HAKU

Paratiisi kertoo 16-vuotiaasta Polosta, joka asuu Meksikossa, Progresson laitakaupungilla, äitinsä ja serkkunsa kanssa. Polo on tottunut pärjäämään vähällä niin, että kaikki työllä tienatut rahat menevät lähinnä vuokraan, ruokaan ja muihin pakollisiin menoihin. Myös heidän kotonaan asuva Zorayda-serkku aiheuttaa hänelle hankaluuksia ja päänvaivaa. Polo haaveilee kuitenkin paratiisista ja helpommasta elämästä. Iltapäivisin Polo lähinnä juo niin sanotun ystävänsä, Francon, kanssa, jolla riittää aina rahaa alkoholiin. Kummankaan elämä ei mene täysin siihen suuntaan kuin he haluaisivat. Polo tahtoisi muuttaa kauas omasta kodistaan, aloittaa alusta ja tulla taloudellisesti paremmin toimeen, Franco taas haaveilee naapurin rouvan naimisesta. Polo ja Franco luovat lopulta humalapäissään suunnitelman paremman huomisen toivosta. Polo on alkuun epäileväinen suunnitelman toimivuudesta, mutta Franco on valmis ryhtymään heti toimeen. Pojat suunnittelevat riskejä täynnä olevan ryöstökeikan, jonka jälkeen paluuta vanhaan arkeen ei enää ole. “Ehkä tämä olisi Pololle mahdollisuus päästä häipymään Progresosta, äitinsä luota, Zoraydan kynsistä ja paskaduunista, joka ei ollut muuta kuin tahmaista kapuamista loputtomassa mäessä.” Kummastakin pojasta sai sellaisen kuvan, että he olisivat jo täysi-ikäisiä ja hämmästyinkin aina välillä kun mainittiin heidän olevan alle 18-vuotiaita. Teos on kuvaus Latinalaisen Amerikan nuorista, joille elämä ei alun alkaenkaan ole ollut helppoa ja siitä selviytyminen vaatii nopeaa kasvua aikuiseksi. Polon ja Frankon lisäksi teoksessa käydään vähän läpi Zorayda-serkun sekä muutaman muun Pololle tutun nuoren elämää. Kirjan kerronta on sujuvaa ja kulkee hyvin eteenpäin. Teoksessa lauseet ovat paikoin todella pitkiä, mutta nämä jopa sivun mittaiset lauseet tuntuivat kuitenkin sopivan hyvin tähän teokseen. Kirjassa ei tavallaan tapahdu mitään vaan enemmänkin seurataan Polon ajatuksia elämästä, perheestä sekä rahasta ja käydään läpi Polon ja Francon keskusteluja. "Ensimmäistä kertaa helvetin pitkään aikaan hän tunsi olevansa onnellisesti humaltunut, ei hiprakassa eikä vain sinnepäin niin kuin yleensä, vaan syvästi, melankolisesti päihtynyt, vajonnut kuin sikeään horrostilaan, joka hetkittäin esti häntä seuraamasta läskin kertomuksen punaista lankaa.” Kieli on paikoin todella kovaa ja rajua, joka itselleni aina aika ajoin särähti korviin. Latinalaisessa Amerikassa jotkut puhuvat todella ronskisti käyttäen paljon irvokkaita kirosanoja täytteenä omassa puheessaan. Tämän tyylinen kieli varmasti toimiikin paremmin espanjaksi, mutta etenkin suomennoksessa kieli tuntui todella voimakkaalta. Paratiisi ei ole nimensä mukaisesti kaikkein kevyin kirja, mutta yltäkylläistä mässäilyä poikien kurjuudesta ei onneksi ollut. Kirjassa on kuitenkin joitain todella rivoja ja rajuja seksuaalisia ilmauksia sekä kohtauksia kirjoitettu auki, mitkä eivät ehkä ole kaikkein mielekkäintä luettavaa. Paratiisi, Fernanda Melchor, Aula & Co, 2023 Suomentanut Emmi Ketonen Espanjankielinen alkuteos: Páradais

