HAKU

Pikku avokadon tarina on lyhyt ja yksinkertainen kertomus Laurasta, isä Juliosta ja avokadonsiemenestä. Lounaalla Laura syö todella hyvää avokadoa ja isä Julio keksii, että avokadon siemenen voisi idättää ja kasvattaa puuksi. Laura innostuu ajatuksesta ja tarinan aikana seuraamme avokadopuun kasvattamiseen liittyviä erilaisia tunteita ja velvollisuuksia. “Muutaman päivän kuluttua Laura yllättyi nähdessään vihreän oksan, joka oli alkanut nousta siemenen sydämestä.” Tarinan myötä myös lukija oppii, mitä avokadopuun kasvattaminen siemenestä asti vaatii. Ensin se idätetään vesilasissa ja myöhemmin istutetaan pihalle multaan. Avokado on ollut Suomessakin suosittu sisäkasvina, joten alun idättämisen ohjeet sopivat hyvin tännekin ja vaikka kokeiltavaksi lapsen kanssa. Kasvin kasvattamiseen liittyy sitoutumista ja velvollisuuksia hoitaa sitä säännöllisesti. Samalla kasviin latautuu tiettyjä odotuksia ja kiintymyksen tunteita, joita kasvin epävarma kasvu koettelee. Laura käy läpi menettämisen tunteita kasvin sairastuessa. Kaikista eniten hidas kasvu vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Lauran tunteet tuntuvat aidoilta tekstin ja kuvien henkiin herättäminä. “Ollaan kärsivällisiä. Muistatko, kuinka pikkuruinen siemen alun perin oli? Ja nyt se on jo pieni puu, melkein sinun pituisesi.” Loppu tuntui hieman yhtäkkiseltä ja Téri olisi kaivannut jonkinlaisen yhteenvedon. Ikäsuositus 6+ yllätti meidät, kun lukiessa tuntui, että teos saattaisi olla suunnattu nuoremmilekin. Pikku avokadon tarina, Sergio Augusto Sánchez, Aviador, 2022 Kuvitus Manuel García Plata Suomentanut Sofia perhomaa Espanjankielinen alkuteos: La historia verde, 2019

Aamupalaporukan tutkimukset saa jatkoa. 12-vuotias Marcus on mukana Aamupalaetsivissä eli APEssa, joka selvitti ensimmäisessä kirjassa aidan takana lymyävän pedon henkilöllisyyden. Kurkkaa tästä ensimmäisen osan, eli Peto aidan takana kirjan arvio. APElla on ollut viime aikoina huonoa tuuria ja heille annetut mysteerit ovat jääneet selvittämättä. Marcusta jännittää, että heidän kerhonsa hajoaa ja hän menettää uudet ystävänsä. Asiaa ei auta yhtään se, että Sanomalehtikerho on vienyt heidän selvittämättömät tapauksensa ja ratkaissut ne. “‘Uusia tapauksia ei kohta enää tule, se tässä on ongelma!’ Marcus ärähti. ‘Jos toiset alkavat uskoa, ettemme osaa ratkaista tapauksia, he eivät enää tuo meille sellaisia.’” Kun koripallojoukkueen kapteeni tulee pyytämään apua APE:lta koripallojoukkuetta vainoavan kirouksen selvittämiseen, Marcus näkee heidän viimeisen tilaisuutensa koittaneen. Kirouksella on suora yhteys koripallojoukkueen menestykseen ja sen ratkaisemalla Aamupalaetsivät voisivat saada maineensa takaisin. Mystinen varjohahmo on näyttäynynyt pelaajille koulun liikuntasalissa, eikä joukkue uskalla treenata enää koululla iltaisin. APE ryhtyy selvittämään tapausta, mutta johtolankoja on vaikea löytää ja tapauksessa on muutenkin paljon mutkia matkassa. Myös Sanomalehtiporukka kilpailee APEn kanssa tapauksen selvittämisestä. “‘Oli miten oli, me näimme jotakin ja se oli luultavasti sama otus, jonka Georginakin näki’, Lise sanoi ja huokaisi. ‘Tehän näitte korisjoukkueen harjoittelemassa – jos he pelaavat sillä lailla ensi viikon turnauksessa, heistä TEHDÄÄN SELVÄÄ. Meidän on pakko auttaa.” Tämä osa oli vielä parempi kuin ensimmäinen. Kirjoissa on paljon samankaltaisuuksia, mutta Riivaaja koulussa on tarinana moniulotteisempi ja sisältää vielä enemmän yllätyksiä kuin Peto aidan takana. Myös samaa jännitystä ja ihmissuhteisiin liittyviä pulmia löytyy. Mikäli pidit ensimmäisestä osasta, pidät varmasti tästäkin. Térin mielestä tarina olisi voinut olla suoraviivaisempi ja joissain kohdissa toisto oli häirinnyt. Araceliksen mielestä tarina taas tuntui johdonmukaiselta ja toisto tuntui teemojen selkeältä kuljetukselta alusta loppuun. Kirjassa onkin selkeä ja tärkeä opetus avunpyytämisestä, jota rakennetaan alusta alkaen. Teos kulkee meidän molempien mielestä kuitenkin hyvin ja teksti on helppolukuista. Lukiessa kertomus näkyi mielessä lähes elokuvamaisena havainnollistavien kuvien ja elävästi kirjoitetun tekstin johdosta. Me naureskelimme kirjaa lukiessa hauskille sattumuksille ja haukoimme henkeä käännöksille ja yllätyksille, joita emme osanneet odottaa. “Kaikki mitä teemme nyt, on vaarallista. Ensiksi rehtori kielsi toimintamme, ja nyt meidät on vielä kirottu”, Stacey naureskeli.” Tähän osaan on myös tuotu lukeminen kivasti osaksi tarinaa. Marcuksella on tärkeitä lukuhetkiä oman äitinsä kanssa viikottain ja selviää, että muutkin kirjan hahmot ovat kiinnostuneita lukemisesta. Oli hauska kuulla, minkälaista kirjallisuutta ystävykset lukevat. Mysteerin lisäksi romaanissa kuvataan tavallista koululaisten arkea ja esimerkiksi rehtorin kanssa asioiden selvittämistä. Kuvituksissa ja hahmoissa on kivaa vaivatonta representaatiota ja voimme ehdottomasti suositella tätä kirjasarjaa kaikille yli kahdeksan vuotiaille. Riivaaja koulussa – Aamupalaporukan tutkimukset 2, Marcus Rashford & Alex Falase-Koya, Hertta, 2024 Kuvitus Marta Kissi Suomentanut Mika Kivimäki Englanninkielinen alkuteos: The Breakfast Club Adventures 2: The Ghoul in the School, 2023

