HAKU

Eveliina Mulengan Stereo love on englanninkielisestä nimestään huolimatta suomenkielinen nuorten kirja. Se kertoo kahdesta teinistä, jotka ovat toisistaan kiinnostuneita, mutta eivät uskalla kertoa sitä toisilleen. Kirjan aikana seurataan nuorten yrityksiä kommunikoida kiinnostustaan epäsuorilla tavoilla ja jännitetään päätyvätkö he lopulta yhteen. Vaikka kirja on selkeästi suunnattu nuoremmille lukijoille, oli siinä jokin kummallinen vetovoima, joka alussa liimasi meidätkin tarinaan. Tuntui, kuin olisi palannut teinivuosien ajatusten juoksuun. Siihen jäi koukkuun, eikä lukemista malttanut jättää kesken. Jossakin vaiheessa kirja jäi kuitenkin junnaamaan ja aloimme kaipaamaan lisää käänteitä. Kirjassa on hyvin kuvattu arkisia teinin elämään kuuluvia asioita: ystävyyssuhteita, epävarmuutta ja toiveikkuutta. Osa teinien välisestä kommunikaatiosta tuntui kuitenkin myös epäuskottavalta. Oli uskomatonta, kuinka toinen osasi lukea pyykkituvassa tiettyyn värijärjestykseen ripustetuista vaatteista toisen elämäntarinan, tietämättä siitä etukäteen lähes mitään. Kirja hyppii paljon ajassa ja kuvaa henkilöiden elämää monen vuoden ajalta. Nuoremmille lukioille kirja on varmasti paljon samaistuttavampi ja mukavaa kesälukemista ihastumisen kiemuroista. Stereo love, Eveliina Mulenga, 2019

Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään on kiinnostava, rankka, rehellinen ja aito teos. Sen mukana pääsi elämään kaikenlaisia tunteita ja tarina imaisi mennessään niin pokkarina kuin äänikirjana artistin itsensä lukemana. "Tunsin veitsen mun ihoa vasten, ja vannoin mielessäni, että käyttäisin sitä päästäkseni pois." Kirjassa Linda-Maria Roine kertoo elämästään kaunokirjallisessa muodossa. Jos Bentson musiikkia on kuunnellut, tietää jo vähän mitä lukukokemuksessa on luvassa – toinen maailma joka valuu Suomalaisen hyvinvointivaltion sormien välistä, eikä asialle tunnuta tekevän mitään. Teos käsittelee romanikulttuuria, kiusaamista, mielenterveysongelmia, huumeita, perhettä, taiteen tekemistä, uskontoa ja kaiken tämän keskellä aikuiseksi kasvamista sekä tasapainon löytämistä. "Valokuva oli ripustettu seinälle sänkyni viereen, ja katselin sitä lapsena joka ilta nukkumaan mennessä. Kuvassa oli minä ja mustatukkainen mies järven rannalla auringonlaskun aikaan. Me katsottiin toisiamme silmiin ja naurettiin, isä ja minä." Me olemme molemmat joskus asuneet Malmilla ja kirjaa lukiessa tuntui että pääsi uppoamaan rinnakkaistodellisuuteen. Tavallaan kirjan asiat tapahtuu ihan tässä vieressä ja tavallaan niin kaukana – ihan toisessa maailmassa. Miten monta eri tarinaa meidän pienessä Helsingissä onkaan. Perinteisen tekstin välissä on Linda-Maria Roineen lyriikoita, jotka välillä toivat jotakin uutta ja erityistä perinteisen kerronnan väliin, mutta toisinaan tuntuivat vaan toistavan juuri luettua. Kiinnostuneille lyriikoita edeltävä kappale avasi mistä kappaleet ovat saaneet alkunsa. "Mä näin mun huoneen oven raosta vahingossa kun mun isä otti jotain pöytälaatikosta ja sanoi: 'Sä koskit väärän miehen tyttäreen!''" Kirja on vahva kannanotto sekä äänenavaus etenkin huumeyhteisöjen ongelmallisuudesta sekä avun tarpeesta. Mercedes Bentso: Ei koira, muttei mieskään, Venla Pystynen & Linda-Maria Roine, Johnny Kniga, 2019

