top of page
  • Writer's picturePOC-lukupiiri: Téri Zambrano

Kielletty päiväkirja, Alba de Céspedes

Updated: Feb 22




Alba de Céspedes oli italialais-kuubalainen kirjailija ja journalisti, hän tarkasteli tuotannossaan paljon naisen asemaa ja toimijuutta. Alba de Céspedesin teos Kielletty päiväkirja kertoo 43-vuotiaasta perheenäidistä, Valeriasta. Valeria on naimisissa, hänellä on kaksi jo nuorta aikuista lasta ja tasapaksu keskiluokkainen elämä.


Kirjan alussa hän ostaa itselleen mustan vihkon päiväkirjaksi ja alkaa kirjoittaa elämästään ja sen ympäriltä. Valeria kokee kuitenkin paljon huonoa omaatuntoa kirjoittamisesta, koska ei ole tottunut ottamaan työn tai arkiaskareiden lomassa aikaa itselleen. Kirjoittaminen tuntuu hänestä alkuun turhalta ja sopimattomalta etenkin vanhemmalle naiselle.



“Toiset kaksi viikkoa olen piilotellut tätä vihkoa

onnistumatta enää kirjoittamaan siihen.”



Nämä ajatukset tuntuivat itselleni aika kaukaisilta, mutta teos on tosiaan kirjoitettu alunperin jo 1950-luvun alussa, joten naisen asema on ollut myös todella erilainen nykyhetkeen verraten. Muutamaan otteeseen tuntui turhalta toistolta kun Valeria toisti yhtenään ettei saisi kirjoittaa päiväkirjaa ja miten sen nyt piilottaisi perheeltään. Näitä kohtia lukuunottamatta tarina tuntui kulkevan kuitenkin hyvin.


Valerian lapset ovat todella erityylisiä. Hänen vanhempi poikansa on todella vanhanaikainen ja hän haluaakin itselleen vaimoksi kotirouvan, joka hoitaa lapsia kotona ja on vastuussa ruuanlaitosta sekä muusta kodista. Valerian tytär taas on menevä nuori nainen, joka haluaa edetä urallaan ja on itsenäinen verraten etenkin veljensä naisystävään tai omaan äitiinsä.



“Mirella avasi oven varovasti. Kun hän näki meidät kaikki vielä jalkeilla aamutakeissamme, hän pysähtyi hetkeksi epävarmana ruokasalin kynnykselle ikään kuin olisi halunnut lähteä pakoon.”



Kielletty päiväkirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon Valerian sanoin päivä kerrallaan. Oli kiva huomata kuinka maailma muuttuu Valerian ympärillä ja miten hänen omat ajatuksensa muovautuvat muuttuvassa yhteiskunnassa etenkin keskusteluissa hänen tyttärensä kanssa.


Valerialla ja hänen miehellään on hyvä suhde, mutta he ovat olleet yhdessä jo nuoruudesta asti, joten he välillä kaipaavat uusien ihmisten läheisyyteen. Juonellisesti tarina on todella tasapaksua, eikä siinä tapahdu isoja muutoksia, mutta mukaan mahtuu myös ihmissuhdedraamaa pieninä ripauksina.



“Vaikuttaa siltä kuin suhteemme olisi muuttunut nyt kun emme näe

toisiamme enää vain toimiston seinien sisäpuolella.”



Itse tykkään teoksista, joissa vauhdikas juoni ei ole ainoa lukemaan innostava elementti. Muutamaan kertaan kuitenkin kirja tuntui junnaavaan ja kesti hetken, että lukeminen tuntui taas sujuvan. Etenkin menneen maailman ihanteet ja niiden purkaminen pikkuhiljaa tuntuivat kiinnostavalta kirjassa. Siihen ainakin itse kiinnitin eniten huomiota tämän teoksen kohdalla.



 

Kielletty päiväkirja, Alba de Céspedes, Otava, 2022

Suomentanut Anna louhivuori

Italiankielinen alkuperäisteos: Quaderno proibido, 1952




Recent Posts

See All

コメント


bottom of page