuotiin ihanalla tavalla osaksi tarinaa. Suhteesta puhuttiin avoimesti ja normaaliin sävyyn, niin kuin kuuluukin. Tämä toimii hyvänä representaationa nuorille aikuisille. Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo, Karisto 2021 Suomentanut Leena Ojalatva Alkuperäiskielinen alkuteos: Clap when you land, 2020

Blackout on nuorille aikuisille suunnattu novellikokoelma, johon on koottu kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan novellit rakkaudesta. Kokoelma sisältää erillisiä tarinoita, joista voi kuitenkin lukiessa löytää pieniä yhteneväisyyksiä. Kaikki tarinat sijoittuvat yhteen iltaan New Yorkissa sähkökatkoksen aikaan. Novelleissa kuvataan erilaisia mustia nuoria eri elämänvaiheessaan, joilla kaikilla on omat murheensa ihastuksiin ja parisuhteisiin liittyen. Ystävyyteen tai vaikka sukulaissuhteisiin kuuluvaan rakkauteen ei näissä keskitytty. “Me katottiin toisiamme silmiin, ja mun tekisi niin mieli nojautua sitä vasten. Ihan vähäksi aikaa. Se tuntuisi niin turvalliselta… mutta mä hillitsen itseni posket punaisina.” Novellit kuvaavat eksiä, jotka jumiutuvat toistensa seuraan kävelemään pitkän matkan kotiin pimenevässä kaupungissa, ystävyksiä, joista toinen on salaa toiseen ihastunut ja kolmiodraamaa turistibussiin ahdettuna. Osa on suomennettu puhekielelle ja osa kirjakielelle. Me ihastuimme kaikkiin teoksen novelleihin ja eri teksteissä tykkäsimme eri asioista. Hahmot olivat ihanan uskottavia ja rikkoivat stereotypioita. Térin mielestä osa tarinoista jäi vähän pinnallisiksi ja hän olisi kaivannut jatkoa monelle novellille. Vaikka tarinat ovat todella erilaisia keskenään, teemoissa on samankaltaisuuksia. Me totesimme, että tarinat kannattaa ehkä lukea osissa, niin kuin Aracelis teki. Téri ahmi koko kirjan parissa osassa ja silloin novelleissa alkoi tuntua jo vähän toistoa. “Minä olen parhaillani polkemassa tulipaloa sammuksiin, kun hän kävelee sisään koiran kanssa. Kaikki vanhukset kiljuvat.” Me suosittelemme tätä kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi nuorille ja aikuisille. Tämä voisi toimia vaikka ihaniksi iltasaduiksi tai bussilukemiseksi hektisen elämän keskelle. Suomennetun teoksen nimi on sama kuin alkuperäisessä englanninkielisessä teoksessa, mikä on meistä ihan perusteltua, koska nimen sisältämiä merkityksiä on vaikea suomentaa yhdeksi sanaksi. Kannattaa vain olla tarkkana kirjastossa, että varaa teoksen haluamalleen kielelle! Blackout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon; Otava 2022 Suomentanut Outi Järvinen Alkuperäiskielinen alkuteos: Blackout, 2021

Angie Thomasin Betoniruusu sijoittuu Yhdysvaltoihin, 1990-luvun loppuun, ja kertoo Maverickistä. Maverick on 17-vuotias musta poika, joka asuu äitinsä kanssa Garden Heightsin lähiössä. Maverickin elämä on tasaista, mukavaa ja normaalia nuoren arkea. Hänen isänsä on niin läsnä, kuin vankilasta suinkin kykenee, hänellä on rakastava ja huolehtiva äiti, suojeleva serkku, hyviä ystäviä sekä tyttöystävä, johon hän on älyttömän rakastunut. Hänellä on myös hallinnassa oleva suhde King Lord -jengiin ja pieni tuottava sivubisnes myyden kamaa. Yhtäkkiä Maverick saa tietää isyystestistä, että hänen yhden yön säädön kolmekuinen poikalapsi on myös hänen lapsensa. Maverickin elämä kokee suuren muutoksen ja hän joutuu aikuistumaan nopeasti. “Se