You had me at hola on lempeä romanttinen "hömppäkirja", jossa on riemastuttavan paljon tuoreita narratiiveja etenkin liittyen latinx-hahmoihin. Sitä ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, joten kuuntelin sen alkuperäiskielellä englanniksi. Tarinaa kerrotaan kahden päähenkilön näkökulmasta. Toinen päähenkilöistä, jonka näkökulmasta kirja alkaa, on Jasmine, näyttelijä, joka on juuri käynyt läpi julkisen eron supersuositun staran kanssa. Eron edelleen painaessa hänen mielessään Jasmine on lupautunut uuteen sarjaan, joiden kuvauksia varten hän palaa kotikaupunkiinsa New Yorkiin. Sarja, jossa Jasmine esittää toista pääosaa, on Screenflixin tilaama uutuussarja, jonka koko työryhmä koostuu latinx-tyypeistä. Juuri ennen kuvauksien alkua Jasminen vastanäyttelijä yhtäkkisesti vaihtuu ja toinen päähenkilöistämme, Ashton, astuu kuvioihin. Ashton on kuuluisa mutta yksityisyyttään tarkasti vaaliva telenovela-tähti, johon Jasminen isoäiti on palavasti rakastunut. Jasmine joutuukin heti kotikaupunkiinsa saavuttuaan rakastavan perheen pyörityksiin, kun serkut juoruilevat ryhmächatissa mikä kerkeävät ja kaikki ovat innoissaan Ashtonista. Alusta asti on tietysti selvää, että Jasminen ja Ashtonin välille syntyy jotakin, enkä kyllä muutenkaan väittäisi teosta ennalta-arvaamattomaksi. Vaikka kerronnassa sorrutaan useastikin klassisiin kliseisiin, jotka toisaalta ehkä kuuluvatkin asiaan, on siinä kuvattu joitakin asioita tosi ihanasti ja latinx-hahmoja todella tervetulleella tavalla. Esimerkiksi teoksessa kuvattu latinomiesten isänrakkaus on jotakin, mitä harvemmin valtamediassa pääsee ihailemaan. Tarina alkaa vähän hitaasti ja vasta puolessa välissä kirjaa päähenkilöitä aletaan syventää. Heidän keskustelunsa muuttuvat kiinnostaviksi ja ne sivuavat tärkeitäkin viihdeteollisuuden representaatioon liittyviä asioita. Hahmot kasvavat myös itse ihmisinä ja heidän taustansa selviävät pikkuhiljaa. Romaani edustaa selkeästi tietynlaista genreä, josta ei seksiä ja kutkuttavia tunteita puutu. Sen kuunteleminen sai minut aina hyvälle tuulelle ja malttamattomana seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se oli vähän kuin telenovela kirjamuodossa ja etenkin äänikirjana se toimi hyvin! You had me at hola, Alexis Daria, 2020

Liu Cixinin Kolmen kappaleen probleema on valloittava tieteisromaani, joka aloittaa trilogian. Kirja kertoo kahden erillisen päähenkilön tarinan omina aikakausinaan, mutta kietoo heidän kohtalonsa kiinnostavilla tavoilla yhteen. Romaani alkaa kuvaamalla Ye Wenjien elämää Punaisella rannikolla, salaisella tutkimusasemalla. Ye Wenjie työskentelee ehdottoman salaisissa tehtävissä, jotka pysyvät kokonaisuudessaan pitkään kiinnostavana mysteerinä myös lukijalle. Myöhemmin seuraamme maailmaa nanotutkija Wang Miaon näkökulmasta. Wang Miaon näkökentälle ilmestyy eräänä iltapäivänä lähtölaskenta, jota hän ei osaa yhdistää mihinkään. Pyrkiessään selvittämään lähtölaskennan taustoja Wang Miao kuulee kummallisista itsemurhista tiedeyhteisön henkilöiden keskuudessa, oudon