Kirja tytölleni on Jani Toivolan pohdintoja vanhemmuudesta, valinnoista, rakkaudesta ja siitä että meidän ei tarvitse pysyä pystyssä yksin.
Toivola kertoo avoimesti omasta vanhemmuudestaan, kuinka itse tuli vanhemmaksi, yksinhuoltajuudesta, isänä olemisesta, masennuksestaan lapsi arjen keskellä sekä masennuksen selättämisestä ja ylös pääsemisestä. Hän uskaltaa pukea sanoiksi ajatuksia, minkä ääneen sanominen on vanhemmille usein vaikeaa. Hetkiä kun pelkäät yhteiskunnan tuomitsevan sinut vanhempana. - “Varmasti jokaisen vanhemman suurin pelko on se, että jollain tavalla turmelee oman lapsensa.” - Näin vanhempana tiedän, että näistä aiheista on tärkeä puhua vaikka se olisikin vaikeaa. Keskustelu pitäisi tehdä avoimemmaksi ja siinä teos on onnistunut.
“Olin kipuillut työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa siitä lähtien,
kun palasin töihin tyttäreni ollessa vajaan vuoden ikäinen.”
Kirjassa oli paikoin toistoa ja pitkiäkin pohdintoja, joita olisi voinut hieman tiivistää kirjan sujuvuuden kannalta. Se ei siltikään haitannut. Kirja piti otteessaan ja laittoi lukijan pohtimaan vanhemmuuden lisäksi itseä yksilönä perhe elämän ulkopuolella ja kuinka nämä kaksi maailmaa saa liitettyä yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.
Teoksessa on paljon tarttumapintaa omaan elämääni ja uskon se olevan yksi syy miksi siitä erityisesti pidin. Kirja tytölleni teoksessa ilahdutti myös se, että Toivola on suoraan kirjoittanut kirjan omalle lapselleen, lukijana sitä jäi osin sivustakatsojaksi isän ja tyttären suhteessa, mutta se toimi hyvin Toivolan tekstissä.
“Käperryt yhä tiukemmin syliini, etkä haluaisi päästää hetkeksikään irti.
Ajatus siitä, että tarvitset minua näin valtavasti, tuntuu hyvälle, mutta samalla läheisyytesi herättää myös ärtymystä.”
Suosittelen kirjaa erityisesti isille, enoille ja muille miehille, joilla on omia tai lähipiirissä lapsia. Mieskin on herkkä ja siitä Toivola puhuu ihanan aukottomasti!
Kirja tytölleni, Jani Toivola, WSOY, 2018