haukottelee ja asettuu pitkäkseen mun päälle. Alkaa olla päiväuniaika. Mä pysyn hetken paikallani. Tykkään kuunnella sen hengitystä ja tuntee sen rinnan kohoilun mun rintaa vasten.” On ihmeellistä, miten ilahduttavaa voikin olla lukea stereotypiarajat ylittävistä uskottavista ja monisyisistä mustista mieshahmoista. Me hymyilimme, naureskelimme ja olimme niin onnellisia, kun luimme kirjan alkua. Luonnollisesti alun "hyvä aika" ei kestä koko kirjaa ja kun näille hahmoille sitten ihanan alun jälkeen alkoi tapahtua myös ikäviä asioita, se kosketti. Olimme tunteella mukana kaikissa käänteissä. Kirjassa kuvataan miten Maverick kamppailee surun, velvollisuuden, vastuun ja rakkauden tunteiden myräkässä ja yrittää löytää itselleen oikeaa tapaa elää. Oli huojentavaa, että pitkin hankalaakin matkaa Maverickin ympärillä on pieniä valonpilkahduksia ja välittäviä ihmisiä. Teoksessa on hyvin esitetty millaiset tunteet ja elämäntilanteet saattavat ajaa väkivallan ja huumeiden myymisen tielle, mutta toisaalta myös vahvuutta, jonka avulla voi löytää muita reittejä. “Se huokaa. `Kuule, on emävalhe, että mustat miehet olis tunteettomia. On varmaan helpompaa epäinhimillistää meidät, jos luulee meitä sydämettömiksi. Tosiasiassa meillä on tunteet. Meihinkin sattuu, ja mekin tunnetaan surua ja murhetta. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus näyttää nekin tunteet kuin kellä tahansa.`” Oli ihanaa lukea mustasta teini-isästä, isänrakkaudesta ja epätietoisuudesta, joka varmasti kaikkia vanhempia koskettaa. Emme ole ennen törmänneet mustasta teini-isästä kertovaan teokseen, jossa isä on vahvasti läsnä joten tämä on siinäkin mielessä todella tärkeä ja kiinnostava kirja. Olemme lukeneet Betoniruusua myös kouluissa järjestettävissä kirjallisuustapahtumissamme ja se on sielläkin saanut innostuneen vastaanoton. Betoniruusu on helppolukuinen, todella vetävä ja tunnerikas teos ja sopii siksi monelle. Betoniruusu, Angie Thomas, Otava, 2021 Suomentanut Terhi Kuusisto Alkuperäiskielinen alkuteos: Concrete rose, 2021

Tartuin Nicola Yoonin nuorille suunnattuun romaaniin Aurinko on tähti, koska tykkäsin niin paljon saman kirjailijan novellista Blackout novellikokoelmassa. Harmikseni tämä ei kuitenkaan imaissut minua ihan samalla tavalla mukaansa. Tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo Natashasta, jonka perhe on juuri saanut karkotuspäätöksen Jamaikalle. Natasha käyttää viimeisen päivänsä Yhdysvalloissa yrittäen estää perheensä karkotuksen, mutta törmääkin New Yorkin kaduilla Danieliin, runopoikaan, joka uskoo, että heidät on tuotu yhteen kohtalon toimesta. "Kaikki jäävät junasta, ja tunnelma on jossakin helpotuksen ja kiukun välillä. Kaikilla on kiire jonnekin. Jumalan etsiminen ei nyt mahdu aikatauluihin." Kirja kuvaa Natashan ja Danielin yhteistä päivää vuorotellen molempien näkökulmasta. Vaikka heidän tarinansa saa hätkähdyttävän hellyyttäviä käänteitä ja kutkuttavan kiihkeitä tuokioita, en päässyt kunnolla sisälle tähän rakkaustarinaan. Heti kättelyssä Daniel on paljon kiinnostuneempi Natashasta kuin Natasha Danielista. Natasha tuntuu yrittävän vaan päästä Danielista eroon, kun taas Daniel ei haluaisi millään jättää tyttöä rauhaan. Kirjaa lukiessa tuli olo, että voisiko Daniel nyt vain jo luovuttaa ja lakata häiritsemästä Natashaa, kun Natasha ei selkeästi ole kiinnostunut. Tämän jälkeen yhtäkkisesti syttyneeseen molemminpuoliseen rakkauteen tuntui vähän vaikealta heittäytyä. "Kun avaan silmät, näen Danielin tuijottavan minua. Hän kumartuu eteenpäin niin, että tuolin kaikki neljä jalkaa ovat taas maassa. 