HAKU
Search this site
350 results found with an empty search
- Plenty (Body Politics), Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryu, Jade Lönnqvist, Warda Ahmed, EL BOUM, Nam-Ke, Patu
Plenty (Body Politics) on Plenty-sarjakuvakollektiivin ensimmäinen sarjakuvakokoelma vuodelta 2022, johon on koottu kuuden POC-taiteilijan autofiktiivisiä sarjakuvia. “As long as I can remember, my body floats through all possible spaces. Without ever finding a stop or a point of connection.” Plenty (Body Politics) käsittelee nimensä mukaisesti kehopolitiikkaa ja kuinka erilaisia kehoja kohdataan yhteiskunnassa tai yksilön silmin. Kokoelman sarjakuvat ovat keskenään kuitenkin hyvin erilaisia teemoineen ja kuvituksineen. Kokoelmassa onkin kiinnostavaa juuri se, että taiteilijat ovat lähestyneet teemaa eri näkökulmista ja siten useampi lukija voi löytää samaistumispintaa yhdestä tai useammastakin sarjakuvasta. Taiteilijoiden kuvitukset vaihtelevat paljon ja ovat tunnelmaltaan todella erilaisia. Itse nautin tästä vaihtelusta ja teemojen erilaisuudesta. “the best way I can describe my experience growing up in this country and in this body, is that it felt like being slowly broken apart by an invisible, dull, lazy set of teeth.” Sarjakuvat ovat noin kymmenen sivun mittaisia, jonka aikana lukija pääsee tutustumaan jokaisen taiteilijan ajatuksiin ja nostoihin kehopolitiikasta. Näissä lyhyissä sarjakuvissa teemoihin ei kuitenkaan syvennytä laajasti, joka herkän aiheen tiimoilta sopi itselleni hyvin. Monessa tarinassa pääsi pohtimaan omaa kehoa ja tuntemuksia, mutta pystyi valitsemaan haluaako itse viedä ajatuksia sen syvemmälle siinä hetkessä tai jatkaa seuraavaan sarjakuvaan ja nauttia vain kokonaisuudesta. Nam-Kenin aloitustarinassa seurataan henkilökohtaisen avustajan silmin pyörätuolilla kulkevan henkilön arkea, EL BOUMin sarjakuvassa tunnetaan suuria tunteita ja opitaan olemaan armollisia itsellemme sekä muille ja Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryun tarinassa paetaan mikroaggressioita omaan kauniiseen valtakuntaan. Patun sarjakuvassa tukeudutaan ystävään, Jade Lönnqvist kirjoittaa lohdullisesti kokemuksesta vähemmistön vähemmistönä ja Warda Ahmed pohtii kehonkuvaa ja feminiinisyyttä. Tykkäsin paljon kokoelman kaikista sarjakuvista, mutta Lönnqvistin teos Yeah herätti kuvituksellaan ja etenkin kirjoituksilla minussa paljon tunteita. Se oli kokonaisuutena kaunis ja toimiva teos. “i could’ve lived a very different life without this baggage. but then i’d also be someone else.” Kokoelman alku- ja loppusanat on kirjoitettu haastattelukysymysten pohjalta, jossa taiteilijat avaavat omia ajatuksia tekoprosessista. Puheenvuoroissa tulee myös esille miten Plenty-kollektiivi on saanut alkunsa. Plenty-kollektiivi kokoaa yhteen kansainvälisiä BIPoC-sarjakuvantekijöitä luomaan yhdessä sarjakuvakokoelmia. Kollektiivin toinen kokoelma, Plenty (Layers), on julkaistu keväällä 2024. “It has been my dream for a long time to edit a comic zine.” Plenty (Body Politics), Plenty collective, 2022 Taiteilijat: Maryam "Mellu" Abuzaid-Ryu, Jade Lönnqvist, Warda Ahmed, EL BOUM, Nam-Ke, Patu
- Iman oppii uutta, Salaado Qasim 5+
Viisivuotiaille ja sitä vanhemmille suunnattu lastenkirja kertoo somalitaustaisesta ekaluokkalaisesta, Imanista. Iman on tottunut saamaan lempiaineestaan matematiikasta aina kiitettäviä, mutta yksi matematiikan koe meneekin huonosti ja Iman lannistuu. Opettajan ja vanhempien kannustuksella Iman selviää hankalista tunteista ja jaksaa taas opiskella seuraavaan kokeeseen. Samoihin aikoihin Iman ihailee äidin huivia kotona ja pukeutuu ensimmäistä kertaa myös itse huiviin. “Iman kuuntelee isän neuvoja, asettaa vihon hetkeksi syrjään ja alkaa syödä aamiaista.” Imanin perhettä kuvataan tarinassa ihanasti ja myös suhde opettajaan on lämmin. Huiviin pukeutuminen on tuotu todella kivasti osaksi tarinaa. Vaikka Imania aluksi jännittää pukea huivi kouluun, huivin vastaanotto on koulussakin positiivinen. Tämä on varmasti monille lapsille juuri sitä tärkeää vahvistavaa representaatiota, mitä me olemme kaivanneet. “Iman tuntee olonsa erittäin itsevarmaksi. Hän tietää, että on tehnyt oikean valinnan pyytäessään äidiltä lupaa käyttää huivia.” Pienemmille lapsille koetilanteet tai kouluarvosanat eivät välttämättä ole vielä tuttuja, joten on mahdollista, että tarina tuntuu etäiseltä. Vaikean kokeen jälkeisiin lannistumisen, epäonnistumisen ja häpeän tunteisiin voi moni kuitenkin samaistua, vaikka ei aivan samassa tilanteessa olisi itse ollutkaan. Iman myös etukäteen jännittää koetta, mikä on monelle lapselle tuttu tunne. “Olet erittäin hyvä matematiikassa, ja se on lempiaineesi. Älä lannistu yhden kokeen takia. Olet saanut kaikista muista kokeista kiitettäviä arvosanoja. Kaikki oppivat virheistään, ja sinä voit kehittää taitojasi harjoittelemalla ja haastamalla itseäsi.” Oppiminen on tarinassa tuotu vahvasti kokeiden ja arvosanojen kautta, eikä niinkään uusiin taitoihin keskittyen. Mietin myös lukiessa, voiko tarinasta jäädä olo, että vain kiitettävät arvosanat ovat riittävän hyviä, tai kelpaavat. Tarinan tarkoituksena on kuitenkin osoittaa, että virheet ovat osa oppimisprosessia, ja että aina on mahdollista opetella lisää ja parantaa suoritusta. Kukaan ei ole vain luonnostaan hyvä tai huono, vaan merkitys on omissa ponnistuksissa. Lopussa Iman saa itselleen ikioman huivin palkinnoksi hyvästä työstä, jota hän on tehnyt koulussa. Tarinan viimeinen kohtaus on ihana. Koko perhe nauttii yhdessä jäätelöstä ja lintujen seuraamisesta puistossa. Iman oppii uutta, Salaado Qasim, Aviador, 2024 Kuvittanut Nina Aitta
