HAKU

Syksyllä 2021 järjestimme yhdessä Students of colour ryn kanssa lukupiiritapahtuman, jossa keskustelimme Zadie Smithin teoksesta NW, suomeksi Risteymiä. Suurimmalla osalla lukupiiriin osallistuneista oli jäänyt teos kesken sen pituuden ja hankalan rakenteen vuoksi, mutta kaikille oli jäänyt kuitenkin jotakin käteen lukukokemuksesta. NW, tai Risteymiä, kertoo rauhallisella tempolla muutamasta lontoolaisesta nuoresta aikuisesta. Kirjassa seurataan vuorollaan heidän elämää nykyhetkessä ja menneisyydessä. Teoksessa pohditaan, kuinka elämä kuljettaa ennen samassa pisteessä olleet henkilöt eri paikkoihin ja yhteiskuntaluokkiin. Kirja keskittyy paljon ajatuksiin, keskusteluihin ja hetkien kuvaamiseen. Kieli on rikasta ja sillä leikitellään. Välillä tekstin mukana oli hankala pysyä, kun keskustelut viilettivät pitkin sivuja, ilman, että oli täysin selvää, kuka milloinkin puhuu. Katkelmanomaiset kertomukset tuntuivat lukiessa irrallisilta ja jopa arkisilta. Yksittäisten henkilöiden kipuilut, tunnetilat ja oivallukset on kuitenkin saatu hyvin pakattua kummallisiin ja yhdentekeviltäkin vaikuttaviin tilanteisiin. Lopussa kaikella on jonkinnäköinen yhteys. Tämä oli sellainen teos, että loppuun päästyämme googlasimme “ending explained” ja lukupiiritapaamisessa arvailimme yhdessä vastauksia toistemme esittämiin kysymyksiin tarinasta. Siinä mielessä tämä oli loistava lukupiirikirja, koska kaikilla oli paljon kysymyksiä ja teorioita tarinasta ja sen hahmoista. “He istuvat äänet valtaistuimella, katselevat eri suuntiin. Ongelmana tuntuu olevan kaksi erilaista aikakäsitystä. Kyllä hän tietää, että hänen eläimellisen puolensa pitäisi jo tehdä ratkaisuja. “ Teos voisi toimia myös hyvin uudelleen luettuna, jolloin voi pureutua vielä enemmän yksityiskohtiin tuntien jo tarinan raamit. Joku tapahtuman osallistujista oli löytänyt kirjasta elokuvan, jonka pohjalta sai myös lisää ymmärrystä tarinaan. Jatkuvista juonenkäänteistä ja yksinkertaisesta rakenteesta kiinnostuneille tätä ei voi mutkatta suositella, mutta jos on aikaa pysähtyä tavanomaistenkin ihmiskohtaloiden ja ajatusten äärelle, tämä on todella kaunis teos sitä varten. Risteymiä, Zadie Smith, WSOY, 2013 Suomentanut Irmeli Ruuska Englanninkielinen alkuteos: NW, 2012

Marguerite Abouetin Aya-sarjakuvasarjaa löytyy suomennettuna vain sen ensimmäinen osa Aya: elämää Yop Cityssä. Luimmekin ensimmäisen osan suomeksi suljetun lukupiirimme kanssa, mutta se löytyy myös tältä kokoelmateokselta englanniksi. Sarjakuvasarjan ensimmäinen osa keskittyy esittelemään kolme kaverusta, joiden ympärille tapahtumat ja tarinat sijoittuvat. Aya on nuori aikuinen, joka asuu Norsunluurannikolla pienessä kylässä ja haaveilee valmistuvansa tulevaisuudessa lääkäriksi. Aya toimii tarinan kertojana, mutta ei vielä ensimmäisessä osassa ole itse suuressa osassa tarinaa. Ayan kaksi ystävää, Adjoua ja Bintou, touhuavat yhdessä Ayan kanssa. Ensimmäisessä osassa kerrotaan ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. Aya sarjakuvasarjan toisessa osassa päästään hyppäämään suoraan toimintaan ja palaamaan dramaattisten perhesuhdekuvioiden keskelle Yopougonin kaupunkia. Kumpikin meistä luki toisen osan yhdeltä istumalta; emme malttaneet jättää sitä kesken. Tapahtumat tempaisivat mukaansa ja tarina viihdytti alusta loppuun. Tässä Aya oli isommassa roolissa kuin ensimmäisessä