HAKU

Viides vuodenaika eli alkupeiräiseltä nimeltään The Fifth Season oli suljetussa lukupiirissämme lukupiirikirja elokuussa 2021. Luimme teoksen silloin englanniksi, mutta samoihin aikoihin se ilmestyi myös suomennettuna. "Mitäpä jos aloittaisimme maailmanlopulla? Saisimme sen pois tieltä ja pääsisimme siirtymään kiinnostavampiin aiheisiin." N. K. Jemisinin The Fifth Season (Viides vuodenaika) on puoleensavetävä ja taitavasti rakennettu aikuisten Murtunut maailma -fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan nimeltä Tyynimaa, jossa toimii omat lait ja tavat. Ihmiset ja kansat eroavat paljonkin meidän ajasta ja maa liikkuu erilaisin tavoin, Isä Maan ja orogeenien liikuttamana. Tyynimaassa asuu tavallisia ihmisiä sekä muita mystisiä olentoja. Yksi keskeisistä ihmisryhmistä on orogeenit, jotka osaavat liikuttaa maata. Muut ihmiset pelkäävät orogeeneja, mutta pitävät heitä silti otteessaan käyttääkseen heitä aseinaan muuttuvaa maata vastaan. “She will keep him safe. She will not let them take him, enslave him, turn his body into a tool and his mind into a weapon and his life into a travestry of freedom.” Teoksessa on kolme päähenkilöä, joiden tarinaa kerrotaan vuorotellen kirjan luvuissa. Päähenkilöt ovat eri-ikäisiä ja elävät eri puolilla Tyynimaata. On Damaya, Syenite ja Essun, joiden kautta lukijalle avautuu uuden maailman salaisuudet. Me tykkäsimme teoksen rauhallisuudesta sekä siitä, että juonta ja maailmaa esiteltiin ajan kanssa. Maailma on rakennettu älykkäästi ja se tekikin kirjasta vielä upeamman. Hahmot ovat uskottavia ja kiinnostavia, kirjan käänteet yllättäviä ja tarina todella koukuttava. Lukupiirissä pidimme myös siitä, ettei lukijaa aliarvioitu vaan pidettiin älykkäänä. Tietysti joissakin kohdissa olimmekin sitten vähän ulapalla ja etenkin alussa tuntui ettemme ymmärtäneet yhtään mitään mistään. Asiat kuitenkin loksahtivat paikoilleen, kun vain malttoi lukea hämmenysten yli. Kirjan lopussa on myös sanasto, joka voi joitakin auttaa pysymään kärryillä tarinassa. Meitä ihastutti vaivaton ja positiivinen representaatio suhteiden, rakkauden, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Löysimme itsemme kirjasta mustuuden ja ruskeuden lisäksi näiltäkin kentiltä ja se tuntui aivan mahtavalta. Me luimme osittain Arthouselta saamaamme suomenkielistä käännöstä ja käännös tuntui toimivan todella hyvin! Emme malta oottaa, että pääsemme lukemaan seuraavatkin osat! Suomeksi on jo ilmestynyt trilogian toinen osa Obeliskiportti ja sarjan viimeinen osa ilmestyy suomeksi syksyllä 2022. "Tämä teidän pitää muistaa: yhden tarinan loppu on vain toisen alku. Näin on sentään tapahtunut ennenkin. Ihmisiä kuolee. Vanha järjestys katoaa. Uusia yhteiskuntia syntyy. Kun sanomme "maailmanloppu on tullut", se on yleensä valetta, sillä planeetta voi hyvin. Mutta näin maailma loppuu. Näin maailma loppuu. Näin maailma loppuu. Viimeisen kerran." Viides vuodenaika, N. K. Jemisin, Jalava 2021 Suomentanut Mika Kivimäki Englanninkielinen alkuteos: The Fifth Season, 2015