'Entä jos sanoisin, että voisin saada sinut rakastumaan itseeni tieteellisesti?' 'Olisin pilkallinen', minä vastaan. 'Hyvin pilkallinen.'" Kirjassa on kuitenkin hyviä ajatuksia ja aitoja haasteita, joiden kanssa nuoret kamppailevat ja etenkin Natashan hahmo oli virkistävän monipuolinen ja samaistuttava. Teoksessa on hauskasti myös välikappaleita, jotka rikkovat Natashan ja Danielin tarinaa kertomalla jonkun sivuhahmon päivästä, motiiveista tai elämäntarinasta tai jopa tietoiskumaisesti jostakin käsillä olevasta asiasta, kuten hiuksista. Välikappaleet saattoivat olla jopa lempiasiani kirjassa ja onneksi niitä olikin reilusti! Vaikkei teos nyt ihan lempikirjakseni yltänyt, niin enpä jättänyt sitä keskenkään. Kai sekin siis jostain kertoo! Aurinko on tähti, Nicola Yoon, Tammi, 2019 Suomentanut Helene Bützow Alkuperäiskielinen alkuteos: The sun is also a star, 2016

Näistä raunoista oli suljetussa lukupiirissämme maaliskuun 2022 lukupiirikirja. Ananda Devin Näistä raunioista ei kauniista kielestä huolimatta napannut. Devin tyyli kirjoittaa on todella kaunista ja täynnä rikasta kuvailua, mutta tarinallisesti kirja jätti vähän kylmäksi. Teksti on soljuvaa ja sen suomennos on toteutettu hyvin. Lukeminen tuntui silti toisinaan tarpomiselta turhan rankan juonen ja yksipuolisten henkilöhahmojen takia. Näistä raunioista kertoo mauritiuslaisista köyhistä 17-vuotiaista nuorista: Évestä, Sadista, Savitasta ja Cléliolsta. Nuoret ovat kotoisin samalta alueelta ja toimivat kirjan kertojina omissa kappaleissaan. Kirjan selkeimpänä päähenkilönä toimii Éve. Évellä on hankalat kotiolot, eikä oikeastaan muuta annettavaa kuin kehonsa ja hän yrittääkin käyttää sitä valuuttana saadakseen itselleen pikkutavaroita. Moni yhteisön mies käyttää tätä hyväkseen ja Éve raiskataankin melkein joka kappaleessa. “Mitä enemmän he minuun koskevat, sitä kauemmaksi katoan. Niitä, jotka uskaltavat katsoa minua silmiin, alkaa huimata.” Sad on surkea runoilija, joka haikailee Éven perään tavalla, joka ei meistä tuntunut ihan uskottavalta. Clélio taas liikkuu jengissä, jonka takia hänestä odotetaan aina pahinta. Savita on Èven läheisin ystävä ja tuntee hänet kaikkein parhaiten. Nuoret käyvät koulua, ihastuvat, viettävät aikaa keskenään ja luovat uusia ihmissuhteita. Éven kappaleet olivat oikeastaan ainoita, jotka veivät tarinaa eteenpäin. Kirjailija käyttää paljon kielikuvia rankkoja asioita kuvatessa, eikä yksityiskohtaisilla kuvauksilla mässäillä. Vaikka rankkoja asioita kuvattiin ns. tyylikkäästi, oli niitä liikaa. Teoksessa romantisoitiin teinin hyväksikäyttöä ja köyhyyttä. Kärsimystä oli niin paljon, että olisimme kaivanneet vähän toivon pilkahduksia, edes nuorten ajatuksissa tai haaveiden muodossa. “Ohitan ansat ja esteet. Tanssin tieni pakoon.” Ananda Deviltä olisi kiinnostavaa lukea jokin muu teos, koska kirjailija on selvästi erittäin taitava kielen kanssa. Hän onkin kirjoittanut paljon muutakin, mutta tämä on ilmeisesti ainoa häneltä suomennettu teos. Näistä raunioista, Ananda Devi, Fabriikki, 2018 Suomentanut Saana Rusi Alkuperäiskielinen alkuteos: Ève de ses décombres, 2016