- Haastattelu: Mariana Enríquez
Mariana Enríqueziltä on suomennettu kaksi novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät ja Sängyssä tupakoimisen vaarat sekä yksi fantasiaromaani Yö kuuluu meille. Kun tapaamme haastattelussa, Enríquez kertoo, että hänen on vaikea uskoa, että Suomessakin häneltä on julkaistu jo kolme kirjaa. “Tässä menee tavallaan sekaisin laskuissa. En sano tätä kerskuakseni. On todella uskomattoman hienoa nähdä, että Suomesta löytyy jo kolme kirjaa. En olisi koskaan uskonut, että näin kävisi ja olen iloinen. Olen yllättynyt.” Mariana Enríquezin kirjallisuudesta sanotaan sen sisältävän goottilaista kauhua ja olevan kommentaari Argentiinan poliittisesta ilmapiiristä. Kirjailija itse pitää tästä määritelmästä. Hän on kirjoittanut teksteihinsä vahvoja poliittisia elementtejä, mutta ei pidä novelleja tai romaaniaan metaforana yhteiskunnallisille asioille. “Jos haluaisin kirjoittaa poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista, tekisin sen. Ei ongelmaa. Tein sen jo ensimmäisissä romaaneissani, joissa tyyli on realistinen.” Enríquez kuittaa. Nykyään hän kuitenkin kirjoittaa kauhua, koska hänelle se on lajityyppi, joka muistuttaa eniten sitä, miltä todellisuus ja kauheat asiat tuntuvat. “Mielikuvitus on todellista, haamut ovat todellisia ja yliluonnollinen on todellista. Samassa mielessä kuin suru on todellista. Et voi koskettaa surua, et voi koskettaa irrationaalisia tai paranormaaleja asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne eivät olisi todellisia”, Enríquez toteaa. Kun Enríquez puhuu haamusta, vaikka diktatuurin haamusta, se tarkoittaa diktatuurin muistoa, joka on traumaattinen ja edelleen läsnä. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin diktatuurin haamu ilmestyy toisten ihmisten fiktiossa esimerkiksi oikeudenkäyntinä. Hänen fiktiossaan se ilmestyy haamuna. Ja se on todellinen siinä mielessä, että se on jotakin konkreettista. “Kun on sellainen historia, tuntee olevansa haamujen ympäröimä”, Enriquez tiivistää. Hän ei pidä lainkaan ajatuksesta, että mielikuvituksen asiat olisivat vähemmän todellisia tai tärkeitä. “Se on kuin sanoisi, että rakkaus ei ole todellista, koska et voi koskettaa sitä,” hän toteaa. Espanjaksi Enríquez on julkaissut yhteensä kaksi novellikokoelmaa ja neljä täyspitkää romaania. Meitä kiinnostaa, kumpi formaatti on hänelle mieluisampi, novelli vai romaani. “Novellin kirjoittaminen on minulle luontevampaa monista syistä. Luulen, että osa siitä johtuu Argentiinan kirjallisuusperinteestä, joka on hyvin novellipainotteinen. Argentiinan suurin kirjailija, Borges, ei koskaan kirjoittanut romaania. Hän oikeastaan vihasi romaaneja. Pidän kuitenkin enemmän romaanin kirjoitusprosessista. Ongelma on, että olen hyvin hyvin hidas kirjoittamaan niitä”, Enríquez miettii. Hän kertoo novelliensa olevan ytimekkäämpiä ja poliittisempia. Romaaneja hän taas ei kirjoita lyhyinä lainkaan. Tai vähintäänkin ne ovat monimutkaisia. Enríquez kertoo novellin ja romaanin kirjoitusprosessien olevan hyvin erilaisia. “Novellien kirjoittaminen on teknisempää. Täytyy suunnitella tarkkaan kuka on novellin kertoja, kuka puhuu. Mikä on pääidea ja mitä tyyliä tarinassa hyödynnetään. Tuleeko siitä ironinen, nopea vai runollinen? Romaanissa täytyy vain antaa itsensä mennä”, Enríquez toteaa. Novellin hän kertoo voivansa kirjoittaa päivässä tai kahdessa. Sen jälkeen alkaa kuitenkin hiomisprosessi, joka voisi hänen mukaansa kestää vaikka ikuisuuden. Jännitys on kuitenkin tavallaan lyhyt. Romaania kirjoittaessa aika on elastisempaa, mikä tekee siitä vaikeampaa ja lisää mahdollisuuksia epäonnistua. “Jos novelli on huono, toteat, en pidä tästä, ja siirryt seuraavaan. Mutta romaanissa olet jumissa hulluudessa. Sama koskee kirjoittajaa. Joskus olet työsi keskellä ja toteat, tämä on aika kamalaa. Ja mitä sitten teet? Jatkatko kirjoittamista?” Enríquez nauraa. Hän kertoo työstäneensä Yö kuuluu meille romaania noin viisi vuotta ja novellikokoelmia noin kaksi vuotta. Hän huomauttaa suomennosten tulleen eri järjestyksessä kuin hän on ne kirjoittanut, mikä hieman sotkee novellien kronologiaa. Ensimmäisen kerran Sängyssä tupakoimisen vaarat on julkaistu jo vuonna 2009. Etenkin Enríquezin novelleja lukiessa saattaa tuntua siltä, että ne loppuvat yhtäkkisesti, kuin kesken. Meidän polttavin kysymyksemme kirjailijalle onkin, miksi näin on. “Lyhyissä tarinoissa olemme tottuneet sitomaan tarinan lopun kauniisti. Minusta se on tapa sanoa, että asiat tulevat olemaan hyvin. Enkä usko, että asiat tulevat olemaan hyvin”, Enríquez tiivistää. “Ja mielestäni asiat eivät oikeasti