Ayiti on novellikokoelma, joka pitää sisällään erimittaisia katkelmia eilaisten ihmisten tarinoista. Novellit tutkivat Haitilla ja Yhdysvalloissa asuvien haitilaisten kokemuksia ja käsittelevät laajan kirjon erilaisia teemoja. Luin Roxane Gayn Ayitin ensimmäistä kertaa jo muutama vuosi sitten ja muistan sen tehneen minuun silloin suuren vaikutuksen. Nyt palasin kokoelman pariin uudelleen ja novellit nappasivat taas mukaansa sekä minut että tunteeni. Teosta ei valitettavasti ole suomennettu ja luin sen siksi englanniksi. Novellien pituudet vaihtelevat puolesta sivusta useaan kymmeneen sivuun ja aiheet kevyistä raskaisiin. Ne käsittelevät yksittäisiä tunnelmia sekä kokonaisia elämäntarinoita ja saivat minut niin hymyilemään kuin itkemäänkin. Osa novelleista käsittelee kotimaasta muuttoa, kaipuuta ja rankkoja kokemuksia, mutta kokoelma sisältää myös tarinoita unelmista, voodoosta, rakastumisesta, valheista ja himosta. Kokonaisuudessaan tämä ei ollut mitään ihan kevyintä kesäluettavaa, mutta rankemmatkin novellit ovat vaikuttavia ja taitavasti rakennettuja. Syksyn pimeneviin iltoihin tämä sopii ehkä paremmin. Ayiti, Roxane Gay, 2018

Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään on kiinnostava, rankka, rehellinen ja aito teos. Sen mukana pääsi elämään kaikenlaisia tunteita ja tarina imaisi mennessään niin pokkarina kuin äänikirjana artistin itsensä lukemana. "Tunsin veitsen mun ihoa vasten, ja vannoin mielessäni, että käyttäisin sitä päästäkseni pois." Kirjassa Linda-Maria Roine kertoo elämästään kaunokirjallisessa muodossa. Jos Bentson musiikkia on kuunnellut, tietää jo vähän mitä lukukokemuksessa on luvassa – toinen maailma joka valuu Suomalaisen hyvinvointivaltion sormien välistä, eikä asialle tunnuta tekevän mitään. Teos käsittelee romanikulttuuria, kiusaamista, mielenterveysongelmia, huumeita, perhettä, taiteen tekemistä, uskontoa ja kaiken tämän keskellä aikuiseksi kasvamista sekä tasapainon löytämistä. "Valokuva oli ripustettu seinälle sänkyni viereen, ja katselin sitä lapsena joka ilta nukkumaan mennessä. Kuvassa oli minä ja mustatukkainen mies järven rannalla auringonlaskun aikaan. Me katsottiin toisiamme silmiin ja naurettiin, isä ja minä." Me olemme molemmat joskus asuneet Malmilla ja kirjaa lukiessa tuntui että pääsi uppoamaan rinnakkaistodellisuuteen. Tavallaan kirjan asiat tapahtuu ihan tässä vieressä ja tavallaan niin kaukana – ihan toisessa maailmassa. Miten monta eri tarinaa meidän pienessä Helsingissä onkaan. Perinteisen tekstin välissä on Linda-Maria Roineen lyriikoita, jotka välillä toivat jotakin uutta ja erityistä perinteisen kerronnan väliin, mutta toisinaan tuntuivat vaan toistavan juuri luettua. Kiinnostuneille lyriikoita edeltävä kappale avasi mistä kappaleet ovat saaneet alkunsa. "Mä näin mun huoneen oven raosta vahingossa kun mun isä otti jotain pöytälaatikosta ja sanoi: 'Sä koskit väärän miehen tyttäreen!''" Kirja on vahva kannanotto sekä äänenavaus etenkin huumeyhteisöjen ongelmallisuudesta sekä avun tarpeesta. Mercedes Bentso: Ei koira, muttei mieskään, Venla Pystynen & Linda-Maria Roine, Johnny Kniga, 2019

