HAKU

Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä oli upea lukukokemus ja ehdottomasti tänä vuonna lukemistamme yksi vaikuttavimmista teoksista! Akwaeke Emezi on saanut paljon huomiota maailmalla omintakeisen kerronnan vuoksi ja syystäkin. Makeaa vettä kertoo nigerialaisen tytön, Adan, kasvutarinan. Adan elämään kuuluu paljon tavallisia asioita: rakkautta, seksiä, muutoksia, masennusta ja ystävyyttä, mutta se mikä Adan tarinasta tekee erityisen kiinnostavan, on jumalat, jotka asettuvat Adan mielessä sijaitsevaan marmorihuoneeseen ja kertovat Adan tarinan omista näkökulmistaan. “Hetkinen, tältäkö ihmisistä tuntuu? Tällaistako on tietää, että on erillinen ja erityinen, itsenäinen ja irrallinen?” Teoksen alku sijoittuu Nigeriaan, jossa Ada syntyy ja viettää lapsuutensa. Nigeriassa Adan elämässä isossa roolissa ovat ristiriitaiset perhesuhteet, jotka kuitenkin jumalille ja lukijalle jäävät osittain etäisiksi. Kun Ada kasvaa ja itsenäistyy perheestään, hän muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja siellä ystävyys- ja rakkaussuhteiden merkitys korostuu. "Hän ojensi kätensä Adaa kohti, ja minä menin hänen syliinsä. Pystyn olemaan vain se, joksi synnyin." Teos etenee pääosin kronologisesti, mutta sisältää takaumia ja pohdintaa, joka vie syvemmälle Adan mieleen. Etenkin äitisuhdetta pohditaan paljon läpi kirjan. Teoksessa käsitellään rankkoja asioita: mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Kieli on kuitenkin todella kaunista ja ilmavaa, ja tarina niin niin upea, että me emme malttaneet laskea kirjaa käsistämme. "Me loittonimme toisistamme. Hän istui lattialla lukemattomien peilisirujen keskellä ja itki." Teoksessa käsitellään mielenkiintoisesti oman identiteetin etsimistä, oman kehon, mielen ja seksuaalisuuden ymmärtämistä. Tarina ammentaa igbojen mytologiasta ja rakentuu niin uskottavasti, että me emme voineet kuin vain nauttia tästä taidonnäytteestä. “Ogbanjet ovat jo suhteessa välimuotoja, sekä henkiä että ihmisiä, molempia mutta eivät kumpiakaan, Olen tässä, enkä silti ole tässä, olen todellinen, mutta silti epätodellinen, ihon alle ja luihin sullottua energiaa.” Makeaa vettä, Akwaeke Emezi, Kosmos, 2021 Suomentanut Sari Karhulahti Englanninkielinen alkuteos: Freshwater, 2018

Melba Escobarin Kauneussalonki oli meidän suljetun lukupiirin lukupiirikirja syksyllä 2020. Kauneussalongin tarinaa kerrotaan usean kertojan kautta. Kirjan aloittava pääkertoja on valkoinen nainen ja meidän mielestä todella vastenmielinen hahmo, Claire. Hän suhtautuu halveksuen kolumbialaiseen valtaväestöön ja hänen kehityksensä pitkin kirjaa on epäloogista. Toinen kertojista on pienemmässä roolissa oleva kolumbialainen terapeutti, Lucía, joka tuntuu tarinaan vähän väkipakoin liitetyltä. Nämä henkilöt, sekä toisinaan vieraileva kaikkitietävä kertoja, kertovat Karenin tarinan. Karen on musta kolumbialainen nainen, joka on muuttanut maalta pääkaupunkiin, Bogotaan, paremman elämän toivossa. Bogotassa hän työskentelee kauneussalongissa ja sotkeutuu vaikutusvaltaisiin ihmisiin sekä yhteen jos toiseenkin murhaan. Kirjassa kaikki naiset on kuvattu uhreina ja kaikki miehet pahoina. Niinpä myös Karenin tarina on surullinen ja ahdistava. Tarinassa liikutaan vain ojasta allikkoon oikein mässäillen naisen uhriudella. Kieli on rajua, paikoitellen loukkaavaa, ja tarinaan on tunkaistu muun muassa outo ja epäuskottava raiskauskohtaus, joka ei ole juonen kannalta mitenkään relevantti. Murhamysteeriksi kirjaa on vaikea kutsua. Se ei ylläpidä jännitystä ollenkaan, eikä murha tunnu edes olevan pääroolissa. Lähinnä kirja on negatiivinen ja tylsä kuvaus