osassa ja jo paljon mielenkiintoisempi hahmona. Teoksessa keskityttiin muutenkin vähän eri hahmoihin kuin viimeksi ja esiteltiin myös uusia henkilöitä. Aya-sarjan kolmatta osaa aloitellessa olimme luottavaisia siitä, että tämänkin osan mukana saa hyvän mielen ja vähintään muutamat naurut. Ensimmäiset naurut kirvoittikin jo ensimmäisten sivujen hahmojen esittely sukupuissa. Itse tarina oli kuitenkin vähän erilainen kuin edellinen. Kolmannen osan tapahtumissa on hitaampi tempo ja se tuntuu sisältävän painavaakin asiaa. Tämä mahdollisti suhteiden ja hahmojen syventämistä. Tässä osassa tuli myös pari tosi kiinnostavaa suhdekehitystä Ayan ja eri ystävien välillä. Tarinassa oli takaumia, jotka tuntuivat rikkovan tarinaa vähän turhaan. Meidän mielestämme ne eivät olleet niin kiinnostavia, mutta ehkä ne joillekin tuovat tarinaan lisää syvyyttä. Lopussa tuli kuitenkin yhtäkkisesti taas käänteitä lähes jokaiselle tarinan hahmoista ja se toimi hyvänä koukkuna seuraaviin osiin. Aya sarjan osat yksittäin 1-3 englanniksi: Aya Aya of Yop City Aya: The Secrets Come Out Aya: Life in Yop City osat 1-3, Marguerite Abouet, 2012 Kuvittanut Clément Oubrerie

Marguerite Abouet Aya-sarjakuvasarja kertoo Norsunluurannikolla asuvasta Ayasta, hänen ystävistään, Adjouasta ja Bintousta, ja muista heidän sukulaisistaan sekä ystävistään Yobougonin kaupungissa. Sarjakuvat keskittyvät kuvaamaan ihan tavallisia arkisia asioita; perhesuhteita, koulustressiä, seurustelukuvioita, riitoja, biletystä ja ihastumisia. Ayan-sarjakuvan kolmessa viimeisessä osassa jatketaan Ayan ja hänen ystäviensä matkaa sekä syvennytään enemmän myös muihin kylässä asuviin ihmisiin, joiden elämää on seurattu jo aikaisemmissakin osissa. Valitettavasti sarjasta on suomennettu vain ensimmäinen osa ja loput jouduimme lukemaan englanniksi. Ensimmäisten osien arviot voit lukea myös nettisivuiltamme. Tämä teos käsittelee aikaisempia osia enemmän yhteiskunnallisia aiheita; henkilöiden kautta tuodaan esille hyväksikäyttöä, järjestettyjä avioliittoja sekä homofobiaa. Ristiriitaisia ajatuksia herättäviä aiheita käsitellään eri ikäisten näkökulmista, ja asenteet selkeästi vaihtelevat eri sukupolvien välillä. Yksi kirjan hahmoista muuttaa Norsunluurannikolta Pariisiin ja tarinassa käsitellään myös hänen sopeutumistaan uuteen maahan. Pariisissa ilmenee ongelmia työ- ja oleskeluluvan saamisessa ja niiden ratkaisemiseksi yritetään löytää keinoja monesta suunnasta. Näissä viimeisissä osissa Yop Cityn tarina tuntuu hajoavan vähän turhan pieniksi palasiksi. Hahmoja on paljon ja heidän tarinoitaan kerrotaan todella lyhyissä pätkissä, joilla on hyvin vähän yhteyttä toisiinsa. Etenkin Araceliksesta tämä tuntui sekavalta ja turhauttavalta ja sarjakuvan loppua kohti mielenkiinto hiipuikin. Olisimme toivoneet, että teos olisi keskittynyt syvemmin vaikka vain muutamaan hahmoon. Ensimmäiset neljä sarjakuvaa olivat eniten meidän mieleemme ja olisimme jopa voineet lopettaa lukemisen niihin. Aya-sarjakuvassa jatkuu kuitenkin tuttu hauska huumori läpi koko sarjan ja kaiken kaikkiaan se on ollut hyvä löytö. Aya-sarjasssa on todella hyvää representaatiota ja tunnelma tuntui meistä todella aidolta. Alkuperäiskielenä sarjakuvassa on ranska, mutta se ei meiltä taivu. Englanninkielinen käännös toimi meistä paremmin kuin ensimmäisen osan suomenkielinen käännös, lausahdukset eivät tuntuneet ihan niin tönköiltä kuin suomennoksessa. Voit lukea meidän arviot suomennetusta versiosta tästä; Aya: Elämää Yop Cityssä ja englanninkielisestä osat 1-3 tästä; Aya: Life in Yop City osat 1-3. Aya: Love in Yop City osat 3-6, Marguerite Abouet, 2013 Kuvittanut Clément Oubrerie

