HAKU

Arundhati Royn Joutavuuksien jumala jakoi mielipieitä meidän suljetussa lukupiirissämme.  Valitsimme aikuisille suunnatun romaanin kesäluettavaksi ja aikaa lukemiselle tuli koko kesätauon ajan, eli lähes muutama kuukausi. Suurimmalta osalta kirja oli pitkästä lukuajasta huolimatta jäänyt kesken. Osalta siksi, ettei kirja ollut tempaissut mukaansa ja osalta siksi, ettei kirjaa tullut haettua kirjastosta ajoissa. Muutaman lukijan kaunis kieli oli kietonut pauloihinsa heti ensimmäisistä sivuista lähtien. “Kylmä yöperhonen, jolla oli harvinaisen tuuheat selkätupsut, laskeutui kevyesti Rahelin sydämelle. Sydän meni kananlihalle siinä kohdassa jossa jäätävät raajat koskettivat sitä. Kuusi nyppyä hänen ajattelemattoman sydämensä pinnalla.” Joutavuuksien jumala kuvaa lähinnä yhden intialaisen perheen elämää. Tarinan keskiössä ovat kaksoset, joilla on erikoinen yhteys, mutta teoksessa seurataan myös heidän muita sukulaisiaan useassa sukupolvessa. Osa sukulaisista asuu yhdessä ja osa kauempana, etäällä muusta perheestä. Romaanin ansioksi on luettu kaunis kieli, jota on kehuttu etenkin alkuperäiskielellä. Tästä syystä yksi meidän lukupiiristämme päätti tarttua teokseen englanniksi. Me muut haimme kirjan kirjastosta suomeksi ja moni oli sitä mieltä, että kuvailu on kaunista suomeksikin ja teksti soljuu ihanasti eteenpäin. “Ikään kuin pelkkä tahdonvoima riittäisi pysäyttämään lasten lapsuuden, kunnes hänellä olisi varaa ottaa heidät luokseen asumaan. Silloin he jatkaisivat siitä mihin oli jääty. Aloittaisivat uudelleen seitsemän vuoden iästä.”  Tarina ei ole vapaa rankoista aiheista, vaan teoksessa käsitellään esimerkiksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sitä kuvaillaan suhteellisen graafisesti. Tässä kohtaa joku mietti lukemisen keskeyttämistä, etenkin kun tapahtumiin myös palattiin muutamaan otteeseen muistoissa.  Lukupiirissä totesimme, että oli kiinnostavaa lukea Intian historiasta, kastijärjestelmästä ja muista yhteiskunnallisista asioista kuvattuna yhden perheen näkökulmasta. Tarinassa oli paljon uutta ja varmasti joitakin asioita meni meiltä myös ohi lukiessa, kun Intian historia ei ollut ennestään niin tuttua. Kirjailija on onnistuneesti luonut myös lasten ajatusmaailmaa. Lasten ajatukset ovat uskottavia ja herttaisia ja etenkin kaksosten välistä suhdetta oli ihana seurata, ainakin muutaman lukupiiriläisen mielestä. “Rahel ei kirjoittanut hänelle. On asioita, joita ei voi tehdä – kuten kirjoittaa kirjeitä osalle omaa itseään. Jaloilleen tai hiuksilleen. Tai sydämelleen.” Tämän kirjan kohdalla täytyy pystyä päästämään irti odotuksesta siitä, että tarina kulkisi paikasta A paikkaan B. Kertomus hyppii paljon ajassa ja hahmoissa ja etenkin alussa monella kesti päästä tapahtumiin mukaan. Siinä missä osa oli jaksanut lukea alun läpi ja tullut lopulta palkituksi, osa oli luovuttanut tarinan kanssa, joka ei onnistunut kiinnyttämään hahmoihin tai herättämään kiinnostusta tapahtumista. Pohdimme lukupiirissä, että sukupuu tai luettelo hahmoista, olisi voinut auttaa alun sekavuuden läpi. “Sinä päivänä heillä kaikilla oli sarit (vanhat, puoliksi ratkotut sarit); Estha toimi pukeutumisasiantuntijana. Hän letitti Sophie Molin tukan. Järjesteli Rahelin pallun ja sen jälkeen omansa. Otsassa heillä oli punainen bindi.” Teemoja kansien väliin mahtuu kuitenkin paljon. Sivuilla kuvataan rakkautta, iloa, surua, uskontoa, ahdistusta ja kateutta. Kirjassa käsitellään suhteita eri perheenjäsenten välillä ja erilaisia rooleja yhteisössä. Kuka perheestä nostetaan jalustalle, kenen toimia halveksitaan ja väheksytään ja kuka pitää perheen kasassa. Joutavuuksien jumala, Arundhati Roy, Otava, 1997 Suomentanut Hanna Tarkka Englanninkielinen alkuteos: The God of Small Things

Night of the Living Queers on yksien kansien sisään koottuja novelleja queer-POC-kirjailijoilta teemanaan kauhu ja rakkaus. Kokoelmassa on kolmetoista novellia kolmeltatoista eri kirjailijalta ja ne kaikki sijoittuvat yhteen erityiseen halloween-iltaan ja -yöhön. Night of the Living Queers on aivan upea kokonaisuus, jota en voi suositella tarpeeksi, vaikka minulla kestikin useampi kuukausi saada koko teos luettua. “The first thing I notice is that I’m the only one who can move, like everyone else in the room is frozen in space and time. Can they breathe? Or are they locked inside of their bodies? Can they sense everything happening around them?" Teoksen toimittajat kertovat esipuheessa kaivanneensa lisää QPOC-representaatiota kirjallisuuteen ja luoneensa siksi mahdollisuuden QPOC-kirjailijoille ottaa haltuun omat tarinansa. Novellit ammentavat eri kulttuureista ja niiden tarinoista ja uskomuksista, kauhuista ja rakkauden erilaisista vaiheista. Sivuilla on himoa, kaipausta sekä tutustumista toiseen ja itseen. Osa novelleista on liikuttavia ja osa niin hyvän mielen luettavaa, kuin kauhunovellit nyt vain voivat olla. Monessa tarinassa on läsnä perhettä ja ystäviä ja kaikki kertovat nuorista QPOC-hahmoista. Muuten novellit ovat keskenään erilaisia. Yhdessä ollaan työpaikalla drive-in leffateatterissa, muutamassa käydään bileissä ja parissa tarinassa mukana on jonkinlainen autiotalo tai naapuruston pelottavia uskomuksia. Myös sosiaalinen media valjastetaan kauhujen käyttöön ja yhdessä novellissa seikkaillaan yöksi suljetulla ostarilla. Pelottavien asioiden lisäksi taustalla on hellyttäviä juonikuvioita: ihastumisjuttuja ja myös pidemmän ajan rakkauksia. “A blush creeps into my cheeks. I wish it away, but the more she looks at me, the hotter my face gets. ‘I knew my awful dad jokes were good for something.’” Osa novelleista on pelottavampia kuin toiset ja joissain kertomuksissa loput jätetään auki. Silloin pahimmat kauhut jäävät lukijan kuviteltavaksi ja on