Rakkaudesta on Jani Toivolan omaelämäkerrallinen teos, jossa liidetään henkilökohtaisella tasolla ja käsitellään muun muassa rakkautta, kehoa, seksuaalisuutta, mustuutta sekä erilaisia miehen rooleja. Suureksi osaksi kirjassa kuvataan Toivolan henkilökohtaisia kokemuksia, vaikeita ajatuksia ja nuoruuden kipuilua näiden teemojen parissa. Kirjan loppupuolella Toivola löytää kuin valon pilkahduksia. Aikuisena miehen muotti tuntuukin laveammalta ja pehmeämmältä. Siihen yhdistyy vanhemmuus, herkkyys ja yhteys. "Tämän minä olen oppinut rakkaudesta: ei ole mitään sääntöjä" Jostain syystä odotin enemmän aiheiden pohdintaa yleisellä tasolla, mutta kirja ei lähes poistunut henkilökohtaisen ääreltä. Minulle tämä tuntui siltä, ettei mihinkään teemaan syvennytty kunnolla, mutta näin saatiin tietysti laajempi kuva Toivolan ajatusmaailmasta yleisesti. "Minulla on tapana kantaa mukanani irrallisia lauseita, joiden merkitystä en vielä löydön hetkellä täysin ymmärrä." Toivola kuvaa kirjassa omaa sisäistettyä rasismiaan, jonka lukeminen tuntui minulle raskaalta. Yritin lukiessa muistaa, että nämäkin ajatukset tulevat toisesta ajasta. Eikä se onneksi ollut ainoa tarjoiltu näkökulma mustuuteen. Vaikka teoksen alussa kovasti luvataan kirjan olevan aivan kaikille, en koe kuuluvani kirjan ensisijaiseen kohderyhmään, ja uskon, että joku toinen voisi saada kirjasta enemmän irti kuin minä. Kieli oli kuitenkin kaunista ja joistakin kappaleista nautin suurestikin. Kirjan kansi on myös upea ja vietinkin hetken tyytyväisesti vain sitä ihaillen. Rakkaudesta, Jani Toivola, Kosmos, 2021

Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä oli upea lukukokemus ja ehdottomasti tänä vuonna lukemistamme yksi vaikuttavimmista teoksista! Akwaeke Emezi on saanut paljon huomiota maailmalla omintakeisen kerronnan vuoksi ja syystäkin. Makeaa vettä kertoo nigerialaisen tytön, Adan, kasvutarinan. Adan elämään kuuluu paljon tavallisia asioita: rakkautta, seksiä, muutoksia, masennusta ja ystävyyttä, mutta se mikä Adan tarinasta tekee erityisen kiinnostavan, on jumalat, jotka asettuvat Adan mielessä sijaitsevaan marmorihuoneeseen ja kertovat Adan tarinan omista näkökulmistaan. “Hetkinen, tältäkö ihmisistä tuntuu? Tällaistako on tietää, että on erillinen ja erityinen, itsenäinen ja irrallinen?” Teoksen alku sijoittuu Nigeriaan, jossa Ada syntyy ja viettää lapsuutensa. Nigeriassa Adan elämässä isossa roolissa ovat ristiriitaiset perhesuhteet, jotka kuitenkin jumalille ja lukijalle jäävät osittain etäisiksi. Kun Ada kasvaa ja itsenäistyy perheestään, hän muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja siellä ystävyys- ja rakkaussuhteiden merkitys korostuu. "Hän ojensi kätensä Adaa kohti, ja minä menin hänen syliinsä. Pystyn olemaan vain se, joksi synnyin." Teos etenee pääosin kronologisesti, mutta sisältää takaumia ja pohdintaa, joka vie syvemmälle Adan mieleen. Etenkin äitisuhdetta pohditaan paljon läpi kirjan. Teoksessa käsitellään rankkoja asioita: mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Kieli on kuitenkin todella kaunista ja ilmavaa, ja tarina niin niin upea, että me emme malttaneet laskea kirjaa käsistämme. "Me loittonimme toisistamme. Hän istui lattialla lukemattomien peilisirujen keskellä ja itki." Teoksessa käsitellään