Tapaamme Sara Osmanin, joka rennosta olemuksestaan huolimatta kertoo meille jännittävänsä haastattelua. Sara Osmanin esikoiskirja Kaikki mitä jäi sanomatta julkaistiin suomeksi keväällä 2022 ja ruotsinkielinen alkuperäisteos on julkaistu keväällä 2021. Meidän arvion teoksesta voit lukea täältä.
Sara Osman kertoo saaneensa idean kirjaansa ollessaan rannalla kihlattunsa kanssa. Hän ei ollut koskaan ennen ajatellut haluavansa kirjoittaa kaunokirjallista teosta, vaikka lukeekin paljon. Hän on ammatiltaan asianajaja ja on siksi paljon tekemisissä sanojen ja kirjoittamisen kanssa. Ajatus siitä, että hän haluaa itse kirjoittaa kirjan tuli yhdessä yössä ja yllätti myös kihlatun.
"Ajattelin, että mitä tapahtuisi, jos ottaisin kokemuksia, joita minä olen kokenut – esimerkiksi ennakkoluuloja muslimeja, somaleja ja mustia naisia kohtaan – ja kokeilisin niitä jollekin toiselle ihmiselle. Mitä tämä toinen ihminen tekisi? Miten hän reagoisi? Olisiko hän vihaisempi tai reagoivampi vai pitäisikö hän kaiken sisällään?" Sara Osman kertoo. "Ensimmäiseksi tuli ajatus Sofiasta, jonka laittaisin käymään tämän kaiken läpi ja katsoisin miten hänen käy".
Heti kyseisen ajatuksen saatuaan Sara Osman alkoi kirjoittaa puhelimensa muistiinpanoihin listoja asioista ja hahmoista kirjaa varten. Pikkuhiljaa syntyi idea myös Amandan ja Carolinen hahmoista. Viiden kuukauden päästä kirja oli valmis.
"Se oli aivan liian intensiivistä. En tee sitä enää koskaan. Olin sen jälkeen melkein burnoutissa".
Kaikki mikä jäi sanomatta kertoo kolmesta ystävyksestä. Hahmoista, joita Sara Osman kertoo nyt vihaavansa. Kun kysymme, onko kolmesta nuoresta naisesta joku hänen lempihahmonsa, hän kertoo, ettei voi sietää ketään heistä.
"He eivät ole mukavia ihmisiä. Tunnen ehkä Sofiaan eniten yhteyttä, mutta en koskaan haluaisi häntä ystäväkseni".
Teoksen kerronta vaihtelee kaikkien kolmen hahmon näkökulmasta ja suurin osa teoksesta keskittyy kuvaamaan näiden kolmen toksista ystävyyttä. Vaikka päällepäin kaikki on hyvin, naisten välillä on paljon katkeruutta, kateutta ja salaisuuksia. Teosta lukiessa mietimme, miksi Sara Osman on halunnut kirjoittaa niin kamalista ihmisistä.
"Olen itsekin aika kamala!" Sara Osman heittää, mutta nauraa sitten perään.
Hän kertoo meille, miksi hahmot ovat päätyneet tällaisiin toksisiin suhteisiin.
"Sofia on hyvin yksinäinen, ja hän pitääkin itsensä yksinäisenä. Hän ei kerro kenellekään tunteistaan, eikä niin anna muille edes tilaisuutta ymmärtää häntä.
Mustien ja ruskeiden tyyppien ei tarvitsisikaan joutua selittämään kokemuksiaan, mutta näin hän ei saa koskaan tietää, kuinka kävisi, jos hän antaisikin ystävilleen mahdollisuuden."
"Representaation takia halusin myös kirjoittaa mustan hahmon, joka voi olla ilkeä", Sara Osman paljastaa. "Halusin näyttää, että huomatkaa valkoiset: mekin voidaan olla ilkeitä ja katsotaan teitä monissa asioissa alaspäin. Sofian hahmolla halusin todistaa, että olemme ihmisiä myös, emmekä vain surkeita uhreja".
"Caroline taas vertailee paljon itseään muihin ja on todella epävarma. Niinpä kun asiat menevät hyvin, hän on mukava, mutta kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, hänestä tulee ilkeä. Carolinen ongelmat, esimerkiksi syömishäiriö, ovat kamalia, mutta hän on kamala myös itse. Hän on todella pinnallinen."