Bruno Zambrano on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Bruno on myös osa POC-lukupiirin suljettua lukupiiriä, jonka arvioista voi nauttia kuukausittain nettisivuillamme ja somessa. N. K. Jemisinin ja bell hooksin kirjat ovat saaneet minut ymmärtämään paremmin rakkautta sekä sen välittämisen ja vastaanottamisen vaikeutta miehenä. bell hooks on avannut taidokkaasti, mitä rajoituksia ja haasteita liittyy usein miehenä olemiseen ja N. K. Jemisin on romaanissaan näyttänyt, miltä hellivä rakkaus voi kahden miehen välillä parhaimmillaan näyttää. Nämä ovat auttaneet henkilökohtaisesti pohtimaan, mitä miehenä oleminen minulle on ja mitä se voisi olla. bell hooksin vuonna 2004 julkaisema teos, The will to change, Men, Masculinity and Love, auttoi minua pohtimaan omaa suhdettani maskuliinisuuteen ja miehenä olemiseen. Suomennos kirjasta julkaistiin 2020 Mies tahtoo muuttua. Luin kirjan suomennoksena ensimmäistä kertaa 2021 keväällä. bell hooksin teksti on edelleen ajankohtainen, vaikka sen ensi julkaisusta on kulunut jo melkein kaksi vuosikymmentä. Hänen kuvaamansa patriarkaalisen maskuliinisuuden piirteet ovat itselleni tunnistettavia. Kirjan ydin tulee esille teoksen ensimmäisen kappaleen lopussa. ”Mies tahtoo muuttua on uhrilahja, jonka tuon juhlaan, jossa miestä vaaditaan takaisin ja minuus saadaan takaisin, miehille saadaan emotionaalinen oikeus rakastaa ja tulla rakastetuiksi. Naiset ovat uskoneet, että voisimme pelastaa miehet elämässämme antamalla heille rakkautta, että tämä rakkaus toimisi lääkkeenä kaikkiin haavoihin, joita toksiset hyökkäykset heidän tunnejärjestelmäänsä vastaan ovat aiheuttaneet, emotionaaliset sydänkohtaukset, joita he kokevat joka päivä. Naiset voivat jakaa tämän parantumisprosessin. Voimme ohjata, neuvoa, tarkkailla, jakaa informaatiota ja taitoja, mutta emme voi tehdä poikien ja miesten puolesta sitä mikä heidän täytyy tehdä itse. Rakkautemme auttaa, mutta se yksin ei pelasta poikia ja miehiä. Viime kädessä pojat ja miehet pelastavat itsensä, kun he oppivat rakastamisen taidon.” Teoksen myötä, kiinnitin huomioita siihen, miten vaikea omassa elämässä on ollut luoda läheisiä ja herkkiä suhteita muiden miesten kanssa. Kuten bell hooks tuo esille kirjassaan, miehissä on helposti jotain pelottavaa ja vaikeasti lähestyttävää, ja tämä pelko koskee myös miehiä itsejään. bell hooks pääsee tekstissään syvälle toksisen maskuliinisuuden olemukseen, miesten rakkauteen ja sen puutteeseen. Hän herättää tarkastelemaan miesten kokemusta avoimin silmin ja kriittisesti yhteiskuntaa, joka muovaa miehiä tietynlaiseen muottiin. Hän erittelee taidokkaasti toksisen maskuliinisuuden piirteitä ja siihen johtavia ajatusmalleja. Tämä on auttanut reflektoimaan omaa identiteettiäni miehenä ja siihen liittyviä käyttäytymismalleja. Lukiessani reflektoin, miten tämä pätee omaan elämääni: Miksi en osaa täysin tukeutua muihin miehiin elämässäni? Miksi haavoittuvuuden näyttäminen on etenkin vaikeaa miesten keskuudessa? Miten vaikeaa on näyttää ja myöntää, että sattuu? Mikä synnyttää ja ylläpitää tätä syvää pelkoa tulla nähdyksi heikkona? Unelmointi paremmasta ja toisenlaisten todellisuuksien hahmottaminen on kuitenkin yhtä tärkeää kuin ongelmakohtien ymmärtäminen ja erottelu. Lukiessani N. K. Jemisinin Broken Earth trilogian ensimmäistä osaa oli voimauttavaa nähdä minkälaista miesten välinen rakkaus voi parhaimmillaan olla. Kirjassa käsitellään kauniisti ja uskottavasti rakkautta polyamorisessa suhteessa. Mieleeni on jäänyt etenkin kirjassa esiintyvä kahden miehen välinen rakkaus, joka on hellivää ja huolehtivaa. Kirjassa Innon ja Alabaster ovat vasta tutustuneet, ja silti aina niin vahvana esiintyvä Alabaster voi murtua täysin Innonin edessä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Innon pitää hänestä huolta ja lohduttaa läpi yön. On kaunista nähdä tällaista rakkautta ja huolenpitoa kuvattavan kahden miehen välillä. Mies voi murtua täysin jäämättä silti yksin surunsa kanssa. Se antaa uskoa siihen, minkälaista rakkautta ja hellyyttä voi miesten välillä vallita. On mielenkiintoista, miten lukemalla voi hahmottaa paremmin itseään miehenä ja oivaltaa oman elämän ongelmakohtia. Samalla on myös ihanaa ja voimauttavaa lukea toisenlaisesta, parantavasta rakkaudesta miesten välillä. BRUNO ZAMBRANON KIRJAVINKKI Kolmen kappaleen probleema - Liu Cixin Tajunnan räjäyttävä tieteiskirja, jonka maaliskuussa julkaistavaa televisiosarjaa odotan innolla.

