HAKU

Olipa taas ihana päästä uppoutumaan Kati Hiltusen runoihin! Hiltusen kolmas runoteos Kultaisen leikkauksen läpi käsittelee identiteettiä, parisuhteita ja perhettä, kuten edellinenkin, Tämä ei ole henkilökohtaista . Uusissa runoissa läsnä ovat lisäksi meri ja luonto. Teos koostuu viidestä runosta: Kotoisin aina meren viereltä, Kultaisen leikkauksen läpäisevä kivi, Vadelmasauna, Kutsun itseni yökylään ja Peiton alla pesä. Samat teemat valuvat runosta toiseen ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jonka parissa oli ihana kelliä hetken aikaa. “äänet tiellä kieli, jota en ymmärrä vieraiden lämmin kosketus käsivarsissa valahdan sekaan tummien silmien ja hiusteni ansiosta haluan kiivetä kielimuurin yli” Runon puhuja matkustaa Vietnamiin tapaamaan biologista isäänsä ja etenkin Kotoisin aina meren viereltä käsittelee puhujan suhdetta Suomeen ja toiseen kaukaisempaan kotimaahan. Vietnam ja Suomi kietoutuvat runossa toisiinsa saumattomasti, kuvaten erinomaisesti kahden kulttuurin välillä elävän ihmisen identiteettiä ja kokemusta. Vietnamissa puhuja kokee kuuluvansa joukkoon ja sitten taas ei, kun jatkuvasti kysellään onko hän raskaana, eikä keho mahdu paikallisiin vaatteisiin. Totuttelu kotimaahan, joka ei kuitenkaan aivan ole koti, herättää ajoittain kaipuun Suomeen ja sen hiljaisuuteen. Suomen ja Vietnamin kautta pohditaan myös laajemmin kodin merkitystä puhujalle. Välillä koti löytyy rakastajan sylistä. “kauluspaita tipahtaa olaltasi paljastaa solisluun ja kuulen taas kevään korvissani” Muissa runoissa käsitellään parisuhteita, ihastusta, rakkautta ja sen kaipuuta. Pohditaan kotia, kaivataan rakastajia ja välillä sormenpäät kihelmöivät orgasmeista ja nikotiinista. Rakastajat puhuvat avoimista suhteista tai eivät etsi mitään vakavaa. Myös yhteen palaamista ehdotetaan. Koko teoksen läpi kantaa hienoisesti kuristava kaipaus, milloin se on kotiin, lapsuuteen, yhteyteen tai näkyväksi tulemiseen. Silti päävire ei ole ankea tai ahdistava, vaan runoissa kuvataan myös kaunista rakkautta, rentoa oleilua toisen kanssa, luontoa ja yhteyttä. “tulisitko mukaani metsäretkelle suutelisimmeko riemukaarien alla salaisissa kuppiloissa ja hotellihautakammioissa joissa kaksi naista kietoutuu toisiinsa” Runoissa pysytään nykypäivässä ja niissä sivutaan puhelinaddiktiota, ilmastoahdistusta ja Pridea. Suomesta matkustetaan Vietnamin lisäksi New Yorkiin ja muistakin tutuista paikoista oli hauska etsiä vihjeitä. Runojen kieli on kaunista ja puhujan ajatuksenjuoksu kiinnostavan poukkoilevaa ja toisinaan järjenvastaista. Pidimme molemmat Hiltusen edellisestäkin runoteoksesta, jonka luimme pari vuotta sitten, mutta tämä oli etenkin Araceliksen mielestä vielä edellistäkin kiinnostavampi ja koskettavampi. “on jo ikävä äitiä aina ja kaikkialla miehet ovat komeita kiharoissaan jotka leviävät pitkin katuja” Kultaisen leikkauksen läpi, Kati Hiltunen, Kulttuurivihkot, 2025

Mimi ja mörkö on Maryam Razavin leikki-ikäisille suunnattu lastenkirja, jonka avulla voi käsitellä pelkojen voittamista erilaisin keinoin. “Mimi ja sisko tapasivat heti herättyään kulkea peittojensa kanssa vanhempien sänkyyn, kunnes perhekasa ison peittovuoren alla muodosti kermakakkua muistuttavan rakennelman.” Mimi herää verkkaiseen viikonloppuaamuun ja juoksee siskonsa kanssa vanhempiensa sänkyyn peittojen alle. Mimillä on kuitenkin vähän outo tunne, joka ei tunnu lähtevän pois. Olohuoneeseen mentäessä Mimi havahtuu ja huomaa liilan mörön, joka kurkkii verhon takaa. Äiti ehdottaa Mimille tanssimista, jotta verhon takana oleskeleva mörkö ei enää pelottaisi. Mimi ja äiti alkavat tanssia olohuoneessa, jotta pelko häviäisi Mimin kehosta ja mörkökin