merkityksellisestä nettipelistä sekä epäilyttävästä tiedeyhdistyksestä, josta Pekingin poliisikin on kiinnostunut. "Universumi on täysin läpinäkyvä, ja silmä voi katsoa niin kauas sen syvyyksiin kuin suinkin pystyy. Mutta mitä kauemmas näkee, sitä salaperäisemmäksi universumi muuttuu." En ollut lukenut tai kuullut kirjasta oikeastaan mitään, ennen kuin tartuin siihen äänikirjana ja se oli mielestäni tämän teoksen kohdalla erittäin ideaalia. Romaanissa on hyvä ja kiinnostava idea, ja juoni tuntui pitkälle ennalta-arvaamattomalta. Se sai minut innostumaan enkä lukiessa malttanut odottaa, että saisin tietää mistä tarinassa on todella kyse. Tiedonmurusia tiputellaan sopivaan tahtiin niin, ettei lukija ehdi turhautua, mutta uutta ymmärrettävää riittää loppuun asti. Teoksen kieli ja tunnelma ovat toimivia. Teksti on selkeää ja käännöksessä on selvästi tehty hyvää työtä. Äänikirjaa kuunnellessa tuntui, että pääsin uppoutumaan täysin tähän uuteen mielikuvitukselliseen maailmaan ja etenkin Wang Miaon pään sisälle. "Ye Wenjie tunsi, kuinka maa hänen jalkojensa alla tärisi. Hän tarttui kirveeseen ja sahaan ja alkoi karsia oksia jättimäisen puun rungosta. Näitä suuria puita karsiessaan hänestä tuntui aina siltä kuin hän olisi käsitellyt jättiläisen ruumista." Keskeisessä osassa kirjaa on tietysti paljon fysiikan teorioita ja niihin liittyvää spekulaatiota, joista osan annoin mennä ihan reilusti ohi. Välillä tuli eteen hitaampia kohtia: vaikeampia tiedejuttuja, ja nimiä, joissa menin ihan sekaisin, mutta kaiken kaikkiaan enemmän kirjassa oli hyvää kuin huonoa. Kolmen kappaleen probleema toimii itsenäisenä teoksena hyvin. Sen tarina on yhtenäinen kokonaisuus, vaikka trilogian seuraavissa osissa kertomusta jatketaankin. Ei siis tarvitse huolestua siitä, että tähän kirjaan tarttumalla täytyisi sitoutua koko trilogian läpi lukemiseen, vaikka houkutus siihen saattaakin olla suuri. Kolmen kappaleen probleema, Liu Cixin, Aula & Co, 2018 Suomentanut Rauno Sainio Kiinankielinen alkuteos: 三体, 2008

Jos vain kruunun saisin on vauhdikas lukiolaisdraama yhdysvaltalaiselta Leah Johnsonilta. Teos kertoo Liz-nimisestä Campbellissa asuvasta tytöstä, jolla on suuret haaveet tulevaisuuden varalle. Liz on tehnyt paljon töitä koulussa arvosanojensa eteen ja soittanut orkesterissa stipendin toivossa. Romaanin alussa kuitenkin selviää, että yliopisto, jonne Liz on havitellut ei myönnäkään hänelle odotettua stipendiä ja Lizin pitää miettiä suunnitelmansa uudelleen tulevia lukukausimaksuja ajatellen. "Muissa lukioissa on valtavat määrärahat urheilulle tai taideaineille, mutta Cambpellin piirikunnan lukiossa on määrärahat päättäjäistanssiaisille." Cambpellissa koulun päättäjäistanssien kuninkaan ja kuningattaren valinta on perinteitä kunnioittava, tärkeä ja pitkä prosessi, jonka voittajalle maksetaan sievoinen summa rahaa. Yleensä voittajiksi selviää vain koulun suosituimmat, rikkaat, oppilaat mutta Liz lähtee ystäviensä tuella tavoittelemaan tanssiaiskuningattaren titteliä, yliopistomaksut mielessään. Tarinassa on paljon tunteita. Siinä puidaan perhe- ja ystävyyssuhteita sekä ihastutaan palavasti. Positiivinen ja tervetullut