parista kolumbialaisesta naisesta, erittäin sekavasti kerrottuna. Harvoin edes tietää, kuka tarinaa milloinkin kertoo. Moni meidän suljetussa lukupiirissä kuitenkin luki kirjan loppuun – osa ehkä loppusanojen toivossa – mutta pettyi siihen, kuinka kirjan karkea kieli ja kurjuudella mässäily jäi vaille selitystä. Lukupiirissä lähes kaikki pitivät kirjaa ongelmallisena ja se oli monille suuri pettymys. “Näin taas hänen tummat silmänalusensa, kurttuun vetäytyneet kulmansa hänen lämmittäessään vahaa, hänen litteän vatsansa, terhakat rintansa, hänen sorjan, pitkän vartensa, hänen leukakuoppansa ja hänen suunsa, hänen täyteläisen suunsa, joka oli suloinen kuin metsämansikka.” Kirja on selvästi kirjoitettu ajatellen valkoista keskiluokkaista lukijaa. Teoksessa on valkoinen eurooppalainen kertoja, joka on todennäköisesti tarkoitettu helpoksi tarttumapinnaksi muuten stereotypisoidusti kerrotun "rajun" Kolumbian rinnalla. Kolumbia kuvataan mafiosojen ja korruption väkivaltaisena maailmana, jossa naiset ovat alistuvia ja miehet kamalia, mikä ei tietenkään ole hyvä kokonaiskuva maasta. Tämän kaltaiset kuvaukset tuntuvat kuitenkin olevan hyvinkin tyypillisiä etenkin Latinalaisen Amerikan maille valkoisessa maailmassa. Teoksesta huokuu viha Kolumbiaa, mustuutta ja miehiä kohtaan. Kirjassa puhutaan siitä, kuinka afrotukkaiset tytöt suoristavat hiuksensa ja kuinka mustat eivät halua kutsua itseään mustiksi, mutta tuohon kaikkeen johtavaa syytä, eli rasismia, ei mainita sanallakaan. Kertoja puhuu mustista henkilöhahmoista hetkittäin todella alentuvasti, mikä teki monille kirjan lukemisesta paikoin todella epämiellyttävää. Tuntuu siltä, että kirjassa on yritetty olla kantaaottava ja kertoa kaikesta pahasta mitä Kolumbiassa tapahtuu. Ongelmia kuitenkin vain esitellään paneutumatta lainkaan niiden syihin. Meille ongelmien pintapuolinen esittely ei luonnollisesti ole kiinnostavaa, koska me olemme jo tietoisia siitä, että nämä ongelmat ovat olemassa. Lisäksi tuntuu järjettömältä, että ne täytyy tuoda esiin valkoisen naisen kautta. Luimme Kauneussalongin ensimmäisten kirjojen joukossa kun aloitimme meidän suljetun lukupiirimme. Tästä lukukokemuksesta saimme irti sen, että hyvää ja kiinnostavaa POC-kirjailijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta todella on tärkeää tuoda esille, jotta tällaiseen ei tarvitse tyytyä. Kauneussalonki, Melba Escobar, Aula & Co, 2018 Suomentanut Taina Helkamo Espanjankielinen alkuteos: La Casa de la Belleza, 2015

"Unessa seisoin kamelin lähellä ja kysyin kiireiseltä poliisilta, tarvittaisiinko eläimen pois kuljettamiseen nostokurkea. Tarjouduin auttamaan, sanoin että istuisin ambulanssissa kamelin seurana." Aito huijaus: kymmenen novellia nyky-Intiasta -novellikokoelmaan on kerätty kymmenen erilaista tarinaa kymmeneltä eri nykykirjailijalta. Yhteistä kaikille kirjailijoille on se, että he ovat kaikki intialaisia ja ovat alunperin kirjoittaneet novellinsa englanniksi. Luimme kokoelman suljetun lukupiirimme lukupiirikirjana joulukuussa 2020. Jokainen kokoelman novelli on omanlaisensa. Kokoelmasta löytyy tarinoita petoksista, vampyyreistä, rakkaudesta ja runoudesta. Teos on koottu taitavasti ja siitä on saatu yhtenäinen kokonaisuus, jota oli mukava lukea. Ensimmäiset novellit ovat kevyitä ja draamapitoisia, keskellä on huomattavasti pidempiä novelleja, jotka ovat aiheiltaan raskaampia, ja loppukevennyksenä tarjoillaan pakahduttavan lempeää ja nokkelaa elämänfilosofiaa. Teoksen alussa on saatesanat, joissa avataan lukijalle Intian englanninkielistä kirjallisuutta 2000-luvulta sekä viimeisten vuosikymmenten muutoksia etenkin