mielenkiintoisesti oman identiteetin etsimistä, oman kehon, mielen ja seksuaalisuuden ymmärtämistä. Tarina ammentaa igbojen mytologiasta ja rakentuu niin uskottavasti, että me emme voineet kuin vain nauttia tästä taidonnäytteestä. “Ogbanjet ovat jo suhteessa välimuotoja, sekä henkiä että ihmisiä, molempia mutta eivät kumpiakaan, Olen tässä, enkä silti ole tässä, olen todellinen, mutta silti epätodellinen, ihon alle ja luihin sullottua energiaa.” Makeaa vettä, Akwaeke Emezi, Kosmos, 2021 Suomentanut Sari Karhulahti Englanninkielinen alkuteos: Freshwater, 2018

Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on kokoelma ajatuksia ja katkelmia, joita Pikkukoiraksi kutsuttu päähenkilö kirjoittaa lukutaidottomalle äidilleen. Kirjassa Pikkukoira kertoo omasta elämästään vietnamilais-yhdysvaltalaisena poikana Yhdysvalloissa, äitinsä elämästä kielitaidottomana äitinä Yhdysvalloissa sekä isoäitinsä elämästä Vietnamista Yhdysvaltoihin. Romaanissa käsitellään paljon isoja ja vaikeita asioita, usein lapsen tai teinin näkökulmasta. Pikkukoiran elämään kietoutuu muun muassa mielenterveysongelmia, köyhyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, sotaa ja huumeita. "Opin noina iltapäivinä, että hulluus voi joskus johtaa myös oivalluksiin, ja että repeillyt ja kytkennöiltään reistaileva mieli ei ole täysin väärässä." Kirjaa lukiessa ei tuntunut uskottavalta, että kyseessä olisi oikeasti pojan äidille kirjoittamat tekstit, koska äidille ei tarvitsisi selittää äidin itsensä kokemia asioita sillä tavalla kuin ne kirjassa kerrottiin. Tietysti äiti oli tekstissäkin todettu lukutaidottomaksi, eli se ei ehkä koskaan ollut pointinakaan. Meille teos avautui kertojan haluna pohtia omaa ja perheensä menneisyyttä. “Värejä, äiti. Niin, tunsin hänen seurassaan aivan erityisiä värejä. Ei sanoja vaan sävyjä, puolivarjoja.” Teoksessa on todella kaunista kieltä ja paikoin upeita oivalluksia sekä pohdintoja elämästä. Kokonaisuudeltaan lukukokemus jäi kuitenkin todella synkäksi ja rankaksi. Etenkin loppua kohden tarina alkoi enemmänkin muistuttaa sellaista maahanmuuttajaperheen kärsimystarinaa, jollaisia me pyritään ennemmin välttämään. Päähenkilöllä on suhde työpaikalta tuttuun Trevoriin, mutta homouskin on kuvattu lähinnä vain yhtenä lisätaakkana. Heidän välistä seksiä kuvailtiin paikoittain todella ahdistavasti ja suhteessa oli tietty valta-asetelma, jossa korostui valkoisen miehen “ylempiarvoisuus”. "'Sinä et ole hirviö', sanoin. Mutta valehtelin. Oikeastaan minä halusin sanoa, ettei se niin kauheaa ole, jos on hirviö." Aracelis jätti lopulta kirjan kesken aivan loppumetreillä. Téri luki teoksen loppuun asti ja jää odottamaan varauksella kirjailijalta jatkoa, toivoen kuitenkin, ettei se rakentuisi vain kärsimyksen ympärille. Vuongin tyyli kirjoittaa on todella todella kaunista, joten mielellämme lukisimme häneltä toisenlaisen tarinan. Jos jaksaa lukea vähän rankempaakin, niin tämä teos voi olla todella ihana. "Jos hyvin käy, lauseen loppu on paikka josta voimme aloittaa. Jos hyvin käy, jokin välittyy eteenpäin" Lyhyt maallinen loistomme, Ocean Vuong, Kustantamo S&S, 2021 Alkuperäiskielinen alkuteos: On Earth we´re briefly gorgeous