queer-representaatio on myös isossa osassa tarinaa. Campbell ei ole suvaitsevaisimpia kaupunkeja, mutta nuoret rikkovat hienosti vanhoja perinteitä. “Ja sitten me suutelemme. Ja se tuntuu paremmalta kuin muistinkaan. Kun on ensin uskonut menettäneensä jotakin lopullisesti ja saakin sen takaisin, se tuntuu aina sata kertaa paremmalta kuin muistikaan.” Jos vain kruunun saisin on monella tapaa freesi teos. Teoksessa käsitellään rasismia, koska sitä on tarinan kaupungissa, mutta sillä ei mässäilty, eikä se vienyt liikaa huomiota. Me kummatkin innostuimme, kun Liz käytti täysin samoja hiustuotteita kuin mekin. Tällaista meille ei ollut ennen tullut vastaan kirjallisuudessa. Tämä on ihana nuorille aikuisille suunnattu teos, joka julkaistiin syksyllä 2021 suomeksi. Ihanaa, että tällaisia kirjoja aletaan kääntää lisää, niin pääsemme nauttimaan suomeksikin paremmasta representaatiosta! Jos vain kruunun saisin, Leah Johnson, Karisto 2021 Suomentanut Leena Ojalatva Englanninkielinen alkuteos: You should see me in a crown, 2020

Marguerite Abouetin Aya-sarjakuvasarjaa löytyy suomennettuna vain sen ensimmäinen osa Aya: elämää Yop Cityssä. Luimmekin ensimmäisen osan suomeksi suljetun lukupiirimme kanssa, mutta se löytyy myös tältä kokoelmateokselta englanniksi. Sarjakuvasarjan ensimmäinen osa keskittyy esittelemään kolme kaverusta, joiden ympärille tapahtumat ja tarinat sijoittuvat. Aya on nuori aikuinen, joka asuu Norsunluurannikolla pienessä kylässä ja haaveilee valmistuvansa tulevaisuudessa lääkäriksi. Aya toimii tarinan kertojana, mutta ei vielä ensimmäisessä osassa ole itse suuressa osassa tarinaa. Ayan kaksi ystävää, Adjoua ja Bintou, touhuavat yhdessä Ayan kanssa. Ensimmäisessä osassa kerrotaan ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. Aya sarjakuvasarjan toisessa osassa päästään hyppäämään suoraan toimintaan ja palaamaan dramaattisten perhesuhdekuvioiden keskelle Yopougonin kaupunkia. Kumpikin meistä luki toisen osan yhdeltä istumalta; emme malttaneet jättää sitä kesken. Tapahtumat tempaisivat mukaansa ja tarina viihdytti alusta loppuun. Tässä Aya oli isommassa roolissa kuin ensimmäisessä osassa ja jo paljon mielenkiintoisempi hahmona. Teoksessa keskityttiin muutenkin vähän eri hahmoihin kuin viimeksi ja esiteltiin myös uusia henkilöitä. Aya-sarjan kolmatta osaa aloitellessa olimme luottavaisia siitä, että tämänkin osan mukana saa hyvän mielen ja vähintään muutamat naurut. Ensimmäiset naurut kirvoittikin jo ensimmäisten sivujen hahmojen esittely sukupuissa. Itse tarina oli kuitenkin vähän erilainen kuin edellinen. Kolmannen osan tapahtumissa on hitaampi tempo ja se tuntuu sisältävän painavaakin asiaa. Tämä mahdollisti suhteiden ja hahmojen syventämistä. Tässä osassa tuli myös pari tosi kiinnostavaa suhdekehitystä Ayan ja eri ystävien välillä. Tarinassa oli takaumia, jotka tuntuivat rikkovan tarinaa vähän turhaan. Meidän mielestämme ne eivät olleet niin kiinnostavia, mutta ehkä ne joillekin tuovat tarinaan lisää syvyyttä. Lopussa tuli kuitenkin yhtäkkisesti taas käänteitä lähes jokaiselle tarinan hahmoista ja se toimi hyvänä koukkuna seuraaviin osiin. Aya sarjan osat yksittäin 1-3 englanniksi: Aya Aya of Yop City Aya: The Secrets Come Out Aya: Life in Yop City osat 1-3, Marguerite Abouet, 2012 Kuvittanut Clément Oubrerie

