Haastattelu: Vy Tram

Kuvaaja: Kira Björklund / WSOY

Vy Tram on turkulainen esikoiskirjailija, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuilla sekä käymässä, että esiintymässä. Tramin häpeää, kuulumattomuutta ja uushenkisyyttä käsittelevä romaani, Stigma, julkaistiin huhtikuussa 2025 ja pikkuhiljaa myös kirjailija on tottunut sen tuomaan esillä oloon.

“Olen vähän sellainen, että haluan tietää etukäteen mitä tapahtuu. Luen paperilta ja seuraan käsikirjoitusta, ja menen ihan lukkoon, jos kysytäänkin jotain muuta. Nyt olen vähän oppinut rentoutumaan”, Tram kuvaa naurahtaen.

Kaikki alkoi Ruskeiden tyttöjen RT LIT Akatemian ja Otavan yhteisellä master classilla. Siellä syntyi ajatus omasta romaanista.

“Se oli tosi hauskaa. Meillä oli muistaakseni kerran kuussa tapaaminen ja saimme palautetta käsikirjoituksesta. Se oli oikeastaan alkusysäys sille, että aloin kirjoittaa romaania”, kirjailija muistelee.

Aluksi suunnitelmissa oli ollut novellikokoelma tai fragmentaarinen teos. Vasta kurssin aikana syntyi selkeä halu kirjoittaa juonellinen romaani. Sen muovautuminen lopulliseen muotoonsa oli kuitenkin monivaiheisen projektin tulos.

“Silloin hahmoilla oli eri nimet ja vähän eri kuviot. Kirjan päähenkilö oli mutkattomampi ja muistutti kommelluksineen Birdget Jonesia. Mutta sitten yhtäkkiä vuodet kuluivat ja kirjasta tulikin tosi synkkä ja masentava”, Tram nauraa.

Muutokseen vaikutti moni asia: elämäntilanteet, oman ajattelun muutokset ja ratkaisut, joita oli tehtävä tarinan kannalta. Prosessin aikana romaanin päähenkilö, Chi, muotoutui omaksi itsekseen, hyvin erilaiseksi ihmiseksi kuin hahmon luonut kirjailija. 

Silti moni on arvuutellut kirjan olevan omaelämäkerrallinen. Osa on ehkä löytänyt yhtäläisyyksiä päähenkilön ja kirjailijan välillä, mutta todennäköisesti muutkin asiat vaikuttavat.

“Luulen, että nykyään ihmiset lukevat sellaisesta lähtökohdasta, että asiat ovat henkilökohtaisia tai omakohtaisia”, Tram pohtii.

Kirjailija ja päähenkilö jakavat taustan suomenvietnamilaisuudesta ja me mietimme, ajattelevatko lukijat, ettei mustia ja ruskeita hahmoja voi kuvitella. Mielikuvituksen tuotteena tulisi olla valkoinen hahmo tai muuten kyseessä on oltava tekijä itse.

“Tuntuu, että POC-kirjailijoilla tekeminen on aika rajoittunutta. Me kirjoitamme lähtökohtaisesti Suomen kirjamarkkinoilla, jossa lukijat ovat pääosin suomalaisia valkoisia ihmisiä. Joillakin lukijoilla on oletus, että tietyn taustaisen ihmisen täytyy kirjoittaa tietyistä asioista tai omaelämäkerrallisista asioista ollakseen relevantti”, Tram kuvaa. 

“Minua ei sinänsä haittaa olla suomenvietnamilainen kirjailija, mutta sitten ihmiset olettavat, että kirjoitan tietyistä asioista: rasismista, kahden kulttuurin välillä olemisesta tai tietystä etnisestä kokemuksesta. Vaikka oikeasti minua kiinnostaa moni muukin asia. On jonkinlainen raami, jonka sisälle kirjailija laitetaan ja sieltä odotetaan, että tekee jotakin tietynlaista.”

POC-kirjailijaan kohdistuvat odotukset ovat olleet julkaisun jälkeen haastavia, koska esikoisen kohdalla Tram koki olevansa vapaa kirjoittamaan mistä haluaa. Julkaisun jälkeen ihmisten odotukset ovat konkretisoituneet. 

“Olen miettinyt myös sitä, että jos kirjoittaisin tietokirjan, en usko, että ihmiset silloin odottaisivat, että kirjoittaisin taustastani tai kokemuksestani. Mutta jostain syystä kaunokirjallisuudessa minulta odotetaan tietynlaista kokemusta. Moni on olettanut ja odottanut, että kirjoittaisin vietnamilaisen pakolaisuuden kokemuksesta, mutta ei se kiinnosta minua niin paljon, että saisin siitä kokonaisen romaanin aikaiseksi”, hän kertoo.

Ennen tätä haastattelua kuuntelimme Takakansi-podcastia, jossa Tram oli kesäkuussa vieraana. Keskustelussa Tram avaa kirjoitusprosessiaan ja sen kuunneltua, tuntuu hölmöltä ajatella, että kyseessä voisi olla omaelämäkerta. 

