top of page
Writer's picturePOC-lukupiiri: Aracelis Correa

Rakkaudesta, Jani Toivola




Rakkaudesta on Jani Toivolan omaelämäkerrallinen teos, jossa liidetään henkilökohtaisella tasolla ja käsitellään muun muassa rakkautta, kehoa, seksuaalisuutta, mustuutta sekä erilaisia miehen rooleja.


Suureksi osaksi kirjassa kuvataan Toivolan henkilökohtaisia kokemuksia, vaikeita ajatuksia ja nuoruuden kipuilua näiden teemojen parissa. Kirjan loppupuolella Toivola löytää kuin valon pilkahduksia. Aikuisena miehen muotti tuntuukin laveammalta ja pehmeämmältä. Siihen yhdistyy vanhemmuus, herkkyys ja yhteys.


"Tämän minä olen oppinut rakkaudesta: ei ole mitään sääntöjä"


Jostain syystä odotin enemmän aiheiden pohdintaa yleisellä tasolla, mutta kirja ei lähes poistunut henkilökohtaisen ääreltä. Minulle tämä tuntui siltä, ettei mihinkään teemaan syvennytty kunnolla, mutta näin saatiin tietysti laajempi kuva Toivolan ajatusmaailmasta yleisesti.


"Minulla on tapana kantaa mukanani irrallisia lauseita, joiden merkitystä en vielä löydön hetkellä täysin ymmärrä."


Toivola kuvaa kirjassa omaa sisäistettyä rasismiaan, jonka lukeminen tuntui minulle raskaalta. Yritin lukiessa muistaa, että nämäkin ajatukset tulevat toisesta ajasta. Eikä se onneksi ollut ainoa tarjoiltu näkökulma mustuuteen.


Vaikka teoksen alussa kovasti luvataan kirjan olevan aivan kaikille, en koe kuuluvani kirjan ensisijaiseen kohderyhmään, ja uskon, että joku toinen voisi saada kirjasta enemmän irti kuin minä. Kieli oli kuitenkin kaunista ja joistakin kappaleista nautin suurestikin. Kirjan kansi on myös upea ja vietinkin hetken tyytyväisesti vain sitä ihaillen.


 

Rakkaudesta, Jani Toivola, Kosmos, 2021


Recent Posts

See All

Comments


bottom of page