HAKU

Johanna Lestelän esikoiskirja Tuikun tärkeä tehtävä aloittaa ihanan lastenkirjasarjan, jonka päähenkilönä toimii Tuikku niminen lapsi. Kirjat on suunnattu päiväkoti-ikäisille lapsille ja niistä on helposti lähestyttävän tarinan lisäksi ihanan selkeä kuvitus, joka on myös Lestelän käsialaa. Tuikku on rauhallinen lapsi, jota mietityttää monet ihan tavalliset asiat maailmassa. Hän asuu äitinsä kanssa Suomessa, mutta on paljon yhteydessä Nigeriassa asuvaan babaansa videopuheluiden välityksellä. Jokaisessa Tuikku-sarjan teoksessa on aina jokin sanoma ja opetus. Tuikun tärkeä tehtävä -kirjassa Tuikkua vaivaa jokin, mutta hänen on vaikea sanoa sitä ääneen muille. Turvalliset aikuiset ympärillä saavat hänet kuitenkin kertomaan riidasta ystävän kanssa ja asiat saadaan lopulta selvitettyä ystävysten välillä aikuisten avulla. “'Anteeksi, äiti', Tuikku sanoo. 'Ei se haittaa. Taidetaan olla molemmat vähän väsyneitä.'” Tuikku-kirjoissa on hyvä representaatio ruskeasta lapsesta, joka on monelle lapselle tärkeä näkökulma. Ruskeus ei ole kuitenkaan se mihin kirjassa keskitytään vaan ihan tavalliset arkiset asiat; miten tunteista puhutaan ja miten niitä sanoitetaan. Kirjoissa on ihanasti tuotu mukaan anteeksiantoa ja tapoja käsitellä vähän vaikeitakin aiheita joita meistä itse jokainen kohtaa arjessa. “Tuikku piirtää huolen paperille. Hän heittää huolen pönttöön ja vetää vessan.” Tuikku sarjan kaksi seuraavaa osaa ovat Tuikku ja pimeän mörkö sekä Tuikku uskaltaa. Tuikun tärkeä tehtävä, Johanna Lestelä, Otava, 2019

Tuikku uskaltaa on Johanna Lestelän kirjoittama ja kuvittama lastenkirja sekä Tuikku-sarjan kolmas osa. Kaikissa kirjoissa seikkailee Tuikku niminen lapsi, jonka kanssa yhdessä ihmetellään maailmaa. Kolmannessa teoksessa Tuikkua jänittää uuden harrastuksen aloittaminen vaikka hänen toiveensa onkin päästä pelaamaan jalkapalloa. Keskustelu äidin ja muiden lasten kanssa sekä Tuikun oma tahto onneksi voittavat tämän pelon. “`Joo`, Tuikku huokaa. `Nyt minusta ei voi tulla jalkapallon pelaajaa.` `Voi Tuikku! Aina voi yrittää uudestaan.`, äiti lohduttaa. `Huomenna on uusi päivä!`” Tuikku uskaltaa -teoksen myötä on helppoa jutella oman lapsen kanssa jännittämisestä ja peloista uuden äärellä sekä kuinka nämä pelot voidaan voittaa. Aikaisemmissakin teoksissa on aina jokin aihe, jonka avulla voi avata keskustelua lapsen kanssa kirjaa lukiessa. Ensimmäisessä osassa muun muassa Tuikkua ei osannut sanoittaa tunteitaan, mutta turvallisten aikuisten ympäröimänä sekin helpotti. Kirjat on suunnattu päiväkotilaisille ja ovat sopivan lyhyitä, jotta lapsi jaksaa seurata tekstin hyvin alusta loppuun. Selkeät kuvat myös havainnollistavat ja tuovat lisää ulottuvuutta itse tarinaan. “Kotona Tuikku Löytää lattialta lankakerän. Tuikku harhauttaa, pujottelee ja potkaisee…” Tuikku-sarjasta on aikaisemmin julkaistu Tuikun tärkeä tehtävä sekä Tuikku ja pimeän mörkö. Tuikku uskaltaa, Johanna Lestelä, Otava, 2021

Tuikku ja pimeän mörkö on Tuikku-sarjan itsenäinen jatko-osa. Se jatkaa samalla teemalla kun aikaisempikin Johanna Lestelän teos, mutta käsittelee tällä kertaa pelkoja ja niiden voittamista sekä Tuikun harmituksia vanhempien määräämisestä “Tuikkua suututtaa. Miksi aikuiset saavat määrätä, milloin pitää mennä nukkumaan.” Tuikku ja pimeän mörkö -kirjassa Tuikkua vähän suututtaa äiti. Tuikun mielestä äiti määrää kaikesta ja hänen tekisi mieli tehdä kaikki täysin vastakkain. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin Tuikku ja hänen äitinsä saa sovittua erimielisyydet, pyytävät toisiltaan anteeksi ja antavat toisilleen suuren halauksen. Tuikku asuu yhdessä äitinsä kanssa Suomessa, mutta on paljon yhteydessä Nigeriassa asuvaan Babaansa. Illalla rauhoittumisen jälkeen Tuikku soittaa vielä baballe hyvää yötä juuri ennen nukkumaan menoa. “`O`daaro`, baba sanoo jorubaksi puhelun päätteeksi ja lähettää monta lentosuukkoa. `Hyvää yötä baba!` Tuikku vastaa. Tuikku-sarjasta on aikaisemmin julkaistu Tuikun tärkeä tehtävä. Tuikku ja pimeän mörkö, Johanna Lestelä, Otava, 2020

