Vieraskynä: Akunna Onwen – Kolonialismi ei ole menneisyyttä ja siksi antirasismin on kuuluttava opetuskirjallisuuteen

Akunna Onwen on yhdenvertaisuuden asiantuntija, joka tarkastelee yhteiskuntaa kriittisesti ja empaattisesti. Akunna uskoo, että kestävä yhteiskunnallinen muutos syntyy yhtä lailla rakenteiden ravistelusta kuin arkisista oivalluksista.

Suomalaisessa koulukeskustelussa kolonialismia käsitellään usein etäisenä ilmiönä, jonakin joka tapahtui ”muualla”. Tämä narratiivi on rakentanut mielikuvan Suomesta sivustakatsojana, viattomana pohjoisena poikkeuksena, tasa-arvon tyyssijana ja maailman onnellisimpana maana. Koulukirjojen maailmassa tällainen neutraaliuden illuusio ei ole harmiton. Kun kolonialismi esitetään poissaolevana, siitä tulee näkymätön rakenne, joka jatkaa vaikuttamistaan nykypäivän ajattelussa, käsitteissä, rakenteissa ja kohtaamisissa.

Siksi antirasismi ei voi olla opetuksen sivujuonne tai yksittäinen teemapäivä. Sen on oltava osa opetuskirjallisuuden ydintä: sitä tapaa, jolla lapset ja nuoret oppivat hahmottamaan maailmaa, historiaa ja omaa asemaansa siinä.

Kolonialistiset kertomukset elävät oppikirjoissa yhä

Oppikirjat muovaavat sitä, mitä pidämme normaalina ja neutraalina. Kun Afrikka esitetään vain luonnonvarojen varastona, köyhyyden tyyssijana tai konfliktien näyttämönä, tai kun suomalaisuutta kuvataan homogeenisena ja historiallisen eristyksen muovaamana, opetuskirjallisuus jatkaa kolonialististen kategorioiden ylläpitoa. Se ei ehkä tee sitä avoimen rasistisesti, mutta vaikutus on sama.

Kolonialismin perintö näkyy myös siinä, mitä jätetään sanomatta. Mietin usein, mitä opin ihan suomalaisesta kolonialismista koulukirjoissa. Miten esimerkiksi saamelaisten, romanien tai tataarien sorto on näkynyt opetusmateriaalissa? Omalla kohdallani vastaus on, että nämä ovat jätetty pois. Sanomatta jättämällä jätetään isoja osia historiaa täysin opetuksesta ulos. Minkälaisia keskusteluja saamelaisten suomalaistaminen esimerkiksi nostaisi esiin? Minkälaisia ajatuksia se lapsissa herättäisi?

Antirasismin tavoitteena ei ole syyllistäminen vaan totuudenmukaisuus

Usein antirasistisen opetuksen vastustajat väittävät, että rasismin käsittely luo vastakkainasettelua tai rasismi on liian vakava aihe oppilaille. Todellisuudessa antirasismi ei lisää konflikteja vaan nimeää ne, jotka ovat jo olemassa. Ongelmat eivät synny tiedosta, vaan vaikenemisesta. Globaalisti näemme polarisoinnin syventyvän ja vastakkainasettelun kasvavan. Miten siis opetuskirjoja voisi tehdä antirasistisesti varsinkin nopeasti muuttuvassa maailmassa?

• Antirasismi opetuskirjoissa ei tarkoita sormella osoittamista, vaan seuraavia perusperiaatteita:

• Historiallinen rehellisyys: kolonialismin vaikutusten kuvaaminen avoimesti.

• Representaatioiden monipuolistaminen: ihmisiä ei esitetä pelkkinä ongelmina, uhreina tai stereotypioina.

• Kriittinen lukutaito: ymmärrys siitä, että eriarvoisuus ei ole sattumaa.

• Toimijuuden vahvistaminen: oppilaat näkevät, että maailmaa voi myös muuttaa.

Näiden tavoitteiden vastustaminen ei ole puolustelua neutraaliudelle, vaan haluttomuutta tarkastella vallan rakenteita.

Suomi ei ole ikinä ollut kolonialismin ulkopuolella

Vaikka Suomi ei ollut laajamittainen siirtomaavalta, se ei todellakaan ole elänyt kolonialismin ulkopuolella. Suomi on osallistunut koloniaalisiin järjestelmiin talouden, tieteen, kulttuuristen representaatioiden ja kansainvälisen politiikan kautta ja tekee niin edelleen.

Kun opetuskirjat sivuuttavat tämän, oppilaille jää käsitys, että rasismi on aina muiden ongelma. Samalla suomalaiset rodullistetut nuoret jäävät yksin kokemustensa kanssa, sillä heidän arkitodellisuutensa ei näy koulun virallisissa tarinoissa.

Mitä tarvitsemme? Rohkeutta sanoittaa maailmaa uudelleen

Antirasistisen opetuskirjallisuuden pitäisi tehdä näkyväksi kysymykset, joita olemme liian pitkään väistelleet:

• Miten valta rakentuu tiedossa ja historiankirjoituksessa?

• Kenen näkökulmat ovat hallinneet oppikirjoja ja ketkä puuttuvat?

• Miten voimme opettaa historiaa ilman hierarkkisia kategorioita ”meistä” ja ”heistä”?

• Miten nuoret voivat oppia elämään moninaisessa ympäristössä, jos koulukirjat eivät sitä näytä?

Antirasistinen opetus ei ole ideologista yhtä paljon kuin kolonialismin normalisoiminen on. Se on opetuksen ydintehtävä: kyky opettaa maailmaa sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen olisi kolonialistisen katseen mukaan pitänyt olla.

Lopuksi: Opetuskirjallisuus voi olla muutosvoima

Jos koulukirjojen tehtävä on avata maailmaa, niiden on myös avattava valtarakenteet, jotka sitä ohjaavat. Kolonialismi ei ole vain menneisyyden ilmiö vaan nykyisyyttä muovaava näkymätön pohja. Siksi antirasismi ei ole erityisteema, vaan opetuksen ehto ja sen tulee näkyä myös opetusmateriaaleissa.

Opetuskirjallisuus voi joko vahvistaa vanhoja kertomuksia tai purkaa niitä. Nyt on aika valita.

---

AKUNNA ONWENIN LUKUVINKIT

Second Class Citizen – Buchi Emecheta

The Misadventures of Awkward Black Girl – Issa Rae

Mom & Me & Mom – Maya Angelou