"138. Lue maisemaa. Lue uudestaan.
139. Saatat huomata puiden takana vilahtavan hahmon. Mitä se tekee? Poimii kukkia? Juoksee itseään päin? Olenko se minä?"
Tie, totuus ja kuolema on Silvia Hosseinin esseekokoelma, joka käsittelee erilaisia aiheita kirjallisuudesta pääomaan ja linnuista henkilökohtaisiin kokemuksiin. Esseet on kirjoitettu äärettömän kauniisti ja rikkaalla kielellä, mutta niiden aiheet olivat ainakin meille osittain pettymys.
Hosseinin kirjoitustyyli on jäänyt meille mieleen valloittavuudessaan ja tämäkin kokoelma on täynnä pysäyttäviä kielikuvia ja hauskaa kielellä leikittelyä. Hän kirjoittaa matkustelusta ja siihen liittyvistä tuntemuksista osuvasti ja sai meidät nauramaan ääneen uusille näkökulmille historiassa, joita ainakaan meille ei koulussa opetettu.
"Arabien silmissä ristiretkeläisten on täytynyt olla tyrmistyttävä näky: mölisevä joukko kakanhajuisia öykkäreitä, jotka turvautuivat tiedon sijaan jumalantuomioihin ja manaamiseen."
Esseet sisältävät kuitenkin aiheita, joita niistä jo entuudestaan kiinnostuneille ei käsitellä mitenkään uudessa tai ihmeellisessä valossa. Ilmastonmuutos ja yksilönvastuu sen edessä, feminismi, sukupuoli, sukupuoliroolit, kapitalismi ja pääoma on meille aiheita, joista ollaan luettu ennenkin, eivätkä nämä esseet tuoneet niihin keskusteluihin varsinaisesti mitään uutta. Tietysti jos aiheisiin ei ole ennestään perehtynyt, voivat tekstit varmasti olla hyvin valaiseviakin.
Kuten aina hyvin kirjoitettuja esseitä lukiessa, näidenkin ajatukset saivat meidät vuoroin nyökyttelemään intohimoisesti, vuoroin pyörittelemään silmiämme. Me tykättiin erityisesti esseistä Etsivä löytää, Kuka minä olen? ja Iranilaisia kirjeitä -esseistä ja voidaankin suositella teosta lämpimästi, kunhan antaa itselleen luvan hyppiä sellaisten kohtien ohi, jotka ei just itselle nappaa!
"Tyytyväisyys, mielenrauha ja paikoilleen juurtumisen autuus voivat kestää pitkään, mutta vain aikansa.
Sitten tekee taas mieli lähteä"
Tie, totuus ja kuolema; Silvia Hosseini, Gummerus, 2021