You had me at hola on lempeä romanttinen "hömppäkirja", jossa on riemastuttavan paljon tuoreita narratiiveja etenkin liittyen latinx-hahmoihin. Sitä ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, joten kuuntelin sen alkuperäiskielellä englanniksi. Tarinaa kerrotaan kahden päähenkilön näkökulmasta. Toinen päähenkilöistä, jonka näkökulmasta kirja alkaa, on Jasmine, näyttelijä, joka on juuri käynyt läpi julkisen eron supersuositun staran kanssa. Eron edelleen painaessa hänen mielessään Jasmine on lupautunut uuteen sarjaan, joiden kuvauksia varten hän palaa kotikaupunkiinsa New Yorkiin. Sarja, jossa Jasmine esittää toista pääosaa, on Screenflixin tilaama uutuussarja, jonka koko työryhmä koostuu latinx-tyypeistä. Juuri ennen kuvauksien alkua Jasminen vastanäyttelijä yhtäkkisesti vaihtuu ja toinen päähenkilöistämme, Ashton, astuu kuvioihin. Ashton on kuuluisa mutta yksityisyyttään tarkasti vaaliva telenovela-tähti, johon Jasminen isoäiti on palavasti rakastunut. Jasmine joutuukin heti kotikaupunkiinsa saavuttuaan rakastavan perheen pyörityksiin, kun serkut juoruilevat ryhmächatissa mikä kerkeävät ja kaikki ovat innoissaan Ashtonista. Alusta asti on tietysti selvää, että Jasminen ja Ashtonin välille syntyy jotakin, enkä kyllä muutenkaan väittäisi teosta ennalta-arvaamattomaksi. Vaikka kerronnassa sorrutaan useastikin klassisiin kliseisiin, jotka toisaalta ehkä kuuluvatkin asiaan, on siinä kuvattu joitakin asioita tosi ihanasti ja latinx-hahmoja todella tervetulleella tavalla. Esimerkiksi teoksessa kuvattu latinomiesten isänrakkaus on jotakin, mitä harvemmin valtamediassa pääsee ihailemaan. Tarina alkaa vähän hitaasti ja vasta puolessa välissä kirjaa päähenkilöitä aletaan syventää. Heidän keskustelunsa muuttuvat kiinnostaviksi ja ne sivuavat tärkeitäkin viihdeteollisuuden representaatioon liittyviä asioita. Hahmot kasvavat myös itse ihmisinä ja heidän taustansa selviävät pikkuhiljaa. Romaani edustaa selkeästi tietynlaista genreä, josta ei seksiä ja kutkuttavia tunteita puutu. Sen kuunteleminen sai minut aina hyvälle tuulelle ja malttamattomana seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se oli vähän kuin telenovela kirjamuodossa ja etenkin äänikirjana se toimi hyvin! You had me at hola, Alexis Daria, 2020

Missä milloinkin on Jhumpa Lahirin kirjoittama romaani, joka sijoittuu Italian kaduille. Teoksen nimi, Missä milloinkin, kuvaa hyvin kirjan olemusta. Päähenkilönä on keski-ikäinen nainen, joka jokaisen lyhyen kappaleen ajan elelee ties missä, eri hetkissä, itsekseen tai muiden ympäröimänä. “Ei kuulu ääniä, ei näy joka puolella ripoteltuja tavaroita. Hän ihailee lasista sohvapöytääni, jonka päällä on kirjapinoja ja muutama merenrannalta poimimani kivi.” Päähenkilö jää nimettömäksi, mutta ei kuitenkaan etäiseksi. Kirja on kirjoitettu minäkertojan muodossa ja on kuin selaisi toisen ihmisen päiväkirjaa, joka poukkoilee yhdessä elämän kanssa. Mikään päivä tai kuvaus ei ole samanlainen. Välillä tarkastellaan nykyhetkeä tai yksittäistä tapahtumaa ja toisinaan pohditaan omaa suhdetta vanhempiin tai ympäröivään elämään. Vaikka nainen on paikoin yksinäinen – asuu itsekseen ja viettää paljon aikaa omissa oloissaan – ei hän vaikuta surulliselta. Sitä ei kirjakaan ole. Sivuilta löytyy hauskoja oivalluksia elämästä ja pieniä merkittäviä