lukijasta kiinni, kuinka pitkälle oma mielikuvitus vie jatkosta annetut vihjeet. Minulle aukinaiset loput vaikuttivat siihen, ettei kokonaisuus tuntunut liian pelottavalta, vaikka olenkin säikky ja yleensä kierrän kauhun elokuvissa ja etenkin videopeleissä kaukaa. Jotkut novellit kolahtivat ja koukuttivat minut tarinaansa huolella. Osasta taas en innostunut niinkään. Olin ajatellut mainita muutaman lempparinovellin kaikkien joukosta, mutta kun aloin niitä listaamaan, huomasin luettelevani yli puolet teoksen otsikoista. Lienee siis turvallista sanoa, että suurin osa on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoisia. “There’s an old man at the end of the lane, and you weren’t always afraid of him, but you can’t remember what it felt like not to be.” Tavallaan novellikokoelmassa on ihanaa se, että voi lukea vaikka yhden tarinan kerrallaan siellä täällä – novellit ovat lyhyitä, noin parinkymmenen sivun mittaisia – mutta huomasin myös, että niiden lukeminen putkeen tuntui hankalalta. Kun yksi novelli loppui ja yritin siirtyä seuraavaan, edellinen pyöri vielä mielessä. En ollut valmis päästämään irti upeista rakennelmista, jotka kirjailija oli ehtinyt kutoa edelliseen kertomukseen niin lyhyessä ajassa. Samalla uusiin hahmoihin ja tilanteisiin investoituminen tuntui hankalalta ja jouduin monen tarinan jälkeen jättämään lukemisen sikseen ja jatkamaan uudestaan myöhemmin. Sitten kuitenkin, kun tarina ei lukukertojen välissä jäänyt kesken, en tuntenut imua tarttua kirjaan uudelleen, ja niinpä saattoi mennä pidempikin aika ennen kuin aloitin jälleen uuden novellin. Tähän vaikutti toki osaltaan myös se, että novellikokoelmaa ei ole käännetty suomeksi, enkä jostain syystä tartu englanninkieliseen luettavaan aina yhtä innoissani verrattuna suomenkieliseen tekstiin. Englanniksi lukemisen aloittaminen tuntuu aina jotenkin vähän raskaammalta ja siksi saatan viivytellä aloittamista, vaikka sitten kun lukemisen aloittaa, se ei tuotakaan minulle ongelmia.  Siispä tämänkin teoksen kohdalla taas toive: kunpa tämä käännettäisiin suomeksi. Kirjailijat: Alex Brown, Shelly Page, Kalynn Bayron, Ryan Douglass, Sara Farizan, Maya Gittelman, Kosoko Jackson, Em X. Liu, Vanessa Montalban, Ayida Shonibar, Tara Sim, Trang Thanh Tran ja Rebecca Kim Wells

Meidän jokaisen sisällä on pieni tuikkiva tähti, jokaisella eri värinen ja eri muotoinen. Se tuikkii toisinaan kirkkaasti ja toisinaan, hankalissa tilanteissa, se saattaa hävitä hetkeksi kokonaan. Joskus se rikkoutuu ja särkyy palasiksi, mutta vaikka tähti pienenee tai menee rikki, on sen jokainen osa tärkeä. Muiden ihmisten tuki ja turva auttaa saamaan tähden taas kokonaiseksi ja kirkkaaksi. “Your star is a speck, a small spark deep inside.” Kirjan päähenkilö on ensimmäistä päivää uudessa koulussa. Uusi ja tuntematon jännittää, jolloin tähti kutistuu ja piiloutuu. Me tulkitsimme tähden kuvaavan jokaisen sisäistä minuutta, jota on toisinaan helpompi ja toisinaan vaikeampi tuoda esille. Teoksessa käsitellään jännityksen lisäksi ystävällisyyttä ja oma arvon tunnetta. Näin koulujen, päiväkotien ja uusien harrastusten alun aikaan nämä aiheet ovat varmasti monelle lapselle ajankohtaisia ja tämä kirja voi olla yksi tapa käsitellä niiden herättämiä tunteita. “Your star may be pink or parsley-frog green Or hummingbird blue with a glistening sheen.” Tarinaa ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, mutta halutessaan tarinan kääntää lennostakin lapselle lukiessa. Sen kieli on helppoa, lauseet lyhyitä ja tekstiä on vain muutama virke aukeamalla. Joillakin sivuilla tekstiä ei ole lainkaan. Kielessä on kuitenkin kivaa leikittelyä ja runomaisuutta, jonka säilyttämiseen tarvittaisiinkin jo vähän pidempi käännösprosessi. Me olemme netissä, ja etenkin somessa, törmänneet suureen määrään ihania lapsille suunnattuja kirjoja POC-kirjailijoilta, joita ei ole käännetty suomeksi lainkaan ja joita ei välttämättä löydy englanniksikaan Helmet-kirjastoista.  Teoksissa on laajasti representaatiota kaikenlaisista tilanteista ja tunteista sekä erilaisista ihmisistä, perheistä ja POC-lapsista, ja niitä olisi aivan ihana saada lukuun pienille myös täällä Suomessa. On harmillista, kuinka moni ihana ja representaation näkökulmasta tärkeä tarina jää meiltä sivu suun. Toivottavasti tulevaisuudessa kirjastot, kääntäjät ja kustantamot tarttuvat tähän ja muihin POC-kirjailijoiden luomiin lastenkirjoihin useammin. “A just-for-you moment may make your star glow. And much-needed comfort can will it to grow” The Star in You kuvakirjan on kirjoittanut lastenkirjailija Katrina Moore, joka on koulutukseltaan myös opettaja. Hän onkin omistanut teoksen myös kaikille oppilailleen, menneille, nykyisille ja tuleville.  Kirjassa on tarinan lisäksi upeat kuvitukset, jotka on luonut POC-kuvittaja Amber Ren. Kuvitus on kaunista ja harmonisen värikästä. Ren on pienin yksityiskohdin saanut elävöitettyä hahmojen katseita ja ilmeitä. Myös tähdet tuntuvat käsinkosketeltavilta ja niiden tunnelmat välittyvät kuvista. Kuvat on luotu digitaalisesti, mutta joidenkin sivujen taustat muistuttavat vesivärimaalausta. Se tuo ihanan, turvallisen ja seesteisen tunnelman. Me luimme teoksen meidän jo vähän vanhemmalle testilukijalle kääntäen tarinaa lukiessa suomeksi, ja myös 9-vuotias nautti kirjasta ja etenkin sen kuvituksesta. Teoksen vahvuus saattaakin olla se, että se sopii monen ikäiselle lyhyen ja koskettavan tarinansa vuoksi. The star in you, Katrina Moore, 2024 Kuvittaja: Amber Ren