Marguerite Abouetin Aya: Elämää Yop Cityssä on sarjakuvateos kolmen kaveruksen elämästä. Se on ensimmäinen osa kuuden kirjan omaavasta sarjasta, jossa on haluttu kuvata tavallista elämää Norsunluurannikolla, arkisia kommelluksia ja draamaa. Abouet on norsunluurannikkolainen kirjailija, joka esittelee teoksessaan Afrikasta sitä puolta, joka yleensä jää huomiotta ainakin länsimaisessa mediassa ja kirjallisuudessa. Ensimmäisessä osassa kerrotaankin ihan tavallisista perhesuhteista, koulustressistä, seurustelukuvioista, riidoista, biletyksestä ja ihastumisista. Ensimmäisessä kirjassa päästään pintapuolisesti tutustumaan sarjan päähenkilöihin ja Yopougonin kaupunkiin. “Hei! Älä morkkaa. Ota huomioon, että se on kuitenkin mun heilani.” Meillä oli kovat odotukset tästä sarjakuvasta, mutta ne eivät ihan täysin täyttyneet. Kuvat ja värimaailma viehättivät ja lupaus kärsimiskuvaston puuttumisesta innosti lukemaan. Kirjailija lupasi esitellä afrikkalaisia tavallisten asioiden äärellä ja sen lupauksen hän kyllä lunastikin. Yllätyimme siitä, kuinka Aya ei tuntunutkaan kirjan päähenkilöltä, vaikka toimikin tarinan kertojana. Hän tuntui ilmestyvän välillä ystäviensä kuvioiden keskelle silmiänsä pyörittelemään ja häviävän sitten yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Kirjan keskeisten henkilöiden hahmottaminen olikin hankalaa ja etenkin alussa moni meidän sisäisestä lukupiiristä meni nimissä ja kasvoissa sekaisin. Tapahtumat hyppivät nopeaan tahtiin, yhden hahmon elämästä toiseen. Onneksi kuvissa vaihtui värimaailma kohtauksesta toiseen, mikä auttoi pysymään nopeassa tahdissa. Sarjakuvan keli oli vähän tönkköä, joka todennäköisesti johtui käännöksestä; ihan kaikki fraasit eivät toimineet samalla tavalla suomeksi. Tässä teoksessa vasta esiteltiin hahmot ja miljöö kokonaisuutta varten, sillä lopussa tarina tempaisi mukaansa, jättäen kaikki suu auki odottaen lisää. Kaikille jäi sellainen olo, että toinen osa olisi kannattanut lainata heti putkeen. Tämä ensimmäinen osa on kuitenkin ainut joka on käännetty suomeksi. Toivottavasti loputkin osat jossakin vaiheessa käännetään ja näin Aya-sarja olisi saavutettavampi Suomessakin. Aya: Elämää Yop Cityssä, Marguerite Abouet, Arktinen Banaani, 2010 Kuvitus Clément Oubrerie Suomentanut Kirsi Kinnunen Ranskankielinen alkuteos, Aya de Yopougon, 2005

"138. Lue maisemaa. Lue uudestaan. 139. Saatat huomata puiden takana vilahtavan hahmon. Mitä se tekee? Poimii kukkia? Juoksee itseään päin? Olenko se minä?" Tie, totuus ja kuolema on Silvia Hosseinin esseekokoelma, joka käsittelee erilaisia aiheita kirjallisuudesta pääomaan ja linnuista henkilökohtaisiin kokemuksiin. Esseet on kirjoitettu äärettömän kauniisti ja rikkaalla kielellä, mutta niiden aiheet olivat ainakin meille osittain pettymys. Hosseinin kirjoitustyyli on jäänyt meille mieleen valloittavuudessaan ja tämäkin kokoelma on täynnä pysäyttäviä kielikuvia ja hauskaa kielellä leikittelyä. Hän kirjoittaa matkustelusta ja siihen liittyvistä tuntemuksista osuvasti ja sai meidät nauramaan ääneen uusille