kutsutaan mukaan tanssiin. Mimin pelko haihtuu hetkeksi syrjään. Pitkin tarinaa Mimi kohtaa mörön milloin ruokapöydässä ja milloin eteisessä lähtiessään ulos vaarin kanssa. Joka kerralla Mimin perheen jäsenet ovat auttamassa häntä voittamaan pelkonsa ja pikkuhiljaa Möröstä alkaa muodostua ystävä. “Mennään vain, ei hätää, vaari vakuutti. – Möröstähän on tullut jo vanha tuttu. Ehkä sekin vielä epäröi, kumpi kenkä menee oikeaan ja kumpi vasempaan jalkaan, ja siksi odottelee, että joku tulisi avuksi.” Kirjassa käsitellään pelon voittamista lapsentahtisesti ja läheiset aikuiset ovat ihanasti läsnä auttamassa Mimiä tilanteessa kuin tilanteessa. Kuvitus on värikästä ja eläväistä, mikä osaltaan vie tarinaa kivasti eteenpäin. Mörön tukkaa kuvaillaan yhdessä kohtaa sotkuiseksi, mutta meidän silmään tukka näytti kuvituksessa ihanilta kiharoilta. Harmittelimme tätä, koska kihariin hiuksiin, ja etenkin afrohiuksiin, liittyy paljon negatiivisia stereotypioita esimerkiksi juuri sotkuisuudesta. Meille kuvituksen ja tekstin yhdistelmä tuntui toistavan näitä haitallisia ja virheellisiä kuvitelmia. Muuten teos on meidän mielestämme todella ihana. Pidimme siitä, miten tarinassa lempeästi lähestytään erilaisia tapoja, joita hyödyntää pelon hallinnassa ja saada keho rauhoittumaan jännittävällä hetkellä. “He kippistivät ja maistoivat smoothieita kaikki samaan aikaan. Iskä näytti peukkua. Mimi näytti peukkua. Mörkö näytti peukkua. Mörkösmoothie oli menestys.” Mimi ja mörkö kirjan kirjailija, Maryam Razavi, saapuu POC-lukupiirin kirjapiknkille elokuussa! Lapsiperheille suunnattu kirjapiknik järjestetään Tikkurilan kirjastopuistossa lauantaina 2.8. klo 14-15:30 ja Maryam Razavi saapuu paikalle lukemaan ääneen uutuuskirjaansa ja vastailemaan lasten kysymyksiin kirjan kirjoittamisesta. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyy Tulevat tapahtumat -sivulta . Mimi ja Mörkö, Maryam Razavi, Otava, 2025 Kuvittanut Saara Obele

Luin muutama vuosi sitten Mariana Enríquezin novellikokoelman Mitä liekit meiltä veivät . Kyseinen goottilaista kauhua sisältävä teos vetäisi minut mukaansa ja oli itselleni juuri sopivaa kauhua luettavaksi: ei liian pelottavaa. Enríquez kirjoittaa paljon todelliseen elämään liittyvistä tilanteista, joihin on tuotu mukaan elementtejä kauhusta, argentiinalaisista taikauskoista ja fantasiasta. Mitä liekit meiltä veivät -novellikokoelmassa jäin kaipaamaan lyhyille tarinoille jatkoa, kun ne tuntuivat jäävän osin kesken ja kaipasin lisää vastauksia. Tähän tarpeeseen sainkin apua Yö kuuluu meille -romaanista, jossa sivutaan ainakin Adelan talo -novellin tarinaa ja tapahtumapaikkaa. Yö kuuluu meille alkaa Buenos Airesista, kun Gaspar muuttaa lapsena pois kaupungista isänsä Juanin kanssa. Gasparin äiti on hetki sitten menehtynyt traagisesti ja Juan haluaa aloittaa poikansa kanssa uudelleen toisessa kaupungissa.  “Pojan piti matkustaa takapenkillä, vaikka Juan olisi ottanut hänet mieluummin viereensä etupenkille, mutta se oli kiellettyä, eikä hän halunnut ongelmia poliisin tai sotilaiden kanssa, sillä nämä valvoivat valtateitä ja olivat tunnettuja kovista otteistaan. Yksinäinen mies lapsi kyydissään herätti helposti epäilyksiä.” Teoksessa kuvataan paljon ihan tavallista arkea. Gaspar kasvaa lapsesta nuoreksi ja pyörii ympäriinsä ystäviensä kanssa. Juan kaipaa vaimoaan ja miettii entistä elämäänsä. Pian alkaa kuitenkin tapahtua. Juan on salamyhkäinen ja välillä äreäkin. Gaspar joutuu erikoisiin tilanteisiin seuratessa isänsä toimia ja seikkailuilla ystäviensä kanssa. Gasparia myös hämmentää se, mistä he saavat rahaa kaikkeen elämiseen ja miten heillä on varaa asua suuressa talossa niin, että heillä on myös palvelusväkeä. Lukijalle selviää pikkuhiljaa Gasparin äidin perheen rikkaudet ja kauheudet sekä se, miksi hänen isänsä vei pojan kauas äidin puolen perheestä äidin kuoltua.  “Juan jatkoi näkymättömän symbolin luonnostelemista Gasparin käsivarteen. Merkitseminen piti tehdä väkivalloin. Haavan täytyi olla syvä, kivulias, unohtumaton, Juan selitti. Hänen oli vahingoitettava poikaa.” Kirjassa kuvataan lapsen ja isän suhdetta, sekä sitä, miten Gaspar on jo nuorena joutunut kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan paljon vastuuta sairastavasta isästään. Pian myös Gasparin isoäiti ja täti äidin puolelta tulevat heidän elämäänsä takaisin ja vaativat saada Gasparin osaksi perhettä. Kirjassa käydään läpi sukukiistoja ja puidaan, miksi Juan ja hänen vaimonsa ovat päättäneet elää kaukana Gasparin äidin erikoisesta suvusta. Teoksessa on myös paljon takaumia aikaan ennen Gasparia ja siihen miten hänen vanhempansa tapasivat ja mitä he tekivät nuoruudessaan. Mariana Enríquezin teoksia kuvataan goottilaiseksi kauhuksi, joka pitää yleensä sisällään väkivaltaa, yliluonnollisia elementtejä ja salaisuuksia. Näitä kaikkia löytyykin Yö kuuluu meille -romaanista. Paikoin teoksessa on myös todella häiritseviä kohtauksia, joista halusin päästä nopeasti eteenpäin. Vaikka säikähdyksiä kirjassa ei juurikaan ollut tai sen kaltaisia kauhuelementtejä, oli kuitenkin muutamia todella pelottavia ja karmivia kohtauksia mukana, jotka nostivat niskakarvat pystyyn. “Osa saattoi olla pimeydelle uhrattuja lapsia. Jotkut vetäytyivät häkkinsä perälle hänet nähdessään, osa tuskin raotti silmiään. Juan näki lapsia joiden silmät oli viilattu teräviksi kuin sahanterät.” Itselleni jäivät etenkin mieleen “kummitustalon” tapahtumat, jonne Gaspar eksyy ystäviensä kanssa. Paikka on sama kuin Adelan talo -novellissa ja tarina oli yksi omista lemppareistani Enriquezin novellikokoelmassa. Talon tunnelma on saatu todella hyvin kuvailtua ja sen salaperäisyys jäi mietityttämään kirjan lukemisen jälkeenkin. Gasparin ja hänen isänsä tarina piti minua otteessaan ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Välillä kuitenkin yli 600 sivuinen järkäle tuntui liiankin pitkältä omaan makuuni, ja mietin, että joitain kohtauksia olisi hyvin voitu lyhentää. Kuuntelin teoksen, mikä tuntui helpommalta. Epäilen, että lukiessa olisi saattanut jäädä kirja helposti kesken. “Olin lievästi tolaltani kohtaamisesta, kaikista oudoista sattumista ja naisen tasapainottomuudesta, joka ilmeni tummien silmien levottomana pälyilynä, hoitamattomina kynsinä ja hiuksina, jotka läheltä katsottuna näyttivät katkeilleilta ja haurailta.” Yö kuuluu meille, Mariana Enríquez, WSOY 2022 Suomentanut Sari Selander Espanjankielinen alkuteos: Nuestra parte de noche, 2019

Ernest Lawsonin esikoiskirja aloittaa vauhdikkaan ja hauskan höpersankareista kertovan lastenkirjasarjan. Höpersankarit ovat kuin supersankareita, mutta vähän erikoisemmilla voimilla. Taavi muuttaa isänsä Karva-Karin kanssa Höpsövaaran kaupunkiin. Karva-Kari on saanut työpaikan opettajana höpersankareiden koulusta kiireisellä aikataululla. Taavi aloittaa uutena oppilaana samassa koulussa kuin isänsä ja uuden koulun aloittaminen jännittää. Tavallisen jännityksen lisäksi extra paineita aiheuttaa se, että koulu on suunnattu höpersankareille ja Taavilla ei ole höpervoimaa. Hän tulee olemaan koulun ainoa höpervoimaton oppilas. Asiaa ei auta myöskään se, että Taavin isä on todella tunnettu ja kaikkien ihailema höpersankari. “Taavi ja hänen isänsä olivat vasta eilen muuttaneet Höpsövaaran kaupunkiin, kesken juuri alkaneen syyslukukauden. Taavin isä, Karva-Kari, oli nuorempana koko Suomen tuntema ja kaikkien