top of page
  • Writer's picturePOC-lukupiiri: Téri Zambrano

Lopussa molemmat kuolevat, Adam Silvera 15+




Lopussa molemmat kuolevat sijoittuu Yhdysvaltoihin, New Yorkiin. Kirjan maailmassa ihmiset saavat soiton Kuolinhetki-palvelulta, jos he tulevat kuolemaan vuorokauden aikana. Näin ihmiset voivat valmistautua tulevaan.



“Kuolinhetki soittaa ja antaa mulle elämän vakavimman varoituksen:

mä tulen kuolemaan tänään. Tai ei – käytin väärää sanaa, sillä “varoitus koskee jotakin, minkä voi vielä välttää.”



Mateo on 18-vuotias nuori, joka saa soiton Kuolinhetkeltä vähän keskiyön jälkeen. Mateo on paljon omissa oloissaan, eikä hänellä juurikaan ole ystäviä. Lisäksi hänen isänsä on jo pitkään maannut tiedottomassa tilassa sairaalan osastolla. Hänen parhaalle ystävälleen, Lidialle, Mateo taas ei tiedä kuinka kertoisi että tulee kuolemaan. 


Mateo päättää etsiä itselleen seuraa Viimeystävä-sovelluksen avulla, jotta voisi viettää viimeiset hetket elämästään jonkun seurassa. Sovelluksen kautta Mateo tapaa 17-vuotiaan Rufuksen. Rufus on sosiaalinen ja hänellä on suuri kaveriporukka ympärillään. Heillä on kuitenkin ollut hetki sitten tappelua kaveriporukassa, joten Rufuskaan ei tiedä kenen puoleen kääntyisi viimeisten hetkien aikana ja päätyy etsimään seuraa sovelluksesta. 



“Uskomatonta, että en koskaan enää palaa mun makkariin. 

Avaan lukon, käännän kahvaa ja työnnän oven auki.

Ja päätä pudistellen kiskaisen sen uudestaan kiinni.

En tosiaankaan lähde ulos kuolemaan liian nuorena.”



Teoksessa hypitään Mateon ja Rufuksen kuvauksien välillä, ja paikoin kertojana toimivat myös heidän ystävänsä. Mateo ja Rufus viettävät koko päivän yhdessä. Mateon ollessa varovainen ja vältellessä metroja sekä hissejä peläten liian nopeaa kuolemaa Rufus taas vetää ystävykset seikkailulle ja rohkaisee Mateota olemaan peloton. Kuolema ja siitä keskustelu ovat myös paljon läsnä. Nuoret jakavat heidän omista ihmissuhteistaan ja ympäröivästä maailmasta ajatuksia toisilleen. Rufuksen vanhemmat ovat kuolleet hänen ollessa vasta lapsi ja Mateota taas mietityttää oma sairastava isä. 


Mateon ja Rufuksen ystävyys syvenee päivän edetessä ja viimeisestä päivästä tulee kummallekin unohtumaton. Poikien välille alkaa myös pikkuhiljaa kehittyä ihastuksen tunteita. Rufuksen draama seuraa kuitenkin perässä ja sotkee ystävysten yhteistä aikaa. 



“Mä hymyilen. ‘Tiedätkö mitä, Mateo?’ Mä lausun sen nimeä tosi usein, vaikka

on ihan selvää, että mä puhun just sille. Sen nimi on vaan niin siisti – Mateo.”



Tämä teos on pidemmän aikaan ollut lukulistallani ystävän vinkistä ja viime aikoina kirja on ollut paljon esillä myös sosiaalisessa mediassa. Otin kirjan kuunteluun, mutta alku tuntui takkuilevan ja etenevän vähän turhankin hitaasti. Myös aikakäsitys on häilyvä, kun kaverukset kiiruhtavat kaupungin päästä päähän ihan muutamassa hetkessä. Loppua kohden teos alkoi tuntua kokonaisemmalta ja lukukokemus oli mieluisa. Ajatus Kuolinhetki-applikaation takana on myös kiehtova ja kuolemaan liittyviä keskusteluja oli kiinnostava seurata.


Teokselle on myös jatkoa esiosan muodossa, joka julkaistaan suomennettuna nyt maaliskuussa nimellä Ensimmäinen viimeinen päivä. Kirja kertoo miten Kuolinhetki-palvelu sai alkunsa kahden uuden hahmon kautta.



 

Lopussa molemmat kuolevat, Adam Silvera, WSOY, 2023

Suomentanut Outi Järvinen

Englanninkielinen alkuteos: They Both Die at the End, 2017



Comments


bottom of page