novellien saralla. Kirjailijat myös esitellään lyhyesti ennen kuin päästään syventymään itse novelleihin. Meidän suljetussa lukupiirissä olimme kaikki sitä mieltä, että kokoelma on hyvin koottu ja suurin osa novelleista oli ihania ja mukaansatempaavia. Kaikilla oli oma lempitarinansa, mutta muutama novelli nousi monen mielestä yli muiden. Rakkaustarina, joka kietoutui kamelin ja siitä syntyvien unien ympärille jäi erityisesti monen mieleen kevyen raskaana teoksena. “Sinä kannoit sitä minun puolestani. Ja minä rakastin sinua sen takia. Rakastan edelleen sen takia. Mutta välillä en vaan tiedä onko siinä järkeä, toimiiko se logiikka, onko meissä mieltä tai oliko ylipäätään koskaan.” Toisaalta olimme myös yksimielisiä siitä, että muutama novelleista ei koskettanut samalla tavalla kuin muut. Erilaiset tarinat kuitenkin täydensivät toisiaan ja novellikokoelmien hyvä puolihan on se, että niitä voi halutessaan myös hyppiä. Novelleja yhdisti maaginen tunnelma, mysteerit sekä seesteisyys. Ne olivat monitulkintaisia ja lukupiirissä olimme saaneet eri asioita irti samoista novelleista. Näistä oli mukava jutella ja saada ahaa-elämyksiä tai pohdintoja tarinan tilanteita miettien. Muutamassa novellissa oltiin tuotu valkoinen länsimaalainen tarinan moraalisankariksi ja sellainen tietysti aina kismittää. Onneksi koko lukukokemusta se ei kuitenkaan pilannut. Iso lukusuositus siis todella, vaikka kirjan matkaopasmainen ulkoasu meitä alkuun hämäsi ja lempeästi huvitti! Aito huijaus: kymmenen novellia nyky-Intiasta, Aporia, 2016 Tabish Khair, Parvati Sharma, Shahnaz Habib, Radhika Jha, Jaspreet Singh, Anjum Hasan, Mridula Koshy, Janice Pariat, Philip John, Manjula Padmanabhan Koonnut ja suomentanut Titia Schuurman

Valkoinen kirja ei ole yhtenäinen tarina, vaan koostuu yksittäisistä tunnelmista ja pohdinnoista. Sen kappaleet ovat lyhyitä ja tuovat mieleen enemmänkin runo- tai novellikokoelman. "Mitähän tämän kaupungin aaveet tekevät näin sumuisena aamuyönä? Mahtavatko ne lähteä äänettömästi kävelylle sumun sekaan, jota ne ovat odottaneet hengitystään pidätellen?" Kirjassa on joitakin kiinnostavia ajatuksia ja samaistuttavia tunteita ja tunnelmia. Se oli kuitenkin mielestäni myös vähän ärsyttävä eikä se pitänyt minua otteessaan –ainakaan äänikirjana. Teoksen alussa kuvataan kertojan kaksituntiseksi eläneen siskon syntymä ja kuolema, ja samankaltaset teemat jatkuvat läpi teoksen. Tunnelma on synkkä, alakuloinen ja toisinaan karmivakin. Kirja sisälsi myös paljon erilaisten valkoisten asioiden glorifiointia, joka mielestäni kävi nopeasti tylsäksi ja päästi kuunnellessa ajatukset harhailemaan. “Sinä päivänä, kun hän syntyi, ei satanut lunta vaan maa oli kuuran peittämä, mutta hänen isänsä valitsi silti lunta tarkoittavan merkin seol hänen nimeensä.” Teoksessa on kaunista kieltä ja kuvailua ja onnistuin välillä palauttamaan ajatukseni niiden ihasteluun. Tarina on myös lyhyt – äänikirjana vain vajaat pari tuntia. Todennäköisesti lukukokemukseni olisi ollut positiivisempi, jos olisin lähestynyt kirjaa eri tavalla. Alusta asti tämä romaaniksi määritelty teos olisi pitänyt mieltää ennemmin runokokoelmaksi ja todennäköisesti jopa lukea fyysisenä teoksena äänikirjan sijaan. Valkoinen kirja, Han Kang, Gummerus, 2021 Suomentanut Taru Salminen Koreankielinen alkuteos: 흰, 2016