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko on rauhallinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa lasten ja nuorten seuraksi on kehitetty keinoystäviä. Keinoystävät ovat uuden maailman kehittyvää teknologiaa ja niiden tarkoitus on toimia nuoren tukena tämän kasvaessa lapsesta aikuiseksi. “En ollut tietenkään ajatellut, että talossa olisi muita keinoystäviä, ja oli mukavaakin olla ainoa, koska minulla oli se takia mahdollisuus keskittää kaikki huomioni Josiehin.” Tarina alkaa keinoystäviä myyvästä kaupasta, jossa keinoystävä Klara tarkkailee näyteikkunasta avautuvaa maailmaa ja sen ihmisiä. Kerronta on keinoystävä Klaran näkökulmasta, mikä oli meidän mielestämme tähän tarinaan todella sopiva ja kiinnostava näkökulma. Klara avaa lukijalle hänen maailmaansa ja kertoo sieltä pieniä todellisuuden palasia. Yhtenä päivänä Josie, paljon sairasteleva nuori tyttö, näkee Klaran näyteikkunassa ja ihastuu tähän oitis. Huolimatta siitä, että liikkeeseen on saapunut uudempia malleja keinoystävistä, Josie ostaa äitinsä kanssa Klaran, jota myyjä kuvailee ainutlaatuiseksi puuttuvista teknisistä ominaisuuksista huolimatta. Näin Klaran ja Josien ystävyys pääsee kunnolla alkamaan. “Josien katse oli pysähtynyt minuun, kun hän nousi autosta jalkakäytävälle. Tyttö oli kalpea ja laiha, ja kun hän tuli lähemmäksi, näin että hän ei kävellyt samalla tavalla kuin muut jalankulkijat.” Klaran ajatuksia seuratessa tuli nopeasti tunne siitä, että kaikki tässä maailmassa ei ole ihan kunnossa tai esimerkiksi samalla tavalla kuin asiat on meidän maailmassa nyt, mutta keinoystävän lapsenomaisesta näkökulmasta niitä raotettiin vaan epäsuorasti ja moni asia jäi tulkinnan varaan. Tavallaan jäimme kaipaamaan tarkempaa kuvausta maailman tilasta, mutta toisaalta nautimme myös lankojen yhdistelemisestä ja mielikuvituksen laukkaamisesta. Klara ja aurinko on seesteinen, kuvaileva ja rauhoittava. Välillä tarinassa oli vähän karmiviakin tunnelmia, jotka erityisesti herättivät meidän kiinnostuksemme. Toisinaan Klaran ajatukset tuntuivat vähän turhan pitkäveteisiltä ja venytetyiltä, ja etenkin Klaran ja auringon suhde, joka on isossa osassa teosta, ei ihan iskenyt meihin. Näistä asioista huolimatta pidimme teoksesta paljon. Keinoystävän tietynlainen tunteettomuus ja naiivi vilpittömyys oli kaikessa turhauttavuudessaankin jotenkin todella rentouttavaa. Kuuntelimme jonkun verran tarinaa myös äänikirjana ja se tuntui toimivan erityisen hyvin tämän teoksen kohdalla. Äänikirjaa oli helppo seurata ja rauhalliseen tunnelmaan ja kuvailuun pääsi uppoamaan täysillä. Klara ja aurinko, Kazuo Ishiguro, Tammi, 2021 Suomentanut Helene Bützow Alkuperäiskielinen alkuteos: Klara and the sun

Kashmeera Lokugen ja Hyppe Salmin yhdessä kirjoittama romaani, Ilmatilaa, kertoo Shehanista, Suomessa asuvasta ruskeasta nuoresta naisesta, jonka elämä on hankalaa. "Ioic nauraa ja mä nauran, mut molemmat tietää et se on vaan tekohengitystä." Ilmatilaa ei nyt ihan ollut sitä rasismivapaata kirjallisuutta, jonka perässä normaalisti juostaan, mutta ehkä vaihtelun vuoksi tykättiin tästä paljon. Oli myös kiva, että kirja sijoittui suomeen ja näin sieltä löytyi myös samaistumispintaa ja tuttuja paikkoja. Shehani on masentunut, ahdistunut ja jumissa. Hän haluaisi hyvän työpaikan, ihanan poikaystävän ja ajan psykologille. Kuitenkaan nimen, eksotisoivien tai muuten vaan pettymyksiksi paljastuvien tinderdeittien ja hankalan systeemin vuoksi, mitään näistä