Marguerite Abouetin Aya: Elämää Yop Cityssä on sarjakuvateos kolmen kaveruksen elämästä. Se on ensimmäinen osa kuuden kirjan omaavasta sarjasta, jossa on haluttu kuvata tavallista elämää Norsunluurannikolla, arkisia kommelluksia ja draamaa. Abouet on norsunluurannikkolainen kirjailija, joka esittelee teoksessaan Afrikasta sitä puolta, joka yleensä jää huomiotta ainakin länsimaisessa mediassa ja kirjallisuudessa. Ensimmäisessä osassa kerrotaankin ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Ensimmäisessä kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. “Hei! Älä morkkaa. Ota huomioon, että se on kuitenkin mun heilani.” Meillä oli kovat odotukset tästä sarjakuvasta, mutta ne eivät ihan täysin täyttyneet. Kuvat ja värimaailma viehättivät ja lupaus kärsimiskuvaston puuttumisesta innosti lukemaan. Kirjailija lupasi esitellä afrikkalaisia tavallisten asioiden äärellä ja sen lupauksen hän kyllä lunastikin. Yllätyimme siitä, kuinka Aya ei tuntunutkaan kirjan päähenkilöltä, vaikka toimikin tarinan kertojana. Hän tuntui ilmestyvän välillä ystäviensä kuvioiden keskelle silmiänsä pyörittelemään ja häviävän sitten yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Kirjan keskeisten henkilöiden hahmottaminen olikin hankalaa ja etenkin alussa moni meidän sisäisestä lukupiiristä meni nimissä ja kasvoissa sekaisin. Tapahtumat hyppivät nopeaan tahtiin, yhden hahmon elämästä toiseen. Onneksi kuvissa vaihtui värimaailma kohtauksesta toiseen, mikä auttoi pysymään nopeassa tahdissa. Sarjakuvan keli oli vähän tönkköä, joka todennäköisesti johtui käännöksestä; ihan kaikki fraasit eivät toimineet samalla tavalla suomeksi. Tässä teoksessa vasta esiteltiin hahmot ja miljöö kokonaisuutta varten, sillä lopussa tarina tempaisi mukaansa, jättäen kaikki suu auki odottaen lisää. Kaikille jäi sellainen olo, että toinen osa olisi kannattanut lainata heti putkeen. Tämä ensimmäinen osa on kuitenkin ainut joka on käännetty suomeksi. Toivottavasti loputkin osat jossakin vaiheessa käännetään ja näin Aya-sarja olisi saavutettavampi Suomessakin. Aya: Elämää Yop Cityssä, Marguerite Abouet, Arktinen Banaani, 2010 Kuvitus Clément Oubrerie Suomentanut Kirsi Kinnunen Ranskankielinen alkuteos, Aya de Yopougon, 2005

Ranya ElRamlyn Auringon asema on tarina tytöstä kahden kulttuurin välillä. Kertomus siitä kuinka hänen vanhempansa tapasivat ja miten he yhdistivät kulttuurit perheen avulla yhdeksi kokonaisuudeksi, egyptiläinen isä Ismael ja suomalainen äiti Anu. “Minun äitini käänsi kasvonsa aurinkoon. Kun hän sulki silmänsä, oli kuin mitään ei olisi sittenkään ollut.” Tarinan kertojana toimii perheen lapsi. Hän puhuu isästä ja äidistä, heidän tavoistaan ja tottumuksistaan, eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista. ElRamly kirjoittaa mukavan rauhallisesti. Kirjassa ei tarvitse olla suuria koukutuksia vaan voi kuvata vain elämää kaikessa rauhassa. Lapsen tuntemuksia vanhempien välillä, vanhemmista. Tarina etenee rauhallisesti ja omalla painollaan. Vanhempien