Taas on julkaistu uusi ihana Tuikku-kirja, jota olemmekin jo odottaneet innolla! Tuikku-sarja on Johanna Lestelän kirjoittama ja kuvittama lastenkirjasarja kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Kirjoissa seikkailee Tuikku-niminen lapsi, jolle sattuu arkisia asioita ja niitä sitten selvitellään yhdessä äidin tai muiden turvallisten aikuisten kanssa. Lestelän kuvitus on ihanan yksinkertaista ja värikästä ja tarinat helppolukuisia. Aikaisemmissa kirjoissa Tuikku on elellyt Suomessa valkoisen äitinsä kanssa ja nigerialainen baba on jäänyt pienempään rooliin. Tällä kertaa baba ja Nigeria ovat tarinassa isommassa roolissa ja me olimme erityisen innostuneita siitä. “‘Káàárọ̀!’ baba tervehtii Tuikkua joruban kielellä. ‘Àjọyọ̀! Juhlat!’ Tuikku muistuttaa innoissaan. Tänään pidetään juhlat Tuikulle ja äidille.” Tuikku ja äiti ovat käymässä Nigeriassa baban ja muiden sukulaisten luona. Sukulaiset ovat järjestämässä Tuikun ja äidin kunniaksi juhlat. Juhlia varten Tuikulle ostetaan torilta uusi mekko, jonka likaamisesta Tuikkua varoitellaan. Ennen juhlia Tuikku kuitenkin tipahtaa kuralammikkoon kurottaessaan pientä gekkoa ja mekko sotkeutuu. Mekko on ihan pilalla ja Tuikkua harmittaa ja nolottaa. Hän ei halua kertoa kenellekään kuraisesta mekosta ja innostus tulevista juhlistakin katoaa. “Juhlamieli on tipotiessään, ja asiat ovat ihan solmussa.” Teoksen alku on ihana ja super samaistuttava, kun Tuikku herää Nigeriassa ja seinät ovat väärän väriset. Tämä tunne on meille niin tuttu! Aina kun heräsi ensimmäisinä päivinä toisessa kotimaassa, kaikki tuntui hetken aikaa vieraalta. Tuikku baban massa -kirjassa on arkinen vastoinkäyminen, johon varmasti jokainen lapsi ja vanhempi voi jollain tasolla samaistua. Kivaa on myös se, että arkinen sattumus on sijoitettu tällä kertaa Nigeriaan ja hahmot ovat lähes kaikki mustia ja ruskeita. “Tuikku nousee sängystä ja muistaa olevansa baban talossa Nigeriassa.” Tämä Tuikun tarina tuntui lyhyemmältä kuin aikaisemmat, vaikka sivumäärä on kaikissa osissa sama. Ehkä tunnelma oli vaan niin kaunis, että meitä harmitti kun se loppui. Myös se saattoi vaikuttaa, että juhlat, joita odotettiin koko kirjan ajan typistyivät vain yhteen aukeamaan. Me olisimme mielellämme lukeneet juhlatunnelmasta lisääkin. Toisaalta tarina on hyvällä tavalla yksinkertainen, kuten kaikissa Tuikku-kirjoissa. Niin pienempienkin lasten on helppo pysyä sen mukana. Kuvitus on taas yksinkertaista ja toimivaa. Värit ja erilaiset kuviot ovat todella nättejä. Tällä kertaa myös tutun pienen kissan sijaan kannessa ja kirjan sivuilla seikkailee pieni gekko. Tuikku on ihan “must have” lastenkirja jokaisen lapsen kirjahyllyyn tai päiväkodin lukunurkkaukseen! Kaikki sarjan kirjat ovat olleet todella ihania niin meidän kuin monen meidän tapahtumassa vierailevan lapsen ja aikuisenkin mielestä. Kirjoissa on juuri sitä representaatiota, jota me olemme kaivanneet etenkin pienten lasten kirjoihin. Niissä ruskea lapsi painii tavallisten lasten haasteiden kanssa, oppii ja iloitsee, ilman rasismin tuomaa painolastia. Käy kurkkaamassa aikaisempien Tuikku-sarjan kirjojen arviot: Tuikun tärkeä tehtävä , Tuikku ja pimeän mörkö ja Tuikku uskaltaa . Tuikku baban maassa, Johanna Lestelä, Otava, 2023

Kuono kohti kesää on Kuonokamut sarjakuvasarjan neljäs osa ja edelleen tämä lapsille ja nuorille suunnattu sarjakuva jaksaa innostaa. Tällä kertaa tarinaa seurataan Hazelin, VUHHin uusimman jäsenen, näkökulmasta. Jos Kuonokamut sarja ei ole sinulle vielä tuttu, voit tutustua sen aikaisempiin osiin täältä . VUHH jatkaa tavalliseen tapaan koirien ulkoiluttamispalvelua, mutta kesän kynnyksellä kaverusten tulee suunnitella tarkkaan, kuka on ulkoiluttamassa koiria, kun kesäleirit, reissut ja kyläilyt vaikuttavat kaverusten aikatauluihin. Hazelille tarjotaan hoidettavaksi tutun pariskunnan kissat lomamatkan ajaksi, mutta kukaan muu VUHHin jäsen ei pääse auttamaan häntä. Hazelin äiti ei anna Hazelin hoitaa eläimiä yksin, sillä hän pelkää, että Hazelille