pääty. Siirryt yhdestä asiasta toiseen ja elämässäsi on paljon keskeytyneitä asioita. Enkä halua, että novellit ovat lohduttavia. Epämukavuus on osa sitä, mistä ne kertovat.” Enríquezin kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Yllättävin käännös ei kuitenkaan ollut Suomi vaan Korea. Koreaksi käännetty romaani on hyvin pitkä, peräti 1500 sivua ja se on julkaistu kahdessa osassa. “Koreassa on erilaiset aakkoset. Ne ovat graafiset, joten ne vievät paljon tilaa. Ihmettelin aikovatko he todella käyttää niin paljon rahaa teokseen! Ja kuka ostaa kaksi kirjaa?” Enríquez naurahtaa hämmentyneenä. Suomenkielinen käännös ei siis yllättänyt samalla tavalla. Suomi oli muutenkin hänelle entuudestaan tuttu, kiitos Aki Kaurismäen, Hanoi Rocksin ja Tove Janssonin. “Kaurismäen elokuvat ovat hyvin suosittuja Argentiinassa. Hän käy siellä paljon ja on kuin tähti. Myös tangosta käydään keskustelua siitä, onko se kotoisin täältä vai Argentiinasta.” Enríquez kertoo. Enríquezillä ei ole tiettyä sanomaa, jota hän haluaisi kirjallisuudellaan viestiä. Sen sijaan hän kertoo haluavansa ravistella välinpitämättömyyttä. “Kun kirjoitan, teen sen itselleni. Se on kuin ravistelisi välinpitämättömyyttä. Olemme hyvin tottuneita elämään kauheiden asioiden kanssa siihen pisteeseen asti, ettemme puhu niistä ollenkaan.” Hän kertoo käyneensä keskustelua sisältövaroituksista liittyen novelleihinsa. Vaikka useat hänen tarinansa käsittelevät esimerkiksi mielenterveysongelmia, hän ei halua laittaa niiden alkuun merkintöjä. Enríquez näkee varovaisuuden johtavan toisinaan siihen, että kielletään historia ja ääni monilta asioilta. “Mitä tehdään kaikkien niiden ihmisten kanssa, joille nämä ongelmat ovat todellisuutta, eikä niistä voida puhua vain siltä varalta, että joku hypoteettinen henkilö loukkaantuu. Heidät vaiennetaan, eikä heillä ole ääntä? Ja mihin se loppuu? Loppuuko se anoreksiaan tai masennukseen tai väkivaltaan tai raiskaukseen? Kuinka monilla uhreilla on oikeus puhua?” Enríquez paljastaa mainitsevansa omaelämäkerrallisia asioita kirjoituksissaan hyvin peitettyinä ja sellaisina hän haluaa niiden pysyvän. Hän kertoo kohtaavansa usein lukijoita, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita ja heille on ollut tärkeää päästä lukemaan niistä. “Ihmiset, jotka ovat kokeneet asioita, haluavat puhua niistä. He eivät halua hiljaisuutta, koska hiljaisuus on stigma. Meidän ei pitäisi piilottaa näitä asioita. Tietenkin meidän pitää olla varovaisia ja kirjallisuus on tapa olla varovainen. Koska silloin teet jotakin, joka on tarkoitettu pohdittavaksi, kauniiksikin.” Enríquez muistuttaa. “Mutta älä vältä asioita, koska se on ihmisten rankaisemista kahdesti.” Mariana Enríquez on eräänlainen rocktähti ja hänellä on aktiivinen lukijakunta ympäri maailman. Me halusimme kuulla onko hänelle jäänyt erityisesti mieleen jokin hänen faninsa kertoma asia. “He sanovat minulle aina outoja juttuja. Monet kysyvät minulta, olenko meedio. Ja ei, olen vain kirjailija.” Enríquez toteaa nauraen. Enríquezin kirjoissa käsitellään paljon erilaisia uskomuksia, magiaa ja muuta yliluonnollista. Hän kertoo pitävänsä näistä teemoista, vaikka ei itse harjotakaan meediona toimimista. Oudoin asia jonka kirjailija on joskus saanut lahjaksi faniltaan on tarantella, tai oikeastaan tarantellan luotu nahka, joka näyttää ilman lähempää tarkastelua oikealta elävältä hämähäkiltä. Enríquez kuvaili tapahtumaa kauhistuneena, mutta kertoi edelleen omistavansa tarantellan nahkan, jota säilyttää kaapinsa perukoilla. “En pidä hämähäkeistä, varsinkaan karvaisista hämähäkeistä. En tiennyt tätä, mutta hämähäkit luovat nahkansa kuin käärmeet. Joten se oli tarantellan nahka. Jos katsot sitä, näet, että se on tyhjä. Se on kuin takki. Ja hän sanoi, että minulla on monia lisää. Haluatko valita?” Enríquez kertoo lievästi kauhistuneena. Olemme tykästyneet Enríquezin tuotantoon ja tietysti innolla odotamme uutta kirjallisuutta häneltä. Hän valotti meille hieman sitä, mitä tulevaisuudessa on luvassa. “Kirjoitan yhtä romaania hitaasti. Novellikokoelma julkaistaan englanniksi syyskuussa, joten toivottavasti se käännetään myös suomeksi”, Enríquez kertoo. Kirjailija myös paljasti, että häntä on pyydetty kirjoittamaan tietokirja lukemistaan kirjoista lapsuudesta tähän päivään asti, sillä hänen lukuhistoriansa on ollut kirjailijalle hyvin epätavallinen. Kunhan Enríquez saa kiertueensa päätökseen, hän palaa kirjoittamaan tulevaa romaania sekä tietokirjaa. Keväällä 2024 on julkaistu Enríquezin uusin novellikokoelma Un Lugar soleado para gente sombría, joka julkaistaan englanniksi käännettynä syksyllä, A Sunny Place for Shady People. MARIANA ENRÍQUEZIN LUKUVINKKI Kun odottelemme Mariana Enríqueziltä lisää kirjallisuutta, voimme lukea hänen vinkkaamansa kuubalaiaisen kirjailijan Elaine Vilar Madrugan teoksen. The Jungle Sky – Elaine Vilar Madruga “The Jungle Sky on hänen paras romaaninsa. Vau, todella väkivaltainen. Tunnen hänet ja hän kertoi minulle kirjoittaneensa kirjan aikana, jolloin kaupungissa oli sähkökatkoksia. Mielestäni hän on yksi parhaista tänä päivänä. Hän on nyt 30-vuotias.”
