Luin muutama vuosi sitten Mariana Enríquezin novellikokoelman Mitä liekit meiltä veivät. Kyseinen goottilaista kauhua sisältävä teos vetäisi minut mukaansa ja oli itselleni juuri sopivaa kauhua luettavaksi: ei liian pelottavaa. Enríquez kirjoittaa paljon todelliseen elämään liittyvistä tilanteista, joihin on tuotu mukaan elementtejä kauhusta, argentiinalaisista taikauskoista ja fantasiasta.
Mitä liekit meiltä veivät -novellikokoelmassa jäin kaipaamaan lyhyille tarinoille jatkoa, kun ne tuntuivat jäävän osin kesken ja kaipasin lisää vastauksia. Tähän tarpeeseen sainkin apua Yö kuuluu meille -romaanista, jossa sivutaan ainakin Adelan talo -novellin tarinaa ja tapahtumapaikkaa.
Yö kuuluu meille alkaa Buenos Airesista, kun Gaspar muuttaa lapsena pois kaupungista isänsä Juanin kanssa. Gasparin äiti on hetki sitten menehtynyt traagisesti ja Juan haluaa aloittaa poikansa kanssa uudelleen toisessa kaupungissa.
“Pojan piti matkustaa takapenkillä, vaikka Juan olisi ottanut hänet mieluummin viereensä etupenkille, mutta se oli kiellettyä, eikä hän halunnut ongelmia poliisin
tai sotilaiden kanssa, sillä nämä valvoivat valtateitä ja olivat tunnettuja kovista otteistaan. Yksinäinen mies lapsi kyydissään herätti helposti epäilyksiä.”
Teoksessa kuvataan paljon ihan tavallista arkea. Gaspar kasvaa lapsesta nuoreksi ja pyörii ympäriinsä ystäviensä kanssa. Juan kaipaa vaimoaan ja miettii entistä elämäänsä. Pian alkaa kuitenkin tapahtua. Juan on salamyhkäinen ja välillä äreäkin. Gaspar joutuu erikoisiin tilanteisiin seuratessa isänsä toimia ja seikkailuilla ystäviensä kanssa.
Gasparia myös hämmentää se, mistä he saavat rahaa kaikkeen elämiseen ja miten heillä on varaa asua suuressa talossa niin, että heillä on myös palvelusväkeä. Lukijalle selviää pikkuhiljaa Gasparin äidin perheen rikkaudet ja kauheudet sekä se, miksi hänen isänsä vei pojan kauas äidin puolen perheestä äidin kuoltua.
“Juan jatkoi näkymättömän symbolin luonnostelemista Gasparin käsivarteen. Merkitseminen piti tehdä väkivalloin. Haavan täytyi olla syvä, kivulias, unohtumaton, Juan selitti. Hänen oli vahingoitettava poikaa.”
Kirjassa kuvataan lapsen ja isän suhdetta, sekä sitä, miten Gaspar on jo nuorena joutunut kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan paljon vastuuta sairastavasta isästään. Pian myös Gasparin isoäiti ja täti äidin puolelta tulevat heidän elämäänsä takaisin ja vaativat saada Gasparin osaksi perhettä. Kirjassa käydään läpi sukukiistoja ja puidaan, miksi Juan ja hänen vaimonsa ovat päättäneet elää kaukana Gasparin äidin erikoisesta suvusta. Teoksessa on myös paljon takaumia aikaan ennen Gasparia ja siihen miten hänen vanhempansa tapasivat ja mitä he tekivät nuoruudessaan.
Mariana Enríquezin teoksia kuvataan goottilaiseksi kauhuksi, joka pitää yleensä sisällään väkivaltaa, yliluonnollisia elementtejä ja salaisuuksia. Näitä kaikkia löytyykin Yö kuuluu meille -romaanista. Paikoin teoksessa on myös todella häiritseviä kohtauksia, joista halusin päästä nopeasti eteenpäin. Vaikka säikähdyksiä kirjassa ei juurikaan ollut tai sen kaltaisia kauhuelementtejä, oli kuitenkin muutamia todella pelottavia ja karmivia kohtauksia mukana, jotka nostivat niskakarvat pystyyn.
“Osa saattoi olla pimeydelle uhrattuja lapsia. Jotkut vetäytyivät häkkinsä
perälle hänet nähdessään, osa tuskin raotti silmiään. Juan näki lapsia
joiden silmät oli viilattu teräviksi kuin sahanterät.”
Itselleni jäivät etenkin mieleen “kummitustalon” tapahtumat, jonne Gaspar eksyy ystäviensä kanssa. Paikka on sama kuin Adelan talo -novellissa ja tarina oli yksi omista lemppareistani Enriquezin novellikokoelmassa. Talon tunnelma on saatu todella hyvin kuvailtua ja sen salaperäisyys jäi mietityttämään kirjan lukemisen jälkeenkin.
Gasparin ja hänen isänsä tarina piti minua otteessaan ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Välillä kuitenkin yli 600 sivuinen järkäle tuntui liiankin pitkältä omaan makuuni, ja mietin, että joitain kohtauksia olisi hyvin voitu lyhentää. Kuuntelin teoksen, mikä tuntui helpommalta. Epäilen, että lukiessa olisi saattanut jäädä kirja helposti kesken.
“Olin lievästi tolaltani kohtaamisesta, kaikista oudoista sattumista ja naisen tasapainottomuudesta, joka ilmeni tummien silmien levottomana pälyilynä, hoitamattomina kynsinä ja hiuksina, jotka läheltä katsottuna näyttivät
katkeilleilta ja haurailta.”
Yö kuuluu meille, Mariana Enríquez, WSOY 2022
Suomentanut Sari Selander
Espanjankielinen alkuteos: Nuestra parte de noche, 2019