Sarah, Afrikan laulujen lapsi on kuvakirja, jossa on vähän tekstiä. Kirjaa suositellaan 6-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille, mutta selkeän ja kauniin kuvituksensa vuoksi, sitä voi olla kiva selailla nuoremmankin lapsen kanssa. Myös tarina on yksinkertainen ja kirjan mukana on helppo pysyä. Sarah on 10-vuotias lapsi, joka haaveilee laulamisesta suurelle yleisölle niin kuin hänen isänsäkin tekee työkseen. Teoksessa Sarah esittelee lukijalle perheensä ja kotikylänsä, ja kuvaa sitten elämäänsä, johon kuuluu isosti muun muassa musiikki ja unelmointi. Kirjassa kuvataan perheen tärkeyttä Sarahin näkökulmasta ja se välittyy lämpimästi lukijallekin. Erityisen tärkeäksi perheenjäseneksi näyttäytyy hänen isänsä, joka on toisinaan pitkiäkin aikoja poissa kotoa työnsä takia. Tarinassa kuvataan kauniisti isän ja tyttären välistä suhdetta, jota lujittaa etenkin jaettu rakkaus musiikkiin. Sarah myös kaipaa paljon isäänsä tämän poissaollessa ja puhuu kaipuustaan osuvasti. "Suurin ikävä minulle tulee silloin kun haluaisin kertoa isälle jonkin tärkeän asian, eikä hän olekaan täällä. Kun isä tulee kotiin, haluaisin pitää hänet kokonaan itselläni." Teos sijoittuu Sarahin rakkaaseen kotikylään, Ombeyn kylään, joka sijaitsee Keniassa. Sarah kertoo kylän Luo-heimosta ja jakaa palasia heidän tavoistaan ja tottumuksistaan. Jokaisella sivulla on väliotsikko, josta näkee heti, mihin sivun teksti keskittyy: Sarah, isä, äiti, kyläjuhla, Ombeyn kylä, savimaja ja paljon muita. Kirjasta löytyy myös muutama laulu, joista yhden on kirjoittanut Sarahin isä tyttärelleen. "Rakastan laulamista, laulan aina ja kaikkialla. Unelmoin siitä, että jonain päivänä laulan monille ihmisille ja kosketan heitä äänelläni." Kuvitus on upean värikästä ja koko sivun kokoisia kuvia on mukava selailla. Teoksessa on myös juuri sellaista representaatiota, jota me olemme kaivanneet ja toivoneet. Lastenkirjasta löytyy arkisia asioita, ilman rasismin tuomaa painolastia. Isän aktiivinen ja positiivinen rooli on myös virkistävä asia teoksessa. POC-lukupiiri hankkeen myötä lukemissamme teoksissa isien ja yleisemmin myös miesten rooli on turhan usein ollut negatiivinen ja niukka. Olemme kaivanneet positiivista representaatiota etenkin mustista miehistä ja isistä, ja tästä teoksessa sitä ainakin löytyy. "Tykkään iltaisin katsella tulikärpästen leikkiä ja loistavia tähtiä taivaalla. Yksi tähdistä loistaa kauniimmin kuin muut. Isä sanoi minulle, että silloin kun hän on poissa kotoa, tähti yhdistää meitä." Sarah kertoo myös kauniisti unelmista ja unelmoinnin tärkeydestä. Osa Sarahin unelmista toteutuu jo kirjan aikana ja hän on jo heti keksimässä uusia unelmia. Kirjan avulla voi hyvin keskustella lasten kanssa myös heidän unelmistaan ja lopusta löytyykin kysymys “Mikä on sinun unelmasi?”. Kirja löytyy suomeksi ja englanniksi, mikä on tietysti hienoa. Näin mahdollisesti useampi lapsi voi päästä käsiksi tähän teokseen. POC-lukupiirin tapahtumissa voi päästä tutustumaan englanninkieliseen versioon: Sarah, African Child of a Thousand Songs. Sarah, Afrikan laulujen lapsi, Sarah Onditi & Satu John, Reuna, 2023 Englanninkielinen painos: Sarah, African Child of a Thousand Songs, 2023 Kuvitus Aino Papinniemi

Minuutin mittainen ikuisuus on nuorille aikuisille suunnattu säeromaani, jonka me meinasimme ensimmäisellä kerralla lukea yhdeltä istumalta, ja jonka pariin olemme palanneet useasti myös sen jälkeen. Tarina kertoo 15-vuotiaasta Willistä, jonka veli tapetaan kirjan alussa. Will ja hänen äitinsä surevat tapausta, mutta Will on oppinut noudattamaan sääntöjä, joiden mukaan murhat tulee kostaa. Will löytää aseen veljensä huoneesta ja piilottaa sen housujensa takaosaan paidan alle. Seuraavassa hetkessä hän nousee hissiin ja kohti kohtaloaan. Hississä hän kohtaa sekalaisen joukon ihmisiä, jotka venyttävät keskusteluillaan yhden hissimatkan koko kirjan mittaiseksi kokonaisuudeksi. “Pysy paikoillas, kuiskasin sille. Pysy vahvana, kuiskasin itselleni.” Henkilöidet tunteet välittyvät aidosti kirjan sivuilta, tunnelma on