näkökulmille historiassa, joita ainakaan meille ei koulussa opetettu. "Arabien silmissä ristiretkeläisten on täytynyt olla tyrmistyttävä näky: mölisevä joukko kakanhajuisia öykkäreitä, jotka turvautuivat tiedon sijaan jumalantuomioihin ja manaamiseen." Esseet sisältävät kuitenkin aiheita, joita niistä jo entuudestaan kiinnostuneille ei käsitellä mitenkään uudessa tai ihmeellisessä valossa. Ilmastonmuutos ja yksilönvastuu sen edessä, feminismi, sukupuoli, sukupuoliroolit, kapitalismi ja pääoma on meille aiheita, joista ollaan luettu ennenkin, eivätkä nämä esseet tuoneet niihin keskusteluihin varsinaisesti mitään uutta. Tietysti jos aiheisiin ei ole ennestään perehtynyt, voivat tekstit varmasti olla hyvin valaiseviakin. Kuten aina hyvin kirjoitettuja esseitä lukiessa, näidenkin ajatukset saivat meidät vuoroin nyökyttelemään intohimoisesti, vuoroin pyörittelemään silmiämme. Me tykättiin erityisesti esseistä Etsivä löytää, Kuka minä olen? ja Iranilaisia kirjeitä -esseistä ja voidaankin suositella teosta lämpimästi, kunhan antaa itselleen luvan hyppiä sellaisten kohtien ohi, jotka ei just itselle nappaa! "Tyytyväisyys, mielenrauha ja paikoilleen juurtumisen autuus voivat kestää pitkään, mutta vain aikansa. Sitten tekee taas mieli lähteä" Tie, totuus ja kuolema; Silvia Hosseini, Gummerus, 2021

Oyinkan Braithwaiten Sisareni sarjamurhaaja on nopea lukujumit avaava lukukokemus. Se kertoo kahdesta todella erilaisesta sisaruksesta, joiden välillä on vahva yhteys. Tarina kerrotaan minäkertojan muodossa isosisko Koreden näkökulmasta, mutta tapahtumat pyörivät paljon hänen pikkusiskonsa Ayoolan ympärillä, jonka kauneutta Korede kadehtii. Korede toimii sairaanhoitajana ja tuntee suurta vastuuta siskostaan. Hän on valmis tekemään lähes mitä tahansa Ayoolan puolesta. “Minä menen siivouskomeroon hakemaan rättejä. Voisinpa pyyhkiä olemattomiin myös muistot.” Ayoola tekee töitä ommellen vaatteita. Hän luo omaa brändiään ja myy vaatteita netissä. Hän on sisaruksista rennompi, mutta heillä kummallakin on synkkä menneisyys, jolla osittain selitetään nykypäivän tapahtumia. Kirjassa tapahtuu murhia, mutta teos ei ole pelottava tai ahdistava. Tarinan kuvailu ei ole kovin syvällistä, joten murhat ja tapahtumat jäivät etäisemmiksi kun olimme alkuun kuvitelleet. “Ayoola, jos sinä joudut vankilaan.” “Vankilaan joutuvat vain syylliset.” “Ensinäkään tuo ei pidä paikkaansa. Toiseksi, sinähän olet tappanut ihmisen.” Lähes kaikkien meidän suljetun lukupiirin jäsenten mielestä kirja jäi vähän pintapuoliseksi eikä hahmoihin paneuduttu tarpeeksi, mutta suurin osa lukupiiristä kuitenkin nautti kirjan lukemisesta. Kappalejaot olivat todella lyhyitä ja se toi kirjaan novellimaisuutta, mikä tuntui toimivan kerronnan kannalta hyvin. Tästä syystä kirja olikin todella nopea lukukokemus. Tarinan pääidea on mielenkiintoinen ja olisikin ollut kiinnostavaa lukea teoksesta pidempi kirja, jossa päästäisiin syventymään henkilöhahmoihin kunnolla. Tämä lukukokemus toimi kuitenkin näinkin, lyhyehkönä mutta hyvänä! Sisareni sarjamurhaaja, Oyinkan Braithwaite, WSOY, 2020 Suomentanut Kaisa Kattelus Englanninkielinen alkuteos My Sister, the Serial Killer, 2018

