top of page
  • Writer's picturePOC-lukupiiri: Téri Zambrano

Tuhat loistavaa aurinkoa, Khaled Hosseini




Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu Afganistaniin 1960-2000 -lukujen taitteeseen. Se kertoo kahden eri-ikäisen naisen kohtalon, joiden tarinat kietoutuvat hetkeksi yhteen.


Teos kertoo naisista, naisten asemasta Afganistanissa, äidiksi tulemisesta, riittämättömyydestä, perhesiteistä, ystävyydestä, kunnioituksesta ja avuliaisuudesta. Rankan aiheen äärellä kirja on kuitenkin kirjoitettu sulavasti ja kauniisti.



“Hetken epäröityään hän keräsi rohkeutensa ja kysyi hevoskärryjen vanhalta omistajalta, sattuiko tämä tietämään missä asui Jalil, elokuvateatterin omistaja.”



Kirjan ensimmäiset osat kertovat Mariamista, joka on kokenut rankan lapsuuden. Hänen isänsä on rikkaasta perheestä ja elokuvateatterin omistaja, mutta Mariam asuu äitinsä kanssa köyhemmällä alueella Heratin liepeillä. Käänteiden kautta hänet naitetaan teininä itseään tuplasti vanhemmalle miehelle Rashidille toiseen kaupunkiin, Kabuliin. Hankalaa ja raskasta avioliittoa kuluu monta vuotta, mutta suurempia muutoksia alkaa tapahtua kun Afganistanin sisällissota alkaa.


Seuraaviin lukuihin tulee mukaan myös Laila, Rashidin toinen entistä nuorempi vaimo. Naisten välit ovat alkuun viileät, mutta samankaltainen kohtalo yhdistää. Sisällissota vaikeuttaa entisestään naisten asemaa yhteiskunnassa ja tekee elämästä vielä tiukempaa.



“Kummallista kyllä, vaikka tytön epäsuosion olisi luullut ilahduttavan Mariamia, tuottavan hänelle makeaa vahingoniloa, niin ei käynyt. Ei. Hämmästyksekseen Mariam huomasi säälivänsä tyttöä.”



Tarinassa oli paikoin toistoa ja eteni yleisesti hitaasti. Oli kuitenkin ihana, miten naisten ajattelu ja pohdinnat oli kirjoitettu auki. Keskiössä olivat nämä kaksi naista, joiden maailmaan oli myös helppo syventyä ja sille annettiin tilaa. Tuhat loistavaa aurinkoa toimikin hyvin pitkänä kirjana, joten henkilöhahmoihin pääsi syventymään ja tuotiin rauhassa miljöö lukijalle esille.


Minun on ollut vaikea tarttua äänikirjoissa romaaneihin ja olen suosiolla seurannut tarinaa lukien fyysistä kirjaa. Tämän kohdalla päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja kuunnella tarinan äänikirjana, joka kestikin päälle 13 tuntia. Teos toimi hyvin kuunneltuna ja oli helppo pysyä mukana kun tarinassa keskityttiin pitkällä aikavälillä vain muutamaan hahmoon. Omalla kohdalla rauhalliset pitkät romaanit tuntuu sopivan äänikirjoihin, lyhyemmät tarinat luen suosiolla itse!



 

Tuhat loistavaa aurinkoa, Khaled Hosseini, Otava, 2007

Suomentanut Kristiina Savikurki

Englanninkielinen alkuteos: A thousand splendid suns, 2007


Recent Posts

See All

Comments


bottom of page