HAKU

Amuletti on Kivenvartijat sarjakuvasarjan ensimmäinen osa, jossa päästään tutustumaan Emilyyn, hänen perheeseensä sekä eriskummalliseen rinnakkaistodellisuuteen. “Amuletin sisällä on kivi, joka voi antaa käyttäjälleen vallan hallita Allediaa.” Sarjakuva alkaa traagisella onnettomuudella, joka johtaa Emilyn isän kuolemaan. Alun kohtaus yllätti meidät, vaikka isän kuolema takakannessa mainittiinkin. Kuvitettu kohtaus on tehty surulliseksi ja tunteisiin vetoavaksi. Isän kuolema järkyttää ja etenkin pienemmille lukijoille kohtaus voi olla pelottava. Jokin aika isän kuoleman jälkeen Emily muuttaa äitinsä ja pikkuveljensä kanssa suvun vanhaan kartanoon. Äidillä ei ole varaa enää entisen kaltaiseen elämäntyyliin ja siksi koko perheen on tehtävä myönnytyksiä. Kartano on vanha, likainen ja kuumottava. Sen omisti ennen Emilyn isoisoisä, joka on aikoinaan kadonnut mystisesti. “Isoisoäitinne Isabelin kuoltua Silas sulkeutui tähän taloon, eikä häntä sen koommin nähty. Siksi paikalliset uskovat, että täällä kummittelee.” Emily, pikkuveli Navin ja äiti aloittavat suuren siivousurakan, jonka aikana Emily löytää hohtavan vanhan amuletin. Jo ensimmäisenä yönä kartanossa alkaa tapahtua kummia ja perhe löytää kellarin kautta mystiseen rinnakkaistodellisuuteen Allediaan. “Muista käyttää voimaasi viisaasti. Kivenvartijan velvollisuus on vakava asia.” Sarjakuva etenee nopeaa vauhtia eteenpäin ja asioita tapahtuu ilman, että niitä täysin selitetään lukijalle. Mukana on paljon toimintaa ja joillakin aukeamilla on pelkkiä kuvia eikä lähes lainkaan tekstiä. Me olimme aika ajoin ymmällämme tarinasta ja koko juonesta. Paljon tuntui tapahtuvan, mutta jokin punainen lanka meiltä vielä puuttui. “Jos hallitset sitä, et ainoastaan pelasta äitiäsi, vaan saat niin suuret ja ihmeelliset voimat, ettet voi kuvitellakaan.” Sarjakuvan aikana Emily saa tietää olevansa Kivenvartija. Vielä ei täysin selviä, mitä se tarkoittaa, muuta kuin, että hänellä on joitakin erikoisia voimia. Tämän ensimmäisen osan jälkeen tuntuikin jäävän vielä paljon kysymyksiä tarinan maailmasta, Kivenvartijan roolista ja amuletista. Kysymyksiin saadaan toivottavasti vastauksia seuraavassa osassa, Kivenvartijan kirous, joka julkaistaan onneksi jo muutaman kuukauden päästä, lokakuussa 2024. Amuletti. kivenvartija, Kazu Kibuishi, Otava, 2024 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: Amulet 1: The Stonekeeper, 2008

Kirjalista sinulle, joka kaipaat muutakin kuin valkoista queer-representaatiota! Keräsimme Pride-kuukauden kunniaksi QPOC-lukulistan lukemistamme suomenkielisistä teoksista, joista löytyy mustia ja ruskeita queer-hahmoja. Tämän lisäksi meidän nettisivuilta löytyy LGBTQ+ avainsana, joka on käytössä ympäri vuoden. Tägin takaa löytyy tämän listan teokset ja muutama muu kirja lisää englanniksi ja suomeksi. Me luemme jatkuvasti POC-kirjailijoiden teoksia ja samalla keräämme lisää kirjallisuutta LGBTQ+ avainsanan taakse. Lastenkirjat Poika ja hame, Jani Toivola (6+) Jani Toivolan lastenkirja kertoo ala-asteikäisestä Ronista, joka haluaa pukeutua hameeseen, vaikka ahtaat sukupuolinormit pyrkivät sitä rajoittamaan. Poika ja perhostunne, Jani Toivola (6+) Itsenäisessä jatko-osassa Poika ja hame kirjalle Roni tapaa kesälomalla Timon, joka herättää kutkuttavan tunteen mahanpohjassa. Nuorten kirjat Jos vain kruunun saisin, Leah Johnson (12+) Liz pyrkii koulunsa tanssiaiskuningattareksi, ja törmää armottomassa kisassa kilpailijaan, joka herättää yllättäviä ihastuksen tunteita. Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo (14+) Säeromaanin siskokset eivät tiedä toisistaan, ennen kuin heidän isänsä kuolee ja salaisuudet paljastuvat. Toinen siskoksista asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja toinen Yhdysvalloissa. Blackout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon (14+) Rakkausnovellikokoelma pitää sisällään kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan tarinat rakkaudesta erilaisten nuorten välillä New Yorkissa sähkökatkon aikaan. Whiteout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon (14+) Kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan yhteinen tarina kertoo rakkaudesta ja ihastuksista lumimyrskyn aikaan Atlantassa. Hautausmaan pojat, Aiden Thomas (14+) Fantasiaromaanissa seurataan 16-vuotiaan transpojan ja brujon, Yadrielin, tutustumista kummallisissa olosuhteissa kuolleeseen henkeen, Julianiin. Kärsimyskukkauuteaddiktio, Adile Sevimli & Oona Pohjolainen (14+) Maagista realismia sisältävä romaani kertoo urbaaneista noidista. Teoksessa on ihmissuhdedraamaa, luontosuhteen merkityksen pohdintaa sekä tietysti