rakastama Höpersankari, joka aikoinaan taisteli menestyksekkäästi höperpahiksia vastaan.” Pian koulun alettua kaikille oppilaille selviää, ettei Taavilla ole voimia ja hän saa osakseen ilkkumista ja ihmettelyä. Tästä huolimatta Taavi löytää nopeasti myös ystäviä: Nauru-Noel, jonka höpervoima on vastustamattoman tarttuva nauru, ja Korianteri-Kiia, jonka lähellä ruokailevat ihmiset saattavat maistaa saippuan suussaan. Uuden höpervoimattoman oppilaan saapumisen lisäksi koulussa on kuitenkin tapahtunut muutakin. Kaksi opettajaa ovat kadonneet mystisesti kesäloman aikana ja näiden tilalle on juurikin palkattu Taavin isä sekä epäilyttävä ja ilkeä rouva Hanuri. Taavi alkaa selvittää mystistä tapausta uusien ystäviensä kanssa. “‘Meidän koulussa tapahtuu kummia,’ Kiia aloitti. ‘Kaksi opettajaa on kadonnut. Kesälomalla. Se ei ole normaalia. Ei sillä että tässä koulussa mikään ois normaalia, mutta silti.’” Lawsonin kirjoitustyyli on lennokasta ja hauskaa. Me nauroimme äänen lähes joka sivulla. Tarina on yksinkertainen ja sitä on helppo seurata. Silti kiinnostavia elementtejä löytyy paljon, kiinnostavimpana tietysti erilaiset höpervoimat. Kirjassa käsitellään myös teemoja liittyen erilaisuuteen ja ulkopuolisuuteen. Tarinan myötä nähdään, kuinka erilaisuus on rikkaus ja kuinka jokaisen voimat ja vahvuudet ovat tärkeitä. Maria Makkosen kuvitus on todella onnistunutta ja antaa hyvän lisäyksen Lawsonin tekstiin. Kuvitus on sarjakuvamaista ja siitä oli kiva tutkia yksityiskohtia. Vaikka kuvat antavat kivan lisän huumoria jo valmiiksi hauskaan tarinaan, toimii tarina hyvin myös äänikirjana. Teos löytyy äänikirjapalveluista Lawsonin itsensä lukemana ja toimii vähän nuoremmillekin lukijoille nimenomaan äänikirjan muodossa. “Aika ajoin ympäriltä kuitenkin kaikui lauseita, joita ei tavallisessa koulussa kuule: ‘Hei älä niistä maahan, sä tiedät että sun räkä syövyttää asfalttiin reiän!’” Tässä osassa pääsimme tutustumaan muutamiin höpervoimiin ja Lawsonin luomaan maailmaan. Keväällä 2024 on tulossa jo seuraava osa höpersankareista ja haastattelussamme kirjailija lupasi, että pääsemme silloin näkemään paljon uusia höpervoimia. Ensimmäinen osa jäi myös niin kesken, että toista osaa ei melkein malta odottaa. Höpersankarit 1: opejahti, Ernest Lawson, WSOY, 2023 Kuvitus Maria Makkonen

Johanna Lestelän esikoiskirja Tuikun tärkeä tehtävä aloittaa ihanan lastenkirjasarjan, jonka päähenkilönä toimii Tuikku niminen lapsi. Kirjat on suunnattu päiväkoti-ikäisille lapsille ja niistä on helposti lähestyttävän tarinan lisäksi ihanan selkeä kuvitus, joka on myös Lestelän käsialaa. Tuikku on rauhallinen lapsi, jota mietityttää monet ihan tavalliset asiat maailmassa. Hän asuu äitinsä kanssa Suomessa, mutta on paljon yhteydessä Nigeriassa asuvaan babaansa videopuheluiden välityksellä. Jokaisessa Tuikku-sarjan teoksessa on aina jokin sanoma ja opetus. Tuikun tärkeä tehtävä -kirjassa Tuikkua vaivaa jokin, mutta hänen on vaikea sanoa sitä ääneen muille. Turvalliset aikuiset ympärillä saavat hänet kuitenkin kertomaan riidasta ystävän kanssa ja asiat saadaan lopulta selvitettyä ystävysten välillä aikuisten avulla. “'Anteeksi, äiti', Tuikku sanoo. 'Ei se haittaa. Taidetaan olla molemmat vähän väsyneitä.'” Tuikku-kirjoissa on hyvä representaatio ruskeasta lapsesta, joka on monelle lapselle tärkeä näkökulma. Ruskeus ei ole kuitenkaan se mihin kirjassa keskitytään vaan ihan tavalliset arkiset asiat; miten tunteista puhutaan ja miten niitä sanoitetaan. Kirjoissa on ihanasti tuotu mukaan anteeksiantoa ja tapoja käsitellä vähän vaikeitakin aiheita joita meistä itse jokainen kohtaa arjessa. “Tuikku piirtää huolen paperille. Hän heittää huolen pönttöön ja vetää vessan.” Tuikku sarjan kaksi seuraavaa osaa ovat Tuikku ja pimeän mörkö sekä Tuikku uskaltaa. Tuikun tärkeä tehtävä, Johanna Lestelä, Otava, 2019