Ayòbámi Adébáyòn esikoisteos Älä mene pois on vauhdikas romaani, josta ei puutu vauhdikkaita käänteitä tai suuria tunteita. Me luimme tämän suljetun lukupiirimme kanssa syksyllä 2021. Romaani kertoo Yejidesta ja Akinista, nigerialaisesta pariskunnasta 1980-1990-luvuilla. He elävät muuten mukavaa elämää, mutta pitkään jatkunut lapsettomuus tuottaa heille suurta onnettomuutta. “Minä vietin iltoja kylpyhuoneen peilin edessä tarkastelemalla vatsaani eri kulmista.” Molempien suvut painostavat pariskuntaa kokeilemaan erilaisia keinoja lapsettomuuden selättämiseen ja epätoivoisina pariskunta yrittääkin monia niistä. Kun lääketieteelliset hoidot eivät tepsi, tuodaan pariskunnan taloon toinen vaimo ilman Yejiden suostumusta. Akin on kuitenkin neuvoton oman äitinsä päätösten keskellä perheen vanhimpana poikana. Myös hän suree lapsettomuutta, mutta ei osaa ilmaista tunteitaan. Yejide yrittää kuitenkin keinolla millä hyvänsä tulla raskaaksi ennen toista vaimoa ja kiipeää lopulta korkealle vuorelle tapaamaan profeetta Joshia. Akinista tämä tuntuu kuitenkin turhanpäiväseltä ja hän huolestuu vaimonsa hyvinvoinnista. Vaikka teoksessa kuvataan suuria tunteita, vaikeita asioita ja raotetaan myös Nigerian poliittista tilannetta, oli moni meidän suljetusta lukupiiriläisistä nähnyt mielessään saippuaoopperan sitä lukiessa. Tarina lähtee vauhtiin heti ensimmäisistä sivuista eikä sen imu hellitä otettaan ennen takakantta. Jokaisen tapahtuman jälkeen tulee uusi koukku, joka vie lukijan yhä syvemmälle kertomukseen. Kaikki tuntuu olevan mahdotonta ja samalla mahdollista. Myös mielikuvat Yejidesta ja Akinista muuttuu läpi teoksen. “Syy siihen, miksi toimimme niin kuin toimimme, eivät ole aina niitä, jotka muut muistavat. Joskus minusta tuntuu, että hankimme lapsia, koska tahdomme jättää jälkeemme jonkun, joka voi kuoltuamme selittää maailmalle, keitä olimme.” Joidenkin lukupiiriläisten mielestä hahmot ja heidän motivaationsa jäivät etäisiksi ja monet sivuhahmot typistyivät karikatyyreiksi. Juonivetoisten kirjojen ystäviä tämä ei kuitenkaan haitannut. Teos on kirjoitettu minä-muotoon, mutta kertojan ääni vaihtelee Yejiden ja Akinin välillä. Alun kertojana toimii pääasiassa Yejide, mutta loppua kohden Akinin ääni voimistuu. Akinin äänen kautta päästään kuulemaan miehen ajatuksia lapsettomuudesta, mitä ehkä harvemmin kuulee. Älä mene pois, Ayòbámi Adébáyòn, Atena, 2018 Suomentanut Heli Naski Englanninkielinen alkuteos: Stay with me, 2017

Colson Whiteheadin vasta suomennettu Harlem Shuffle sijoittuu Harlemiin 1960-luvun alkupuolelle. Kirja kertoo Ray Carneysta, joka on harlemilainen aviomies, perheenisä ja “lainkuuliainen” huonekkalukauppias. Kaikkien muiden tapaan hänelläkin on pientä hämäräbisnestä laillisen yrityksen sivussa. “Carney teki myöd painokkaasti selväksi, miksi pelkäsi itsensä ja perheensä puolesta ja katui katkerasti sivubisneksensä paljastumista. Freddie puolestaan kertoi tarinan ryöstöstä.” Carneyn isä oli eläessään nimekäs varas. Ja tämän kautta Carneyllakin on joitakin yhteyksiä alamaailmaan. Isä kuitenkin toimii Carneylle lähinnä esimerkkinä miehestä, jollaiseksi ei itse haluaisi tulla. Yhtenä iltana Carneyn serkku Freddie ilmestyy Carneyn kaupalle ja vetää hänet mukaan suurempaan ryöstöön. Siitä lähtien Carneyn elämä lähtee suuntaan, joka on vähän vähemmän lainkuuliaista, kuin mitä hän tahtoisi itselleen myöntää. “Ehkä kaupunkia ei pyörittänytkään ruskeiden kirjekuorten liikuttelu vaan kauna ja kosto.” Teos on jaettu kolmeen osaan. Osien välillä hypätään aina muutaman