"Ainakin Ruotsissa moni totesi, että jotkut ihmiset todella ajattelevat Carolinen tavoin. Esimerkiksi fatfobiaa on paljon enemmän kuin mitä ääneen sanotaan. Carolinekin hehkuttaa Instagramissa sitä kuinka hän on niin ✨kehopositiivinen✨, mutta oikeasti hän on tuomitseva ja pinnallinen. Eikä hän koskaan sanoisi sitä somessa. Halusin paljastaa tällaisen kaksinaamaisuuden".
Lukiessa mekin löysimme hahmoista jotakin samaistumispintaa, halusimme sitä tai emme. Välillä lukeminen olikin myös epämukavaa siitä syystä.
Vaikka kirjan hahmot eivät perustukaan oikeisiin ihmisiin, kirjaan on ammennettu paljon kokemuksia todellisesta maailmasta.
"Kun kasvoin, oli sosiaalisesti hyväksyttävää olla hiljainen sivustakatsoja rasismille. Ja sitä se on edelleenkin. Kirjassa myös Amanda on hiljainen sivustakatsoja, kun Sofia kohtaa rasismia. Tämä ei ole kirjan pääteema, mutta halusin tuoda esille sitä, kuinka tällaisissa tilanteissa ei ole ok vain olla hiljaa ja odottaa että rasismia kokevat tyypit puuttuvat itse asioihin. Heitä tulee tukea."
Nyt meitä kiinnostaa, millaisen vastaanoton kirja sai Ruotsissa?
"Sain hyviä arvioita ja minut kutsuttiin Ruotsalaiseen aamushowhun. Puhuin kirjan teemoista ja arkipäivän rasismista."
"Tietysti artikkeleiden kommenteissa on ollut myös sellaisia “tämä on rasismia ruotsalaisia kohtaan!!” -kommentteja."
Yllätys. Näin se todennäköisesti menisi Suomessakin.
"Moni on kertonut joutuneensa kohtaamaan omia ajatuksiaan rasismiin liittyen ja miettimään uudelleen miten toimii erilaisissa tilanteissa".
Me koimme kirjan olevan kirjoitettu juuri meille, mutta sama kokemus on ollut ilmeisesti myös valkoisilla lukijoilla. Kenelle Sara Osman ajatteli kirjoittavansa kun hän työsti kirjaa?
"En kuvitellut mitään tiettyä lukijaa kirjoittaessani. Automaattisesti meinaa Ruotsissa ajatella valkoista lukijaa, mutta pyrin huomaamaan kun näin kävi ja muistuttamaan, että en kirjoita vain heille. Halusin kirjoittaa omannäköiseni kirjan.“
"En kuitenkaan myöskään ajatellut kirjoittavani kirjaa vain minunlaisille ihmisille, koska silloin olisin ehkä keskittynyt vain Sofiaan".
Kirjan luettuamme me spekuloimme, kuinka tarina voisi jatkua. Kysyimmekin Sara Osmanilta, haluaisiko hän jatkaa kirjan tarinan tai hahmojen parissa. Saammeko jatko-osan?
"Ei. Olen niin kyllästynyt näihin hahmoihin. Jos tulee kakkososa niin se on yhden sivun mittainen jossa tapan kaikki hahmot", hän nauraa.
Hän lupaa kuitenkin kirjoittavansa tulevaisuudessa jotakin muuta, vaikka ei vielä halua sanoa tuleeko valmista vuoden vai kymmenen vuoden päästä. Seuraavan tarinan hahmot tulevat kuitenkin olemaan vähän nuorempia, suunnilleen parikymppisiä ja hahmot tulevat olemaan mukavampia.
SARA OSMANIN LUKUVINKIT
Sillä välin kun odottelemme Sara Osmanilta lisää kirjallisuutta, voimme lukea häneen vaikutuksen tehneitä teoksia. Sara Osman antoi meille kaksi kirjavinkkiä hänen viimeaikoina luetuista teoksista.
Tyttö, nainen, toinen - Bernardine Evaristo
"Paras kirja ikinä. Se kertoo ihmisistä erilaisissa vähemmistöasemissa. Kuuntelin tätä kävelyillä ja välillä pysähdyin keskelle katua, koska se oli niin superhyvä."
Bless the Daughter Raised by a Voice in Her Head - Warsan Shire
"Runokokoelma brittiläis-somalialaiselta, joka on työskennellyt myös Beyoncén kanssa. Se kertoo pakolaisuudesta, mustuudesta, rakkaudesta ja torjutuksi tulemisesta. Siellä on yksi parhaimmista runoista, jonka olen koskaan lukenut."