Tuikku uskaltaa on Johanna Lestelän kirjoittama ja kuvittama lastenkirja sekä Tuikku-sarjan kolmas osa. Kaikissa kirjoissa seikkailee Tuikku niminen lapsi, jonka kanssa yhdessä ihmetellään maailmaa. Kolmannessa teoksessa Tuikkua jänittää uuden harrastuksen aloittaminen vaikka hänen toiveensa onkin päästä pelaamaan jalkapalloa. Keskustelu äidin ja muiden lasten kanssa sekä Tuikun oma tahto onneksi voittavat tämän pelon. “`Joo`, Tuikku huokaa. `Nyt minusta ei voi tulla jalkapallon pelaajaa.` `Voi Tuikku! Aina voi yrittää uudestaan.`, äiti lohduttaa. `Huomenna on uusi päivä!`” Tuikku uskaltaa -teoksen myötä on helppoa jutella oman lapsen kanssa jännittämisestä ja peloista uuden äärellä sekä kuinka nämä pelot voidaan voittaa. Aikaisemmissakin teoksissa on aina jokin aihe, jonka avulla voi avata keskustelua lapsen kanssa kirjaa lukiessa. Ensimmäisessä osassa muun muassa Tuikkua ei osannut sanoittaa tunteitaan, mutta turvallisten aikuisten ympäröimänä sekin helpotti. Kirjat on suunnattu päiväkotilaisille ja ovat sopivan lyhyitä, jotta lapsi jaksaa seurata tekstin hyvin alusta loppuun. Selkeät kuvat myös havainnollistavat ja tuovat lisää ulottuvuutta itse tarinaan. “Kotona Tuikku Löytää lattialta lankakerän. Tuikku harhauttaa, pujottelee ja potkaisee…” Tuikku-sarjasta on aikaisemmin julkaistu Tuikun tärkeä tehtävä sekä Tuikku ja pimeän mörkö. Tuikku uskaltaa, Johanna Lestelä, Otava, 2021

Tuikku ja pimeän mörkö on Tuikku-sarjan itsenäinen jatko-osa. Se jatkaa samalla teemalla kun aikaisempikin Johanna Lestelän teos, mutta käsittelee tällä kertaa pelkoja ja niiden voittamista sekä Tuikun harmituksia vanhempien määräämisestä “Tuikkua suututtaa. Miksi aikuiset saavat määrätä, milloin pitää mennä nukkumaan.” Tuikku ja pimeän mörkö -kirjassa Tuikkua vähän suututtaa äiti. Tuikun mielestä äiti määrää kaikesta ja hänen tekisi mieli tehdä kaikki täysin vastakkain. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin Tuikku ja hänen äitinsä saa sovittua erimielisyydet, pyytävät toisiltaan anteeksi ja antavat toisilleen suuren halauksen. Tuikku asuu yhdessä äitinsä kanssa Suomessa, mutta on paljon yhteydessä Nigeriassa asuvaan Babaansa. Illalla rauhoittumisen jälkeen Tuikku soittaa vielä baballe hyvää yötä juuri ennen nukkumaan menoa. “`O`daaro`, baba sanoo jorubaksi puhelun päätteeksi ja lähettää monta lentosuukkoa. `Hyvää yötä baba!` Tuikku vastaa. Tuikku-sarjasta on aikaisemmin julkaistu Tuikun tärkeä tehtävä. Tuikku ja pimeän mörkö, Johanna Lestelä, Otava, 2020

Taas on julkaistu uusi ihana Tuikku-kirja, jota olemmekin jo odottaneet innolla! Tuikku-sarja on Johanna Lestelän kirjoittama ja kuvittama lastenkirjasarja kolmevuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Kirjoissa seikkailee Tuikku-niminen lapsi, jolle sattuu arkisia asioita ja niitä sitten selvitellään yhdessä äidin tai muiden turvallisten aikuisten kanssa. Lestelän kuvitus on ihanan yksinkertaista ja värikästä ja tarinat helppolukuisia. Aikaisemmissa kirjoissa Tuikku on elellyt Suomessa valkoisen äitinsä kanssa ja nigerialainen baba on jäänyt pienempään rooliin. Tällä kertaa baba ja Nigeria ovat tarinassa isommassa roolissa ja me olimme erityisen innostuneita siitä. “‘Káàárọ̀!’ baba tervehtii Tuikkua joruban kielellä. ‘Àjọyọ̀! Juhlat!’ Tuikku muistuttaa innoissaan. Tänään pidetään juhlat Tuikulle ja äidille.” Tuikku ja äiti ovat käymässä Nigeriassa baban ja muiden sukulaisten luona. Sukulaiset ovat järjestämässä Tuikun ja äidin kunniaksi juhlat. Juhlia varten Tuikulle ostetaan torilta uusi mekko, jonka likaamisesta Tuikkua varoitellaan. Ennen juhlia Tuikku kuitenkin tipahtaa kuralammikkoon kurottaessaan pientä gekkoa ja mekko sotkeutuu. Mekko on ihan pilalla ja Tuikkua harmittaa ja nolottaa. Hän ei halua kertoa kenellekään kuraisesta mekosta ja innostus tulevista juhlistakin katoaa. “Juhlamieli on tipotiessään, ja asiat ovat ihan solmussa.” Teoksen alku on ihana ja super samaistuttava, kun Tuikku herää Nigeriassa ja seinät ovat väärän väriset. Tämä tunne on meille niin tuttu! Aina kun heräsi ensimmäisinä päivinä toisessa kotimaassa, kaikki tuntui hetken aikaa vieraalta. Tuikku baban massa -kirjassa on arkinen vastoinkäyminen, johon varmasti jokainen lapsi ja vanhempi voi jollain tasolla samaistua. Kivaa on myös se, että arkinen sattumus on sijoitettu tällä kertaa Nigeriaan ja hahmot ovat lähes kaikki mustia ja ruskeita. “Tuikku nousee sängystä ja muistaa olevansa baban talossa Nigeriassa.” Tämä Tuikun tarina tuntui lyhyemmältä kuin aikaisemmat, vaikka sivumäärä on kaikissa osissa sama. Ehkä tunnelma oli vaan niin kaunis, että meitä harmitti kun se loppui. Myös se saattoi vaikuttaa, että juhlat, joita odotettiin koko kirjan ajan typistyivät vain yhteen aukeamaan. Me olisimme mielellämme lukeneet juhlatunnelmasta lisääkin. Toisaalta tarina on hyvällä tavalla yksinkertainen, kuten kaikissa Tuikku-kirjoissa. Niin pienempienkin lasten on helppo pysyä sen mukana. Kuvitus on taas yksinkertaista ja toimivaa. Värit ja erilaiset kuviot ovat todella nättejä. Tällä kertaa myös tutun pienen kissan sijaan kannessa ja kirjan sivuilla seikkailee pieni gekko. Tuikku on ihan “must have” lastenkirja jokaisen lapsen kirjahyllyyn tai päiväkodin lukunurkkaukseen! Kaikki sarjan kirjat ovat olleet todella ihania niin meidän kuin monen meidän tapahtumassa vierailevan lapsen ja aikuisenkin mielestä. Kirjoissa on juuri sitä representaatiota, jota me olemme kaivanneet etenkin pienten lasten kirjoihin. Niissä ruskea lapsi painii tavallisten lasten haasteiden kanssa, oppii ja iloitsee, ilman rasismin tuomaa painolastia. Käy kurkkaamassa aikaisempien Tuikku-sarjan kirjojen arviot: Tuikun tärkeä tehtävä , Tuikku ja pimeän mörkö ja Tuikku uskaltaa . Tuikku baban maassa, Johanna Lestelä, Otava, 2023

Kuono kohti kesää on Kuonokamut sarjakuvasarjan neljäs osa ja edelleen tämä lapsille ja nuorille suunnattu sarjakuva jaksaa innostaa. Tällä kertaa tarinaa seurataan Hazelin, VUHHin uusimman jäsenen, näkökulmasta. Jos Kuonokamut sarja ei ole sinulle vielä tuttu, voit tutustua sen aikaisempiin osiin täältä . VUHH jatkaa tavalliseen tapaan koirien ulkoiluttamispalvelua, mutta kesän kynnyksellä kaverusten tulee suunnitella tarkkaan, kuka on ulkoiluttamassa koiria, kun kesäleirit, reissut ja kyläilyt vaikuttavat kaverusten aikatauluihin. Hazelille tarjotaan hoidettavaksi tutun pariskunnan kissat lomamatkan ajaksi, mutta kukaan muu VUHHin jäsen ei pääse auttamaan häntä. Hazelin äiti ei anna Hazelin hoitaa eläimiä yksin, sillä hän pelkää, että Hazelille tapahtuu jotain, kun hän liikkuu yksin pyörätuolilla. Edes se ei auta, että paikka, jonne Hazel olisi menossa hoitamaan kissoja, on suunniteltu niin, että siellä on helppo kulkea pyörätuolilla. Hazel haluaa kuitenkin todistaa, että pystyy tehtävään yksinkin. Muillakin VUHHin jäsenillä on omia iloja ja haasteita, joita seurataan sivusta. Mindy matkustaa tapaamaan isäänsä ja hänen uutta naisystäväänsä ja Gabyn serkku tulee kylään, mutta uudelleen tutustuminen vie aikaa. “Tiedän, että voin olla vapaa ja päättää asioistani ja tehdä melkein kaikkea omillani. Ja kun kaipaan apua, ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka voivat sitä antaa.” Tässäkin