vuoden yli seuraavaan merkitykselliseen hetkeen Carneyn ja koko Harlemin kaupunginosan tarinassa. Teoksessa kuvataankin paljon aikaa, johon se sijoittuu ja koko kaupunginosaa muutenkin. Mukana on historiaa ja hitaasti rakoilevan rotuerottelun vaikutuksia 1960-luvun Yhdysvalloissa. “Osta ostoksesi sieltä, missä saisit myös työskennellä” Kirjassa on paljon sivuhahmoja. Nimiä tulee ja menee ja näiden muistaminen tuntui ainakin meille lähes mahdottomalta. Päätimme olla kiinnittämättä jokaiseen nimeen liikaa huomiota ja antaa tarinan kuljettaa omalla painollaan. Meille Harlem Shufflen kuvaama maailma ja historia on aika vierasta, joten osa viittauksista ja merkityksistä meni meiltä varmasti ohi. Toisaalta kirja oli juuri tästä syystä myös mielenkiintoinen. Sen mukana pääsi sukeltamaan itselle täysin vieraaseen elämään: 1960-luvun Harlemin alamaailmaan ja sen tunnelmiin. Toukokuun alussa järjestettävillä Helsinki-Lit -käännöskirjallisuudenfestivaaleilla oli vieraana Colson Whitehead puhumassa tuotannostaan, hän mainitsi, että Harlem Shuffle on mahdollisesti saamassa jatkoa. Hän tykästyi hahmoihin ja miljööseen, ja haluaisi päästä jatkamaan niiden kirjoittamista. Whiteheadin aikaisemmat teokset ovat myös selkeästi synkempiä kuin tämä uusin kirja ja hän sanoikin keskustelussa, että hän tykkää hyppiä genrestä toiseen. Saa siis nähdä mitä muuta häneltä vielä pääsemme lukemaan. Harlem Shuffle, Colson Whitehead, Otava, 2022 Suomentanut Markku Päkkilä Englanninkielinen alkuteos: Harlem Shuffle, 2021

Minna Salamin Aistien viisaus on laaja teos, joka keskittyy mustaan feminismiin ja sen ympärille. Tekstistä näkee, että Salami on paljon käsitellyt aihetta. Teos on jaettu kappaleisiin, joissa jokaisessa on selkeä aihe. Vapautumisesta, Dekolonisaatiosta, Mustasta, Naiseudesta, Sisaruudesta ja niin edelleen. Salami porautuu aiheisiin paljolti omien kokemustensa kautta, mutta liittää ne hienosti suurempaan kokonaisuuteen käyttäen apuna populaarikulttuuria, kirjallisuutta ja merkittäviä tapahtumia maailmalla. Salami nostaa esimerkiksi Lauryn Hillin Unplugget - albumin vuodelta 2001, jolla käsitellään järjestelmällistä rotusyrjintää ja musiikkiteollisuuden manipulatiivisuutta sekä useampia Bell Hooksin ja Toni Morrisonin kirjoituksia. Hän tuo teokseen myös paljon historiaa: miten eri liikkeet tai valta-asemat ovat alkaneet ja mitä vaikutuksia niillä on ollut europatriarkaaliseen maailmaan tai sen hiljattaiseen luhistumiseen. Salami puhuu paljon afrikkalaisesta mytologiasta ja vanhoista taruista, joiden kautta hän käsittelee naisten asemaa, etenkin mustien naisten asemaa, maailmassa. Kuinka Indigonsininen sai alkunsa tarujen mukaan ja miksi se afrikassa liitetään vahvasti naiseuteen toisin kuin nyky-yhteiskunnassa maailmanlaajuisesti. Tämän kiinnostavan tarinan kautta kirjan kansikin on varmasti osittain saanut ilmeensä. “Pelkästään se, että ilmaisee identiteetikseen musta nainen - tai lesbo; tai muslimi; tai musta lesbomuslimi - tarkoittaa aseisiin tarttumista ja poliittiseen kamppailuun käymistä.” Salami käsittelee paljon henkilökohtaisia aiheita. Kirjan loppupuolella hän kertoo yksityiskohtaisesti oman raiskaustapauksensa ja sitä kautta jatkaa keskustelua yleisellä tasolla naisten turvattomuudesta maailmalla. Paikoittain teksti on siis todella rankkaa luettavaa ja vaatii tietynlaisen mielentilan. Vähän