välistä kinaa ja suuriakaan erimielisyyksiä ei kuvata ahdistavaan tyyliin vaan osana elämää ja siihen kuuluvaa dialogia. Kerronta on runomaista ja soljuu eteenpäin palaten aina saman teeman ympärille eli siihen, kuinka kertojan vanhemmat, Ismael ja Anu, tapasivat toisensa. “Silloin kuin minun isäni näki minun äitini ensimmäistä kertaa, hän ajatteli: tuo ei ole nainen, tuo on enkeli.” Lukukokemus oli unenomainen ja rauhallinen. Hetki kesti päästä mukaan kerronnan muotoon, mutta nautin teoksesta. Tämä on sopiva kirja luettavaksi keskellä kesää rantakalliolla löhöillen. Mukavaa vaihtelua hektiseen arkeen ja vaihteeksi vain arkista kuvailua. Auringon asema, Ranya ElRamly, Otava, 2002

Neal Shustermanin Scythe oli meidän suljetun lukupiirimme helmikuun 2022 lukupiirikirja. Scythe on nuorille aikuisille suunnatun scifitrilogian ensimmäinen osa. Teos sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmisen kehittämä tekoäly, Thunderhead, on ratkaissut kaikki ihmiskunnan ongelmat. Valtioista vapaa tekoälyn hallitsema maailma ei kärsi enää nälästä, sodasta tai ilmastonmuutoksesta ja ihmiset ovat saavuttaneet kuolemattomuuden. Kun kukaan ei kuole enää onnettomuuksiin tai vanhuuteen eikä murhia enää tapahdu, on ihmiskunnan koko pidettävä kurissa jollakin tavalla. Tähän tarkoitukseen tekoäly on kehittänyt scythet, ihmisryhmän, jonka tehtävänä on tappaa tietty määrä ihmisiä vuodessa. “`We know you`ll do great things in the world.` her father had said. And she wondered what about bringing death cloud be considered great.” Kirjan päähenkilöinä toimivat Citra ja Rowan, joiden näkökulmista kaikkitietävä kertoja kertoo tarinaa vuorotellen. Molemmat ovat tavallisia nuoria, vähän erilaisista perhetaustoista ja lähtökohdista, jotka eräs vanhempi scythe tuo yhteen valitsemalla heidät oppilaikseen ja tuleviksi scytheiksi. Kun Citra ja Rowan pääsevät sisälle scythejen yhteisöön, he alkavat huomata kaikenlaisia ongelmia ja jännitteitä yhteisön sisällä, josta muu maailma ei ole lainkaan tietoinen. Omien sääntöjensä mukaan tekoäly ei saa puuttua scythejen toimintaan ollenkaan ja siksi suurimmat poliittiset taistot käydäänkin tämän yhteisön sisällä. “Was there ever a time when people weren’t plagued with boredom? A time when motivation wasn’t so hard to come by? When I look at the archives from the Age of Mortality, it seems people had more reasons to do the things they did. Life was about forging time, not just passing time.” Lukupiirissä osa oli tykännyt teoksesta paljonkin, mutta osa jättänyt sen kesken tai jopa täysin lukematta. Jos nuorille aikuisille suunnatut dystopiat ei lähtökohtaisesti iske, niin ei varmasti tämäkään. Jos ne taas nimenomaan on sinun juttusi, voimme suositella tätä lämpimästi. Teoksen kerronta on mukavan virtaviivaista ja juoni ja maailma kiinnostavia. Hahmojen kehityskaaret ovat uskottavia ja mielenkiintoisia seurata. Me kaksi ostimme heti trilogian loputkin osat, jotta pääsemme syventymään maailmaan kunnolla ja seuraamaan miten tämä mielikuvituksellinen tarina jatkuu. Valitettavasti tätä trilogiaa ei ole käännetty suomeksi ollenkaan ja siksi me luimmekin tämän englanniksi. Toivottavasti joku tarttuisi tämän tarinan kääntämiseen suomeksikin! Scythe, Neal Shusterman, 2018