ei näytä tippuvan. Lapsuuden kaivattuun onnellisuuteen Shehani saa nopean yhteyden vain alkoholin tai pilven avulla ja työpaikallakin hän jää ulkopuoliseksi. "Mä aistin sanomattaki et sil on omat tuskat, se tietää kertomatta et mul on omani. It takes one to know one. Me istutaan siinä partsilla, jääpalat sulaa lonkerossa ja Irina imee röökii, mä Denssii ja ollaan siinä yhdessä, samassa maisemassa." Kirja on rankka, mutta tosi accurate ja jotenkin niin aito ja rehellinen, että ajatukset jäivät pyörimään tarinan ympärille vielä äänikirjan pausetettuakin. Shehanin aika tavallisenkin elämän ympärillä on juuri sen verran draamaa ja käänteitä, että koko ajan haluaa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vaikka lukijan sympatiat on selkeästi päähenkilön puolella, jolle tapahtuu kurjia asioita toistensa perään, ei päähenkilökään ole täydellinen. Shehanissa on vähän "not like other girls" -vibaa ja toisinaan hahmo tuntui turhauttavankin pinnalliselta ja tekevän ärsyttäviä valintoja mitä tulee miehiin ja ihmissuhteisiin. Shehani ei oikein osaa pitää rajoistansa kiinni ja sisäistettyä rasismiakin löytyy. Kirjassa myös muut hahmot olivat epätäydellisyyksissään uskottavia ja jakoivat meillä mielipiteitä. "– With all respect, sä voit ehkä ruskeena naisena sanookin jollekin takas, mut jos mä mustana miehenä avaan suun, se katotaan aika nopeesti aggressiiviseks käytökseks, you should know that." Puhekieli ja finglish toivat teokseen uuden tason uskottavuutta ja lisää samaistumispintaa. Vaikka kirjassa kuvataan mm. mielenterveysongelmia ja paljon paljon rasismia eri muodoissa, siinä kuvataan myös tärkeitä ystävyyksiä, oivaltavaa sisäistä dialogia sekä kasvua, ratkaisuja ja vahvuutta. Rasismiteema tuo kirjaan tietysti painavuutta, joten suosittelemme tämän lukemista, kun tuntuu siltä, että siihen on jaksamista! Ilmatilaa, Kashmeera Lokuge & Hyppe Salmi Tammi, 2021

Luimme suljetun lukupiirimme kanssa Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa, ja se on jäänyt monenkin mieleen yhtenä lempparina lukupiirissä luetuista kirjoista. Yiyun Lin kauniisti ja älykkäästi kirjoitettu murhamysteeri kertoo kolmesta erilleen ajautuneesta ihmisestä, jotka lapsuudessaan muodostivat epätavallisen mutta tiiviin ystäväporukan. Kymmeniä vuosia myöhemmin heidän kaikkien elämää koskettanut ihminen menehtyy ja epäilykset kuolemaan johtaneista syistä hiipivät jokaisen mieleen. Yksinäisyyttä kalliimpaa on rauhallinen ja perusteellinen murhamysteeri, josta puuttuu dramaattiset juonenkäänteet kokonaan. Se pitää lukijan otteessaan hätkähdyttävän kauniilla kielellä sekä kutkuttavilla salaisuuksilla, jotka avautuvat lukijalle hiljalleen. “Mutta yksinäisyys on pettävää uskoa maailman relevanssiin siinä missä rakkauskin, sillä valitessaan rakkauden ihminen kaivertaa vierelleen paikan, joka on täytettävä muilla - ystävällä, rakkaudella, kääpiövillakoiralla, radiossa soittavalla viulistilla.” Romaanin johdattaa lukijan kolmen ihmisen elämän läpi paljastaen hallitusti osasia heidän lapsuudestaan sekä nykyisyydestä. Mitä tapahtui ystävysten välillä Beijingissä heidän ollessa vielä nuoria? Mitä vaikutuksia tapahtumilla oli henkilöiden elämään aikuisuuteen saakka? Mikä pysäyttää ystävykset tahoillaan vielä vuosienkin jälkeen, vaikka menneisyyden piti olla jo taakse jäänyttä elämää? “Kun