magiaa. Lopussa molemmat kuolevat, Adam Silvera (15+) Nuortenromaani kertoo Mateosta ja Rufuksesta. He molemmat saavat tietää Kuolinhetki-palvelusta kuolevansa tänään ja päätyvät viettämään yhdessä viimeisen vuorokautensa. Ensimmäinen viimeinen päivä, Adam Silvera (15+) Itsenäinen esiosa teokselle Lopussa molemmat kuolevat seuraa Orionin ja Valentinon tutustumista yönä, jona Kuolinhetki-palvelu otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön. Demi ja Ace, Laura Eklund Nhaga (15+) Lyhyistä, noin 15-minuutin mittaisista, äänikirjoista koostuva sarja käsittelee demi- ja aseksuaalisuutta kahden parhaan ystävyksen näkökulmista. Aikuisten kirjat Yöeläimiä, Camila Sosa Villada Parikymppinen Camila asuu Córdobassa valitun perheensä, travestien, kanssa ja työskentelee öisin läheisessä puistossa prostituoituna. Kalvot, Chi Ta-wei Kalvot on ollut ilmestyessään (1996) yksi ensimmäisistä kiinankielisistä sateenkaarikirjoista. Teos kuvaa kolmekymppisen Momon elämää vuonna 2100 uudessa maailmassa merenpohjassa. Hölmö rakkaus, Akwaeke Emezi Hölmö rakkaus on ihana rakkausromaani, joka leikittelee perinteisen rakkausromaanin kaavalla. Kirjassa kuvataan upeasti paratiisimaisemia ja seksikohtauksia. Sister Outsider, Audre Lorde Teokseen on kerätty yhdysvaltalaisen Audre Lorden esseitä, puheita ja kirjeitä 1980-luvulta. Audre Lorde oli musta, lesbo, feministi, sosialisti, äiti, soturi ja runoilija. Kaupunki joksi tulimme, N. K. Jemisin Fantasiaromaanissa seurataan eri-ikäisiä newyorkilaisia päähenkilöitä, kun he yrittävät pelastaa kaupungin tuholta. Viides vuodenaika, N. K. Jemisin Viides vuodenaika on taitavasti rakennetun fantasiatrilogian ensimmäinen osa ja sisältää vaivatonta queer-representaatiota. Tällä tavalla hävitään aikasota, Amal El-Mohtar & Max Gladstone Teos on kahden kirjailijan luoma moniulotteinen fantasiateos ja kahden vihollisen rakkaustarina. Lupa, Sita Salminen Lupa on kokoelma herkkiä eroottisia novelleja, jotka keskittyvät paljon tunteisiin, jännitteisiin ja tuntemuksiin. Rakkaudesta, Jani Toivola Rakkaudesta on kokoelma Jani Toivolan omaelämäkerrallisia tekstejä liittyen seksuaalisuuteen, kehoon, rakkauteen ja mustuuteen. Tänä vuonna me olemme mukana Pridessa myös Fem-r:n järjestämässä BIPOC-blokissa Helsingissä ja IDA Radio Helsingin ohjelmassa puhumassa kirjallisuudesta. Tarkemmat infot näistä löytyy tulevat tapahtumat osiosta.

Me ihastuimme täysillä Ana Reyesin aikuisille suunnattuun jännitysromaaniin Talo puiden suojassa. Tarina imaisi meidät mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja jännitys pysyi yllä romaanin loppuun asti. Yhdysvalloissa netissä leviää video naisesta, joka kuolee selittämättömästi ravintolan pöydässä. Video tavoittaa Mayan, onnellisessa parisuhteessa elävän naisen, ja herättää tässä muistoja menneisyydestä. “Mies oli Frank Bellamy. Tästä Mayalla ei ollut epäilystäkään. Hän ei ollut nähnyt miestä seitsemään vuoteen, mutta tuosta pienestä leuasta ja lievästi kierosta nenästä ei voinut erehtyä.” Juuri ennen videoon törmäämistä, Maya on joutunut yhtäkkisesti lopettamaan Klonopin psykoosilääkkeen syömisen. Pikkuhiljaa alkavat vieroitusoireet ja alusta asti salailtu lääkitys hankaloittavat hänen elämäänsä sekä suhdetta miesystävään Daniin ja tämän perheeseen. Hankaluuksista huolimatta Mayan kokee pakottavaa tarvetta lähteä selvittämään seitsemän vuotta sitten tapahtuneita asioita vanhaan kotikaupunkiinsa, sillä mysteeriksi jäänyt tapahtuma on jälleen toistunut. Videolla Frankin edessä on taas kuollut ihminen. “Maatessaan viiden tunnin ajan pimeässä pää täynnä vihasta pyöriviä ajatuksia Maya oli tullut siihen tulokseen, että näin oli helpointa toimia. Oli parempi livahtaa tiehensä, ennen kuin kaikki heräisivät, kuin jatkaa satuilua siitä, että hänellä oli flunssa.” Teoksessa liikutaan kahdessa ajassa. Seitsemän vuotta sitten seurataan Mayan tutustumista Frankiin, kiinnostusta isänsä kotimaahan Guatemalaan sekä suhdetta kuolleeseen ystävään Aubreyyn. Nykyajassa Maya painii Klonopinin vieroitusoireiden kanssa ja pyrkii selvittämään kahta mystistä kuolemaa. Pikkuhiljaa lukijalle avautuu, mitä oikeastaan tapahtui parin viikon aikana, joina Frank yllättäen ilmestyi Mayan ja Aubreyn elämään. “Hän menetti läheisimmän ystävänsä, näki tämän kuolevan silmiensä edessä; silti hänellä oli näihin päiviin saakka ollut tunne, että tapauksessa oli ollut muutakin kuin se, mitä hän oli omin silmin nähnyt.” Tarina on jännittävä, mutta ei kuitenkaan ihan kauhua. Karmivia kohtauksia löytyy ja kirja johdattelee mieltä pelottaviin kiemuroihin, silti meillekään pelkureille teos ei ollut liian pelottava. Kieli on selkeää ja kuvailu toimivaa. Näimme teoksen kohtaukset elävinä mielessämme ja maailma rakentui omanlaisekseen. Tarina ja sen käänteet ovat kiinnostavia ja tykkäsimme siitä, miten tapahtumia avattiin pikkuhiljaa takaumien kautta. Tarinan seuraaminen kahdessa ajassa toimi meidän mielestämme hyvin ja lisäsi siihen ulottuvuuksia. Juoneen oli myös ihanasti kiedottu unenomaisia elementtejä, vanhoja satuja ja runoutta. Jos kaipaat jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa, tartu tähän! Talo puiden suojassa, Ana Reyes, Sitruuna, 2024 Suomentanut Arto Konttinen Englanninkielinen alkuteos: The House in the Pines, 2023