Ennen kuin kahvi jäähtyy on lyhyt kirja, joka sijoittuu pieneen tokiolaiseen kahvilaan, Funiculì Funiculàhan. Kahvilasta käydään muualla lähinnä kahvilan asiakkaiden ajatusten kautta ja samat henkilöhahmot pyörivät maisemissa läpi teoksen. Funiculì Funiculà vaikuttaa tavalliselta kuppilalta, mutta on erityinen siksi, että siellä pystyy matkustamaan menneisyyteen. Menneisyyteen matkustamiseen liittyy kuitenkin paljon sääntöjä, esimerkiksi: menneisyydessä saa viipyä vain niin kauan, kuin kahvilla kestää jäähtyä ja menneisyyteen matkatessa pitää istua tietyllä paikalla, eikä siitä saa liikahtaa.   “Toisin sanoen menneisyyteen palaaminen itsessään oli muuttumassa Fumikon tavoitteeksi. Ajatus siitä, että hän pääsisi kokemaan sellaisen salaperäisen ilmiön, sai hänen pulssinsa kiihtymään. Oli vaikea sanoa oliko se hyvä vai huono asia.” Romaanissa seurataan neljää erilaista tarinaa. Tarinat rakentavat yhtenäisen kokonaisuuden, joissa on samoja hahmoja ja sama aika, mutta ne voisi lukea myös novellimaisina yksittäin.  Araceliksen mielestä Ennen kuin kahvi jäähtyy voisi olla hyvä teos, josta aloitella lukuharrastusta joko pitkän tauon jälkeen tai ensimmäistä kertaa. Koko kirja on vain reilu 200 sivuinen ja vielä lyhyempiä ovat tarinat sen sisällä. Äänikirjana teos on vajaat seitsemän tuntia ja lukijan rauhallinen ääni sopii erinomaisesti tarinan leppoisuuteen.  Téri taas ei suosittelisi kirjaa ensimmäisenä uusille lukuharrastukseen ryhtyville, koska kirjan hahmot menevät helposti sekaisin keskenään ja hidas tunnelma saattaa olla haastava. Nimiä teoksessa onkin jonkin verran ja etenkin kuunnellessa niihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. “Mutta olisiko oikein mennä itse edeltä käsin menneisyyteen saamaan kirje, jonka antaakseen Fusagi yritti palata menneisyyteen? Se tuntui melkein varastamiselta, eikä hän osannut päättää.” Romaanissa meitä viehätti kiinnostava idea aikamatkailusta, joka vaikuttaa tavallaan aika turhalta. Myös kahvilassa vallitsevassa viipyilevässä ja pehmeässä tunnelmassa oli ihana kelliä. Hahmojen ajatukset ja motivaatiot aikamatkailulle olivat kiinnostavia ja keskenään erilaisia, ja lyhyihinkin kohtaloihin ehti investoitua täysillä.  Kertomukset ovat liikuttavia tarinoita rakkaudesta sen eri muodoissa. Aracelis itki bussissa tarinalle pariskunnasta ja suorastaan vollotti työhuoneella sisaruksista kertovalle kolmannelle luvulle. Tériäkin samat kertomukset olivat koskettaneet erityisesti. “Kootake lausui jokaisen sanan painokkaasti. Hänen tunteensa eivät olleet valhetta. Eivät, vaikka Fusagi olikin unohtanut hänet, eivät vaikka hän tiesi, ettei nykyhetki muuttuisi.” Aikamatkustamiseen liittyviä sääntöjä tuli kirjaa lukiessa ilmi pikkuhiljaa lisää. Osa säännöistä herätti vain enemmän kysymyksiä ja huomasimme niissä joitakin epäjohdonmukaisuuksia. Yritimme sysätä kysymykset sivuun ja keskittyä tarinassa oleelliseen. Vaikka romaanissa on kyseinen fantasiaelementti, sen fokus on selkeästi hahmojen tunteissa ja kohtaloissa, ihmissuhteissa ja suuremmissa teemoissa kuten kiintymyksessä, menetyksessä, sairaudessa ja kyvyssä vastaanottaa rakkautta. “Täydestä kahvikupista kohoili väreilevää höyryä. Kei tunsi, miten hänen ruumiinsa alkoi vääristyä ja väreillä höyryn lailla. Äkkiä ruumis keveni, ja siinä samassa näkymä hänen ympärillään alkoi valua alaspäin kuin kolmiulotteinen video.” Ihan teoksen alussa oli kyllä erikoiset kuvailut naishahmojen ulkonäöstä ja pitkästä aikaa törmättiin niin selkeään “miehen kuvaukseen naisesta”. Teos on julkaistu alkuperäiskielellä japaniksi lähes kymmenen vuotta sitten, vuonna 2015. Onneksi tämän tyyppinen kuvailu ei jatkunut kirjassa pidemmälle ja vasta viimeisen tarinan kohdalla vastaavanlainen epämiellyttävä miehen perspektiivi naisen elämään palasi.  “Vaatteiden läpikin oli helppo kuvitella, että hänellä oli poikkeuksellisen upea vartalo. Kuin muotilehden sivuilta karannut malli, hän oli sellaine kaunotar, joka kääntää kaikkien katseet.” Etenkin Aracelista häiritsi lukiessa viimeisen tarinan vienosti havaittavissa oleva pro-life meininki. Ihmettelimme molemmat sitä, kuinka sinut kaikki teoksen hahmot olivat sen kanssa, että heille rakkaan ihmisen tuli uhrata henkensä syntymättömän lapsen puolesta ilman minkäänlaista harkintaa tai päätöksen kyseenalaistamista. Viimeisen kertomuksen aikana myös aikaisemmat tarinat väännettiin rautalangasta, mikä tuntui meille lukijan turhalta aliarvioimiselta ja turhautti teoksen loppua lukiessa. “Mutta jostain syystä hän ei kyennyt rikkomaan kaksikon välillä vallitsevaa tunnelmaa. Sanotaan, että ihmisen pitää osata lukea ilmapiiriä, ja hänestä Kootake näytti viestivän koko ruumiillaan, ettei halunnut mitään häiriöitä.” Kokonaisuudessaan Ennen kuin kahvi jäähtyy on mukavan rauhallinen ja tunteita herättävä teos. Téri mietti, että voisi suositella tarttumaan teokseen, lukemaan vain kolme ensimmäistä tarinaa ja jättämään viimeisen tarinan välistä. Ennen kuin kahvi jäähtyy, Toshikazu Kawaguchi, Bazar, 2024 Suomentanut Markus Juslin Japaninkielinen alkuteos: Coffee ga Samenai Uchini, 2015

Tykästyin viime vuonna Kahvia ja aikamatkailua -sarjan ensimmäiseen kirjaan Ennen kuin kahvi jäähtyy ja päätin kuunnella sarjan seuraavan osan. Kuunneltuani hetken Ennen kuin salaisuus paljastuu, huomasin, että en muistanut niin tarkasti edellisen kirjan henkilöhahmoja ja piti palautella omaa muistia. Nimiä ja hahmoja tulee vastaan paljon, joten tämän sarjan kohdalla suosin itse jatkossa fyysisen kirjan lukemista ja suosittelen lukemaan sarjan osat mahdollisimman putkeen. Onneksi kirjan alusta löytyy henkilögalleria, mutta äänikirjaa lukiessa se meni alkuun minulta täysin ohi. Kirjasarjassa on fantasiaelementtejä, pienen japanilaisen kahvilan, Funiculì Funiculà, kautta pääsee matkaamaan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Aikamatkaamiseen liittyy kuitenkin todella paljon sääntöjä, jotka onneksi avataan kirjan prologissa selkeästi lukijalle. “”Erään kaupunginosan erään kahvilan eräästä tuolista kerrotaan erikoista legendaa. Sanotaan, että ken siihen istuu, voi siihen istumisensa ajaksi matkustaa haluamaansa aikaan.” Vaikka tunnelma on aika samanlainen kuin ensimmäisessä osassa, en siihen kyllästynyt. Ihan alkuun pelkäsin, että koko teos on toisintoa ensimmäiselle osalle, mutta vain eri hahmoilla. Näin ei onneksi ollut. Henkilöhahmoja tulee uusia, mutta vanhoja tuttuja on myös mukana. On kiinnostavaa päästä seuraamaan tuttujen hahmojen otteita sen hetkisestä elämästään, ja sain myös päivitystä muun muassa ensimmäisen osan nuoren pariskunnan elämästä uuden hahmon sivulauseessa.  