Rajaa Alsanean esikoisromaani Riadin tytöt kertoo neljän ystävyksen tarinan juoruilevaan tyyliin. Kirja koostuu julkiselle sähköpostilistalle lähetetyistä viesteistä, jotka kertovat neljän nuoren naisen kasvutarinan Saudi-Arabian ylemmässä yhteiskuntaluokassa. Viestejä lähettelevä henkilö pysyttelee nimettömänä, mutta tuntuu tietävän kerrotuista ystävyksistä hämmästyttävänkin paljon yksityiskohtaista tietoa. “Sain viime viikolla vihaisen meiliryöpyn. Yksiä ärsytti Rasidin moukkamaisuus ja toisia Gamran saamattomuus, mutta suurinta osaa palautteenantajista oli pöyristyttänyt se, että olin puhunut epäislamilaisista asioista, kuten horoskoopeista, povaamisesta ja spiritismistä.” Viestit ovat täynnä erilaisia rakkauskuvioita, ystävyyssuhteita, odotuksia, pettymyksiä ja juonittelua. Sähköpostilistan lukijat odottavat viikottain intoa ja kauhua täynnä seuraavia paljastuksia ja vastailevat anonyymille lähettäjälle tunteiden vallassa. Romaani on helppolukuinen ja siinä on lyhyet kappaleet, joiden teemat ja päähenkilöt vaihtelevat. Se tempaisi osan lukupiiriläisistä mukaansa, mutta joillekin teos ei napannut ollenkaan. Ystävysten elämät liikkuvat eri suuntiin, mutta yhteinen historia yhdistää heitä edelleen. Gamra pääsee järjestetyn avioliiton kautta naimisiin, mutta suhde ei ole ihan sitä mitä hän olisi odottanut. Michelle haluaisi, että hänen poikaystävänsä olisi rohkeampi. Sadim puolestaan haluaisi elää vapaammin kuin tarkat yhteiskunnan ja uskonnon normit sallisivat. Lamis taas elää elämäänsä omien sääntöjen mukaan. “Olisiko minun mahdollista saada kuulla ääntäsi tänä iltana ennen kuin nukahdan?” Uskonto on romaanissa vahvasti mukana ja näkyy esimerkiksi lainauksina Koraanista. Osa meistä hyppi lainauksien ohi tehokkaasti, mutta toisille ne olivat tuoneet uuden ulottuvuuden tarinaan ja vienyt kerronnan sitä kautta syvemmälle. Kirja kuvaa tavallista elämää ja siinä on paljon samaistuttavia juttuja. Teoksen luettuamme jäimme pohtimaan, onko tarinan hahmot oikeasti olemassa. Onkohan sähköpostit joskus oikeasti lähetetty? Riadin tytöt, Rajaa Alsanea, Atena, 2008 Suomentanut Sampsa Peltonen Arabiankielinen alkuteos: Banat al-Riyad, 2005

Etelä-Korealaisen Un-su Kimin Tappajat sijoittuu Souliin ja sen salamurhamarkkinoille. Teoksen edetessä käydään läpi markkinoiden muutosta lähestyvien vaalien alla. Reseng on kirjan päähenkilö ja jo kokenut palkkamurhaaja. Hänet on lapsena adoptoitu lastenkodista rikollisjärjestöön Vanhan Supin huomaan ja hän on oppinut palkkamurhaajan taidon jo nuoresta. Palkkatappajien ja murhien suunnittelijoiden, Juonioiden, elämä on kuitenkin jatkuvasti vaakalaudalla ja he voivat joutua itsekin kohteeksi pienestäkin virheestä. Salamurhamarkkinoilla kuohuu ja Reseng joutuu itsekin valokeilaan. Hän alkaa yhdessä kollegoidensa kanssa selvittää, miten hän voisi selvitä tilanteesta ja kuka hänet haluaa hengiltä. “`Miten aiot tappaa minut?` Reseng hätkähti. Hän oli ollut tappaja viisitoista vuotta, ja sinä aikana kukaan ei ollut kysynyt häneltä sitä.” Teoksessa on paljon takaumia Resengin nuoruuteen ja aikaisempiin tappoihin. Takaumat oli monen lukupiiriläisen mieleen ja teoksen yhtiä kantavimpia elementtejä. Etenkin muutamat takaumat olivat todella kauniita ja rauhallisia kohtauksia — hyvää vastapainoa tappajan arjelle. Lukijaa yritettiin hivuttaa palkkamurhaajan mieleen, mutta monen mielestä tässä ei kuitenkaan ihan onnistuttu ja niin Reseng kuin muutkin hahmot jäivät vähän etäisiksi. Me olisimme kaivanneet laajemmin selityksiä henkilöhahmojen motiiveille, koska paikoittain jäi epäselväksi, miksi henkilöt tekivät joitakin asioita tai pyrkivät tiettyihin päämääriin. Kirjassa oli myös paljon epäuskottavia taistelukohtauksia, jotka toki ehkä kuuluvat genren tyylin. Loppukohtaus oli myös näyttävä, ja moni olikin luonut sen kuviksi mielessään. Tappajat löytyy myös äänikirjana ja osa meidän lukupiiriläisistä päättikin kuunnella teoksen. Monen mielestä tarinaa oli kuitenkin hankalampi seurata äänikirjana kuin fyysisenä kirjana, ja osa lopulta siirtyikin lukemaan kirjaa fyysisenä. Yleisesti pidimme kirjasta, vaikkei se vuoden parhaisiin ihan ylläkään. Genre on myös tyyliltään sellainen, mitä me harvemmin luemme, joten jollekin toiselle kirja voisi upota paljon paremmin. Tappajat, Un-su Kim, Like, 2019 Suomentanut Katariina Laurila Koreankielinen alkuteos 설계자들, 2010