odottava ja pitää otteessaan. Juoni on vetävä ja säeromaanimuoto toimii todella hyvin. Tekstillä leikitellään ja jollakin sivulla saattaa olla vain muutama sana. Säeromaanimuoto tekeekin teoksesta myös kevyemmän, kun tekstiä on reilusti vähemmän kuin perinteisissä romaaneissa. Kirja on suunnattu nuorille aikuisille, mutta aihe on aika rankka. Rankoilla asioilla ei kuitenkaan liiaksi mässäillä. Tunnelmat kiertävät enemmän henkilöiden ajatuksissa, tunteissa ja mietteissä. “Hetkeä myöhemmin levitti kätensä tarjoten eliniän mittaista halausta.” Teos on meidän mielestämme kirjoitettu kaiken ikäisille kiinnostavasti ja olemmekin lukeneet tätä monissa järjestämissämme lukupiireissä, joissa se on suurimmaksi osaksi saanut ihastuneen vastaanoton. Minuutin mittainen ikuisuus on vetävä ja ihastuttava kokonaisuus, joka uppoaa varmasti myös sellaisille lukijoille, joilla lukemiseen on tullut pitkä tauko tai ei ole sitä oikeastaan edes koskaan harrastanut. “Ja sit se tapahtu. Se veti aseen mun vyötäröltä. Ja laitto sen mun ohimolle.” Minuutin mittainen ikuisuus, Jason Reynolds, Otava 2021 Suomentanut Niko Toiskallio Alkuperäiskielinen alkuteos: Long way down, 2017

Akissi: Cat invasion on englanninkielinen lapsille suunnattu sarjakuvateos, joka valloitti meidän sydämet. Sarjakuva kertoo Akissi-nimisestä tytöstä, joka tekee kepposia ja elää elämäänsä Norsunluurannikolla pienessä kylässä. Teos koostuu useammasta lyhyestä tarinasta, joissa seikkailee Akissi välillä yhdessä veljensä tai muiden kylän lasten kanssa. Jokaisen tarinan lopussa on aina pieni opetus ja tarinat ovat täynnä pientä arkista huumoria. Akissi on aika villi tapaus ja kun hän saa päähänsä jotakin, sen hän myös toteuttaa, miettimättä seurauksia sen enempää. “Nobody wants to give me a little sister, and when I pick up babies from outside, I get in trouble…” Akissi sai meidät molemmat nauramaan ääneen ja oli ihana uppoutua pienen Akissin tempauksiin ja mielen liikkeisiin. Huomasimme myös onneksemme, että Akissi-sarjaa on useampiakin osia ja hänen tarinansa jatkuu. Odotamme innolla, että pääsisimme näihin käsiksi, mutta harmillisesti Helmet-kirjastoista löytyy vain tämä kyseinen teos englanniksi ja ruotsiksi. Suomeksi teoksia ei ole käännetty lainkaan. Akissi on Marguerite Abouetin luoma hahmo ja kirjailija onkin meille tuttu jo Aya-sarjakuvista, joiden tunnelma ja huumori vei meidät jo aikaisemmin mukanaan. Sama ilo ja aitous välittyy Akissinkin seikkailuista, mutta huumori on vielä enemmän läsnä tässä ihastuttavassa teoksessa. Vaikka teos onkin lapsille suunnattu, toimii se mielestämme todella hyvin myös aikuisille tai vaikka yhdessä lasten kanssa luettavaksi. Akissi: Cat invasion, Marguerite Abouet, 2013 Kuvittanut Mathieu Sapin

Tartuin Nicola Yoonin nuorille suunnattuun romaaniin Aurinko on tähti, koska tykkäsin niin paljon saman kirjailijan novellista Blackout novellikokoelmassa. Harmikseni tämä ei kuitenkaan imaissut minua ihan samalla tavalla mukaansa. Tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo Natashasta, jonka perhe on juuri saanut karkotuspäätöksen Jamaikalle. Natasha käyttää viimeisen päivänsä Yhdysvalloissa yrittäen estää perheensä karkotuksen, mutta törmääkin New Yorkin kaduilla Danieliin, runopoikaan, joka uskoo, että heidät on tuotu yhteen kohtalon toimesta. "Kaikki jäävät junasta, ja tunnelma on jossakin helpotuksen ja kiukun välillä. Kaikilla on kiire jonnekin. Jumalan etsiminen ei nyt mahdu aikatauluihin." Kirja kuvaa Natashan ja Danielin yhteistä päivää vuorotellen molempien näkökulmasta. Vaikka heidän