yli kahteensataan sivuun Salami on saanut luotua todella laajan ja yksityiskohtaisen kokonaisuuden. Äänikirjana kuunneltuna se välillä tuntui liian isolta palalta vaikka teksti kulkeekin sujuvasti. Lukiessa yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan lähemmin. Aistien viisaus on kuitenkin teos, jonka voi mieluusti lukea tai kuunnella useampaan otteeseen hyppien kappaleesta toiseen ja keskittyen tarkemmin aina eri kohtiin teoksessa. Aistien Viisaus, Minna Salami, S & S, 2020 Suomentanut Sini Linteri Englanninkielinen alkuteos: Sensuous Knowledge, 2019

Pitkästä aikaa päädyimme lukemaan meidän suljetun lukupiirimme kanssa esseitä Zadie Smithin Feel free esseekokoelman muodossa! Feel free on julkaistu englanniksi vuonna 2018, eikä sitä valitettavasti ole käännetty suomeksi. Kokoelma sisältää Zadie Smithin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistuja esseitä, puheita ja muita kirjoituksia, jotka on koottu yhteen päälle 400 sivuiseen kokoelmaan. Me päätimme jo heti teosta valitessa, ettemme edes yritä lukea koko teosta, vaan luemme kirjoituksia sieltä täältä oman fiiliksen mukaan, ja tapaamisessa keskustelemme niistä esseistä, jotka satuimme lukemaan. Kokoelmassa ei ole suoranaista selkeää punaista lankaa, mutta esseet on jaettu osioihin niiden aiheiden mukaan; Part I: In the world, Part II: In the audience, Part III: In the gallery ja niin edelleen. Esseet ovat kokonaisuudessaan suhteellisen lyhyitä ja nopealukuisia. Moni luki esseitä sieltä täältä, mikä tuntui toimivan hyvin. Esseet olivat niin erilaisia keskenään, ettei niiden lukemisjärjestyksellä tuntunut olevan väliä. “Writing exists (for me) at the intersection of three precarious, uncertain elements: language, the world, the self.” Tykkäsimme kaikki Feel free esseekokoelmasta ja moni päättikin pitää kirjan lainassa vielä jonkin aikaa ja jatkaa esseiden lukemista lukupiirin jälkeenkin. Kenellekään ei ollut tullut vastaan mitään yksittäistä tajunnan räjäyttävää esseetä, mutta pääasiassa kaikki esseet tuntuivat pitävän lukijan hyvin otteessaan. Meet Justin Bieber! oli monen mieleen. Siinä käsiteltiin muun muassa sitä, onko oikeasti tavannut megajulkkiksen, jos hänet on kohdannut julkkistapaamisessa. Myös Fences: A Brexit Diary oli jäänyt useamman mieleen mielenkiintoisten ajatustensa vuoksi. Notes on NW haluamme lukea vielä tulevaisuudessa, koska syksyllä luimme Smithin kirjan NW/Risteymiä ja meidän mielestämme olisi kiva saada joitakin vastauksia kirjan tapahtumiin liittyen. “I`m not on Twitter but quite often I find myself thinking of Justin Bieber.” Feel free on kuitenkin kiinnostava kokoelma Smithin teksteistä, esseistä ja haastatteluista hyvin tiiviistettynä yksien kansien väliin. Feel free, Zadie Smith, 2018

Chinua Acheben klassikko Kaikki hajoaa sijoittuu 1890-luvun Nigeriaan ja on satumainen kertomus itsenäisestä kylästä ja kylän miehestä, joiden tasapaino yhtenä päivänä järkkyy ja lopulta hajoaa täysin. “Minä pelkään teidän puolestanne, minä pelkään klaanin puolesta.” Hän käänsi katseensa takaisin Okonkwoon ja sanoi: “Kiitos kun kutsuit meidät.” Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja pisin osa kuvaa tasapainon aikaa esitellen lukijalle kyläläisten elämää ja tapahtumia. Se rakentaa saduille ominaisella tyylillä kuvan toimivasta yhteisöstä tapoineen ja perinteineen vain tuhotakseen sen koskettavasti toisessa ja kolmannessa osassa. Kirjan päähenkilönä toimii Okonkwo, kylässä arvostusta kerännyt mies, jonka elämä ja tavoitteet on vahvasti kietoutuneet kylän menestykseen ja tapahtumiin. Vaikka päähenkilö on tarinallisesti selkeä, kirja kuvaa laajemmin kylää ja Igbo-klaania. Se tarjoilee kattavan kuvan klaanin toimintatavoista, uskonnoista, uskomuksista, arvorakenteista ja perhe-elämästä. “Se voimistui ja vaimeni tuulen mukana - rauhallinen tanssahteleva rytmi jostakin kaukaisesta klaanista. “Se on ozo-tanssi”, miehet totesivat. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa mistä suunnasta se kuului. Jotkut sanoivat Ezimilistä, toiset Abamesta tai Anintasta. He kiistelivät siitä jonkin aikaa ja vaikenivat jälleen tuulen milloin voimistaessa milloin vaimentaessa huojuvaa tanssirytmiä. Jossakin joku otti vastaan klaaninsa uuden arvonimen rumpujen jymistessä ja koko kylän juhliessa.” Kylän ja sen asukkaiden kuvaus on kaunista ja tarunomaista. Se sisältää mystiikkaa, jännitystä ja suuria tunteita. Vaikka kertoja tuntuu ulkopuoliselta ja kuvaa henkilöiden sisäistä maailmaa niukasti, on kirjailija saanut luotua uskottavia ja monisyisiä hahmoja. “Minulleko sinä huusit?” Ekwefi huikkasi vastaan. Sillä tavalla igbot vastasivat ulkoa kuuluviin kutsuihin. He eivät milloinkaan vastanneet kyllä pelätessään että kutsuja oli paha henki. Kirjan lopussa tapahtumien tahti kiihtyy ja kertomus saa aivan uusia elementtejä. Valkoinen mies saapuu Nigeriaan ja loppu onkin kirjaimellisesti historiaa. Meille jäi mieleen lopun mielenkiintoinen keskustelu kahden eri uskontokunnan edustajan välillä sekä tietysti tunnekuohut, joihin tuhoavat muutostuulet tempaisivat lukijan. Voimme lämpimästi suositella tätä klassikkoa! Kaikki hajoaa, Chinua Achebe, Basam Books, 2014 Suomentanut Heikki Salojärvi Englanninkielinen alkuteos: Things fall apart, 1958

Ranya ElRamlyn Auringon asema on tarina tytöstä kahden kulttuurin välillä. Kertomus siitä kuinka hänen vanhempansa tapasivat ja miten he yhdistivät kulttuurit perheen avulla yhdeksi kokonaisuudeksi, egyptiläinen isä Ismael ja suomalainen äiti Anu. “Minun äitini käänsi kasvonsa aurinkoon. Kun hän sulki silmänsä, oli kuin mitään ei olisi sittenkään ollut.” Tarinan kertojana toimii perheen lapsi. Hän puhuu isästä ja äidistä, heidän tavoistaan ja tottumuksistaan, eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista. ElRamly kirjoittaa mukavan rauhallisesti. Kirjassa ei tarvitse olla suuria koukutuksia vaan voi kuvata vain elämää kaikessa rauhassa. Lapsen tuntemuksia vanhempien välillä, vanhemmista. Tarina etenee rauhallisesti ja omalla painollaan. Vanhempien välistä kinaa ja suuriakaan erimielisyyksiä ei kuvata ahdistavaan tyyliin vaan osana elämää ja siihen kuuluvaa dialogia. Kerronta on runomaista ja soljuu eteenpäin palaten aina saman teeman ympärille eli siihen, kuinka kertojan vanhemmat, Ismael ja Anu, tapasivat toisensa. “Silloin kuin minun isäni näki minun äitini ensimmäistä kertaa, hän ajatteli: tuo ei ole nainen, tuo on enkeli.” Lukukokemus oli unenomainen ja rauhallinen. Hetki kesti päästä mukaan kerronnan muotoon, mutta nautin teoksesta. Tämä on sopiva kirja luettavaksi keskellä kesää rantakalliolla löhöillen. Mukavaa vaihtelua hektiseen arkeen ja vaihteeksi vain arkista kuvailua. Auringon asema, Ranya ElRamly, Otava, 2002