Sisunin maailma sijoittuu Shim Sisunin kuolemanjälkeiseen aikaan. Sisun oli voimakas nainen, taiteilija, kirjailija, äiti ja isoäiti. Hän lähti pakon edessä nuorena Etelä-Koreasta ja muutti Havaijille. Sisun pääsi osaksi taidemaailmaa ja oli muutenkin vaikuttava henkilö modernina naisena ja naisten aseman puolestapuhujana. Hänellä oli neljä lasta kahdesta liitosta ja kuusi lastenlasta. “Vanhin tytär oli perinyt äidin peräänantamattoman luonteen. Muut yrittivät periaatteen vuoksi vielä vastustaa, mutta kaikki tiesivät että lopulta Myunghye saisi tahtonsa läpi.” Sisun ei halunnut muistojuhlia kuolemansa jälkeen Korealaisten perinteiden mukaan. Hänen suuri perheensä päättää kuitenkin suunnata Havaijille muistamaan Sisunia, kun hänen kuolemastaan on kulunut kymmenen vuotta. Perheen tarkoitus on mennä viettämään aikaa yhdessä paikkaan, jossa Sisun on asunut, ja samalla tutustua Havaijiin, sen kulttuuriin ja maisemiin. Sisunin lapset ja lapsenlapset hajaantuvat saarella touhuamaan omiaan, osa kiertelee museoita tai tarkkailee saaren lintuja ja toiset taas innostuvat sukelluksesta ja surffauksesta. “Kun käyn luennoimassa, monet vanhemmat kysyvät minulta saman kysymyksen: Lapseni haluaa taiteilijaksi. Mitä minun pitäisi tehdä? He näyttävät ajattelevan, että minulla olisi syvällinen vastaus, kun kerran olen itse ollut taiteilija ja kirjailija.” Teoksen jokainen kappale alkaa otteella Shim Sisunin kirjoittamista kirjoista tai hänestä tehdyistä lehtihaastattaeluista, joissa avataan Sisunin elämää. Muuten teksti pyörii muun perheen keskustelujen ympärillä, muisteluilla siitä, millainen Sisun oli ja miten esimerkiksi hänen ammattinsa taidemaailmassa on muovannut muun perheen ammatinvalintoja. Opiskelen itse museoalaa ja oli kiinnostava lukea viittauksista siihen. Sisunin perheessä on paljon eri taiteenalojen tekijöitä, muun muassa konservaattori, kuvanveistäjä ja maalari. Teoksessa käsitellään myös taidemaailman valtarakenteita ja muita hankalampia aiheita, kuten Korean väkivaltaista historiaa, Sisunin kotikylän joukkomurhaa ja patriarkaattia. “Ihmiset kysyvät miksi teksteissäni huokuu kuolema. Kuka on kuollut, he kyselevät uteliaina ja odottavat jotain kiinnostavaa kirjallista vastausta. En ole voinut puhua verilöylystä. Olen sanonut, että rakastettuni kuoli. Sanonut, että hän kuoli nuorena ja traagisen kauniisti – koska tiesin, että sen ihmiset halusivat kuulla.” Kirjassa on muutenkin paljon pohdintaa yhteiskunnasta ja sisarusten välisistä suhteista. Perheen keskustelut olivat parasta antia kirjassa ja viihdyin hyvin niitä lukiessa. Teos kulki hyvin ja sujuvasti eteenpäin. Oli ihana myös matkata kirjan sivuilla hetkeksi lomalle Havaijin lämpöön ja aaltojen äärelle. Hahmoja tässä kirjassa on paljon ja alkuun kuunnellessa kirjaa nimet menivät jatkuvasti sekaisin. Etenkin kun osa Sisunin lapsien nimistä on todella samankaltaisia keskenään. Lopussa vaihdoin lukemaan painettua kirjaa äänikirjan sijaan ja tämän teoksen kohdalla se tuntui olevan itselleni huomattavasti parempi vaihtoehto. Kirjan ensimmäisiltä sivuilta löytyy myös selkeä sukupuu, josta pääsee tarkistamaan, mikä asema kenelläkin on perheessä. Sisunin maailma, Chung Serang, WSOY, 2023 Suomentanut Janne Tynkkynen ja Riina Vuokko Koreankielinen alkuteos: Siseoneurobuteo, 2020

POC-lukupiirin perustajat ja ylläpitäjät olemme me, Aracelis ja Téri. Meidän esittelyt löytyvät nettisivujen Meistä-osiosta. Meihin kahteen on myös päässyt tutustumaan julkaisujemme ja kirja-arvioidemme kautta jo useamman vuoden ajan. Kerran kuukaudessa me kuitenkin julkaisemme suljetun lukupiirimme kirja-arvion, jossa kuuluu myös seitsemän muun POC-lukijan ääni. Tänään haluamme esitellä heidät. Vuonna 2020 kaikki alkoi POC-lukupiiristä, joka oli harrastus. Lukupiiriin sai liittyä kuka tahansa halukas ja me etsimme siihen jäseniä erityisesti Helsingin yliopistolla toimivan Students of colour opiskelijajärjestön viestikanavista. Ensimmäisten kuukausien aikana lukupiiriporukka vakiintui ja siihen ei olla sittemmin otettu uusia jäseniä. Vakiintunut yhdeksän henkilön porukka on lukenut kuukausittain yhden kirjan, josta on sitten keskusteltu lukupiiritapaamisessa. Tapaamisissa käytyjen keskustelujen pohjalta me, Aracelis ja Téri, kirjoitamme arvion luetusta teoksesta Instagramiin sekä tänne nettisivuille. Kolmen ja puolen vuoden aikana osa on toisinaan ottanut taukoa lukupiiristä ja kukaan meistä ei ole lukenut aivan kaikkia lukupiiriin valittuja kirjoja (paitsi ehkä Téri ja Aminta). Arvioissa kuuluu aina kuitenkin jonkinlaisen kokoonpanon äänet seuraavista henkilöistä: Yoandy "Helou, oon Yoandy Jimeno, 24v. taiteilija Itä-Helsingistä. Työskentelen näyttelijänä, muusikkona ja tanssijana sekä tällä hetkellä ohjaan näytelmää osana Nuori Näyttämö-hanketta. Mun vanhemmat luki mulle paljon runoja ja satuja. 