Luimme suljetun lukupiirimme kanssa Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa, ja se on jäänyt monenkin mieleen yhtenä lempparina lukupiirissä luetuista kirjoista. Yiyun Lin kauniisti ja älykkäästi kirjoitettu murhamysteeri kertoo kolmesta erilleen ajautuneesta ihmisestä, jotka lapsuudessaan muodostivat epätavallisen mutta tiiviin ystäväporukan. Kymmeniä vuosia myöhemmin heidän kaikkien elämää koskettanut ihminen menehtyy ja epäilykset kuolemaan johtaneista syistä hiipivät jokaisen mieleen. Yksinäisyyttä kalliimpaa on rauhallinen ja perusteellinen murhamysteeri, josta puuttuu dramaattiset juonenkäänteet kokonaan. Se pitää lukijan otteessaan hätkähdyttävän kauniilla kielellä sekä kutkuttavilla salaisuuksilla, jotka avautuvat lukijalle hiljalleen. “Mutta yksinäisyys on pettävää uskoa maailman relevanssiin siinä missä rakkauskin, sillä valitessaan rakkauden ihminen kaivertaa vierelleen paikan, joka on täytettävä muilla - ystävällä, rakkaudella, kääpiövillakoiralla, radiossa soittavalla viulistilla.” Romaanin johdattaa lukijan kolmen ihmisen elämän läpi paljastaen hallitusti osasia heidän lapsuudestaan sekä nykyisyydestä. Mitä tapahtui ystävysten välillä Beijingissä heidän ollessa vielä nuoria? Mitä vaikutuksia tapahtumilla oli henkilöiden elämään aikuisuuteen saakka? Mikä pysäyttää ystävykset tahoillaan vielä vuosienkin jälkeen, vaikka menneisyyden piti olla jo taakse jäänyttä elämää? “Kun aika kieltäytyy muuttumasta muistoksi, se vangitsee huomion tukahduttavalla otteella, mutta ajalle ei mahda mitään, eikä siitä voi tehdä loppua.” Romaanissa on kaikkitietävä kertoja, mutta tarinaa kerrotaan useamman päähenkilön kautta. Kirjassa myös hypitään ahkerasti menneen sekä tulevan välillä. Rikkinäinen kerronta on toteutettu erittäin onnistuneesti; luvun alusta riitti kun luki ensimmäisen rivin ja heti tiesi kuka puhuu ja missä ajassa mennään. Vaikka kolmen päähenkilön ajatuksia seurataankin läheltä, lukija seuraa tapahtumia kuin ulkopuolelta eläytymättä suoraan kehenkään. Henkilöidet ristiriitaiset ja hieman ahdistavatkin ajatukset etäännyttivät lukijaa hahmoista, jolloin niihin ei samaistunut syvemmin. Lukupiirissä monia oli viehättänyt nokkelat ajatukset elämästä, joita romaani tarjoili. Lukukokemus oli kaikin puolin miellyttävä, vaikka vähän erilainen. Teoksen hidas tempo oli mukavaa vastapainoa täyteen ahdetulle kerronnalle, jota nykyään käytetään paljon kirjoissa, sarjoissa ja leffoissa. Yksinäisyyttä kalliimpaa, Yiyun Li, Keltainen kirjasto, 2015 Suomentanut Helene Bützow Englanninkielinen alkuteos: Kinder Than Solitude, 2014

Abbott sarjakuva kertoo Detroitissa toimivasta mustasta naistoimittajasta, Elena Abbottista. Elena on hetki sitten kirjoittanut totuudenmukaisen jutun iltapäivälehteen nuoren mustan pojan kaltoinkohtelusta ja saanut sen myötä vihaa valkoisilta lehden johtajilta sekä poliisilaitokselta, mutta taas paljon kiitosta Detroitin mustien yhteisöltä. Elena jatkaa kuitenkin murhista ja epäoikeudenmukaisuuksista kirjoittamista korruptoituneessa kaupungissa. Hän alkaa selvittämään erikoista murhien ja rikosten sarjaa, jotka ovat selkeästi kytköksissä toisiinsa. Poliisi haluaisi laittaa murhat itsemurhayrityksen piikkiin ja lakaista koko jutun maton alle. “I don’t doubt that you could. What a woman you are! But don’t waste this life chasing the dead.” Kuvittelin alkuun Abbottin olevan tavallinen realismia sisältävä sarjakuva, jossa toimittaja selvittää ja kirjoittaa lehteen kaupungin julmuuksia. Pian kuitenkin käy ilmi, että murhien takana on jotain mystistä: yliluonnollisia voimia, karmivia otuksia ja varjomaailma. Tämän olisi voinut päätellä kannesta, jossa on mystistä tunnelmaa ja erikoisia “lonkeroita”. Yliluonnollisuus oli minun mieleeni. Tykkään fantasiaelementeistä ja kauhusta sarjakuvissa ja molemmista pääsi nauttimaan tässä teoksessa. Aiheet ovat kuitenkin raskaita, sisältävät paljon realismia ja ovat muutenkin lähellä sitä, mitä maailmassa tapahtuu poliisiväkivallan