Toistoa tästäkin osasta kuitenkin löytyy, kuten ensimmäisestäkin, mutta tällä kertaa kuunnellessa se ei haitannut minua ollenkaan. Kirjan hidas ja seesteinen tunnelma sopii hyvin kahvilan tunnelmaan, ja oli kiva vain kuunnella teosta eteenpäin toistojenkin kanssa, joka osaltaan loi pysähtynyttä tunnelmaa. “Siitä huolimatta kahvilassa istui nyt menneisyydestä tullut mies. Hän oli esittäytynyt nimellä Kurata Katzuki.” Ennen kuin salaisuus paljastuu -kirjassa käydään myös tarkemmin läpi aikamatkaamista, etenkin matkaamista tulevaisuuteen ja sitä miten se toimii ja minkälaisia haasteita se mahdollisesti tuottaa aikamatkaajalle.  Teoksessa myös avataan sitä, kuka pystyy keittämään kahvit, jolla aikamatkaaminen mahdollistetaan. Kahvilan henkilökunnan välisiä suhteita puidaan kivasti ja käydään tarkemmin läpi. Nämä teemat ovat mielestäni tämän toisen osan parasta antia ja henkilökunnan kohtalot saivat minut herkistymään. “Viides sääntö. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä. Eikä kahvia voi kaataa kuka tahansa. Tällä hetkellä kahvilan henkilökunnasta ainoa, joka pystyi kaatamaan kahvin meinneisyyteen matkustamista varten, oli Tokita Kazu.” Suosittelen jatkamaan sarjaa, jos tykkäsi ensimmäisestä osasta, mutta en näe, että olisi pakko lukea ensimmäinen osa, hypätäkseen mukaan sarjan toiseen osaan. Alussa avataan hyvin tarinaa henkilögallerian ja aikamatkaamisen sääntöjen esittelyllä.  Heinäkuun lopulla on ilmestynyt sarjan kolmas osa, Ennen kuin muisto haalistuu. Uskon tarttuvani siihen piakkoin, kun kirjan hahmot ovat vielä tuoreessa muistissa. “Sitä, mitä tapahtuu aikamatkan määränpäässä, ei voi muuttaa.” Ennen kuin salaisuus paljastuu, Toshikazu Kawaguchi, Bazar, 2025 Suomentanut Markus Juslin Englanninkielinen alkuteos: Tales from the Café

Rakkauden melodia on osa Tähtiin kirjoitettu kirjasarjaa, jossa itsenäiset osat ovat nykyaikaan tuotuja versioita prinsessasaduista. Rakkauden melodia on uudelleenkerronta Pienestä merenneidosta. “Adrenaliini hyrisi Ericin suonissa. Hän ei ollut edes huomannut, että piteli yhä Melodya kädestä ennen kuin takahuoneen tohina pakotti heidät erilleen.” Me emme muistaneet kunnolla sadun yksityiskohtia, kun tartuimme romaaniin, mutta karkea juoni oli kuitenkin mielessä. Tästä syystä pelkäsimme vähän, olisiko tarina tylsää luettavaa, kun tiedämme etukäteen, kuinka käänteet suunnilleen menevät. Rakkauden melodia on kuitenkin oma tarinansa ja siinä on lähinnä vain viittauksia alkuperäiseen satuun. “‘Mis amores, miksi olette noin maanne myyneitä?’ Iggy setä kysyi. Hän oli kaikin tavoin veljensä vastakohta. Iggy sedällä oli lyhyet mustat kiharat, vaaleanruskea iho, hoikka vartalo, ja hän piti räväkämmistä puvuista.” Päähenkilön nimi on Ariel, kuten alkuperäisessä sadussa. Arielilla on seitsemän sisarta ja heidän elämässään on vahvasti vedenalainen teema. Siskoksilla on bändi, Seitsemän seireeniä, ja myös bändiä edeltävässä televisiosarjassa aiheena olivat merenneidot. Nyt Seitsemän seireeniä on kuitenkin jäähyväiskeikallaan ja vaikka Arielista tuntuu haikealta jättää fanit ja yhteinen bändi taakseen, on hän myös innoissaan aloittamassa uuden luvun elämässään. Siskosten tiukka manageri-isä on luvannut kaikille vuoden tauon julkisuudesta ja vietettyään lähes koko elämänsä parrasvaloissa tämä on Arielille suuri helpotus. “‘Tiedätkö, mitä Garcia-sukunimi tarkoittaa?’ Odelia ei odotellut vastausta vaan kääri hihansa ylös ja paljasti tatuoidut ranteensa. Niitä koristi kaksi identtistä ankeriasta, jotka oli tatuoitu merimiestyyliin.” Lähes välittömästi jäähyväiskeikan jälkeen Arielille kuitenkin selviää, ettei manageri-isällä olekaan aikomusta pitäytyä heidän sopimuksessaan, vaan hän on jo tehnyt järjestelyitä Arielin soolouraa varten, jonka tulisi alkaa välittömästi. Tilanne eskaloituu ja lopulta raivostunut Ariel karkaa baarissa törmäämänsä miehen matkaan. Mies, Eric, on nousevan bändin solisti ja tarjoaa Arielille tilaisuuden lähteä töihin fanituotteiden myyjänä heidän alkavalleen kiertueelleen. Kiertueella Arielin ja Ericin kielletty ihastus kukoistaa ja managerilla paljastuu olevan  salaperäinen yhteys Arielin vanhempiin. Siskoihinsa Ariel pitää yhteyttä ryhmächatin kautta. Kappaleiden väleissä Arielin julkisuuskuvaa seurataan juorulehtien klikkiotsikoiden ja lyhyiden somejulkaisujen kautta. “Järkytys isän kasvoilla ei ottanut haihtuakseen. Meillä oli sopimus, Ariel. Sinä suostuit siihen, että julkistaisimme soolourasi. Nyt Poe Marlowe soittelee minulle ja kyselee, pitäisikö hänen vain siirtyä eteenpäin.” Rakkauden melodia on todella helppoa ja kevyttä luettavaa. Se on ennalta-arvattavuudessaan ja yksinkertaisissa teemoissaan lohduttava. Ariel pohtii lähinnä, kuka hän on ilman lavameikkiä ja glitteriä, ruuhkan kirous väistyy yhteislaulun voimalla ja ensitreffeillä keskustelussa on muun muassa se, kuuluuko ananas pizzaan. Maailman naivistinen logiikka ja sisällöttömät keskustelut liusuvat helppoudessaan jopa tylsyyden puolelle ja etenkin kirjan alussa pohdimme, onko tässä tarpeeksi sisältöä. Kiertueella oli kuitenkin kiva päästä seuraamaan Arielin tutustumista muihin bändin jäseniin ja vaikka