4-vuotiaana aloitin suomalaisen kansanmusiikin opiskelun jolloin lauloin paljon runomitassa. Tästä kehkeytyi intohimo runojen kirjoittamiseen. Löysin lukemisen ilon uudelleen näin aikuisiässä. Oon aina tykännyt historiallisesta kaunokirjallisuudesta joten on luonnollista että fantasia, sekä historiallinen että futuristinen, vei mut mennessään. Lukupiirissä oon päässy lukemaan näitäkin genrejä näkökulmista, jotka avartaa maailmaa ja luo samalla mulle nähdyn olon." Mustapha "Hei! Olen Mustapha, 27-vuotias vastavalmistunut sotatieteiden maisteri ja valtiotieteiden maisteriopiskelija. Kaksi suurinta rakkauttani ovat lukeminen ja urheilu, ja molemmat ovat osa päivittäistä rutiiniani. Minulla on monipuolinen lukumaku. Luen kaikkea, mikä kiinnostaa, mutta POC-lukupiiri on laajentanut lukukokemustani monin eri tavoin. Myös keskustelumme lukupiirissä ovat antaneet minulle aivan uusia näkökulmia kirjallisuuteen, ehkä siksi suosikkikirjani on aina seuraava kirja, jonka luemme ja josta keskustelemme lukupiirissä." Aminta "Heippa, oon Aminta, 29-vuotias opiskelija. Asun Helsingissä ja valmistun (toivottavasti) tänä keväänä luokanopettajaks, äidinkielen ja kirjallisuuden pätevyydellä. Lukemisen lisäks harrastan tanssia, pääsiassa eri afrolajeja. Vielä muutama vuosi sitten luin paljon esseitä, mutta nyt pääasiassa fiktiota. Luen kuitenkin tosi vahvasti fiiliksen mukaan, eli en osaa sanoa mitään tiettyä genreä, joka nousis muiden edelle. Lukupiirissä ehdottomasti parasta on kaverit. Ihanaa kun ympärillä on tyyppejä, joiden kanssa voi jutella lukemistaan kirjoista. POC-lukupiirin luetuista kirjoista mun lemppari on Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa ja Nadine Mathesonin Palapelimies." Bruno "Hei, oon Bruno Zambrano. Oon tanssitaiteilija ja viime aikoina työskennellyt etenkin videon kanssa. Pohdin paljon omassa työssäni identiteettiä ja sen suhdetta ympäristöön. Mä tykkään hyvästä ruuasta, mielenkiintoisista keskusteluista, kylmästä viinistä, kirjoista, aikakauslehdistä, terapiasta, cd-levyistä, uinnista, juoksusta, painista, tanssista, peleistä ja jalkapallosta. Kirjoissa usein tykkään ajatuksenvirrasta ja syväluotaavasta pohdinnasta. Lempi genre on varmaan tällä hetkellä fantasia. Lukupiirissä tykkään, kun kirjat avautuu usein keskustelujen jälkeen uudella tavalla. Usein kuuntelen maksimi vauhdilla kirjaa, että ehdin lukea sen ennen seuraavaa tapaamista. Viimeisimmäksi lemppariksi on jäänyt N.K. Jemisin 'Kaupunki joksi tulimme'." Nadine "Moikka! Oon Nadine, 27-vuotias. Valmistuin viime kesänä valtiotieteellisestä ja yritän tällä hetkellä epätoivoisesti sopeutua opiskeluvuosien jälkeiseen elämään. Arkipäivät kuluvat pitkälti töiden, ikuisten virkkausprojektien ja epämääräisten urheiluharrastusten parissa. Näin aikuisiällä lukeminen on herkästi jäänyt muun elämän jalkoihin, joten tää lukupiiri on ollut hauska tapa ylläpitää edes jonkilaista lukurytmiä. On myös ollut ihana löytää kiva porukka, missä jauhaa kirjoista, ja siinä ohessa vähän kaikesta muustakin taivaan ja maan välillä. POC-lukupiirissä luetuista kirjoista N.K. Jemisinin Fifth season sekä Chinua Acheben Kaikki hajoaa ovat nousseet ehdottomiksi suosikeikseni." Yolanda "Heips, oon Yolanda! Työskentelen näyttelijänä ja taiteen parissa muutenkin. Teen myös järjestöpuolella mustien ja ruskeiden nuorten mielenterveyttä edistävää työtä sekä istun RT:n hallituksessa. Arjessa lukemisen lisäksi kirjotan, haaveilen, tanssin, päivittelen letterboxd:ia, pelaan lauta- ja videopelejä, juonittelen vallankumousta ja teen soittolistoja. Oon kalat, joten tarinat on mulle positiivista eskapismia. Skidinä luin jatkuvasti, lemppareina kaikenlaiset seikkailu- ja fantasiajutut. Nykyään lukutottumukset on hieman erilaiset ja huomaan lukevani enemmän non-fiction kirjoja. POC-lukupiirissä oon sellanen personality hire, eli tuun aina paikalle hyvillä viboilla ja läpät takataskussa, mutta harvemmin oon oikeesti lukenut kirjaa loppuun." Sofia "Oon Sofia helsinkiläinen taiteentekijä, joka on saavuttamassa 27 ikävuotta. Oon valmistunut tanssitaiteilijaksi ja työskentelen taiteen vapaalla kentällä erilaisissa rooleissa esim. tanssijana, esiintyjänä, tuottaja ja fasilitaattorina. Käyn paljon uimassa ja kylmäaltaassa, laulutunneilla ja haluisin taas alkaa käymään rumputunneilla. Viimeisen vuoden oon ollu isossa blokissa lukemisen kanssa ja odottelen josko se pian aukeais. Usein jää siis pelkät lukupiiri kirjatkin kesken. Lempi lukemista on kuitenkin hyvät esseet, eikä mikään voita hyvää chick littiä. Tärkeä lukupiirin aikana luettu kirjallisuus on ollut suomalaisten ruskeiden ihmisten kirjoittamaa. Se luo hitaasti ja varmasti yksittäisiä tarinoita, rakentaen meidän yhteistä tarinaa."