ja korruption keskellä. Teoksessa käsitellään myös mustien oikeuksia ja heidän kokemaansa syrjintää Yhdysvalloissa. “But they were there Elena. You’re not crazy. You know you’re not crazy.” Pian lukijalle selviää, että Elenalla on jonkilainen kosketus mystiseen varjomaailmaan, koska hänen miehensä on vuosia sitten menehtynyt vastaavan voiman edessä. Selvitystyöstä tulee Elenalle todella henkilökohtaista ja hänen oma uransa on vaakalaudalla. Hänellä on kuitenkin paljon turvallisia ihmisiä ympärillä tukemassa häntä, vaikka monen onkin vaikea uskoa todeksi Elenan selityksiä varjomaailmasta ja siitä, että kaupungin eliitti olisi siinä jotenkin osallisena. “Shadows, Fred. I’m chasing shadows.” Sarjakuvan teksti on sujuvaa, mutta itsellä tuotti hieman ongelmia puhekuplien fontin lukeminen. Aloin kuitenkin lukiessa hahmottaa kirjaimia paremmin ja totuinkin lopulta jotenkuten fonttiin. Kuvitus ja värit olivat teoksessa mielestäni todella onnistuneet ja hahmojen yksityiskohtia karmeudessaankin oli upea tutkailla. Tuntuu, että tämän ensimmäisen osan kautta päästiin vasta alkuun, mutta vielä jäi paljon epäselvyyksiä varjomaailmasta ja se kaikista kauheuksista. Toinen osa Abbott: 1973 löytyy englanniksi ainakin Helmet-kirjastoista. Abbott, Saladin Ahmed, S&S, 2018 Kuvitus Sami Kivelä Värit Jason Wordiea

Puutarhani (kirja) on Jamaica Kincaidin kirjoittama muistelmateos, joka julkaistiin jo vuonna 1999, mutta suomennettiin vasta tänä keväänä. Teoksessa Kincaid kertoo ihtohimostaan puutarhanhoitoon, näkemistään puutarhoista ympäri maailmaa, ensimmäisestä puutarhastaan Vermontissa sekä ristiriitaisuuksista puutarhanhoidossa ja sen historiassa. Tartuin teokseen, koska tykästyin viime vuonna suomennetuissa Lucy ja Annie John kirjoissa Kincaidin kirjoitustyyliin ja kuvailuun, ja halusin päästä lukemaan lisää hänen tekstiään. Kincaidin kirjoitustyyliä pääsin kyllä taas ihastelemaan. Näin kesän kynnyksellä oli myös ihana lukea kasveista ja upeista puutarhoista samalla kun ympärillä kaikki puhkeaa kukkaan. Oli mielekästä päästä lukemaan intohimoisen puutarhurin ajatuksia sen hoidosta, mutta tykkäsin myös paljon kohdista, joissa pohdittiin muun muassa, kuinka kasvit ovat jatkuvasti vaihtaneet paikkaa kolonialismin tuotoksena ja kuinka kasvien alkuperäiset nimet ovat sen seurauksena osin jopa unohtuneet kokonaan. Kincaid kuvaa, kuinka hänen kotimaansa Antiguan kasvitieteellisestä puutarhasta ei juurikaan löydy saaren alkuperäistä kasvustoa eikä hän edes tiedä näiden nimiä niiden alkuperäisillä nimillä. “Kasvitieteellinen puutarha teroitti minulle, kuinka voimakkaita minut alistaneet ihmiset olivat: he pystyivät tuomaan omistamansa maailman kasvit minun luokseni.” Kirjaa lukiessa aloin itsekin pohtimaan, miten kasvillisuus on muuttunut eri puolilla maailmaa viimeisten satojen vuosien aikana ja kuinka meiltä täältä Helsingistäkin löytyy Haagan Alppiruusupuisto ja Roihuvuoren Kirsikkapuisto. Kummassakin olen käynyt useammankin kerran ihastelemassa kasvillisuutta, mutta en silloin ole sen pidemmälle ajatellut historiaa sen kaiken taustalla. Itsekin tykkään luonnosta paljon, kasveista ja eläimistä. Tykkään tutkia niiden nimiä ja toimintaa aina silloin tällöin, joten osin siitäkin innostuneena halusin tarttua tähän kirjaan. Uskon kuitenkin, että puutarhuri tai kasvitieteilijä voisivat saada teoksesta vieläkin enemmän irti, koska kasvien nimiä vilisi sivuilla tiuhaan tahtiin. “Tämän olen puutarhurina totisesti oppinut: kannattaa kuunnella kaikkia ja sen jälkeen kasvattaa kaikkea, mitä rakastaa.” Osan kasveista kyllä tunnistin ja etenkin viittaukset Meksikoon ja sieltä yhteen lempikukistani Bougainvilleaan herättivät kiinnostusta. Tunnen kukan kylläkin nimellä Buganbilia tai Bouganbilia. Nimi on todennäköisesti Meksikossa muotoutunut englanninkielisestä nimestään, jonka kasvi on saanut ranskalaisen matkailijan mukaan. Myös kuvaukset Monet’n puutarhasta, maalauksesta ja oikeasta puutarhasta, ja muutenkin viittaukset taidemaailmaan olivat mieleeni. “Tuntemamme maailmakin sentään alkoi erittäin hyvässä puutarhassa, täysin tyydyttävässä puutarhassa – paratiisissa – mutta jonkin ajan kuluttua niin sen omistaja kuin asukkaatkin halusivat enemmän.” Teos olisi kuitenkin lopulta saanut olla omaan makuuni hieman lyhyempi ja toistoa tuntui olevan jonkin verran etenkin keskipaikkeilla, mutta etenkin loppua kohden kirjoitus lähti taas vauhtiin. Puutarhani (kirja), Jamaica Kincaid, S&Sm 2024 Suomentanut Kaijamari Sivill ja Helka Sivill Englanninkielinen alkuteos: (My) Garden Book, 1999

Etsi luettavaa kirjailijan mukaan klikkaamalla alta löytyviä avainsanoja.