hetkiä sekä kohtaamisia niin hississä kuin uimahallissakin. Arkisia hyvänmielen muistoja, joista jokaisen elämä pitkälti koostuu. “Uimahalli on suuri, ratoja on kahdeksan, ja melkein kaikki ovat aina varattuja. Samassa vedessä kahdeksan erillistä elämää, jotka eivät koskaan kohtaa toisiaan.” Kirja on Lahirin ensimmäinen teos italiaksi kirjoitettuna, mikä on hänelle vieraampi kieli. Jos vain osaisin, olisi kiinnostavaa päästä lukemaan se alkuperäiskielellä ja tutkia miten se kielellisesti vaikuttaa hänen kirjoittamiseensa. Suomennos onneksti tuntui kulkevan hyvin ja veti lukijan mukanaan. Missä milloinkin, Jhumpa Lahiri, Keltainen kirjasto, 2020 Suomentanut Helinä Kangas Italiankielinen alkuteos, Dove mi trovo, 2018

Vi : romaani on Kim Thúyn toinen suomeksi käännetty teos ja itsenäinen sisarteos Ru-kirjalle. Thúyn tyyliin kuuluu kirjoittaa lyhyitä teoksia kauniilla kielellä keskittyen paljon omaan elämäänsä. Hänen kirjat ovatkin usein omaelämäkerrallisia tarina muotoon kirjoitettuna. Vi : romaani kertoo naisesta, joka on lapsena tullut venepakolaisena Vietnamista Kanadaan äitinsä ja veljiensä kanssa. Vi on perheen ainoa tytär ja hänen odotetaan toimivan vanhojen tapojen mukaan. Hän ei kuitenkaan halua vain mennä naimisiin ja toimia kotivaimona koko elämäänsä loppuun asti. “He kuitenkin vanhempina ymmärsivät, että olin halunnut säästää äitiäni häpeälliseltä tilanteelta. Tâtin äiti sanoi lopuksi, että koko tragedia oli minun tottelemattomuuteni syytä.” Teos on Vin kasvutarina, jossa hän pohtii paljon itseään, perhettään, omia juuriaan ja omaa osaansa perheensä sisällä. Kirja on kirjoitettu minä-muotoon ja rakentuu lyhyistä kappaleista, joiden otsikkoina toimii vaihtelevat kaupungit ja muut paikkojen nimet. Kirjan edetessä Vi reissaa itsekseen ympäri maailmaa ja tapaa itselleen merkittäviä henkilöitä, joiden kautta hän peilaa paljon omaa elämäänsä. Hänellä on myös matkaseuranaan pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa he matkustavat aasiassa. Teos kulkee hyvin eteenpäin ja on kerronnallisesti todella kaunis. Olisi hienoa päästä lukemaan teos ranskaksi, alkuperäisellä kielellä, jotta kaikki Kim Thúyn kirjoittamat nyanssit välittyisivät mahdollisimman kauniisti. “Tarvittiin kaksi mannerta ja yksi valtameri ennen kuin oivalsin, että äitini oli vastoin omaa luontoaan suostunut antamaan tyttärensä kasvattamisen Hálle, toiselle naiselle, joka oli kaukana hänestä ja aivan erilainen.” Vi : romaani, Kim Thúy, Gummerus, 2019 Suomentanut Marja Luoma Ranskankielinen alkuperäisteos Vi, 2016

Kirja tytölleni on Jani Toivolan pohdintoja vanhemmuudesta, valinnoista, rakkaudesta ja siitä että meidän ei tarvitse pysyä pystyssä yksin. Toivola kertoo avoimesti omasta vanhemmuudestaan, kuinka itse tuli vanhemmaksi, yksinhuoltajuudesta, isänä olemisesta, masennuksestaan lapsi arjen keskellä sekä masennuksen selättämisestä ja ylös pääsemisestä. Hän uskaltaa pukea sanoiksi ajatuksia, minkä ääneen sanominen on vanhemmille usein vaikeaa. Hetkiä kun pelkäät yhteiskunnan tuomitsevan sinut vanhempana. - “Varmasti jokaisen vanhemman suurin pelko on se, että jollain tavalla turmelee oman lapsensa.” - Näin