Vuonna 2005 alkuperäiskielellä julkaistu Attentaatti on edelleen äärettömän ajankohtainen romaani Palestiinan ja Israelin tilanteesta. Pseudonyymillä Yasmina Khadra kirjoitettu teos on algerialaisen Muhammed Moulessehoulin romaani arabitaustaisesta israelilaiskirurgista. “‘En pidä rankoista syytöksistäsi, veli Amin’, hän vihdoin huokaisee. ‘Mutta lasken ne surusi tiliin.’ ‘Voit laskea ne vaikka pöntöstä alas.’ Hänen kasvonsa punehtuvat.” Teos alkaa kirjaimellisesti räjähdyksellä. Amin on menestynyt kirurgi, joka elää mukavaa elämää sopeuduttuaan Israeliin, muun muassa pelastamalla poliisin, josta on tullut hänen ystävänsä, ja menestymällä muutenkin urallaan. Hänen maailmansa kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun hänen onnelliseksi kuvittelemansa vaimo räjäyttää itsensä Tel Avivissa surmaten ja haavoittaen ympärillään olevia ihmisiä. “Koko yön yritän ymmärtää, miten Siham päätyi ratkaisuunsa. Missä vaihessa hän oli alkanut vieraantua minusta? Miten en ollut huomannut mitään? Hän oli varmaan yrittänyt viestittää jotain, sanoa jotakin mitä en ollut käsittänyt siinä hetkessä. Missä minun ajatukseni olivat olleet?” Räjähdyksen jälkeinen maailma on rikkinäinen, väkivaltainen ja hankalasti ymmärrettävä. Lukija seuraa Aminin epätoivoa, masennusta ja päättäväisyyttä, tämän säntäillessä ympäri maata selvittäessä vaimon motiiveja ja toista elämää, josta hän on ollut täysin tietämätön. Meidän lukupiirissämme vain kourallinen luki teoksen loppuun. Isompi osa oli joko jättänyt teoksen aloittamatta tai lukemisen kesken. Me muutamat, jotka olimme teoksen lukeneet, olimme ihailleet taitavasti kirjoitettua romaania, mutta myös kokeneet sen raskaaksi ja toisinaan turhauttavaksi. “Sen, joka kääntää takkinsa ja luo muka nahkansa ja saa uuden ja hienon? Sitä totuuttako sinä etsit vai sitäkö pakenet? Millä planeetalla sinä oikein elät? Tässä maailmassa ihmiset repivät toisiaan hajalle joka armias päivä. Iltaisin kierretään keräämässä kaatuneet ja aamuisin haudataan heidät.” Attentaatti on lyhyt ja nopeatempoinen. Kirjoitus on taitavaa ja helppolukuista ja tarina soljuu eteenpäin etenkin alussa. Aminin surua kuvataan aidosti ja yhteiskunnan reaktio ja tilanne tuntuu pelottavan uskottavalta. Se nimittäin seuraa lähes kirjaimellisesti myös tämän päivän uutisissa raportoituja tapahtumia. Aminin selkärangattomaan ja silmät kiinni kulkevaan hahmoon oli hankala samaistua, vaikka hahmon periaatteet ovat tuttuja meille kaikille. Omalle perheelleen, taustalleen ja perinnölleen selkänsä kääntänyt sopeutuja ei ole tyypillinen vain Israelissa vaan rauhan aikana myös meidän yhteiskunnassamme, jossa välillä sopeutuminen ja assimiloituminen ovat välttämättömänä nähtyjä selviytymiskeinoja. Teos on suoraviivainen ja sillä on selkeä missio avata lukijan silmät. Tarina on traaginen ja tunteita herättävä tarkoituksella ja siihen tarttuessa kannattaakin tietää ainakin suunnilleen mihin ryhtyy. Attentaatti, Yasmina Khadra, WSOY, 2008 Suomentanut Lotta Toivanen Ranskankielinen alkuperäisteos, L’attentat, 2005

Lopussa molemmat kuolevat sijoittuu Yhdysvaltoihin, New Yorkiin. Kirjan maailmassa ihmiset saavat soiton Kuolinhetki-palvelulta, jos he tulevat kuolemaan vuorokauden aikana. Näin ihmiset voivat valmistautua tulevaan. “Kuolinhetki soittaa ja antaa mulle elämän vakavimman varoituksen: mä tulen kuolemaan tänään. Tai ei – käytin väärää sanaa, sillä “varoitus koskee jotakin, minkä voi vielä välttää.” Mateo on 18-vuotias nuori, joka saa soiton Kuolinhetkeltä vähän keskiyön jälkeen. Mateo on paljon omissa oloissaan, eikä hänellä juurikaan ole ystäviä. Lisäksi hänen isänsä on jo pitkään maannut tiedottomassa tilassa sairaalan osastolla. Hänen parhaalle ystävälleen, Lidialle, Mateo taas ei tiedä kuinka kertoisi että tulee kuolemaan. Mateo päättää etsiä itselleen seuraa Viimeystävä-sovelluksen avulla, jotta voisi viettää viimeiset hetket elämästään jonkun seurassa. Sovelluksen kautta Mateo tapaa 17-vuotiaan Rufuksen. Rufus on sosiaalinen ja hänellä on suuri kaveriporukka ympärillään. Heillä on kuitenkin ollut hetki sitten tappelua kaveriporukassa, joten Rufuskaan ei tiedä kenen puoleen kääntyisi viimeisten hetkien aikana ja päätyy etsimään seuraa sovelluksesta. “Uskomatonta, että en koskaan enää palaa mun makkariin. Avaan lukon, käännän kahvaa ja työnnän oven auki. Ja päätä pudistellen kiskaisen sen uudestaan kiinni. En tosiaankaan lähde ulos kuolemaan liian nuorena.” Teoksessa hypitään Mateon ja Rufuksen kuvauksien välillä, ja paikoin kertojana toimivat myös heidän ystävänsä. Mateo ja Rufus viettävät koko päivän yhdessä. Mateon ollessa varovainen ja vältellessä metroja sekä hissejä peläten liian nopeaa kuolemaa Rufus taas vetää ystävykset seikkailulle ja rohkaisee Mateota olemaan peloton. Kuolema ja siitä keskustelu ovat myös paljon läsnä. Nuoret jakavat heidän omista ihmissuhteistaan ja ympäröivästä maailmasta ajatuksia toisilleen. Rufuksen vanhemmat ovat kuolleet hänen ollessa vasta lapsi ja Mateota taas mietityttää oma sairastava isä. Mateon ja Rufuksen ystävyys syvenee päivän edetessä ja viimeisestä päivästä tulee kummallekin unohtumaton. Poikien välille alkaa myös pikkuhiljaa kehittyä ihastuksen tunteita. Rufuksen draama seuraa kuitenkin perässä ja sotkee ystävysten yhteistä aikaa. “Mä hymyilen. ‘Tiedätkö mitä, Mateo?’ Mä lausun sen nimeä tosi usein, vaikka on ihan selvää, että mä puhun just sille. Sen nimi on vaan niin siisti – Mateo.” Tämä teos on pidemmän aikaan ollut lukulistallani ystävän vinkistä ja viime aikoina kirja on ollut paljon esillä myös sosiaalisessa mediassa. Otin kirjan kuunteluun, mutta alku tuntui takkuilevan ja etenevän vähän turhankin hitaasti. Myös aikakäsitys on häilyvä, kun kaverukset kiiruhtavat kaupungin päästä päähän ihan muutamassa hetkessä. Loppua kohden teos alkoi tuntua kokonaisemmalta ja lukukokemus oli mieluisa. Ajatus Kuolinhetki-applikaation takana on myös kiehtova ja kuolemaan liittyviä keskusteluja oli kiinnostava seurata. Teokselle on myös jatkoa esiosan muodossa, joka julkaistaan suomennettuna nyt maaliskuussa nimellä Ensimmäinen viimeinen päivä. Kirja kertoo miten Kuolinhetki-palvelu sai alkunsa kahden uuden hahmon kautta. Lopussa molemmat kuolevat, Adam Silvera, WSOY, 2023 Suomentanut Outi Järvinen Englanninkielinen alkuteos: They Both Die at the End, 2017

Islandborn on ihanan värikäs lastenkirja, jota ei valitettavasti ole suomennettu, mutta se löytyy ainakin espanjaksi ja englanniksi. Kirja kertoo Lolasta, joka saa koulussa tehtäväkseen piirtää kuva omasta kotimaastaan. Lola on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta, mutta ei muista saaresta mitään, koska muutti sieltä pois jo parivuotiaana. Muut lapset alkavat heti miettiä innostuneina, mitä haluavat piirtää, mutta tehtävä saa Lolan huolestumaan. Hän ei tiedä mitä piirtäisi. Onneksi Lolan ympärillä on paljon ihmisiä jotka muistavat saaren. Lola kiertää naapurustoaan ja piirtää sitä mukaan muistiinpanoja tarinoista, joita muut kertovat. Mielikuvitus, totuus ja taikuus yhdistyvät tarinoissa ja Lolan piirustuksissa. “I should talk to everyone who does remember. I should draw from their memories.” Kirjan edetessä on hauska seurata Lolan tulkintoja tarinoista. Esimerkiksi serkun kuvaamat suuret peiton kokoiset lepakot muuttuvat Lolan piirtäminä “peittolepakoiksi” ja ihmiset tanssivat unissaan. Yhteisön kertomat tarinat ovat kiinnostavia, ihania ja jännittäviäkin. Piirustuksista tulee hauskoja ja suloisia ja ne kuvaavat mielikuvituksellisesti paikkaa, josta monilla on rakkaita muistoja. Teoksen kuvituksissa on käytetty paljon värejä ja niillä on saatu ihanasti elävöitettyä tarinaa. “Just because you don’t remember a place doesn’t mean it’s not in you.” Meistä oli ihana lukea tarinoita ja seurata kuvia, joiden avulla Lola luo yhteyttä omiin juuriinsa. Vaikka olemme molemmat syntyneet Suomessa, samaistuimme Lolan tarinaan. Toinen kotimaa on etenkin lapsena tuntunut maagiselta paikalta ja mielikuvana tilkkutäkiltä, jota on parsinut kasaan erilaisista pienistä tarinoista, kuvauksista ja omista kokemuksista. Yhdysvalloissa diasporat ja yhteisöt ovat kuitenkin aivan erilaisia, verrattuna ainakin meidän kokemukseen Suomessa ja lukiessa kadehdimme sitä, kuinka kulttuurit saadaan pidettyä ihan eri tavalla elossa ja läsnä arjessa. Yhteisö on tuonut mukanaan saaren tapoja, muun muassa musiikin ja ruoan, jotka Lola tunnistaa omasta naapurustostaan. “Lola spent the rest of the night drawing the Island. She started out with one page, but she needed more room, so she added another page and then another and soon she had a book!” Teoksessa käydään läpi vaikeampiakin asioita saarelta ja lapsentasoisesti syitä sille, miksi Lolan perhe ja moni muu on lopulta muuttanut Yhdysvaltoihin. Myös vaikeita tunteita käsitellään. Lolan mummi auttaa Lolaa harmituksessa, joka johtuu siitä, ettei hän muista kotisaartaan. Mummi muistuttaa, että vaikka ei muistaisi kotimaataan, on se silti osa Lolaa ihan yhtä paljon kuin muitakin saarelaisia. Kunpa tämä ihana lastenkirja jossain vaiheessa suomennettaisiin! Islandborn, Junot Díaz, 2023 Kuvitus Leo Espinosa

Luca luo maailmoja kertoo Lucasta, joka tarkkailee alati ympäristöään ja pohtii miten muut ihmiset mahtavat elää omaa elämäänsä. Luca hyppää metroon siskonsa kanssa ja matkaa kaupungin halki joka kuukautiselle matkalle äitinsä luokse. Lucalla on piirustuslehtiö mukanaan. Hän kuvittelee, ja samalla piirtää, minne muut metron matkustajat saattaisivat olla matkalla ja minkälaista elämää he mahdollisesti elävät. “Mitä toiset mahtavat kuvitella nähdessään hänen kasvonsa?” Luca kuvittelee valkoisen pojan prinssinä ja arvaa, että metroon hypänneiden katutanssijoiden joukkoa seurataan varmaankin kaupan hyllyjen välissä työntekijöiden toimesta. Lopputapahtumien valossa Luca alkaa kuitenkin kyseenalaistamaan kuvitelmiaan. Hän ymmärtää, ettei voi vain ulkoisten piirteiden perusteella tietää, millaista toisen elämä on. Luca miettii, kuinka hän olisi voinut piirtää matkustajien elämät ihan eri tavalla ja piirtää vihkoonsa vaihtoehtoiset tilanteet. “Lucan mieleen juolahtaa ajatus: ehkä toista ei voikaan tuntea pelkän ulkomuodon perusteella.” Kun Luca pääsee lopulta perille tapaamaan äitiään vankilaan, jälleennäkeminen on ihana. Vankilassakin Luca näkee paljon erilaisia ihmisiä eri taustoista. Kirjan avulla voi keskustella lapsen kanssa siitä, ettei ihmisen olemus, vaatteet tai muut ulkoiset tekijät kerro sitä, millainen toinen ihminen on tai mitä hän tekee. Teoksen kuvitus on selkeää ja hauskan näköistä. Lucan piirustukset sivuilla ovat mukava lisä. Luca luo maailmoja löytyy myös englanniksi ja espanjaksi. “Sisko juoksee halaamaan äitiä ja vetää Lucankin mukaan. Tässä tuttujen käsivarsien syleilyssä Lucalla on kaikkein paras olla.” Luca luo maailmoja, Matt de la Peña, Kumma-kustannus, 2023 Suomentanut Raija Rintamäki Englanninkielinen alkuteos: Milo Imagines the World, 2021 Kuvitus Christian Robinson