Arielin ja Ericin instalovesta oli välillä hankala saada kiinni, muita ihmissuhteita oli hauska seurata. Tietysti musiikki on myös isossa osassa kirjaa ja varmasti tietyntyyppisestä musiikista kiinnostuneille keskustelut siitä ovat kiinnostavampia kuin meille, joille ne jäivät vähän etäisiksi. “Esiintymislavan takana kuhisi vartijoita, avustajia ja tapahtumapäälliköitä. Ariel oli melko varma siitä, että jopa jollain valtiopäämiehillä oli kevyemmät turvatoimet. Hän ei todellaan kaipaisi vapaavuotenaan esityksen jälkeistä sekasortoa.” Ariel ei paljasta Ericille henkilöllisyyttään super suosittuna artistina, vaan käyttää oikeaa nimeään, jota kukaan ei tiedä. Araceliksesta henkilöllisyyden peittely tuntui aluksi ärsyttävältä valinnalta. Lukijalle ei selitetty uskottavasti sitä, miksei Ariel vain ole rehellinen. Tériä myös hahmon kahden nimen käyttäminen hämmensi alussa. Lopussa huomasimme kuitenkin odottavamme into pinkeänä sitä, että Ericille selviäisi totuus, kun miestä on vedätetty huolella koko kirjan ajan. “Arielin vatsaa nipisteli, kun Eric kutsui häntä sillä nimellä. Melody oli hänen oikea etunimensä, mutta edes hänen oma perheensä ei käyttänyt sitä.” Rakkauden melodiaan tarttuessa ei kannata odottaa aukotonta logiikkaa ja uskottavinta maailmaa. Romaanissa kerrotaan, ettei Ariel ole voinut tehdä mitään tavallista elämänsä aikana, sillä häntä ja hänen tekemisiään seurataan fanien ja paparatsien toimesta jatkuvasti. Bändi on super kuuluisa ja heistä kirjoitetaan jatkuvasti juorulehdissä ja muussa mediassa. Silti kun Ariel riisuu punaisen peruukin päästään ja meikit naamastaan, kukaan ei yhtäkkiä tunnistakaan häntä, meni hän minne tahansa. Kontrolloivat lattari-isät molemmilla hahmoilla, Arielilla ja Ericillä, oli turhauttavaa ja jatkaa yksiulotteista ja stereotyyppistä kaavaa latino isistä. Téri kuunteli teoksen äänikirjana, mikä toimi tämän kirjan osalla loistavasti. Tarina on yksioikoinen ja sen perässä pysyi erinomaisesti myös ilman painettua teosta. Tähtiin kirjoitettu sarjasta olemme lukeneet yhden aikaisemmankin osan, Lue minut oikein , joka perustuu löyhästi Kaunotar ja hirviö tarinaan. Näistä kahdesta Rakkauden melodia osui meille paremmin. Rakkauden melodia, Zoraida Córdova, Tammi, 2025 Suomentanut Jenni Rapelo Englanninkielinen alkuteos: Kiss the Girl

Halusimme marraskuussa tarttua johonkin uutuuskirjaan meidän suljetun lukupiirimme kanssa ja lukuun valikoitui romanttinen kustannusmaailmaan sijoittuva Jasmine Guilloryn teos Lue minut oikein. Jotta pystyimme lukea uutuuden suljetun lukupiirimme kanssa, pyysimme Tammelta kirjat lukuun koko lukupiirille. Lue minut oikein on nykyaikaan sijoittuva uudelleenkerronta Kaunotar ja hirviö tarinasta. Isabella eli Izzy on 25-vuotias musta nainen, joka haaveilee urasta kustannustoimittajana, mutta on jumittunut kustantamoon assistentin pestiin. Ylennystä ei ole näköpiirissä, palkka on pieni ja työpaikan huono ilmapiiri vie Izzyltä voimia. Lisäksi Izzy asuu edelleen vanhempiensa nurkissa, vaikka vannoi jo muutama vuosi sitten muuttavansa omilleen. “Aamulla Izzy heräsi tokkuraisena ja sipsinmurujen peitossa. Hän kääntyi hätkähtäen ja tarttui puhelimeen. Työsähköposteja alkoi yleensä tulla jo aamuviiden maissa Kalifornian aikaa – miten kukaan pystyi elämään näin päivästä toiseen?” Yrittäessään olla töissä oma-aloitteisempi Izzy nappaa tehtäväkseen houkutella tunnetulta Beau Towersilta käsikirjoitusta muistelmateoksesta, jonka Beau on jo aikoja sitten luvannut kirjoittaa. Miehestä ei ole kuulunut pitkään aikaan yhtikäs mitään, vaikka Izzy lähetteleekin hänelle aktiivisesti sähköposteja asiasta. Niinpä Kaliforniassa vietetyn työmatkan lopuksi Izzy suuntaa Beaun kotiin kysymään kasvotusten, miten muistelmateos edistyy vai edistyykö lainkaan. Vaikka Beau ei ole tyytyväinen Izzyn yhtäkkiseen ilmestymiseen, alkaa kaksikko työstää kirjaa yhdessä ja pian kirjoitusprosessin ympärille kehkeytyy muunkinlaista jännitystä.  “Hemmetti, miksi Beaun piti hymyillä noin? Nyt Izzy ymmärsi, miksi hän oli ollut sellainen sydäntenmurskaaja teininä. Ja luultavasti parikymppisenäkin. Jopa takkuisen parran takaa Beaun hymy veti puoleensa.” Me olimme lukupiirissä yhtä mieltä siitä, että tarinan alussa mutkia oli vedetty vähän turhan suoriksi Izzyn ja Beaun kohtaamisessa. Lisäksi kieli tuntui yksinkertaiselta ja viimeistelemättömältä. Parilla lukupiiriläisellä lukeminen jäi näistä syistä kesken jo ensimmäisissä kappaleissa. Teoksen loppuun asti lukeneet olivat kuitenkin jossakin vaiheessa tykästyneet tarinaan. Joidenkin mielestä Izzyn ja Beaun tutustumista toisiinsa oli ollut kiinnostavaa seurata. Osa lämpeni tarinalle vasta viimeisten kappaleiden kohdalla. Joka tapauksessa Izzyn ja Beaun kemiaa saatiin odottaa. “‘Yrititkö karata?’ Beau sanoi Izzyn marssiessa portaikkoon. Izzy käännähti. ‘Karata? Olenko minä vankina? Kävin kävelyllä, onko se siis kiellettyä?’” Kaikkien mielestä kirjan hahmot jäivät turhan yksipuolisiksi, eikä vahvaa tunnesidettä tuntunut syntyvät oikein kehenkään. Etenkin alussa Izzy tuntui valittavalta ja Beau selittämättömän tympeältä. Osa myös odotti, että kirjassa olisi käsitelty enemmänkin kustannusalaa, mutta se jäi lopulta vain pieneksi osaksi teosta. Sen sijaan ruokaa ja erilaisia välipaloja käsiteltiin ja kuvailtiin oikein olan takaa. Suloista romantiikkaa kuitenkin löytyi sivujuonteiden välistä, kunhan sitä jaksoi hetken vartoa. Lue minut oikein, Jasmine Guillory, Tammi, 2024 Suomentanut Siiri Hornsby Englanninkielinen alkuteos: By the Book, 2022