tapahtuu jotain, kun hän liikkuu yksin pyörätuolilla. Edes se ei auta, että paikka, jonne Hazel olisi menossa hoitamaan kissoja, on suunniteltu niin, että siellä on helppo kulkea pyörätuolilla. Hazel haluaa kuitenkin todistaa, että pystyy tehtävään yksinkin. Muillakin VUHHin jäsenillä on omia iloja ja haasteita, joita seurataan sivusta. Mindy matkustaa tapaamaan isäänsä ja hänen uutta naisystäväänsä ja Gabyn serkku tulee kylään, mutta uudelleen tutustuminen vie aikaa. “Tiedän, että voin olla vapaa ja päättää asioistani ja tehdä melkein kaikkea omillani. Ja kun kaipaan apua, ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka voivat sitä antaa.” Tässäkin osassa on vauhdikkaita tilanteita eläinten parissa ja kivasti kuvattuja hetkiä hankalienkin tunteiden kanssa. Aikaisemmista osista tuttu lempeä ote nuorten suhteiden kuvaamiseen jatkuu ja sarjakuvassa kuvataan aidontuntuisesti hahmojen haasteita ja iloja. Kesän aikana sattuu kaikenlaista, mutta lopuksi asiat kuitenkin selviävät. Teoksessa on ihanalla tavalla tuotu Hazelin helpotus ja rakkaus pyörätuolilla liikkumista kohtaan. Myös haasteita ja erilaisia tapoja kohdata pyörätuolin käyttäjä käydään läpi vaivattomasti osana tarinaa. Sarjakuvan lopussa kirjailijat kertovat lyhyesti tekemästään taustatyöstä, jotta Hazelin hahmo edustaisi mahdollisimman hyvin lasta, joka liikkuu pyörätuolilla. “En tainnut sanoa sitä aiemmin, mutta kiitos, ettet tarttunut tuoliini noin vain tai kysymättä lupaa. En ikinä tekisi niin! Sattuuko sellaistakin? Ihan kaiken aikaa!” Meitä tietysti harmittaa se, ettei Hazelinkin hahmo ole musta tai ruskea muiden hahmojen tapaan. Vaikka representaatio pyörätuolin käyttöön liittyen on tässä tarinassa ihanaa, olisi ollut aivan eri juttu, jos olisimme saaneet vielä representaatiota POC-hahmosta, joka kulkee pyörätuolilla. Joka tapauksessa upposimme tarinaan taas täysillä ja jäämme innolla odottamaan seuraavaa kirjaa, jossa porukan menoa pääsee taas seuraamaan. Kuonokamut – Kuono kohti kesää, Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn, Otava, 2025 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: PAWS - Hazel Has Her Hands Full , 2025 Kuvitus Michele Assarasakorn

Poika ja rohkeusloikka on jatkoa Ronin tarinalle, jota on seurattu Jani Toivolan aikaisemmissa teoksissa Poika ja hame sekä Poika ja perhostunne . Tämä jatko-osa toimii kuitenkin myös sellaisenaan, eikä vaadi taustatietoa sarjan aikaisemmista tarinoista. Samat hahmot seikkailevat kaikissa tarinoissa, mutta ne ovat silti itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka meidän mielestämme voi lukea ihan missä tahansa järjestyksessä. Tässä osassa Ronilla on kaikki hyvin. Hän leikkii parhaiden ystäviensä kanssa ja on muutenkin tyytyväinen elämäänsä. Äiti kuitenkin päättää, että Ronin on aika aloittaa uusi harrastus. Niinpä Roni ilmoitetaan sirkuskouluun. Harrastuksen ensimmäisellä kerralla Ronia jännittää hurjasti. Mitä jos hän ei osaakaan mitään tai jos ryhmänohjaaja ei ole lempeä ja mukava. Äiti kuitenkin rauhoittelee Ronia ja lupaa odottaa tätä heti oven takana. “Ronista tuntuu, että jännitys vähän laantuu. Muut lapset eivät tunnu enää niin pelottavilta.” Sirkusryhmän ohjaaja paljastuu kuitenkin mukavaksi tyypiksi ja Roni tapaa sirkuksessa myös uuden ystävän, joka on ruskea niin kuin hänkin. Teoksessa onkin hauskasti kuvattu ajatuksia ja tunteita, jotka herää, kun samassa tilassa on toinenkin ruskea lapsi. “Roni ei saa katsettaan irti Viimasta, jokin hänessä tuntuu heti tutulta ja lämpimältä. Viima on enemmän Ronin näköinen kuin kukaan lapsi, jonka Roni on tavannut. Vähän niin kuin katsoisi itseään peilistä ja ei kuitenkaan.” Tarina on yksinkertainen, suoraviivainen ja toimiva. Siinä on lempeä tunnelma ja miellyttäviä hahmoja. Jokaisella sivulla on kuvia ja tekstiä on aika vähän. Silti paljon ehditään käymään läpi. Kirjan kuvitus on myös aivan upeaa, niin kuin muissakin Roni-kirjoissa, ja etenkin tässä osassa kirjan värimaailma on valloittava ja lempeä kuin halaus. Poika ja rohkeusloikka löytyy myös äänikirjana Jani Toivolan itsensä lukemana. Poika ja rohkeusloikka, Jani Toivola, Otava, 2023 Kuvitus Saara Obele