- Kings of sin: Viha, Ana Huang
Me uppouduimme täysillä tähän kiihkeään aikuisille suunnattuun rakkausromaaniin. Ana Huangin Kings of sin: Viha aloittaa seitsenosaisen kirjasarjan, joka on inspiroitunut seitsemästä kuolemansynnistä. “Tai ehkä ärtymykseni liittyi jotenkin siihen, että hänen läsnäolonsa jopa rennossa paitapuserossa ja hameessa herätti sisälläni kuumuuden, jota en kaivannut. Kehoni ei ollut ennen reagoinut yhtä syvästi kehenkään, enkä edes pitänyt hänestä.” Vivian Lau on kohta kolmekymppinen ja hän tietää perheensä odottavan hänen menevän pian naimisiin – vielä hyviin sellaisiin. Laun perheellä on menestyvä yritys ja rutkasti rahaa, mutta he ovat rikastuneet vasta meneillään olevan sukupolven aikana ja ovat siksi uusrikkaita. Uusrikkaita ei hyväksytä kaikista ekslusiivisimpiin seurapiireihin ja Vivian Laun avioliiton odotetaan korjaavan tilanne. Herra Lau, Vivianin isä, kiristää seurapiirien halutuimman poikamiehen, Dante Russon, kihlautumaan Vivianin kanssa. Danten suku edustaa vanhaa rahaa ja on hyvin vaikutusvaltainen. Avioliiton kautta Laun perheellä on mahdollisuus päästä asemaan, johon heillä ei muuten olisi mitään asiaa. “‘Mode de Vie nimesi hänet viime vuonna yhdeksi maailman halutuimmista alle 40-vuotiaista poikamiehistä. Rikas, komea, paljon valtaa. Isäsi on kyllä ylittänyt itsensä.’ Äiti taputti isän käsivartta kasvot säihkyen.” Järjestetyt avioliitot ovat yleisiä Vivianin maailmassa. Vivian ei siis osaa epäillä kiristystä, vaan olettaa miesten päässeen jonkinlaiseen bisnessopimukseen. Ajatuksen vahvistaa myös Danten käytös. Mies on jatkuvasti työmatkoilla ja asettaa tiukat rajat avioliitolle. Suhde on hänelle vain yksi bisnesliike. Tarinaa seurataan niin Vivianin kuin Dantenkin näkökulmasta. Vivian suostuu kihloihin velvollisuuden tunteesta perhettään kohtaan ja toivoo avioliiton kääntyvän vielä rakkaudeksi. Dante taas pyrkii tekemään kiristyksen tyhjäksi päästäkseen eroon koko Laun perheestä. Eri näkökulmat kuljettavat tarinaa jouhevasti eteenpäin ja upottavat lukijan rikkaiden maailmaan. “Näin Dantesta unta kolmena peräkkäisenä yönä. En muistanut, mitä unissa tapahtui, mutta heräsin joka aamu siihen, että hänen aavekosketuksensa viipyili jalkovälissäni ja vatsassani tuntui kireä halun pallo.” Teos on täynnä draamaa, toiveita ja seksiä. Vaikka oli kiva lukea rakkausromaania, jossa myös himo on läsnä, oli teoksessa joitakin turhauttavia ajatuksia seksiin liittyen. Jossain vaiheessa esimerkiksi annettiin ymmärtää, että vain yhdyntä olisi seksiä. Viha on tietysti tässä osassa läsnä, mutta sitä käsitellään suoraan aika vähän. Danten viha tuntui Térin mielestä toisinaan epäaidolta, kun se oli niin jatkuvaa, mutta Araceliksen mielestä vihaa myös taustoitettiin. Tarinassa on läsnä kivoja sivuhahmoja ja Danten ja Vivianin suhdetta myös heihin oli mukava seurata. Upeiden miljöiden kuvausten mukana oli kiva kulkeutua hetkeksi muualle. Me jäämme innolla odottamaan sarjan jatko-osaa, joka julkaistaan suomeksi jo syksyllä. Kings of sin: Viha, Ana Huang, Otava, 2024 Suomentanut Elina Koskelin Englanninkielinen alkuteos: The King of Wrath, 2022
- 🌈 Queer-POC-lukulista 🌈
Kirjalista sinulle, joka kaipaat muutakin kuin valkoista queer-representaatiota! Keräsimme Pride-kuukauden kunniaksi QPOC-lukulistan lukemistamme suomenkielisistä teoksista, joista löytyy mustia ja ruskeita queer-hahmoja. Tämän lisäksi meidän nettisivuilta löytyy LGBTQ+ avainsana, joka on käytössä ympäri vuoden. Tägin takaa löytyy tämän listan teokset ja muutama muu kirja lisää englanniksi ja suomeksi. Me luemme jatkuvasti POC-kirjailijoiden teoksia ja samalla keräämme lisää kirjallisuutta LGBTQ+ avainsanan taakse. Lastenkirjat Poika ja hame, Jani Toivola (6+) Jani Toivolan lastenkirja kertoo ala-asteikäisestä Ronista, joka haluaa pukeutua hameeseen, vaikka ahtaat sukupuolinormit pyrkivät sitä rajoittamaan. Poika ja perhostunne, Jani Toivola (6+) Itsenäisessä jatko-osassa Poika ja hame kirjalle Roni tapaa kesälomalla Timon, joka herättää kutkuttavan tunteen mahanpohjassa. Nuorten kirjat Jos vain kruunun saisin, Leah Johnson (12+) Liz pyrkii koulunsa tanssiaiskuningattareksi, ja törmää armottomassa kisassa kilpailijaan, joka herättää yllättäviä ihastuksen tunteita. Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo (14+) Säeromaanin siskokset eivät tiedä toisistaan, ennen kuin heidän isänsä kuolee ja salaisuudet paljastuvat. Toinen siskoksista asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja toinen Yhdysvalloissa. Blackout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon (14+) Rakkausnovellikokoelma pitää sisällään kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan tarinat rakkaudesta erilaisten nuorten välillä New Yorkissa sähkökatkon aikaan. Whiteout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon (14+) Kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan yhteinen tarina kertoo rakkaudesta ja ihastuksista lumimyrskyn aikaan Atlantassa. Hautausmaan pojat, Aiden Thomas (14+) Fantasiaromaanissa seurataan 16-vuotiaan transpojan ja brujon, Yadrielin, tutustumista kummallisissa olosuhteissa kuolleeseen henkeen, Julianiin. Kärsimyskukkauuteaddiktio, Adile Sevimli & Oona Pohjolainen (14+) Maagista realismia sisältävä romaani kertoo urbaaneista noidista. Teoksessa on ihmissuhdedraamaa, luontosuhteen merkityksen pohdintaa sekä tietysti magiaa. Lopussa molemmat kuolevat, Adam Silvera (15+) Nuortenromaani kertoo Mateosta ja Rufuksesta. He molemmat saavat tietää Kuolinhetki-palvelusta kuolevansa tänään ja päätyvät viettämään yhdessä viimeisen vuorokautensa. Ensimmäinen viimeinen päivä, Adam Silvera (15+) Itsenäinen esiosa teokselle Lopussa molemmat kuolevat seuraa Orionin ja Valentinon tutustumista yönä, jona Kuolinhetki-palvelu otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön. Demi ja Ace, Laura Eklund Nhaga (15+) Lyhyistä, noin 15-minuutin mittaisista, äänikirjoista koostuva sarja käsittelee demi- ja aseksuaalisuutta kahden parhaan ystävyksen näkökulmista. Aikuisten kirjat Yöeläimiä, Camila Sosa Villada Parikymppinen Camila asuu Córdobassa valitun perheensä, travestien, kanssa ja työskentelee öisin läheisessä puistossa prostituoituna. Kalvot, Chi Ta-wei Kalvot on ollut ilmestyessään (1996) yksi ensimmäisistä kiinankielisistä sateenkaarikirjoista. Teos kuvaa kolmekymppisen Momon elämää vuonna 2100 uudessa maailmassa merenpohjassa. Hölmö rakkaus, Akwaeke Emezi Hölmö rakkaus on ihana rakkausromaani, joka leikittelee perinteisen rakkausromaanin kaavalla. Kirjassa kuvataan upeasti paratiisimaisemia ja seksikohtauksia. Sister Outsider, Audre Lorde Teokseen on kerätty yhdysvaltalaisen Audre Lorden esseitä, puheita ja kirjeitä 1980-luvulta. Audre Lorde oli musta, lesbo, feministi, sosialisti, äiti, soturi ja runoilija. Kaupunki joksi tulimme, N. K. Jemisin Fantasiaromaanissa seurataan eri-ikäisiä newyorkilaisia päähenkilöitä, kun he yrittävät pelastaa kaupungin tuholta. Viides vuodenaika, N. K. Jemisin Viides vuodenaika on taitavasti rakennetun fantasiatrilogian ensimmäinen osa ja sisältää vaivatonta queer-representaatiota. Tällä tavalla hävitään aikasota, Amal El-Mohtar & Max Gladstone Teos on kahden kirjailijan luoma moniulotteinen fantasiateos ja kahden vihollisen rakkaustarina. Lupa, Sita Salminen Lupa on kokoelma herkkiä eroottisia novelleja, jotka keskittyvät paljon tunteisiin, jännitteisiin ja tuntemuksiin. Rakkaudesta, Jani Toivola Rakkaudesta on kokoelma Jani Toivolan omaelämäkerrallisia tekstejä liittyen seksuaalisuuteen, kehoon, rakkauteen ja mustuuteen. Tänä vuonna me olemme mukana Pridessa myös Fem-r:n järjestämässä BIPOC-blokissa Helsingissä ja IDA Radio Helsingin ohjelmassa puhumassa kirjallisuudesta. Tarkemmat infot näistä löytyy tulevat tapahtumat osiosta.
- Talo puiden suojassa, Ana Reyes
Me ihastuimme täysillä Ana Reyesin aikuisille suunnattuun jännitysromaaniin Talo puiden suojassa. Tarina imaisi meidät mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja jännitys pysyi yllä romaanin loppuun asti. Yhdysvalloissa netissä leviää video naisesta, joka kuolee selittämättömästi ravintolan pöydässä. Video tavoittaa Mayan, onnellisessa parisuhteessa elävän naisen, ja herättää tässä muistoja menneisyydestä. “Mies oli Frank Bellamy. Tästä Mayalla ei ollut epäilystäkään. Hän ei ollut nähnyt miestä seitsemään vuoteen, mutta tuosta pienestä leuasta ja lievästi kierosta nenästä ei voinut erehtyä.” Juuri ennen videoon törmäämistä, Maya on joutunut yhtäkkisesti lopettamaan Klonopin psykoosilääkkeen syömisen. Pikkuhiljaa alkavat vieroitusoireet ja alusta asti salailtu lääkitys hankaloittavat hänen elämäänsä sekä suhdetta miesystävään Daniin ja tämän perheeseen. Hankaluuksista huolimatta Mayan kokee pakottavaa tarvetta lähteä selvittämään seitsemän vuotta sitten tapahtuneita asioita vanhaan kotikaupunkiinsa, sillä mysteeriksi jäänyt tapahtuma on jälleen toistunut. Videolla Frankin edessä on taas kuollut ihminen. “Maatessaan viiden tunnin ajan pimeässä pää täynnä vihasta pyöriviä ajatuksia Maya oli tullut siihen tulokseen, että näin oli helpointa toimia. Oli parempi livahtaa tiehensä, ennen kuin kaikki heräisivät, kuin jatkaa satuilua siitä, että hänellä oli flunssa.” Teoksessa liikutaan kahdessa ajassa. Seitsemän vuotta sitten seurataan Mayan tutustumista Frankiin, kiinnostusta isänsä kotimaahan Guatemalaan sekä suhdetta kuolleeseen ystävään Aubreyyn. Nykyajassa Maya painii Klonopinin vieroitusoireiden kanssa ja pyrkii selvittämään kahta mystistä kuolemaa. Pikkuhiljaa lukijalle avautuu, mitä oikeastaan tapahtui parin viikon aikana, joina Frank yllättäen ilmestyi Mayan ja Aubreyn elämään. “Hän menetti läheisimmän ystävänsä, näki tämän kuolevan silmiensä