osassa on vauhdikkaita tilanteita eläinten parissa ja kivasti kuvattuja hetkiä hankalienkin tunteiden kanssa. Aikaisemmista osista tuttu lempeä ote nuorten suhteiden kuvaamiseen jatkuu ja sarjakuvassa kuvataan aidontuntuisesti hahmojen haasteita ja iloja. Kesän aikana sattuu kaikenlaista, mutta lopuksi asiat kuitenkin selviävät. Teoksessa on ihanalla tavalla tuotu Hazelin helpotus ja rakkaus pyörätuolilla liikkumista kohtaan. Myös haasteita ja erilaisia tapoja kohdata pyörätuolin käyttäjä käydään läpi vaivattomasti osana tarinaa. Sarjakuvan lopussa kirjailijat kertovat lyhyesti tekemästään taustatyöstä, jotta Hazelin hahmo edustaisi mahdollisimman hyvin lasta, joka liikkuu pyörätuolilla. “En tainnut sanoa sitä aiemmin, mutta kiitos, ettet tarttunut tuoliini noin vain tai kysymättä lupaa. En ikinä tekisi niin! Sattuuko sellaistakin? Ihan kaiken aikaa!” Meitä tietysti harmittaa se, ettei Hazelinkin hahmo ole musta tai ruskea muiden hahmojen tapaan. Vaikka representaatio pyörätuolin käyttöön liittyen on tässä tarinassa ihanaa, olisi ollut aivan eri juttu, jos olisimme saaneet vielä representaatiota POC-hahmosta, joka kulkee pyörätuolilla. Joka tapauksessa upposimme tarinaan taas täysillä ja jäämme innolla odottamaan seuraavaa kirjaa, jossa porukan menoa pääsee taas seuraamaan. Kuonokamut – Kuono kohti kesää, Michele Assarasakorn & Nathan Fairbairn, Otava, 2025 Suomentanut Jouko Ruokosenmäki Englanninkielinen alkuteos: PAWS - Hazel Has Her Hands Full , 2025 Kuvitus Michele Assarasakorn

Poika ja rohkeusloikka on jatkoa Ronin tarinalle, jota on seurattu Jani Toivolan aikaisemmissa teoksissa Poika ja hame sekä Poika ja perhostunne . Tämä jatko-osa toimii kuitenkin myös sellaisenaan, eikä vaadi taustatietoa sarjan aikaisemmista tarinoista. Samat hahmot seikkailevat kaikissa tarinoissa, mutta ne ovat silti itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka meidän mielestämme voi lukea ihan missä tahansa järjestyksessä. Tässä osassa Ronilla on kaikki hyvin. Hän leikkii parhaiden ystäviensä kanssa ja on muutenkin tyytyväinen elämäänsä. Äiti kuitenkin päättää, että Ronin on aika aloittaa uusi harrastus. Niinpä Roni ilmoitetaan sirkuskouluun. Harrastuksen ensimmäisellä kerralla Ronia jännittää hurjasti. Mitä jos hän ei osaakaan mitään tai jos ryhmänohjaaja ei ole lempeä ja mukava. Äiti kuitenkin rauhoittelee Ronia ja lupaa odottaa tätä heti oven takana. “Ronista tuntuu, että jännitys vähän laantuu. Muut lapset eivät tunnu enää niin pelottavilta.” Sirkusryhmän ohjaaja paljastuu kuitenkin mukavaksi tyypiksi ja Roni tapaa sirkuksessa myös uuden ystävän, joka on ruskea niin kuin hänkin. Teoksessa onkin hauskasti kuvattu ajatuksia ja tunteita, jotka herää, kun samassa tilassa on toinenkin ruskea lapsi. “Roni ei saa katsettaan irti Viimasta, jokin hänessä tuntuu heti tutulta ja lämpimältä. Viima on enemmän Ronin näköinen kuin kukaan lapsi, jonka Roni on tavannut. Vähän niin kuin katsoisi itseään peilistä ja ei kuitenkaan.” Tarina on yksinkertainen, suoraviivainen ja toimiva. Siinä on lempeä tunnelma ja miellyttäviä hahmoja. Jokaisella sivulla on kuvia ja tekstiä on aika vähän. Silti paljon ehditään käymään läpi. Kirjan kuvitus on myös aivan upeaa, niin kuin muissakin Roni-kirjoissa, ja etenkin tässä osassa kirjan värimaailma on valloittava ja lempeä kuin halaus. Poika ja rohkeusloikka löytyy myös äänikirjana Jani Toivolan itsensä lukemana. Poika ja rohkeusloikka, Jani Toivola, Otava, 2023 Kuvitus Saara Obele