Poika ja perhostunne jatkaa Ronin tarinaa ja on itsenäinen jatko-osa Jani Toivolan ensimmäiselle lastenkirjalle Poika ja hame. Ronilla alkaa kesäloma, mutta hänen täytyy lähteä viikoksi mummon kanssa maalle, mikä ei oikein houkuta Ronia. Hän oli suunnitellut paljon tekemistä loman ajaksi naapurissa asuvan ystävänsä Pinjan kanssa ja nyt harmittaa, ettei suunnitelmia pääsekään heti toteuttamaan. Matka Villa Kerttulan maatilalle paljastuu kuitenkin nopeasti olevan Ronin mieleen, kun hän tapaa siellä samanikäisen Timon. Roni ja Timo viettävät seuraavan viikon tiiviisti yhdessä ja Timon kanssa Ronin mahassa alkaa tuntua jännältä, erilaiselta kuin Pinjan kanssa ollessa. Ronista tuntuu kuin olisi perhosia mahassa. “Hänestä tuntuu, ettei hän ole eläessään nähnyt mitään niin kaunista. Niitty on kuin irtokarkeista tehty meri.” Teoksessa käsitellään suuria tunteita, keskustellaan ihastumisesta ja rikotaan oletusta heteronormatiivisuudesta. Ronilla on myös monta välittävää aikuista ympärillään, joilta hän voi pyytää apua hämmennysten keskellä. Ihastumista, epävarmuutta ja muita tunteita käsitellään lempeästi ja ikätasolle sopivasti. Saara Obelen kuvitus on taas kerran ihanan värikästä ja leikkisää. Kesän tuntu on käsinkosketeltavaa kirjan sivuilta. Äänikirjanakin kirja toimii hyvin Jani Toivolan itsensä lukemana. Ilman kuvituksiakin tarina tuo Villa Kerttulan maatilan elävästi lukijan mieleen. "Roni miettii, että lato on ihana paikka syödä aamiaista. Ja Timo on maailman paras aamupalakaveri." Poika ja perhostunne, Jani Toivola, Otava 2022 Kuvittanut Saara Obele

Poika ja hame on Jani Toivolan ensimmäinen lastenkirja, johon hän on tuonut mukaan omia lapsuuden kokemuksiaan. Kirja on kokonaisuudessaan ihana, niin sanomaltaan kuin kuvitukseltaankin. Poika ja hame kertoo ala-asteikäisestä Roni nimisestä pojasta, joka on paljon enemmän kuin vain ahtaat sukupuolikäsitykset. Hän haluaisi pukea ylleen mekon, tuntea itsensä vapaaksi ja kulkea se päällä kaikkialla. Äiti kuitenkin epäröi ja kieltää sen yleisten normien vuoksi. Kirjassa käsitellään paljon suuriakin kysymyksiä; itsensä löytämistä ja miten uskaltaa tuoda itsensä aidoimmin esiin maailmalle. Toivola käsittelee teoksessa hienosti pelkoa ja jännitystä, joka vallitsee kun näyttää itsensä juuri sellaisena kuin on ja sen jälkeisestä onnea, kun uskaltautuu lopulta olla täysin oma itsensä. Vanhemmilla on opitut normit ja pelot, jotka kumpuaa ympäröivästä yhteiskunnasta, mutta mekin vasta opitaan ja voidaan onneksi muokata ajattelutapaamme! “Mummo sanoo, että elämässä ei pitäisi niin paljon pelätä, mitä muut ajattelevat. Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on ja PISTE.” Vaikka kirja on suunnattu lapsille, on se aikuisillekin apuväline oman kasvatuksensa ja ideologian ymmärtämiseen sekä avarakatseisuuden löytämiseen. Se auttaa ymmärtämään omaa lasta tai muita laspia ja aikuisia ympärillä ja kyseenalaistamaan omia ennakkoluuloja. Oli kyse sitten pojasta punaisessa hameessa tai tytöstä Hämähäkkimies asussa. “Taas Ronin sydän alkaa hakata tavallista kovempaa PAM-PAM-PAM ja käsissä kihelmöi. Hame on vielä hienompi kuin Roni muisti.” Oma lapsenikin nautti kirjasta paljon vaikka alkuun hänkin totesi, ettei pojat voi käyttää hameita! Keskusteltiin aiheesta ja todettiin, että tietenkin, kaikkien pitää voida pukeutua juuri niin kuin itse haluaa! Kirjan avulla pääsee keskustelemaan kiinnostavista ja tärkeistä teemoista lapsen kanssa ja rikkomaan niitä normeja, joita helposti pienelle jo päiväkotimaailmassakin syntyy. Saara Obelen kuvitus on myös aivan ihana ja Ronin kasvojen ilmeet sekä Toivolan teksti sai itsenikin vähän nielemään kyyneliä loppua kohden. Kirja löytyy myös äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana ja sopii hyvin kuunneltavaksi vaikka iltasatuna koko perheelle! Poika ja hame, Jani Toivola, Otava, 2020 Kuvittanut: Saara Obele