Tram kertoo halunneensa käsitellä teoksessaan jollain tavalla self helpiä ja lähteneensä kirjastoon tekemään taustatutkimusta. Self help -hyllyn vierestä löytyivät new age -kirjat. Kustannustoimittaja oli toivonut että hahmoa motivoitaisiin enemmän ja manifestoinnista ja selfhelpistä tuli keino siihen. Mutkattomammasta päähenkilöstä tuli epätäydellinen, monisyisempi ja self helpistä apua kaipaava.

Chistä tuli henkilö, joka herättää tunteita. Tarinaa lukiessa päähenkilö ensin ärsytti, sitten vähän pelotti ja lopuksi hän sai kaikki sympatiamme puolelleen. Hahmon luonut kirjailija tietää, miltä se tuntuu.

“Olen kirjoittaessa käynyt läpi kaikki Chin tunteet, mutta vähän pilke silmäkulmassa. Niin että, ihanaa että hahmo on niin ärsyttävä! Ihanaa, että tämä on niin outo, että lähtee stalkkaamaan!” hän nauraa. “Ja sitten, kauheaa, kun tälle tapahtuu näitä asioita!”

Tarkoituksena ei ollutkaan kirjoittaa mukavaa hahmoa, joka olisi kaukana todellisuudesta eikä haastaisi lukijaa epämukavuudellaan.

Masennukseen ja muihin kirjan teemoihin liittyy stigmaa ja samoin on myös self help ja new age -kirjallisuuden. Kirjaa varten tehdyn taustatyön myötä Tramille selvisi, kuinka laajan kirjon erilaisia teoksia kyseiset kategoriat sisältävät.

Yhtenä kamalana kirjana mieleen jäi Jen Sinceron You Are a Badass – Lopeta itsesi vähättely ja elä täysillä, jonka ohjeet tuntuivat vastuuttomilta ja voimalauseet huvittavilta. Sen sijaan kiinnostaviakin teoksia löytyy, kunhan on utelias.

“Yksi tosi kiinnostava omakustanne oli Terhi Susannan Kun minä löysin Itseni. Teksti oli niin aitoa ja raakaa”, Tram kuvailee.

Eniten hän kertoo kuitenkin hyödyntäneensä Shalila Sharamonin ja Bodo J. Baginskin Chakra käsikirjaa sekä Rhonda Byrnen Salaisuutta Stigmaa työstäessä. Kyseiset teokset herättivät taustatyötä tehdessä monenlaisia tunteita. Tram tunnistaa, että teokset ovat osa laajempaa ilmiötä, joka liittyy esimerkiksi yksilökeskeiseen kulttuuriin, mutta samaan aikaan niiden lukeminen oli viihdyttävää ja niistä sai paljon materiaalia Stigmaa varten.

Stigma on puhututtanut tänä vuonna ja lukijoilta palautetta on tullut laidasta laitaan.

“On ollut sellaista vuoristorataa. Tuntuu, että ei ihan ymmärtänyt, mihin on itsensä laittanut. On kiva, että ihmiset lukevat Stigmaa, mutta samalla olen saanut paljon kritiikkiä asioista, jotka ovat olleet kustantamon vastuulla. Olen luottanut liikaa, että kaikki asiat hoidettaisiin ammattimaisesti. Kannessa on minun nimeni, jolloin otan myös vastaan iskut muiden mokista”, Tram kertoo.

Nyt hän on todennut, ettei oikeastaan enää lue palautteita.

“Syynä ihan vain se, että pääsisin eteenpäin ja jatkamaan toista työtä”, hän tiivistää.

Seuraavan teoksen kanssa lähtötilanne on erilainen. Esikoisen kanssa Tram joutui käymään palkkatöissä kirjoittamisen ohella, mikä hidasti kirjoittamista. Nyt toiveikkuus apurahasta ja kirjoittamiseen keskittymisestä on askeleen lähempänä, kun ensimmäinen romaani on pohjalla. Myös kirjamaailma, teoksen julkaisu ja muut kirjoittamisen oheisprosessit ovat tutumpia.

“Tämä oli niin pitkä ja kauhea prosessi. On ihanaa, että tämä on nyt ohi ja pääsee keskittymään seuraavaan kirjaan”, Tram naurahtaa.

Seuraavasta teoksesta hän ei paljasta vielä mitään. Kirjailija kertookin, että ehkä tärkein oppi, jonka hän sai esikoisen julkaisusta, on pitää käsikirjoitus itsellään niin pitkään kunnes on varma, mistä haluaa kirjoittaa ja mistä teoksessa on kyse. 

“Asiat voivat muuttua niin hetkessä, että sitten menen sanomaan jotain, mitä ei tule kuitenkaan. Lopputulos voi käytännössä olla mitä vain ja sen takia yritän malttaa pitää suuni kiinni, vaikka innostaisikin”, kirjailija toteaa.