tarinansa saa hätkähdyttävän hellyyttäviä käänteitä ja kutkuttavan kiihkeitä tuokioita, en päässyt kunnolla sisälle tähän rakkaustarinaan. Heti kättelyssä Daniel on paljon kiinnostuneempi Natashasta kuin Natasha Danielista. Natasha tuntuu yrittävän vaan päästä Danielista eroon, kun taas Daniel ei haluaisi millään jättää tyttöä rauhaan. Kirjaa lukiessa tuli olo, että voisiko Daniel nyt vain jo luovuttaa ja lakata häiritsemästä Natashaa, kun Natasha ei selkeästi ole kiinnostunut. Tämän jälkeen yhtäkkisesti syttyneeseen molemminpuoliseen rakkauteen tuntui vähän vaikealta heittäytyä. "Kun avaan silmät, näen Danielin tuijottavan minua. Hän kumartuu eteenpäin niin, että tuolin kaikki neljä jalkaa ovat taas maassa. 'Entä jos sanoisin, että voisin saada sinut rakastumaan itseeni tieteellisesti?' 'Olisin pilkallinen', minä vastaan. 'Hyvin pilkallinen.'" Kirjassa on kuitenkin hyviä ajatuksia ja aitoja haasteita, joiden kanssa nuoret kamppailevat ja etenkin Natashan hahmo oli virkistävän monipuolinen ja samaistuttava. Teoksessa on hauskasti myös välikappaleita, jotka rikkovat Natashan ja Danielin tarinaa kertomalla jonkun sivuhahmon päivästä, motiiveista tai elämäntarinasta tai jopa tietoiskumaisesti jostakin käsillä olevasta asiasta, kuten hiuksista. Välikappaleet saattoivat olla jopa lempiasiani kirjassa ja onneksi niitä olikin reilusti! Vaikkei teos nyt ihan lempikirjakseni yltänyt, niin enpä jättänyt sitä keskenkään. Kai sekin siis jostain kertoo! Aurinko on tähti, Nicola Yoon, Tammi, 2019 Suomentanut Helene Bützow Alkuperäiskielinen alkuteos: The sun is also a star, 2016

Aiden Thomasin Hautausmaan pojat sijoittuu Yhdysvaltojen latinalaiseen yhteisöön ja kirjaimellisesti hautausmaalle, jossa asuu brujexien yhteisö. Brujexit ovat ihmisiä, joilla on erityinen yhteys Rouva Kuolemaan ja omaavat sen takia voimat, joilla he voivat parantaa sairaita sekä auttaa kuolleita siirtymään tuonpuoleiseen. “Keittiöön johtava ovi avautui, ja Yadrielin abuelita tulla tömisti autotalliin. Yadriel ja tío huokaisivat yhteen ääneen. Monen sukupolven latinx-taloudessa eläminen tarkoitti, että yksityisyys oli tavattoman häilyvä käsite.” Brujexien kulttuuriin kuuluu 15-vuotiaille suunnattu tärkeä rituaali, jonka kautta he saavat täysivoimaiset voimat käyttöönsä ja luvan auttaa henkiä. Vanhojen perinteiden mukaan rituaali on erilainen tytöille ja pojille ja sukupuoli määrittää millaiset voimat he saavat käyttöönsä. Yadriel 16-vuotiaana transsukupuolisena poikana tietää olevansa brujo ja on päättänyt suorittaa itsekseen serkkunsa avustuksella brujoille suunnatun rituaalin, johon hänen yhteisönsä ei ole antanut hänelle lupaa. Samana päivänä kun Yadriel saa salassa suoritettua rituaalinsa, eräs yhteisön brujoista kuolee mystisesti. Yadriel päättää auttaa brujon ruumiin etsimisessä todistaakseen yhteisölleen voimiensa todellisuuden, mutta törmääkin toiseen kummallisissa olosuhteissa kuolleeseen henkeen, Julianiin. “Mutta kukaan ei huutanut hänen peräänsä. Ei silloin, kun hän pujotteli läpi brujxien meren. Ei silloinkaan, kun hän poistui kirkolta. Vain kuolleet tarkkailivat, kun hän juoksi hautakivien välistä takaisin talolle, ja kuolleetkin pysyttelivät hiljaa,” Hautausmaan pojat kertoo kiinnostavasti ja uskottavasti Yadrielin ja Julianin tutustumisesta ja suhteen syvenemisestä yhteisen selvitystyön ohella. Molemmat hahmoista ovat virkistävän sympaattisia ja heidän missionsa selvittää, mitä ihmettä hautausmaalla on tapahtunut, pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Kirjan alussa tulee pari