Lukeminen on aina ollut iso osa elämääni lapsuudesta asti. Lapsena löysin kirjoista samastumisen kohteita esimerkiksi isosiskon roolista, jalkapallon peluusta tai taiteilijuudesta. Ruskeita hahmoja tai lattarihahmoja ei kuitenkaan ollut. Nyt POC-lukupiirin myötä on tullut vastaan paljon teoksia joissa olen nähnyt itseni näköisiä hahmoja ja löytänyt kosketusta toiseen kulttuuritaustaani. Etenkin lasten ja nuorten kirjoihin on ollut ihana uppoutua ja lukiessa kuvitella omaa lapsuutta ja miettiä, mitä nämä kirjat olisivat merkinneet minulle silloin. B. B. Alstonin Amari-sarjassa päähenkilö Amarin paras ystävä Elsie oli minulle ensimmäinen POC-lukupiirin kautta luetuista kirjoista, jossa näin täysin itseni kirjan sivuilla. Aiden Thomasin Hautausmaan pojissa minua taas ilahdutti kuolleiden päivän teeman tuominen osaksi kirjaa ja fantasiamaailmaa. “Ne olivat suorastaan räjähtäneet kukkaan Día de Muertosia edeltävien kuukaisen aikana. Pudonneet terälehdet täplittivät maata konfettien lailla.” – Hautausmaan pojat, Aiden Thomas Kirjat ovat myös olleet iso osa minun ja lapseni arkea ihan hänen syntymästään saakka. Meksikossa asuessamme pidin huolen siitä, että luin hänelle suomeksi kirjoja ja Suomessa ollessa taas toisin päin. Pidin tärkeänä, että lapselleni luetaan hänen omalla äidinkielellään teoksia ja että hän voi vanhempana myös jatkaa tätä itse. Haluan lapseni lukevan tarinoita molemmista kotimaistaan. Näin uskon pystyväni vahvistamaan lapsen kumpaakin kulttuuritaustaa representaation kautta. Kiinnitin kuitenkin aluksi eniten huomiota kieleen kirjoja lukiessa hahmojen ulkoisten ominaisuuksien sijaan. Students of Colour opiskelijajärjestön ja POC-lukupiirin kautta käytyjen keskustelujen myötä olen miettinyt vahvemmin, mikä muu kirjan hahmoihin samaistumisen kanssa olisi tärkeää ja huomioitavaa. On tärkeä päästä lukemaan omalla äidinkielellään kirjallisuutta, mutta myös kirjojen hahmoihin ja siihen, mitä ne tekevät on kiinnitettävä huomiota. Haluamme nähdä myös itsemme näköisiä hahmoja ilman rasismin, maahanmuuton tai muun syrjinnän tuomaa painolastia erilaisina toimijoina kirjallisuudessa. “Kun olemme huomanneet, että ihmisillä voi olla erivärinen iho voimme alkaa puhua siitä. Ihonväristä puhuminen saattaa tuntua joistakin kiusalliselta, mutta meidän ei tarvitse olla sitä mieltä.”  – Mun väri sun väri,  Laura Henry-Allain Ensimmäinen henkilökohtainen kokemus jossa minulle konkretisoitui miten representaation kautta voimme vahvistaa lasten minäkuvaa oli, kun lapseni aloitti päiväkodin Suomessa. Lapsellani on aina ollut paksu ja pitkä tummanruskea tukka, mutta pian päiväkodissa hän alkoi kaipaamaan itselleen vaaleaa tukkaa. Monella hänen ystävistään sekä hahmolla niin kirjoissa kuin telkkarissakin oli vaaleat hiukset. Keskustelujen kautta pystyin kuitenkin vahvistamaan lapsen näkemystä oman tukan kauneudesta ja pian tämän jälkeen löytyi myös kirjoja, joiden kautta pystyimme vähentämään lapseni epävarmuutta. Lola Odusogan lastenkirja, Lolan suuri salaisuus, on valloittava tarina, jossa Lolan pitkä ja ruskea tukka osaa puhua, se sisältää taikuutta ja sillä on oma tahto. Olemme lukeneet teosta nyt lapseni kanssa useaan otteeseen ja hän on ihastunut Lolan hahmoon ja hänen tukkaansa, ja sitä kautta myös omaansa. “Lolan hyräillessä Tukka sukeltaa pinnan alle ja innostuu polskimaan kuin pieni delfiini. ‘Nyt kieputaan ja kiharrutaan!’ se huudahtaa.” – Lolan suuri salaisuus, Lola Odusoga Olemme puhuneet identiteetistä Laura Henry-Allainin Mun väri, sun värin; rodusta, antirasismista ja itsetunnosta ja Jani Toivolan Poika ja hame kirjan kautta. Poika ja hame kirjasta tutun Roni-hahmon avulla olemme molemmat ymmärtäneet, että on tärkeää olla juuri sellainen kuin on ja olla ylpeä siitä. Teos edelleen herättää lapseni kanssa paljon keskusteluja monen lukukerran jälkeenkin. Sun väri, mun väri -kirja on ollut oivallinen apuväline antirasismista, eriarvoisuudesta ja identiteetistä keskusteluun. Palaamme aina aika ajoin kirjaan, johon on helppo hypätä mukaan vaikka keskeltäkin. “Ole ylpeä siitä, mikä tekee sinusta erilaisen. Se auttaa muita kertomaan erilaisuudestaan ja myös olemaan ylpeitä erilaisuudestaan.” – Mun väri sun väri,  Laura Henry-Allain Haluankin POC-lukupiirin myötä etsiä mahdollisimman paljon hyviä ja kiinnostavia kirjoja suomenkielellä erityisesti mustille ja ruskeille lapsille sekä nuorille. Meidän lisäksi Suomessa samojen teemojen äärellä työskentelee muun muassa Kulttuurikeskus Ninhon järjestämä Kolibri Festivaali, joka järjestää kirjallisuustapahtumia lapsille espanjaksi, portugaliksi, englanniksi ja suomeksi sekä Suomen-Afrikka seura ryn kirjallisuusprojekti, Fala, joka etsii kirjallisuutta englanninkielellä Afrikkalaista kirjallisuutta.