Yacoubian-talon tarinat on Alaa al-Aswanin romaani, jossa kaikkitietävä kertoja kertoo nimensä mukaisesti Yacoubian-talossa asuvista ihmisistä ja heidän elämistään. 1900-luvun lopun Kairossa sijaitseva rakennus on koti erilaisille liiketiloille ja rikkaille, mutta talon katolla on myös pienempiä asuntoja vähävaraisimmille perheille. “Tiedätkö, Busaina, minusta tuntuu niin kuin Yacoubian-talo olisi minun omani. Minä olen vanhin asukas. Tunnen jokaisen asukkaan ja joka nurkan taustat” Yacoubian-talon tarinat oli oikeastaan jo meidän suljetun lukupiirimme kesäkuun lukupiirikirja, jonka lukuaikaa venytettiin myös heinäkuulle. Ylimääräisestä kuukaudesta huolimatta lähes kaikilta meiltä jäi kirja kesken. Vaikka isoksi osaksi syytetään tästä meidän koko kesän kestänyttä lukujumiamme, tämä todennäköisesti kertoo hieman myös kirjasta. Yacoubian-talon tarinoissa henkilöhahmoja on paljon ja laidasta laitaan. Talosta löytyy muun muassa radikalisoitunut talonmiehen poika, vaikutusvaltainen toimittaja, jonka homoseksuaalisuus on yleisesti tiedetty salaisuus, iäkäs naistenmies sekä nuori nainen, joka etsii paikkaansa yhteiskunnassa. Vaikka on kiva saada monimuotoinen edustus tarinoihin, oli hahmoja ehkä vähän liikaakin näin lyhyeen kirjaan. Suuri osa kirjasta kului henkilöiden esittelyyn ja tulevien tapahtumien pohjustamiseen. Alkukirja tuntuikin hieman rämpimiseltä ja tähän monella lukeminen tyssäsikin. Loppua kohden henkilöiden elämät kietoutuvat toisiinsa ja niissä alkaa tapahtua kiinnostavia käänteitä. Mukana oli myös tunteiden kirjoa: milloin kukakin hahmo välittää toisesta aidosti ja milloin yrittää hyötyä toisen anteliaisuudesta ja tunteista. Loppu ikään kuin oikeutti alun hitaan esittelyn, mutta sinne asti täytyi jaksaa lukea sinnikkäästi. Yacoubian-talon tarinat, Alaa al-Aswani, WSOY, 2009 Suomentanut Sampsa Peltonen Arabiankielinen alkuteos: Imārat Ya’qūbyān, 2002

Kevin Kwanin Ökyrikkaat aasialaiset kertoo nimensä mukaisesti ökyrikkaista aasialaisista suvuista sekä heidän draaman täyteisistä elämistään. Halusimme meidän suljetun lukupiirin kanssa ottaa joulukuulle vähän kevyempää luettavaa ihmissuhdedraamoilla, joihin voisimme upota loman ajaksi, ja sitä tällä kirjalla kyllä saaimmekin. Tarinan alussa Yhdysvalloissa asuva Rachel on lähdössä poikaystävänsä Nickin kanssa Singaporeen tapaamaan tämän perhettä. Rachel ei ole kuullut Nickin perheestä etukäteen lähes mitään ja Singaporeen saavuttuaan Rachelille selviää yllätyksenä, että Nick tulee todella rikkaasta ja arvostetusta suvusta, joka ei otakaan häntä ihan avosylin vastaan. ”Sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa rakastua Simoniin. Annapa kun perustelen asian sinulle. Yläkanttiinkin arvioiden Simon tienaa vaivaiset 800 000 vuodessa. Verojen ja CPF:n jälkeen hänelle jää vain puolisen miljoonaa. Missä aiot elää sellaisella rahasummalla?" Melkein kaikki meidän lukupiiristämme olivat nähneet kirjasta tehdyn leffan joskus aikaisemmin, mutta se ei yllättäen paljoa kirjasta vielä kertonutkaan. Siinä missä Netflixin vuonna 2018 julkaistu leffa keskittyy enemmän Nickiin ja Racheliin, syvennyttiin kirjassa myös monien muiden hahmojen elämiin ja