Sirkusjuna, Amita Parikh

Näin jälkiviisaina voisimme todeta, ettei Amita Parikhin esikoisteokseen, Sirkusjuna, olisi ehkä kannattanut tarttua POC-lukupiirin kontekstissa. Vaikka kaikenlaiselle kirjallisuudelle on oma paikkansa ja lukijakuntansa, ja on arvokasta, että mustat ja ruskeat kirjailijat saavat kirjoittaa ihan mitä tahansa he itse haluavatkaan, me pyrimme kuitenkin edelleen etsimään kirjallisuutta positiivinen representaatio edellä. Sirkusjunasta emme sitä juurikaan löytäneet. Toinen lukija saa siis todennäköisesti teoksesta irti enemmän kuin me.

“‘Mutta minä sanon vastaan. Tällaisina aikoina Ihmeiden Maailma on tärkeämpi kuin koskaan, Me tuomme sopusointua sekasorron keskelle. Varmuutta epämääräisiin hetkiin. Valoa pimeään.’ Tässä kohtaa valonheittimet välähtivät korostaen

Horacen sanoja.” 

Sirkusjuna on historiallinen romaani, joka kertoo kirjaimellisesti junalla kulkevasta sirkuksesta nimeltään Ihmeiden Maailma. Teos sijoittuu toisen maailmansodan tuntumille Eurooppaan ja kertoo Lenan kasvutarinan lapsesta nuoreksi aikuiseksi.

Lena on sirkuksen pääesiintyjän tytär ja kasvanut taikuuden ja temppujen keskuudessa. Hän on lapsena sairastanut polion ja kulkee siksi pyörätuolilla. Muut lapset leikkivät mieluummin ilman Lenaa ja Lena kokee siksi irrallisuutta ja yksinäisyyttä. Hän ei myöskään ole juuri kiinnostunut taikuudesta tai illuusioista kuten muut sirkuksen ihmiset, vaan haaveilee urasta tieteen parissa ja on muutenkin kiinnostuneempi koulukirjoistaan.

Kun junasta löytyy pieni varas, jonka passissa on iso J-kirjain, Lena löytää vihdoin ensimmäisen ystävänsä. Lenan ja Alexandren ystävyys syntyy sairastuvalla ja jatkuu läpi vuosien, osittain myös Lenan isän kannustamana. Hän nimittäin tarjoaa Alexandrelle rahasummaa vastineeksi siitä, että tämä on ystävä Lenalle.

Myöhemmin myös sota vaikuttaa enemmän kirjan tapahtumiin ja päähenkilöt kohtaavat erilaisia vaikeuksia vuosien saatossa. Sirkusjunasta liikutaan aivan erilaisiin maailmoihin ja yllätyimme, kuinka vähän aikaa junassa itseasiassa vietettiin.

“Lena selaili sivuja eikä juuri keskittynyt lukemaansa. Jokaisen vuoden alussa hän toivoi, että se olisi kausi, jona kaikki muuttuisi. Sinä vuonna hän tapaisi jonkun, joka hyväksyisi hänet sellaisenaan tai tohtori Wilson keksisi viimein parannuskeinon hänen vaivoihinsa.”

Representaation kannalta kirja ei tosiaan ole ideaali. Pyörätuoli on Lenalle vain raskas risti, josta tulisi päästä eroon lääketieteen avulla. Lopulta uudet poliohoidot tuovatkin helpotuksen ja Lena pääsee jälleen kävelemään. Samalla hänelle avautuu uusi elämä, joka ei ollut mahdollinen kävelykyvyn puuttuessa. Tämä on meidän mielestämme turhauttava tarinan kaari.

Jälkisanoissa kirjailija selittää tekemiään tarinallisia valintoja ja, kuten jo mainitsimme, tällekin tarinalle löytyy lukijansa. Kertomus polion viemästä kävelykyvystä ja uusien hoitojen tepsimisestä pohjautuu todellisuuteen ja on siksi varmasti monelle kiinnostava. Representaation kannalta tarina vamman “voittamisesta” ei kuitenkaan juuri innosta.

Hahmot ovat lisäksi, ah, niin sinisilmäisiä maidonvalkeine ihoineen ja hunajaisine hiuksineen. Lisäksi Lenan ja Alexandren romanssi alkaa Lenan 12-vuotissyntymäpäivänä, Alexandren ollessa jo 15-vuotias. 

Kertomus tuntui myös pitkälle ennalta-arvattavalta ja vähän kömpelöltä. Vasta lopussa muutama käänne tuntui aidosti yllättävältä, vaikkakin hieman irrallisilta. Térin mielestä etenkin kirjan alkupuolisko toi mieleen nuorille suunnatun teoksen, johtuen hahmojen naiviudesta ja nuoresta iästä.

“Hän sulki silmänsä ja kuuli korvissaan isänsä äänen. Peitä jälkesi, Alexandre! Sinua ei voida löytää, ellet jätä jälkiä! Hän puristi toisessa kädessään Horacen hänelle teettämää väärennettyä passia ja silitti toisella pikkutakkinsa liepeitä. Ulkopuolisen silmissä hän näytti orpopojalta, joka oli liittynyt sirkukseen tienatakseen vähän rahaa.”

Kiinnostavinta tarinassa on ehdottomasti historiallinen osuus ja tunnelma. Sota on läsnä, mutta sen verran pienessä roolissa, ettei kirja tuntunut rankalta. 

Aracelis jättää helposti tylsät kirjat kesken, mutta jokin piti meitä otteessaan niin, että luimme molemmat kirjan loppuun asti. Lenan elämän seuraaminen lapsuudesta aikuisuuteen tuntui kiehtovalta ja ehkä jollakin tavalla ehdimme kiintyä päähenkilöön. Kertomus liikkuu myös sujuvasti eteenpäin, eikä jää junnaamaan tylsiin kohtiin. Halusimme tietää kuinka tarina lopulta päättyy ja vaikkemme lopputulokseen täysin tyytyväisiä olleetkaan, pysyimme mukana matkalla.

---

Sirkusjuna, Amita Parikh, Bazar, 2025

Suomentanut Karoliina Timonen

Englanninkielinen alkuteos: The Circus Train