vanhempana tiedän, että näistä aiheista on tärkeä puhua vaikka se olisikin vaikeaa. Keskustelu pitäisi tehdä avoimemmaksi ja siinä teos on onnistunut. “Olin kipuillut työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa siitä lähtien, kun palasin töihin tyttäreni ollessa vajaan vuoden ikäinen.” Kirjassa oli paikoin toistoa ja pitkiäkin pohdintoja, joita olisi voinut hieman tiivistää kirjan sujuvuuden kannalta. Se ei siltikään haitannut. Kirja piti otteessaan ja laittoi lukijan pohtimaan vanhemmuuden lisäksi itseä yksilönä perhe elämän ulkopuolella ja kuinka nämä kaksi maailmaa saa liitettyä yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Teoksessa on paljon tarttumapintaa omaan elämääni ja uskon se olevan yksi syy miksi siitä erityisesti pidin. Kirja tytölleni teoksessa ilahdutti myös se, että Toivola on suoraan kirjoittanut kirjan omalle lapselleen, lukijana sitä jäi osin sivustakatsojaksi isän ja tyttären suhteessa, mutta se toimi hyvin Toivolan tekstissä. “Käperryt yhä tiukemmin syliini, etkä haluaisi päästää hetkeksikään irti. Ajatus siitä, että tarvitset minua näin valtavasti, tuntuu hyvälle, mutta samalla läheisyytesi herättää myös ärtymystä.” Suosittelen kirjaa erityisesti isille, enoille ja muille miehille, joilla on omia tai lähipiirissä lapsia. Mieskin on herkkä ja siitä Toivola puhuu ihanan aukottomasti! Kirja tytölleni, Jani Toivola, WSOY, 2018

Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu Afganistaniin 1960-2000 -lukujen taitteeseen. Se kertoo kahden eri-ikäisen naisen kohtalon, joiden tarinat kietoutuvat hetkeksi yhteen. Teos kertoo naisista, naisten asemasta Afganistanissa, äidiksi tulemisesta, riittämättömyydestä, perhesiteistä, ystävyydestä, kunnioituksesta ja avuliaisuudesta. Rankan aiheen äärellä kirja on kuitenkin kirjoitettu sulavasti ja kauniisti. “Hetken epäröityään hän keräsi rohkeutensa ja kysyi hevoskärryjen vanhalta omistajalta, sattuiko tämä tietämään missä asui Jalil, elokuvateatterin omistaja.” Kirjan ensimmäiset osat kertovat Mariamista, joka on kokenut rankan lapsuuden. Hänen isänsä on rikkaasta perheestä ja elokuvateatterin omistaja, mutta Mariam asuu äitinsä kanssa köyhemmällä alueella Heratin liepeillä. Käänteiden kautta hänet naitetaan teininä itseään tuplasti vanhemmalle miehelle Rashidille toiseen kaupunkiin, Kabuliin. Hankalaa ja raskasta avioliittoa kuluu monta vuotta, mutta suurempia muutoksia alkaa tapahtua kun Afganistanin sisällissota alkaa. Seuraaviin lukuihin tulee mukaan myös Laila, Rashidin toinen entistä nuorempi vaimo. Naisten välit ovat alkuun viileät, mutta samankaltainen kohtalo yhdistää. Sisällissota vaikeuttaa entisestään naisten asemaa yhteiskunnassa ja tekee elämästä vielä tiukempaa. “Kummallista kyllä, vaikka tytön epäsuosion olisi luullut ilahduttavan Mariamia, tuottavan hänelle makeaa vahingoniloa, niin ei käynyt. Ei. Hämmästyksekseen Mariam huomasi säälivänsä tyttöä.” Tarinassa oli paikoin toistoa ja eteni yleisesti hitaasti. Oli kuitenkin ihana, miten naisten ajattelu ja pohdinnat oli kirjoitettu auki. Keskiössä olivat nämä kaksi naista, joiden maailmaan oli myös helppo syventyä ja sille annettiin