Kuonokamut - tytöt kuin tuulispäät, kertoo kolmesta parhaasta kaveruksesta, jotka käyvät samaa koulua ja joita yhdistää suunnaton rakkaus eläimiin. Harmikseen kukaan kolmesta tytöstä ei voi saada omaa lemmikkiä, ei edes hamsteria tai pientä hiirtä. Gabbyn isä ei pidä lemmikeistä, Priyan äiti on todella allerginen kaikille eläimille ja Mindyn perheen vuokrakotiin ei saa tuoda lemmikkejä. Kaverukset eivät kuitenkaan jää toimettomiksi, vaan miettivät yhdessä päänsä puhki löytääkseen tavan saada eläimiä elämäänsä. Lopulta tytöt keksivät alkaa ulkoiluttamaan naapurien koiria koulun jälkeen ja saavat näin olla lähellä eläimiä päivittäin. Oman yrityksen pyörittäminen ei suju täysin mutkitta, mutta kolme ystävystä löytävät lopulta vaikeuksista voittoon – tai ainakin tasapainoon. Sarjakuva on hauska ja tarina hulvaton. Se vetää lukijan mukaan dramaattisiinkin käänteisiin, tyttöjen tunteisiin ja tunnelmiin. "Voi hitsi… Nyt menee huonosti." Ystävysten kesken kuvataan aitoja tunteita, hyväntahtoista kinastelua ja iloisia hetkiä. Erityistä tämän sarjakuvan ystävyyden kuvauksessa oli myös huonojen hetkien ja vaikeiden tunteiden tuominen jatkuvaksi osaksi ystävyyttä ja tarinaa. Kertoja Gabby on melkein joka käänteessä kiukkuinen, ja kirjan loppupuolella selviää, ettei kukaan ystävyksistä ole ollut kaikkiin yhteisiin päätöksiin aivan tyytyväinen. Ystävykset ovat myös keskenään hyvin erilaisia, mikä on tietysti ilahduttavaa ja tervetullutta representaatiota ruskeille ja mustille lapsille. Päähenkilö Gabby käsittelee tähän liittyviä ajatuksia sarjakuvan aikana itsekseen. Mitä jos he ovat liian erilaisia ollakseen keskenään ystäviä? "Vanhemmat lupasivat ostaa minulle niin paljon kirjoja kuin vain ikinä jaksan lukea, joten minulla on paljon kirjoja. Siis paljon kirjoja." Tyttöjen perheitä kuvataan sarjakuvassa niukasti, mutta sen vähäisen mitä he sarjakuvassa esiintyvät, ovat he kivasti mukana nuorten toiminnassa ja auttavat tyttöjä aina mahdollisuuksien mukaan. He kannustavat lapsia myös seuraamaan itselleen tärkeitä harrastuksia ja ovat iloisia kaverusten ystävyydestä. Ystävykset tulevat erilaisista taustoista, mutta siihenkin liittyvistä asioista puhutaan hyvässä hengessä. “Miten voi olla näin hankalaa päästä paijaamaan koiria!” Teoksen kuvitus on vaikuttavaa. Sivut ovat pirteän värikkäitä ja hahmojen ilmeet ja eleet on luotu hauskan suurieleisesti. Sarjakuvaa lukiessa tuntui melkein, että kuvat liikkuivat silmien edessä elokuvan omaisesti. Tämä oli sen verran helppolukuinen, mukaansatempaava ja elävästi kuvitettu teos, että voimme kuvitella sen vetävän puoleensa myös sellaisia lapsia ja nuoria, joille lukeminen tai sarjakuvat ovat vielä vieraampia. Englanniksi Kuonokamuille on jo julkaistu jatko-osa ja se julkaistaan myös suomeksi keväällä 2023. Kiva, että tämän kolmikon tarinalle on jo jatkoa luvassa. Kuonokamut - tytöt kuin tuulispäät, Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn, Otava, 2022 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: PAWS, Gabby Gets it Together, 2022 Kuvitus Michele Assarasakorn

Kuvaaja: Nesriin Al Take Zahraa Al Take on luokanopettaja ja kasvattaja, joka uskoo kirjallisuuden lempeään muutosvoimaan. Hänen luokassaan tarinat rakentavat siltoja, antavat rohkeutta ja tekevät maailmasta moniäänisemmän. Opettajana saan usein todistaa hetkiä, joita ei ehkä huomaa paperilla – mutta jotka jäävät sydämeen. Yksi niistä on, kun oppilas löytää kirjan sivuilta jotakin tuttua. Ehkä se on hahmon nimi, ihonväri, puhetapa, perheen arki tai rukous ennen nukkumaanmenoa. Jotakin, mikä kertoo: sinä kuulut tänne. Sinäkin saat olla tarinan keskiössä. POC-kirjallisuus on täynnä tällaisia hetkiä. Se ei ainoastaan kerro tarinoita – se avaa sylinsä. Se antaa luvan olla näkyvä ja kokonainen. Se voi olla ensimmäinen kerta, kun ruskea lapsi huomaa, että juuri hänen elämänsä on lukemisen arvoinen. Sitä ei tarvitse selittää, korjata tai kääntää muiden ymmärrettäväksi. Mutta nämä kirjat eivät kosketa vain niitä, jotka näkevät niissä itsensä. Ne ovat myös ikkunoita