Tartuin kesälukemiseksi Yeon Somin romaaniin, Pieni korealainen keramiikkapaja. Keramiikan ystävänä kirjan nimi veti puoleensa ja teos oli juuri sopivan hidas kesäpäivien rauhalliseen tunnelmaan. Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen Jeongmin, joka on noin vuosi sitten irtisanoutunut tv-käsikirjoittajan pestistään uupumuksen vuoksi ja haluaisi uutta suuntaa elämälleen. Jeongmin on kuitenkin jämähtänyt masentuneena uuteen kotiinsa Kastanjanpiikkikylässä Soulissa. “Hän tunsi eksyneensä kolmekymppisyyden labyrintiin, muttei silti tuntenut epätoivoa – kenties siksi, että oli jo luopunut toivosta paeta. Hänen aiempi olettamuksensa leppoisasta elämästä tässä talossa oli mennyt täysin pieleen.” Etäiselle äidilleen Jeongmin ei ole vielä kertonut eronneensa työsuhteesta, eikä Jeongmin keksi, mikä olisi seuraava askel omassa elämässään. Melkein vuoden mittainen pakkoloma, pikaruokien syöminen ja yksin oleilu alkaa kyllästyttämään ja Jeongmin lähtee kävelylle viereisille pikkukujille. Sivukujalta Jeongmin löytää ulkoa katsottuna suloisen oloisen kahvilan ja päättää mennä sisälle kahville kylmän sään saattelemana. Oletettu kahvila osoittautuuki Soyo nimiseksi keramiikkapajaksi, jossa pajan omistaja Souta vastaanottaa erehtyneen asiakkaan sydämellisesti sisälle ja valmistaa palelevalle vieraalle kuuman kahvin itse tehtyyn kauniiseen savikuppiin. Souta ja hänen avustajansa Johui kutsuvat hänet kokeilemaan saven työstämistä, mutta alkuun se tuntuu Jeongministä lähes mahdottomalta, eikä saven työstämisestä näytä tulevan mitään. Pian Jeongmin kuitenkin huomaa käyvänsä useamman kerran viikossa Soyossa muovaamassa savea, ilman sen suurempia päämääriä, mutta paja tuo rutiinia Jeongminin elämään. Soyosta rakentuu Jeongminille turvapaikka, jossa hän saa ympärilleen mukavia ihmisiä ja jopa ystäviä, joiden kanssa jakaa yhteinen harrastus, juoda kahvit oppituntien jälkeen tai syödä maittava lounas pajan lämmössä. Ruokaa ja saviesineitä myös kuvaillaan ihanasti kirjassa ja aina paikoin vesi herahti kielelle. Kirjassa onkin lähes koko ajan lämmin tunnelma, jota oli kiva seurata. Pientä draamaakin mahtuu mukaan, kun Jeongmin törmää yllättäen pajalla lapsuuden entisen parhaan kaverinsa isään, joka tuo ikävät muistot menneisyydestä. Myös muiden pajalaisten välillä on paikoin hankalia hetkiä, mikä teki tarinasta uskottavamman ja mielenkiintoisemman seurata. “Juran nosti katseensa ja huomasi Jeongminin. Toisin kuin Jeongmin, joka yritti välttää katsekontaktia, Juran ei häkeltynyt, vaan tuli Jeongminin luo hymyillen silmät sirrillään ja tarttui tätä käsistä.” Vaikka Jeongminin elämää seurataan eniten, syvennyttiin myös monen muunkin pajalaisen elämään. Soyon-keramiikkapajassa työskentelevät sovussa monet eri ikäiset ihmiset ja oli kiva seurata niin teini-ikäisten kuin vanhempienkin hahmojen mietteitä. Teoksessa seurataan vuoden ajan keramiikkapajan toimintaa Jeongminin eksyttyä sinne sattumalta. Jeongmin kasvaa ihmisenä, ja alkaa löytää itseänsä sekä mahdollisia tulevaisuuden näkymiä. Monen muunkin pajalaisen elämä muuttuu suuresti kyseisen vuoden aikana. Kuka haluaa perustaa oman keramiikkapajan, kuka yrittää löytää oman polkunsa vanhempiensa painostuksesta huolimatta ja kuka seuraa omaa jo unohdettua unelmaansa. “Olen itsekin muuttunut valtavasti aloitettuani Soyossa, vaikken koskaan ollut edes ajatellut kokeilla keramiikkaa. Sydämeni on liikahtanut monta kertaa, mutta jos valitsisin kaikista mieleenpainuvimman hetken, se olisi varmasti silloin kun työskentelimme käsin ennen kuin siirryin dreijaamaan.”  Kiinnyin lukiessa useaankin hahmoista ja tunnelma oli sopivan rauhallinen, jotta pystyin kunnolla keskittymään eri hahmoihin ja heidän ajatuksenjuoksuunsa. Olikin ihana uppoutua hahmojen välisiin keskusteluihin, kirjan tunnelmaan ja yhteisöllisyyden voimaan, joka Soyon-keramiikkapajassa sykkii vahvana. Pientä ihastumista ja rakkaustarinoita oli myös pitkin kirjaa, ja niiden etenemistä myös jännityksellä seurasin. Pieni korealainen keramiikkapaja, Yeon Somin, Otava, 2025 Suomentanut Taru Salminen Koreankielinen alkuteos: Gongbang-ui gyejeol

Olipa taas ihana päästä uppoutumaan Kati Hiltusen runoihin! Hiltusen kolmas runoteos Kultaisen leikkauksen läpi käsittelee identiteettiä, parisuhteita ja perhettä, kuten edellinenkin, Tämä ei ole henkilökohtaista . Uusissa runoissa läsnä ovat lisäksi meri ja luonto. Teos koostuu viidestä runosta: Kotoisin aina meren viereltä, Kultaisen leikkauksen läpäisevä kivi, Vadelmasauna, Kutsun itseni yökylään ja Peiton alla pesä. Samat teemat valuvat runosta toiseen ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jonka parissa oli ihana kelliä hetken aikaa. “äänet tiellä kieli, jota en ymmärrä vieraiden lämmin kosketus käsivarsissa valahdan sekaan tummien silmien ja hiusteni ansiosta haluan kiivetä kielimuurin yli” Runon puhuja matkustaa Vietnamiin tapaamaan biologista isäänsä ja etenkin Kotoisin aina meren viereltä käsittelee puhujan suhdetta Suomeen ja toiseen kaukaisempaan kotimaahan. Vietnam ja Suomi kietoutuvat runossa toisiinsa saumattomasti, kuvaten erinomaisesti kahden kulttuurin välillä elävän ihmisen identiteettiä ja kokemusta. Vietnamissa puhuja kokee kuuluvansa joukkoon ja sitten taas ei, kun jatkuvasti kysellään onko hän raskaana, eikä keho mahdu paikallisiin vaatteisiin. Totuttelu kotimaahan, joka ei kuitenkaan aivan ole koti, herättää ajoittain kaipuun Suomeen ja sen hiljaisuuteen. Suomen ja Vietnamin kautta pohditaan myös laajemmin kodin merkitystä puhujalle. Välillä koti löytyy rakastajan sylistä. “kauluspaita tipahtaa olaltasi paljastaa solisluun ja kuulen taas kevään korvissani” Muissa runoissa käsitellään parisuhteita, ihastusta, rakkautta ja sen kaipuuta. Pohditaan kotia, kaivataan rakastajia ja välillä sormenpäät kihelmöivät orgasmeista ja nikotiinista. Rakastajat puhuvat avoimista suhteista tai eivät etsi mitään vakavaa. Myös yhteen palaamista ehdotetaan. Koko teoksen läpi kantaa hienoisesti