aika kieltäytyy muuttumasta muistoksi, se vangitsee huomion tukahduttavalla otteella, mutta ajalle ei mahda mitään, eikä siitä voi tehdä loppua.” Romaanissa on kaikkitietävä kertoja, mutta tarinaa kerrotaan useamman päähenkilön kautta. Kirjassa myös hypitään ahkerasti menneen sekä tulevan välillä. Rikkinäinen kerronta on toteutettu erittäin onnistuneesti; luvun alusta riitti kun luki ensimmäisen rivin ja heti tiesi kuka puhuu ja missä ajassa mennään. Vaikka kolmen päähenkilön ajatuksia seurataankin läheltä, lukija seuraa tapahtumia kuin ulkopuolelta eläytymättä suoraan kehenkään. Henkilöidet ristiriitaiset ja hieman ahdistavatkin ajatukset etäännyttivät lukijaa hahmoista, jolloin niihin ei samaistunut syvemmin. Lukupiirissä monia oli viehättänyt nokkelat ajatukset elämästä, joita romaani tarjoili. Lukukokemus oli kaikin puolin miellyttävä, vaikka vähän erilainen. Teoksen hidas tempo oli mukavaa vastapainoa täyteen ahdetulle kerronnalle, jota nykyään käytetään paljon kirjoissa, sarjoissa ja leffoissa. Yksinäisyyttä kalliimpaa, Yiyun Li, Keltainen kirjasto, 2015 Suomentanut Helene Bützow Kinder Than Solitude, 2014

Aurinkotyttö kuvaa Shamsun, somalialaisen tytön, elämää ja rakkauskuvioita 1970-luvulla. Tarina alkaa Shamsun ollessa aikuistumisen kynnyksellä ja kertoo sen jälkeisistä vuosista. Shamsu elää perheensä kanssa aavikolla, jossa elämä on perinteitä kunnioittavaa ja yhteisöllistä. Shamsu haikailee koulutuksen perään, mutta hänen isänsä klaanin päämiehenä, vastustaa ajatusta ja toivoo Shamsulle erilaista elämää. Salaa perheeltään Shamsu rakastuu kaupingin poikaan, joka ruokkii tämän haaveita kouluttautumisesta ja kaupunkielämästä. Shamsun vanhemmilla on tytölle kuitenkin eri mies mielessä ja aavikolla asuvat ystävätkin arvostavat erilaisia asioita. “Viimein Shamsu kertoi ystävilleen kaikki tuntemuksensa, kuvaili sydämen pamppailut ja käsien tärinät. Kuinka haaveili Madarista unettomina öinä.” Kirjassa kuvataan paljon perinteisiä sukupuolirooleja ja jokunen sivuhahmo typistyy stereotypioiksi. Nopea tahti tapahtumissa, sekä kaikkitietävä kertoja jättävät osan kyläläisten valinnoista pinnallisiksi ja vaille selitystä. Toisaalta se tarjosi laajemman kuvan koko yhteisöstä ja Shamsua ympäröivä kulttuuri ja elämäntyyli paljastui lukijalle. "'Kun maha on tyhjä, mieli särkyy ja nyrkit lentävät pikkuasioista', äiti oli sanonut" Kiinnostaviakin hahmoja tarinasta löytyy ja päähenkilön perheen sisäisiä suhteita on kuvattu kauniisti. Shamsun vanhempien suhde on rakastava, kuten myös kahden vaimon välinen suhde, joka näyttäytyy ainutlaatuisena ja koko perheelle arvokkaana asiana. Shamsun isä ei ole ainoa, jolla on yhteisössä vaikutusvaltaa, vaan Shamsun äiti toimii myös johtohenkilönä ja toimii aktiivisena etenkin kylän naisten keskuudessa ja heidän puolestaan. Vaikka kirjan yhtenä teemana on Shamsun ja vanhempien välille syntyvä ristiriita, mielestäni suhteet vanhempiin onnistuttiin esittämään moniulotteisina ja uskottavina. “Hän hankasi saippualla ihoa niin että sattui. Lika huuhtoutui veteen. Vesi puhdisti hänen sydämensä, ja kaikki synnit, kateus ja viha, putosivat lammen pohjaan.” Vaikka kirja oli välillä raskasta kuunneltavaa monistakin syistä, jokin piti minua otteessaan enkä malttanut jättää kuuntelemista kesken. Aurinkotyttö, Nura Farah, Otava 2019