suhdekiemuroihin. Päähenkilöpari jäi meidän mielestämme vähän laimeaksi ja epäkiinnostavaksi, kun taas muut hahmot vetivät meitä enemmän puoleensa. Lukupiirissä yleisesti tykättiin Ökyrikkaat aasialaiset teoksesta. Tarinan hahmot käyttäytyivät välillä ihan uskomattomilla tavoilla, joita lukupiiritapaamisessa muisteltiin nauraen makeasti, mutta kirjan kuvaileva tyyli oli vienyt kaikki melkein kuin matkalle Singaporeen ökyrikkaiden sukujen valtataisteluiden, juhlien ja ruoan keskelle. Saimme siis juuri sitä, mitä olimme kaivanneetkin. “Jo kävellessään kadun toisella puolella olevalta pysäköintipaikalta Rachel tunsi leudossa ilmassa leijuvat herkulliset mausteiden kyllästämät tuoksut. Heidän astuessaan sisään suureen ruokahalliin Nick kääntyi Rachelin puoleen ja sanoi: ‘Sinä kyllä sekoat tästä paikasta.’” Joillakin hahmoilla oli aika negatiivisestikin kärjistyneitä mielipiteitä esimerkiksi kehonkuvasta ja he laukoivat jopa rasistisiakin kommentteja. Nämä hahmot oli selkeästi haluttu tehdä vastenmielisiksi ja onneksi pitkässä kirjassa näitä oli aika vähän, joten pystyimme rauhassa keskittymään viihdyttävään draamaan ja taidokkaaseen kuvailuun. Voimme suositella tätä teosta, jos kaipaat viihdematkaa kirjamuodossa. Me myös hurahdimme tähän teokseen niin paljon, että laitoimme jo lukuhetkellä sarjan seuraavat osat varaukseen kirjastosta! Ökyrikkaat aasialaiset, Kevin Kwan, Otava, 2019 Suomentanut Jaana Iso-Markku Englanninkielinen alkuteos: Crazy rich Asians, 2013

Bingo love oli suljetussa lukupiirissämme tammikuun 2022 lukupiirikirja. Tämä rakkaussarjakuva oli ihana löytö! Bingo love on 2018 englanniksi julkaistu sarjakuva, joka kertoo Hazelin ja Marin rakkaustarinan. Hazel on monen lapsen isoäiti ja sarjakuvassa hän kertoo takautuvasti nuoruudestaan. Vuonna 1963 Hazel ihastuu koulun uuteen oppilaaseen Mariin. Hazelin ja Marin perheet eivät hyväksy tyttöjen välistä ihastusta ja elämä erottaa Hazelin ja Marin moneksi vuodeksi toisistaan. Kuuskymppisinä, ja molemmat jo isoäiteinä, he kohtaavat uudelleen Bingossa. Lukupiirissä kaikki olivat nauttineet Bingo love sarjakuvasta. Sarjakuvan kuvitus on häikäisevää ja rakkaustarina kaunis. Oli ihanaa nähdä kaksi mustaa naista, joiden välille kehkeytyy luja side ja rakkaus. Lukupiirin keskustelussa nousi kuitenkin myös kritiikkiä. Tarina jäi monen mielestä turhan pintapuoliseksi, mikä voi osittain mennä sarjakuvamuodon piikkiin. Totesimme, että olisimme mielellämme lukeneet reilusti pidemmäkin sarjakuvateoksen tai jopa romaanin samasta tarinasta. Välillä teosta lukiessa tuli fiilis, että kirja on rakennettu representaatio edellä ja annettu uskottavuuden ja luontevuuden kärsiä. Esimerkiksi Hazelin terapiasessio muuttui iskulauseiden laukomiseksi aidon tunteiden käsittelyn sijaan. Helmet-kirjastoista löytyy myös yksi Bingo love Jackpot edition, jonka lopussa on muiden kirjailijoiden ja sarjakuvataiteilijoiden luomia lyhyitä fanifiktioita sarjakuvan eri hahmoista. Me lainasimme tämänkin version kirjastosta ja kierrätimme sitä niin, että kaikki saivat ainakin vähän selailla lisättyjä fanifiktioita. Osan mielestä sarjakuvapätkät ja kauniit kuvat olivat tosi ihana lisä lyhyelle teokselle. Osa mielestä ne eivät tuoneet sarjakuvaan varsinaisesti mitään lisää. Bingo Love, Tee Franklin, 2018 Kuvitus Jenn St-Onge, Värit Joy San