rajumpaa selkkausta Yadrielin ja hänen transfobiaa potevien sukulaistensa kanssa ja etenkin Aracelis meinasi turhautua kirjaan heti alussa. Onneksi väkivaltaisia tilanteita ei kuitenkaan viljelty enää myöhemmin tarinassa ja tykkäsimmekin loppujen lopuksi molemmat tästä todella paljon. Kirjan lopusta löytyvistä kiitoksista pääsi kivasti myös kuulemaan kirjailijan omaa taustaa kirjan luomisprosessista. Tätä teosta voimme suositella lämpimästi! Hautausmaan pojat, Aiden Thomas, Karisto, 2021 Suomentanut Inka Parpola Englanninkielinen alkuteos: Cemetery boys, 2020

Nolo elämäni: Olisinpa tähtitoimittaja on Rachel Reneé Russellin luoman kirjasarjan viides osa. Kirjasarja on suunnattu 9-14-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kirjat on kirjoitettu päiväkirjamuotoon ja ne kertovat 14-vuotiaasta Nikkistä. Me emme olleet lukeneet aikaisempia osia lainkaan ennen tähän tarttumista, mutta se ei onneksi haitannut. Mukaan pääsi helposti kesken sarjankin. “Chloe ja Zoey juoksivat pihatien vasemmalla puolella kasvavan ison puun luokse, minä oikealla puolella kasvavan. Sitten heittelimme kuin vimmattuna vessapaperia niiden oksille, kunnes molemmat puut näyttivät jättimäisiltä muumioilta.” Sarjan viides osa alkaa suurella paprutuksella, jonka Nikki toteuttaa ystäviensä kanssa arkkivihollisensa MacKenzien pihaan. He sotkevat vessapaperilla MaxKenzien perheen etupihan. Tämä kyseinen paprutus tuntuu aluksi hyvältä idealta, mutta jää kuitenkin vaivaamaan Nikkiä. Paprutuksen murehtiminen sekä ihastus koulun poikaan, Brandoniin, ajavat Nikkin koululehteen jakamaan nimettömiä vinkkejä muille opiskelijoille. Kirjassa kuvataan teinin tunne-elämää, johon voi eläytyä täysillä. Teos vei meidät mukanaan Nikkin vauhdikkaaseen ja noloon elämään ja lukiessa sivut kääntyivät innokkaasti ja vauhdilla. Teoksessa käsitellään osuvasti tavallisia asioita kuten ystävyyttä, ihastuksia, uusia haasteita ja perhesuhteita. “Kaikki oli päivänselvää! MacKenzie oli viimein kielinyt minusta, joten nyt HÄNEN isänsä halusi vähän jutella MINUN isäni kanssa.” Russel on saanut sarjaan innoituksen omasta jo aikuisesta tyttärestään, ja on saanut luotua hienosti varhaisteinin ajatusmaailman. Kirja on myös kirjoitettu helppolukuiseksi ja ilmavaksi, joten voimme kuvitella, että monen nuoren on helppo tarttua Nolo elämäni -sarjaan. Kuvitus oli meille hieman pettymys ja olisimmekin kaivanneet laajempaa representaatiota myös piirrettyihin hahmoihin. Hahmot ovat keskenään todella samanlaisia; kaikki ovat todella laihoja ja kaikilla on suorat hiukset. Me haluamme kuitenkin jatkaa Nikkin päiväkirjojen lukemista, ja onneksi kesäkuussa 2022 onkin tulossa sarjan kuudes osa suomeksi. Englanniksi sarjaa on julkaistu jo yli 10 osaa, joten paljon jatkoa on luvassa. Nolo elämäni: Olisinpa tähtitoimittaja, Rachel Reneé Russell, WSOY, 2022 Suomentanut Jani Bohm Englanninkielinen alkuteos: Dork diaries: Tales from a not-so-smart miss know-it-all, 2012

Elizabeth Acevedon Maata jalkojen alle on nuorille aikuisille suunnattu säeromaani. Se kertoo kahdesta tytöstä, jotka eivät tiedä olevansa sisaruksia. Toinen tytöistä asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja toinen Yhdysvalloissa, eivätkä he ole koskaan tavanneet toisiaan. Kun heidän isänsä kuolee lentokoneonnettomuudessa, salaisuudet kahdesta perheestä paljastuvat. Tarinan lähtökohdat on todella kiinnostavat ja kirjan alku piti meitä otteessaan kauniilla kerronnalla ja uskottavilla hahmoilla. Jossakin vaiheessa tempo kuitenkin hidastui ja tarina jäi junnaamaan. "Olet tumma & aina ollut kaunis: kuin yö, kuin tähti räjähdettyään, kuin obsidiaani, onyksi & gagaatti kallisarvoinen." Molemmat sisaruksista toimivat vuorotellen säeromaanin kertojina. Me menimme alussa sekaisin, ennen kuin tajusimme että teoksessa tosiaan on kaksi kertojaa ja luvuissa on selvästi merkittynä kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. “Käsivarret väsyvät, nivelet huutavat. Haluan uida, kunnes olen osa tätä vettä. Maailma hälvenee, kun on pinnan alla & valtameri kuiskii jää jää jää.” Maata jalkojen alle kuvaa suurimmaksi osaksi sisarusten ja perheiden surua ja on siksi hieman laahaava etenkin 400 sivuiseksi teokseksi. Sureminen on tietysti todellisuudessakin hidasta ja toisteista, mutta kirjaa lukiessa olisimme kaivanneet enemmän käänteitä. Kirjan parasta antia on kaunis kuvaileva kieli, joka toi vuoroin Miamin elämänrytmin ja vuoroin saaren merielämän melkein tuoksuineen ja väreineen kirjan sivuille. Kulttuurierot ja elämäntyylien eroavaisuudet nousivat selkeästi esille tarinassa ja myös niihin liittyviä tunteita tuotiin esille molempien tyttöjen näkökulmasta. “Voiko ihminen olla kotoisin paikasta, jossa ei ole koskaan käynyt? Saaren merkit ovat kaikkialla minussa, mutta mitä saari sanoisi, jos menisin sinne? Voiko ihminen väittää kodikseen paikkaa, joka ei tunne häntä, saati pidä häntä omanaan?” Yhdysvalloissa asuvalla Yahairalla on tyttöystävä, joka tuotiin ihanalla tavalla osaksi tarinaa. Suhteesta puhuttiin avoimesti ja normaaliin sävyyn, niin kuin kuuluukin. Tämä toimii hyvänä representaationa nuorille aikuisille. Maata jalkojen alle, Elizabeth Acevedo, Karisto 2021 Suomentanut Leena Ojalatva Alkuperäiskielinen alkuteos: Clap when you land, 2020

Blackout on nuorille aikuisille suunnattu novellikokoelma, johon on koottu kuuden mustan yhdysvaltalaisen kirjailijan novellit rakkaudesta. Kokoelma sisältää erillisiä tarinoita, joista voi kuitenkin lukiessa löytää pieniä yhteneväisyyksiä. Kaikki tarinat sijoittuvat yhteen iltaan New Yorkissa sähkökatkoksen aikaan. Novelleissa kuvataan erilaisia mustia nuoria eri elämänvaiheessaan, joilla kaikilla on omat murheensa ihastuksiin ja parisuhteisiin liittyen. Ystävyyteen tai vaikka sukulaissuhteisiin kuuluvaan rakkauteen ei näissä keskitytty. “Me katottiin toisiamme silmiin, ja mun tekisi niin mieli nojautua sitä vasten. Ihan vähäksi aikaa. Se tuntuisi niin turvalliselta… mutta mä hillitsen itseni posket punaisina.” Novellit kuvaavat eksiä, jotka jumiutuvat toistensa seuraan kävelemään pitkän matkan kotiin pimenevässä kaupungissa, ystävyksiä, joista toinen on salaa toiseen ihastunut ja kolmiodraamaa turistibussiin ahdettuna. Osa on suomennettu puhekielelle ja osa kirjakielelle. Me ihastuimme kaikkiin teoksen novelleihin ja eri teksteissä tykkäsimme eri asioista. Hahmot olivat ihanan uskottavia ja rikkoivat stereotypioita. Térin mielestä osa tarinoista jäi vähän pinnallisiksi ja hän olisi kaivannut jatkoa monelle novellille. Vaikka tarinat ovat todella erilaisia keskenään, teemoissa on samankaltaisuuksia. Me totesimme, että tarinat kannattaa ehkä lukea osissa, niin kuin Aracelis teki. Téri ahmi koko kirjan parissa osassa ja silloin novelleissa alkoi tuntua jo vähän toistoa. “Minä olen parhaillani polkemassa tulipaloa sammuksiin, kun hän kävelee sisään koiran kanssa. Kaikki vanhukset kiljuvat.” Me suosittelemme tätä kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi nuorille ja aikuisille. Tämä voisi toimia vaikka ihaniksi iltasaduiksi tai bussilukemiseksi hektisen elämän keskelle. Suomennetun teoksen nimi on sama kuin alkuperäisessä englanninkielisessä teoksessa, mikä on meistä ihan perusteltua, koska nimen sisältämiä merkityksiä on vaikea suomentaa yhdeksi sanaksi. Kannattaa vain olla tarkkana kirjastossa, että varaa teoksen haluamalleen kielelle! Blackout; Clayton, Jackson, Stone, Thomas, Woodfolk, Yoon; Otava 2022 Suomentanut Outi Järvinen Alkuperäiskielinen alkuteos: Blackout, 2021

