top of page
  • Writer's picturePOC-lukupiiri: Aracelis Correa & Téri Zambrano

Haastattelu: Mariana Enríquez



Mariana Enríqueziltä on suomennettu kaksi novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät ja Sängyssä tupakoimisen vaarat sekä yksi fantasiaromaani Yö kuuluu meille. Kun tapaamme haastattelussa, Enríquez kertoo, että hänen on vaikea uskoa, että Suomessakin häneltä on julkaistu jo kolme kirjaa.


“Tässä menee tavallaan sekaisin laskuissa. En sano tätä kerskuakseni. On todella uskomattoman hienoa nähdä, että Suomesta löytyy jo kolme kirjaa. En olisi koskaan uskonut, että näin kävisi ja olen iloinen. Olen yllättynyt.”



Mariana Enríquezin kirjallisuudesta sanotaan sen sisältävän goottilaista kauhua ja olevan kommentaari Argentiinan poliittisesta ilmapiiristä. Kirjailija itse pitää tästä määritelmästä. Hän on kirjoittanut teksteihinsä vahvoja poliittisia elementtejä, mutta ei pidä novelleja tai romaaniaan metaforana yhteiskunnallisille asioille.


“Jos haluaisin kirjoittaa poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista, tekisin sen. Ei ongelmaa. Tein sen jo ensimmäisissä romaaneissani, joissa tyyli on realistinen.” Enríquez kuittaa.


Nykyään hän kuitenkin kirjoittaa kauhua, koska hänelle se on lajityyppi, joka muistuttaa eniten sitä, miltä todellisuus ja kauheat asiat tuntuvat.


“Mielikuvitus on todellista, haamut ovat todellisia ja yliluonnollinen on todellista. Samassa mielessä kuin suru on todellista. Et voi koskettaa surua, et voi koskettaa irrationaalisia tai paranormaaleja asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne eivät olisi todellisia”, Enríquez toteaa.


Kun Enríquez puhuu haamusta, vaikka diktatuurin haamusta, se tarkoittaa diktatuurin muistoa, joka on traumaattinen ja edelleen läsnä. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin diktatuurin haamu ilmestyy toisten ihmisten fiktiossa esimerkiksi oikeudenkäyntinä. Hänen fiktiossaan se ilmestyy haamuna. Ja se on todellinen siinä mielessä, että se on jotakin konkreettista. 


“Kun on sellainen historia, tuntee olevansa haamujen ympäröimä”, Enriquez tiivistää. 


Hän ei pidä lainkaan ajatuksesta, että mielikuvituksen asiat olisivat vähemmän todellisia tai tärkeitä.


“Se on kuin sanoisi, että rakkaus ei ole todellista, koska et voi koskettaa sitä,” hän toteaa.



Espanjaksi Enríquez on julkaissut yhteensä kaksi novellikokoelmaa ja neljä täyspitkää romaania. Meitä kiinnostaa, kumpi formaatti on hänelle mieluisampi, novelli vai romaani.


“Novellin kirjoittaminen on minulle luontevampaa monista syistä. Luulen, että osa siitä johtuu Argentiinan kirjallisuusperinteestä, joka on hyvin novellipainotteinen. Argentiinan suurin kirjailija, Borges, ei koskaan kirjoittanut romaania. Hän oikeastaan vihasi romaaneja. Pidän kuitenkin enemmän romaanin kirjoitusprosessista. Ongelma on, että olen hyvin hyvin hidas kirjoittamaan niitä”, Enríquez miettii.


Hän kertoo novelliensa olevan ytimekkäämpiä ja poliittisempia. Romaaneja hän taas ei kirjoita lyhyinä lainkaan. Tai vähintäänkin ne ovat monimutkaisia.


Enríquez kertoo novellin ja romaanin kirjoitusprosessien olevan hyvin erilaisia.


“Novellien kirjoittaminen on teknisempää. Täytyy suunnitella tarkkaan kuka on novellin kertoja, kuka puhuu. Mikä on pääidea ja mitä tyyliä tarinassa hyödynnetään. Tuleeko siitä ironinen, nopea vai runollinen? Romaanissa täytyy vain antaa itsensä mennä”, Enríquez toteaa.