Mariana Enríquezin novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät ammentaa tarinoita etenkin Argentiinan yhteiskunnasta ja yhdistää niihin kauhuelementtejä. Novellit ovat katkelmia erilaisten ihmisten elämistä. Niiden lapset ja aikuiset kohtaavat karmivia asioita: kummitustalon, naapuriin kahlitun lapsen ja epäilyttäviä murhia, mutta lopussa ei koskaan selviä, mitä oikeasti on tapahtunut. “Juan Martín pyysi taskulamppua ja poistui autosta vastaan panematta. Katsellessani hänen kasvojaan auto heikossa sisävalossa tajusin, että hän oli peloissaan.” Novelleissa esiintyy paljon poliittisia aiheita, joita ei välttämättä novelleja lukiessa tunnista, jos Argentiinan politiikka ja historia ei ole tuttuja. Teoksessa on paljon pohjois-argentiinalaista taikauskoa ja niissä käydään läpi etenkin naisten ja lasten asemaa yhteiskunnassa. Suomentajan jälkisanoissa Sari Selander avaa vähän novellien taustoja ja Argentiinan tilannetta, mikä oli ainakin meistä kiinnostava lisä kokoelmaan. Esimerkiksi kokoelman nimikkonovellissa argentiinalaiset naiset järjestäytyvät ja polttavat itseään poliittisena mielenilmaisuna. Tämä on pidemmälle viety versio todellisista mielenilmauksista, joita järjestetään jatkuvasti eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. “Mutta nainen ei perääntynyt. Hän harppasi rovioon kuin olisi sukeltanut uima-altaaseen, valmiina vajoamaan liekkeihin.” Novellien loput jäävät usein auki, joka tekee niistä vähän vähemmän pelottavia ja karmivia. Tarinat laittavat kuitenkin oman mielikuvituksen liikkeelle ja etenkin Téri luki ihan suosiolla teosta vain päiväsaikaan. Me tykättiin novellikokoelmasta paljon, mutta etenkin meidän mieleen jäi novellit Adelan talo, Hämähäkinverkko ja Mustan veden syvyyksissä. “Olen minä yrittänyt. Todellakin olen! Mutta ei täältä pääse ulos. Etkä pääse sinäkään. Se poika herätti sen, mikä uinui veden alla. Etkö kuule rumpuuja, jotka säestävät kuolemankulttia?” Mariana Enríqueziltä julkaistaan syksyllä suomennettu novellikokoelma Yö ei kuulu meille, jossa jatketaan joitain tämän kokoelman novelleja. Me odotetaan innolla, että päästä jatkamaan näitä kauhun ja goottilaisen realismin kertomuksia! Mitä liekit meiltä veivät, Mariana Enríquez, WSOY 2021 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Las cosas que perdimos en el fuego, 2016

Ilahduimme, kun Mariana Enríqueziltä suomennettiin taas uusi novellikokoelma. Tartuimme innoissamme Sängyssä tupakoimisen vaarat teokseen, koska tykkäsimme kirjailijan edellisestä kauhunovellikokoelmasta Mitä liekit meiltä veivät. Lisäksi Téri on lukenut Mariana Enríqueziltä Yö kuuluu meille fantasiaromaanin, josta hän myös nautti. Enríquez yhdistää teksteissään kauhuelementtejä todelliseen elämään, Argentiinan historiaan ja politiikkaan. Tämä teos on kuitenkin erilainen verrattuna edelliseen suomennettuun novellikokoelmaan. “‘Olet huomannut sen itsekin’, Julieta sanoi. ‘Voi hyvä Jumala, Juli. Minkä?’ ‘Sinäkin olet haistanut sen. Lasten hajun. Näin kun nyrpistit nenääsi.’” Heti ensimmäisessä novellissa on jotakin vetävää, koukuttavaa ja kiinnostuksen herättävää. Tarinassa uskomukset heräävät henkiin tosimaailman tapahtumissa ja tunnelma on taitavasti rakennettu, vaikka se on yksi kokoelman lyhyimmistä novelleista. Maasta kaivettu pikkuenkeli nousikin yhdeksi meidän molempien lemppari novelleista ja se lähti hyvin viemään teosta eteenpäin. Kokoelmassa on edelleen kauhuelementtejä ja myös jonkin verran poliittista ja yhteiskunnallista kannanottoa, vaikkei aivan yhtä suorasti kuin Mitä liekit meiltä veivät kokoelman novelleissa. Uudessa teoksessa novellit tuntuivat myös kokonaisemmilta, eivätkä kaikki tarinat jääneet aivan yhtä “kesken” kuin edellisessä. Osa novelleista on kuitenkin huomattavasti häiritsevämpiä, kuin mitä osasimme odottaa ja meille jotkut kohdat menivät häiritsevyydessään vähän turhankin pitkälle. “Nyt hän katui sitä, että oli toivonut padon murtuvan. Sillä se todella oli murtumassa, ja hysteria levisi.” Novellit