Angie Thomasin Betoniruusu sijoittuu Yhdysvaltoihin, 1990-luvun loppuun, ja kertoo Maverickistä. Maverick on 17-vuotias musta poika, joka asuu äitinsä kanssa Garden Heightsin lähiössä. Maverickin elämä on tasaista, mukavaa ja normaalia nuoren arkea. Hänen isänsä on niin läsnä, kuin vankilasta suinkin kykenee, hänellä on rakastava ja huolehtiva äiti, suojeleva serkku, hyviä ystäviä sekä tyttöystävä, johon hän on älyttömän rakastunut. Hänellä on myös hallinnassa oleva suhde King Lord -jengiin ja pieni tuottava sivubisnes myyden kamaa. Yhtäkkiä Maverick saa tietää isyystestistä, että hänen yhden yön säädön kolmekuinen poikalapsi on myös hänen lapsensa. Maverickin elämä kokee suuren muutoksen ja hän joutuu aikuistumaan nopeasti. “Se haukottelee ja asettuu pitkäkseen mun päälle. Alkaa olla päiväuniaika. Mä pysyn hetken paikallani. Tykkään kuunnella sen hengitystä ja tuntee sen rinnan kohoilun mun rintaa vasten.” On ihmeellistä, miten ilahduttavaa voikin olla lukea stereotypiarajat ylittävistä uskottavista ja monisyisistä mustista mieshahmoista. Me hymyilimme, naureskelimme ja olimme niin onnellisia, kun luimme kirjan alkua. Luonnollisesti alun "hyvä aika" ei kestä koko kirjaa ja kun näille hahmoille sitten ihanan alun jälkeen alkoi tapahtua myös ikäviä asioita, se kosketti. Olimme tunteella mukana kaikissa käänteissä. Kirjassa kuvataan miten Maverick kamppailee surun, velvollisuuden, vastuun ja rakkauden tunteiden myräkässä ja yrittää löytää itselleen oikeaa tapaa elää. Oli huojentavaa, että pitkin hankalaakin matkaa Maverickin ympärillä on pieniä valonpilkahduksia ja välittäviä ihmisiä. Teoksessa on hyvin esitetty millaiset tunteet ja elämäntilanteet saattavat ajaa väkivallan ja huumeiden myymisen tielle, mutta toisaalta myös vahvuutta, jonka avulla voi löytää muita reittejä. “Se huokaa. `Kuule, on emävalhe, että mustat miehet olis tunteettomia. On varmaan helpompaa epäinhimillistää meidät, jos luulee meitä sydämettömiksi. Tosiasiassa meillä on tunteet. Meihinkin sattuu, ja mekin tunnetaan surua ja murhetta. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus näyttää nekin tunteet kuin kellä tahansa.`” Oli ihanaa lukea mustasta teini-isästä, isänrakkaudesta ja epätietoisuudesta, joka varmasti kaikkia vanhempia koskettaa. Emme ole ennen törmänneet mustasta teini-isästä kertovaan teokseen, jossa isä on vahvasti läsnä joten tämä on siinäkin mielessä todella tärkeä ja kiinnostava kirja. Olemme lukeneet Betoniruusua myös kouluissa järjestettävissä kirjallisuustapahtumissamme ja se on sielläkin saanut innostuneen vastaanoton. Betoniruusu on helppolukuinen, todella vetävä ja tunnerikas teos ja sopii siksi monelle. Betoniruusu, Angie Thomas, Otava, 2021 Suomentanut Terhi Kuusisto Alkuperäiskielinen alkuteos: Concrete rose, 2021