muille – niille, jotka ovat ehkä aina olleet näkyvissä, mutta eivät ole koskaan joutuneet kysymään, miltä tuntuu olla näkymätön. Kun valkoinen lapsi lukee tarinaa, jossa vietetään Eid-juhlaa, harjoitellaan uuden kielen sanoja tai koetaan ulkopuolisuutta koulun pihalla, hän ei ehkä ymmärrä kaikkea heti. Mutta jokin liikahtaa. Hän pysähtyy, kuuntelee – ehkä jopa eläytyy. Ja juuri siinä hetkessä syntyy jotakin tärkeää: lempeää ymmärrystä, joka voi kantaa läpi elämän. Lukeminen ei ole vain sanojen opettelua – se on tunteiden, yhteyksien ja maailmankuvien rakentamista. Siksi POC-kirjallisuus kuuluu kaikille. Se ei ole “erityinen lisä” koulun hyllyssä, vaan olennainen osa yhteistä tarinaamme. Suomi on moninainen. Meidän kirjallisuutemme saa – ja sen pitää – heijastaa sitä. Samalla on hyvä muistaa, että se, mitä koulun kirjahyllyistä löytyy, on usein opettajan vastuulla. Opettajana minulla on valtaa – hiljaista, mutta merkityksellistä. Sillä valinnoillani voin joko toistaa vallitsevia normeja tai murtaa niitä lempeästi. Jokainen valittu kirja kertoo oppilaille jotakin siitä, kenen tarinat ovat tärkeitä. Jokainen opettaja voi vaikuttaa siihen, millaisia kirjoja oppilaille tarjotaan – olipa kyseessä yhteinen ääneen luettava kirja tai oppilaan itse valitsema kirja. Minulle POC-lukupiiri on ollut tärkeä resurssi: se on auttanut löytämään oikeat kirjat oikeille oppilaille. Ja vähitellen nämä kirjat ovat löytäneet tiensä myös koulumme kirjahyllyihin. Uskon, että POC-kirjallisuus on yksi avain terveemmän ja tasapainoisemman yhteiskunnan rakentamiseen. Se vahvistaa POC-lasten identiteettiä ja itsetuntoa, mutta tarjoaa samalla muille lukijoille mahdollisuuden kohdata elämä ennakkoluulottomammin ja avoimemmin. Kun lapsi ymmärtää erilaisuutta, sellaiset raskaat käsitteet kuin viha ja pelko voivat hellittää otettaan. Kirjallisuus voi hiljalleen hälventää niitä – ja tehdä tilaa uteliaisuudelle, hyväksynnälle ja myötätunnolle. POC-kirjat ovat tähän loistava väline. Olen nähnyt, miten näiden tarinoiden äärelle pysähtyminen on muuttanut oppilaitani. Aiemmin oppilaiden kertomuksissa seikkailivat Matti ja Maija usein metsässä tai mökillä – tarinoissa ei ollut mitään vikaa, mutta ne eivät olleet monelle tuttuja, ja siksi kirjoittaminen saattoi tuntua vaikealta. Nykyään luokassani kirjoitetaan tarinoita, joissa eri kulttuurien tavat ja perinteet näkyvät iloisesti ja ylpeästi: leivotaan makeita herkkuja ramadanin kunniaksi, valmistetaan pho-keittoa isoäidin reseptillä tai pukeudutaan juhlaan kimono yllään. Tarinoissa eletään omannäköistä arkea, jossa kielet, maut ja muistot kulkevat mukana. Päähenkilöinä ovat nimet kuten Fatimah, Sithabile ja Sensi – ei sivuhahmoina, vaan tarinan keskiössä. Omasta elämästä kirjoittaminen ei enää pelota – se tuntuu luonnolliselta. Ja mikä tärkeintä: se tuntuu oikealta. Oppilaat ovat kertoneet, että ensimmäistä kertaa kirjoittaminen tuntuu omalta. Että saa kirjoittaa omasta maailmastaan, eikä sellaisesta, jonka kuvittelee olevan “oikeanlainen”. Se vapauttaa, rohkaisee ja sytyttää kipinän. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät enää ole suorittamista – ne ovat itseilmaisua ja näkyväksi tulemista. Erityisen ilahduttavaa on ollut nähdä, kuinka nämä tarinat ovat innostaneet lukemaan myös niitä oppilaita, joilla on ollut haasteita lukemisessa. Kun kirjan maailma tuntuu tutulta, lukeminen ei enää ole este – vaan silta. Eräs oppilas, joka aiemmin vierasti kirjoja, sanoi kerran hiljaa: “ Tää oli eka kirja, jossa joku oli niinku minä. ” Pieni lause, mutta valtavan painava ja täynnä iloa. Myös keskustelut kirjojen ympärillä ovat muuttuneet. Oppilaat uskaltavat jakaa kokemuksiaan, kertoa ajatuksiaan, kysyä ja ihmetellä. He kuuntelevat toisiaan tarkemmin. Moni on sanonut, että tarinan kautta on helpompi ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Kirja ei syytä eikä selitä – se vain kertoo. Ja juuri siksi se toimii. POC-kirjallisuus on muuttanut tapaa, jolla luokassani opitaan. Se ei ole pelkkää kielitaitoa tai