Nura Farahin Lumimaa ei ole ihan sitä meidän ensisijaista kohdekirjallisuuttamme, sillä se kertoo maahan muuttaneiden ja Suomessa asuvien POC-tyyppien kohtaamasta rasismista ja muista vaikeuksista. Suomalaiset POC-kirjailijat kuitenkin aina kiinnostavat ihan erityisesti ja meillä on Nura Farahista kirjailijana positiivinen kuva aikaisempien teosten pohjalta, joten tartuimme tähän.
Kirja tosiaan on luvatun mukaisesti pätkiä maahan muuttaneiden tyyppien kohtaamista vaikeuksista Suomessa ja maailmalla. Novelleissa on erilaisia päähenkilöitä eri elämäntilanteissa. Osa on lukiossa, osa perheellisiä. Joku yrittää yhdessä tarinassa baariin ystäviensä kanssa, toinen osallistuu vanhojen tansseihin ilman perheensä lupaa. Osa teoksen kuvaamista hetkistä on todella arkisia ja samaistuttavia, osa etäisempiä, ainakin meidän elämiin verraten.
"Vihainen rouva pysähtyi katsomaan heitä paheksuen. `Taas nuoriso riehuu täällä`,
hän tiuskaisi, kun he pyyhälsivät ohi. Rouvan sanat lämmittivät Abdirahmania, saivat hänet itsevarmaksi. Rouva sanoi nuoriso eikä taas yksi somali riehumassa.”
Vaikka hahmoja löytyikin ns. laidasta laitaan, oli kaikilla sama selviytymiskeino rasismin kohtaamiseen: alistuminen, itsensä kutistaminen ja kaiken sietäminen hiljaa. Esimerkiksi omassa kaveriporukassakin moni sietää todella rasistisia kommentteja ja joidenkin tarinoiden hahmot ihastuu valkoisiin tyyppeihin, jotka eivät edes kohtele heitä kovinkaan hyvin. Tämä alkoi tympiä nopeasti.
Lähes kaikissa novelleissa tuntui ainoana pointtina olevan päähenkilön kohtaama rasismi ja vaikeudet, emmekä me onnistuneet löytämään monista novelleista muita teemoja tai ilonpilkahduksia. Loppupäässä kokoelmaa teemoiksi nousevat kuitenkin myös uskonto, seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö.
Teoksen kieli on sujuvaa, novellit lyhyitä ja asetelmat kiinnostavia, ja me luimmekin helposti useammankin tarinan putkeen. Aiheet ovat tietysti raskaita ja jossain vaiheessa aloimmekin kaipaamaan jotakin muuta rasismikärsimyksen rinnalle.
Uskomme, että kokoelma voi toimia joillekin hyvänä vertaistukena. Onhan teoksessa kuvattu monille hyvin todellisia kokemuksia Suomessa. Kuitenkin kun kyse oli niin monista eri päähenkilöistä, olisimme kaivanneet myös erilaisia selviytymiskeinoja ja suhtautumistapoja alistumisen ja sietämisen joukkoon. Ehkä joku olisikin alistumisen sijaan voinut suuttua kokemastaan rasismista näkyvästi. Mitä siitä olisi seurannut?
Aracelis on aikaisemmin lukenut Nura Farahin Aurinkotyttö romaanin, ja se teki häneen silloin vaikutuksen. Jäämmekin seuraamaan mielenkiinnolla, mitä kirjailijalta tulee seuraavaksi. Sillä vaikka tässä teoksessa oli meidän makuun turhan paljon kärsimystä, on Nura Farahin tapa rakentaa tarinoita ilmavan koskettava.
Lumimaa, Nura Farah, Otava, 2022