ovat pituudeltaan vaihtelevia ja niissä on erilaisia näkökulmia, hahmoja ja tapahtumia. Me nautimme etenkin kokoelman alkupuoliskosta ja ihan viimeisistä novelleista, joissa oli luotu jännittävä tunnelma ja tuotu kauhuelementit kiinnostavasti osaksi tarinaa. Kokoelman keskellä olevat novellit tuntuivat meille vähän turhan häiritseviltä. Häiritseviä teemoja olivat etenkin pedofilia, osa seksuaalisuuteen liittyvistä ilmiöistä sekä itsensä vahingoittaminen ja eritteet. Meidän mielestämme kiinnostavia teemoja taas olivat argentiinalainen mytologia, taikausko, kateus ja katkeruus, katoavat ja yhtäkkiä puistoihin ilmestyvät lapset sekä kauhun arkisuus. “Ensimmäisen viikon yritin elää mahdollisimman normaalisti. Ajattelin, että kyse saattoi olla stressin aiheuttamasta hallusinaatiosta ja että pian näky katoaisi.” Novelleissa on kiinnostavasti kuvattu erilaisia tunteita ja sitä, mihin ne voivat johtaa etenkin maailmassa, jossa paljon on mahdollista. Osa novelleista loppui edelleen todella “kesken”, eivätkä saaneet selkeää loppua tai päätöstä. Téri osasi tätä jo odottaa, eivätkä kesken jääneet tarinat siksi valvottaneet häntä yöllä, mutta Aracelis meinasi kuunnellessa heittää puhelimen seinään parin tarinan loppuessa ilman vastauksia. “Aamukahvia juodessaan Mechi ei muistanut painajaisistaan muuta kuin sen, että oli nähnyt niissä alastoman tytön, jonka selkä oli ollut veressä; jonkinlaisen enkelin, jolta oli revitty siivet irti.” Teoksen nimikkonovellille emme lämmenneet, mutta erityisesti meille molemmille jäi mieleen teoksen pisin novelli, Teinien paluu. 60-sivuisessa tarinassa kuvataan lukijalle Buenos Airesin tapahtumia liittyen katoaviin teineihin, etenkin yhden päähenkilön kautta, mutta myös muutaman sivuhahmon näkökulmasta. Todellisuus on läsnä, mutta kauhun ja sekasorron tunteita on voimistettu, mikä kylmäsi lukiessa selkäpiitä. Kaikista novelleista ei löydy suoranaista kauhua, mutta tunnelma on synkänpuoleista läpi koko kokoelman. Tartu siis kokoelmaan, jos uskallat. Sängyssä tupakoimisen vaarat, Mariana Enríquez, WSOY, 2024 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Los peligros de fumar en la cama, 2009

Tartuin teokseen, koska Ruotsin meininki ja jengit kiinnostavat ja toivoin löytäväni kirjasta jonkinlaista ymmärrystä siihen, miksi tilanne on sellainen kuin se on. Toivoin kirjan kuvaavan erilaista näkökulmaa kuin uutisissa ja tuovan sillä tavalla jotakin uutta keskusteluun. Jossain määrin toiveeni toteutui. Ettei veri enää vuotaisi ei yritä koota analyysiä tilanteeseen johtaneista syistä, eikä rakentaa tarkkaa kuvausta nykytilanteesta. Sen sijaan se kuvaa ruotsalais-somalialaisen tytön elämän Tenstan lähiössä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuden kynnykselle hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Lukija saa tilanteeseen yhden uuden näkökulman, joka valottaa tapahtumia yhteisön sisältä. “Isä oli muuttanut pysyvästi Keniaan, ja vanhemmista veljistäni Bilal oli ottanut hänen roolinsa ja piti itseään perheenpäänä. Hän oli päättäny säännöistä, joita minun oli noudatettava, ja hän oli hyvin ankara, melkeinpä järkähtämätön.” Faysa Idle on 26-vuotias runoilija, joka on kasvanut Tenstan lähiössä Ruotsissa. Esipuheessa hän kertoo haluavansa jakaa sisarten ja äitien kokemuksen jengisodan keskellä elämisestä ja sen aiheuttamasta tuskasta. Faysa kuvaa ensin lapsuuttaan. Elämää, joka riepotteli häntä ympäri maailmaa ja pientä kontrollia, jota hän keksi omaan elämäänsä erilaisin konstein. Hän kuvaa suhteitaan perheenjäseniinsä, etenkin veljeensä Bilaliin, joka myöhemmin saa merkittävän roolin jengisodissa. “Ongelma eivät olleet katulapset, he olivat ystäviäni, he seisoivat takanani. Ongelma olivat muut, joita en tuntenut, kateelliset.” Teoksessa kuvataan nimenomaan tytön ja sisaren roolia rikollisuuden keskellä. Nuorempana Faysan veli opettaa Faysaa rikollisille teille, mutta kun pienestä näpistelystä siirrytään vakavampaan väkivaltaan, tytöt ja naiset asetetaan