edessä; silti hänellä oli näihin päiviin saakka ollut tunne, että tapauksessa oli ollut muutakin kuin se, mitä hän oli omin silmin nähnyt.” Tarina on jännittävä, mutta ei kuitenkaan ihan kauhua. Karmivia kohtauksia löytyy ja kirja johdattelee mieltä pelottaviin kiemuroihin, silti meillekään pelkureille teos ei ollut liian pelottava. Kieli on selkeää ja kuvailu toimivaa. Näimme teoksen kohtaukset elävinä mielessämme ja maailma rakentui omanlaisekseen. Tarina ja sen käänteet ovat kiinnostavia ja tykkäsimme siitä, miten tapahtumia avattiin pikkuhiljaa takaumien kautta. Tarinan seuraaminen kahdessa ajassa toimi meidän mielestämme hyvin ja lisäsi siihen ulottuvuuksia. Juoneen oli myös ihanasti kiedottu unenomaisia elementtejä, vanhoja satuja ja runoutta. Jos kaipaat jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa, tartu tähän! Talo puiden suojassa, Ana Reyes, Sitruuna, 2024 Suomentanut Arto Konttinen Englanninkielinen alkuteos: The House in the Pines, 2023
- Yksinäisyyttä kalliimpaa, Yiyun Li
Luimme suljetun lukupiirimme kanssa Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa, ja se on jäänyt monenkin mieleen yhtenä lempparina lukupiirissä luetuista kirjoista. Yiyun Lin kauniisti ja älykkäästi kirjoitettu murhamysteeri kertoo kolmesta erilleen ajautuneesta ihmisestä, jotka lapsuudessaan muodostivat epätavallisen mutta tiiviin ystäväporukan. Kymmeniä vuosia myöhemmin heidän kaikkien elämää koskettanut ihminen menehtyy ja epäilykset kuolemaan johtaneista syistä hiipivät jokaisen mieleen. Yksinäisyyttä kalliimpaa on rauhallinen ja perusteellinen murhamysteeri, josta puuttuu dramaattiset juonenkäänteet kokonaan. Se pitää lukijan otteessaan hätkähdyttävän kauniilla kielellä sekä kutkuttavilla salaisuuksilla, jotka avautuvat lukijalle hiljalleen. “Mutta yksinäisyys on pettävää uskoa maailman relevanssiin siinä missä rakkauskin, sillä valitessaan rakkauden ihminen kaivertaa vierelleen paikan, joka on täytettävä muilla - ystävällä, rakkaudella, kääpiövillakoiralla, radiossa soittavalla viulistilla.” Romaanin johdattaa lukijan kolmen ihmisen elämän läpi paljastaen hallitusti osasia heidän lapsuudestaan sekä nykyisyydestä. Mitä tapahtui ystävysten välillä Beijingissä heidän ollessa vielä nuoria? Mitä vaikutuksia tapahtumilla oli henkilöiden elämään aikuisuuteen saakka? Mikä pysäyttää ystävykset tahoillaan vielä vuosienkin jälkeen, vaikka menneisyyden piti olla jo taakse jäänyttä elämää? “Kun aika kieltäytyy muuttumasta muistoksi, se vangitsee huomion tukahduttavalla otteella, mutta ajalle ei mahda mitään, eikä siitä voi tehdä loppua.” Romaanissa on kaikkitietävä kertoja, mutta tarinaa kerrotaan useamman päähenkilön kautta. Kirjassa myös hypitään ahkerasti menneen sekä tulevan välillä. Rikkinäinen kerronta on toteutettu erittäin onnistuneesti; luvun alusta riitti kun luki ensimmäisen rivin ja heti tiesi kuka puhuu ja missä ajassa mennään. Vaikka kolmen päähenkilön ajatuksia seurataankin läheltä, lukija seuraa tapahtumia kuin ulkopuolelta eläytymättä suoraan kehenkään. Henkilöidet ristiriitaiset ja hieman ahdistavatkin ajatukset etäännyttivät lukijaa hahmoista, jolloin niihin ei samaistunut syvemmin. Lukupiirissä monia oli viehättänyt nokkelat ajatukset elämästä, joita romaani tarjoili. Lukukokemus oli kaikin puolin miellyttävä, vaikka vähän erilainen. Teoksen hidas tempo oli mukavaa vastapainoa täyteen ahdetulle kerronnalle, jota nykyään käytetään paljon kirjoissa, sarjoissa ja leffoissa. Yksinäisyyttä kalliimpaa, Yiyun Li, Keltainen kirjasto, 2015 Suomentanut Helene Bützow Englanninkielinen alkuteos: Kinder Than Solitude, 2014
- Abbott, Saladin Ahmed
Abbott sarjakuva kertoo Detroitissa toimivasta mustasta naistoimittajasta, Elena Abbottista. Elena on hetki sitten kirjoittanut totuudenmukaisen jutun iltapäivälehteen nuoren mustan pojan kaltoinkohtelusta ja saanut sen myötä vihaa valkoisilta lehden johtajilta sekä poliisilaitokselta, mutta taas paljon kiitosta Detroitin mustien yhteisöltä. Elena jatkaa kuitenkin murhista ja epäoikeudenmukaisuuksista kirjoittamista korruptoituneessa kaupungissa. Hän alkaa selvittämään erikoista murhien ja rikosten sarjaa, jotka ovat selkeästi kytköksissä toisiinsa. Poliisi haluaisi laittaa murhat itsemurhayrityksen piikkiin ja lakaista koko jutun maton alle. “I don’t doubt that you could. What a woman you are! But don’t waste this life chasing the dead.” Kuvittelin alkuun Abbottin olevan tavallinen realismia sisältävä sarjakuva, jossa toimittaja selvittää ja kirjoittaa lehteen kaupungin julmuuksia. Pian kuitenkin käy ilmi, että murhien takana on jotain mystistä: yliluonnollisia voimia, karmivia otuksia ja varjomaailma. Tämän olisi voinut päätellä kannesta, jossa on mystistä tunnelmaa ja erikoisia “lonkeroita”. Yliluonnollisuus oli minun mieleeni. Tykkään fantasiaelementeistä ja kauhusta sarjakuvissa ja molemmista