top of page
  • Writer's picturePOC-lukupiiri: Aracelis Correa & Téri Zambrano

Harlem Shuffle, Colson Whitehead




Colson Whiteheadin vasta suomennettu Harlem Shuffle sijoittuu Harlemiin 1960-luvun alkupuolelle. Kirja kertoo Ray Carneysta, joka on harlemilainen aviomies, perheenisä ja “lainkuuliainen” huonekkalukauppias. Kaikkien muiden tapaan hänelläkin on pientä hämäräbisnestä laillisen yrityksen sivussa.



“Carney teki myöd painokkaasti selväksi, miksi pelkäsi itsensä ja

perheensä puolesta ja katui katkerasti sivubisneksensä paljastumista.

Freddie puolestaan kertoi tarinan ryöstöstä.”



Carneyn isä oli eläessään nimekäs varas. Ja tämän kautta Carneyllakin on joitakin yhteyksiä alamaailmaan. Isä kuitenkin toimii Carneylle lähinnä esimerkkinä miehestä, jollaiseksi ei itse haluaisi tulla.


Yhtenä iltana Carneyn serkku Freddie ilmestyy Carneyn kaupalle ja vetää hänet mukaan suurempaan ryöstöön. Siitä lähtien Carneyn elämä lähtee suuntaan, joka on vähän vähemmän lainkuuliaista, kuin mitä hän tahtoisi itselleen myöntää.



“Ehkä kaupunkia ei pyörittänytkään ruskeiden kirjekuorten

liikuttelu vaan kauna ja kosto.”



Teos on jaettu kolmeen osaan. Osien välillä hypätään aina muutaman vuoden yli seuraavaan merkitykselliseen hetkeen Carneyn ja koko Harlemin kaupunginosan tarinassa. Teoksessa kuvataankin paljon aikaa, johon se sijoittuu ja koko kaupunginosaa muutenkin. Mukana on historiaa ja hitaasti rakoilevan rotuerottelun vaikutuksia 1960-luvun Yhdysvalloissa.



“Osta ostoksesi sieltä, missä saisit myös työskennellä”



Kirjassa on paljon sivuhahmoja. Nimiä tulee ja menee ja näiden muistaminen tuntui ainakin meille lähes mahdottomalta. Päätimme olla kiinnittämättä jokaiseen nimeen liikaa huomiota ja antaa tarinan kuljettaa omalla painollaan.


Meille Harlem Shufflen kuvaama maailma ja historia on aika vierasta, joten osa viittauksista ja merkityksistä meni meiltä varmasti ohi. Toisaalta kirja oli juuri tästä syystä myös mielenkiintoinen. Sen mukana pääsi sukeltamaan itselle täysin vieraaseen elämään: 1960-luvun Harlemin alamaailmaan ja sen tunnelmiin.


Toukokuun alussa järjestettävillä Helsinki-Lit -käännöskirjallisuudenfestivaaleilla oli vieraana Colson Whitehead puhumassa tuotannostaan, hän mainitsi, että Harlem Shuffle on mahdollisesti saamassa jatkoa. Hän tykästyi hahmoihin ja miljööseen, ja haluaisi päästä jatkamaan niiden kirjoittamista.


Whiteheadin aikaisemmat teokset ovat myös selkeästi synkempiä kuin tämä uusin kirja ja hän sanoikin keskustelussa, että hän tykkää hyppiä genrestä toiseen. Saa siis nähdä mitä muuta häneltä vielä pääsemme lukemaan.



 

Harlem Shuffle, Colson Whitehead, Otava, 2022

Suomentanut Markku Päkkilä

Englanninkielinen alkuteos: Harlem Shuffle, 2021


Recent Posts

See All
bottom of page