sivullisiksi, joihin ei saa koskea. Sivullisenkaan rooli ei kuitenkaan ole onnellinen, eikä väkivallasta vapaa. Tyttöjen puoli sodassa määräytyy perheen poikien ja miesten mukaan, mikä vaikuttaa siihen, kuinka heidät kohdataan tai kenen kanssa he voivat näyttäytyä. “Seisoin siinä ja tärisin häpeästä, mutta olin myös peloissani. Kun äiti reagoi tällä tavalla nyt, miten hän reagoisikaan saadessaan kuulla, että poliisi oli ottanut kiinni myös Bilalin?” Tarina on hajanainen, sillä se seuraa levälleen levinnyttä elämää. Faysa menettää läheisiään väkivallalle, elää pelossa ja kohtaa milloin mitäkin erilaisia syytöksiä. Toisaalta hän myös rakastuu ja löytää valtavan tärkeitä ystävyyssuhteita. Suhteet tuntuvat aidoilta ja raaoilta, ja niiden repiytyminen sodan kynsissä koskettaa. “Ajatukseni kiertelivät yhä useammin kielteisiä kehiä. Ajattelin usein, että olisi ehkä parempi ryhtyä itse rikolliseksi, elämä olisi ehkä yksinkertaisempaa, tai ehkä pitäisi ryhtyä houkutuslinnuksi, kulkea virran mukana pyristelemättä vastaan.” Teoksessa on hyvin vähän yritystä selittää tai ymmärtää tilannetta. Näkökulma pysyy tilanteiden kuvaamisessa sellaisina kuin ne tapahtuvat. Lukijalle kuitenkin välittyy se, kuinka yksin lähiö on jätetty väkivallan armoille. Poliisi ei puutu, eikä ole ketään kenen puoleen kääntyä. Vanhemmatkin ovat ulkona nuorten kuvioista. Yksilöt ja perheet joutuvat aseistamaan itsensä selvitäkseen hengissä päivä kerrallaan. Silti Faysakaan ei tunnu katkeralta, eikä esimerkiksi syytä ruotsalaista yhteiskuntaa tilanteesta. Kirjan lopussa kuvataan Faysan runoilijan uran alkua, joka lähtee sosiaalisesta mediasta ja kerää pikkuhiljaa enemmän huomiota. “Vanhempi somaliväki uskoi, että konflikti oli ohi. Jopa klaanit olivat solmineet rauhan.” Teos on nopealukuinen, selkeä ja koostuu suhteellisen lyhyistä kappaleista. Vaikka se kertoo vain yhden ihmisen tarinan ja näkökulman, valottaa se koko Tenstan lähiön tilannetta ja kuvaa jengiväkivaltaa yllättävän puolueettomasti. Ettei veri enää vuotaisi - Jengisota sisaren ja ystävän silmin, Faysa Idle, Tammi 2024 Suomentanut Heikki Eskelinen Ruotsinkielinen alkuteos: Ett ord för blod, 2023

Polttava maa on chileläis-ruotsalaisen Pascal Engmanin toinen teos, joka aloittaa trillerisarjan. Engmanin kirjat käsittelevät yhteiskunnallisia teemoja dekkarin elementtien kautta ja niissä seikkailee poliisikomisario Vanessa Frank. Sarjan ensimmäisessä osassa Vanessa Frank käy läpi eroa aviomiehestään. Hänet on myös tuomittu rattijuopumuksesta ja hän saattaa sen takia joutua jättämään rikostutkijan hommat Ruotsin erikoisyksikössä. Vanessa kiinnostuu kuitenkin ruotsalaisten liikemiesten sieppauksista ja päätyy ratkomaan juttua vaikka onkin hyllytettynä. “Vanessa mietti Odegatanin välikohtauksesta kuvattua videota ja sitä, kuinka väärässä he olivat olleet. Ammutut miehet, Ömer Tüzek ja Samer Feghuli, olivat tulleet ottamaan hengiltä videolla näkyneen kolmannen miehen.” Vain harva meidän lukupiirissä oli lukenut tämän 500 sivuisen järkäleen lukupiirin tapaamiseen mennessä. Kevät on ollut kaikilla kiireistä aikaa, eivätkä kaikki olleet edes ehtineet hakemaan kirjaa kirjastosta. Osalla alun sekavuus oli saanut pudottamaan kirjan aikataulusta. Ne, jotka kirjan olivat kuitenkin lukeneet, olivat siitä tykänneet. “Nicolas kävi eri vaihtoehtoja läpi mielessään. Hän voisi avata oven, heittäytyä ulos, juosta Ivanin luo ja häipyä paikalta. Tai sitten hän voisi odottaa vielä hetken. Jos tyttö päättäisi ajaa Davidsonin kyydissä, Nicolas paljastuisi joka tapauksessa.” Vaikka kirja on pitkä, sen kappaleet ovat lyhyitä ja tarina liikkuu reippaasti eteenpäin. Teksti on sujuvaa ja romaani on yllättävän nopealukuinen. Teokseen on hienosti rakennettu erilaisten ihmisten maailmoja ja näkökulmia.  