pääsi nauttimaan tässä teoksessa. Aiheet ovat kuitenkin raskaita, sisältävät paljon realismia ja ovat muutenkin lähellä sitä, mitä maailmassa tapahtuu poliisiväkivallan ja korruption keskellä. Teoksessa käsitellään myös mustien oikeuksia ja heidän kokemaansa syrjintää Yhdysvalloissa. “But they were there Elena. You’re not crazy. You know you’re not crazy.” Pian lukijalle selviää, että Elenalla on jonkilainen kosketus mystiseen varjomaailmaan, koska hänen miehensä on vuosia sitten menehtynyt vastaavan voiman edessä. Selvitystyöstä tulee Elenalle todella henkilökohtaista ja hänen oma uransa on vaakalaudalla. Hänellä on kuitenkin paljon turvallisia ihmisiä ympärillä tukemassa häntä, vaikka monen onkin vaikea uskoa todeksi Elenan selityksiä varjomaailmasta ja siitä, että kaupungin eliitti olisi siinä jotenkin osallisena. “Shadows, Fred. I’m chasing shadows.” Sarjakuvan teksti on sujuvaa, mutta itsellä tuotti hieman ongelmia puhekuplien fontin lukeminen. Aloin kuitenkin lukiessa hahmottaa kirjaimia paremmin ja totuinkin lopulta jotenkuten fonttiin. Kuvitus ja värit olivat teoksessa mielestäni todella onnistuneet ja hahmojen yksityiskohtia karmeudessaankin oli upea tutkailla. Tuntuu, että tämän ensimmäisen osan kautta päästiin vasta alkuun, mutta vielä jäi paljon epäselvyyksiä varjomaailmasta ja se kaikista kauheuksista. Toinen osa Abbott: 1973 löytyy englanniksi ainakin Helmet-kirjastoista. Abbott, Saladin Ahmed, S&S, 2018 Kuvitus Sami Kivelä Värit Jason Wordiea
- Puutarhani (kirja), Jamaica Kincaid
Puutarhani (kirja) on Jamaica Kincaidin kirjoittama muistelmateos, joka julkaistiin jo vuonna 1999, mutta suomennettiin vasta tänä keväänä. Teoksessa Kincaid kertoo ihtohimostaan puutarhanhoitoon, näkemistään puutarhoista ympäri maailmaa, ensimmäisestä puutarhastaan Vermontissa sekä ristiriitaisuuksista puutarhanhoidossa ja sen historiassa. Tartuin teokseen, koska tykästyin viime vuonna suomennetuissa Lucy ja Annie John kirjoissa Kincaidin kirjoitustyyliin ja kuvailuun, ja halusin päästä lukemaan lisää hänen tekstiään. Kincaidin kirjoitustyyliä pääsin kyllä taas ihastelemaan. Näin kesän kynnyksellä oli myös ihana lukea kasveista ja upeista puutarhoista samalla kun ympärillä kaikki puhkeaa kukkaan. Oli mielekästä päästä lukemaan intohimoisen puutarhurin ajatuksia sen hoidosta, mutta tykkäsin myös paljon kohdista, joissa pohdittiin muun muassa, kuinka kasvit ovat jatkuvasti vaihtaneet paikkaa kolonialismin tuotoksena ja kuinka kasvien alkuperäiset nimet ovat sen seurauksena osin jopa unohtuneet kokonaan. Kincaid kuvaa, kuinka hänen kotimaansa Antiguan kasvitieteellisestä puutarhasta ei juurikaan löydy saaren alkuperäistä kasvustoa eikä hän edes tiedä näiden nimiä niiden alkuperäisillä nimillä. “Kasvitieteellinen puutarha teroitti minulle, kuinka voimakkaita minut alistaneet ihmiset olivat: he pystyivät tuomaan omistamansa maailman kasvit minun luokseni.” Kirjaa lukiessa aloin itsekin pohtimaan, miten kasvillisuus on muuttunut eri puolilla maailmaa viimeisten satojen vuosien aikana ja kuinka meiltä täältä Helsingistäkin löytyy Haagan Alppiruusupuisto ja Roihuvuoren Kirsikkapuisto. Kummassakin olen käynyt useammankin kerran ihastelemassa kasvillisuutta, mutta en silloin ole sen pidemmälle ajatellut historiaa sen kaiken taustalla. Itsekin tykkään luonnosta paljon, kasveista ja eläimistä. Tykkään tutkia niiden nimiä ja toimintaa aina silloin tällöin, joten osin siitäkin innostuneena halusin tarttua tähän kirjaan. Uskon kuitenkin, että puutarhuri tai kasvitieteilijä voisivat saada teoksesta vieläkin enemmän irti, koska kasvien nimiä vilisi sivuilla tiuhaan tahtiin. “Tämän olen puutarhurina totisesti oppinut: kannattaa kuunnella kaikkia ja sen jälkeen kasvattaa kaikkea, mitä rakastaa.” Osan kasveista kyllä tunnistin ja etenkin viittaukset Meksikoon ja sieltä yhteen lempikukistani Bougainvilleaan herättivät kiinnostusta. Tunnen kukan kylläkin nimellä Buganbilia tai Bouganbilia. Nimi on todennäköisesti Meksikossa muotoutunut englanninkielisestä nimestään, jonka kasvi on saanut ranskalaisen matkailijan mukaan. Myös kuvaukset Monet’n puutarhasta, maalauksesta ja oikeasta puutarhasta, ja muutenkin viittaukset taidemaailmaan olivat mieleeni. “Tuntemamme maailmakin sentään alkoi erittäin hyvässä puutarhassa, täysin tyydyttävässä puutarhassa – paratiisissa – mutta jonkin ajan kuluttua niin sen omistaja kuin asukkaatkin halusivat enemmän.” Teos olisi kuitenkin lopulta saanut olla omaan makuuni hieman lyhyempi ja toistoa tuntui olevan jonkin verran etenkin keskipaikkeilla, mutta etenkin loppua kohden kirjoitus lähti taas vauhtiin. Puutarhani (kirja), Jamaica Kincaid, S&Sm 2024 Suomentanut Kaijamari Sivill ja Helka Sivill Englanninkielinen alkuteos: (My) Garden Book, 1999
- Kirjailijat P-R
Etsi luettavaa kirjailijan mukaan klikkaamalla alta löytyviä avainsanoja.