Vieraissakävijän opas rakkauteen on Junot Díazin novellikokoelma, jonka pariin löysimme kirjaston lukuvalmennuspalvelun vinkistä. Luimme kyseisen teoksen toukokuussa 2021 suljetun lukupiirimme kanssa. Lukupiirissä kirja herätti hyvin erilaisia tuntemuksia ja kaikkien lukukokemukset erosivat toisistaan. Osalle kirja oli nostattanut raivon tuntemuksia ja osa taas oli nauttinut kokonaisuudesta suurestikin. “Noudatan hänen neuvoaan, ja matkalla töihin ja töistä kotiin keskityn muihin unissakävelijöihin, kadunlakaisijoihin, miehiin, jotka tukka hapsottaen seisoskelevat ravintoloiden takana tupakalla, junista pelmahtaviin pukuihmisiin, joista moni piipahtaa rakastajan luona eikä saa sitä mielestään kotona syödessään jäähtynyttä ateriaa ja maatessaan puolisonsa kanssa.” Teos etenee loogisesti ja novellit kertovat yhtenäisen tarinan. Niiden läpi kantaa sama keskeinen hahmo, Yunior, Yhdysvalloissa asuva dominikaanilainen, jolle on rakennettu uskottava ja kiinnostava kasvutarina. Novelleissa kuvataan Yuniorin naissuhteita ja sivutaan pettämistä, mutta kirjassa oli luettavissa paljon muitakin teemoja – niin vaikeita kuin kevyitäkin. Yuniorin elämään kuuluu erilaisten naissuhteiden lisäksi veljen sairastuminen, hakalat perhesuhteet, yksipuoliset rakkaudet sekä vaikeilu erilaisten miehen roolien välillä. “Äiti ei hennonut pitää hänelle kuria. Minulle hän huusi ja kiroili ja antoi ympäri korvia, mutta Rafalle hän puhui kuin olisi Meksikolaisen novelan koekuvauksissa. Ay mi hijito, ay mi tesoro.” Osa lukupiiriläisistämme oli ärsyyntynyt naisten seksualisoivasta kuvailusta, osa taas pitänyt sitä luontevana osana tarinaa. Joillekin kirjan teemat olivat tuntuneet raskailta ja ahdistavilta ja lähes kaikki olivat ainakin jossakin kohtaa lannistuneet surkean hahmon elämän käänteiden edessä. Suurin osa meidän lukupiiriläisistä oli kuitenkin pääosin nauttinut kirjasta ja sen kiinnostavasta näkökulmasta sekä tavasta kuvata elämää rehellisesti. Se oli mukaansa tempaava ja helppolukuinen kokonaisuus. Kirjan alussa oli turhia ja perustelemattomia slurreja. Me järkytyimme kun huomasimme, että käännös oli tehty vain muutama vuosi sitten ja silti kyseiset sanat oli valittu lopulliseen versioon. Toivoisimmekin, että kirjailijat, kääntäjät ja kustantajat kiinnittäisivät tarkemmin huomiota kokonaisuuteen ja sanavalintoihin joita kirjoihin valitaan. Vieraissakävijän opas rakkauteen, Junot Díaz, Like, 2014 Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry Englanninkielinen alkuteos: This is How You Lose Her, 2012

Cecilia Samartinin Nora ja Alicia on kertomus kahdesta serkuksesta, jotka syntyvät 1950-luvun Kuubaan. He näkevät toisiaan paljon, ovat kuin sisaruksia ja kasvavat yhdessä teini-ikäisiksi. Heidän välillään on vahva yhteys, joka joutuu koetukselle kommunistisen vallankumouksen myötä, kun Nora muuttaa perheineen Yhdysvaltoihin ja Alicia jää asumaan Kuubaan. Serkukset joutuvat eroon toisistaan mutta he pitävät yhteyttä kirjeitse aikuisuuten asti. Kuubaa on kuvattu kauniisti ja rikkaasti. Etenkin aikaa, jolloin serkukset asuivat vielä yhdessä Havannassa. Tarinassa on paljon kaipausta, dramaattisia tunteita ja ikävää, joihin me pystyimme hyvin samaistumaan kirjaa lukiessa. Kertomus kosketti; lähes kaikki meidän suljetun lukupiirin jäsenet olivat itkeneet jossakin kohtaa kirjaa lukiessa. “Marta ja minä yritimme houkutella Aliciaa mukaan sokeriruokoviljelmille kävelylle tai pelaamaan kanssamme erän dominoa, mutta hän kieltäytyi ja tuijotti vain tielle, jota pitkin Tony oli aiemmin päivällä ratsastanut kaupunkiin.” Monelle oli kiinnostavaa päästä tutustumaan Kuuban historiaan tarinan kautta. Kirjassa tuotiin myös esille kolorismia, yhteisöllisyyttä ja muita ilmiöitä, jotka ovat edelleen ajankohtaisia Kuubassa. Aika kuitenkin liikkui hassusti kirjassa, ja olisimme kaivanneet enemmän viittauksia vuosilukuihin tai serkusten ikään. “Aikuiset istuivat ulkona verannalla dominoa pelaten, jutellen ja naureskellen. Aina Välillä joku korotti ääntään, kun puheeksi tulivat `ne roistot, jotka kannattivat Batistaa` tai `demokraattisten vaalien` välttämättömyys.” Nora ja Alicia kuuluivat nuoruudessaan rikkaaseen espanjalaistaustaiseen katolilaiseen perheeseen, joka on vain pieni osa Kuuban väestöstä. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä laajemmin Kuubaa ja sen kansalaisia. Monimuotoisuutta sivuttiin muutamien sivuhahmojen kautta, mutta jäimme vielä kaipaamaan lisää. Me kaikki nautimme kuitenkin kirjan kielestä ja tarina kietoi meidät mukaansa. Viimeiset sata sivua olivat kuitenkin kaikkien mielestä suuri pettymys ja koko kirjan ajan rakennettu tunnelma lätistyi. Loppu tuntui vähän hutaisulta etenkin sen lupaavaan alkuun verraten. Se ei kuitenkaan pyyhkinyt alun vaikuttavaa lukukokemusta ja voimme lämpimästi suositella kirjaa! Cecilia Samartinilta on myös suomennettu todella laaja kokoelma kirjoja, joihin olisi kiinnostava tutustua. Samartinin kirjoitusjälki on kaunista ja mielenkiintoista. Oletko lukenut jonkun Samartinin teoksista? Suosittele alle! Nora & Alicia, Cecilia Samartin, Bazar, 2011 Suomentanut Tiina Sjelvgren Englanninkielinen alkuteos: Ghost heart, 2004

Balli Kaur Jaswalin Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut kertoo kolmen sisaruksen yhteismatkasta Intiaan. Aikuisten sisarusten Rajnin, Jezmeenin ja Shirinan välit eivät ole kaikista lämpimimmät, mutta he ovat pitkästä aikaa kokoontuneet yhteen äitinsä kuolinvuoteelle Lontooseen. Äidin viimeinen toive lapsilleen on pitkä kirje, joka ohjeistaa heidät yli viikon mittaiselle matkalle Intiaan, Delhistä Amritsarin kautta Chandigarhiin. Äidin toiveena on, että matkan aikana sisarukset lähentyisivät ja kävisivät yhdessä uskonnollisissa kohteissa. “On myös muutama paikka, jossa haluaisin teidän käyvän, koska minulla itselläni ei ole enää tilaisuutta tehdä sitä. Toivon teille yksinkertaisia iloja, kuten auringonnousun Katselemista India Gatella ja yhteisten, vaatimattomien illallisten nauttimista.” Kaikilla sisaruksilla on omat ongelmansa, joita he salailevat parhaansa mukaan toisiltaan matkan aikana. Vanhin sisar Rajni ei ole tyytyväinen hänen ainoan poikansa tulevaisuuden suunnitelmiin, Jezmeenin ura näyttelijänä ei ole ihan yhtä nousukiitoinen kuin hän toivoisi ja Shirinan järjestetty avioliitto Sehajin kanssa voisi olla romattisempikin. Kirja sai alussa meidät otteeseensa. Tarina ja kirjan idea oli mielenkiintoisia. Keskiosa tuntui kuitenkin meistä turhan pitkältä ja siinä oli paljon toistoa, joka tuntui junnaavalta. Aracelis harkitsi välillä kirjan kesken jättämistä. Loppua kohden tarinassa alkoi taas tapahtua ja se eteni lennokkaammin eteenpäin. “Jezmeen hymyili. `Minusta tuntuu, että muistan sen.` Oli vaikea tietää, mitkä varhaiset muistot olivat hänen omiaan ja mitkä olivat muodostuneet Rajnin kertoman perusteella, mutta hän uskoi kuulevansa isän epävireisen hyräilyn.” Meillä oli kummallakin suuret odotukset kirjan suhteen, koska kirjailijan edellinen teos Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille oli mielestämme tosi hyvä. Tämä jäi kuitenkin selvästi edellisen teoksen varjoon. Tarina oli etenkin Térin mielestä hyvä, mutta sen toteutus ei ollut paras mahdollinen. Nautiittin kuitenkin molemmat Intian miljöön ja kulttuurin kuvauksesta ja tartutaan seuraavallakin kerralla Balli Kaur Jaswalin teokseen innolla. Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut, Balli Kaur Jaswal, sitruuna, 2019 Suomentanut Inka Parpola Englanninkielinen alkuteos: The Unlikely Adventures of Shergill Sisters, 2019