Novellin hän kertoo voivansa kirjoittaa päivässä tai kahdessa. Sen jälkeen alkaa kuitenkin hiomisprosessi, joka voisi hänen mukaansa kestää vaikka ikuisuuden. Jännitys on kuitenkin tavallaan lyhyt. Romaania kirjoittaessa aika on elastisempaa, mikä tekee siitä vaikeampaa ja lisää mahdollisuuksia epäonnistua.


“Jos novelli on huono, toteat, en pidä tästä, ja siirryt seuraavaan. Mutta romaanissa olet jumissa hulluudessa. Sama koskee kirjoittajaa. Joskus olet työsi keskellä ja toteat, tämä on aika kamalaa. Ja mitä sitten teet? Jatkatko kirjoittamista?” Enríquez nauraa.


Hän kertoo työstäneensä Yö kuuluu meille romaania noin viisi vuotta ja novellikokoelmia noin kaksi vuotta. Hän huomauttaa suomennosten tulleen eri järjestyksessä kuin hän on ne kirjoittanut, mikä hieman sotkee novellien kronologiaa. Ensimmäisen kerran Sängyssä tupakoimisen vaarat on julkaistu jo vuonna 2009.



Etenkin Enríquezin novelleja lukiessa saattaa tuntua siltä, että ne loppuvat yhtäkkisesti, kuin kesken. Meidän polttavin kysymyksemme kirjailijalle onkin, miksi näin on.


“Lyhyissä tarinoissa olemme tottuneet sitomaan tarinan lopun kauniisti. Minusta se on tapa sanoa, että asiat tulevat olemaan hyvin. Enkä usko, että asiat tulevat olemaan hyvin”, Enríquez tiivistää. “Ja mielestäni asiat eivät oikeasti pääty. Siirryt yhdestä asiasta toiseen ja elämässäsi on paljon keskeytyneitä asioita. Enkä halua, että novellit ovat lohduttavia. Epämukavuus on osa sitä, mistä ne kertovat.”



Enríquezin kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Yllättävin käännös ei kuitenkaan ollut Suomi vaan Korea. Koreaksi käännetty romaani on hyvin pitkä, peräti 1500 sivua ja se on julkaistu kahdessa osassa.


“Koreassa on erilaiset aakkoset. Ne ovat graafiset, joten ne vievät paljon tilaa. Ihmettelin aikovatko he todella käyttää niin paljon rahaa teokseen! Ja kuka ostaa kaksi kirjaa?” Enríquez naurahtaa hämmentyneenä.


Suomenkielinen käännös ei siis yllättänyt samalla tavalla. Suomi oli muutenkin hänelle entuudestaan tuttu, kiitos Aki Kaurismäen, Hanoi Rocksin ja Tove Janssonin.


“Kaurismäen elokuvat ovat hyvin suosittuja Argentiinassa. Hän käy siellä paljon ja on kuin tähti. Myös tangosta käydään keskustelua siitä, onko se kotoisin täältä vai Argentiinasta.” Enríquez kertoo.



Enríquezillä ei ole tiettyä sanomaa, jota hän haluaisi kirjallisuudellaan viestiä. Sen sijaan hän kertoo haluavansa ravistella välinpitämättömyyttä.


“Kun kirjoitan, teen sen itselleni. Se on kuin ravistelisi välinpitämättömyyttä. Olemme hyvin tottuneita elämään kauheiden asioiden kanssa siihen pisteeseen asti, ettemme puhu niistä ollenkaan.”


Hän kertoo käyneensä keskustelua sisältövaroituksista liittyen novelleihinsa. Vaikka useat hänen tarinansa käsittelevät esimerkiksi mielenterveysongelmia, hän ei halua laittaa niiden alkuun merkintöjä. Enríquez näkee varovaisuuden johtavan toisinaan siihen, että kielletään historia ja ääni monilta asioilta.


“Mitä tehdään kaikkien niiden ihmisten kanssa, joille nämä ongelmat ovat todellisuutta, eikä niistä voida puhua vain siltä varalta, että joku hypoteettinen henkilö loukkaantuu. Heidät vaiennetaan, eikä heillä ole ääntä? Ja mihin se loppuu? Loppuuko se anoreksiaan tai masennukseen tai väkivaltaan tai raiskaukseen? Kuinka monilla uhreilla on oikeus puhua?”