tilaa. Tuhat loistavaa aurinkoa toimikin hyvin pitkänä kirjana, joten henkilöhahmoihin pääsi syventymään ja tuotiin rauhassa miljöö lukijalle esille. Minun on ollut vaikea tarttua äänikirjoissa romaaneihin ja olen suosiolla seurannut tarinaa lukien fyysistä kirjaa. Tämän kohdalla päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja kuunnella tarinan äänikirjana, joka kestikin päälle 13 tuntia. Teos toimi hyvin kuunneltuna ja oli helppo pysyä mukana kun tarinassa keskityttiin pitkällä aikavälillä vain muutamaan hahmoon. Omalla kohdalla rauhalliset pitkät romaanit tuntuu sopivan äänikirjoihin, lyhyemmät tarinat luen suosiolla itse! Tuhat loistavaa aurinkoa, Khaled Hosseini, Otava, 2007 Suomentanut Kristiina Savikurki Englanninkielinen alkuteos: A thousand splendid suns, 2007

Ohi - kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä on Carmen Balzarin ja Aurora Lemman toimittama esseekokoelma. Kirjan toimittajat kertovat esipuheessaan valinneensa heidän mielestään kiinnostavia tyyppejä kirjoittamaan tekstit kirjaa varten ja siitä syystä kokoon onkin löytynyt moninainen joukko, josta iso osa on myös POC-kirjoittajia. “Tieteen näkökulmasta kuolema on sitä, kun ihminen lakkaa hengittämästä, sydän pysähtyy ja elintoiminnot lakkaavat. Tiede ei ota kantaa sieluun, ainoastaan fyysisen kehon kuolemaan ja sen myötä elämän päättymiseen.” Esseiden aiheet ja tyylit ovat keskenään todella erilaisia ja kokoelmasta voikin hyvin löytyä jokaiselle jotakin. Me yllätyimme lukiessamme siitä, kuinka moni teksteistä oli nimenomaan kuoleman vierestä ja kuinka paljon erilaisia asioita kuoleman viereen mahtuukin. Me olisimme mielellämme lukeneet lisääkin itse kuolemasta ja sen merkityksistä, mutta löysimme paljon mielekästä luettavaa tästäkin. Ensimmäinen essee Niillas Holmbergiltä keskittyi saamelaisten perinteiden säilyttämiseen tai niiden mahdolliseen kuolemiseen sukupolvien mukana. Teksti oli kiinnostava ja herätti paljon ajatuksia myös omasta kulttuuriperimästä ja sen säilyttämisen tärkeydestä. Etenkin loppua kohden Holmberg kuitenkin viljeli akateemisia ja hankalia termejä, joka ainakin meillä vaikeutti lukemista. Tätä ei kuitenkaan jatkunut kaikissa kaikissa kokoelman teksteissä, joten sitä ei kannata vielä säikähtää. Kirjan toimittajien Carmen Baltzarin ja Aurora Lemman tekstit jäivät meille etenkin mieleen todella ihanina lukukokemuksina. Aurora Lemman teksti käsittelee nimen merkityksiä ja oli lempeän samaistuttava ja oivaltava. Carmen Baltzarin essee avasi kuolemaan liittyviä termejä ja liikuskeli mutkattomasti raskaan ja kevyen välillä tuoden hymyn huulille heti kammottavampienkin huomioiden perään. Laura Eklund Nhagan teksti Musta surma, musta elämä käsitteli rasismia ja poliisiväkivaltaa ja oli siksi meidän mielestämme yksi kokoelman raskaimpia esseitä. Muut esseet tuntuivat meille kevyemmiltä, vaikka tietysti kuolema teemana toi kaikkiin jonkinlaista painavuutta. “Välikuollut on vain päiväunilla tai sitten yöunilla, joiden jälkeen hän jatkaa valvomista. Hän on oikeasti väsynyt tai haluaa elämästään tai juomisesta tai kummastakin tauon.” Osa esseistä oli henkilökohtaisempia ja osa