kirjallisuusanalyysiä – se on yhteyttä, ymmärrystä ja arvostusta. Se muistuttaa, että kaikilla tarinoilla on merkitys. Ja että jokaisella on oikeus löytää oma äänensä. Nämä kirjat eivät ainoastaan anna POC-lapsille tilaa hengittää – ne opettavat myös valkoisia lapsia hengittämään heidän rinnallaan. Ne kasvattavat sydäntä, joka ei pelkää erilaisuutta, vaan arvostaa sitä. Ja ehkä niistä lapsista kasvaa aikuisia, jotka kuuntelevat herkemmin, katsovat lempeämmin – ja rakentavat maailmaa, jossa kaikkien tarinat mahtuvat rinnakkain. ZAHRAA AL TAKEN KIRJAVINKIT "Seuraavat kirjasarjat ovat pyörineet meidän luokassa aika aktiivisesti." Amari-kirjasarja - B. B. Alston 12+ Kuonokamut-kirjasarja - Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn 8+ Aamupalaporukan tutkimukset -kirjasarja, Marcus Rashford & Alex Falase-Koya 8+

Peto aidan takana aloittaa lastenkirjasarjan Aamupalaporukan tutkimukset. Jännittävä ja vaivatonta positiivista representaatiota sisältävä kirjasarja on suunnattu 8-vuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Peto aidan takana kertoo 12-vuotiaasta Marcuksesta, joka pelaa jalkapalloa ja käy koulua. Nyt hän on kuitenkin kadottanut pallonsa koulun alueen ulkopuolelle, mystisen aidan toiselle puolelle. Tämä on erittäin harmillista, sillä tunnetusti kaikki aidan toiselle puolelle joutunut katoaa jäljettömiin. Nyt vaikuttaa siltä, että Marcuskaan ei enää koskaan saa palloaan takaisin. Pallon katoamisen myötä Marcus tuntuu kadottaneen myös kosketuksensa palloon, eikä siksi suostu enää pelaamaan jalkapalloa kavereidensa kanssa. “Peli ei vain ollut sujunut häneltä kunnolla sen jälkeen, kun hän oli hukannut pallonsa… Hän näki tapahtumat mielessään aina, kun sulki silmänsä." Koulun aamupalalla Marcus saa lapun, jossa häntä pyydetään liittymään aamupalaetsiviin. Pienen epäröinnin jälkeen Marcus päätyy liittymään ryhmään toiveenaan löytää aidan taakse kadonnut pallo. Aamupalaetsivät Stacey, Lise, Asim ja uusin jäsen, Marcus, ryhtyvät salassa selvittämään, mikä aidan takana oikein vaanii. Tämä teos oli positiivinen yllätys meille molemmille. Tarina on vetävä ja teos helppolukuinen. Tekstiä on sopivasti ala-asteikäiselle lukijalle ja sitä on elävöitetty hauskasti korostetuilla sanoilla ja kuvituksilla, joita löytyy lähes jokaiselta aukeamalta. Kirjaan tuntui helpolta tarttua ja siinä oli paljon samaistumispintaa erilaisille lukijoille, mikä varmasti houkuttaa pysymään tarinan mukana. Jalkapallon ja mysteerin lisäksi kirjassa kuvataan tavallisia kuvioita ystävyydestä, koulunkäynnistä ja perheestä. “Kaikki lopettivat puuhansa ja katsoivat toisiaan. Marcus nielaisi. Mitä se tarkoitti? Tämä mysteeri alkoi muuttua aina vain oudommaksi.” Tutkimustensa aikana aamupalaetsivät kohtaavat jännittäviäkin hetkiä. Tunnelma on toisinaan hurja, mutta sitä onneksi puretaan lempeämmilläkin tapahtumilla. Aracelista häiritsi hieman se, ettei lukiessa oikein tiennyt, onko kyse realistisesta tarinasta vai onko oletettavissa myös fantasiaelementtejä. Tériä tämä ei ollut haitannut. Mysteeriä myös venytettiin ehkä vähän turhan pitkälle. Olisimme kaivanneet ratkaisun palasia kirjan keskivaiheille, mutta pienempiäkään tiedonjyviä ei tiputeltu ensimmäisen tutkimusretken jälkeen ennen ihan viimeistä loppuratkaisua. Tarinassa oli myös hieman toisteisuutta. Esimerkiksi Marcuksen kosketuksen katoamista käytiin moneen kertaan läpi. Tutkimusten ohella suhteet Staceyn, Lisen, Asimin ja Marcuksen välillä myös muuttuvat ja liikkuvat, eikä draamalta vältytä. Samaan aikaan Marcuksen jalkapallosta tutut ystävät seisovat hänen rinnallaan ja ymmärtävät kivasti myös Marcuksen uusia ystävyyksiä ja kiinnostuksen kohteiden muutoksia, vaikka kaipaavatkin häntä takaisin kentälle. “Jos minä ylipäätään tiedän mitään ystävistä, niin sen, että jos olette oikeita ystäviä, silloin voitte aina korjata asiat. Sinun pitää vain tehdä se, mikä on oikein.” Marcus on meidän mielestämme kiva päähenkilö johon samaistua. Ilmeisesti teos pohjaa jalkapallotähti Marcus Rashfordin omiin kokemuksiin ja päähenkilön voisi nimestä päätellen ajatella pohjautuvan häneen itseensä. Kertomuksessa Marcus näyttäytyy oikeudentuntoisena ja reiluna tyyppinä, joka tekee myös virheitä, mutta pyrkii huomaamaan ne ja korjaamaan toimintaansa. Hän toimii varmasti hyvänä roolimallina myös nuoremmille lukijoille. Peto aidan takana – Aamupalaporukan tutkimukset 1 , Marcus Rashford & Alex Falase-Koya, Hertta, 2023 Englanninkielinen alkuteos: The Breakfast Club Adventures 1: The Beast Beyond the Fence, 2022 Kuvitus Marta Kissi

