top of page
Writer's pictureBruno Zambrano

Vieraskynä: Bruno Zambrano - Miesten hellivä rakkaus


Kuva: POC-lukupiiri

Bruno Zambrano on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Bruno on myös osa POC-lukupiirin suljettua lukupiiriä, jonka arvioista voi nauttia kuukausittain nettisivuillamme ja somessa.



N. K. Jemisinin ja bell hooksin kirjat ovat saaneet minut ymmärtämään paremmin rakkautta sekä sen välittämisen ja vastaanottamisen vaikeutta miehenä. bell hooks on avannut taidokkaasti, mitä rajoituksia ja haasteita liittyy usein miehenä olemiseen ja N. K. Jemisin on romaanissaan näyttänyt, miltä hellivä rakkaus voi kahden miehen välillä parhaimmillaan näyttää. Nämä ovat auttaneet henkilökohtaisesti pohtimaan, mitä miehenä oleminen minulle on ja mitä se voisi olla.



bell hooksin vuonna 2004 julkaisema teos, The will to change, Men, Masculinity and Love, auttoi minua pohtimaan omaa suhdettani maskuliinisuuteen ja miehenä olemiseen. Suomennos kirjasta julkaistiin 2020 Mies tahtoo muuttua. Luin kirjan suomennoksena ensimmäistä kertaa 2021 keväällä. bell hooksin teksti on edelleen ajankohtainen, vaikka sen ensi julkaisusta on kulunut jo melkein kaksi vuosikymmentä. Hänen kuvaamansa patriarkaalisen maskuliinisuuden piirteet ovat itselleni tunnistettavia. Kirjan ydin tulee esille teoksen ensimmäisen kappaleen lopussa.


”Mies tahtoo muuttua on uhrilahja, jonka tuon juhlaan, jossa miestä vaaditaan takaisin ja minuus saadaan takaisin, miehille saadaan emotionaalinen oikeus rakastaa ja tulla rakastetuiksi. Naiset ovat uskoneet, että voisimme pelastaa miehet elämässämme antamalla heille rakkautta, että tämä rakkaus toimisi lääkkeenä kaikkiin haavoihin, joita toksiset hyökkäykset heidän tunnejärjestelmäänsä vastaan ovat aiheuttaneet, emotionaaliset sydänkohtaukset, joita he kokevat joka päivä. Naiset voivat jakaa tämän parantumisprosessin. Voimme ohjata, neuvoa, tarkkailla, jakaa informaatiota ja taitoja, mutta emme voi tehdä poikien ja miesten puolesta sitä mikä heidän täytyy tehdä itse. Rakkautemme auttaa, mutta se yksin ei pelasta poikia ja miehiä. Viime kädessä pojat ja miehet pelastavat itsensä, kun he oppivat rakastamisen taidon.”


Teoksen myötä, kiinnitin huomioita siihen, miten vaikea omassa elämässä on ollut luoda läheisiä ja herkkiä suhteita muiden miesten kanssa. Kuten bell hooks tuo esille kirjassaan, miehissä on helposti jotain pelottavaa ja vaikeasti lähestyttävää, ja tämä pelko koskee myös miehiä itsejään.


bell hooks pääsee tekstissään syvälle toksisen maskuliinisuuden olemukseen, miesten rakkauteen ja sen puutteeseen. Hän herättää tarkastelemaan miesten kokemusta avoimin silmin ja kriittisesti yhteiskuntaa, joka muovaa miehiä tietynlaiseen muottiin. Hän erittelee taidokkaasti toksisen maskuliinisuuden piirteitä ja siihen johtavia ajatusmalleja. Tämä on auttanut reflektoimaan omaa identiteettiäni miehenä ja siihen liittyviä käyttäytymismalleja. Lukiessani reflektoin, miten tämä pätee omaan elämääni: Miksi en osaa täysin tukeutua muihin miehiin elämässäni? Miksi haavoittuvuuden näyttäminen on etenkin vaikeaa miesten keskuudessa? Miten vaikeaa on näyttää ja myöntää, että sattuu? Mikä synnyttää ja ylläpitää tätä syvää pelkoa tulla nähdyksi heikkona?



Unelmointi paremmasta ja toisenlaisten todellisuuksien hahmottaminen on kuitenkin yhtä tärkeää kuin ongelmakohtien ymmärtäminen ja erottelu. Lukiessani N. K. Jemisinin Broken Earth trilogian ensimmäistä osaa oli voimauttavaa nähdä minkälaista miesten välinen rakkaus voi parhaimmillaan olla.


Kirjassa käsitellään kauniisti ja uskottavasti rakkautta polyamorisessa suhteessa. Mieleeni on jäänyt etenkin kirjassa esiintyvä kahden miehen välinen rakkaus, joka on hellivää ja huolehtivaa. Kirjassa Innon ja Alabaster ovat vasta tutustuneet, ja silti aina niin vahvana esiintyvä Alabaster voi murtua täysin Innonin edessä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Innon pitää hänestä huolta ja lohduttaa läpi yön. On kaunista nähdä tällaista rakkautta ja huolenpitoa kuvattavan kahden miehen välillä. Mies voi murtua täysin jäämättä silti yksin surunsa kanssa. Se antaa uskoa siihen, minkälaista rakkautta ja hellyyttä voi miesten välillä vallita.



On mielenkiintoista, miten lukemalla voi hahmottaa paremmin itseään miehenä ja oivaltaa oman elämän ongelmakohtia. Samalla on myös ihanaa ja voimauttavaa lukea toisenlaisesta, parantavasta rakkaudesta miesten välillä.



 

BRUNO ZAMBRANON KIRJAVINKKI


Kolmen kappaleen probleema - Liu Cixin


Tajunnan räjäyttävä tieteiskirja, jonka maaliskuussa julkaistavaa televisiosarjaa odotan innolla.

0 comments

Comments


bottom of page