Vuonna 2100 ihmiskunta on muuttanut merenpohjaan suojaavan kalvon alle. Hupenevan otsonikerroksen läpi pääsee niin paljon auringon polttavaa säteilyä, ettei maanpinnalla pysty enää asumaan. “Valtameri oli täydellinen suojakalvo. Se oli paksu ja vahva kerros, joka suojasi ihmisiä, eläimiä ja kasveja vaaralliselta ultraviolettisäteilyltä.” Kirjan alussa kuvataan tulevaisuuden maailmaa. 50 vuotta sitten ihmiskunta muutti meren alle ja valtiot organisoituivat uudelleen. Maan pinnalle jäivät vain saastuttavat tehtaat ja sinne tehdään lähinnä turistimatkoja suurten nähtävyyksien, kuten pyramidien, luokse. Uudenlaisen elämän myötä myös ihmisten prioriteetit muuttuivat ja ihonhoidosta ja nuorekkuudesta tuli entistä tärkeämpi osa ihmisten arkea. Vaikka meren alle pääsevä auringon UV-säteily on vähäisempää, sen aiheuttamat rypyt halutaan edelleen hälventää. Tulevaisuuden maailmaa tarkastellaan pian 30-vuotiaan Momon kautta. Momo on menestyvä ihonhoitospesialisti, joka on viisi vuotta sitten perustanut oman yrityksensä. Hänen asiakkainaan käy arvostettuja ja tunnettujakin ihmisiä, ja Momo on kehittänyt omaa salaista tekniikkaansa käytettäväksi hoidoissa. Kun Momo saa menestyneeltä, mutta etääntyneeltä äidiltään sähköpostia, palauttaa se hänet lapsuuden ja hankalan äitisuhteen äärelle. “Momon nimi tarkoitti kiinaksi asiayhteydestä riippuen joko hiljaista tai tuntematonta. Hän oli nimensä veroinen vain puoliksi, sillä hän oli kaikkea muuta kuin tuntematon.” Kirjassa käsitellään Momon suhdetta hänen äitiinsä ja muihin ihmisiin, kuten erikoisiin tuttaviin, opiskelukavereihin ja asiakkaisiin. Teoksen takaumat sijoittuvat Momon syntymävuodesta aina nykyhetkeen asti, kun hän muistelee omaa lapsuuttaan, vaikeaa leikkausta hänen ollessaan 7-vuotias ja äidin poissaolevuutta. Momo irtaantui äidistään nuorena, kun ei kokenut saavansa äidiltä tarpeeksi rakkautta ja ymmärrystä. Samalla hän alkoi irtaantua myös muista ihmisistä ja nauttia enemmän yksinolosta. “Sukkula sukelsi alaspäin kohti merenpohjaa ja T:n kaupunkia. Ikkunan takana meri velloi ja kuohusi, poreilevat kuplat menivät murskaksi sukkulan iskiessä niitä vasten.” Kirjassa on joitakin häiritseviä kohtauksia: tirkistelyä ja seksuaalissävytteisiä hetkiä nuoren Momon elämässä. Näissä kuvataan hyvin nuoren uteliaisuutta ja oman kehon muutosten ymmärtämistä. Teoksen alussa toistuva persikkateema oli Araceliksen mielestä outo, varsinkin kun sen avulla kuvailtiin hahmojen ulkonäköpiirteitä. Teoksen loppu oli todella kiinnostava ja se avasi Térille koko teosta ja sitä, miksi tarina on rakennettu ja kirjoitettu tietyllä tavalla. Pitkin tarinaa myös Momon sisäiset pohdinnat elämästä ja ihmissuhteista olivat mielenkiintoista seurattavaa. Kalvot, Chi Ta-Wei, Hertta, 2024 Suomentanut Rauno Sainio Kiinankielinen alkuteos: 膜 (The Membranes), 1996

Ihana lasten sarjakuvasarja saa jatkoa! Vaikka Kuonokamut-sarjan osia ei olekaan ihan pakko lukea järjestyksessä, käy tutustumassa sarjan aikaisempiin osiin, jos ne eivät ole sinulle vielä tuttuja: Kuonokamut – Tytöt kuin tuulispäät & Kuonokamut – Uusia tuulia. “Parasta on, että pääsen mukaan Vuhhiin melkein joka viikko!” Joulu on täällä ja se muuttaa kahden koiranulkoiluttajan elämät. Priyan perhe saa yllättäen häädön kodistaan ja Gabby saa lahjaksi pitkään toivomansa puhelimen. Gabby innostuu lahjasta ja pian myös viraaleiksi menevistä koiravideoistaan. Priyan perheen häätö taas varjostaa koko porukan joulua ja uhkaa Priyan paikkaa VUHH:issa, tyttöjen koiranulkoilutusyrityksessä. “Muutos pelottaa. Ja sen vastustaminen on luonnollista. Sitä haluaa pitää kiinni rakastamistaan asioista.” Edellisten osien tapaan tässäkin koirat ovat menossa mukana, mutta fokus on ystävysten välisissä haasteissa, iloissa ja salaisuuksissa. Priya yrittää kaikkensa pitääkseen elämänsä ennallaan, vaikka joutuukin muuttamaan kauemmas. Muutos tuntuu hankalalta, mutta hän ei oikein osaa pyytää kenenkään apua. Gabby taas pitää kovaakin ääntä somen tärkeydestä ja muut yrittävät sopeutua hänen muuttuneisiin prioriteetteihinsa. Sarjakuvassa käsitellään somen vetovoimaa ja sitä, miten se voi helposti viedä kaiken huomion niin, että ulkomaailma lähes unohtuu ympäriltä. Térin mielestä sitä käsiteltiin sarjakuvassa hyvin. Araceliksen mielestä some oli tuotu tarinaan vähän turhan yksinkertaistetusti. Kyse on kuitenkin vain yhdestä sivujuonesta, joten ehkä syvällisempää käsittelyä oli turha toivoa. “Mikä teitä oikein vaivaa? Saan vihdoin puhelimen ja teen hittipostauksen, mutta te ette piittaa siitä yhtään.” Koirien kanssa käy kaikenlaisia kommelluksia, jotka näkyvät kuvituksessa hauskasti. Muutenkin kuvat ovat taas ihanan värikkäitä ja hahmot ilmeikkäitä. Ongelmat ja tunteet ovat samaistuttavia ja aitoja, ja tahti tarinassa on vauhdikas. Tässäkin osassa porukan vanhemmat ovat osana tarinaa, mikä on meidän mielestämme hienoa ja uskottavaa lasten elämässä. Etenkin osa vanhemmista on omalta osaltaan tukena tarpeen sattuessa jopa koko kaveriporukalle. Kuonokamut – Takkuinen talvi, Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn, Otava, 2024 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: PAWS, Priya Puts Herself First, 2023 Kuvitus Michele Assarasakorn