Honey Girl lähti lukuun kun se tuli minulla useampaan otteeseen vastaan Instagramissa ja olen todella tyytyväinen lukukokemukseen. Kirja piti minut otteessa ja löysin paljon samaistumispintaa kirjan hahmoihin. Kirjaa ei kuitenkaan ole vielä käännetty suomeksi, joten luin teoksen englanniksi. “‘It was just my hair,’ she says, separating her curls with careful fingers. `It's not blonde, not brown, It’s gold,’ she says.” Morgan Rogersin Honey Girl kertoo nuoresta, vasta valmistuneesta astronomista, Grace Porterista. Kirja kuvaa hänen elämäänsä valmistumisen jälkeen ja epävarmuuksisia mitä Grace tuntee kun yksi suuri ponnistus elämästä on suoritettu ja ohi. Kirjan alussa Grace on ystäviensä kanssa Vegasissa juhlimassa valmistumistaan, mutta illan päätteeksi hän meneekin naimisiin naisen kanssa, jonka on vasta tavannut samaisena iltana. Grace Porterilla on aina suunnitelma elämälle, eikä ole ollenkaan hänen tapaistaan toimia hiprakassa näin äkkipikaisesti. Naimisissa olo ja nopeat käänteet saavat hänet kuitenkin hetkeksi pysähtymään ja miettimään omaa elämäänsä, menneisyyttä sekä tulevaisuutta. Mitä hän oikeasti haluaa itseltään ja mitä hän suorittaa vain vanhempiensa vuoksi. Grace alkaa pohtimaan uudelleen tulevaisuuttaan ja käymään läpi omia hankalia tunteitaan sekä työstämään suhdettaan vanhempiinsa. Teos on osin hidastempoinen ja se liikkuu paljon mielen sekä tunteiden tasolla, mutta pidin kirjasta itse todella paljon. “Here is an origin story that Grace tries to forget: she was not always dedicated to being the perfect daughter.” Kirjassa kuvataan kauniisti ystävyyssuhteita, läheisyyttä ja nuorten kämppiselämää. Teoksessa käsitellään suuria tunteita, ulkopuolelta tulevaa painetta ja masennusta. Siihen oli ihanan helppo samaistua. Samalla myös representaatio ruskeudesta oli ihanasti läsnä ja keskustelut tuntuivat todellisilta. Itsekin naurahdettua kirjan yhdelle kommentille, oli pakko katsoa minä vuonna kirja on kirjoitettu. Rogersin kirja on julkaistu vuonna 2021 ja siitä huokuu vahvasti nykyhetki! Honey Girl, Morgan Rogers, 2021

Elizabeth Acevedon Kaikillla mausteilla kuvaa nuoren lukiolaisen Emonin elämää sekä sen haasteita. Lukion ohella hän työskentelee pikaruokalassa, miettii tulevaisuuttaan ja kasvattaa pientä lastaan babygirliä. Emoni asuu yhdessä rakastavan, mutta tiukan isoäitinsä kanssa Yhdysvalloissa. Hänen äitinsä on kuollut hänen ollessa nuori ja Emonin isän on vaikea jatkaa elämää yhdysvalloissa tämän jälkeen, joten hän viettää suurimman osan ajastaan omassa kotimaassaan Puerto Ricossa. “Mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen se lykkää leivänpalan suuhunsa ja alkaa pureskella. Mä ojennan käteni pöydän yli ja lasken sen isän kädelle.” Emoni rakastaa ruuanlaittoa ja on taitava käsistään maustamisen ja makujen suhteen. Tämä näkyy kirjassa vahvasti ja tekstin lomasta löytyykin värikkäästi ilmaistuja reseptejä Emonin luonnetta heijastaen. “Mä en tiedä, tarkoittaako se yhtään mitään, mutta `Buela on aina sanonut, että mulla on taikakädet, ja nyt mä kasaan niillä vuokaan kaikki tunteeni.” Koulussa järjestetään gastronomian kurssi, jolle Emoni ilmoittautuu ja pääsee näin esittelemään taitojansa opettajalleen, joka oitis ylistää hänen kokkauksiaan. Hän saa uuden palon elämäänsä ja tulevaisuuden näkymän kurssin myötä, mutta kaikki ei kuitenkaan suju täysin suunnitelmien mukaan. Kirjassa kuvataan kivasti nuoren yksinhuoltajaäidin elämää keskellä nuoruutta, koulua ja ystäviä. Kaikilla mausteilla myös sisältää rakkautta ja hauskuutta Emonin rankahkon elämän keskellä. Kaikilla mausteilla on nuorille suunnattu teos, jossa äitiys on vahvasti läsnä ja tuotu esille positiivisen kautta. Teos pohtii myös tulevaisuuden unelmia ja miten ne saisi toteutettua vaikkei tie olisikaan kaikista suorin tai helpoin. Kaikilla mausteilla, Elizabeth Acevedo, Karisto, 2020 Suomentanut Leena Ojalatva Englanninkielinen alkuteos: With the Fire on High, 2019