yleismaailmallisempia. Tekstien tyyli ja fokus vaihtelee suurestikin, joten jos lukee yhden, ei kannata odottaa että muut olisivat samanlaisia. Me pääosin nautimme teoksesta ja oli kiinnostavaa lukea kuolemaan liittyviä ajatuksia useammaltakin kirjoittajalta. Novellit tuntuivat lukiessa hurahtavan nopeastikin ja kokoelma antoi hyvin kattavan kokemuksen siitä, miten kaikenlaisia ajatuksia kuoleman ympärille voikin koota. Ohi - kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä, toim. Carmen Baltzar ja Aurora Lemma, WSOY, 2021

Lupa on kokoelma herkkiä eroottisia novelleja, jotka on kirjoitettu kauniilla kielellä. Novellit keskittyvät paljon tunteisiin, jännitteisiin ja tuntemuksiin. “Öljy litisee vielä hetken ja aistin miehen seisovan lähelläni. Sitten lämpimät, öljyiset kädet asettuvat takareisilleni.” Oli yllättävää huomata, kuinka lyhyessäkin kertomuksessa ehti sitoutua hahmoihin ja monessa tarinassa kiihottavinta olikin nimenomaan henkilöhahmojen dynamiikka. Novelleissa, niiden kertojissa ja muissa hahmoissa on paljon vaihtelevuutta, mikä antaa lisää tarttumapintaa eri lukijoille. Meidän suosikkinovellit olivat Ylang ylang ja Selkenevää, joihin on molempiin taitavasti rakennettu koukuttava jännite. Kokoelmasta löytyi tietysti myös pari novellia, joille me emme niin lämmenneet. Yhdessä hahmojen valta-asema oli epätasainen ja toisessa suostumusta ei oltu selkeästi kommunikoitu henkilöiden välillä. Niistä tuli meille vähän epämiellyttävä fiilis, mutta jokaisella on omat mieltymyksensä ja fantasiansa, ja toisille nämä toimivat paremmin. “Pysähdyn hetkeksi ja vilkaisen tyynyllä lepääviä kasvojasi. Silmäsi ovat kiinni, ilmeesi on keskittynyt ja huulesi raollaan.” Tätä teosta ei suositella luettavaksi bussimatkoille. Sitä tuli kokeiltua punoittavien poskipäiden kera. Sen sijaan vinkkaammekin, että ota hetki omaa aikaa, rentoudu, uppoudu novelleihin ja nauti. Lupa, Sita Salminen, Kosmos, 2019

Kuka kuuluu? on erilaisten toimijoiden puheenvuoroja ja keskusteluja hiphopista ja feminismistä. Vaikka teokseen on koottu useita kiinnostavia tekijöitä ja ajatuksia, meitä vähän epäilytti hiphopista kertova kirja, jonka tekijöistä iso osa on valkoisia. Tämän voi toki ajatella olevan perusteltua Suomen ja suomiräpin kontekstissa. “Keep it real voi toimia vaatimuksena valkoiselle musiikkiteollisuudelle, joka on lähestulkoon sadan vuoden ajan hyväksikäyttänyt mustia ja ruskeita muusikoita.” Vaikka tartuimme teokseen hieman varuillamme, sen tekstit imaisivat meidät sisäänsä. Teos pitää sisällään kokoelman samankaltaisia aiheita käsitteleviä tekstejä, joista luimme alkuun meitä houkuttelevimmat. Meille jäi erityisesti mieleen Noah Kinin puheenvuoro seksuaalivähemmistöjen asemasta hiphopissa, Maryan Abdulkarimin ajatukset suomihiphopin petoksesta, Sonya Lindforsin ilahduttavan tarkkanäköinen ja soljuva teksti hiphopin, tanssin ja mustuuden suhteesta sekä Caroline Suinnerin ja Meriam Trabelsin keskustelut mm. aktivismin suhteesta omiin rajoihin. “Hiphop ilman historiallisen kamppailun tunnustamista ja kamppailuun osallistumista on ainoastaan kulttuurista omimista.” Teoksen puheenvuorot tuntuivat meille