kuristava kaipaus, milloin se on kotiin, lapsuuteen, yhteyteen tai näkyväksi tulemiseen. Silti päävire ei ole ankea tai ahdistava, vaan runoissa kuvataan myös kaunista rakkautta, rentoa oleilua toisen kanssa, luontoa ja yhteyttä. “tulisitko mukaani metsäretkelle suutelisimmeko riemukaarien alla salaisissa kuppiloissa ja hotellihautakammioissa joissa kaksi naista kietoutuu toisiinsa” Runoissa pysytään nykypäivässä ja niissä sivutaan puhelinaddiktiota, ilmastoahdistusta ja Pridea. Suomesta matkustetaan Vietnamin lisäksi New Yorkiin ja muistakin tutuista paikoista oli hauska etsiä vihjeitä. Runojen kieli on kaunista ja puhujan ajatuksenjuoksu kiinnostavan poukkoilevaa ja toisinaan järjenvastaista. Pidimme molemmat Hiltusen edellisestäkin runoteoksesta, jonka luimme pari vuotta sitten, mutta tämä oli etenkin Araceliksen mielestä vielä edellistäkin kiinnostavampi ja koskettavampi. “on jo ikävä äitiä aina ja kaikkialla miehet ovat komeita kiharoissaan jotka leviävät pitkin katuja” Kultaisen leikkauksen läpi, Kati Hiltunen, Kulttuurivihkot, 2025

Mimi ja mörkö on Maryam Razavin leikki-ikäisille suunnattu lastenkirja, jonka avulla voi käsitellä pelkojen voittamista erilaisin keinoin. “Mimi ja sisko tapasivat heti herättyään kulkea peittojensa kanssa vanhempien sänkyyn, kunnes perhekasa ison peittovuoren alla muodosti kermakakkua muistuttavan rakennelman.” Mimi herää verkkaiseen viikonloppuaamuun ja juoksee siskonsa kanssa vanhempiensa sänkyyn peittojen alle. Mimillä on kuitenkin vähän outo tunne, joka ei tunnu lähtevän pois. Olohuoneeseen mentäessä Mimi havahtuu ja huomaa liilan mörön, joka kurkkii verhon takaa. Äiti ehdottaa Mimille tanssimista, jotta verhon takana oleskeleva mörkö ei enää pelottaisi. Mimi ja äiti alkavat tanssia olohuoneessa, jotta pelko häviäisi Mimin kehosta ja mörkökin kutsutaan mukaan tanssiin. Mimin pelko haihtuu hetkeksi syrjään. Pitkin tarinaa Mimi kohtaa mörön milloin ruokapöydässä ja milloin eteisessä lähtiessään ulos vaarin kanssa. Joka kerralla Mimin perheen jäsenet ovat auttamassa häntä voittamaan pelkonsa ja pikkuhiljaa Möröstä alkaa muodostua ystävä. “Mennään vain, ei hätää, vaari vakuutti. – Möröstähän on tullut jo vanha tuttu. Ehkä sekin vielä epäröi, kumpi kenkä menee oikeaan ja kumpi vasempaan jalkaan, ja siksi odottelee, että joku tulisi avuksi.” Kirjassa käsitellään pelon voittamista lapsentahtisesti ja läheiset aikuiset ovat ihanasti läsnä auttamassa Mimiä tilanteessa kuin tilanteessa. Kuvitus on värikästä ja eläväistä, mikä osaltaan vie tarinaa kivasti eteenpäin. Mörön tukkaa kuvaillaan yhdessä kohtaa sotkuiseksi, mutta meidän silmään tukka näytti kuvituksessa ihanilta kiharoilta. Harmittelimme tätä, koska kihariin hiuksiin, ja etenkin afrohiuksiin, liittyy paljon negatiivisia stereotypioita esimerkiksi juuri sotkuisuudesta. Meille kuvituksen ja tekstin yhdistelmä tuntui toistavan näitä haitallisia ja virheellisiä kuvitelmia. Muuten teos on meidän mielestämme todella ihana. Pidimme siitä, miten tarinassa lempeästi lähestytään erilaisia tapoja, joita hyödyntää pelon hallinnassa ja saada keho rauhoittumaan jännittävällä hetkellä. “He kippistivät ja maistoivat smoothieita kaikki samaan aikaan. Iskä näytti peukkua. Mimi näytti peukkua. Mörkö näytti peukkua. Mörkösmoothie oli menestys.” Mimi ja mörkö kirjan kirjailija, Maryam Razavi, saapuu POC-lukupiirin kirjapiknkille elokuussa! Lapsiperheille suunnattu kirjapiknik järjestetään Tikkurilan kirjastopuistossa lauantaina 2.8. klo 14-15:30 ja Maryam Razavi saapuu paikalle lukemaan ääneen uutuuskirjaansa ja vastailemaan lasten kysymyksiin kirjan kirjoittamisesta. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyy Tulevat tapahtumat -sivulta . Mimi ja Mörkö, Maryam Razavi, Otava, 2025 Kuvittanut Saara Obele

Luin muutama vuosi sitten Mariana Enríquezin novellikokoelman Mitä liekit meiltä veivät . Kyseinen goottilaista kauhua sisältävä teos vetäisi minut mukaansa ja oli itselleni juuri sopivaa kauhua luettavaksi: ei liian pelottavaa. Enríquez kirjoittaa paljon todelliseen elämään liittyvistä tilanteista, joihin on tuotu mukaan elementtejä kauhusta, argentiinalaisista taikauskoista ja fantasiasta. Mitä liekit meiltä veivät -novellikokoelmassa jäin kaipaamaan lyhyille tarinoille jatkoa, kun ne tuntuivat jäävän osin kesken ja kaipasin lisää vastauksia. Tähän tarpeeseen sainkin apua Yö kuuluu meille -romaanista, jossa sivutaan ainakin Adelan talo -novellin tarinaa ja tapahtumapaikkaa. Yö kuuluu meille alkaa Buenos Airesista, kun Gaspar muuttaa lapsena pois kaupungista isänsä Juanin kanssa. Gasparin äiti on hetki sitten menehtynyt traagisesti ja Juan haluaa aloittaa poikansa kanssa uudelleen toisessa kaupungissa.  “Pojan piti matkustaa takapenkillä, vaikka Juan olisi ottanut hänet mieluummin viereensä etupenkille, mutta se oli kiellettyä, eikä hän halunnut ongelmia poliisin tai sotilaiden kanssa, sillä nämä valvoivat valtateitä ja olivat tunnettuja kovista otteistaan. Yksinäinen mies lapsi kyydissään herätti helposti epäilyksiä.” Teoksessa kuvataan paljon ihan tavallista arkea. Gaspar kasvaa lapsesta nuoreksi ja pyörii ympäriinsä ystäviensä kanssa. Juan kaipaa vaimoaan ja miettii entistä elämäänsä. Pian alkaa kuitenkin tapahtua. Juan on salamyhkäinen ja välillä äreäkin. Gaspar joutuu erikoisiin tilanteisiin seuratessa isänsä toimia ja seikkailuilla ystäviensä kanssa. Gasparia myös hämmentää se, mistä he saavat rahaa kaikkeen elämiseen ja miten heillä on varaa asua suuressa talossa niin, että heillä on myös palvelusväkeä. Lukijalle selviää pikkuhiljaa Gasparin äidin perheen rikkaudet ja kauheudet sekä se, miksi hänen isänsä vei pojan kauas äidin puolen perheestä äidin kuoltua.  “Juan jatkoi näkymättömän symbolin luonnostelemista Gasparin käsivarteen. Merkitseminen piti tehdä väkivalloin. Haavan täytyi olla syvä, kivulias, unohtumaton, Juan selitti. Hänen oli vahingoitettava poikaa.” Kirjassa kuvataan lapsen ja isän suhdetta, sekä sitä, miten Gaspar on jo nuorena joutunut kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan paljon vastuuta sairastavasta isästään. Pian myös Gasparin isoäiti ja täti äidin puolelta tulevat heidän elämäänsä takaisin ja vaativat saada Gasparin osaksi perhettä. Kirjassa käydään läpi sukukiistoja ja puidaan, miksi Juan ja hänen vaimonsa ovat päättäneet elää kaukana Gasparin äidin erikoisesta suvusta. Teoksessa on myös paljon takaumia aikaan ennen Gasparia ja siihen miten hänen vanhempansa tapasivat ja mitä he tekivät nuoruudessaan. Mariana Enríquezin teoksia kuvataan goottilaiseksi kauhuksi, joka pitää yleensä sisällään väkivaltaa, yliluonnollisia elementtejä ja salaisuuksia. Näitä kaikkia löytyykin Yö kuuluu meille -romaanista. Paikoin teoksessa on myös todella häiritseviä kohtauksia, joista halusin päästä nopeasti eteenpäin. Vaikka säikähdyksiä kirjassa ei juurikaan ollut tai sen kaltaisia kauhuelementtejä, oli kuitenkin muutamia todella pelottavia ja karmivia kohtauksia mukana, jotka nostivat niskakarvat pystyyn. “Osa saattoi olla pimeydelle uhrattuja lapsia. Jotkut vetäytyivät häkkinsä perälle hänet nähdessään, osa tuskin raotti silmiään. Juan näki lapsia joiden silmät oli viilattu teräviksi kuin sahanterät.” Itselleni jäivät etenkin mieleen “kummitustalon” tapahtumat, jonne Gaspar eksyy ystäviensä kanssa. Paikka on sama kuin Adelan talo -novellissa ja tarina oli yksi omista lemppareistani Enriquezin novellikokoelmassa. Talon tunnelma on saatu todella hyvin kuvailtua ja sen salaperäisyys jäi mietityttämään kirjan lukemisen jälkeenkin. Gasparin ja hänen isänsä tarina piti minua otteessaan ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Välillä kuitenkin yli 600 sivuinen järkäle tuntui liiankin pitkältä omaan makuuni, ja mietin, että joitain kohtauksia olisi hyvin voitu lyhentää. Kuuntelin teoksen, mikä tuntui helpommalta. Epäilen, että lukiessa olisi saattanut jäädä kirja helposti kesken. “Olin lievästi tolaltani kohtaamisesta, kaikista oudoista sattumista ja naisen tasapainottomuudesta, joka ilmeni tummien silmien levottomana pälyilynä, hoitamattomina kynsinä ja hiuksina, jotka läheltä katsottuna näyttivät katkeilleilta ja haurailta.” Yö kuuluu meille, Mariana Enríquez, WSOY 2022 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Nuestra parte de noche, 2019

Ernest Lawsonin esikoiskirja aloittaa vauhdikkaan ja hauskan höpersankareista kertovan lastenkirjasarjan. Höpersankarit ovat kuin supersankareita, mutta vähän erikoisemmilla voimilla. Taavi muuttaa isänsä Karva-Karin kanssa Höpsövaaran kaupunkiin. Karva-Kari on saanut työpaikan opettajana höpersankareiden koulusta kiireisellä aikataululla. Taavi aloittaa uutena oppilaana samassa koulussa kuin isänsä ja uuden koulun aloittaminen jännittää. Tavallisen jännityksen lisäksi extra paineita aiheuttaa se, että koulu on suunnattu höpersankareille ja Taavilla ei ole höpervoimaa. Hän tulee olemaan koulun ainoa höpervoimaton oppilas. Asiaa ei auta myöskään se, että Taavin isä on todella tunnettu ja kaikkien ihailema höpersankari. “Taavi ja hänen isänsä olivat vasta eilen muuttaneet Höpsövaaran kaupunkiin, kesken juuri alkaneen syyslukukauden. Taavin isä, Karva-Kari, oli nuorempana koko Suomen tuntema ja kaikkien rakastama Höpersankari, joka aikoinaan taisteli menestyksekkäästi höperpahiksia vastaan.” Pian koulun alettua kaikille oppilaille selviää, ettei Taavilla ole voimia ja hän saa osakseen ilkkumista ja ihmettelyä. Tästä huolimatta Taavi löytää nopeasti myös ystäviä: Nauru-Noel, jonka höpervoima on vastustamattoman tarttuva nauru, ja Korianteri-Kiia, jonka lähellä ruokailevat ihmiset saattavat maistaa saippuan suussaan. Uuden höpervoimattoman oppilaan saapumisen lisäksi koulussa on kuitenkin tapahtunut muutakin. Kaksi opettajaa ovat kadonneet mystisesti kesäloman aikana ja näiden tilalle on juurikin palkattu Taavin isä sekä epäilyttävä ja ilkeä rouva Hanuri. Taavi alkaa selvittää mystistä tapausta uusien ystäviensä kanssa. “‘Meidän koulussa tapahtuu kummia,’ Kiia aloitti. ‘Kaksi opettajaa on kadonnut. Kesälomalla. Se ei ole normaalia. Ei sillä että tässä koulussa mikään ois normaalia, mutta silti.’” Lawsonin kirjoitustyyli on lennokasta ja hauskaa. Me nauroimme äänen lähes joka sivulla. Tarina on yksinkertainen ja sitä on helppo seurata. Silti kiinnostavia elementtejä löytyy paljon, kiinnostavimpana tietysti erilaiset höpervoimat. Kirjassa käsitellään myös teemoja liittyen erilaisuuteen ja ulkopuolisuuteen. Tarinan myötä nähdään, kuinka erilaisuus on rikkaus ja kuinka jokaisen voimat ja vahvuudet ovat tärkeitä. Maria Makkosen kuvitus on todella onnistunutta ja antaa hyvän lisäyksen Lawsonin tekstiin. Kuvitus on sarjakuvamaista ja siitä oli kiva tutkia yksityiskohtia. Vaikka kuvat antavat kivan lisän huumoria jo valmiiksi hauskaan tarinaan, toimii tarina hyvin myös äänikirjana. Teos löytyy äänikirjapalveluista Lawsonin itsensä lukemana ja toimii vähän nuoremmillekin lukijoille nimenomaan äänikirjan muodossa. “Aika ajoin ympäriltä kuitenkin kaikui lauseita, joita ei tavallisessa koulussa kuule: ‘Hei älä niistä maahan, sä tiedät että sun räkä syövyttää asfalttiin reiän!’” Tässä osassa pääsimme tutustumaan muutamiin höpervoimiin ja Lawsonin luomaan maailmaan. Keväällä 2024 on tulossa jo seuraava osa höpersankareista ja haastattelussamme kirjailija lupasi, että pääsemme silloin näkemään paljon uusia höpervoimia. Ensimmäinen osa jäi myös niin kesken, että toista osaa ei melkein malta odottaa. Höpersankarit 1: opejahti, Ernest Lawson, WSOY, 2023 Kuvitus Maria Makkonen