Aamupalaporukan tutkimukset saa jatkoa. 12-vuotias Marcus on mukana Aamupalaetsivissä eli APEssa, joka selvitti ensimmäisessä kirjassa aidan takana lymyävän pedon henkilöllisyyden. Kurkkaa tästä ensimmäisen osan, eli Peto aidan takana kirjan arvio . APElla on ollut viime aikoina huonoa tuuria ja heille annetut mysteerit ovat jääneet selvittämättä. Marcusta jännittää, että heidän kerhonsa hajoaa ja hän menettää uudet ystävänsä. Asiaa ei auta yhtään se, että Sanomalehtikerho on vienyt heidän selvittämättömät tapauksensa ja ratkaissut ne. “‘Uusia tapauksia ei kohta enää tule, se tässä on ongelma!’ Marcus ärähti. ‘Jos toiset alkavat uskoa, ettemme osaa ratkaista tapauksia, he eivät enää tuo meille sellaisia.’” Kun koripallojoukkueen kapteeni tulee pyytämään apua APE:lta koripallojoukkuetta vainoavan kirouksen selvittämiseen, Marcus näkee heidän viimeisen tilaisuutensa koittaneen. Kirouksella on suora yhteys koripallojoukkueen menestykseen ja sen ratkaisemalla Aamupalaetsivät voisivat saada maineensa takaisin. Mystinen varjohahmo on näyttäynynyt pelaajille koulun liikuntasalissa, eikä joukkue uskalla treenata enää koululla iltaisin. APE ryhtyy selvittämään tapausta, mutta johtolankoja on vaikea löytää ja tapauksessa on muutenkin paljon mutkia matkassa. Myös Sanomalehtiporukka kilpailee APEn kanssa tapauksen selvittämisestä. “‘Oli miten oli, me näimme jotakin ja se oli luultavasti sama otus, jonka Georginakin näki’, Lise sanoi ja huokaisi. ‘Tehän näitte korisjoukkueen harjoittelemassa – jos he pelaavat sillä lailla ensi viikon turnauksessa, heistä TEHDÄÄN SELVÄÄ. Meidän on pakko auttaa.” Tämä osa oli vielä parempi kuin ensimmäinen. Kirjoissa on paljon samankaltaisuuksia, mutta Riivaaja koulussa on tarinana moniulotteisempi ja sisältää vielä enemmän yllätyksiä kuin Peto aidan takana. Myös samaa jännitystä ja ihmissuhteisiin liittyviä pulmia löytyy. Mikäli pidit ensimmäisestä osasta, pidät varmasti tästäkin. Térin mielestä tarina olisi voinut olla suoraviivaisempi ja joissain kohdissa toisto oli häirinnyt. Araceliksen mielestä tarina taas tuntui johdonmukaiselta ja toisto tuntui teemojen selkeältä kuljetukselta alusta loppuun. Kirjassa onkin selkeä ja tärkeä opetus avunpyytämisestä, jota rakennetaan alusta alkaen. Teos kulkee meidän molempien mielestä kuitenkin hyvin ja teksti on helppolukuista. Lukiessa kertomus näkyi mielessä lähes elokuvamaisena havainnollistavien kuvien ja elävästi kirjoitetun tekstin johdosta. Me naureskelimme kirjaa lukiessa hauskille sattumuksille ja haukoimme henkeä käännöksille ja yllätyksille, joita emme osanneet odottaa. “Kaikki mitä teemme nyt, on vaarallista. Ensiksi rehtori kielsi toimintamme, ja nyt meidät on vielä kirottu”, Stacey naureskeli.” Tähän osaan on myös tuotu lukeminen kivasti osaksi tarinaa. Marcuksella on tärkeitä lukuhetkiä oman äitinsä kanssa viikottain ja selviää, että muutkin kirjan hahmot ovat kiinnostuneita lukemisesta. Oli hauska kuulla, minkälaista kirjallisuutta ystävykset lukevat. Mysteerin lisäksi romaanissa kuvataan tavallista koululaisten arkea ja esimerkiksi rehtorin kanssa asioiden selvittämistä. Kuvituksissa ja hahmoissa on kivaa vaivatonta representaatiota ja voimme ehdottomasti suositella tätä kirjasarjaa kaikille yli kahdeksan vuotiaille. Riivaaja koulussa – Aamupalaporukan tutkimukset 2, Marcus Rashford & Alex Falase-Koya, Hertta, 2024 Kuvitus Marta Kissi Suomentanut Mika Kivimäki Englanninkielinen alkuteos: The Breakfast Club Adventures 2: The Ghoul in the School, 2023