Alussa kun kaikki henkilöhahmot esiteltiin, olimme hetken aikaa ihan sekaisin. Ensin ollaan nykyajassa, sitten yhtäkkiä menneisyydessä ja Ruotsista hypättiin jossain välissä myös Chileen, mutta miksi? Kun teosta malttoi lukea eteenpäin, kaikki kuitenkin selkeni ja lopussa osasimme arvostaa monimutkaiseksi rakennettua maailmaa. “‘Elinsiirtoihin’, Carvajal mumisi. Ääni kuulosti epäselvältä, paksulta. Hän selvitti kurkkuaan. ‘Me siirrämme heidän elimiään muille potilaille.’” Teos käsittelee todellisia ongelmia ja niistä päällimmäisenä maailmanlaajuista elinkauppaa, joka kulminoituu Chilessä sijaitsevaan natsisiirtokuntaan. Oli kiinnostavaa lukea fiktiivinen tarina, joka rakentuu yhteiskuntamme epäkohtiin tarttuen ja sijoittuu niinkin lähelle kuin Ruotsiin. Meitä harmitti kuitenkin, että trillerien sankaritar Vanessa Frank paljastui jossain kohtaa valkoiseksi naiseksi, eikä ollutkaan musta tai ruskea hahmo. Osan tarinan tapahtumista leimasimme epäuskottaviksi, mutta se ei ollut kuitenkaan lukiessa haitannut, kunhan naureskelimme niille jälkeenpäin lukupiirin keskustelussa. Totesimme, että tarinasta olisi todennäköisesti tullut liian ankea ja raskas, mikäli hienot supersankarikohtaukset olisi muunnettu todellisuutta vastaaviksi. “‘Kun tapasin Svanten, erehdyin kertomaan hänelle, että entinen heilani oli musta kuubalainen nimeltä Camilo. Sehän herätti heti Svanten mielenkiinnon, ja sain kuulla muutaman kerran vuodessa tiedusteluja Camilosta – millainen hän oli sängyssä, oliko hänellä hyvä varustus ja niin edelleen. On tosi sairasta miten paljon teitä kiinnosta kuvitella mustaa miestä nussimassa valkoista naista.’” Lukupiirissä teosta sekä luettiin, että kuunneltiin. Parin lukupiiriläisen oli ollut helpompi saada tolkku tarinasta ja henkilöhahmoista lukemalla ensin painettua teosta jonkin aikaa ja siirtymällä vasta sitten kuuntelemaan tarinaa.  Kaiken kaikkiaan tarina rakentaa mielenkiintoisen valheiden, rikosten ja väkivallan verkon, joka pitää otteessaan, kauhistuttaa ja viihdyttää. 500 sivua meni kuin silmänräpäyksessä.  Vanessa Frank-trillerisarjasta löytyy Polttavan maan lisäksi jo kolme seuraavaakin osaa suomeksi, jos haluaa heti päästä jatkamaan poliisikomisarion seikkailuja.  Polttava maa, Pascal Engman, WSOY, 2020 Suomentanut Pekka Marjamäki Ruotsinkielinen alkuteos: Eldslandet, 2018

Amanda Gormanin uusin lastenkirja Jonakin päivänä on suunnattu perheen pienimmille. Kirjassa käydään läpi kuinka yhdessä työskennellessä voidaan saada aikaan isonkin muutoksen. Me tykästyttiin tähän ihanaan teokseen saman tien! Kannessa näkyvä hahmo seurailee kotinsa liepeille kasautuvaa roskakinosta ja sieltä pilkistävää voikukkaa. Ihmiset vain pinoavat pihalle roskia roskien perään, mutta pieni sinitakkinen päähenkilö näkee, että jokin on vialla. “Sinulle sanotaan, että olet liian pieni. Mutta olet nähnyt mitä pienimpien tekojen merkitsevän valtavasti.” Sinitakkinen lapsi päättää ryhtyä toimeen ja alkaa pieni askel kerrallaan siivota roskia pois voikukan päältä, vaikka jotkut epäilevätkin, ettei hän yksin siihen pysty. Hän ei kuitenkaan jää yksin vaan saa seuraa pian toisista lapsista, jotka ovat huolissaan samasta ongelmasta. Pian roskien paikalle valmistuu kaunis kukkapenkki, jonka kanssa myös aikuiset saapuvat auttamaan. Selkeän tarinan ja tapahtumien kautta käsitellään sitä, kuinka pienillä teoilla voi olla suurikin merkitys ja kuinka yhdessä meissä on enemmän voimaan kuin yksin. Teos käsittelee myös ympäristöön ja ilmastoon liittyvää ahdistusta, surua ja pelkoa lapsentahtisesti. Tarinan avulla lapsen kanssa voi jutella hankalistakin teemoista ja tunteista sekä kasvattaa toivoa siitä, että kuka tahansa meistä voi tehdä jotakin paremman maailman ja ympäristön eteen. “Ongelma on valtava, mutta yhdessä olette suurempia.” Tekstiä kirjassa on vähän, mutta sopivasti kuvaamaan pienen lapsen ajatuksia ja antamassa kuville kontekstia. Kuvat taas ovat hellyyttäviä ja täynnä yksityiskohtia, joita voi tutkailla rauhassa kirjaa lukiessa. “Jotakin, mikä hymyilyttää kun sen muiden kanssa jaat.” Jonakin päivänä, Amanda Gorman, Tammi, 2024 Kuvittanut Christina Robinson Suomentanut Laura Eklund Nhaga Englanninkielinen alkuperäisteos: Something, Someday, 2023