Jamaica Kincaidin Lucy kertoo 19-vuotiaasta antigualaisesta tytöstä, joka on lähtenyt au pairiksi Yhdysvaltoihin vieraaseen perheeseen kauas kodistaan ja omasta perheestään. Teos on rehellinen, tarkkanäköinen ja käsinkosketeltavan tuntuva kokemus teini-ikään kuuluvista asioista ja ajatuksista.
“Joitain asioita ei pääse pakoon,
mutta usein ainakin joksikin aikaa riittää ihan hyvin,
että edes yrittää.”
Kirja keskittyy paljon Lucyn ja kahden äitihahmon suhteisiin. Isäntäperheen äidin, Mariahin, kanssa Lucylle syntyy jännitteinen, mutta rakkaudellinen suhde, jota Lucy paljon vertaa suhteeseen oman äitinsä kanssa Antiguassa. Etenkin Lucyn ja Mariahin suhdetta oli kiva seurata. Näiden kahden välillä yllättävän paljon sanotaan ääneen, mutta vieläkin enemmän jätetään sanomatta.
"Mariah ei tuntunut huomaavan itsensä ja muiden ruokailijoiden samankaltaisuutta
tai sitä, mitä samaa minussa ja tarjoilijoissa oli. Hän käyttäytyi tavalliseen tapaansa
eli niin, että maailma oli pyöreä ja siitä vallitsi täysi yksimielisyys, vaikka minä tiesin, että maailma oli litteä ja jos menisin sen reunalle, putoaisin."
Tarinan keskiössä on Lucy, joka etsii itseään maailmassa, jossa moni asia on niin väärin. Isäntäperheen tarina jää kirjassa taka-alalle, vaikka heidänkin välistä draamaa puidaan jonkin verran, etenkin Lucyn näkökulmasta. Kirjassa kuvataan myös Lucyn muita suhteita: ystävyksiä ja rakastajia. Teinin mieskuva on kuitenkin armoton. Joukossa on myös takaumia Lucyn kotimaahan ja omaan perheeseen sekä menneisyyteen, jonka päällä pysyy pitkään jonkinlainen mystisyyden verho. Menneisyydestä annetaan vain pieniä palasia, jotka jättivät miettimään, mitä emme vielä tiedä.
Lucyn hahmo on viehättävän suorapuheinen ja älykäs. Kieli, ja etenkin dialogi, on romaanissa muutenkin riemastuttavaa: osuvia kielikuvia ja tuntuvia vertauksia. Kirjassa ei lopulta paljoakaan tapahdu ja oli ihana vain uppoutua hahmoihin ja Lucyn ajatuksiin. Hahmot tuntuvat aidoilta ja uskottavilta. Kincaid kuvaa osuvasti rakkautta, rakkaudettomuutta, seksiä, seksuaalisuutta, vihaa, ulkopuolisuuden kokemusta, pelkoa, katkeruutta ja kumppanuutta.
“Puiden alla oli monia, monia keltaisia kukkia, jotka olivat leluteekuppien tai keijuhameiden kokoisia ja muotoisia. Ne näyttivät samanaikaisesti syötäviltä ja päälle puettavilta, ne olivat kauniita, ne olivat yksinkertaisia, näytti kuin ne olisi tehty pyyhkimään pois monimutkainen ja tarpeeton ajatus. En tiennyt mitä kukkia ne olivat, ja minulle oli arvoitus, miksi halusin tappaa ne.”
Lucy-kirjan sanotaan olevan itsenäinen jatko-osa Jamaica Kincaidin esikoisromaanille Annie Johnille, mutta me molemmat luimme teokset niin sanotusti väärinpäin. Aloitimme tästä ja luimme vasta sen jälkeen Annie Johnin, joka keskittyy kuvaamaan päähenkilön elämää Antiguassa ennen poismuuttoa. Lucyn voi kuitenkin hyvin lukea itsenäisenä teoksena.
Tässä kirjassa on vain 171 sivua ja se on vähän yli neljä tuntia äänikirjana. Teoksessa on kuitenkin niin paljon sisältöä, että sen luettua oli vaikea uskoa sivumäärää todeksi. Kincaid sanoo yhdessä lauseessa niin paljon, että välillä lukeminen piti pysäyttää hetkeksi ja jäädä miettimään sen sisältöä. Teksti on todella sujuvaa ja tuntuu että kappaleissa sanotaan juuri sen verran kuin tarvitseekin. Meiltä aina välillä kysellään hyviä lyhyitä kirjoja. Tässä on siis yksi erinomainen vinkki.
Lucy, Jamaica Kincaid, S&S, 2023
Suomentanut Helka Sivill
Englanninkielinen alkuteos: Lucy, 1990