Poika ja perhostunne jatkaa Ronin tarinaa ja on itsenäinen jatko-osa Jani Toivolan ensimmäiselle lastenkirjalle Poika ja hame. Ronilla alkaa kesäloma, mutta hänen täytyy lähteä viikoksi mummon kanssa maalle, mikä ei oikein houkuta Ronia. Hän oli suunnitellut paljon tekemistä loman ajaksi naapurissa asuvan ystävänsä Pinjan kanssa ja nyt harmittaa, ettei suunnitelmia pääsekään heti toteuttamaan. Matka Villa Kerttulan maatilalle paljastuu kuitenkin nopeasti olevan Ronin mieleen, kun hän tapaa siellä samanikäisen Timon. Roni ja Timo viettävät seuraavan viikon tiiviisti yhdessä ja Timon kanssa Ronin mahassa alkaa tuntua jännältä, erilaiselta kuin Pinjan kanssa ollessa. Ronista tuntuu kuin olisi perhosia mahassa. “Hänestä tuntuu, ettei hän ole eläessään nähnyt mitään niin kaunista. Niitty on kuin irtokarkeista tehty meri.” Teoksessa käsitellään suuria tunteita, keskustellaan ihastumisesta ja rikotaan oletusta heteronormatiivisuudesta. Ronilla on myös monta välittävää aikuista ympärillään, joilta hän voi pyytää apua hämmennysten keskellä. Ihastumista, epävarmuutta ja muita tunteita käsitellään lempeästi ja ikätasolle sopivasti. Saara Obelen kuvitus on taas kerran ihanan värikästä ja leikkisää. Kesän tuntu on käsinkosketeltavaa kirjan sivuilta. Äänikirjanakin kirja toimii hyvin Jani Toivolan itsensä lukemana. Ilman kuvituksiakin tarina tuo Villa Kerttulan maatilan elävästi lukijan mieleen. "Roni miettii, että lato on ihana paikka syödä aamiaista. Ja Timo on maailman paras aamupalakaveri." Poika ja perhostunne, Jani Toivola, Otava 2022 Kuvittanut Saara Obele

Poika ja hame on Jani Toivolan ensimmäinen lastenkirja, johon hän on tuonut mukaan omia lapsuuden kokemuksiaan. Kirja on kokonaisuudessaan ihana, niin sanomaltaan kuin kuvitukseltaankin. Poika ja hame kertoo ala-asteikäisestä Roni nimisestä pojasta, joka on paljon enemmän kuin vain ahtaat sukupuolikäsitykset. Hän haluaisi pukea ylleen mekon, tuntea itsensä vapaaksi ja kulkea se päällä kaikkialla. Äiti kuitenkin epäröi ja kieltää sen yleisten normien vuoksi. Kirjassa käsitellään paljon suuriakin kysymyksiä; itsensä löytämistä ja miten uskaltaa tuoda itsensä aidoimmin esiin maailmalle. Toivola käsittelee teoksessa hienosti pelkoa ja jännitystä, joka vallitsee kun näyttää itsensä juuri sellaisena kuin on ja sen jälkeisestä onnea, kun uskaltautuu lopulta olla täysin oma itsensä. Vanhemmilla on opitut normit ja pelot, jotka kumpuaa ympäröivästä yhteiskunnasta, mutta mekin vasta opitaan ja voidaan onneksi muokata ajattelutapaamme! “Mummo sanoo, että elämässä ei pitäisi niin paljon pelätä, mitä muut ajattelevat. Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on ja PISTE.” Vaikka kirja on suunnattu lapsille, on se aikuisillekin apuväline oman kasvatuksensa ja ideologian ymmärtämiseen sekä avarakatseisuuden löytämiseen. Se auttaa ymmärtämään omaa lasta tai muita laspia ja aikuisia ympärillä ja kyseenalaistamaan omia ennakkoluuloja. Oli kyse sitten pojasta punaisessa hameessa tai tytöstä Hämähäkkimies asussa. “Taas Ronin sydän alkaa hakata tavallista kovempaa PAM-PAM-PAM ja käsissä kihelmöi. Hame on vielä hienompi kuin Roni muisti.” Oma lapsenikin nautti kirjasta paljon vaikka alkuun hänkin totesi, ettei pojat voi käyttää hameita! Keskusteltiin aiheesta ja todettiin, että tietenkin, kaikkien pitää voida pukeutua juuri niin kuin itse haluaa! Kirjan avulla pääsee keskustelemaan kiinnostavista ja tärkeistä teemoista lapsen kanssa ja rikkomaan niitä normeja, joita helposti pienelle jo päiväkotimaailmassakin syntyy. Saara Obelen kuvitus on myös aivan ihana ja Ronin kasvojen ilmeet sekä Toivolan teksti sai itsenikin vähän nielemään kyyneliä loppua kohden. Kirja löytyy myös äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana ja sopii hyvin kuunneltavaksi vaikka iltasatuna koko perheelle! Poika ja hame, Jani Toivola, Otava, 2020 Kuvittanut: Saara Obele