Nazanine Hozarin esikoisteos Aria on iranilaisen orpotytön tarina lapsesta aikuiseksi Teheranin kaduilla. Tapahtumat alkavat vuodesta 1953 pienen tytön syntymästä ja jatkuvat vallankumouksen jälkeiseen aikaan vuoteen 1981 asti. Tarinan keskiössä on Aria, jonka elämä on heittelyä ihmiseltä toiselle. Paikallinen sotilas löytää Arian vauvana tienposkesta ja vie hänet kotiinsa, samalla muuttaen heidän kummankin tulevaisuuden. Aria näkee elämää eri yhteiskuntaluokista vuosien varrella ja kohtaa ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttavat häntä sekä vastakohtana täysin itsekkäitä henkilöitä, jotka ajavat vain omaa etuaan Ariasta välittämättä. “Kamran ei saanut unta ja katseli edelleen ikkunasta. Behruz löysi Arian makaamasta parvekkeen lattialla, otti tytön syliinsä ja tuuditti tämän lempeästi takaisin uneen.” Kirjassa on paljon hahmoja Arian lisäksi ja monta juonenkäännettä. Näissä oli välillä raskasta pysyä mukana sekä ymmärtää, mikä oli oleellista muistaa tarinan kannalta. Olisin toivonut, että kirjassa oltaisiin keskitytty ennemmin muutaman hahmon tarinaan ja näin saatu syvennettyä sekä kerrottua yksityiskohtaisemmin henkilöhahmoista. Tähän toki vaikutti myös se, että luin kirjaa todella hitaaseen tahtiin. Suosittelen siis lukemaan kirjan ilman sen pidempiä taukoja kappaleiden välillä. Palasin alkuun kirjan luettuani ja sain jo tarinasta ihan eri tavalla kiinni, yritän taas ajan kanssa palata kirjan pariin! Ei haitannut lukukokemusta, vaikka Iranin historia tai politiikka ei ollutkaan minulle kovin tuttua. Pidin kuitenkin siitä, että kirjassa kerrottiin Iranin historiasta ja siellä vallitsevista uskonnoista tarkasti. Kirjassa keskityttiin sen lisäksi kuitenkin paljon myös henkilöhahmojen ihmissuhteisiin, ajatuksiin ja tunne elämään. “`Häntä syytetään petoksesta, Aria. Lentolehtisten jakamisesta. Marxististen lehtisten`, Hamlet sanoi turtuneesti. `Fedaian-puolueen vai Tuden lehtisten?` Aria kysyi. `Mitä helvetin väliä sillä on? Kaikki ne ovat samoja.`” Kirja on suhteellisen pitkä, vähän päälle 400 sivua. Suosittelen silti opuksen lukemista, se oli mielenkiintoinen ajankuva yhdestä näkökulmasta Iranin historiaan. Aria, Nazanine Hozar, Otava, 2020 Suomentanut Hilkka Pekkanen Englanninkielinen alkuteos: Aria, 2019

Missä milloinkin on Jhumpa Lahirin kirjoittama romaani, joka sijoittuu Italian kaduille. Teoksen nimi, Missä milloinkin, kuvaa hyvin kirjan olemusta. Päähenkilönä on keski-ikäinen nainen, joka jokaisen lyhyen kappaleen ajan elelee ties missä, eri hetkissä, itsekseen tai muiden ympäröimänä. “Ei kuulu ääniä, ei näy joka puolella ripoteltuja tavaroita. Hän ihailee lasista sohvapöytääni, jonka päällä on kirjapinoja ja muutama merenrannalta poimimani kivi.” Päähenkilö jää nimettömäksi, mutta ei kuitenkaan etäiseksi. Kirja on kirjoitettu minäkertojan muodossa ja on kuin selaisi toisen ihmisen päiväkirjaa, joka poukkoilee yhdessä elämän kanssa. Mikään päivä tai kuvaus ei ole samanlainen. Välillä tarkastellaan nykyhetkeä tai yksittäistä tapahtumaa ja toisinaan pohditaan omaa suhdetta