Wednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus, Tehlor Kay Mejia 14+


Katsoin Wednesday televisiosarjan sen ilmestyttyä joitakin vuosia sitten ja pidin siitä. Nyt mielenkiinnolla, mutta hieman varoen, otin lukuun ohjelmasta tehdyn romaanisovituksen. Onneksi en joutunut pettymään, ja vaikka tarina oli jo entuudestaan tuttu, vei se taas mennessään.
“Tapettu ennen kuin ehti kertoa tarinaansa. Onneksi tappajan jäljittäminen on yksi kolmesta suosikkiharrastuksestani.”
Addamsin perhe on varmasti monelle tuttu porukka, mutta tässä tarinassa seurataan vain Wednesdayta koko hänen perheensä sijaan. Toki perhe on mukana kuvioissa muutamaan otteeseen lähinnä kouluvierailujen ohella, mutta pääosin tarina keskittyy perheen teini-ikäiseen tyttäreen.
“‘En niin’, sanon, kun muut koulun oppilaat ympärillämme uppoutuvat omien perheidensä minidraamoihin. ‘Olen ollut melko kiireinen. Minua on jahdattu, vainottu ja yritetty murhata.’
Vanhempani tuijottavat silmät ymmyrkäisinä. Isäni painaa kätensä rinnalleen. ‘Oi, Kuunapäivä’, hän sanoo haltioituneena. ‘Et koskaan tuota pettymystä!”
Kuunapäivän opisto on koulu, joka on tarkoitettu kaikille erikoisille tyypeille: ihmissusille, näkijöille, seireeneille, noidille ja muille, jotka eivät oikein sovellu tavalliseen kouluun. Wednesday astuu tarinan alussa ensimmäistä kertaa Kuunapäivän opistoon, koska hänet on erotettu jo liian monesta tavisten koulusta turhan raakamaisen käytöksensä vuoksi.
Opisto ei miellytä Wednesdayta, koska hän ei haluaisi jäädä vanhempiensa varjoon ja käydä samaa koulua, jossa he ovat aikoinaan opiskelleet ja rakastuneet. Uuteen kouluun sopeutumista ei myöskään auta se, että mustaan pukeutuvan yksinään viihtyvän päähenkilön huonekaveriksi osoittautuu pastellisävyjä rakastava kovaääninen ihmissusi Enid.
“‘Tehtävämme oli suojella hylkiöitä vahingonteoilta ja ennakkoluuloilta. Itse asiassa isäsi meksikolainen esivanhempi perusti ryhmän. Hän oli maan ensimmäisiä uudisasukkaita.”
Pian rauhalliselta vaikuttavasta opistosta ja sen viereisestä Jerichon kylästä alkaa paljastua uusia puolia ja synkkiä menneisyyksiä, kun Wednesday näkee erikoisia väkivaltaisiakin näkyjä menneisyydestä ja kohtauksia tulevasta. Kylän metsissä myös kuolee mystisesti ihmisiä. Näkyjen ja murhien jälkeen Wednesday alkaa pitää paikkaa ihan säädyllisenä ja melkein jo kiinnostavanakin, ja alkaa oma-aloitteisesti selvittää murhien yhteistä tekijää.
Wednesday toimii mieluiten yksin, mutta huomaa pian, että välillä useammasta apukädestä ei nyt ihan suoranaista harmiakaan synny. Hän löytää muutaman liittolaisen ja päätyy heidän kauttaan tahtomattaan myös teinidraamojen pyörteisiin murhamysteerin lisäksi. Liittolaisten kautta tarinassa käydään läpi kivasti ystävyyttä ja oikeudentuntoa.
“Kun Enid on poissa, makaan sängylläni kuunnellen sateen ropinaa vasten huoneemme valtavaa ikkunaa. Tämänpäiväinen patsastemppuni tuntui hyvältä sillä hetkellä, mutta mitä se todella muutti? Olen kuin saari – yleensä nautin tästä roolista, mutta juuri nyt olen liian tietoinen siitä, miten vähän yksi ihminen voi saavuttaa joutuessaan kohtaamaan maailman kaikki hirviöt.”
Televisiosarjasta tuttu Wednesdayn kyynisyys, kylmyys ja nokkeluus on saatu toimivasti osaksi tekstiä ja kirjamuodossa päästään myös paremmin käsiksi Wednesdayn ajatusmaailmaan. Teksti pitää tiukasti otteessaan ja monet kappaleet loppuvat jännittäviin vihjailuihin, jotka auttavat lukijaa imeytymään kertomukseen täysillä mukaan.
Vaikka tarina olikin itselleni entuudestaan tuttu, oli siihen kiinnostava palata uudelleen kirjan kautta. Kirjamuodossa pystyin paremmin rauhoittumaan monimutkaisten murhakuvioiden ja kaupungin historian ympärille, jotka tuntuivat välillä sekavilta sarjaa katsoessa. Televisiosarjan kohtaukset pyörivät lukiessa paljonkin mielessä, mutta kuvailu ja yksityiskohdat on kirjoitettu auki niin hyvin, että mielikuvitus pääsee myös valloilleen luomaan ihan omia kuvia tapahtumista.
“En osannut odottaa, että Xavier voisi yllättää minut, mutta niin kuitenkin kävi. Uusi johtolanka tuntuu kuin salamaniskulta luissani. ‘Tunnetko hänet?`”
Wednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus, Tehlor Kay Mejia, Tammi, 2026
Suomentanut Jenni Rapelo
Englanninkielinen alkuteos: Wednesday. A Novelization of Season One



