Ina, Evelyn ja Anastasia Mikkola ovat tunisialaisen äidin ja suomenruotsalaisen isän tyttäriä. Siskosten elämä on mysteeri Jonakselle, tunisialaisen isän ja ruotsalaisen äidin pojalle, jonka naapuriin siskokset muuttavat äitinsä kanssa hetkeksi. Jonas kokee siskoksiin heti jonkinlaista yhteyttä, tai ainakin olevansa pikkuisen vähemmän yksin, ja tämä lapsuuden kokemus kantaa pitkälle aikuiselämään asti.
Mikkolan siskosten elämää seurataan useassa ajassa ulkopuolelta, mutta tarkasti kuvaten ja havainnoiden. Samalla seurataan Jonaksen elämää lapsuudesta aikuisuuteen ja käsitellään etenkin kahden kulttuurin risteymässä elämistä ja suhdetta tunisialaiseen vanhempaan.
“I came here with my sisters, Ina sanoi, mikä ei oikeastaan selittänyt mitään, mutta hänestä tuntui ettei hän voisi kertoa koko tarinaa, ei ainakaan heti, ehkä myöhemmin, ehkä huomenna kun he heräisivät yhdessä, ehkä parin vuoden päästä kun he olisivat saaneet lapsia, pesueen lapsia, joilla olisi mustat kiharat ja pisamia,
isänsä pituus ja äitinsä nenä.”
Siskokset ovat keskenään hyvin erilaisia. Ina on siskoksista vanhin. Hän on ujompi, tarkka järjestyksestä ja kadehtii välillä nuorempia siskojaan. Tarinan alussa Ina tapaa uudenvuoden juhlissa miehen, jonka kiinnostukseen hänen on vaikea luottaa. Evelyn on taiteilija ja vetovoimainen tarinoiden kertoja. Hän on perinyt äidiltään maagisen viehätysvoimansa, muttei tunnu pääsevän elämässään eteenpäin ja irti työstään vaateliikkeessä, jota vihaa. Anastasia on nuorin, peloton ja villisieluinen. Hän pelaa isosiskonsa jalanjäljissä koripalloa ja kiinnostuu jossain vaiheessa ilmaisesta kielikurssista Tunisiassa.
Siskoksia yhdistää kirous, josta heidän äitinsä on kertonut heille pienestä pitäen: he tulevat menettämään kaiken mitä rakastavat. Lisäksi siskokset säteilevät jonkinlaista voimaa, joka vahvistuu heidän ollessaan samassa paikassa samaan aikaan.
“Okei, you can tell everyone, Evelyn sanoi samalla kun nousi seisomaan ja vaihtoi kielen englantiin, that we are special because we have an ultra-strong curse
placed on us, saying that everything we love will get taken from us,
and despite that curse we are still here!”
Jonas tapaa siskokset lapsena ja läpi elämänsä miettii, kuinka pääsisi tapaamaan Evelynin uudelleen. Sisaruksista tulee hänelle jonkinlainen kiintopiste epävakaissa oloissa, kun isä välillä häviää ja äiti alati arvostelee Mikkolan siskoksia ja siskosten äitiä.
Kertomuksessa kuljetaan 2000-luvulta aina vuoteen 2035, kun siskokset ja Jonas ovat jo 40 ikävuoden paikkeilla.
“Ei vaan mä luulen et ne asuu täällä, sanoin eikä se johtunut vain siitä että Inalla roikkui avaimet kaulassa. Tunsin meidän kuuluvan yhteen, vaikka en tiennyt miksi.”
Romaani on todella kiinni tässä maailmassa ja se kuvaa hämmentävänkin tunnistettavasti ja realistisesti monia ilmiöitä ja tuntemuksia. Teos on pitkä, joten hahmot ehtivät kokea kaikenlaista, kasvaa ja kehkeytyä monitasoisiksi. Ainakin siskokset. Jonaksestakin rakentuu ristiriitainen ja epämiellyttäväkin hahmo. Tunisialaiset vanhemmat jäävät vähän yksiuloitteisiksi ja etäisiksi, rikkinäisiksi. Se vähän harmitti meitä lukiessa, mutta kuvaa todennäköisesti osuvasti sitä, miten vanhemmat ovat lapsilleen näyttäytyneet.
Teemoina kirjasta löytyvät ainakin mielenterveys ja sen hauraus, traumat, rakkaus, ihastus, ystävyys, kateus, vanhemmuus, toiseuden kokemus, unelmat ja muutos. Vaikka teos on pitkä ja käsittelee myös raskaita aiheita, se ei tunnu rankalta, vaan sujuva teksti pitää lukukokemuksen ilmavana ja teos liikkuu kevyesti eteenpäin.
“Siskosten äidillä oli kolme sääntöä, ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein: he eivät saaneet milloinkaan kertoa mitään itsestään, eivät koulussa, eivät poliiseille, heidän piti pysyä katveessa, keksiä vääriä vastauksia etteivät herättäisi ihmisten kateutta (Silloinkin kun te puhuttu ystävien kanssa, kysyin. Riippuu siitä, millainen ystävä siinä on, Evelyn vastasi.).”
Ihan alussa teksti lumosi etenkin Araceliksen ja kietoi ihan täysin pauloihinsa. Teksti on toteavaa ja lauseet pitkiä. Niiden välissä sanotaan paljon ja ne johdattavat mielikuvituksen täyttämään aukkoja. Jossain vaiheessa tapahtumien tahti hidastuu ja aloimme pohtia, miksi vielä seuraamme näitä ihmisiä. Lopussa tarina nivoutuu yhteen tyydyttävällä tavalla. Sinne päästäkseen on luettava kuitenkin monta sataa sivua, joka tuntuu jossain vaiheessa ihanalta siunaukselta ja toisinaan suurelta urakalta. Siskokset on kokonaisuudessaan peräti 735 sivua.
Tätä teosta voisimme suositella etenkin sellaisille lukijoille, jotka tykkäävät syventyä teoksen henkilöhahmoihin ja uppoutua heidän ajatusmaailmaansa.
Siskokset, Jonas Hassen Khemiri, Otava, 2024
Suomentanut Tarja Lipponen
Ruotsinkielinen alkuteos: Systrarna, 2023
コメント