Enríquez paljastaa mainitsevansa omaelämäkerrallisia asioita kirjoituksissaan hyvin peitettyinä ja sellaisina hän haluaa niiden pysyvän. Hän kertoo kohtaavansa usein lukijoita, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita ja heille on ollut tärkeää päästä lukemaan niistä.


“Ihmiset, jotka ovat kokeneet asioita, haluavat puhua niistä. He eivät halua hiljaisuutta, koska hiljaisuus on stigma. Meidän ei pitäisi piilottaa näitä asioita. Tietenkin meidän pitää olla varovaisia ja kirjallisuus on tapa olla varovainen. Koska silloin teet jotakin, joka on tarkoitettu pohdittavaksi, kauniiksikin.” Enríquez muistuttaa. “Mutta älä vältä asioita, koska se on ihmisten rankaisemista kahdesti.”



Mariana Enríquez on eräänlainen rocktähti ja hänellä on aktiivinen lukijakunta ympäri maailman. Me halusimme kuulla onko hänelle jäänyt erityisesti mieleen jokin hänen faninsa kertoma asia.


“He sanovat minulle aina outoja juttuja. Monet kysyvät minulta, olenko meedio. Ja ei, olen vain kirjailija.” Enríquez toteaa nauraen.


Enríquezin kirjoissa käsitellään paljon erilaisia uskomuksia, magiaa ja muuta yliluonnollista. Hän kertoo pitävänsä näistä teemoista, vaikka ei itse harjotakaan meediona toimimista.


Oudoin asia jonka kirjailija on joskus saanut lahjaksi faniltaan on tarantella, tai oikeastaan tarantellan luotu nahka, joka näyttää ilman lähempää tarkastelua oikealta elävältä hämähäkiltä. Enríquez kuvaili tapahtumaa kauhistuneena, mutta kertoi edelleen omistavansa tarantellan nahkan, jota säilyttää kaapinsa perukoilla.


“En pidä hämähäkeistä, varsinkaan karvaisista hämähäkeistä. En tiennyt tätä, mutta hämähäkit luovat nahkansa kuin käärmeet. Joten se oli tarantellan nahka. Jos katsot sitä, näet, että se on tyhjä. Se on kuin takki. Ja hän sanoi, että minulla on monia lisää. Haluatko valita?” Enríquez kertoo lievästi kauhistuneena. 



Olemme tykästyneet Enríquezin tuotantoon ja tietysti innolla odotamme uutta kirjallisuutta häneltä. Hän valotti meille hieman sitä, mitä tulevaisuudessa on luvassa.


“Kirjoitan yhtä romaania hitaasti. Novellikokoelma julkaistaan englanniksi syyskuussa, joten toivottavasti se käännetään myös suomeksi”, Enríquez kertoo.


Kirjailija myös paljasti, että häntä on pyydetty kirjoittamaan tietokirja lukemistaan kirjoista lapsuudesta tähän päivään asti, sillä hänen lukuhistoriansa on ollut kirjailijalle hyvin epätavallinen.


Kunhan Enríquez saa kiertueensa päätökseen, hän palaa kirjoittamaan tulevaa romaania sekä tietokirjaa. 


Keväällä 2024 on julkaistu Enríquezin uusin novellikokoelma Un Lugar soleado para gente sombría, joka julkaistaan englanniksi käännettynä syksyllä, A Sunny Place for Shady People.


 


MARIANA ENRÍQUEZIN LUKUVINKKI



Kun odottelemme Mariana Enríqueziltä lisää kirjallisuutta, voimme lukea hänen vinkkaamansa kuubalaiaisen kirjailijan Elaine Vilar Madrugan teoksen.



The Jungle Sky – Elaine Vilar Madruga


“The Jungle Sky on hänen paras romaaninsa. Vau, todella väkivaltainen. Tunnen hänet ja hän kertoi minulle kirjoittaneensa kirjan aikana, jolloin kaupungissa oli sähkökatkoksia. Mielestäni hän on yksi parhaista tänä päivänä. Hän on nyt 30-vuotias.”

0 comments

Comments


bottom of page