formaattina luontevimmilta ja olivat mielestämme kaikkein kiehtovimpia. Keskusteluihin ei aina päässyt ihan sisään ja keskustelijoiden aiheet tuntuivat välillä sivuavan toisiaan suurestikin. Hiphop-kulttuuri ei ole meille kovinkaan tuttua, mutta puheenvuorot ja keskustelut antoivat uusia näkökulmia aiheeseen ja kulttuuriin siitä huolimatta. Kirjasta voi siis saada paljonkin irti vaikkei olisikaan niin sisällä hiphop-kulttuurissa. Kuka kuuluu? kirjoituksia hiphopista ja feminismistä, toim. Inka Rantakallio & Heidi Strand, Kosmos, 2021

Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on kokoelma ajatuksia ja katkelmia, joita Pikkukoiraksi kutsuttu päähenkilö kirjoittaa lukutaidottomalle äidilleen. Kirjassa Pikkukoira kertoo omasta elämästään vietnamilais-yhdysvaltalaisena poikana Yhdysvalloissa, äitinsä elämästä kielitaidottomana äitinä Yhdysvalloissa sekä isoäitinsä elämästä Vietnamista Yhdysvaltoihin. Romaanissa käsitellään paljon isoja ja vaikeita asioita, usein lapsen tai teinin näkökulmasta. Pikkukoiran elämään kietoutuu muun muassa mielenterveysongelmia, köyhyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, sotaa ja huumeita. "Opin noina iltapäivinä, että hulluus voi joskus johtaa myös oivalluksiin, ja että repeillyt ja kytkennöiltään reistaileva mieli ei ole täysin väärässä." Kirjaa lukiessa ei tuntunut uskottavalta, että kyseessä olisi oikeasti pojan äidille kirjoittamat tekstit, koska äidille ei tarvitsisi selittää äidin itsensä kokemia asioita sillä tavalla kuin ne kirjassa kerrottiin. Tietysti äiti oli tekstissäkin todettu lukutaidottomaksi, eli se ei ehkä koskaan ollut pointinakaan. Meille teos avautui kertojan haluna pohtia omaa ja perheensä menneisyyttä. “Värejä, äiti. Niin, tunsin hänen seurassaan aivan erityisiä värejä. Ei sanoja vaan sävyjä, puolivarjoja.” Teoksessa on todella kaunista kieltä ja paikoin upeita oivalluksia sekä pohdintoja elämästä. Kokonaisuudeltaan lukukokemus jäi kuitenkin todella synkäksi ja rankaksi. Etenkin loppua kohden tarina alkoi enemmänkin muistuttaa sellaista maahanmuuttajaperheen kärsimystarinaa, jollaisia me pyritään ennemmin välttämään. Päähenkilöllä on suhde työpaikalta tuttuun Trevoriin, mutta homouskin on kuvattu lähinnä vain yhtenä lisätaakkana. Heidän välistä seksiä kuvailtiin paikoittain todella ahdistavasti ja suhteessa oli tietty valta-asetelma, jossa korostui valkoisen miehen “ylempiarvoisuus”. "'Sinä et ole hirviö', sanoin. Mutta valehtelin. Oikeastaan minä halusin sanoa, ettei se niin kauheaa ole, jos on hirviö." Aracelis jätti lopulta kirjan kesken aivan loppumetreillä. Téri luki teoksen loppuun asti ja jää odottamaan varauksella kirjailijalta jatkoa, toivoen kuitenkin, ettei se rakentuisi vain kärsimyksen ympärille. Vuongin tyyli kirjoittaa on todella todella kaunista, joten mielellämme lukisimme häneltä toisenlaisen tarinan. Jos jaksaa lukea vähän rankempaakin, niin tämä teos voi olla todella ihana. "Jos hyvin käy, lauseen loppu on paikka josta voimme aloittaa. Jos hyvin käy, jokin välittyy eteenpäin" Lyhyt maallinen loistomme, Ocean Vuong, Kustantamo S&S, 2021 Alkuperäiskielinen alkuteos: On Earth we´re briefly gorgeous