- Mitä liekit meiltä veivät, Mariana Enríquez
Mariana Enríquezin novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät ammentaa tarinoita etenkin Argentiinan yhteiskunnasta ja yhdistää niihin kauhuelementtejä. Novellit ovat katkelmia erilaisten ihmisten elämistä. Niiden lapset ja aikuiset kohtaavat karmivia asioita: kummitustalon, naapuriin kahlitun lapsen ja epäilyttäviä murhia, mutta lopussa ei koskaan selviä, mitä oikeasti on tapahtunut. “Juan Martín pyysi taskulamppua ja poistui autosta vastaan panematta. Katsellessani hänen kasvojaan auto heikossa sisävalossa tajusin, että hän oli peloissaan.” Novelleissa esiintyy paljon poliittisia aiheita, joita ei välttämättä novelleja lukiessa tunnista, jos Argentiinan politiikka ja historia ei ole tuttuja. Teoksessa on paljon pohjois-argentiinalaista taikauskoa ja niissä käydään läpi etenkin naisten ja lasten asemaa yhteiskunnassa. Suomentajan jälkisanoissa Sari Selander avaa vähän novellien taustoja ja Argentiinan tilannetta, mikä oli ainakin meistä kiinnostava lisä kokoelmaan. Esimerkiksi kokoelman nimikkonovellissa argentiinalaiset naiset järjestäytyvät ja polttavat itseään poliittisena mielenilmaisuna. Tämä on pidemmälle viety versio todellisista mielenilmauksista, joita järjestetään jatkuvasti eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. “Mutta nainen ei perääntynyt. Hän harppasi rovioon kuin olisi sukeltanut uima-altaaseen, valmiina vajoamaan liekkeihin.” Novellien loput jäävät usein auki, joka tekee niistä vähän vähemmän pelottavia ja karmivia. Tarinat laittavat kuitenkin oman mielikuvituksen liikkeelle ja etenkin Téri luki ihan suosiolla teosta vain päiväsaikaan. Me tykättiin novellikokoelmasta paljon, mutta etenkin meidän mieleen jäi novellit Adelan talo, Hämähäkinverkko ja Mustan veden syvyyksissä. “Olen minä yrittänyt. Todellakin olen! Mutta ei täältä pääse ulos. Etkä pääse sinäkään. Se poika herätti sen, mikä uinui veden alla. Etkö kuule rumpuuja, jotka säestävät kuolemankulttia?” Mariana Enríqueziltä julkaistaan syksyllä suomennettu novellikokoelma Yö ei kuulu meille, jossa jatketaan joitain tämän kokoelman novelleja. Me odotetaan innolla, että päästä jatkamaan näitä kauhun ja goottilaisen realismin kertomuksia! Mitä liekit meiltä veivät, Mariana Enríquez, WSOY 2021 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Las cosas que perdimos en el fuego, 2016
- Sängyssä tupakoimisen vaarat, Mariana Enríquez
Ilahduimme, kun Mariana Enríqueziltä suomennettiin taas uusi novellikokoelma. Tartuimme innoissamme Sängyssä tupakoimisen vaarat teokseen, koska tykkäsimme kirjailijan edellisestä kauhunovellikokoelmasta Mitä liekit meiltä veivät. Lisäksi Téri on lukenut Mariana Enríqueziltä Yö kuuluu meille fantasiaromaanin, josta hän myös nautti. Enríquez yhdistää teksteissään kauhuelementtejä todelliseen elämään, Argentiinan historiaan ja politiikkaan. Tämä teos on kuitenkin erilainen verrattuna edelliseen suomennettuun novellikokoelmaan. “‘Olet huomannut sen itsekin’, Julieta sanoi. ‘Voi hyvä Jumala, Juli. Minkä?’ ‘Sinäkin olet haistanut sen. Lasten hajun. Näin kun nyrpistit nenääsi.’” Heti ensimmäisessä novellissa on jotakin vetävää, koukuttavaa ja kiinnostuksen herättävää. Tarinassa uskomukset heräävät henkiin tosimaailman tapahtumissa ja tunnelma on taitavasti rakennettu, vaikka se on yksi kokoelman lyhyimmistä novelleista. Maasta kaivettu pikkuenkeli nousikin yhdeksi meidän molempien lemppari novelleista ja se lähti hyvin viemään teosta eteenpäin. Kokoelmassa on edelleen kauhuelementtejä ja myös jonkin verran poliittista ja yhteiskunnallista kannanottoa, vaikkei aivan yhtä suorasti kuin Mitä liekit meiltä veivät kokoelman novelleissa. Uudessa teoksessa novellit tuntuivat myös kokonaisemmilta, eivätkä kaikki tarinat jääneet aivan yhtä “kesken” kuin edellisessä. Osa novelleista on kuitenkin huomattavasti häiritsevämpiä, kuin mitä osasimme odottaa ja meille jotkut kohdat menivät häiritsevyydessään vähän turhankin pitkälle. “Nyt hän katui sitä, että oli toivonut padon murtuvan. Sillä se todella oli murtumassa, ja hysteria levisi.” Novellit ovat pituudeltaan vaihtelevia ja niissä on erilaisia näkökulmia, hahmoja ja tapahtumia. Me nautimme etenkin kokoelman alkupuoliskosta ja ihan viimeisistä novelleista, joissa oli luotu jännittävä tunnelma ja tuotu kauhuelementit kiinnostavasti osaksi tarinaa. Kokoelman keskellä olevat novellit tuntuivat meille vähän turhan häiritseviltä. Häiritseviä teemoja olivat etenkin pedofilia, osa seksuaalisuuteen liittyvistä ilmiöistä sekä itsensä vahingoittaminen ja eritteet. Meidän mielestämme kiinnostavia teemoja taas olivat argentiinalainen mytologia, taikausko, kateus ja katkeruus, katoavat ja yhtäkkiä puistoihin ilmestyvät lapset sekä kauhun arkisuus. “Ensimmäisen viikon yritin elää mahdollisimman normaalisti. Ajattelin, että kyse saattoi olla stressin aiheuttamasta hallusinaatiosta ja että pian näky katoaisi.” Novelleissa on kiinnostavasti kuvattu erilaisia tunteita ja sitä, mihin ne voivat johtaa etenkin maailmassa, jossa paljon on mahdollista. Osa novelleista loppui edelleen todella “kesken”, eivätkä saaneet selkeää loppua tai päätöstä. Téri osasi tätä jo odottaa, eivätkä kesken jääneet tarinat siksi valvottaneet häntä yöllä, mutta Aracelis meinasi kuunnellessa heittää puhelimen seinään parin tarinan loppuessa ilman vastauksia. “Aamukahvia juodessaan Mechi ei muistanut painajaisistaan muuta kuin sen, että oli nähnyt niissä alastoman tytön, jonka selkä oli ollut veressä; jonkinlaisen enkelin, jolta oli revitty siivet irti.” Teoksen nimikkonovellille emme lämmenneet, mutta erityisesti meille molemmille jäi mieleen teoksen pisin novelli, Teinien paluu. 60-sivuisessa tarinassa kuvataan lukijalle Buenos Airesin tapahtumia liittyen katoaviin teineihin, etenkin yhden päähenkilön kautta, mutta myös muutaman sivuhahmon näkökulmasta. Todellisuus on läsnä, mutta kauhun ja sekasorron tunteita on voimistettu, mikä kylmäsi lukiessa selkäpiitä. Kaikista novelleista ei löydy suoranaista kauhua, mutta tunnelma on synkänpuoleista läpi koko kokoelman. Tartu siis kokoelmaan, jos uskallat. Sängyssä tupakoimisen vaarat, Mariana Enríquez, WSOY, 2024 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Los peligros de fumar en la cama, 2009