vanhempiin tai ympäröivään elämään. Vaikka nainen on paikoin yksinäinen – asuu itsekseen ja viettää paljon aikaa omissa oloissaan – ei hän vaikuta surulliselta. Sitä ei kirjakaan ole. Sivuilta löytyy hauskoja oivalluksia elämästä ja pieniä merkittäviä hetkiä sekä kohtaamisia niin hississä kuin uimahallissakin. Arkisia hyvänmielen muistoja, joista jokaisen elämä pitkälti koostuu. “Uimahalli on suuri, ratoja on kahdeksan, ja melkein kaikki ovat aina varattuja. Samassa vedessä kahdeksan erillistä elämää, jotka eivät koskaan kohtaa toisiaan.” Kirja on Lahirin ensimmäinen teos italiaksi kirjoitettuna, mikä on hänelle vieraampi kieli. Jos vain osaisin, olisi kiinnostavaa päästä lukemaan se alkuperäiskielellä ja tutkia miten se kielellisesti vaikuttaa hänen kirjoittamiseensa. Suomennos onneksti tuntui kulkevan hyvin ja veti lukijan mukanaan. Missä milloinkin, Jhumpa Lahiri, Keltainen kirjasto, 2020 Suomentanut Helinä Kangas Italiankielinen alkuteos, Dove mi trovo, 2018

Pitkästä aikaa päädyimme lukemaan meidän suljetun lukupiirimme kanssa esseitä Zadie Smithin Feel free esseekokoelman muodossa! Feel free on julkaistu englanniksi vuonna 2018, eikä sitä valitettavasti ole käännetty suomeksi. Kokoelma sisältää Zadie Smithin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistuja esseitä, puheita ja muita kirjoituksia, jotka on koottu yhteen päälle 400 sivuiseen kokoelmaan. Me päätimme jo heti teosta valitessa, ettemme edes yritä lukea koko teosta, vaan luemme kirjoituksia sieltä täältä oman fiiliksen mukaan, ja tapaamisessa keskustelemme niistä esseistä, jotka satuimme lukemaan. Kokoelmassa ei ole suoranaista selkeää punaista lankaa, mutta esseet on jaettu osioihin niiden aiheiden mukaan; Part I: In the world, Part II: In the audience, Part III: In the gallery ja niin edelleen. Esseet ovat kokonaisuudessaan suhteellisen lyhyitä ja nopealukuisia. Moni luki esseitä sieltä täältä, mikä tuntui toimivan hyvin. Esseet olivat niin erilaisia keskenään, ettei niiden lukemisjärjestyksellä tuntunut olevan väliä. “Writing exists (for me) at the intersection of three precarious, uncertain elements: language, the world, the self.” Tykkäsimme kaikki Feel free esseekokoelmasta ja moni päättikin pitää kirjan lainassa vielä jonkin aikaa ja jatkaa esseiden lukemista lukupiirin jälkeenkin. Kenellekään ei ollut tullut vastaan mitään yksittäistä tajunnan räjäyttävää esseetä, mutta pääasiassa kaikki esseet tuntuivat pitävän lukijan hyvin otteessaan. Meet Justin Bieber! oli monen mieleen. Siinä käsiteltiin muun muassa sitä, onko oikeasti tavannut megajulkkiksen, jos hänet on kohdannut julkkistapaamisessa. Myös Fences: A Brexit Diary oli jäänyt useamman mieleen mielenkiintoisten ajatustensa vuoksi. Notes on NW haluamme lukea vielä tulevaisuudessa, koska syksyllä luimme Smithin kirjan NW/Risteymiä ja meidän mielestämme olisi kiva saada joitakin vastauksia kirjan tapahtumiin liittyen. “I`m not on Twitter but quite often I find myself thinking of Justin Bieber.” Feel free on kuitenkin kiinnostava kokoelma Smithin teksteistä, esseistä ja haastatteluista hyvin tiiviistettynä yksien kansien väliin. Feel free, Zadie Smith, 2018